Ydinperhevouhottajissa kiteytyy tyhmyys

Naurettavinta ydinperheiden parhauden jankkaamisessa on se, että jos kerran ne ydinperheet on ihan parhaita, niin mistähän helvetistä niitä uusperheitä tulee? Niin joo... Ei se tainnutkaan olla aina, edes läheskään, se paras vaihtoehto.

Minä olen ydinperheestä, joka ei todellakaan ollut "ehjä", vaan riitaisa, väkivaltainen kulissi. Toivoin lapsena, että vanhempani eroaisivat. Ulospäin he esittivät herra ja rouva Täydellistä.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 18:08"]

Minä kasvoin hyvässä ydinperheessä. Olenko siis sinua huonompi ihminen vain siksi, että minulla oli aikuiset vanhemmat, sinulla ei?

[/quote]

MIkäs mä sitten olen superhuono ihminenkö, kun olen ydinperheestä, mutta itse eronnut. Särähti muuten korvaan tuo aikuiset vanhemmat... Enkö ole aikuinen, kun erosin lapseni isästä jolla oli yli kaksi vuotta suhde työkaveriinsa?? 

Ei elämä aina mene niinkuin toivoisi. 

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 18:28"]

Minustakin tuntuu, ettei mitään ydinperhevouhottajia ole.

On vain ihmisiä, jotka eivät kanna vastuutaan omista teoistaan eivätkä kykene myöntämään, että omat valinnat ovat toisille toisinaan haitallisia. Nämä eronneet sitten purkavat suuttumuksensa haukkumalla ehjiä perheitä.

t: yksinhuoltajaperheen äiti.

Ero on epäonnistuminen. Aina. Oli se sitten välttämätöntä turvallisuuden takia tai ei.

[/quote]

Minua ärsyttää tuollainen uhriutuminen ja eroperheiden tai yksinhuoltajaperheiden nimittäminen rikkonaisiksi. Minulle ei koskaan se ydinperhe ole ollut normi johon verrataan. En ollut esikoiseni isän kanssa yhdessä alunperinkään, joten mikään ei mennyt rikki vaikka en koskaan ydinperheen äiti ole ollutkaan. Aika erikoinen näkemys myös että ero on aina epäonnistuminen. Voihan se olla jollekin, mutta useimmiten jommalle kummalle ihan tietoinen valinta ja ratkaisu. Positiivinen asia siis jota on ehkä mietitty pitkään ja päädytty siihen harkiten parempana ratkaisuna.

En todellakaan missään nimessä toivo etten olisi koskaan eronnut. En voi sanoa että minulla olisi enää mitään yhteistä sen ihmisen kanssa jonka kanssa menin nuorena naimisiin. Nyt olen löytänyt jonkun jonka kanssa tuntuu että minun kuuluukin olla, tuntuu erilaiselta kuin koskaan aiemmin. En olisi voinut tavata häntä jo ennen lapsiani ja avioliittoani, sillä hän oli silloin vasta 10-11v (mies nuorempi ja menin nuorena naimisiin). Kaikki kokemukseni ovat myös muokanneet minusta ihmisen joka nyt olen.

Ydinperhevouhottajat eivät ymmärrä että ydinperhe on vain yksi näkökulma, ei absoluuttinen totuus vaan vain porvarillinen ihanne. Kaikille se ei edes ole tavoite ja päämäärä, joten kaikki siitä poikkeavat eivät ole epäonnistuneita elämässään. Erot sekä lapsuuden perheessäni, omani sekä mitä olen nähnyt ympärilläni ovat olleet positiivisia jälkikäteen katsottuna. Niiden tuloksena on ollut onnellisempia ihmisiä ja onnellisempia lapsia myös. Eivät toki kaikki. Mutta lähes aina on niin että ero on ollut se parempi ratkaisu kuitenkin, vaikka sitten kahdesta huonosta pitäisi valita. Toisinaan se on parempi ratkaisu myös lasten näkökulmasta, toisinaan ei. Joskus vanhempi eroaa suojellakseen lapsiaan ja antaakseen paremman lapsuuden, toisinaan ero tapahtuu itsekkäämmistä syistä. Itse olin onnellinen kun vanhempani erosivat. En ole kokenut koskaan olevani "rikkonaisesta" perheestä ja joskus parikymppisenä tajusin vasta että yksinhuoltajuutta pidetään jotenkin huonona. Minulle äiti oli ollut sankari ja vahva nainen ja olin ihaillut sitä miten hän selvisi ja teki meille onnellisen lapsuuden vaikka ei ollut toista vanhempaa apuna.

