Lue keskustelun säännöt.
Mies sulkeutuu kun otan lapsenteon esille
Mikä neuvoksi? Olemme yli 30 pariskunta ja yhdessä useita vuosia. Olen parin vuoden aikana yrittänyt ottaa esiin lastenhankinna, mutta puoliso keksii aina jonkun syyn vielä odottaa. Nyt olen tullut kärsivällisyyteni päähän, lääkärinkin minulle totesi että jos aion tehdä lapsia nyt on sen aika. Puoliso ei usko että on kiire (vaikka ikää on molemmilla) ja silmin nähden ahdistuu aina kun otan aiheen esille. Olen yrittänyt antaa omaa aikaa ja tilaa miettiä asioita, mutta uskon että hän yrittää vielä pitää kynsin ja hampain kiinni elämästä ilman lapsia. Hän keksii jatkuvasti jotain mitä "on pakko saada tehtyä" ennen lapsia vaikka käytännössä kaikki on aivan täysin valmista. En halua ahdistaa häntä, mutta en enää halua odottaa. Hänen mielestä esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden odotus ei ole mitään, ja minä tiedän että biologisesti se on paljonkin! Tiedän, että uhkavaatimuksen antaminen ei toimi enkä sellaista halua. Taistelen tämän asian kanssa joka kuukausi ovulaationaikaan, jolloin en voi olla ajattelematta asiaa kokoajan... Ja toinen välttelee asiaa kuin ruttoa. Syy hänellä on mielestäni (ei ole itse saanut kerrottua kunnolla syytä) että hän haluaa vielä olla ilman lapsia vuoden tai pari. Haluaa nauttia elämästä ja tehdä omia juttuja. Ei usko että vielä on kiire ja luulee että liioittelen.
Tunnen kuinka kello käy ja tuntuu todella pahalta.
Mielellään järkeviä neuvoja kiitos, ihan on tarpeeksi huono fiilis muutenkin.
Kommentit (930)
Vierailija kirjoitti:
Hyi, toivottavasti tämä ei ole tositarina :(
Eihän 36-vuotiaalle naiselle VOI enää sanoa, että kattellaan sitten syssymmällä! Siis minkälainen ihmishirviö ihan oikeasti sulla ap on kumppanina? Mies, joka on tiennyt kohta vuosikymmeniä, että haluat lapsia. Ja antaa odotuttaa. Ei se ole rakkautta eikä sellaista tarvitse ymmärtää, ei millään perusteilla.
Olen nähnyt läheltä kaksi todella kivuliasta avioeroa, jossa molemmissa nainen odotti että miehen ”vähän myöhemmin” tulisi. Kummassakin tuli ero kun nainen ei enää jaksanut odotella, ja miehet totesivat etteivät he oikeasti halunneetkaan lapsia.
Ja molemmissa, siis tosiaan molemmissa tapauksissa, ei mennyt kuin kaksi vuotta erosta että mies oli löytänyt nuoremman ja pisti pullat uuniin. Niinpä on kummankin tapauksen naisella tästä kriisistä johtuen puhjennut ongelmia, jotka ovat lopulta estäneet lasten saannin.
Uuteen, turvalliseen ja onnelliseen parisuhteeseen ei tuosta vain ryhdytä tuollaisen hyökytyksen jälkeen. Etenkin kun hyvät isäkandidaatit ovat 90% varattuja tai eronneita isiä, jotka haluavat elää juuri ne naiselle kriittiset vuodet hieman vapautta ekan avioliiton jälkeen.
Eikä itsetuhoinen ja psykoosilääkityksellä oleva nainen saa hedelmöityshoitoja, tai masennuksen takia sairaspäivärahalla kitkutteleva voi niitä maksaa.
En voi muuta kuin halveksua näitä miehiä, jotka varastivat naisilta heidän hedelmällisimmät vuotensa valheilla. Ja syyttää kulttuuriin pesiytynyttä piilomisogyniaa, jonka tähden nämä naiset kuvittelivat, että heissä on jotain vikaa, kun halusivat lapsia. Yrittivät sitä halua sitten dempata ja peesasivat miestensä ”eksistentiaalisia angsteja”.
