Miksi taas päiväkotipaikka vertaislapsena integroituun erityisryhmään?
Millä perusteella päivähoitopaikkoja jaetaan?
Meidän perheessä toinen lapsi iältään on nyt aloittamassa päiväkodissa ja lapsi sai paikan integroidusta erityisryhmästä vertaislapseksi, ns. normilapseksi siis. Meillä vaan on jo jonkin verran kokemusta kyseisistä ryhmistä, koska esikoinen aikoinaan oli sellaisessa, myöskin vertaislapsena. Eikä ne kokemukset ole niin loisteliaita. Juu, plussaa on pieni ryhmäkoko ja useampi aikuinen, mutta siihen ne sitten jääkin. Itsekin suhtauduimme asiaan hyvin positiivisesti aluksi, koska joka paikasta kuuli niitä hyviä kokemuksia, mutta todellisuus olikin sitten ihan toinen.
Lapsemme oli ryhmässä, missä oli hyvin paljon ongelmia aikuisten määrästä huolimatta, koska näiden aikuisten kaikki aika meni vaikeiden erityislasten asioiden setvimiseen. Tämän myötä vertaislapset saivat selvitä käytännössä omillaan, ei aikuisilla heille sen enempää aikaa ollut kuin ns. normiryhmissä. Tämän lisäksi lapsemme usein oli itkuinen tai muuten pahoilla mielin päiväkodista hakiessa, ja syykin selvisi, kun kuulimme, mitä kaikkea päivän aikana oli tapahtunut. Tilanne muuttui onneksi paremmaksi, kun lapsi sai päivähoitopaikan muualta.
Nyt olo on lähinnä epäuskoinen, alkaako se sama rumba taas? Periaatteessa pitäisi kai suhtautua avoimin mielin, koska eri ryhmä ja eri päiväkoti, mutta silti. Kiinnostaisi kyllä tietää, että millä perusteella lapsia heitellään noihin erityisryhmiin, varsinkin kun jo toisen lapsen kohdalla sama homma. Ilmeisesti vanhempienkaan mielipide ei juuri mitään merkitse.
Kommentit (124)
Kysyisin millaisia tapauksia ryhmään on tulossa. Villi mutta sosiaalisesti taitava ja puhelias lapseni oli tuollaisessa ryhmässä ja toimi hänellekin rauhoittavasti. Keskittyminen onnistui paremmin. Mutta superhankalia ei ryhmässä ollut
Ei ihan toimi sellainen "jaetaan kaikkiin ryhmiin 1 erityislapsi", koska pahimmassa tapauksessa se yksikin vaikeasti oireileva erityislapsi saattaa viedä showta luokassa ihan 6-0, joita sitten 24 muuta oppilasta ihmettelee ja siitä kärsii. Eli toisin sanoen, kaikki eivät vaan pärjää niin sanotuissa normiluokissa, vaikka olisikin oma avustaja jne.
Luokassa riittää että siellä on 2-3 peruskamalaa erityislasta. Silloin he vie käytännössä niin paljon opettajan aikaa ja huomiota, että esim ylöspäin eriyttäminen on pelkkä haave.
Ja jumppatunneilla ja välitunneilla saa jännittää.
t. äiti jonka lapsi sai aivotärähdyksen koulun pihassa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudolta kuulostaa monien ajatukset siitä, että terveillä olisi joku perusoikeus erottaa ikäryhmästä vammaiset ja sairaat. Sellaista se on, että meitä syntyy monenlaisia ja kaikkien kanssa täytyisi nykyään tulla toimeen, että normista poikkeavatkin saavat olla siellä, missä muutkin. Siitähän tässä inkluusiossa on kyse.
Miksei tämä toimeen tuleminen koske myös erityislapsia?
Jokaisella päivähoitolapsella ja oppilaalla on oikeus ennenkaikkea turvalliseen ympäristöön. Jos tämä ei toteudu, on jossain vikaa.
Tässä keskustelussa taas huomaa miten ymmärtämättömiä suuri osa aikuisistakin on, ja se on aika surullista.
Miksi sinä kuvittelet, että joku saa erityislapsi- statuksen? Siksikö, että se on vaan paska lapsi, joka ei viitsi olla kuin muut? Vai voisiko taustalla olla kenties ihan oikeita sairauksia, neurologisia poikkeavuuksia jne.?
