Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi taas päiväkotipaikka vertaislapsena integroituun erityisryhmään?
23.08.2020 |
Millä perusteella päivähoitopaikkoja jaetaan?
Meidän perheessä toinen lapsi iältään on nyt aloittamassa päiväkodissa ja lapsi sai paikan integroidusta erityisryhmästä vertaislapseksi, ns. normilapseksi siis. Meillä vaan on jo jonkin verran kokemusta kyseisistä ryhmistä, koska esikoinen aikoinaan oli sellaisessa, myöskin vertaislapsena. Eikä ne kokemukset ole niin loisteliaita. Juu, plussaa on pieni ryhmäkoko ja useampi aikuinen, mutta siihen ne sitten jääkin. Itsekin suhtauduimme asiaan hyvin positiivisesti aluksi, koska joka paikasta kuuli niitä hyviä kokemuksia, mutta todellisuus olikin sitten ihan toinen.
Lapsemme oli ryhmässä, missä oli hyvin paljon ongelmia aikuisten määrästä huolimatta, koska näiden aikuisten kaikki aika meni vaikeiden erityislasten asioiden setvimiseen. Tämän myötä vertaislapset saivat selvitä käytännössä omillaan, ei aikuisilla heille sen enempää aikaa ollut kuin ns. normiryhmissä. Tämän lisäksi lapsemme usein oli itkuinen tai muuten pahoilla mielin päiväkodista hakiessa, ja syykin selvisi, kun kuulimme, mitä kaikkea päivän aikana oli tapahtunut. Tilanne muuttui onneksi paremmaksi, kun lapsi sai päivähoitopaikan muualta.
Nyt olo on lähinnä epäuskoinen, alkaako se sama rumba taas? Periaatteessa pitäisi kai suhtautua avoimin mielin, koska eri ryhmä ja eri päiväkoti, mutta silti. Kiinnostaisi kyllä tietää, että millä perusteella lapsia heitellään noihin erityisryhmiin, varsinkin kun jo toisen lapsen kohdalla sama homma. Ilmeisesti vanhempienkaan mielipide ei juuri mitään merkitse.
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni luokalla oli vähän samanlainen ongelma. Luokassa oli yksi hyvin käytöshäiriöinen ja itseään hallitsematon lapsi. Oli kyllä ihan aikuisten hallitsemattomissakin. Työrauha oli luokassa vitsi vain. Jos ei mitään muuta, niin kesken lukemisen tämä lapsi alkoi vinkua ja mölistä omiaan. Sitten opettaja toki joutui tätä tilannetta setvimään, ja siinäpä meni usein puolet opetusajasta. Usein lapsi tuli kotiin turhautuneena kertoen, että taas ei ymmärtänyt koulussa, kun opella ei ollut aikaa neuvoa enää tunnilla.
Lisäksi tällä oireilevalla lapsella oli hyvin huono impulssikontrolli. Välitunnilla jos ei menty tai pelattu hänen sääntöjensä mukaan, niin saattoi potkaista pallon toisen oppilaan naamaan, tönäistä maahan tai jotain vastaavaa. Kyseisen oppilaan kotoa taas tuli koululle ja muille oppilaille noottia, miten heidän lastaan ei oteta välitunnilla mukaan leikkeihin.
Luojan kiitos, opettajan vaihduttua kevätlukukaudella, tämä oppilas sai passituksen jonnekin itselleen sopivampaan yksikköön.
Olitko sinä siellä koulussa koko ajan, vai mistä tiedät tilanteen?
Ehkä sinun lapsesi kiusasi tätä erityistä?
Tuttavani lapsi oli häirikkö ykkösellä. Hän voisi olla tarinasi lapsi, ja kyllä hänet siirrettiin "sopivampaan yksikköön" eli pari vuosiluokkaa edelle, koska akateemisilta taidoilaan oli niin paljon muita taitavampi, ettei jaksanut olla paikallaan, kun muut tavasivat ja harjoittelivat numeroita.
Häntä myös kiusattiin, koska oli hyväuskoinen. Muut lapset saattoivat yhdessä sopia, että kerrotaan X:lle, että leikitään tuolla pihan perällä. Kun X sinne meni, kaikki muut olivatkin ihan muualla. Törkeää eristämistä ja joukolla kiusaamista. Kun X:llä sitten meni hermo, kun kaikki välitunnit olivat tällaista ja hän tönäisi yhtä kiusaajaansa, hänestä tuli syypää. "Ihan ilman syytä hermostui ja alkoi tönimään. Kukaan muu ei tehnyt mitään." Muut luokkakaverit komppasivat, koska eiväthän halunneet kertoa totuutta, koska olivat olleet itse siinä mukana.
Miksi moisia salaliittoteorioita?
Yritetäänkö nyt syyllistää kaikkia normilapsia, että heissä kuitenkin on aina se vika? Kuitenkin kiusasivat vähintään, tai jotain sinne päin. Miksi on niin mahdotonta uskoa, että erityislapsi voisi tosiaan olla se tekijä, eikä kaikki muut luokan oppilaat?
Tätä keskustelua lukiessa alan ymmärtää, miksi tilanne on sellainen kuin on, jos kaikki toisten kokemukset ja faktatkin kielletään.
Yritetään.
Myönnän, että oma lapseni naapurin lapsen kanssa teki sitä, että jos yksi luokkakaveri kysyi että mitä kautta he menevät kotiin, tytöt valehtelivat. Syy tähän? Tämän lapsen käytös, joka ei ollut millään tavalla ennakoitavaa. Hän saattoi napata puhelimen lapseni kädestä kesken puhelun, saattoi tönäistä ojaan koska toinen oli eri mieltä. Saattoi yrittää houkutella oikaisemaan toisten talojen pihasta yms. kaikkea, mikä meidän alueella oli muodostunut ongelmaksi ja jota yritettiin vanhempien keskuudessa kitkeä pois.
Pahimmillaan tämä lapsi löi, suoraan kasvoihin, jos toinen teki jotain mistä ei pitänyt. Ja se jotain saattoi olla ihan mitä tahansa. Ei hänen kanssaan koulussakaan kukaan halunnut leikkiä. Se on harmi lapsen kannalta, mutta kenenkään ei minun mielestäni tarvitse asettua nyrkkeilysäkiksi yhden erityislapsen oikeuksien vuoksi.
Ja juuri tuo, että "muut härppii sitä erityistä niin se sitten lyö". Olen itse omin silmin nähnyt, että se "härppiminen" oli esimerkiksi ihminen maassa - leikin sääntöjen kertaamista ja niistä huomauttamista erityiselle. Se saattoi olla sitä, että huomautettiin, että odota vuoroasi, minä keinun nyt. Se saattoi olla sitä, että erityislapselle huudettiin kentän laidalta että anna se pallo takaisin, me pelattiin sillä. Se oli kierre, jota oli vaikea katkaista, koska lapsen vanhemmat hokivat vain mantraa, että mitä tapahtui että "Eetu" löi? Mitä ne muut teki? Miksi se löi?
Lasten maailma on julma tavallisellekin lapselle, ja myös he joutuvat oppimaan asioita, sääntöjä ja toimintatapoja kantapään kautta. Tämän yhden erityisen vanhemmat olisivat halunneet siloittaa jokaisen pihaleikin, pelin ja vuoronodottamisen jotenkin ihmeellisesti niin, että erityinen ei olisi hermostunut. Se on ihan mahdoton suo rämpiä.
T. (entinen) koulunkäyntiavustaja
Eivät nuo kokemuksesi tee silti mitenkään hyväksyttäväksi lainaamasi tekstin esittämää toimintaa. Sellainen on kiusaamista, ja koulussa pitää näihin puuttua aivan niin kuin väkivaltaankin. Senhän sinä tiedätkin, kun olet koulussa ollut töissä.
T. Luokanopettaja, joka ei hyväksy kiusaamista eikä väkivaltaa. Luokassani nämä eivät ole sallittuja ja niihin puututaan välittömästi. Alkuperäinen lainattu teksti kuvaa hyvin sitä miten lapset kiusaavat, ja jälkimmäinen teksti juuri sitä millä logiikalla (myös täysin väärin perustein) iso osa aikuisista tulkitsee toimintaa ja oikeuttaa oman toimimattomuutensa.
Kerroin esimerkkejä, jotka omin silmin olen nähnyt. Että mikä loppujen lopuksi oli sitä erityislapsen härppimistä. Eli aivan normaalit tilanteet, joissa erityislapsi hermostui joka kerta. 3/5 kerrasta kävi myös toisten päälle. Kotona asia kääntyi joka kerta niin, että lasta oltiin kiusattu.
En mitenkään ole toimimaton, mutta annoin kyllä oman lapseni valehdella. Hänen ei tarvinnut koulumatkalla pelätä toista lasta, vaan hän sai mennä menojaan mitä reittiä tahtoi. Erityislapsen kannalta tämä oli väärin, omani kannalta oikein. Me vanhemmat olimme töissä, eikä kukaan saattanut tätä erityislasta kouluun eikä takaisin. Se on kinkkinen tilanne, kyllä sen jokainen sen alueen vanhempi tiesi. Mutta jokainen pitää oman lapsensa puolta, ja me annoimme tytölle luvan välttää tämän lapsen seuraa.
