Lue keskustelun säännöt.
Mies sulkeutuu kun otan lapsenteon esille
Mikä neuvoksi? Olemme yli 30 pariskunta ja yhdessä useita vuosia. Olen parin vuoden aikana yrittänyt ottaa esiin lastenhankinna, mutta puoliso keksii aina jonkun syyn vielä odottaa. Nyt olen tullut kärsivällisyyteni päähän, lääkärinkin minulle totesi että jos aion tehdä lapsia nyt on sen aika. Puoliso ei usko että on kiire (vaikka ikää on molemmilla) ja silmin nähden ahdistuu aina kun otan aiheen esille. Olen yrittänyt antaa omaa aikaa ja tilaa miettiä asioita, mutta uskon että hän yrittää vielä pitää kynsin ja hampain kiinni elämästä ilman lapsia. Hän keksii jatkuvasti jotain mitä "on pakko saada tehtyä" ennen lapsia vaikka käytännössä kaikki on aivan täysin valmista. En halua ahdistaa häntä, mutta en enää halua odottaa. Hänen mielestä esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden odotus ei ole mitään, ja minä tiedän että biologisesti se on paljonkin! Tiedän, että uhkavaatimuksen antaminen ei toimi enkä sellaista halua. Taistelen tämän asian kanssa joka kuukausi ovulaationaikaan, jolloin en voi olla ajattelematta asiaa kokoajan... Ja toinen välttelee asiaa kuin ruttoa. Syy hänellä on mielestäni (ei ole itse saanut kerrottua kunnolla syytä) että hän haluaa vielä olla ilman lapsia vuoden tai pari. Haluaa nauttia elämästä ja tehdä omia juttuja. Ei usko että vielä on kiire ja luulee että liioittelen.
Tunnen kuinka kello käy ja tuntuu todella pahalta.
Mielellään järkeviä neuvoja kiitos, ihan on tarpeeksi huono fiilis muutenkin.
Kommentit (930)
En voi uskoa näitä väitteitä ettei muuta mitään.
itse olen aivan musertunut jo pelkän METATYÖN alle.
Mies ei tee mitään. Kun mikään ei muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 2v lapsi ja täytyy sanoa, että usein tekisi mieli hakata päätä seinään, kun uhmaikäinen huutaa hysteerisesti vessan oven takana. Omaa aikaa päivässä on.. no juuri tuo vessassa käynnin ajan. Illalla kun saan uhmaansa huutavan pojan unille, niin sitä kaatuu jo itsekin nukkumaan. Esim. suihkussa käyntikin on hankalaa, kun lapsi huutaa oven takana, mutta ei suostu myöskään mukaan.
Mieleni tekisi lähteä leffaan, lenkille, kauppaan, ravintolaan syömään, sukulaisiin, jne., mutta varsinkaan nyt korona-aikaan tämä ei onnistu ja normaalistikaan kukaan ei suostu hoitamaan lasta, joka huutaa hysteerisenä koko sen ajan, kunnes äiti palaa kotiin. Mies katsoo paheksuvasti, kun noin kerta kuussa jätän hänet yksin lapsen kanssa ja lähden jonnekin yksin, siksi sen pidän minimissä.
Edes telkkarista ei voi katsoa omia suosikkeja, vaan pitää katsoa vain 2+ sopivaa sisältöä.
Ihanaahan se on, kun lapsi antaa ylenpalttisesti huomiota, mutta samalla hän vaatii ylenpalttisesti huomiota ja valvontaa aivan koko ajan. Ehkä tämä muutaman vuoden päästä helpottaa, mutta ainoaksi lapseksi hän jää. Toista samanlaista en kestäisi, kun pää ei meinaa kestää tätä yhtäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmästyttää nämä ajatukset, että lasten saannin jälkeen on vapaus mennyttä. Ei ole, lasten saannin jälkeen elämä muuttuu, mutta ei sen tarvitse muuttua niin paljon.
Meillä on lapsia ja edelleen harrastamme sitä mitä haluamme. Ovatpa ne harrastukset vuosien varrella vaihtuneetkin, mutta yhtä lailla onnistuu. Matkusteltukin on perheenä ja joskus erikseenkin sekä miehen kanssa kahdestaan. Ei ongelmaa, meillä ei ole pallo jalassa. Viihdymme perheenä hyvin. Lapsetkin jo nuoria aikuisia ja kohta kokonaan omillaan.
Nuorena kun teet lapsia, voi olla että taloudellinen puoli ei ole niin vakaa, mutta olet vielä nuori kun lapset lähtevät omilleen. Me olemme lapset tehneet kolmenkympin huitteilla ja olen nyt viisissä kymmenissä, joten kohta on taas aikaa matkustella miehen kanssa kaksin ja viettää aikaa kaksin. Toki korona tilanteen täytyy rauhoittua ensin.
Hienoa on huomata se, että yhä viihdymme mieheni kanssa kaksinkin. Ei tule järkytys, kun viimeinenkin lapsista kohta pois muuttaa, että kuka on tuo mies joka täällä asuu, pitäisikö sen kanssa tehdä jotain. Olemme olleet kiinnostuneita toistemme ajatuksista koko ajan ja puhallettu yhteen hiileen, emme unohtaneet mitä olemme ja mitä toisillemme olemme vaikka lapsia teimmekin. Lapset ovat myös meille todella rakkaita ja tärkeitä. Ennen lapsia pelotti kun en ollut lasten kanssa juuri ollut tekemisissä, mutta en hetkeäkään vaihtaisi pois. Niistä huonoimmistakin hetkistä olen oppinut paljon.
Tämä. Itse huomasin lapsen saatuani, että enemmän minua sitoo lemmikkieläimet kuin lapsi. Esimerkkinä siis lapsen kanssa voi matkustella. Kissoilleni joudun (ja olen joutunut jo 10 vuoden ajan) etsimään aina hoitajan matkailun ajalle. Lapsen voi myös helpommin saada hoitoon silloin jos on itsellä menoja, mihin lasta ei voi/halua ottaa mukaan. Kissojen hoidosta voi kieltäytyä helpommin vetoamalla allergiaan.