Ne erityislapset tulee elämään osana meidän yhteiskuntaa. Millaista jälkeä ajattelet tulevan, jos ne lapset eristetään kaikista ikätovereista alusta asti? Lisäksi suuri osa erityislapsista on esim. kroonisesti sairaita, aistivammaisia, kehitysvammaisia, ei jokainen ole mitenkään vaikeasti käytöshäiriöinen "hullu". Lisäksi esim. ADHD tai autisti-lapsia on hyvin erilaisia, omani ( ADHD) ei ole ollut erityisryhmässä pk:ssa eikä koulussa, eikä koskaan ole ollut käytöshäiriöinen tai aggressiivinen, päin vastoin on enemmänkin naiivin lapsellinen, aina iloinen ja loputtoman oikeudenmukainen. Ja näiden piirteiden takia joidenkin "hyvien" lasten hampaissa.
Ja totta on sekin, että vanhempien pitää kuunnella herkällä korvalla omaa lastaan, pärjääkö/haluaako olla erityisryhmässä. Mulla itselläni on ystävä, jonka lapsi oli pienenä ihan demoni, siis aivan järkyttäviä raivareita päivittäin ja tuntien ajan. Kun huomasin, että oma lapseni ( ei tuo ADHD) ahdistui tuon lapsen seurasta, niin kyllä me alettiin pitää taukoa tapaamisista, vaikka ystäväni olisi halunnut että olisimme tavanneet usein, koska oma lapseni oli just unelma: sovitteleva, rauhallinen, ei koskaan väkivaltainen. Ainoa, jonka kanssa asiat sujui edes vähän.
Silti oma lapsi meni edelle. Nyt nuo lapset on jo isoja, ja tuo entinen raivopää on rauhallisin ja introvertein tapaus, mitä olen koskaan tavannut. Erittäin hyvätapainen nuori. Tämä tiedoksi siksi, että vaikka joku olisi lapsena tosi hankala, niin se ei välttämättä kerro mitään tulevaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudolta kuulostaa monien ajatukset siitä, että terveillä olisi joku perusoikeus erottaa ikäryhmästä vammaiset ja sairaat. Sellaista se on, että meitä syntyy monenlaisia ja kaikkien kanssa täytyisi nykyään tulla toimeen, että normista poikkeavatkin saavat olla siellä, missä muutkin. Siitähän tässä inkluusiossa on kyse.
Ei siinä ole mitään outoa tai paheksuttavaa, että haluaa oman lapsensa parasta. Eikä pidä ajatuksesta, että hän on jotenkin palvelijan tai apuopettajan asemassa siellä varhaiskasvatuksessa/koulussa, jonka pitäisi palvella häntä, eikä päinvastoin.
Se on kuitenkin itsekästä ja heijastaa syrjiviä asenteita. Varhaiskasvatuksen ja koulun tehtävähän ei myöskään ole palvella häntä, vaan valmistaa häntä toimimaan tässä yhteiskunnassa kunnon kansalaisena. Siihen kuuluu taidot ja valmiudet toimia myös erilaisten ihmisten kanssa. Tietenkään vammatonta ei saa alistaa ja hyväksikäyttää avustavana henkilönä, kysehän on vielä lapsesta. Mikäli näin tapahtuu jossakin, niin asia tulee käsitellä. Ehkä täyttää rikoksen tunnusmerkit?
Vanhemman kuuluu ajatella lapsensa parasta. Lapsen tehtävä varhaiskasvatuksessa/koulussa ei ole hoitaa niitä aikuisten tehtäviä. Se on sen varhaiskasvatuksen/koulun tehtävä, ei toisen lapsen.
Ja jos se vammaton lapsi pannaan sinne 20 erityislapsen joukkoon, mikähän se hänen roolinsa muu on kuin rauhoittaa/opettaa kieltä/ottaa vastaan häiriökäytöstä, himmata omaa kehitystään jne.
Minun lapseni oli edellisessä koulussa aina se, joka pantiin retkillä riehujan pariksi, pulpettiin rauhoittamaan ja opettamaan jne. Jopa nelosen tansseissa juuri hänen parikseen ilmaantui se pahin häröilevä adhd.
Se on väärin. Myös sillä terveellä, fiksulla, kielissä etevällä lapsella on oikeus saada kehittyä omalla parhaalla tavallaan. Hänellä on oikeus saada varhaiskasvatuksesta/koulusta tuki omaan kehitykseensä.