En edes aio nähdä tässä mitään pahaa. Koulussa oli kuitenkin tultava toimeen ja yritettävä parhaansa, mutta kotimatkan ja varsinkin vapaa-ajan annan lasteni välttää arvaamattomien ja väkivaltaisten lasten seuraa. Sillä sitä tämä erityislapsi oli: arvaamaton ja väkivaltainen. Mikään erityis-liite ei sitä poista.
Jos sä olit töissä, niin miten sä näit sen koulumatkan ja ne muut tilanteet?
Kiusaaminen on niin yleistä ja hienovaraista, ja ihan oikeasti: tavislapset(kin) tekee sitä joka päivä. Puhelinjuttu on voinut mennä vaikka niin, että puhelimesta katsotaan jotain ja näytetään vain toiselle kaverille. Sille erkalle ei. Tämä voi olla hienovaraista, eli esim. porukassa jätetään yksi aina ulkopuolelle, jaetaan toisten kanssa se juttu. Jos et ole herkkä havainnoimaan, tämä voi mennä sinulta ohi.
Itse olen nähnyt kiusaamista, jossa oli 3 tyttöä. Yhtä näistä sorsittiin niin, että kaksi KÄVELI samassa tahdissa. Jos kolmas huomatessaan siirtyi samaan rytmiin, kaksi muuta vaihtoi rytmiä. Kun sä katselet kaueampaa tätä sanatonta kiusaamista, jota kiusattukaan ei välttämättä osaa sanottaa, niin et välttämättä huomaa mitään.
Tässä myös yksi tapa: luokassa "sisäpiiri" valitsee jonkun tietyn tavan koodata pukeutumista niin, että vain he tietävät. Näille koodeille on omat merkit. Ne ovat esim. vasen sukka housun päällä, oikea hiha ylhäällä, sivuponnari tietyllä tavalla, kädet pitäminen kasvoilla tietyllä tapaa. Tällainen hiipii sanattomasti sisäpiiriin ja tietyillä lapsilla on just sukka nostettu lahkeen päälle. Jollekin tätä koodia tai päätöstä ei kerrota /viestitä, ja kun hän yrittää päästä mukaaan, hänestä aletaan käyttää nimistä "matkija". Tosin, tätäkään ei sanota ääneen, vaan häntä kohtaan kohdistuva merkki on äänettömästi suulla tehty M-kirjain "Matkija". Kirjaimen tekeminen leviää luokassa, ja sen loppu verhoillaan haukotukseen. Taas saat olla aika tarkkana, että huomaat tämän. Liikuntatunnilla osa ryhmästä tekee jotain M-alkuisia ähinöitä kaikissa liikkeissä ja pallon heitoissa, ja toiset nauravat. Kuvistöihin osa lapsista sisällyttää hienon M-kirjaimen ja ope miettii, että tämä on varmaan se saksalainen poikaduo. Opettaja (tai tuntia vetävä kouluavustaja) on oikeasti ihan pihalla kuin lumiukko!
Paitsi sitten ne reaktiot, kun se altavastaaja hermostuksissaan ottaa sen puhelimen tai tönäisee toista tai repii koodatun hihan alas siltä kaverilta...
Kun vanhempi kotona kysyy, niin luuletteko, että lapset avaavat näitä juttuja oikeasti? Kyllä jokainen sillä tavalla "älykäs" kaunistelee totuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni oli eskarissa tälläisessä integroidussa ryhmässä. Hän on rauhallinen ja ystävällinen ja paljastui, että oli joutunut järjestään kaikkien häiriköiden ’tasoittelijaksi’.
Lapsestani tuli eskarin syksyn aikana sulkeutunut ja pelokas, hän alkoi puhuakin todella hiljaisella äänellä, kunnes sitten pidettiin ihan palaveria, missä paljastui, että luokkaan on integroitu jos jonkinlaista kirjainyhdistelmää. No, kevät meni jotenkuten, kun ei tarvinnut enää istua arvaamattomien raivopäiden vieressä. Eskarin henkilökunta oli tuota vanhan kansan väkeä, että istutetaan hiljaiset häiriköiden viereen. Ihan kuin sillä hiljaisella ja hyvinkäyttäytyvällä 6-vuotiaalla ei olisi tarvetta tulla huomioiduksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni luokalla oli vähän samanlainen ongelma. Luokassa oli yksi hyvin käytöshäiriöinen ja itseään hallitsematon lapsi. Oli kyllä ihan aikuisten hallitsemattomissakin. Työrauha oli luokassa vitsi vain. Jos ei mitään muuta, niin kesken lukemisen tämä lapsi alkoi vinkua ja mölistä omiaan. Sitten opettaja toki joutui tätä tilannetta setvimään, ja siinäpä meni usein puolet opetusajasta. Usein lapsi tuli kotiin turhautuneena kertoen, että taas ei ymmärtänyt koulussa, kun opella ei ollut aikaa neuvoa enää tunnilla.
Lisäksi tällä oireilevalla lapsella oli hyvin huono impulssikontrolli. Välitunnilla jos ei menty tai pelattu hänen sääntöjensä mukaan, niin saattoi potkaista pallon toisen oppilaan naamaan, tönäistä maahan tai jotain vastaavaa. Kyseisen oppilaan kotoa taas tuli koululle ja muille oppilaille noottia, miten heidän lastaan ei oteta välitunnilla mukaan leikkeihin.
Luojan kiitos, opettajan vaihduttua kevätlukukaudella, tämä oppilas sai passituksen jonnekin itselleen sopivampaan yksikköön.
Olitko sinä siellä koulussa koko ajan, vai mistä tiedät tilanteen?
Ehkä sinun lapsesi kiusasi tätä erityistä?
Tuttavani lapsi oli häirikkö ykkösellä. Hän voisi olla tarinasi lapsi, ja kyllä hänet siirrettiin "sopivampaan yksikköön" eli pari vuosiluokkaa edelle, koska akateemisilta taidoilaan oli niin paljon muita taitavampi, ettei jaksanut olla paikallaan, kun muut tavasivat ja harjoittelivat numeroita.
Häntä myös kiusattiin, koska oli hyväuskoinen. Muut lapset saattoivat yhdessä sopia, että kerrotaan X:lle, että leikitään tuolla pihan perällä. Kun X sinne meni, kaikki muut olivatkin ihan muualla. Törkeää eristämistä ja joukolla kiusaamista. Kun X:llä sitten meni hermo, kun kaikki välitunnit olivat tällaista ja hän tönäisi yhtä kiusaajaansa, hänestä tuli syypää. "Ihan ilman syytä hermostui ja alkoi tönimään. Kukaan muu ei tehnyt mitään." Muut luokkakaverit komppasivat, koska eiväthän halunneet kertoa totuutta, koska olivat olleet itse siinä mukana.
Miksi moisia salaliittoteorioita?
Yritetäänkö nyt syyllistää kaikkia normilapsia, että heissä kuitenkin on aina se vika? Kuitenkin kiusasivat vähintään, tai jotain sinne päin. Miksi on niin mahdotonta uskoa, että erityislapsi voisi tosiaan olla se tekijä, eikä kaikki muut luokan oppilaat?
Tätä keskustelua lukiessa alan ymmärtää, miksi tilanne on sellainen kuin on, jos kaikki toisten kokemukset ja faktatkin kielletään.
Yritetään.
Myönnän, että oma lapseni naapurin lapsen kanssa teki sitä, että jos yksi luokkakaveri kysyi että mitä kautta he menevät kotiin, tytöt valehtelivat. Syy tähän? Tämän lapsen käytös, joka ei ollut millään tavalla ennakoitavaa. Hän saattoi napata puhelimen lapseni kädestä kesken puhelun, saattoi tönäistä ojaan koska toinen oli eri mieltä. Saattoi yrittää houkutella oikaisemaan toisten talojen pihasta yms. kaikkea, mikä meidän alueella oli muodostunut ongelmaksi ja jota yritettiin vanhempien keskuudessa kitkeä pois.
Pahimmillaan tämä lapsi löi, suoraan kasvoihin, jos toinen teki jotain mistä ei pitänyt. Ja se jotain saattoi olla ihan mitä tahansa. Ei hänen kanssaan koulussakaan kukaan halunnut leikkiä. Se on harmi lapsen kannalta, mutta kenenkään ei minun mielestäni tarvitse asettua nyrkkeilysäkiksi yhden erityislapsen oikeuksien vuoksi.
Ja juuri tuo, että "muut härppii sitä erityistä niin se sitten lyö". Olen itse omin silmin nähnyt, että se "härppiminen" oli esimerkiksi ihminen maassa - leikin sääntöjen kertaamista ja niistä huomauttamista erityiselle. Se saattoi olla sitä, että huomautettiin, että odota vuoroasi, minä keinun nyt. Se saattoi olla sitä, että erityislapselle huudettiin kentän laidalta että anna se pallo takaisin, me pelattiin sillä. Se oli kierre, jota oli vaikea katkaista, koska lapsen vanhemmat hokivat vain mantraa, että mitä tapahtui että "Eetu" löi? Mitä ne muut teki? Miksi se löi?