Ja mitä niihin harrastuksiin tulee, pystyn harrastamaan äitiyslomallakin tunnin-pari kerrallaan silloin kun lapsi nukkuu päiväunta syöttöjen välillä. Minun harrastukseni ovat siis käsitöitä. Toki hengailen ja bondaan lapsenkin kanssa muutoin kuin syötön ja vaipanvaihdon yhteydessä. Tuntuisi pahalta vain istuttaa lapsi yksikseen sitteriin hereilläollessaan ja mennä itse tekemään omia juttujaan. Lapsen kanssa voi myös käydä ulkona vaunukävelyllä tai kauppareissulla. Vauvatkin ovat yksilöitä, toiset ovat helppohoitoisempia kuin toiset. Meille sattui melko helppohoitoinen tapaus. Itkee ainoastaan ruokaa, märkää vaippaa ja (yli)väsymystä.
Ei se oma elämä lapsensaantiin pääty. Puhun vain omista tuntemuksistani, mutta minusta tuntuu, että lapsi on moninkertaistanut myös harrastuksista saadun ilon tunteen. Tuntuu, että minulta ei puutu mitään vaan elämä tuntuu nyt täydeltä. Sellaista päivittäistä onnellisuudentunnetta. Vaikka miinuksena minulla on vielä niskassani opintolaina, ei kokopäivätyötä mihin palata enkä muutenkaan ole mikään varakas. Nämä eivät silti paina mieltäni.
Varmasti tällaiset harrastukset onnistuu vaivatta. Mutta lähdepä lapsen päiväunien aikaan uistelemaan tai jänismetsälle. Onnistuuko? Onnistuu siinä vaiheessa kun lapsi on sen ikäinen että sen voi ottaa päiväksi mukaan. Siinä tapauksessa jos lapsi näissä harrasteissa viihtyy. Lapsesta voi kuitenkin kasvaa sellainen joka ei viihdy veneessä saati sitten kylmässä, märässä metsässä hetkeäkään ja silloin hommasta ei nauti kukaan. Tietysti jos on vaimo joka jää mukisematta lapsen kanssa kotiin kun mies lähtee harrastamaan, ei aiheuta ongelmia. Mutta yleensä siinä käy niin että omat harrastukset joutuu laittaa jopa 10 vuodeksi täysin tauolle, jos haluaa perhesovun säilyvän. Kaikki ihmiset eivät saa tyydytystä kotona pyörimisestä ja siitä että elämä pyörii lapsen ympärillä. Lapsen saa joillekin lomamatkoille mukaan, mutta itse olen käynyt vuosittain viikon parin reissun pohjoisessa perhokalassa. Koira kulkee siellä mukana kuin itsestään, mutta sinnekään et voi lasta pakottaa mukaan, vaikka jossain vaiheessa ikänsä puolesta siellä kulkisikin mukana. Jos lapsi valittaa ja kitisee koko reissun, on parempi jäädä kotiin. Tai jättää vaimo vahtimaan sitä. Jos omistat hyvän vaimon, voit harrastaa ja jatkaa elämää suht entiseen malliin.
Miksi alapeukutatte kommenttiani? T.387
Itse en niinkään pelännyt harrastusten loppumisen, vapaa-ajan menetyksen tai työmäärän kasvun puolesta. Harrastuksissa olin jo aloittamassa kilpailu "uran" jälkeistä jäähdyttelyä. Elämäni nyt muutoinkin on täynnä kaikkea triviaalia joten kyllä siinä lapsiperheen arki menee oman toimen ohessa.
Se mitä kuitenkin pelkäsin eniten, onneksi turhaan, oli parisuhteen väljähtyminen. On myönnettävä ettei ilmiö ole harvinainen. Omasta perhe/lähipiiristä löytyi muutamia varoittavia esimerkkejä. Keskustelun eskaloitumisen estämiseksi on muistettava, että tämän voi aiheuttaa parisuhteen osapuolista kumpikin erikseen tai molemmat yhdessä.
Tämä on mielestäni useimmille se pelkojen ydin. Toki on miehiä joille vaikka se sähly harrastuksena on niin tärkeä että sen mahdollisuuden menettäminen ahdistaa, toivon heidän olevan vähemmistöä. En halunnut menettää hyvää parisuhdetta ja muuttua riiteleväksi, väsyneeksi ja seksittömäksi kumppaniksi.
Näin ei käynyt, meille. Toki voisi, palstan hengen mukaisesti, ilmoittaa kuinka tämä on vain päätettävissä ja onnistuu koska olen niin mahtava yksilö. Totuus on kuitenkin toinen. Lapsen kanssa mukaan astuu muuttujia joita parisuhteen osapuolet eivät voi ennakoida tai kontroloida. Lapsi voi olla "vaikea" ja väsyttää vanhemmat totaalisesti. Kumppanista voi paljastua vanhempana ominaisuuksia joita et ymmärrä/hyväksy. Kumppani voi unohtaa itsensä ja elää lapsensa kautta.
Mitä itse antaisitte neuvoksi ystävällenne joka kertoi ettei ole nukkunut vaimonsa vieressä yli kahteen vuoteen. Syy sängyn edelleen jakava lapsi, noin kuusi vuotias. Keskutelu vaimon kanssa oli päättynyt kun vaimo oli kertonut lapsen sanoneen ettei halua isää viereen koska isä haisee. Mitä tähän nyt voi sanoa? Itse lohdutin ystävääni toteamalla, että minun seurassani hän aina haissut ihan hyvältä.
Tämä siis yksi, hieman äärimmäinen, mutta ei ainutkertainen esimerkki. Yritän tällä kirjoituksella avata tilannetta ja lisätä ymmärrystä. Vaikka isyyttä epäröivät miehet halutaan niputtaa "peter pan huppari lippis" miehiksi ja varmasti sellaisiakin joukkoon mahtuu. Usko omaan ikuiseen nuoruuteen ei ole kuitenkaan ainoa selittävätekijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miltähän näistä yksin olijoista tuntuu sitten vanhana eläkkeellä kun ei ole ketään kuka tulisi katsomaan...