Hän ei ole kiltti pikkupiika, nöyrä apuopettaja, ikuinen kakkossijalla vuoroaan odottava, toisen luokan kansalainen. Enkä todellakaan anna kasvattaa hänestä sellaista!
No ei missään ole sellaista suhdelukua, että 1 normaali ja 20 erityislasta, älä viitsi hölmöillä. Ne ryhmät on oikeasti tosi pieniä, ja siellä on usein n. puolet normaaleita ja puolet erityisiä, vähän riippuen minkälaisia tapauksia ovat.
Ja ihan jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen. Tottakai on ihan hanurista, jos jatkuvasti pannaan sama kiltti oppilas saman vaikean pariksi vastentahtoisesti, mutta kuitenkin joku on aina sen vaikeimmankin pari.
Mun on helppo katsoa tätä molemmilta puolilta, kun mulla on yksi unelmalapsi, jota just käytettiin tukilapsena niin paljon, että jouduin siihen puuttumaan - ja sitten se yksi ylivilkas lapsi, jonka tukioppilaaksi jotkut vaan väistämättä välillä joutuvat. Toisaalta nyt hänellä (ylivilkas) tuntuisi olevan tosi hyvä opettaja, on steinerope taustaltaan, ja hän taas puolestaan laittaa näitä vilkkaita vierekkäin, ja saa homman toimimaan silti.
Nämäkin lapset muuten ovat terveitä ja fiksuja, matemaattisesti erittäin lahjakkaita ( ylöspäin eriytettyjä), toinen myös opiskelee neljää kieltä ja on niissäkin hyvä. Se että joku on vilkas tai vaikka erityislapsi vallan, ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla myös akateemisesti lahjakas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudolta kuulostaa monien ajatukset siitä, että terveillä olisi joku perusoikeus erottaa ikäryhmästä vammaiset ja sairaat. Sellaista se on, että meitä syntyy monenlaisia ja kaikkien kanssa täytyisi nykyään tulla toimeen, että normista poikkeavatkin saavat olla siellä, missä muutkin. Siitähän tässä inkluusiossa on kyse.
Miksei tämä toimeen tuleminen koske myös erityislapsia?
Jokaisella päivähoitolapsella ja oppilaalla on oikeus ennenkaikkea turvalliseen ympäristöön. Jos tämä ei toteudu, on jossain vikaa.
Tässä keskustelussa taas huomaa miten ymmärtämättömiä suuri osa aikuisistakin on, ja se on aika surullista.
Miksi sinä kuvittelet, että joku saa erityislapsi- statuksen? Siksikö, että se on vaan paska lapsi, joka ei viitsi olla kuin muut? Vai voisiko taustalla olla kenties ihan oikeita sairauksia, neurologisia poikkeavuuksia jne.?
Ne erityislapset tulee elämään osana meidän yhteiskuntaa. Millaista jälkeä ajattelet tulevan, jos ne lapset eristetään kaikista ikätovereista alusta asti? Lisäksi suuri osa erityislapsista on esim. kroonisesti sairaita, aistivammaisia, kehitysvammaisia, ei jokainen ole mitenkään vaikeasti käytöshäiriöinen "hullu". Lisäksi esim. ADHD tai autisti-lapsia on hyvin erilaisia, omani ( ADHD) ei ole ollut erityisryhmässä pk:ssa eikä koulussa, eikä koskaan ole ollut käytöshäiriöinen tai aggressiivinen, päin vastoin on enemmänkin naiivin lapsellinen, aina iloinen ja loputtoman oikeudenmukainen. Ja näiden piirteiden takia joidenkin "hyvien" lasten hampaissa.
Ja totta on sekin, että vanhempien pitää kuunnella herkällä korvalla omaa lastaan, pärjääkö/haluaako olla erityisryhmässä. Mulla itselläni on ystävä, jonka lapsi oli pienenä ihan demoni, siis aivan järkyttäviä raivareita päivittäin ja tuntien ajan. Kun huomasin, että oma lapseni ( ei tuo ADHD) ahdistui tuon lapsen seurasta, niin kyllä me alettiin pitää taukoa tapaamisista, vaikka ystäväni olisi halunnut että olisimme tavanneet usein, koska oma lapseni oli just unelma: sovitteleva, rauhallinen, ei koskaan väkivaltainen. Ainoa, jonka kanssa asiat sujui edes vähän.