Lasten maailma on julma tavallisellekin lapselle, ja myös he joutuvat oppimaan asioita, sääntöjä ja toimintatapoja kantapään kautta. Tämän yhden erityisen vanhemmat olisivat halunneet siloittaa jokaisen pihaleikin, pelin ja vuoronodottamisen jotenkin ihmeellisesti niin, että erityinen ei olisi hermostunut. Se on ihan mahdoton suo rämpiä.
T. (entinen) koulunkäyntiavustaja
Eivät nuo kokemuksesi tee silti mitenkään hyväksyttäväksi lainaamasi tekstin esittämää toimintaa. Sellainen on kiusaamista, ja koulussa pitää näihin puuttua aivan niin kuin väkivaltaankin. Senhän sinä tiedätkin, kun olet koulussa ollut töissä.
T. Luokanopettaja, joka ei hyväksy kiusaamista eikä väkivaltaa. Luokassani nämä eivät ole sallittuja ja niihin puututaan välittömästi. Alkuperäinen lainattu teksti kuvaa hyvin sitä miten lapset kiusaavat, ja jälkimmäinen teksti juuri sitä millä logiikalla (myös täysin väärin perustein) iso osa aikuisista tulkitsee toimintaa ja oikeuttaa oman toimimattomuutensa.
Kerroin esimerkkejä, jotka omin silmin olen nähnyt. Että mikä loppujen lopuksi oli sitä erityislapsen härppimistä. Eli aivan normaalit tilanteet, joissa erityislapsi hermostui joka kerta. 3/5 kerrasta kävi myös toisten päälle. Kotona asia kääntyi joka kerta niin, että lasta oltiin kiusattu.
En mitenkään ole toimimaton, mutta annoin kyllä oman lapseni valehdella. Hänen ei tarvinnut koulumatkalla pelätä toista lasta, vaan hän sai mennä menojaan mitä reittiä tahtoi. Erityislapsen kannalta tämä oli väärin, omani kannalta oikein. Me vanhemmat olimme töissä, eikä kukaan saattanut tätä erityislasta kouluun eikä takaisin. Se on kinkkinen tilanne, kyllä sen jokainen sen alueen vanhempi tiesi. Mutta jokainen pitää oman lapsensa puolta, ja me annoimme tytölle luvan välttää tämän lapsen seuraa.
En edes aio nähdä tässä mitään pahaa. Koulussa oli kuitenkin tultava toimeen ja yritettävä parhaansa, mutta kotimatkan ja varsinkin vapaa-ajan annan lasteni välttää arvaamattomien ja väkivaltaisten lasten seuraa. Sillä sitä tämä erityislapsi oli: arvaamaton ja väkivaltainen. Mikään erityis-liite ei sitä poista.
Jos sä olit töissä, niin miten sä näit sen koulumatkan ja ne muut tilanteet?
Kiusaaminen on niin yleistä ja hienovaraista, ja ihan oikeasti: tavislapset(kin) tekee sitä joka päivä. Puhelinjuttu on voinut mennä vaikka niin, että puhelimesta katsotaan jotain ja näytetään vain toiselle kaverille. Sille erkalle ei. Tämä voi olla hienovaraista, eli esim. porukassa jätetään yksi aina ulkopuolelle, jaetaan toisten kanssa se juttu. Jos et ole herkkä havainnoimaan, tämä voi mennä sinulta ohi.
Itse olen nähnyt kiusaamista, jossa oli 3 tyttöä. Yhtä näistä sorsittiin niin, että kaksi KÄVELI samassa tahdissa. Jos kolmas huomatessaan siirtyi samaan rytmiin, kaksi muuta vaihtoi rytmiä. Kun sä katselet kaueampaa tätä sanatonta kiusaamista, jota kiusattukaan ei välttämättä osaa sanottaa, niin et välttämättä huomaa mitään.
Tässä myös yksi tapa: luokassa "sisäpiiri" valitsee jonkun tietyn tavan koodata pukeutumista niin, että vain he tietävät. Näille koodeille on omat merkit. Ne ovat esim. vasen sukka housun päällä, oikea hiha ylhäällä, sivuponnari tietyllä tavalla, kädet pitäminen kasvoilla tietyllä tapaa. Tällainen hiipii sanattomasti sisäpiiriin ja tietyillä lapsilla on just sukka nostettu lahkeen päälle. Jollekin tätä koodia tai päätöstä ei kerrota /viestitä, ja kun hän yrittää päästä mukaaan, hänestä aletaan käyttää nimistä "matkija". Tosin, tätäkään ei sanota ääneen, vaan häntä kohtaan kohdistuva merkki on äänettömästi suulla tehty M-kirjain "Matkija". Kirjaimen tekeminen leviää luokassa, ja sen loppu verhoillaan haukotukseen. Taas saat olla aika tarkkana, että huomaat tämän. Liikuntatunnilla osa ryhmästä tekee jotain M-alkuisia ähinöitä kaikissa liikkeissä ja pallon heitoissa, ja toiset nauravat. Kuvistöihin osa lapsista sisällyttää hienon M-kirjaimen ja ope miettii, että tämä on varmaan se saksalainen poikaduo. Opettaja (tai tuntia vetävä kouluavustaja) on oikeasti ihan pihalla kuin lumiukko!
Paitsi sitten ne reaktiot, kun se altavastaaja hermostuksissaan ottaa sen puhelimen tai tönäisee toista tai repii koodatun hihan alas siltä kaverilta...
Kun vanhempi kotona kysyy, niin luuletteko, että lapset avaavat näitä juttuja oikeasti? Kyllä jokainen sillä tavalla "älykäs" kaunistelee totuutta.
Ei kai kenenkään ole pakko näyttää puhelimestaan mitään jollekin toiselle, jos ei halua? Miksi siis erityislapselle pitäisi näyttää? Erityisyyden vuoksi?
Ja samaan tahtiin kävely, oikeasti?
No kyllä on aika vaikeaa, jos kaikki pitää kääntää kiusaamiseksi. Että ei voi näyttää puhelimesta jotain parhaalle kaverille, ilman, että jonkun puolitutun erityislapsen on pakko saada nähdä sama juttu. Tai että ei saa kävellä samaan tahtiin, koska kolmannen mielestä sekin voi olla kiusaamista.
Hiukan nyt menee ehkä salaliiton etsimiseksi homma, jos kaikessa tosiaan pitää yrittää nähdä kiusaamista, koodaamista ja muuta. :D
Me saatiin vuonna 2005 valita itse meneekö lapsi tukilapseksi vai ei. Ei pakotetu. Nosta haloo ja sano että sinun lapsesi ei ainakaan mene mitään vammaisia tukemaan! En usko että väkisin silloin laittavat jos asenne kerran on tuo.
Aika usein ns. tukilapseksi otetaan lapsi, josta epäillään, että hän saattaa olla erityislapsi. Näin ainakin meidän päiväkodissa. Ja oikeassa olivat meidänkin nuorimman kohdalla. Ei tätä tietenkään etukäteen kerrota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni luokalla oli vähän samanlainen ongelma. Luokassa oli yksi hyvin käytöshäiriöinen ja itseään hallitsematon lapsi. Oli kyllä ihan aikuisten hallitsemattomissakin. Työrauha oli luokassa vitsi vain. Jos ei mitään muuta, niin kesken lukemisen tämä lapsi alkoi vinkua ja mölistä omiaan. Sitten opettaja toki joutui tätä tilannetta setvimään, ja siinäpä meni usein puolet opetusajasta. Usein lapsi tuli kotiin turhautuneena kertoen, että taas ei ymmärtänyt koulussa, kun opella ei ollut aikaa neuvoa enää tunnilla.
Lisäksi tällä oireilevalla lapsella oli hyvin huono impulssikontrolli. Välitunnilla jos ei menty tai pelattu hänen sääntöjensä mukaan, niin saattoi potkaista pallon toisen oppilaan naamaan, tönäistä maahan tai jotain vastaavaa. Kyseisen oppilaan kotoa taas tuli koululle ja muille oppilaille noottia, miten heidän lastaan ei oteta välitunnilla mukaan leikkeihin.
Luojan kiitos, opettajan vaihduttua kevätlukukaudella, tämä oppilas sai passituksen jonnekin itselleen sopivampaan yksikköön.
Olitko sinä siellä koulussa koko ajan, vai mistä tiedät tilanteen?
Ehkä sinun lapsesi kiusasi tätä erityistä?
Tuttavani lapsi oli häirikkö ykkösellä. Hän voisi olla tarinasi lapsi, ja kyllä hänet siirrettiin "sopivampaan yksikköön" eli pari vuosiluokkaa edelle, koska akateemisilta taidoilaan oli niin paljon muita taitavampi, ettei jaksanut olla paikallaan, kun muut tavasivat ja harjoittelivat numeroita.