Kerronpa minäkin mikä minua ärsyttää; vanhemmat jotka ajattelee että heidän hyvinvointinsa säteilee onnenhitusena aina lapsiensa päälle. Hyvinvointi tarkoittaa tässä yhteydessä yleensä jotain, joka on ristiriidassa lapsen perustarpeiden kanssa. Vanhemmalla on oikeus harrastaa, matkustaa, luoda uraa, tavata ystäviä,käydä juhlimassa, virkistäytymässä ja myös erota, jos siltä tuntuu. Kaikki tämä täytyy ehdottomasti tehdä potenssiin sata silloin kun on oman lapsen varhaislapsuus meneillään. Sillä ei ole mitään merkitystä, että ensimmäisten 3:n ikävuoden aikana lapsi on auttamattomasti kiinni yhdessä kiintymysaikuisessaan, jonka läsnäolon kautta hän hahmottaa itsensä suhteessa toisiinsa ja jonka turva määrittää hänen itsetuntuntonsa ja sosiaaliset kykynsä koko loppuelämäksi. Lapsi ei kaipaa mitään elämyksiä, hän kaipaa vain aikuisen läsnäoloa.

Mutta tämä kehityspsykologian fakta ei kiinnosta vanhempia, joiden mielestä varhaislapsuus on valtavan pitkä aika. Kun tästä muistuttaa, niin se herättää aikuisissa vihaa; ei mua saa moittia, mä oon loistava vanhempi, kun pidän huolta omasta jaksamisestani, mulle tulee paha mieli kun mua arvostellaan..

Mutta antaa mennä vaan, me ammattilaiset sitten tehdään teidän lasten kanssa moniammatillisessa verkostossa terapiatyötä ja tutkimusta ja ollaan kertomatta teille totuutta, koska kukaan ei sitä halua kuulla. Pohditaan vaan porukalla, että mikä sitä Petteriä potuttaa, vaikka vanhemmat on niin hyvin pitäneet huolta omasta jaksamisestaan...

Onnellisia ydinperheitä on paljon. Eronneiden on sitä vain vaikea tunnustaa. Onneksi meidän lasten kaverit on ydinperheistä. Kahdesta yh äidistä kokemusta ja mua vaivasi heidän poikien ripustautuminen meidän ydinperheeseen. Mua se ei olisi haitannut, mutta miestäni haittasi.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 16:47"]

Olisihan se kiva ajatella, että ydinperhe on aina se paras vaihtoehto.

Valitettavasti se ei mene niin, enkä minä huonossa ydinperheessä kasvaneena anna teidän vouhottajien mielipiteille mitään arvoa. Menkää sinne kotiin takaisin kasvamaan niin alatte nähdä asioita eri kanteilta. Vanhempi, joka ylentää itsensä, koska on onnistunut kasvattamaan lapsensa ydinperheessä on rehellisesti sanottuna puusilmäinen pölvästi, joka ei ymmärrä mistään mitään.

[/quote]

Tai hän on ollut fiksu, eikä niin kiimainen, että on jakanut pillua jollekin ihkulle rentulle, joka panee turpiin kännissä ja sen jälkeen nai ja rakastaa niin ihanasti.

ydinperheissä ihannoijat malttoivat rauhassa katsella miehiä, että kenessä olisi ainesta isäksi ja hyväksi aviomieheksi. 

toisaalta, heillä oli ehkä resursseja valita. Eronneet yleensä oli niitä epätoivoisia takapenkin tyttöjä, joille kelpasi kuka tahansa, joka vain suostui tulemaan seuraavanakin aamuna ja pani heti paksuksi.