Silti oma lapsi meni edelle. Nyt nuo lapset on jo isoja, ja tuo entinen raivopää on rauhallisin ja introvertein tapaus, mitä olen koskaan tavannut. Erittäin hyvätapainen nuori. Tämä tiedoksi siksi, että vaikka joku olisi lapsena tosi hankala, niin se ei välttämättä kerro mitään tulevaisuudesta.
Eihän tässä keskustelussa ole ollut missään vaiheessa kyse kaikkien "sairaiden ja vammaisten" eristämisestä tyyliin koko yhteiskunnan ulkopuolelle. Täällä on pohdittu sitä, miten oikein on, kun sellaiset lapset, jotka eivät ole tavalla tai toisella turvallista seuraa ikätovereilleen, laitetaan samoihin päiväkotiryhmiin tai koululuokkiin muiden lasten kanssa, mistä aiheutuu haittaa muille lapsille.
Lapseni luokalla oli vähän samanlainen ongelma. Luokassa oli yksi hyvin käytöshäiriöinen ja itseään hallitsematon lapsi. Oli kyllä ihan aikuisten hallitsemattomissakin. Työrauha oli luokassa vitsi vain. Jos ei mitään muuta, niin kesken lukemisen tämä lapsi alkoi vinkua ja mölistä omiaan. Sitten opettaja toki joutui tätä tilannetta setvimään, ja siinäpä meni usein puolet opetusajasta. Usein lapsi tuli kotiin turhautuneena kertoen, että taas ei ymmärtänyt koulussa, kun opella ei ollut aikaa neuvoa enää tunnilla.
Lisäksi tällä oireilevalla lapsella oli hyvin huono impulssikontrolli. Välitunnilla jos ei menty tai pelattu hänen sääntöjensä mukaan, niin saattoi potkaista pallon toisen oppilaan naamaan, tönäistä maahan tai jotain vastaavaa. Kyseisen oppilaan kotoa taas tuli koululle ja muille oppilaille noottia, miten heidän lastaan ei oteta välitunnilla mukaan leikkeihin.
Luojan kiitos, opettajan vaihduttua kevätlukukaudella, tämä oppilas sai passituksen jonnekin itselleen sopivampaan yksikköön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudolta kuulostaa monien ajatukset siitä, että terveillä olisi joku perusoikeus erottaa ikäryhmästä vammaiset ja sairaat. Sellaista se on, että meitä syntyy monenlaisia ja kaikkien kanssa täytyisi nykyään tulla toimeen, että normista poikkeavatkin saavat olla siellä, missä muutkin. Siitähän tässä inkluusiossa on kyse.
Miksei tämä toimeen tuleminen koske myös erityislapsia?
Jokaisella päivähoitolapsella ja oppilaalla on oikeus ennenkaikkea turvalliseen ympäristöön. Jos tämä ei toteudu, on jossain vikaa.
Sitähän siellä ollaan opettelemassa. Varmasti ymmärrät, että joillakin se sairaus tai vammaisuus aiheuttavat toimintarajoitteita, jotka ovat myös sosiaalisia. Turvallinen ympäristö on kaikkien oikeus. Suomi voisi tehdä myös niin, että kaikissa ryhmissä on suhteessa populaatioon ns. erityislapsi, noin yksi per luokka. Sitä en tiedä, miksi näin ei tehdä, vaan tehdään puolittaisia erityisryhmiä.
Mutta mitäs, jos se opettelu ei onnistu? Kuinka pitkälle opettelussa pitää joustaa? Minusta muiden lasten fyysinen ja psyykkinen turvallisuus menee erityislasten opetteluoikeuksien edelle. Ehdottomasti.
Tuo on taas syrjivää asennoitumista, sillä kyse ei ole etuoikeuksista. Toisten vahingoittaminen ei ole koskaan kenenkään erityisoikeus. Sen sijaan oikeus opetukseen ikäryhmänsä kanssa on Suomen ratifioiman YK:n yleissopimuksissakin vahvistettu oikeus muiden lapsia koskevien oikeuksien lisäksi. Näitä ei ratkaista vanhempien mielipiteinä, vaan ne ovat ihmisoikeuspolitiikkaa, joka perustuu ihmisten tasa-arvoisuuteen, ei erityisoikeuksiin. Toteutustapa on väärä, jos luokassa ei ole fyysesti ja psyykkisesti turvallista. Eihän se ole "oireilevankaan" etu, että tilanne on hänellekin niin stressaava, että purkautuu muita hajottavana käyttäytymisenä. Mitä hänkään siinä oppii ja kehittyy? Tässä ketjussa nyt henkilöidään niihin erityislapsiin se ongelma, kun ongelmat ovat seurausta meidän surkeasta erityisopetuksen alasajosta ja samanaikaisesta integraatiosta ilman riittäviä resursseja. Ne erityisresurssit ja eriytetyt järjestelyt on otettu pois niitä eniten tarvitsevilta, eikä tilalle ole haluttu antaa resursseja integraatio/inkluusiiviseen malliin. Kenen vika se sitten on? Eiköhän ole politiikkaa ja koulutuspolitiikkaa.