Sosiaaliset taitosi taitavat olla niin surkeat, että vain voimakkaalle syyllistämiselle altis ihminen suostuu sinua tapaamaan. Teidänlaisianne on paljon 🙁
At84 kirjoitti:
Huhhuh, enpä uskonut millaisen keskustelun tämä minun dilemma aiheutti! Mielenkiintoista on ollut lukea teidän vastauksia, ideoita ja pohdintoja (niitä asiallisia), kiitos että olette ottaneet osaa keskusteluun.
Otin eilen härkää sarvista, istutin puolison alas ja kerroin mitä haluan. Kerroin tilastoista, naisen hedelmällisyydestä ja siitä, että minä aion mennä unelmaani kohti. Olin päättäväinen sen suhteen, että luultavasti parisuhde on tässä. Joten tämä seuraava nyt ei sitten varmaan ilahduta ketään joka käski "jättää sen sian" tai kertoi että mies ei halua lasta kanssani.
Hän oli hiljaa ja kuunteli mitä sanoin. Ja sitten aristellen tunnusti että lapsien hankinta pelottaa ja jännittää häntä ihan jumalattomasti. On itsekseen miettinyt asiaa paljon ja tulevaisuus on stressanut häntä, siksi on vältellyt asiaa. Mutta hän on valmis yrittämään kanssani vaikka jännittää.
Nyt sitten jää ehkäisy pois ja mennään eteenpäin päivä kerrallaan.
Varmasti tämä herättää fiiliksiä että onko tää edes totta (koska näin itse ajattelin kun mies sanoikin että on valmis yrittämään??). Mutta ehkä tämä on minulle (ja muillekin) hyvä muistutus että vaikeista asioista kannattaa puhua ja kaikki miehet ei ole mitään itsekkäitä sikoja..... niitä voi vaan joskus pelottaa tulevaisuus niin paljon että ei saa sitä sanotuksi. Pelkohan ei ole niin "siistiä".
Kiitos teille jotka annoitte minulle rohkeutta avata suu ja seisoa tiukasti unelmani kannalla. Nyt me ruvetaan suunnitelmaan loppuelämäämme.
Onneksi olkoon ap! Uskon, että tuo jämäkkyys asiassa kannatti. Hyvä, että mies sai kerrotuksi, mikä mättää. Huolehdi siitä, että hän ei pääse perääntymään asiasta. Tapojahan on monia, kuten että ovulaation aikaan onkin yhtäkkiä kaikkia muita menoja sun muuta, olevinaan. Avoimuus kannattaa. Välillä tuntuu, että harva mies ymmärtää, että äitiys on naisille luonnollinen biologinen tarve ja tietyllä tapaa elämän täyttymys mahdollisesti ihan eri tavalla kuin miehille. Ei oikein osata rakastaa sitä naisen erilaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni kuulostaa uskomattomalta, että olet päästänyt asian näin pitkälle. Olet jo 36-vuotias! Asia olisi ehdottomasti pitänyt päättää jo pari vuotta sitten. Nyt sinun on aika epätodennäköistä ehtiä löytämään uutta vakaata suhdetta, jos mies ei haluakaan lasta ollenkaan.
Kenties pelkäät muutenkin ottaa suhteessa tilaa itsellesi, laittaa omia rajojasi tai ilmaista tunteitasi? Se, että pelkäät kovasti uhkavaatimuksia, ei kuulosta hyvältä. Minun mielestäni se, että ilmoittaa rauhallisesti omat suurimmat elämänhaaveet ja kertoo että niiden toteutumisen mahdollisuus on suhteen edellytys, ei ole uhkavaatimus. Tarkoitushan ei ole kiristää toista omaan tahtoon vaan ilmaista selkeästi missä asioissa ei ole lainkaan joustovaraa.
Tai voisiko olla mahdollista, ettet oikeastaan itsekään halua lasta ja olet itse yhtä muutospelkoinen? Miehen epäröinti on ehkä ollut tekosyy omalle epävarmuudellesi?
Jos kuitenkin olet varma, että haluat lapsen, asiassa on edettävä heti. Miehellä on ollut jo paljon miettimisaikaa, nyt sitä ei enää kannata antaa kuin korkeintaan pari päivää. Jos mies haluaa senkin jälkeen lisää aikaa, eroa. Jos mies haluaa jatkaa suhdetta mutta ei lapsia, mieti voitko jatkaa suhteessa ja hyvästellä lapsihaaveet. Jos et, eroa.
Uutta suhdetta on jo tosi kiire alkaa etsimään! En tiedä otetaanko sinkkunaista hedelmöityshoitoon, jos hän on juuri eronnut. Tätäkin vaihtoehtoa kannattaa ruveta viipymättä selvittämään.
Ei itse asiassa oteta, pitää olla ainakin puoli vuotta erosta kulunut. Liittyy käsittääkseni siihen, että ei ole erosta johtuva paniikkipäätös (vaikka lapsiasia olisi ollut eron syy). Esimerkkicaseja löytyy itsellisten ryhmistä, jos haluaa lisätietoja.
Ei tämä ole näin yksinkertainen juttu ja ehdottomasti kannattaa hakeutua hoitoihin mahdollisimman nopeasti, että saadaan kartoitettua hedelmällisyyttä ja käytyä neuvontapsykologin pakolliset käynnit. Itseltäni ei ainakaan mitään erityistä kyselty tai miessuhteitani kauhisteltu. Joiltain lääkäri on kuulemma "kieltänyt" seurustelun, kun on hoidoissa, vaikka tähän ei ole mitään estettä. Naimissa ollessa hoitoihin pitää olla lupa aviopuolisolta. Kannattaa mennä toiselle lääkärille, jos yhden kanssa ei synkkaa.
Itselläni oli erosta 2 viikkoa aikaa. Olin toki asiaa miettinyt jo viisi vuotta suhteen aikana ja muutenkin itsellisyys pureskeltuna. Klinikalla saa olla huolissaan ja tunteellinen. Kyse on kuitenin elämän tärkeimmistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
At84 kirjoitti:
Huhhuh, enpä uskonut millaisen keskustelun tämä minun dilemma aiheutti! Mielenkiintoista on ollut lukea teidän vastauksia, ideoita ja pohdintoja (niitä asiallisia), kiitos että olette ottaneet osaa keskusteluun.