Häntä myös kiusattiin, koska oli hyväuskoinen. Muut lapset saattoivat yhdessä sopia, että kerrotaan X:lle, että leikitään tuolla pihan perällä. Kun X sinne meni, kaikki muut olivatkin ihan muualla. Törkeää eristämistä ja joukolla kiusaamista. Kun X:llä sitten meni hermo, kun kaikki välitunnit olivat tällaista ja hän tönäisi yhtä kiusaajaansa, hänestä tuli syypää. "Ihan ilman syytä hermostui ja alkoi tönimään. Kukaan muu ei tehnyt mitään." Muut luokkakaverit komppasivat, koska eiväthän halunneet kertoa totuutta, koska olivat olleet itse siinä mukana.
Miksi moisia salaliittoteorioita?
Yritetäänkö nyt syyllistää kaikkia normilapsia, että heissä kuitenkin on aina se vika? Kuitenkin kiusasivat vähintään, tai jotain sinne päin. Miksi on niin mahdotonta uskoa, että erityislapsi voisi tosiaan olla se tekijä, eikä kaikki muut luokan oppilaat?
Tätä keskustelua lukiessa alan ymmärtää, miksi tilanne on sellainen kuin on, jos kaikki toisten kokemukset ja faktatkin kielletään.
Yritetään.
Myönnän, että oma lapseni naapurin lapsen kanssa teki sitä, että jos yksi luokkakaveri kysyi että mitä kautta he menevät kotiin, tytöt valehtelivat. Syy tähän? Tämän lapsen käytös, joka ei ollut millään tavalla ennakoitavaa. Hän saattoi napata puhelimen lapseni kädestä kesken puhelun, saattoi tönäistä ojaan koska toinen oli eri mieltä. Saattoi yrittää houkutella oikaisemaan toisten talojen pihasta yms. kaikkea, mikä meidän alueella oli muodostunut ongelmaksi ja jota yritettiin vanhempien keskuudessa kitkeä pois.
Pahimmillaan tämä lapsi löi, suoraan kasvoihin, jos toinen teki jotain mistä ei pitänyt. Ja se jotain saattoi olla ihan mitä tahansa. Ei hänen kanssaan koulussakaan kukaan halunnut leikkiä. Se on harmi lapsen kannalta, mutta kenenkään ei minun mielestäni tarvitse asettua nyrkkeilysäkiksi yhden erityislapsen oikeuksien vuoksi.
Ja juuri tuo, että "muut härppii sitä erityistä niin se sitten lyö". Olen itse omin silmin nähnyt, että se "härppiminen" oli esimerkiksi ihminen maassa - leikin sääntöjen kertaamista ja niistä huomauttamista erityiselle. Se saattoi olla sitä, että huomautettiin, että odota vuoroasi, minä keinun nyt. Se saattoi olla sitä, että erityislapselle huudettiin kentän laidalta että anna se pallo takaisin, me pelattiin sillä. Se oli kierre, jota oli vaikea katkaista, koska lapsen vanhemmat hokivat vain mantraa, että mitä tapahtui että "Eetu" löi? Mitä ne muut teki? Miksi se löi?
Lasten maailma on julma tavallisellekin lapselle, ja myös he joutuvat oppimaan asioita, sääntöjä ja toimintatapoja kantapään kautta. Tämän yhden erityisen vanhemmat olisivat halunneet siloittaa jokaisen pihaleikin, pelin ja vuoronodottamisen jotenkin ihmeellisesti niin, että erityinen ei olisi hermostunut. Se on ihan mahdoton suo rämpiä.
T. (entinen) koulunkäyntiavustaja
Eivät nuo kokemuksesi tee silti mitenkään hyväksyttäväksi lainaamasi tekstin esittämää toimintaa. Sellainen on kiusaamista, ja koulussa pitää näihin puuttua aivan niin kuin väkivaltaankin. Senhän sinä tiedätkin, kun olet koulussa ollut töissä.
T. Luokanopettaja, joka ei hyväksy kiusaamista eikä väkivaltaa. Luokassani nämä eivät ole sallittuja ja niihin puututaan välittömästi. Alkuperäinen lainattu teksti kuvaa hyvin sitä miten lapset kiusaavat, ja jälkimmäinen teksti juuri sitä millä logiikalla (myös täysin väärin perustein) iso osa aikuisista tulkitsee toimintaa ja oikeuttaa oman toimimattomuutensa.
Kerroin esimerkkejä, jotka omin silmin olen nähnyt. Että mikä loppujen lopuksi oli sitä erityislapsen härppimistä. Eli aivan normaalit tilanteet, joissa erityislapsi hermostui joka kerta. 3/5 kerrasta kävi myös toisten päälle. Kotona asia kääntyi joka kerta niin, että lasta oltiin kiusattu.
En mitenkään ole toimimaton, mutta annoin kyllä oman lapseni valehdella. Hänen ei tarvinnut koulumatkalla pelätä toista lasta, vaan hän sai mennä menojaan mitä reittiä tahtoi. Erityislapsen kannalta tämä oli väärin, omani kannalta oikein. Me vanhemmat olimme töissä, eikä kukaan saattanut tätä erityislasta kouluun eikä takaisin. Se on kinkkinen tilanne, kyllä sen jokainen sen alueen vanhempi tiesi. Mutta jokainen pitää oman lapsensa puolta, ja me annoimme tytölle luvan välttää tämän lapsen seuraa.
En edes aio nähdä tässä mitään pahaa. Koulussa oli kuitenkin tultava toimeen ja yritettävä parhaansa, mutta kotimatkan ja varsinkin vapaa-ajan annan lasteni välttää arvaamattomien ja väkivaltaisten lasten seuraa. Sillä sitä tämä erityislapsi oli: arvaamaton ja väkivaltainen. Mikään erityis-liite ei sitä poista.
Jos sä olit töissä, niin miten sä näit sen koulumatkan ja ne muut tilanteet?
Kiusaaminen on niin yleistä ja hienovaraista, ja ihan oikeasti: tavislapset(kin) tekee sitä joka päivä. Puhelinjuttu on voinut mennä vaikka niin, että puhelimesta katsotaan jotain ja näytetään vain toiselle kaverille. Sille erkalle ei. Tämä voi olla hienovaraista, eli esim. porukassa jätetään yksi aina ulkopuolelle, jaetaan toisten kanssa se juttu. Jos et ole herkkä havainnoimaan, tämä voi mennä sinulta ohi.
Itse olen nähnyt kiusaamista, jossa oli 3 tyttöä. Yhtä näistä sorsittiin niin, että kaksi KÄVELI samassa tahdissa. Jos kolmas huomatessaan siirtyi samaan rytmiin, kaksi muuta vaihtoi rytmiä. Kun sä katselet kaueampaa tätä sanatonta kiusaamista, jota kiusattukaan ei välttämättä osaa sanottaa, niin et välttämättä huomaa mitään.
Tässä myös yksi tapa: luokassa "sisäpiiri" valitsee jonkun tietyn tavan koodata pukeutumista niin, että vain he tietävät. Näille koodeille on omat merkit. Ne ovat esim. vasen sukka housun päällä, oikea hiha ylhäällä, sivuponnari tietyllä tavalla, kädet pitäminen kasvoilla tietyllä tapaa. Tällainen hiipii sanattomasti sisäpiiriin ja tietyillä lapsilla on just sukka nostettu lahkeen päälle. Jollekin tätä koodia tai päätöstä ei kerrota /viestitä, ja kun hän yrittää päästä mukaaan, hänestä aletaan käyttää nimistä "matkija". Tosin, tätäkään ei sanota ääneen, vaan häntä kohtaan kohdistuva merkki on äänettömästi suulla tehty M-kirjain "Matkija". Kirjaimen tekeminen leviää luokassa, ja sen loppu verhoillaan haukotukseen. Taas saat olla aika tarkkana, että huomaat tämän. Liikuntatunnilla osa ryhmästä tekee jotain M-alkuisia ähinöitä kaikissa liikkeissä ja pallon heitoissa, ja toiset nauravat. Kuvistöihin osa lapsista sisällyttää hienon M-kirjaimen ja ope miettii, että tämä on varmaan se saksalainen poikaduo. Opettaja (tai tuntia vetävä kouluavustaja) on oikeasti ihan pihalla kuin lumiukko!
Paitsi sitten ne reaktiot, kun se altavastaaja hermostuksissaan ottaa sen puhelimen tai tönäisee toista tai repii koodatun hihan alas siltä kaverilta...
Kun vanhempi kotona kysyy, niin luuletteko, että lapset avaavat näitä juttuja oikeasti? Kyllä jokainen sillä tavalla "älykäs" kaunistelee totuutta.
Ei kai kenenkään ole pakko näyttää puhelimestaan mitään jollekin toiselle, jos ei halua? Miksi siis erityislapselle pitäisi näyttää? Erityisyyden vuoksi?
Ja samaan tahtiin kävely, oikeasti?
No kyllä on aika vaikeaa, jos kaikki pitää kääntää kiusaamiseksi. Että ei voi näyttää puhelimesta jotain parhaalle kaverille, ilman, että jonkun puolitutun erityislapsen on pakko saada nähdä sama juttu. Tai että ei saa kävellä samaan tahtiin, koska kolmannen mielestä sekin voi olla kiusaamista.