Jos ryhmä on sellainen, että sieltä löytyy omalle lapselle kaveriseuraa, niin pitäisin sitä tärkeimpänä. Ryhmät eivät luultavasti ole näin korona-aikana sekaisin, joten tosi tärkeää, että ryhmässä on hyvä olla. Monet lapset on 8-10h päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudolta kuulostaa monien ajatukset siitä, että terveillä olisi joku perusoikeus erottaa ikäryhmästä vammaiset ja sairaat. Sellaista se on, että meitä syntyy monenlaisia ja kaikkien kanssa täytyisi nykyään tulla toimeen, että normista poikkeavatkin saavat olla siellä, missä muutkin. Siitähän tässä inkluusiossa on kyse.
Ei siinä ole mitään outoa tai paheksuttavaa, että haluaa oman lapsensa parasta. Eikä pidä ajatuksesta, että hän on jotenkin palvelijan tai apuopettajan asemassa siellä varhaiskasvatuksessa/koulussa, jonka pitäisi palvella häntä, eikä päinvastoin.
Se on kuitenkin itsekästä ja heijastaa syrjiviä asenteita. Varhaiskasvatuksen ja koulun tehtävähän ei myöskään ole palvella häntä, vaan valmistaa häntä toimimaan tässä yhteiskunnassa kunnon kansalaisena. Siihen kuuluu taidot ja valmiudet toimia myös erilaisten ihmisten kanssa. Tietenkään vammatonta ei saa alistaa ja hyväksikäyttää avustavana henkilönä, kysehän on vielä lapsesta. Mikäli näin tapahtuu jossakin, niin asia tulee käsitellä. Ehkä täyttää rikoksen tunnusmerkit?
Vanhemman kuuluu ajatella lapsensa parasta. Lapsen tehtävä varhaiskasvatuksessa/koulussa ei ole hoitaa niitä aikuisten tehtäviä. Se on sen varhaiskasvatuksen/koulun tehtävä, ei toisen lapsen.
Ja jos se vammaton lapsi pannaan sinne 20 erityislapsen joukkoon, mikähän se hänen roolinsa muu on kuin rauhoittaa/opettaa kieltä/ottaa vastaan häiriökäytöstä, himmata omaa kehitystään jne.
Minun lapseni oli edellisessä koulussa aina se, joka pantiin retkillä riehujan pariksi, pulpettiin rauhoittamaan ja opettamaan jne. Jopa nelosen tansseissa juuri hänen parikseen ilmaantui se pahin häröilevä adhd.
Se on väärin. Myös sillä terveellä, fiksulla, kielissä etevällä lapsella on oikeus saada kehittyä omalla parhaalla tavallaan. Hänellä on oikeus saada varhaiskasvatuksesta/koulusta tuki omaan kehitykseensä.
Hän ei ole kiltti pikkupiika, nöyrä apuopettaja, ikuinen kakkossijalla vuoroaan odottava, toisen luokan kansalainen. Enkä todellakaan anna kasvattaa hänestä sellaista!
No ei missään ole sellaista suhdelukua, että 1 normaali ja 20 erityislasta, älä viitsi hölmöillä. Ne ryhmät on oikeasti tosi pieniä, ja siellä on usein n. puolet normaaleita ja puolet erityisiä, vähän riippuen minkälaisia tapauksia ovat.
Ja ihan jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen. Tottakai on ihan hanurista, jos jatkuvasti pannaan sama kiltti oppilas saman vaikean pariksi vastentahtoisesti, mutta kuitenkin joku on aina sen vaikeimmankin pari.