Otin eilen härkää sarvista, istutin puolison alas ja kerroin mitä haluan. Kerroin tilastoista, naisen hedelmällisyydestä ja siitä, että minä aion mennä unelmaani kohti. Olin päättäväinen sen suhteen, että luultavasti parisuhde on tässä. Joten tämä seuraava nyt ei sitten varmaan ilahduta ketään joka käski "jättää sen sian" tai kertoi että mies ei halua lasta kanssani.
Hän oli hiljaa ja kuunteli mitä sanoin. Ja sitten aristellen tunnusti että lapsien hankinta pelottaa ja jännittää häntä ihan jumalattomasti. On itsekseen miettinyt asiaa paljon ja tulevaisuus on stressanut häntä, siksi on vältellyt asiaa. Mutta hän on valmis yrittämään kanssani vaikka jännittää.
Nyt sitten jää ehkäisy pois ja mennään eteenpäin päivä kerrallaan.
Varmasti tämä herättää fiiliksiä että onko tää edes totta (koska näin itse ajattelin kun mies sanoikin että on valmis yrittämään??). Mutta ehkä tämä on minulle (ja muillekin) hyvä muistutus että vaikeista asioista kannattaa puhua ja kaikki miehet ei ole mitään itsekkäitä sikoja..... niitä voi vaan joskus pelottaa tulevaisuus niin paljon että ei saa sitä sanotuksi. Pelkohan ei ole niin "siistiä".
Kiitos teille jotka annoitte minulle rohkeutta avata suu ja seisoa tiukasti unelmani kannalla. Nyt me ruvetaan suunnitelmaan loppuelämäämme.
Onneksi olkoon ap! Uskon, että tuo jämäkkyys asiassa kannatti. Hyvä, että mies sai kerrotuksi, mikä mättää. Huolehdi siitä, että hän ei pääse perääntymään asiasta. Tapojahan on monia, kuten että ovulaation aikaan onkin yhtäkkiä kaikkia muita menoja sun muuta, olevinaan. Avoimuus kannattaa. Välillä tuntuu, että harva mies ymmärtää, että äitiys on naisille luonnollinen biologinen tarve ja tietyllä tapaa elämän täyttymys mahdollisesti ihan eri tavalla kuin miehille. Ei oikein osata rakastaa sitä naisen erilaisuutta.
Meillä miehelle iski kummallinen haluttomuus ovulaatioaikaan. Haisin kuulemma pahalle... Ollaan erottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi alapeukutatte kommenttiani? T.387
Samaa ihmettelen. Täyttä asiaahan tuo on. Tällainen metsien mies saa kyllä unohtaa elämäntyylinsä, kun lapsi tulee. Ainakin jos meinaa kunnolla asialle omistautua.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2v lapsi ja täytyy sanoa, että usein tekisi mieli hakata päätä seinään, kun uhmaikäinen huutaa hysteerisesti vessan oven takana. Omaa aikaa päivässä on.. no juuri tuo vessassa käynnin ajan. Illalla kun saan uhmaansa huutavan pojan unille, niin sitä kaatuu jo itsekin nukkumaan. Esim. suihkussa käyntikin on hankalaa, kun lapsi huutaa oven takana, mutta ei suostu myöskään mukaan.
Mieleni tekisi lähteä leffaan, lenkille, kauppaan, ravintolaan syömään, sukulaisiin, jne., mutta varsinkaan nyt korona-aikaan tämä ei onnistu ja normaalistikaan kukaan ei suostu hoitamaan lasta, joka huutaa hysteerisenä koko sen ajan, kunnes äiti palaa kotiin. Mies katsoo paheksuvasti, kun noin kerta kuussa jätän hänet yksin lapsen kanssa ja lähden jonnekin yksin, siksi sen pidän minimissä.
Edes telkkarista ei voi katsoa omia suosikkeja, vaan pitää katsoa vain 2+ sopivaa sisältöä.
Ihanaahan se on, kun lapsi antaa ylenpalttisesti huomiota, mutta samalla hän vaatii ylenpalttisesti huomiota ja valvontaa aivan koko ajan. Ehkä tämä muutaman vuoden päästä helpottaa, mutta ainoaksi lapseksi hän jää. Toista samanlaista en kestäisi, kun pää ei meinaa kestää tätä yhtäkään.
Minulla ainokaiseksi jäävä jo 5 vuotias ja odotan edelleen sitä hetkeä, että helpottaisi. Elämä on pelkkää vaatimusta ja suorittamista edelleen. Toki lapsen kanssa on nykyään jo helpompi mennä ja tulla, mutta kotona ei edelleenkään hetken rauhaa. Teen pakonomaisesti koko ajan kotitöitä yms koska jos istahdan hetkeksikin esim kahvikupin ääreen, on lapsi kärppänä paikalla ja alkaa esittää vaatimuksiaan ja tunkee syliin. Toki hänet otan ja huomioin, mutta sellaista omien hermojen lepuutusta en saa kuin lapsen ollessa nukkumassa tai isänsä kanssa jossain kodin ulkopuolella. Silloin saan hetkeksi hengähtää. Lapsi on rakas ja ihana, mutta jos nyt valitsisin uudelleen, saattaa olla että jättäytyisin lapsettomaksi. Juuri luin uutisen myös kuinka vaikeaa nykynuorten on työllistyä. Stressaan jo nyt lapsen tulevaisuuden puolesta kuinka hän jaksaa opiskelut ja työelämään pääsyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
At84 kirjoitti:
Huhhuh, enpä uskonut millaisen keskustelun tämä minun dilemma aiheutti! Mielenkiintoista on ollut lukea teidän vastauksia, ideoita ja pohdintoja (niitä asiallisia), kiitos että olette ottaneet osaa keskusteluun.
Otin eilen härkää sarvista, istutin puolison alas ja kerroin mitä haluan. Kerroin tilastoista, naisen hedelmällisyydestä ja siitä, että minä aion mennä unelmaani kohti. Olin päättäväinen sen suhteen, että luultavasti parisuhde on tässä. Joten tämä seuraava nyt ei sitten varmaan ilahduta ketään joka käski "jättää sen sian" tai kertoi että mies ei halua lasta kanssani.