Tämä on hyvä kirjoitus. Koska ap sinun pitää ymmärtää, että oikean naisen kanssa mies on heti valmis mihin tahansa, mutta väärän kanssa ei ikinä mihinkään. Hän on vain jahkailullaan ostanut aikaa itselleen. Mutta sinä päivänä kun miehesi haluaa lapsia, jos haluaa, niin sinä et ole ikinä niiden äiti. Se on joku nuorempi ja johon mies tietää haluavansa sitoututua kaikin tavoin ensi hetkestä lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että ei ole varma haluaako lapsia, mutta ei uskalla suoraan myöntää sitä, koska ei halua menettää parisuhdetta.
Sinun kannattaa nyt pohtia, kuinka tärkeää lastenhankinta sinulle on ja toimia sen mukaan, koska aikaa ei naisena ole hukattavaksi enää kolmenkympin tienoilla. Onko vaarana, että katkeroidut miehellesi, jos jäät suhteeseen ja ilman lapsia? Lisäksi miehelle voi iskeä vauvakuume vasta myöhemmällä iällä, ja sitten se onkin sinun osalta jo myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa parisuhteeseenne , kannattaa muistaa, että lasten hankkiminen ei tarkoita sitä, että elämä loppuu siihen. Kaikkea, ihan kaikkea voi tehdä lapsen saamisen jälkeenkin.
Ei oikeastaan voi. Pitää elää ihmisiksi ja siveellisesti. Olla henkisesti 80 vuotias jo kolmekymppisenä. Nauttia vaan elämän pienistä asioista.
Ihan järjetöntä sanoa, että 30 on ainoa oikea ikä.itse olin 38 ja kaikki meni ihan hyvin. sinänsä ymmärtän miestä, koska juuri yli 30 vuotiaana oli kiva matkustella ja itse kävin mm. kolmesti amerikassa road tripeillä, mitkä oli haaveeni. Ei onnistu nyt enää- nyt elämä pyörii lapsen ympärillä ja vaikka kuinka mietin matkoja, ne ei onnistu kuin kuvitelmissa etenkin kun tuli corona. 30-40 välillä ehtii tapahtua paljon. Jos mies nyt kytkeytyy lapseen hän on siinä aina ja todennäkösesti paheksuttaisiin, jos haluaa lähteä miesten reissuille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään voi käsittää, en sitten millään miksi naiset ovat aina hinkumassa niitä lapsia?
Miksi?
Ja sitten itketään ja valitetaan yksinhuoltajina, kun se lapsi on kuitenkin tehty, vaikka mies ole ollut yhtään halukas lapsiaa saamaan.
Lisääntymisen tarve on ihan oikea biologinen tarve. Ihmiskuntaa ei olisi olemassa ilman sitä. Yleensä tarve on naisella voimakas, monilla miehilläkin kyllä.
Vasta viime vuosikymmeninä on ihminen keksinyt tehokkaan ehkäisyn, sitä ennen sukupuolivietti huolehti siitä että lapsia syntyi.
Nykyihmisen elämänsisällöksi näyttäisi riittävän jatkuva paneminen, ilman häiriötekijöitä.
Voidaanhan sitä viisastella että maailmassa on jo ihan tarpeeksi lapsia, mutta tilanne kyllä vääristää ihmiskunnan kehitystä. Fiksuimmat eivät lisäänny, tyhmemmät sitäkin enemmän.
Alku oli ihan asiaa, mutta nykyään Suomessa nimenomaan fiksuimmat lisääntyvät, huono-osaisilla ei ole siihen varaa. Oikein hyvin elämänsä järjestäneillä yleisin lapsiluku on kolme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa parisuhteeseenne , kannattaa muistaa, että lasten hankkiminen ei tarkoita sitä, että elämä loppuu siihen. Kaikkea, ihan kaikkea voi tehdä lapsen saamisen jälkeenkin.
Ei oikeastaan voi. Pitää elää ihmisiksi ja siveellisesti. Olla henkisesti 80 vuotias jo kolmekymppisenä. Nauttia vaan elämän pienistä asioista.