Mun on helppo katsoa tätä molemmilta puolilta, kun mulla on yksi unelmalapsi, jota just käytettiin tukilapsena niin paljon, että jouduin siihen puuttumaan - ja sitten se yksi ylivilkas lapsi, jonka tukioppilaaksi jotkut vaan väistämättä välillä joutuvat. Toisaalta nyt hänellä (ylivilkas) tuntuisi olevan tosi hyvä opettaja, on steinerope taustaltaan, ja hän taas puolestaan laittaa näitä vilkkaita vierekkäin, ja saa homman toimimaan silti.
Nämäkin lapset muuten ovat terveitä ja fiksuja, matemaattisesti erittäin lahjakkaita ( ylöspäin eriytettyjä), toinen myös opiskelee neljää kieltä ja on niissäkin hyvä. Se että joku on vilkas tai vaikka erityislapsi vallan, ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla myös akateemisesti lahjakas.
Voi kuule.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on taas syrjivää asennoitumista, sillä kyse ei ole etuoikeuksista. Toisten vahingoittaminen ei ole koskaan kenenkään erityisoikeus. Sen sijaan oikeus opetukseen ikäryhmänsä kanssa on Suomen ratifioiman YK:n yleissopimuksissakin vahvistettu oikeus muiden lapsia koskevien oikeuksien lisäksi. Näitä ei ratkaista vanhempien mielipiteinä, vaan ne ovat ihmisoikeuspolitiikkaa, joka perustuu ihmisten tasa-arvoisuuteen, ei erityisoikeuksiin. Toteutustapa on väärä, jos luokassa ei ole fyysesti ja psyykkisesti turvallista. Eihän se ole "oireilevankaan" etu, että tilanne on hänellekin niin stressaava, että purkautuu muita hajottavana käyttäytymisenä. Mitä hänkään siinä oppii ja kehittyy? Tässä ketjussa nyt henkilöidään niihin erityislapsiin se ongelma, kun ongelmat ovat seurausta meidän surkeasta erityisopetuksen alasajosta ja samanaikaisesta integraatiosta ilman riittäviä resursseja. Ne erityisresurssit ja eriytetyt järjestelyt on otettu pois niitä eniten tarvitsevilta, eikä tilalle ole haluttu antaa resursseja integraatio/inkluusiiviseen malliin. Kenen vika se sitten on? Eiköhän ole politiikkaa ja koulutuspolitiikkaa.
Niin, oikeus voi erityislapsilla olla saada suorittaa koulunsa ikätason kanssa samassa ryhmässä ja niin edelleen. Mutta kyse olikin siitä, että miten sellaisissa tapauksissa, kun he eivät vaan pysty siihen ja on tässäkin ketjussa esiintulleita ongelmia. Jostain kumman syystä se on kuitenkin aina ei-erityislapset, jotka tilanteessa joutuu joustamaan ja kärsii, vaikka niin ei todellakaan pitäisi olla. Erityislasten resurssien puutteetkaan kun ei ole ns. normaalien lasten ongelma, ei ainakaan pitäisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on taas syrjivää asennoitumista, sillä kyse ei ole etuoikeuksista. Toisten vahingoittaminen ei ole koskaan kenenkään erityisoikeus. Sen sijaan oikeus opetukseen ikäryhmänsä kanssa on Suomen ratifioiman YK:n yleissopimuksissakin vahvistettu oikeus muiden lapsia koskevien oikeuksien lisäksi. Näitä ei ratkaista vanhempien mielipiteinä, vaan ne ovat ihmisoikeuspolitiikkaa, joka perustuu ihmisten tasa-arvoisuuteen, ei erityisoikeuksiin. Toteutustapa on väärä, jos luokassa ei ole fyysesti ja psyykkisesti turvallista. Eihän se ole "oireilevankaan" etu, että tilanne on hänellekin niin stressaava, että purkautuu muita hajottavana käyttäytymisenä. Mitä hänkään siinä oppii ja kehittyy? Tässä ketjussa nyt henkilöidään niihin erityislapsiin se ongelma, kun ongelmat ovat seurausta meidän surkeasta erityisopetuksen alasajosta ja samanaikaisesta integraatiosta ilman riittäviä resursseja. Ne erityisresurssit ja eriytetyt järjestelyt on otettu pois niitä eniten tarvitsevilta, eikä tilalle ole haluttu antaa resursseja integraatio/inkluusiiviseen malliin. Kenen vika se sitten on? Eiköhän ole politiikkaa ja koulutuspolitiikkaa.