Hän oli hiljaa ja kuunteli mitä sanoin. Ja sitten aristellen tunnusti että lapsien hankinta pelottaa ja jännittää häntä ihan jumalattomasti. On itsekseen miettinyt asiaa paljon ja tulevaisuus on stressanut häntä, siksi on vältellyt asiaa. Mutta hän on valmis yrittämään kanssani vaikka jännittää.
Nyt sitten jää ehkäisy pois ja mennään eteenpäin päivä kerrallaan.
Varmasti tämä herättää fiiliksiä että onko tää edes totta (koska näin itse ajattelin kun mies sanoikin että on valmis yrittämään??). Mutta ehkä tämä on minulle (ja muillekin) hyvä muistutus että vaikeista asioista kannattaa puhua ja kaikki miehet ei ole mitään itsekkäitä sikoja..... niitä voi vaan joskus pelottaa tulevaisuus niin paljon että ei saa sitä sanotuksi. Pelkohan ei ole niin "siistiä".
Kiitos teille jotka annoitte minulle rohkeutta avata suu ja seisoa tiukasti unelmani kannalla. Nyt me ruvetaan suunnitelmaan loppuelämäämme.
Onneksi olkoon ap! Uskon, että tuo jämäkkyys asiassa kannatti. Hyvä, että mies sai kerrotuksi, mikä mättää. Huolehdi siitä, että hän ei pääse perääntymään asiasta. Tapojahan on monia, kuten että ovulaation aikaan onkin yhtäkkiä kaikkia muita menoja sun muuta, olevinaan. Avoimuus kannattaa. Välillä tuntuu, että harva mies ymmärtää, että äitiys on naisille luonnollinen biologinen tarve ja tietyllä tapaa elämän täyttymys mahdollisesti ihan eri tavalla kuin miehille. Ei oikein osata rakastaa sitä naisen erilaisuutta.
Meillä miehelle iski kummallinen haluttomuus ovulaatioaikaan. Haisin kuulemma pahalle... Ollaan erottu.
Meilläkin vaimoon iski haluttomuus. Ollaan erottu.
Vierailija kirjoitti:
At84 kirjoitti:
Huhhuh, enpä uskonut millaisen keskustelun tämä minun dilemma aiheutti! Mielenkiintoista on ollut lukea teidän vastauksia, ideoita ja pohdintoja (niitä asiallisia), kiitos että olette ottaneet osaa keskusteluun.
Otin eilen härkää sarvista, istutin puolison alas ja kerroin mitä haluan. Kerroin tilastoista, naisen hedelmällisyydestä ja siitä, että minä aion mennä unelmaani kohti. Olin päättäväinen sen suhteen, että luultavasti parisuhde on tässä. Joten tämä seuraava nyt ei sitten varmaan ilahduta ketään joka käski "jättää sen sian" tai kertoi että mies ei halua lasta kanssani.
Hän oli hiljaa ja kuunteli mitä sanoin. Ja sitten aristellen tunnusti että lapsien hankinta pelottaa ja jännittää häntä ihan jumalattomasti. On itsekseen miettinyt asiaa paljon ja tulevaisuus on stressanut häntä, siksi on vältellyt asiaa. Mutta hän on valmis yrittämään kanssani vaikka jännittää.
Nyt sitten jää ehkäisy pois ja mennään eteenpäin päivä kerrallaan.
Varmasti tämä herättää fiiliksiä että onko tää edes totta (koska näin itse ajattelin kun mies sanoikin että on valmis yrittämään??). Mutta ehkä tämä on minulle (ja muillekin) hyvä muistutus että vaikeista asioista kannattaa puhua ja kaikki miehet ei ole mitään itsekkäitä sikoja..... niitä voi vaan joskus pelottaa tulevaisuus niin paljon että ei saa sitä sanotuksi. Pelkohan ei ole niin "siistiä".
Kiitos teille jotka annoitte minulle rohkeutta avata suu ja seisoa tiukasti unelmani kannalla. Nyt me ruvetaan suunnitelmaan loppuelämäämme.
Onneksi olkoon ap! Uskon, että tuo jämäkkyys asiassa kannatti. Hyvä, että mies sai kerrotuksi, mikä mättää. Huolehdi siitä, että hän ei pääse perääntymään asiasta. Tapojahan on monia, kuten että ovulaation aikaan onkin yhtäkkiä kaikkia muita menoja sun muuta, olevinaan. Avoimuus kannattaa. Välillä tuntuu, että harva mies ymmärtää, että äitiys on naisille luonnollinen biologinen tarve ja tietyllä tapaa elämän täyttymys mahdollisesti ihan eri tavalla kuin miehille. Ei oikein osata rakastaa sitä naisen erilaisuutta.
Minulle kävi juuri näin. Kun sovimme että ehkäisy jää pois, mies ryhtyi haluttomaksi.
Erityisen loukkaavaa oli miehen syyt haluttomuudelle. Mies toisti usein sanasta sanaan omia sanojani joilla olin kieltäytynyt seksistä. Hän ei ymmärtänyt tilanteiden erilaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset jotka haluavat lapsia kohtaavat vain näitä miehiä? Sitten taas minä, joka en missään nimessä halua lisääntyä, kohtaan vain miehiä jotka kovasti haluavat perheen ja alkavat painostaa asialla. Miten tämä kohtaanto-ongelma saataisiin korjattua?
Ehkä ne on ne samat miehet, mutta kun sä sanot, että et halua lapsia, niin ne säikähtävät sitä lopullisuutta koska he kuitenkin kokevat haluavansa lapsia "sitten joskus tulevaisuudessa". Sit kun he tapaavat naisen, joka haluaa lapsen, niin he edelleen "haluavat" lapsen, mutta "sitten joskus tulevaisuuessa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmästyttää nämä ajatukset, että lasten saannin jälkeen on vapaus mennyttä. Ei ole, lasten saannin jälkeen elämä muuttuu, mutta ei sen tarvitse muuttua niin paljon.
Meillä on lapsia ja edelleen harrastamme sitä mitä haluamme. Ovatpa ne harrastukset vuosien varrella vaihtuneetkin, mutta yhtä lailla onnistuu. Matkusteltukin on perheenä ja joskus erikseenkin sekä miehen kanssa kahdestaan. Ei ongelmaa, meillä ei ole pallo jalassa. Viihdymme perheenä hyvin. Lapsetkin jo nuoria aikuisia ja kohta kokonaan omillaan.