Hiukan nyt menee ehkä salaliiton etsimiseksi homma, jos kaikessa tosiaan pitää yrittää nähdä kiusaamista, koodaamista ja muuta. :D
Käytitpä kätevästi juuri niitä sanoja joilla kiusaajat yrittävät peitellä tätä toimintaansa. Kyllä se silti huomataan kun tarkasti katsoo. Taidat itse olla kiusaaja ;)
Eri
Vierailija kirjoitti:
Aika usein ns. tukilapseksi otetaan lapsi, josta epäillään, että hän saattaa olla erityislapsi. Näin ainakin meidän päiväkodissa. Ja oikeassa olivat meidänkin nuorimman kohdalla. Ei tätä tietenkään etukäteen kerrota.
Jaajaa, meillä lapsi otettiin tukilapseksi siksi koska hän oli niin hyvä suustaan. Siis puhumaan ikäisekseen, ja käytti rikasta kieltä. Juuri kirjoittikin äidinkielestä ällän ;) Ja muutamasta muustakin aineesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapseni oli eskarissa tälläisessä integroidussa ryhmässä. Hän on rauhallinen ja ystävällinen ja paljastui, että oli joutunut järjestään kaikkien häiriköiden ’tasoittelijaksi’.
Lapsestani tuli eskarin syksyn aikana sulkeutunut ja pelokas, hän alkoi puhuakin todella hiljaisella äänellä, kunnes sitten pidettiin ihan palaveria, missä paljastui, että luokkaan on integroitu jos jonkinlaista kirjainyhdistelmää. No, kevät meni jotenkuten, kun ei tarvinnut enää istua arvaamattomien raivopäiden vieressä. Eskarin henkilökunta oli tuota vanhan kansan väkeä, että istutetaan hiljaiset häiriköiden viereen. Ihan kuin sillä hiljaisella ja hyvinkäyttäytyvällä 6-vuotiaalla ei olisi tarvetta tulla huomioiduksi.
Ihanaa, että tätä asiaa nykyään huomioidaan. Vaikka toki ikävä tilanne noin muuten.
Itse olen saanut ADHD -diagnoosin vasta lähes aikuisena juurikin sen vuoksi, että olin koulussa sellainen kiltti, sosiaalinen ja tunnollinen. Ja vieläpä tyttö. Opettajien mallioppilas ja luotettavuus kaikessa. Vietin useamman lukukauden juurikin noiden häiriköiden vieressä "rauhoittajana", vaikka keskittymisongelmia ja muita oli ihan eskarista ja ekaluokalta lähtien. Mutta ero oli siinä, että sen sijaan, että olisin yrittänyt kiivetä kattolamppuun, niin istuin kuitenkin paikallani. Fyysisinä oireina oli joku jalkojen heilutus tai jonkun penaalissa mukana olleen pikkujutun nyplääminen, ei kuitenkaan näkynyt kovin ulospäin. Mutta ajatukset lähti aina harhailemaan, unohtelin asioita, keskittyminen oli vaikeaa, tehtävien tekeminen keskeytyi jatkuvasti jostain syystä.
Kun vihdoin lukiossa ekaa kertaa alettiin ADHd epäillä, niin monien opettajien asenne oli ihan epäuskoinen, että ei kai, eihän nyt sillä voi mitään sellaista olla. Mutta kappas vaan. Luulen, etten ole ainoa, aika moni varmaan jää diagnosoimatta jo nuorena, ihan vaan sen vuoksi, että näkyvämpään oireiluun puututaan paljon herkemmin ja samalla ei niin näkyvästi oireilevat jää huomiotta.
Kun olin itse tarhassa vuonna 1985, niin down-poika pahointpieli minut usein silmittömästi
hakkaamalla. Tädit sanoivat vain että minun pitää ymmärtää poikaa koska se on vammainen eikä voi itselleen mitään. Olin 5-vuotias tuolloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni luokalla oli vähän samanlainen ongelma. Luokassa oli yksi hyvin käytöshäiriöinen ja itseään hallitsematon lapsi. Oli kyllä ihan aikuisten hallitsemattomissakin. Työrauha oli luokassa vitsi vain. Jos ei mitään muuta, niin kesken lukemisen tämä lapsi alkoi vinkua ja mölistä omiaan. Sitten opettaja toki joutui tätä tilannetta setvimään, ja siinäpä meni usein puolet opetusajasta. Usein lapsi tuli kotiin turhautuneena kertoen, että taas ei ymmärtänyt koulussa, kun opella ei ollut aikaa neuvoa enää tunnilla.
Lisäksi tällä oireilevalla lapsella oli hyvin huono impulssikontrolli. Välitunnilla jos ei menty tai pelattu hänen sääntöjensä mukaan, niin saattoi potkaista pallon toisen oppilaan naamaan, tönäistä maahan tai jotain vastaavaa. Kyseisen oppilaan kotoa taas tuli koululle ja muille oppilaille noottia, miten heidän lastaan ei oteta välitunnilla mukaan leikkeihin.
Luojan kiitos, opettajan vaihduttua kevätlukukaudella, tämä oppilas sai passituksen jonnekin itselleen sopivampaan yksikköön.
Olitko sinä siellä koulussa koko ajan, vai mistä tiedät tilanteen?
Ehkä sinun lapsesi kiusasi tätä erityistä?
Tuttavani lapsi oli häirikkö ykkösellä. Hän voisi olla tarinasi lapsi, ja kyllä hänet siirrettiin "sopivampaan yksikköön" eli pari vuosiluokkaa edelle, koska akateemisilta taidoilaan oli niin paljon muita taitavampi, ettei jaksanut olla paikallaan, kun muut tavasivat ja harjoittelivat numeroita.
Häntä myös kiusattiin, koska oli hyväuskoinen. Muut lapset saattoivat yhdessä sopia, että kerrotaan X:lle, että leikitään tuolla pihan perällä. Kun X sinne meni, kaikki muut olivatkin ihan muualla. Törkeää eristämistä ja joukolla kiusaamista. Kun X:llä sitten meni hermo, kun kaikki välitunnit olivat tällaista ja hän tönäisi yhtä kiusaajaansa, hänestä tuli syypää. "Ihan ilman syytä hermostui ja alkoi tönimään. Kukaan muu ei tehnyt mitään." Muut luokkakaverit komppasivat, koska eiväthän halunneet kertoa totuutta, koska olivat olleet itse siinä mukana.
Miksi moisia salaliittoteorioita?
Yritetäänkö nyt syyllistää kaikkia normilapsia, että heissä kuitenkin on aina se vika? Kuitenkin kiusasivat vähintään, tai jotain sinne päin. Miksi on niin mahdotonta uskoa, että erityislapsi voisi tosiaan olla se tekijä, eikä kaikki muut luokan oppilaat?
Tätä keskustelua lukiessa alan ymmärtää, miksi tilanne on sellainen kuin on, jos kaikki toisten kokemukset ja faktatkin kielletään.
Yritetään.
Myönnän, että oma lapseni naapurin lapsen kanssa teki sitä, että jos yksi luokkakaveri kysyi että mitä kautta he menevät kotiin, tytöt valehtelivat. Syy tähän? Tämän lapsen käytös, joka ei ollut millään tavalla ennakoitavaa. Hän saattoi napata puhelimen lapseni kädestä kesken puhelun, saattoi tönäistä ojaan koska toinen oli eri mieltä. Saattoi yrittää houkutella oikaisemaan toisten talojen pihasta yms. kaikkea, mikä meidän alueella oli muodostunut ongelmaksi ja jota yritettiin vanhempien keskuudessa kitkeä pois.
Pahimmillaan tämä lapsi löi, suoraan kasvoihin, jos toinen teki jotain mistä ei pitänyt. Ja se jotain saattoi olla ihan mitä tahansa. Ei hänen kanssaan koulussakaan kukaan halunnut leikkiä. Se on harmi lapsen kannalta, mutta kenenkään ei minun mielestäni tarvitse asettua nyrkkeilysäkiksi yhden erityislapsen oikeuksien vuoksi.
Ja juuri tuo, että "muut härppii sitä erityistä niin se sitten lyö". Olen itse omin silmin nähnyt, että se "härppiminen" oli esimerkiksi ihminen maassa - leikin sääntöjen kertaamista ja niistä huomauttamista erityiselle. Se saattoi olla sitä, että huomautettiin, että odota vuoroasi, minä keinun nyt. Se saattoi olla sitä, että erityislapselle huudettiin kentän laidalta että anna se pallo takaisin, me pelattiin sillä. Se oli kierre, jota oli vaikea katkaista, koska lapsen vanhemmat hokivat vain mantraa, että mitä tapahtui että "Eetu" löi? Mitä ne muut teki? Miksi se löi?
Lasten maailma on julma tavallisellekin lapselle, ja myös he joutuvat oppimaan asioita, sääntöjä ja toimintatapoja kantapään kautta. Tämän yhden erityisen vanhemmat olisivat halunneet siloittaa jokaisen pihaleikin, pelin ja vuoronodottamisen jotenkin ihmeellisesti niin, että erityinen ei olisi hermostunut. Se on ihan mahdoton suo rämpiä.