Kyllä pitäisi ihan maalaisjärki sanoa, että paras ratkaisu lapselle on tavallinen ydinperhe, jossa eletään ihan normaalia arkea kahden aikuisen ihmisen johdolla. Ne perheet, joissa on väkivaltaa, pettämistä, toinen vanhemmista epäkypsä, poikkeavaa alkoholinkäyttöä tai henkistä väkivaltaa ovat tietenkin riski lapsille ja silloin ero on hyvin suotava ratkaisu. Itse näen niin, että näissä keskusteluissa nimenomaan tarkoitetaan aina tavallista ydinperhettä, joka kyllästymisestä tai muusta syystä päätyy ns. turhaan eroon. Väkivalta tai alkoholismi ovat niin itsestään selviä syitä oikeaan eroon, että ne voidaan jättää kokonaan keskustelusta pois.

Uusioperhe voi olla todella hyvä perhemalli jos se onnistuu. Se vaatii vain enemmän työtä onnistuakseen, neljä viisasta aikuista, kykyä ottaa omakseen kumppanin lapsi ja järkeviä päätöksiä esim. sen suhteen, että molemmat biovanhemmat jäävät lapsen lähelle.

[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 08:08"]

Kyllä pitäisi ihan maalaisjärki sanoa, että paras ratkaisu lapselle on tavallinen ydinperhe, jossa eletään ihan normaalia arkea kahden aikuisen ihmisen johdolla. Ne perheet, joissa on väkivaltaa, pettämistä, toinen vanhemmista epäkypsä, poikkeavaa alkoholinkäyttöä tai henkistä väkivaltaa ovat tietenkin riski lapsille ja silloin ero on hyvin suotava ratkaisu. Itse näen niin, että näissä keskusteluissa nimenomaan tarkoitetaan aina tavallista ydinperhettä, joka kyllästymisestä tai muusta syystä päätyy ns. turhaan eroon. Väkivalta tai alkoholismi ovat niin itsestään selviä syitä oikeaan eroon, että ne voidaan jättää kokonaan keskustelusta pois.

Uusioperhe voi olla todella hyvä perhemalli jos se onnistuu. Se vaatii vain enemmän työtä onnistuakseen, neljä viisasta aikuista, kykyä ottaa omakseen kumppanin lapsi ja järkeviä päätöksiä esim. sen suhteen, että molemmat biovanhemmat jäävät lapsen lähelle.

[/quote]

kerro, miksi naisen pitää olla niin miehenkipeä, että tekee lapsia pahoinpitelevän narsistin kanssa. ja vielä toisenkin

Se kutina siellä pillussa täytyy olla kova, kun lapsia pykätään vain lisää ja lisää, vaikka mies on täysi paska.

Jännää kuitenkin, että nämä onnelliset ydinperheisät vonkaavat baareissa vieraan naisen kainaloon...

Mulle ero oli ihan jumalaton pettymys. Todellisen epäonnistumisen mittari. Mun mielestä on noloa olla eronnut ja tunnen siitä suurta epäonnistumista. olen surullinen, että lapseni eivät saaneet elää ydinperheessä. Ero oli heille todella rankka. Itse kamppailin sotkuisen eron kanssa, enkä varmaan osannut lapsiani tilanteess tukea tarpeeksi. Kaikenlaista ongelmaa on heillä ilmennyt, vaikea tietenkin sanoa mistä mikin johtuu, mutta uskon, että erollakin on ollut asioihin vaikutusta.

elän nyt uudessa avioliitossa, jossa yksi yhteinen lapsi Ja nämä aarteeni edellisestä liitosta, jotka ovat jo teinejä. Elämme hyvin seesteistä ja tavallista perhe-elämää. Exäni on lähes hävinnyt kuvioista, on yhteydessä satunnaisesti lapsiin. Miehelläni ei ole exää, eikä muita lapsia, kuin yhteisemme. Elämämme on varsin hyvää.

pointtini on se, että kaikenlaisesta voi selviytyä. Olen silti surullinen, etten ole voinut tarjota vanhemmille lapsilleni ydinperhettä. Se vain ei ollut mahdollista. Koen silti välillä, että oman onneni ja elämäni takia petin heidät eroamalla. Onneksi ovat kohtuullisen hyvin toipuneet. aina vain se nuoruudenrakkaus ei kestä, eikä ole sitä mitä aikuisena haluaa. en usko uhrautumiseen lasten takia, vaikka ero on aina raju. Onneksi lapseni toipuivat, kaikki ei toivu.