Nuorena kun teet lapsia, voi olla että taloudellinen puoli ei ole niin vakaa, mutta olet vielä nuori kun lapset lähtevät omilleen. Me olemme lapset tehneet kolmenkympin huitteilla ja olen nyt viisissä kymmenissä, joten kohta on taas aikaa matkustella miehen kanssa kaksin ja viettää aikaa kaksin. Toki korona tilanteen täytyy rauhoittua ensin.
Hienoa on huomata se, että yhä viihdymme mieheni kanssa kaksinkin. Ei tule järkytys, kun viimeinenkin lapsista kohta pois muuttaa, että kuka on tuo mies joka täällä asuu, pitäisikö sen kanssa tehdä jotain. Olemme olleet kiinnostuneita toistemme ajatuksista koko ajan ja puhallettu yhteen hiileen, emme unohtaneet mitä olemme ja mitä toisillemme olemme vaikka lapsia teimmekin. Lapset ovat myös meille todella rakkaita ja tärkeitä. Ennen lapsia pelotti kun en ollut lasten kanssa juuri ollut tekemisissä, mutta en hetkeäkään vaihtaisi pois. Niistä huonoimmistakin hetkistä olen oppinut paljon.
Tämä. Itse huomasin lapsen saatuani, että enemmän minua sitoo lemmikkieläimet kuin lapsi. Esimerkkinä siis lapsen kanssa voi matkustella. Kissoilleni joudun (ja olen joutunut jo 10 vuoden ajan) etsimään aina hoitajan matkailun ajalle. Lapsen voi myös helpommin saada hoitoon silloin jos on itsellä menoja, mihin lasta ei voi/halua ottaa mukaan. Kissojen hoidosta voi kieltäytyä helpommin vetoamalla allergiaan.
Ja mitä niihin harrastuksiin tulee, pystyn harrastamaan äitiyslomallakin tunnin-pari kerrallaan silloin kun lapsi nukkuu päiväunta syöttöjen välillä. Minun harrastukseni ovat siis käsitöitä. Toki hengailen ja bondaan lapsenkin kanssa muutoin kuin syötön ja vaipanvaihdon yhteydessä. Tuntuisi pahalta vain istuttaa lapsi yksikseen sitteriin hereilläollessaan ja mennä itse tekemään omia juttujaan. Lapsen kanssa voi myös käydä ulkona vaunukävelyllä tai kauppareissulla. Vauvatkin ovat yksilöitä, toiset ovat helppohoitoisempia kuin toiset. Meille sattui melko helppohoitoinen tapaus. Itkee ainoastaan ruokaa, märkää vaippaa ja (yli)väsymystä.
Ei se oma elämä lapsensaantiin pääty. Puhun vain omista tuntemuksistani, mutta minusta tuntuu, että lapsi on moninkertaistanut myös harrastuksista saadun ilon tunteen. Tuntuu, että minulta ei puutu mitään vaan elämä tuntuu nyt täydeltä. Sellaista päivittäistä onnellisuudentunnetta. Vaikka miinuksena minulla on vielä niskassani opintolaina, ei kokopäivätyötä mihin palata enkä muutenkaan ole mikään varakas. Nämä eivät silti paina mieltäni.
Varmasti tällaiset harrastukset onnistuu vaivatta. Mutta lähdepä lapsen päiväunien aikaan uistelemaan tai jänismetsälle. Onnistuuko? Onnistuu siinä vaiheessa kun lapsi on sen ikäinen että sen voi ottaa päiväksi mukaan. Siinä tapauksessa jos lapsi näissä harrasteissa viihtyy. Lapsesta voi kuitenkin kasvaa sellainen joka ei viihdy veneessä saati sitten kylmässä, märässä metsässä hetkeäkään ja silloin hommasta ei nauti kukaan. Tietysti jos on vaimo joka jää mukisematta lapsen kanssa kotiin kun mies lähtee harrastamaan, ei aiheuta ongelmia. Mutta yleensä siinä käy niin että omat harrastukset joutuu laittaa jopa 10 vuodeksi täysin tauolle, jos haluaa perhesovun säilyvän. Kaikki ihmiset eivät saa tyydytystä kotona pyörimisestä ja siitä että elämä pyörii lapsen ympärillä. Lapsen saa joillekin lomamatkoille mukaan, mutta itse olen käynyt vuosittain viikon parin reissun pohjoisessa perhokalassa. Koira kulkee siellä mukana kuin itsestään, mutta sinnekään et voi lasta pakottaa mukaan, vaikka jossain vaiheessa ikänsä puolesta siellä kulkisikin mukana. Jos lapsi valittaa ja kitisee koko reissun, on parempi jäädä kotiin. Tai jättää vaimo vahtimaan sitä. Jos omistat hyvän vaimon, voit harrastaa ja jatkaa elämää suht entiseen malliin.
Juuei, ei lapsia sinulle. Hommaa vasektomia asap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alapeukutatte kommenttiani? T.387
Samaa ihmettelen. Täyttä asiaahan tuo on. Tällainen metsien mies saa kyllä unohtaa elämäntyylinsä, kun lapsi tulee. Ainakin jos meinaa kunnolla asialle omistautua.
Juuei, ei lapsia sinullekaan. Hommaa sinäkin vasektiomia asap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmästyttää nämä ajatukset, että lasten saannin jälkeen on vapaus mennyttä. Ei ole, lasten saannin jälkeen elämä muuttuu, mutta ei sen tarvitse muuttua niin paljon.
Meillä on lapsia ja edelleen harrastamme sitä mitä haluamme. Ovatpa ne harrastukset vuosien varrella vaihtuneetkin, mutta yhtä lailla onnistuu. Matkusteltukin on perheenä ja joskus erikseenkin sekä miehen kanssa kahdestaan. Ei ongelmaa, meillä ei ole pallo jalassa. Viihdymme perheenä hyvin. Lapsetkin jo nuoria aikuisia ja kohta kokonaan omillaan.