T. (entinen) koulunkäyntiavustaja
Eivät nuo kokemuksesi tee silti mitenkään hyväksyttäväksi lainaamasi tekstin esittämää toimintaa. Sellainen on kiusaamista, ja koulussa pitää näihin puuttua aivan niin kuin väkivaltaankin. Senhän sinä tiedätkin, kun olet koulussa ollut töissä.
T. Luokanopettaja, joka ei hyväksy kiusaamista eikä väkivaltaa. Luokassani nämä eivät ole sallittuja ja niihin puututaan välittömästi. Alkuperäinen lainattu teksti kuvaa hyvin sitä miten lapset kiusaavat, ja jälkimmäinen teksti juuri sitä millä logiikalla (myös täysin väärin perustein) iso osa aikuisista tulkitsee toimintaa ja oikeuttaa oman toimimattomuutensa.
Kerroin esimerkkejä, jotka omin silmin olen nähnyt. Että mikä loppujen lopuksi oli sitä erityislapsen härppimistä. Eli aivan normaalit tilanteet, joissa erityislapsi hermostui joka kerta. 3/5 kerrasta kävi myös toisten päälle. Kotona asia kääntyi joka kerta niin, että lasta oltiin kiusattu.
En mitenkään ole toimimaton, mutta annoin kyllä oman lapseni valehdella. Hänen ei tarvinnut koulumatkalla pelätä toista lasta, vaan hän sai mennä menojaan mitä reittiä tahtoi. Erityislapsen kannalta tämä oli väärin, omani kannalta oikein. Me vanhemmat olimme töissä, eikä kukaan saattanut tätä erityislasta kouluun eikä takaisin. Se on kinkkinen tilanne, kyllä sen jokainen sen alueen vanhempi tiesi. Mutta jokainen pitää oman lapsensa puolta, ja me annoimme tytölle luvan välttää tämän lapsen seuraa.
En edes aio nähdä tässä mitään pahaa. Koulussa oli kuitenkin tultava toimeen ja yritettävä parhaansa, mutta kotimatkan ja varsinkin vapaa-ajan annan lasteni välttää arvaamattomien ja väkivaltaisten lasten seuraa. Sillä sitä tämä erityislapsi oli: arvaamaton ja väkivaltainen. Mikään erityis-liite ei sitä poista.
Jos sä olit töissä, niin miten sä näit sen koulumatkan ja ne muut tilanteet?
Kiusaaminen on niin yleistä ja hienovaraista, ja ihan oikeasti: tavislapset(kin) tekee sitä joka päivä. Puhelinjuttu on voinut mennä vaikka niin, että puhelimesta katsotaan jotain ja näytetään vain toiselle kaverille. Sille erkalle ei. Tämä voi olla hienovaraista, eli esim. porukassa jätetään yksi aina ulkopuolelle, jaetaan toisten kanssa se juttu. Jos et ole herkkä havainnoimaan, tämä voi mennä sinulta ohi.
Itse olen nähnyt kiusaamista, jossa oli 3 tyttöä. Yhtä näistä sorsittiin niin, että kaksi KÄVELI samassa tahdissa. Jos kolmas huomatessaan siirtyi samaan rytmiin, kaksi muuta vaihtoi rytmiä. Kun sä katselet kaueampaa tätä sanatonta kiusaamista, jota kiusattukaan ei välttämättä osaa sanottaa, niin et välttämättä huomaa mitään.
Tässä myös yksi tapa: luokassa "sisäpiiri" valitsee jonkun tietyn tavan koodata pukeutumista niin, että vain he tietävät. Näille koodeille on omat merkit. Ne ovat esim. vasen sukka housun päällä, oikea hiha ylhäällä, sivuponnari tietyllä tavalla, kädet pitäminen kasvoilla tietyllä tapaa. Tällainen hiipii sanattomasti sisäpiiriin ja tietyillä lapsilla on just sukka nostettu lahkeen päälle. Jollekin tätä koodia tai päätöstä ei kerrota /viestitä, ja kun hän yrittää päästä mukaaan, hänestä aletaan käyttää nimistä "matkija". Tosin, tätäkään ei sanota ääneen, vaan häntä kohtaan kohdistuva merkki on äänettömästi suulla tehty M-kirjain "Matkija". Kirjaimen tekeminen leviää luokassa, ja sen loppu verhoillaan haukotukseen. Taas saat olla aika tarkkana, että huomaat tämän. Liikuntatunnilla osa ryhmästä tekee jotain M-alkuisia ähinöitä kaikissa liikkeissä ja pallon heitoissa, ja toiset nauravat. Kuvistöihin osa lapsista sisällyttää hienon M-kirjaimen ja ope miettii, että tämä on varmaan se saksalainen poikaduo. Opettaja (tai tuntia vetävä kouluavustaja) on oikeasti ihan pihalla kuin lumiukko!
Paitsi sitten ne reaktiot, kun se altavastaaja hermostuksissaan ottaa sen puhelimen tai tönäisee toista tai repii koodatun hihan alas siltä kaverilta...
Kun vanhempi kotona kysyy, niin luuletteko, että lapset avaavat näitä juttuja oikeasti? Kyllä jokainen sillä tavalla "älykäs" kaunistelee totuutta.
Ei kai kenenkään ole pakko näyttää puhelimestaan mitään jollekin toiselle, jos ei halua? Miksi siis erityislapselle pitäisi näyttää? Erityisyyden vuoksi?
Ja samaan tahtiin kävely, oikeasti?
No kyllä on aika vaikeaa, jos kaikki pitää kääntää kiusaamiseksi. Että ei voi näyttää puhelimesta jotain parhaalle kaverille, ilman, että jonkun puolitutun erityislapsen on pakko saada nähdä sama juttu. Tai että ei saa kävellä samaan tahtiin, koska kolmannen mielestä sekin voi olla kiusaamista.
Hiukan nyt menee ehkä salaliiton etsimiseksi homma, jos kaikessa tosiaan pitää yrittää nähdä kiusaamista, koodaamista ja muuta. :D
Käytitpä kätevästi juuri niitä sanoja joilla kiusaajat yrittävät peitellä tätä toimintaansa. Kyllä se silti huomataan kun tarkasti katsoo. Taidat itse olla kiusaaja ;)
Eri
Joo, olen kiusaaja ihan vapaasti joidenkin mielestä, jos en saa näyttää parhaalle kaverilleni koulussa puhelimesta hauskaa juttua ilman, että minun pitää esittää se myös luokan erityislapsille.
Ei ole kyllä ihme, jos kiusaamisen sanotaan lisääntyneen, jos nykyään tämäkin lasketaan kiusaamiseksi.
:D
Vierailija kirjoitti:
Aika usein ns. tukilapseksi otetaan lapsi, josta epäillään, että hän saattaa olla erityislapsi. Näin ainakin meidän päiväkodissa. Ja oikeassa olivat meidänkin nuorimman kohdalla. Ei tätä tietenkään etukäteen kerrota.
Jännää. Mutta mistähän tietäisivät mitään sellaista epäille, kun eivät ennestään tunne lasta lainkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsesi on tynnyrissä kasvanut toljottaja, kiusaaja tai muuten häiriökäyttäytyjä, please älä laita erityisryhmään! Vertaislasten olisi syytä olla avoimia, ystävällisiä ja ennakkoluulottomia, eikä erityislapsia kuormittavia riehujia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika usein ns. tukilapseksi otetaan lapsi, josta epäillään, että hän saattaa olla erityislapsi. Näin ainakin meidän päiväkodissa. Ja oikeassa olivat meidänkin nuorimman kohdalla. Ei tätä tietenkään etukäteen kerrota.
Jännää. Mutta mistähän tietäisivät mitään sellaista epäille, kun eivät ennestään tunne lasta lainkaan?
En tiedä mistä tietävät. Neuvolan papereista?
Meidän naapurin lapsen kanssa kävi juuri noin. Äiti suureen ääneen toitotti, miten lapsi menee tukilapseksi ja vuotta myöhemmin sitten kertoi, miten lapsella on massiivisia vaikeuksia vähän kaiken kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika usein ns. tukilapseksi otetaan lapsi, josta epäillään, että hän saattaa olla erityislapsi. Näin ainakin meidän päiväkodissa. Ja oikeassa olivat meidänkin nuorimman kohdalla. Ei tätä tietenkään etukäteen kerrota.
Jännää. Mutta mistähän tietäisivät mitään sellaista epäille, kun eivät ennestään tunne lasta lainkaan?
En tiedä mistä tietävät. Neuvolan papereista?
Meidän naapurin lapsen kanssa kävi juuri noin. Äiti suureen ääneen toitotti, miten lapsi menee tukilapseksi ja vuotta myöhemmin sitten kertoi, miten lapsella on massiivisia vaikeuksia vähän kaiken kanssa.
Ei terveystietoja voi antaa ihan noin vaan, varsinkaan vanhempien tietämättä, käytettäviksi päivähoitoon.