Niin, eihän elämässä voi oikeastaan olla muuta sisältöa kuin juominen ja peuhaaminen. Joillakin vielä kahdeksankymppisenä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään voi käsittää, en sitten millään miksi naiset ovat aina hinkumassa niitä lapsia?
Miksi?
Ja sitten itketään ja valitetaan yksinhuoltajina, kun se lapsi on kuitenkin tehty, vaikka mies ole ollut yhtään halukas lapsiaa saamaan.
Lisääntymisen tarve on ihan oikea biologinen tarve. Ihmiskuntaa ei olisi olemassa ilman sitä. Yleensä tarve on naisella voimakas, monilla miehilläkin kyllä.
Vasta viime vuosikymmeninä on ihminen keksinyt tehokkaan ehkäisyn, sitä ennen sukupuolivietti huolehti siitä että lapsia syntyi.
Nykyihmisen elämänsisällöksi näyttäisi riittävän jatkuva paneminen, ilman häiriötekijöitä.
Voidaanhan sitä viisastella että maailmassa on jo ihan tarpeeksi lapsia, mutta tilanne kyllä vääristää ihmiskunnan kehitystä. Fiksuimmat eivät lisäänny, tyhmemmät sitäkin enemmän.Alku oli ihan asiaa, mutta nykyään Suomessa nimenomaan fiksuimmat lisääntyvät, huono-osaisilla ei ole siihen varaa. Oikein hyvin elämänsä järjestäneillä yleisin lapsiluku on kolme.
Keskituloisilla ei ole varaa, kun kaikki pitää maksaa itse ja palkka ei riitä. Huono-osaisten lisääntymistä tuetaan valtion toimesta monin eri tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö voi teroittaa miehelle, että sinun elämän tavoitteena on aina ollut lapset, olet sen aina selkeästi kommunikoinut ja ymmärtänyt, että hänkin haluaa lapsia. Nyt realiteetti on se, että sinun on raskautta yritettävä yksin. Kerrot olevasi harmissasi, koska odotit näinkin kauan ja että yksin lapsen tekeminen ei ollut varsinainen suunnitelma, mutta miehen haluttomuus ei anna muita vaihtoehtoja. Pelkäät lapsettomuutta kohtalonasi jo nyt. Huomauta, että häntä loppuelämän lapsettomuus ei ehkä haittaa, mutta sinä et ole koskaan halunnut sitä. Miehen vaihtoehdot ovat siis:
1) jäädä parisuhteeseen johon syntyy jonkun toisen lapsi
2) tehdä yhteinen lapsi
3) erota ja jäädä sinkuksi
Jokatapauksessa sinä ryhdyt toimenpiteisiin lapsen saamiseksi. Yksin lapsin tekeminen on kyllä aivan kamalan rankkaa, joten sikäli olen pahoillani puolestasi. En silti jättäisi tekemättä.
Onhan tuo nähty parin ystävän kohdalla. Mies jahkaa, vetkuttelee aivan viimeiseen asti, että saa jatkaa huoletonta parisuhde-elämää hamaan tulevaisuuteen. Miettimättä yhtään toisten toiveita. Kunhan HÄN saa elää sitä elämää mitä haluaa.
Aloittaja sinulla on vielä aikaa ja toivoa. On sekin nähty, että kaksi sellaistakin kohtaa, jotka ovat eronneet hiljattain juuri tämän aiheen takia. Siinä ei kauaa ihmetelty, kun oli liitto solmittu ja lapsi tulollaan. Voihan sitäkin nopeutta ihmetellä, mutta onnellisemmalta he vaikuttavat, kuin ne puolisot, jotka jatkoivat lapsetonta elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut vauvapalstaa jo vuosia, mutta ensimmäistä kertaa ikinä päätin kirjoittaa tänne. Niin tärkeä asiasi on, ap. <3
Olen ollut samassa tilanteessa. Mieheni pohti sopivaa ajankohtaa perheenlisäykselle vuosia ja nyt, kun hän on valmis isäksi, niin meistä ei näytä tulevan vanhempia. Olen sinua iäkkäämpi, joten ei ihmekään. Meillä on ollut monta keskenmenoa, eli tulen kyllä vielä raskaaksi, mutta alkiot eivät kehity täysiaikaisiksi vauvoiksi todennäköisesti munasolujen huonon laadun vuoksi. Minulla on onneksi lapsia edellisestä liitostani, joten en ole kokonaan lapseton. Hedelmöityshoitoihin emme ole lähdössä, vaikka niillä voisi saada parempaa tulosta aikaiseksi.
