"Onnea vauvasta! Oliko se vahinko?"

Minä olin lähemmäs neljääkymmentä, naimisissa 15 vuotta, lapsia ennestään kaksi (teini-ikäisiä) , vakityö, oma iso asunto hyvältä alueelta, pari autoa, koira,  terveys hyvä, en polta, lasillinen viiniä silloin tällöin, lapset harvoin hoidossa jne jne.  Silti työnantaja kysyi oliko vahinko, jopa äiti totesi, että olipas yllätys, oliko se teillekin..

[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 20:49"]

Aikanaan kun hakee valmistumisen jälkeen töitä, niin haastattelussa kysytään perheestä. Arvatkaas kumpi 27-vuotias nainen menee etusijalle: se jolla on jo kaksi lasta vai se joka on juuri mennyt naimisiin tai awoliittoon? Tsemppiä ja tehkää muutkin lapsia jo opiskeluaikana!

[/quote]

Entä jos ei halua lapsia?

Mä vältin noi kysymykset sanomalla heti kättelyssä, että olen huojentunut, kun vihdoin tärppäsi.. Ei jäänyt kellekään epäselväksi, että oliko haluttu vai ei. Olin 19 esikoisen syntyessä.

Voi olla, että ne kommentoijat ei voisi itse vielä kuvitellakaan perheen perustamista ts. peilaavat tilanteen itseensä ja ajattelevat, että se oli sit todnäk vahinko.. Ei kannata loukkantua, mun mielestä ihan vilpitön, ei pahansuopa kysymys, varsinkin kun olet nuori.. Yleensäkään ei kannattaisi ottaa kaikkea niin henkilökohtaisesti, koska kun vauva syntyy, niin kaikenlaista kommenttia ja neuvoa satelee.. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Onnea vauvasta :)

mä oon 16v ja odotan esikoista hahahahahaha 

[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 21:09"]

Voi olla, että ne kommentoijat ei voisi itse vielä kuvitellakaan perheen perustamista ts. peilaavat tilanteen itseensä ja ajattelevat, että se oli sit todnäk vahinko.. Ei kannata loukkantua, mun mielestä ihan vilpitön, ei pahansuopa kysymys, varsinkin kun olet nuori.. Yleensäkään ei kannattaisi ottaa kaikkea niin henkilökohtaisesti, koska kun vauva syntyy, niin kaikenlaista kommenttia ja neuvoa satelee.. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Onnea vauvasta :)

[/quote]

Olet ihan oikeassa tossa asiassa! Valehtelisin, jos väittäisin tietäväni, miten itse reagoisin vastaavassa tilanteessa. Tiedän sen, etten itse ikinä ikimaailmassa kehtaisi kysyä moista, vaikka vahva epäilys olisikin. Siksi ehkä kysymys tuntuu niin tahdittomalta. Ja kuten sanoin, ei se minua sinänsä loukkaakaan ja tiedän, että lisää on luvassa vauvan synnyttyä :) Nyt kyllä tuntuu siltä, että on muutenkin ajatukset ja mielialat vähän sekaisin ties mistä raskaushormoneista ja on välillä aika vaikea vetää rajaa normaalin ja epänormaalin suuttumuksen/onnentunteen/minkä ikinä välille. 

ap

Ihmiset on ihan uskomattomia! Tiedän että tuntuu hölmöltä näin sanoa, mutta ei pitäisi välittää noin tyhmistä ihmisistä. Ja se taas on vaikeata ku on muutenkin herkillä raskaushormonien takia.. Itse olen saanut kuulla painoon liittyviä vittuiluja, mainittakoon että raskauskiloja on tullut vain muutama ja parin vkon päästä synnytän. En kuulemma näytä raskaana olevalta koska olen muutenkin lihava, siis excuse me?! Tälläistä paskaa saanut kuulla, normaalipainoinen ihminen jolla on vain se pallomaha jossa asuu vauva! Ja että ei tarvitse pitää äitiyslomaa kun voi töitä tehdessä vauvaa hoitaa..! Haluaisimpa vain tietää missä työssä se niinnvaan onnistuisi, ja miksi pitäisi? Raskausajasta olisi voinut nauttia ihan erilailla jos olisi saanut olla onnellinen eikä pahoittaa mieltään tyhmien ihmisten takia. Voimia, ymmärrän että harmttaa mutta keskity vauvaan ja parisuhteeseesi :)