Meillä on varmaan käynyt hyvä tuuri sitten integroitujen ryhmien suhteen.⁸
Tosin omani ovat olleet niitä erityislapsia jotka ryhmissä olleet (2 lasta). Tosi kivat ja rauhalliset ryhmät. En huomannut mitään käytöshäiriöitä kenelläkään. Omillani ei myöskään käytöshäiriöitä ollut eikä ole edelleenkään.
Varsinkin esikoisen kohdalla en olisi ihanampaa ryhmää voinut toivoa. Ihanat "päikkytädit" jotka soittivat omilla kotoaan tuoduilla soittimilla musiikkia, tekivät paljon retkiä mm konsertteihin tms, leikkivät lasten kanssa lattialla ja olivat aidosti läsnä. Omallani oli puheen ymmärtämisen vaikeus.
Toisen lapsen kohdalla eri päiväkoti mutta myös hyvät fiilikset jäi. Rauhalliselta vaikuttava ryhmä. Oma lapseni hyvätasoinen autisti ja hän viihtyi pienessä rauhallisessa ryhmässä. Sai kavereita niistä "mallilapsista" jotka olivatkin tulevia luokkakavereita. Edelleen pitävät pelien kautta yhteyttä vaikka muutettu eri paikkakunnalle ja tämä porukka jo ylä-asteella.
Normiryhmästä on kokemusta kolmannen kanssa. Suuri vauhdikas ryhmä mutta tyttö viihtyi silti hyvin.
Sitten alkoi eskari normiryhmässä. Siellä oli käytöshäiriöinen poika joka kävi muiden (mm oman tyttöni) kimppuun usein. Repi hiuksista, ja muuten kävi päälle. Huusi, raivosi ja kiroili. Lopulta sai oman avustajan mutta silti pääsi välillä muiden kimppuun.
Mutta siis kiva ryhmä se oli kuitenkin tuota häirikköä lukuunottamatta.
Taitaa siis olla tuurista kiinni nuo jutut. Että millaisia lapsia sattuu olemaan ja millaiset työntekijät.
Ikävä kuulla. Valitettavasti peruskoulussa voi käydä ihan samoin eli kiltti ja yhteistyökykyinen lapsi laitetaan 99.9% todennäköisyydellä sen väkivaltaisen ja käytöshäiriöisen erityisoppilaan pariksi.
Mun lapsi oli erityislapsi, pääasiassa dysfasiaa, aspergeria ja yksi down, siellä oli vertaislapsia. Valitettavasti homma meni niin päin, että yksi vertaislapsista oli kiusaaja, eikä erityislapsia uskottu kun tästä puhuivat. Lapseni on jo aikuinen ja ihan "normaalia elämää" elävä, pieniä erilaisuuksia verrattuan muihin, mutta ei haittaa. Hän yhä kertoo, kuinka yksi tukilapsista hakkasi nokkosilla häntä ja paria muuta ujompaa, mutta kun hän oli allerginen, kaikki uskoivat sen ihottuman tulleen jostain muusta. Olisiko ollut kyse siitä, että tukilapsi kärsi erityisryhmässä? Ei tietoa myöhemmistä vaiheista. Itse en koe, että noista tukilapsista olisi ollut mitään hyötyä meidän aspergerlapselle.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin itse tarhassa vuonna 1985, niin down-poika pahointpieli minut usein silmittömästi
hakkaamalla. Tädit sanoivat vain että minun pitää ymmärtää poikaa koska se on vammainen eikä voi itselleen mitään. Olin 5-vuotias tuolloin.
Tämäpä on, että olipa mikä erityispiirre tai vamma niin nämä statuksen omaavat saavat tehdä mitä haluaa ja osa vanhemmista menee vammaisuuden (ei toki kaikki) tai diagnoosin taakse eikä vaadi lapseltaan käytöstapoja.
Muistuu mieleeni, kun olin yhden kerhoryhmän kanssa uimassa ja valvontatehtävissä. Samassa ryhmässä oli syntymästään asti kuuro poika (onneksi oli hänen omat vanhemmat mukana). Tämä poika sai tehdä mitä halusi ja vanhemmat ei kieltäneet (tuntui että hymisteltiin vain). Näin uimakouluopettajani vuosien takaa ja kävin häntä moikkaamassa. Hän sanoi silloin, että vaikka olisi mikä kuulovamma tms niin kyllä lapsella täytyy olla "kuri" eli häneltä ei saa sallia sen enempää kuin "terveiltä" lapsilta, tosin kyseisen asian kanssa joutuu tekemään vanhemmat, koulu yms. enemmän töitä.
Tosiaan siihen, että minulla on nyt ekaluokalla oleva lapsi ja en missään nimessä halua, että häntä käytetään vilkkaita rauhoittamaan (jos tämä tapa on vielä käytössä) ja sen olenkin tuonut esille, kun oli kolmikantakeskustelu opettaja, eskariopettaja ja vanhemmat. Sanoin, että en olisi antanut laittaa integroituun ryhmäänkään lastani, vaikka olenkin opettanut että kaikkien kanssa voi tulla ja opetella tulemaan toimeen, mutta kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri/ystävä (eli joskus voi leikkiä sellaistenkin kanssa, joista ei niin pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni luokalla oli vähän samanlainen ongelma. Luokassa oli yksi hyvin käytöshäiriöinen ja itseään hallitsematon lapsi. Oli kyllä ihan aikuisten hallitsemattomissakin. Työrauha oli luokassa vitsi vain. Jos ei mitään muuta, niin kesken lukemisen tämä lapsi alkoi vinkua ja mölistä omiaan. Sitten opettaja toki joutui tätä tilannetta setvimään, ja siinäpä meni usein puolet opetusajasta. Usein lapsi tuli kotiin turhautuneena kertoen, että taas ei ymmärtänyt koulussa, kun opella ei ollut aikaa neuvoa enää tunnilla.
Lisäksi tällä oireilevalla lapsella oli hyvin huono impulssikontrolli. Välitunnilla jos ei menty tai pelattu hänen sääntöjensä mukaan, niin saattoi potkaista pallon toisen oppilaan naamaan, tönäistä maahan tai jotain vastaavaa. Kyseisen oppilaan kotoa taas tuli koululle ja muille oppilaille noottia, miten heidän lastaan ei oteta välitunnilla mukaan leikkeihin.
Luojan kiitos, opettajan vaihduttua kevätlukukaudella, tämä oppilas sai passituksen jonnekin itselleen sopivampaan yksikköön.
Olitko sinä siellä koulussa koko ajan, vai mistä tiedät tilanteen?
Ehkä sinun lapsesi kiusasi tätä erityistä?
Tuttavani lapsi oli häirikkö ykkösellä. Hän voisi olla tarinasi lapsi, ja kyllä hänet siirrettiin "sopivampaan yksikköön" eli pari vuosiluokkaa edelle, koska akateemisilta taidoilaan oli niin paljon muita taitavampi, ettei jaksanut olla paikallaan, kun muut tavasivat ja harjoittelivat numeroita.
Häntä myös kiusattiin, koska oli hyväuskoinen. Muut lapset saattoivat yhdessä sopia, että kerrotaan X:lle, että leikitään tuolla pihan perällä. Kun X sinne meni, kaikki muut olivatkin ihan muualla. Törkeää eristämistä ja joukolla kiusaamista. Kun X:llä sitten meni hermo, kun kaikki välitunnit olivat tällaista ja hän tönäisi yhtä kiusaajaansa, hänestä tuli syypää. "Ihan ilman syytä hermostui ja alkoi tönimään. Kukaan muu ei tehnyt mitään." Muut luokkakaverit komppasivat, koska eiväthän halunneet kertoa totuutta, koska olivat olleet itse siinä mukana.
Miksi moisia salaliittoteorioita?
Yritetäänkö nyt syyllistää kaikkia normilapsia, että heissä kuitenkin on aina se vika? Kuitenkin kiusasivat vähintään, tai jotain sinne päin. Miksi on niin mahdotonta uskoa, että erityislapsi voisi tosiaan olla se tekijä, eikä kaikki muut luokan oppilaat?
Tätä keskustelua lukiessa alan ymmärtää, miksi tilanne on sellainen kuin on, jos kaikki toisten kokemukset ja faktatkin kielletään.
Yritetään.
Myönnän, että oma lapseni naapurin lapsen kanssa teki sitä, että jos yksi luokkakaveri kysyi että mitä kautta he menevät kotiin, tytöt valehtelivat. Syy tähän? Tämän lapsen käytös, joka ei ollut millään tavalla ennakoitavaa. Hän saattoi napata puhelimen lapseni kädestä kesken puhelun, saattoi tönäistä ojaan koska toinen oli eri mieltä. Saattoi yrittää houkutella oikaisemaan toisten talojen pihasta yms. kaikkea, mikä meidän alueella oli muodostunut ongelmaksi ja jota yritettiin vanhempien keskuudessa kitkeä pois.