[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 08:08"]

Kyllä pitäisi ihan maalaisjärki sanoa, että paras ratkaisu lapselle on tavallinen ydinperhe, jossa eletään ihan normaalia arkea kahden aikuisen ihmisen johdolla. Ne perheet, joissa on väkivaltaa, pettämistä, toinen vanhemmista epäkypsä, poikkeavaa alkoholinkäyttöä tai henkistä väkivaltaa ovat tietenkin riski lapsille ja silloin ero on hyvin suotava ratkaisu. Itse näen niin, että näissä keskusteluissa nimenomaan tarkoitetaan aina tavallista ydinperhettä, joka kyllästymisestä tai muusta syystä päätyy ns. turhaan eroon. Väkivalta tai alkoholismi ovat niin itsestään selviä syitä oikeaan eroon, että ne voidaan jättää kokonaan keskustelusta pois.

Uusioperhe voi olla todella hyvä perhemalli jos se onnistuu. Se vaatii vain enemmän työtä onnistuakseen, neljä viisasta aikuista, kykyä ottaa omakseen kumppanin lapsi ja järkeviä päätöksiä esim. sen suhteen, että molemmat biovanhemmat jäävät lapsen lähelle.

[/quote]

Ei uusperheessä ole aina neljää aikuista joiden pitää tehdä päätöksiä. Puoliso voi menehtyä tai uusperheen toinen aikuinen elää itselleen ensimmäistä perhemuotoa. Minä olin ihan lapseton sinkku kun tapasin yh-isän ja näin olleen tämä perhe on meidän yhteisille lapsille se ydinperhe: omat vanhemmat ovat yhdessä. Ja mulle taas on se ja sama miksi tätä kukakin kutsuu, pääasia että perheessä on kaikilla asiat hyvin. Myös miehen ex on järkevä ihminen ja ei ole tarvinnut tapella yhdestäkään asiasta viidentoista vuoden aikana.

Ihmisiä on monenlaisia, monenlaisin kyvyin ja haluin ja ominaisuuksin varustettuna. Vaikea kuvitella, että dysfunktionaalisesta ydinperheestä sekavaan uusperhekuvioon itsensä ja lapsensa siirtäneen ongelmat olisi siinä perhemuodossa. Kaikkien elämässä tulee vaikeuksia, joskus itseaiheutettuja, joskus hyvästä yrityksestä huolimatta olosuhteiden pakosta, ja usein ongelmiin on monenlaisia ratkaisuja, joissa kaikissa hyvät ja huonot puolet.

Riskit ja voitot.

Usein, ei aina, lähtökohta jossa perhettä on perustettu, on ollut se ydinperhe. Jos se epäonnistuu, ero voi olla oikea ja vastuullinen ratkaisu. Eron jälkeen uusperhe voi olla jollekin hyvä ratkaisu. Jos sekin epäonnistuu, uusi ero voi olla hyvä ja onnellinen ratkaisu. Jne. Riippuu tapauksesta, mikä on sen vanhemman oma vastuu, mikä epäonnista sattumaa. Ei se silti tarkoita sitä, jos ensimmäinen perhe ei ole ollut siedettävä, että siinä perhemuodossa olisi vikaa. Eikä se, että joku usean dramaattisen käänteen jälkeen päätyy seesteiseen vaiheeseen tarkoita sitä että koko ajan on tehty hyviä valintoja ja oltu matkalla parempaan. Eikä lopputulos pyyhi matkan rasituksia pois. Toki samalla tavalla toisenlainen päätös missä tahansa vaiheessa olisi voinut aiheuttaa kärsimystä, esimerkiksi huonolla tolalla olevassa ydinperheessä tai uusperheessä pysyminen on varmasti kaikille vaikeaa. Se voi kääntyä paremmaksi, tai sitten ei, kuka sitä etukäteen osaa sanoa. Joskus näkee selvästi, että vanhempi on tehnyt valintansa lasten kustannuksella, ja se on tietysti surullista, jos sen olisi voinut  jollain tavalla välttää. Mutta kyse on aikuisten vallasta ja vastuusta, lasten ja aikuisten eduista, ihmissuhteista, dramaattisista muutoksista elämässä, eikä perhemuodoista.