Kovin moni täällä tuntuu kannattavan eroa miehestäsi. Se ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto tilanteessasi. Jos on rakkautta ja muuten hyvä suhde, niin miksi pilata sitä. Voit hyvin antaa miehelle vielä aikaa kypsytellä päätöstä. Tunnet hänet itse parhaiten, joten osaat ehkä arvioida, tarvitseeko hän tosiaan vain lisää aikaa, vai aikooko jänistää koko hommasta. Onko hän pitänyt muut sinulle antamansa lupaukset? Jos mies on sen tyyppinen, että tarkoittaa, mitä sanoo, niin mitään syvempiä merkityksiä ei puheista tai aikomuksista kannata turhaan kaivella.
Aika on toki kortilla ikäsi puolesta, mutta voit ostaa lisäaikaa vauvahaaveille pakastamalla munasolujasi. Kunpa olisin itse älynnyt tämän vaihtoehdon kymmenen vuotta sitten, sillä siinä tapauksessa meillä varmasti olisi jo yhteisiä lapsia oman mieheni kanssa.
Munasolujen pakastaminen ei valitettavasti ole enää vaihtoehto 36-vuotiaalle. Reilusti alle 3-kympisenä kannattaa munasoluja pakastaa. Se, että sinulle ei ollut enää välttämätöntä saada uusia lapsia on aivan eri asia kuin se, että joku haaveilee vasta ensimmäisestä lapsesta. Ap tilanteessa ei voi enää odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei halua lapsia ollenkaan tai sitten ei halua niitä sinun kanssasi.
Jep. Valitettavasti.
Vuoden sisällä mies sanoo että ” ei ehkä halua lapsia ollenkaan” .
Sitten alkaa väsytystaistelu jossa ap ei luovu unelmistaan kunnes eroaa ennen 40 vuotta aivan romuna ja itsetuntonsa menettäneenä .
Siitä pari vuotta niin mies kävelee vastaan uuden 30v puolison ja vauvan kanssa.
Tämä on niin nähty. Ei halua lapsia ap:n kanssa koska se sitoo lopullisesti yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hän ei halua lapsia. Ehkä ajatus jollain tasolla kiehtoo, että ”toki sitten tulevaisuudessa joskus on perhe”, mutta hän ei ole valmis tai halukas hyppäämään siihen käytännön toteutukseen.
Asia ei tule muuttumaan kahden tai kuuden kuukauden kuluttua. Sinä jäät hänelle katkeraksi, jos vielä pitkään roikut tuossa mukana anelemassa lapsia. Sinun on vaan pakko päättää, oletko valmis luopumaan lapsihaaveestasi ihan oikeasti ja lopetat aiheesta puhumisen ja sen ajattelemisen. Ei tosin kuulosta siltä, että pystyisit, jos asia joka kuukausi ahdistaa kovasti. Silloin ei jää paljon vaihtoehtoja, ikävä kyllä.
Kumppanista eroaminen on toki riski sekin, sillä saatat jäädä ilman uutta kumppania ja niitä lapsiakin, jos et löydä ketään sopivaa etkä ole valmis yksinhuoltajaksi vaikka luovuttajan avulla. Vaikea, mutta hyvin yleinen tilanne, jota moni joutuu pohtimaan. Lopputuloksesta ei kukaan voi antaa takeita, mutta olennaisinta on ehkä, että saat miehen ymmärtämään, ettet aio enää odottaa. Oikeasti.