Mulla ihan sama kokemus kuin ap:lla 26v naimisissa olevana opiskelijana. Lähisuku on suhtautunut kyllä raskauteen normaalin iloisesti, mutta sitten on ollut useammalta ihmiseltä kyselyä siitä, että niin, oliko suunniteltu, ja jopa osaaottavaa (!) kommenttia. En kyllä ikinä kehtaisi muuta kuin onnitella, jos joku raskaudestaan reippaalla äänellä kertoo. Normaali ihminen osaa kertomistavasta päätellä, että uutinen on ko. ihmiselle positiivinen asia (ja vaikkei osaisi, niin mölyt voisi silti kohteliaasti pitää mahassaan). En nyt sinällään ole asiasta kuitenkaan hernettä ihmeemmin nenään vetänyt, lähinnä naureskellen itsekseni vähän ihmetellyt.

Itsekin olen joskus kysynyt ihan mielenkiinnosta, että oliko suunniteltu juttu. Eli vaan eri tavalla kysyttynä, oliko vahinko. Toki en ihan puolitutulta kysyisi, kuten en muitakaan yksityisasioita, mutta läheisemmältä kaverilta kyllä.

Se, että lapsi on lähtenyt alulle vahingossa ei tee siitä mitenkään epätoivotumpaa tms., käsittääkseni kuitenkin aika monikin lapsi lähtee alulle vahingosta tai sen kummemmin suunnittelematta, mutta on silti ihan toivottu. Ei siis ole mielestäni mitenkään negatiivinen kysymys tai asia, vaikka vahinko olisikin.

Ylipäätään mikään kysymys tai asia ei ole negatiivinen tai positiivinen, kuulija ihan itse tekee siitä jomman kumman tai suhtautuu siihen neutraalina asiana. :)

Monet ihmiset vain yksinkertaisesti ovat idiootteja. <3 Kaikenlaista on kuultu ja nähty, tutuilta ja tuntemattomilta. T:asiakaspalvelija

Meiltäkin on tätä kysytty. Mieheni siskon mies oli kysynyt mieheltäni vauvautisen kuultuaan, että oliko vahinko. Odotimme tuolloin esikoista, naimisissa ja molemmat jo yli 30-vuotiaita. Mielestäni epäkohteliasta kysellä.

Multa kans pari tyyppiä aikoinaan kysyi tuota. Minustakin se oli todella omituista ja vähän loukkaavaa, tuli olo että pitää jollekin puolitutulle alkaa selostamaan omaa elämäänsä ja valintojaan. Oudointa oli, että kysyjät olivat ihan vaan puolituttuja, toinen oli työkaveri jonka kanssa en ollut edes jutellut sen vertaa että hän olisi tiennyt, että olen naimisissa yms.

Toinen tokaisija oli vanha koulukaveri, ja hänelle vastasin saman tien, että mikä ihmeen kysymys tuo nyt oli. Hän siihen vaan naureskeli, että "eihän siinä mitään, kunhan kysyn, mä olin itekin vahinko! Tai niin kuin äiti sanoi, iloinen yllätys!" ja kaikki naurettiin aiheelle. Eli hänelle kysymys oli ihan arkinen, koska hän itsekin puhui avoimesti omasta lähtökohdastaan.

Luulen, että useimmat tokaisijat ovat joko itse niin kaukana koko ajatusmaailmasta, että eivät tajua vauvoista yhtään mitään, tai sitten heidän omassa elämässään tai lähipiirissään voi olla vahinkotapauksia, minkä vuoksi aihe on arkinen.