Pahimmillaan tämä lapsi löi, suoraan kasvoihin, jos toinen teki jotain mistä ei pitänyt. Ja se jotain saattoi olla ihan mitä tahansa. Ei hänen kanssaan koulussakaan kukaan halunnut leikkiä. Se on harmi lapsen kannalta, mutta kenenkään ei minun mielestäni tarvitse asettua nyrkkeilysäkiksi yhden erityislapsen oikeuksien vuoksi.
Ja juuri tuo, että "muut härppii sitä erityistä niin se sitten lyö". Olen itse omin silmin nähnyt, että se "härppiminen" oli esimerkiksi ihminen maassa - leikin sääntöjen kertaamista ja niistä huomauttamista erityiselle. Se saattoi olla sitä, että huomautettiin, että odota vuoroasi, minä keinun nyt. Se saattoi olla sitä, että erityislapselle huudettiin kentän laidalta että anna se pallo takaisin, me pelattiin sillä. Se oli kierre, jota oli vaikea katkaista, koska lapsen vanhemmat hokivat vain mantraa, että mitä tapahtui että "Eetu" löi? Mitä ne muut teki? Miksi se löi?
Lasten maailma on julma tavallisellekin lapselle, ja myös he joutuvat oppimaan asioita, sääntöjä ja toimintatapoja kantapään kautta. Tämän yhden erityisen vanhemmat olisivat halunneet siloittaa jokaisen pihaleikin, pelin ja vuoronodottamisen jotenkin ihmeellisesti niin, että erityinen ei olisi hermostunut. Se on ihan mahdoton suo rämpiä.
T. (entinen) koulunkäyntiavustaja
Eivät nuo kokemuksesi tee silti mitenkään hyväksyttäväksi lainaamasi tekstin esittämää toimintaa. Sellainen on kiusaamista, ja koulussa pitää näihin puuttua aivan niin kuin väkivaltaankin. Senhän sinä tiedätkin, kun olet koulussa ollut töissä.
T. Luokanopettaja, joka ei hyväksy kiusaamista eikä väkivaltaa. Luokassani nämä eivät ole sallittuja ja niihin puututaan välittömästi. Alkuperäinen lainattu teksti kuvaa hyvin sitä miten lapset kiusaavat, ja jälkimmäinen teksti juuri sitä millä logiikalla (myös täysin väärin perustein) iso osa aikuisista tulkitsee toimintaa ja oikeuttaa oman toimimattomuutensa.
Kerroin esimerkkejä, jotka omin silmin olen nähnyt. Että mikä loppujen lopuksi oli sitä erityislapsen härppimistä. Eli aivan normaalit tilanteet, joissa erityislapsi hermostui joka kerta. 3/5 kerrasta kävi myös toisten päälle. Kotona asia kääntyi joka kerta niin, että lasta oltiin kiusattu.
En mitenkään ole toimimaton, mutta annoin kyllä oman lapseni valehdella. Hänen ei tarvinnut koulumatkalla pelätä toista lasta, vaan hän sai mennä menojaan mitä reittiä tahtoi. Erityislapsen kannalta tämä oli väärin, omani kannalta oikein. Me vanhemmat olimme töissä, eikä kukaan saattanut tätä erityislasta kouluun eikä takaisin. Se on kinkkinen tilanne, kyllä sen jokainen sen alueen vanhempi tiesi. Mutta jokainen pitää oman lapsensa puolta, ja me annoimme tytölle luvan välttää tämän lapsen seuraa.
En edes aio nähdä tässä mitään pahaa. Koulussa oli kuitenkin tultava toimeen ja yritettävä parhaansa, mutta kotimatkan ja varsinkin vapaa-ajan annan lasteni välttää arvaamattomien ja väkivaltaisten lasten seuraa. Sillä sitä tämä erityislapsi oli: arvaamaton ja väkivaltainen. Mikään erityis-liite ei sitä poista.
Jos sä olit töissä, niin miten sä näit sen koulumatkan ja ne muut tilanteet?
Kiusaaminen on niin yleistä ja hienovaraista, ja ihan oikeasti: tavislapset(kin) tekee sitä joka päivä. Puhelinjuttu on voinut mennä vaikka niin, että puhelimesta katsotaan jotain ja näytetään vain toiselle kaverille. Sille erkalle ei. Tämä voi olla hienovaraista, eli esim. porukassa jätetään yksi aina ulkopuolelle, jaetaan toisten kanssa se juttu. Jos et ole herkkä havainnoimaan, tämä voi mennä sinulta ohi.
Itse olen nähnyt kiusaamista, jossa oli 3 tyttöä. Yhtä näistä sorsittiin niin, että kaksi KÄVELI samassa tahdissa. Jos kolmas huomatessaan siirtyi samaan rytmiin, kaksi muuta vaihtoi rytmiä. Kun sä katselet kaueampaa tätä sanatonta kiusaamista, jota kiusattukaan ei välttämättä osaa sanottaa, niin et välttämättä huomaa mitään.
Tässä myös yksi tapa: luokassa "sisäpiiri" valitsee jonkun tietyn tavan koodata pukeutumista niin, että vain he tietävät. Näille koodeille on omat merkit. Ne ovat esim. vasen sukka housun päällä, oikea hiha ylhäällä, sivuponnari tietyllä tavalla, kädet pitäminen kasvoilla tietyllä tapaa. Tällainen hiipii sanattomasti sisäpiiriin ja tietyillä lapsilla on just sukka nostettu lahkeen päälle. Jollekin tätä koodia tai päätöstä ei kerrota /viestitä, ja kun hän yrittää päästä mukaaan, hänestä aletaan käyttää nimistä "matkija". Tosin, tätäkään ei sanota ääneen, vaan häntä kohtaan kohdistuva merkki on äänettömästi suulla tehty M-kirjain "Matkija". Kirjaimen tekeminen leviää luokassa, ja sen loppu verhoillaan haukotukseen. Taas saat olla aika tarkkana, että huomaat tämän. Liikuntatunnilla osa ryhmästä tekee jotain M-alkuisia ähinöitä kaikissa liikkeissä ja pallon heitoissa, ja toiset nauravat. Kuvistöihin osa lapsista sisällyttää hienon M-kirjaimen ja ope miettii, että tämä on varmaan se saksalainen poikaduo. Opettaja (tai tuntia vetävä kouluavustaja) on oikeasti ihan pihalla kuin lumiukko!
Paitsi sitten ne reaktiot, kun se altavastaaja hermostuksissaan ottaa sen puhelimen tai tönäisee toista tai repii koodatun hihan alas siltä kaverilta...
Kun vanhempi kotona kysyy, niin luuletteko, että lapset avaavat näitä juttuja oikeasti? Kyllä jokainen sillä tavalla "älykäs" kaunistelee totuutta.
Töissä näin ne tilanteet, joista kerroin: keinuun oman vuoron odottaminen, pallon palauttaminen kentälle jossa pelattiin futista, säännöistä muistuttaminen pihapeleissä. Erityinen hermostui kaikissa näissä tilanteissa, jotka olivat aivan tavallisia lasten välisiä tilanteita. Tämän erityisen vanhemmat eivät nähneet asiaa samalla tavalla, vaan kiusaamisena.
Jännää, miten et kommentoinut näitä ollenkaan, vaan tartuit oman lapseni tapaukseen (eri koulussa kuin missä itse olin töissä).
Olen huomannut myös sen, että kun asutaan tiiviisti samalla alueella, ja lapset on päiväkodista asti samoissa ryhmissä ja pihalla leikkimässä keskenään, ei erityisten vanhemmat silti näe mitään muiden lasten silmin. Se on aina heidän lapsensa, joka ei ole tehnyt mitään. Aina se erityinen, jonka mukaan pitää mennä niissä kodin pihaleikeissä ja koulumatkoilla. Tämä yksi erityinen, kenen kanssa tyttäreni ei ollut pakko kävellä kouluun tai kotiin, tunnettiin muiden vanhempien toimesta. Hänen käytöksensä oli tuttua jo päiväkodista ja leikkipuistosta.
Ja mitä tulee tuohon puhelinjuttuun, niin ei sitä oteta kenenkään kädestä! Puhelimella tehdään muutakin, kuin näytetään kuvia toiselle. Sillä puhutaan ja lähetetään viestejä. Ei erityislapsella ole mitään erityisoikeutta ottaa kädestä toisen puhelinta ja tehdä sillä mitä haluaa. Jos tuollainen käytös toistuu, eikä paikalla ole aikuista auttamassa, erityistä aletaan vältellä. Niin se vaan menee.
Alue: Aihe vapaa
Millähän lailla tuulesta temmattuja?
Onko poikani kyynärpäissä olevat ruvet tuulesta temmattuja, kun hän kaatui asfaltille, kun erityislapsi raivokohtauksessaan tönäisi häntä? Onko poikani paha mieli ja pelko tuulesta temmattua, kun hän iltaisin tai viikonloppuisin suree ja itkee sitä, että huomenna on mentävä taas päiväkotiin? Onko se tuulesta temmattua, että koko ryhmän ilmapiiri on koko ajan jännittynyt ja henkilökunnalla pinna kireällä, toisin sanoen aika ikävä fiilis ryhmässä?