Kirjoita hänelle vaikka kirje, jos keskustelu ei ikinä etene. Ei häntäkään saa painostaa lastenhankintaan, hänelläkin on oikeus elää lapsetonta elämäänsä omien suunnitelmiensa mukaan. Sinua hän ei toki saisi tietenkään roikottaa siinä mukana, kun olet toiveesi tehnyt aivan selväksi.
Mieti ap tarkkaan. Tämän miehen kanssa et vältämättä saa koskaan lapsia, oletko valmis siihen elämään?
Minä jäin suhteeseen jossa mies ei halua lapsia ja voin sanoa että paskaa ja tuskaa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa parisuhteeseenne , kannattaa muistaa, että lasten hankkiminen ei tarkoita sitä, että elämä loppuu siihen. Kaikkea, ihan kaikkea voi tehdä lapsen saamisen jälkeenkin.
Eikö valehtelua pidetty pahana juttuna tässä keskustelussa.
Miten tyhmä pitää ihmisen olla, että jauhaa jotain tällaista paskaa? Elämä joo muuttuu yleensä lasten saamisen jälkeen, mutta ei se mihinkään lopu. Enkä nyt kertakaikkiaan keksi, mitä lapsen saamisen jälkeen ei voisi tehdä? Joo, moni asia pienten lasten kanssa vaatii enemmän suunnittelua, mutta toisaalta niitä asioita myös arvostaa enemmän, kun joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa.
Lisäksi on sellainen yllärijuttu, kuin lasten kasvaminen. Mulla on jo isot lapset, ja niiden kanssa on ihan mahtavan kivaa. On mukavaa ajatella, että noin ihanien ihmisten kanssa saa mitä todennäköisimmin olla tekemisissä koko elämänsä ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei halua lapsia. Ehkä ajatus jollain tasolla kiehtoo, että ”toki sitten tulevaisuudessa joskus on perhe”, mutta hän ei ole valmis tai halukas hyppäämään siihen käytännön toteutukseen.
Asia ei tule muuttumaan kahden tai kuuden kuukauden kuluttua. Sinä jäät hänelle katkeraksi, jos vielä pitkään roikut tuossa mukana anelemassa lapsia. Sinun on vaan pakko päättää, oletko valmis luopumaan lapsihaaveestasi ihan oikeasti ja lopetat aiheesta puhumisen ja sen ajattelemisen. Ei tosin kuulosta siltä, että pystyisit, jos asia joka kuukausi ahdistaa kovasti. Silloin ei jää paljon vaihtoehtoja, ikävä kyllä.
Kumppanista eroaminen on toki riski sekin, sillä saatat jäädä ilman uutta kumppania ja niitä lapsiakin, jos et löydä ketään sopivaa etkä ole valmis yksinhuoltajaksi vaikka luovuttajan avulla. Vaikea, mutta hyvin yleinen tilanne, jota moni joutuu pohtimaan. Lopputuloksesta ei kukaan voi antaa takeita, mutta olennaisinta on ehkä, että saat miehen ymmärtämään, ettet aio enää odottaa. Oikeasti.
Kirjoita hänelle vaikka kirje, jos keskustelu ei ikinä etene. Ei häntäkään saa painostaa lastenhankintaan, hänelläkin on oikeus elää lapsetonta elämäänsä omien suunnitelmiensa mukaan. Sinua hän ei toki saisi tietenkään roikottaa siinä mukana, kun olet toiveesi tehnyt aivan selväksi.
Mieti ap tarkkaan. Tämän miehen kanssa et vältämättä saa koskaan lapsia, oletko valmis siihen elämään?
Minä jäin suhteeseen jossa mies ei halua lapsia ja voin sanoa että paskaa ja tuskaa on.
Niin, kannattaa tajuta se, että luopuessaan lapsihaaveesta luopuu jostain koko loppuelämän ajaksi. Ei vain tässä hetkessä. Luopuu mahdollisuudesta omaan lapseen, mahdolliseen isovanhemmuuteen jne.
Vierailija kirjoitti:
Tapasin 18-v kivan pojan, jonka kanssa aloin seurustella. Kerroin jo seurustelun alkumetreillä hänelle, että haluan naimisiin ja lapsia mwlko nuorena. Kun olin 21, pidin huolta siitä, että mentiin kihloihin. Kun olin 23, suunniteltiin häät seuraavalle kesälle, jolloin täytin 24. 24v sain lapseni 1/4. Nyt 41 veenä sain neljänteni.