Ei ole sopivaa, ei todellakaan. Olen huomannut, että monet kadehtii odottavia äitejä syistä, jotka ei ole itsellekkään ihan selviä. Minä tulin vahingossa raskaaksi nykyiselle miehelleni 22-vuotiaana, mutta sain keskenmenon viikolla 9. Kun sitten kerroin ystävälleni keskenmenosta niin vastaus oli, että "eikö sulla sitten muka käynyt abortti mielessä?" Ihmiset päästää suustaan ihan uskomattomia asioita. 

Ensinnäkin onnea ap!

Itsekin sain ekan lapsen opiskeluaikana, tosin muutaman vuoden vanhempana. Olin vähän outolintu, mutta kukaan ainakaan suoraan kysynyt mitään noin tahditonta. Tosi huonoa käytöstä mielestäni, mutta varmaan moni ei vielä tuossa iässä oikein ymmärrä sitä, koska asia ei ole millään tavalla itselle ajankohtainen. Niinkuin joku aiempi vastaaja jo sanoikin, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tsemppiä odotukseen!

Mulle kävi niin päin, että kun olin menossa naimisiin, niin jotkut sukulaiset ja tutut ilman muuta olettivat, että syynä on vahinkoraskaus. Oltiin seurusteltu alle 8kk ja oltiin 31 ja 29. Ihmiset pitivät ihan itsestäänselvänä, että vahinkoraskaus ja pikana naimisiin. Ei pidetty kyllä mitään häitäkään kun ei niistä piitattu, haluttiin vaan naimisiin. Omat vanhemmat sentään onnittelivat ja olivat iloisia, mutta sukulaisilta tuli sellaista kommenttia että "lähetän kortin sitten kun vauva syntyy".

Tulin kyllä sitten häiden jälkeen melko pian raskaaksi, vauva syntyi 11,5 kk häiden jälkeen. Toivottavasti ne ihmiset edes älysivät hävetä hiljaa sisällään.

Niiltä, joiden mielestä on ihan ok kysyä raskauden suunnittelemattomuudesta tms. etenkin jos "olosuhteet niin antavat ymmärtää", voisin kysyä: miksi ihmeessä jotain tuollaista tarvitsee kysyä? Mitä merkitystä sillä on, onko raskaus toivottu vai ei.

Omalta kohdalta voisin kertoa hieman naiivista kälystä, joka kysyi toisen raskauden kohdalla, oliko kyse suunnitellusta raskaudesta. No, lapsettomuushoitojen jälkeen spontaani raskaus oli toki (iloinen) yllätys, mutta jostain syystä sai veljen vaimo jäädä muuhun luuloon. Sitten muutaman vuoden päästä hän jäi äitiyslomalle vain pari kuukauden töihinpaluun jälkeen. Olisin tosiaan voinut kysyä samaa...

Harvemmin fiksut yliopisto-opiskelijat vääntää pentuja. Ihan validi kysymys. 

Minulla ihan toivottu raskaus, ja ikää jo 30-vuotta. Tähän asti kuultu mm. "onnea, oliko se vahinko?", "onnea, ette olleet vissiin suunnitelleet?", ja ehkä kehittävin vuoropuhelu meni näin:"Niin, minä olen sitten raskaana.." "Eikä! Etkä oo, et voi olla, et oo, et oo, en usko, et voi olla!!" Ja tätä kehittävää keskustelua jatkettiin hetken tuolla tyylillä, kyseinen henkilö siis oli järkyttynyt eikä onnitellut. Että tsemppiä AP, on noita aivorupsuja saanut täälläkin kuunnella, ja tässä hormonihuuruissa saattaa kuulla ja ymmärtää kaiken jotenkin tosi negatiivisena. (tunnustan ainakin itse murehtivani ihan liikaa noita muiden töksäyttelyjä)

Mun mielestä ystävältä voi ihan hyvin kysyä tuollaista, tuttavalta ei. En nyt sinänsä näe, mitä loukkaavaa kysymyksessä on.

Ilmeisesti se koetaan loukkaavaksi sen takia, että kyseessä tosiaan on vahinko ja ikävä muistutus elämänhallinnan pettämisestä.