Nuorena kun teet lapsia, voi olla että taloudellinen puoli ei ole niin vakaa, mutta olet vielä nuori kun lapset lähtevät omilleen. Me olemme lapset tehneet kolmenkympin huitteilla ja olen nyt viisissä kymmenissä, joten kohta on taas aikaa matkustella miehen kanssa kaksin ja viettää aikaa kaksin. Toki korona tilanteen täytyy rauhoittua ensin.
Hienoa on huomata se, että yhä viihdymme mieheni kanssa kaksinkin. Ei tule järkytys, kun viimeinenkin lapsista kohta pois muuttaa, että kuka on tuo mies joka täällä asuu, pitäisikö sen kanssa tehdä jotain. Olemme olleet kiinnostuneita toistemme ajatuksista koko ajan ja puhallettu yhteen hiileen, emme unohtaneet mitä olemme ja mitä toisillemme olemme vaikka lapsia teimmekin. Lapset ovat myös meille todella rakkaita ja tärkeitä. Ennen lapsia pelotti kun en ollut lasten kanssa juuri ollut tekemisissä, mutta en hetkeäkään vaihtaisi pois. Niistä huonoimmistakin hetkistä olen oppinut paljon.
Tämä. Itse huomasin lapsen saatuani, että enemmän minua sitoo lemmikkieläimet kuin lapsi. Esimerkkinä siis lapsen kanssa voi matkustella. Kissoilleni joudun (ja olen joutunut jo 10 vuoden ajan) etsimään aina hoitajan matkailun ajalle. Lapsen voi myös helpommin saada hoitoon silloin jos on itsellä menoja, mihin lasta ei voi/halua ottaa mukaan. Kissojen hoidosta voi kieltäytyä helpommin vetoamalla allergiaan.
Ja mitä niihin harrastuksiin tulee, pystyn harrastamaan äitiyslomallakin tunnin-pari kerrallaan silloin kun lapsi nukkuu päiväunta syöttöjen välillä. Minun harrastukseni ovat siis käsitöitä. Toki hengailen ja bondaan lapsenkin kanssa muutoin kuin syötön ja vaipanvaihdon yhteydessä. Tuntuisi pahalta vain istuttaa lapsi yksikseen sitteriin hereilläollessaan ja mennä itse tekemään omia juttujaan. Lapsen kanssa voi myös käydä ulkona vaunukävelyllä tai kauppareissulla. Vauvatkin ovat yksilöitä, toiset ovat helppohoitoisempia kuin toiset. Meille sattui melko helppohoitoinen tapaus. Itkee ainoastaan ruokaa, märkää vaippaa ja (yli)väsymystä.
Ei se oma elämä lapsensaantiin pääty. Puhun vain omista tuntemuksistani, mutta minusta tuntuu, että lapsi on moninkertaistanut myös harrastuksista saadun ilon tunteen. Tuntuu, että minulta ei puutu mitään vaan elämä tuntuu nyt täydeltä. Sellaista päivittäistä onnellisuudentunnetta. Vaikka miinuksena minulla on vielä niskassani opintolaina, ei kokopäivätyötä mihin palata enkä muutenkaan ole mikään varakas. Nämä eivät silti paina mieltäni.
Varmasti tällaiset harrastukset onnistuu vaivatta. Mutta lähdepä lapsen päiväunien aikaan uistelemaan tai jänismetsälle. Onnistuuko? Onnistuu siinä vaiheessa kun lapsi on sen ikäinen että sen voi ottaa päiväksi mukaan. Siinä tapauksessa jos lapsi näissä harrasteissa viihtyy. Lapsesta voi kuitenkin kasvaa sellainen joka ei viihdy veneessä saati sitten kylmässä, märässä metsässä hetkeäkään ja silloin hommasta ei nauti kukaan. Tietysti jos on vaimo joka jää mukisematta lapsen kanssa kotiin kun mies lähtee harrastamaan, ei aiheuta ongelmia. Mutta yleensä siinä käy niin että omat harrastukset joutuu laittaa jopa 10 vuodeksi täysin tauolle, jos haluaa perhesovun säilyvän. Kaikki ihmiset eivät saa tyydytystä kotona pyörimisestä ja siitä että elämä pyörii lapsen ympärillä. Lapsen saa joillekin lomamatkoille mukaan, mutta itse olen käynyt vuosittain viikon parin reissun pohjoisessa perhokalassa. Koira kulkee siellä mukana kuin itsestään, mutta sinnekään et voi lasta pakottaa mukaan, vaikka jossain vaiheessa ikänsä puolesta siellä kulkisikin mukana. Jos lapsi valittaa ja kitisee koko reissun, on parempi jäädä kotiin. Tai jättää vaimo vahtimaan sitä. Jos omistat hyvän vaimon, voit harrastaa ja jatkaa elämää suht entiseen malliin.
Juuei, ei lapsia sinulle. Hommaa vasektomia asap.
Miks tästä jankataan vastaan monella viestillä jos homma on noin selvä kuitenkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmästyttää nämä ajatukset, että lasten saannin jälkeen on vapaus mennyttä. Ei ole, lasten saannin jälkeen elämä muuttuu, mutta ei sen tarvitse muuttua niin paljon.
Meillä on lapsia ja edelleen harrastamme sitä mitä haluamme. Ovatpa ne harrastukset vuosien varrella vaihtuneetkin, mutta yhtä lailla onnistuu. Matkusteltukin on perheenä ja joskus erikseenkin sekä miehen kanssa kahdestaan. Ei ongelmaa, meillä ei ole pallo jalassa. Viihdymme perheenä hyvin. Lapsetkin jo nuoria aikuisia ja kohta kokonaan omillaan.
Nuorena kun teet lapsia, voi olla että taloudellinen puoli ei ole niin vakaa, mutta olet vielä nuori kun lapset lähtevät omilleen. Me olemme lapset tehneet kolmenkympin huitteilla ja olen nyt viisissä kymmenissä, joten kohta on taas aikaa matkustella miehen kanssa kaksin ja viettää aikaa kaksin. Toki korona tilanteen täytyy rauhoittua ensin.