Oot ap tipahtanut siihen kuiluun, mihin moni nainen tipahtaa. Eli siihen, että nuoruus huidotaan jossain semitärkeissä asioissa, kuten harrastuksissa ja bilettelyissä. Moni huitoo ajan myös opinnoissa ja töissä, mutta unohtaa suunnitella ja varmistaa, että milloin niitä lapsia tehdään. Sitten kun on eletty ns pitkitettyä nuoruutta yhdessä kymmenkunta vuotta, havahtuu nainen biologisen kellon kilkatukseen. Ja mies on epäkiinnostunut asiasta, koska nainen on ”niin nähty” ja eroajatukset välkähtelevät mielessä silloin tällöin. Näin ollen vauvanteot ei oikein innosta.
Moni nainen jättää jahkailevan miehen tässä vaiheessa ja yrittää etsiä miestä, joka pikavauhdilla alkaisi lisääntymään. Mitä tekee mies? Lisääntyy uuden parikymppisen naisen kanssa alle 1,5v:ssa. Siinä sitten entinen nainen ajattelee, että mikä meni pieleen?
Vastaus on, että se, että nainen silloin parikymppisenä ei vaatinut miestä päättämään lastenteosta ajoissa ja vaatinut myös miestä pysymään lupauksessaan. Tai jopa se, että nainen ei itse tajunnut selvittää ajatuksiaan asian suhteen, että haluaako niitä lapsia vai ei ja milloin niitä haluaa.
Vauvantekoasiaa voi hoitaa iän suhteen ”hyväksytysti” ikäkautena 20-40. Jos nainen elää 80v, se tarkoittaa että aikaa ko. hommaan on 25% koko elämästä, aika vähän siis! Ka jos siitä ajasta vielä hukkaa puolet niin..... voi olla että jää ilman 😔
Tsemppiä sulle ap, pistä ukkos seinää vasten!
"Tapasin 18-v kivan pojan, jonka kanssa aloin seurustella."
Sama täällä, mutta VANHEMPANI patistivat, että "olet liian nuori seurustelemaan", "ensin pitää opiskella". "ei pidä mennä naimisiin ensimmäisen kanssa", vaikka oli siis todella hyvä mies kyseessä. Lapsia en ole saanut, enkä enää saa. Eniten harmittaa nämä puheet siitä, että naiset mukamas ITSE tajuaa liian myöhään, että haluaa lapsia tai haluavat vain bailata t.m.s. Näin ei suinkaan aina ole, kyllä muut tekijät vaikuttavat myös. Toki se on taloudellinen riksi saada lapsia, mutta hyvä mies tietenkin ostaa eläkevakuutuksen äidille siltä osin kun se joutuu olemaan poissa työelämästä, eikä keksi mitään epäreiluja avioehtoja.
Eroaisin tuossa tilanteessa, mies ei ehkä halua ollenkaan lapsia. Hedelmöityshoitoihin pääsee myös itsellinen nainen. Ei kannata hukata aikaa. Hedelmöittyminen alkaa laskea jo 30-kymppisenä. Ainakin voi sitten sanoa yrittäneensä lasta.
Meillä oli aika vastaava tilanne, ja tämä herätti miehessä saman kaltaisia tunteita vaikka siis todellakin halusi lapsia. Keskustelimme paljon asiasta faktoilla, esim komplikaatioiden riskit, jne mitä kasvaa kun ikää tulee lisää, ja mietimme kuinka konkreettisesti lapsi vaikuttaisi meidän elämään ja näihin toteuttamattomiin unelmiin mitä on vielä tehtävänä. Mies sai aikaa miettiä asiaa ilman painostusta, ja tutki selkeästi itsekin.
Kun minulla todettiin endometrioosi niin mies ymmärsi asian vakavuuden ja sen että ei tosiaan itsestään selvää että lapsia saa. Nyt olemme raskauden puolessa välin ja mies odottaa tulevaa lasta vähintään yhtä paljon.