Hienoa on huomata se, että yhä viihdymme mieheni kanssa kaksinkin. Ei tule järkytys, kun viimeinenkin lapsista kohta pois muuttaa, että kuka on tuo mies joka täällä asuu, pitäisikö sen kanssa tehdä jotain. Olemme olleet kiinnostuneita toistemme ajatuksista koko ajan ja puhallettu yhteen hiileen, emme unohtaneet mitä olemme ja mitä toisillemme olemme vaikka lapsia teimmekin. Lapset ovat myös meille todella rakkaita ja tärkeitä. Ennen lapsia pelotti kun en ollut lasten kanssa juuri ollut tekemisissä, mutta en hetkeäkään vaihtaisi pois. Niistä huonoimmistakin hetkistä olen oppinut paljon.
Tämä. Itse huomasin lapsen saatuani, että enemmän minua sitoo lemmikkieläimet kuin lapsi. Esimerkkinä siis lapsen kanssa voi matkustella. Kissoilleni joudun (ja olen joutunut jo 10 vuoden ajan) etsimään aina hoitajan matkailun ajalle. Lapsen voi myös helpommin saada hoitoon silloin jos on itsellä menoja, mihin lasta ei voi/halua ottaa mukaan. Kissojen hoidosta voi kieltäytyä helpommin vetoamalla allergiaan.
Ja mitä niihin harrastuksiin tulee, pystyn harrastamaan äitiyslomallakin tunnin-pari kerrallaan silloin kun lapsi nukkuu päiväunta syöttöjen välillä. Minun harrastukseni ovat siis käsitöitä. Toki hengailen ja bondaan lapsenkin kanssa muutoin kuin syötön ja vaipanvaihdon yhteydessä. Tuntuisi pahalta vain istuttaa lapsi yksikseen sitteriin hereilläollessaan ja mennä itse tekemään omia juttujaan. Lapsen kanssa voi myös käydä ulkona vaunukävelyllä tai kauppareissulla. Vauvatkin ovat yksilöitä, toiset ovat helppohoitoisempia kuin toiset. Meille sattui melko helppohoitoinen tapaus. Itkee ainoastaan ruokaa, märkää vaippaa ja (yli)väsymystä.
Ei se oma elämä lapsensaantiin pääty. Puhun vain omista tuntemuksistani, mutta minusta tuntuu, että lapsi on moninkertaistanut myös harrastuksista saadun ilon tunteen. Tuntuu, että minulta ei puutu mitään vaan elämä tuntuu nyt täydeltä. Sellaista päivittäistä onnellisuudentunnetta. Vaikka miinuksena minulla on vielä niskassani opintolaina, ei kokopäivätyötä mihin palata enkä muutenkaan ole mikään varakas. Nämä eivät silti paina mieltäni.
Varmasti tällaiset harrastukset onnistuu vaivatta. Mutta lähdepä lapsen päiväunien aikaan uistelemaan tai jänismetsälle. Onnistuuko? Onnistuu siinä vaiheessa kun lapsi on sen ikäinen että sen voi ottaa päiväksi mukaan. Siinä tapauksessa jos lapsi näissä harrasteissa viihtyy. Lapsesta voi kuitenkin kasvaa sellainen joka ei viihdy veneessä saati sitten kylmässä, märässä metsässä hetkeäkään ja silloin hommasta ei nauti kukaan. Tietysti jos on vaimo joka jää mukisematta lapsen kanssa kotiin kun mies lähtee harrastamaan, ei aiheuta ongelmia. Mutta yleensä siinä käy niin että omat harrastukset joutuu laittaa jopa 10 vuodeksi täysin tauolle, jos haluaa perhesovun säilyvän. Kaikki ihmiset eivät saa tyydytystä kotona pyörimisestä ja siitä että elämä pyörii lapsen ympärillä. Lapsen saa joillekin lomamatkoille mukaan, mutta itse olen käynyt vuosittain viikon parin reissun pohjoisessa perhokalassa. Koira kulkee siellä mukana kuin itsestään, mutta sinnekään et voi lasta pakottaa mukaan, vaikka jossain vaiheessa ikänsä puolesta siellä kulkisikin mukana. Jos lapsi valittaa ja kitisee koko reissun, on parempi jäädä kotiin. Tai jättää vaimo vahtimaan sitä. Jos omistat hyvän vaimon, voit harrastaa ja jatkaa elämää suht entiseen malliin.
Juuei, ei lapsia sinulle. Hommaa vasektomia asap.
On jo pari kappaletta ja nämä oli esimerkkejä heille, jotka väittävät että lapsen kanssa voi harrastaa entiseen malliin. Ei voi, mutta jos on hyvä vaimo niin hän antaa miehen jatkaa elämäänsä suht entiseen tapaan itsenäisesti. Mutta turha väittää että lapsen kanssa harrastukset jatkuu kuin mitään ei tapahtuisi. Kaveripiirissä monta miesraukkaa, jotka joutuu anoa lupaa lähes puolta vuotta aiemmin, että pääsevät edes sorsametsälle yhdeksi yöksi. Mun omat lapset ei ole kiinnostuneita kuin tietokonepeleistä, metsään heitä ei saa millään. Väkisin ei viitsi enää alakouluikäisiä viedä, kun ei se ole mukavaa kenellekään. Onneksi minulla on hyvä vaimo, joka ymmärtää tarpeeni eikä vaadi minulta liikoja. Lisäksi itse viihtyy hyvin kotona hellan ääressä. Kauhistus olisi akka joka pakottaa osallistumaan kaikkeen tasapuolisesti.
Vierailija kirjoitti:
Miltähän näistä yksin olijoista tuntuu sitten vanhana eläkkeellä kun ei ole ketään kuka tulisi katsomaan...
Miltähän näistä lapsen hankkineista tuntuu sitten vanhana eläkkeellä, kun lapset ovat työn tai suhteen muuttaneet muualle tai jopa toiseen maahan, eikä ole ketään ketä kävisi katsomassa... Tai kuten täälläkin palstalla keskusteluja seuranneena, ovat välit menneet lapsiin..
Se on se kun itseäsi ja oman vanhuuden pelon takia teet lapset ja sitten tulee todellisuus ja lasten oma elämä tielle.
Niin, toivotaan että tulet vielä raskaampia. Aikamoinen hinta maksaa aikuisen miehen peloista.