Ketju on pitkä, mutta en huomannut että onko tätä otettu esille:
AP, ura on teille molemmille ollut tärkeä, ja miehelle vielä tärkeämpi. Sanot että mies haalii koko ajan lisää projekteja.
Neljän lapsen äitinä sanoisin, että oletko valmis hoitamaan sitä lasta myös illat 24/7 kun se mies on projektiensa parissa töissä tai nukkuu töistä väsyneenä ja viikonloppuisinkin makaa myöhään? Koska niin siinä tulisi käymään, eläisit yh:n elämää parisuhteessa. Mies juoksee sitten karkuun isän velvollisuuksiaan töihin ja sinä itket väsyneenä kotona, kun se ei ota vastuuta mistään. On niin nähty ystäväpiirissä.
En kyllä tuosta miehestä odottaisi hyvää isää edes. Hän ei näe omaa napaansa pidemmälle ja työnsä on luultavasti rakkaampi kuin lapsensa olisi. Tai sinä. Yleensä kun mies on palavan rakastunut naiseensa, se tekee mitä vaan sen eteen, että pysyy naisensa suosiossa. Ei oikein kuulosta siltä teillä.
Älä painosta häntä, kun hän ei ole valmis, vaan etsi joku, joka on valmis.
Aivan hirveä tilanne, mutta minunkin on pakko yhtyä muutamaan aikaisempaan kirjoittajaan, ja kallistua siihen että miehen puolelta rakkaus on kuihtunut, tai sitten sitä ei ole koskaan ollutkaan. Miehelle Ap on ”ihan kiva” vaimo, joka kantaa vastuuta kodista ja menoista, jonka kanssa viihtyy ja elämä on suht mukavaa. Mies voi keskittyä uraansa ja itseensä.
Lapsenteon nostaminen pöydälle herättää miehessä hälytyskellot, ja kysymyksen ”haluanko oikeasti tätä elämää aina, tämän ihmisen kanssa?”. Hän joutuu kohtamaan epäilynsä siitä että tunteet ovatkin kulissia, hän ajattelee rakastavansa, koska jos hän myöntäisi itselleen ettei rakasta, niin koko vaivalla rakennettu kulissi täytyisi repiä alas. Täytyisi myöntää se, että silloin nuorena kun seurustelu aloitettiin, oli ehkä itsetuntemukseltaan ja itsetunnoltaan sellainen, että se ”ihan kiva” kumppani riitti, ja nyt kun elämä on rakennettu valmiiksi, niin mielessä jäytää pelko siitä että on aikoinaan valinnut vaimonsa väärin perustein. Tähän pisteeseen asti on riittänyt muita asioita joihin keskittyä, ura, talo, varallisuus, harrastukset. Niihin asioihin mies haluaa keskittyä edelleen, sillä hän muuten hän joutuu tarkastelemaan elämäänsä liian läheltä.
Toivon että asia ei ole näin, mutta pahoin pelkään.
Kiitos 🙂 Ajattelen tätä asiaa siitä näkökulmasta, että itselleni lastensaanti on ollut elämäni tärkein tavoite. En ole halunnut jättää mitään sattuman varaan. Toki olen ehkä omlut astetta paremmassa asemassa vaatimaan miestä tekemään niitä lapsia, koska mies kyllä tiesi että muitakin ottajia olisi ollut, eikä suinkaan rakennekynsien tai hiuslisäkkeiden takia. Jos nainen ei ole muita naisia vastaan ns kilpailukykyinen, niin silloin vaatiminen ei välttämättä tuota tulosta 🤨 Toki mulla on ollut muitakin tavoitteita elämässä kuin lastensaanti, oon mm. kouluttautunut maisteriksi. Mukava työpaikkakin on, tosin en ole koulutustani vastaavassa hommassa ja palkkakin melko pieni. Että voisin sitä puolta kohentaa, pitäisi mieheni luopua omasta kovasta urastaan, mutta sitä en viitsi alkaa vaatimaan. Vietön ennemmin itse aikaa lasteni kanssa.
T. se joka ”analyysin” kirjoitti