Niin, oikeus voi erityislapsilla olla saada suorittaa koulunsa ikätason kanssa samassa ryhmässä ja niin edelleen. Mutta kyse olikin siitä, että miten sellaisissa tapauksissa, kun he eivät vaan pysty siihen ja on tässäkin ketjussa esiintulleita ongelmia. Jostain kumman syystä se on kuitenkin aina ei-erityislapset, jotka tilanteessa joutuu joustamaan ja kärsii, vaikka niin ei todellakaan pitäisi olla. Erityislasten resurssien puutteetkaan kun ei ole ns. normaalien lasten ongelma, ei ainakaan pitäisi olla.
Ja ne erityislasten vanhemmat loistaa aina poissaolollaan kun näitä luokan asioita yritetään vanhempien kesken käsitellä...
Ai erityisopetuksessa on surkeat resurssit?
No, en sanoisi ihan niinkään.
Erityislapsille järjestetään kokemusten mukaan hyvinkin herkästi kaikenlaisia tukitoimia, on toiminta- ja fysioterapiaa, psykologeja, arviointijaksoja, henkilökohtaisia avustajia, mukautettuja opetussuunnitelmia ja vaikka mitä muuta. Jos verrataan esimerkiksi kaikkia näitä tukitoimia saavan lapsen ja ihan peruslapsen resursseja, niin peruslapseen käytettävät resurssit on ihan murto-osa siitä.
Kuinka monta lasta ryhmässä on? Monet alan ihmiset ihmettelee miksi vanhemmat laittaisivat lapsensa mieluummin isoon ryhmään esim 14+14 tai 21 lasta kuin pienennettyyn missä on hyvä henkilökunta miehitys. Yleensä näissä integroiduissa ryhmissä on koulutetut ja hyvät työntekijät. Eli omani laittaisin ehdottomasti tukilapseksi jos ehdotettaisiin. Mitä pienempi ryhmä sitä parempi. Myös koronaa ajatellen. Yleensä noissa normaali ryhmissäkin on tukea tarvitsevia lapsia ja ei näy henkilökunnan lisäyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudolta kuulostaa monien ajatukset siitä, että terveillä olisi joku perusoikeus erottaa ikäryhmästä vammaiset ja sairaat. Sellaista se on, että meitä syntyy monenlaisia ja kaikkien kanssa täytyisi nykyään tulla toimeen, että normista poikkeavatkin saavat olla siellä, missä muutkin. Siitähän tässä inkluusiossa on kyse.
Miksei tämä toimeen tuleminen koske myös erityislapsia?
Jokaisella päivähoitolapsella ja oppilaalla on oikeus ennenkaikkea turvalliseen ympäristöön. Jos tämä ei toteudu, on jossain vikaa.
Tässä keskustelussa taas huomaa miten ymmärtämättömiä suuri osa aikuisistakin on, ja se on aika surullista.
Miksi sinä kuvittelet, että joku saa erityislapsi- statuksen? Siksikö, että se on vaan paska lapsi, joka ei viitsi olla kuin muut? Vai voisiko taustalla olla kenties ihan oikeita sairauksia, neurologisia poikkeavuuksia jne.?
Ne erityislapset tulee elämään osana meidän yhteiskuntaa. Millaista jälkeä ajattelet tulevan, jos ne lapset eristetään kaikista ikätovereista alusta asti? Lisäksi suuri osa erityislapsista on esim. kroonisesti sairaita, aistivammaisia, kehitysvammaisia, ei jokainen ole mitenkään vaikeasti käytöshäiriöinen "hullu". Lisäksi esim. ADHD tai autisti-lapsia on hyvin erilaisia, omani ( ADHD) ei ole ollut erityisryhmässä pk:ssa eikä koulussa, eikä koskaan ole ollut käytöshäiriöinen tai aggressiivinen, päin vastoin on enemmänkin naiivin lapsellinen, aina iloinen ja loputtoman oikeudenmukainen. Ja näiden piirteiden takia joidenkin "hyvien" lasten hampaissa.
Ja totta on sekin, että vanhempien pitää kuunnella herkällä korvalla omaa lastaan, pärjääkö/haluaako olla erityisryhmässä. Mulla itselläni on ystävä, jonka lapsi oli pienenä ihan demoni, siis aivan järkyttäviä raivareita päivittäin ja tuntien ajan. Kun huomasin, että oma lapseni ( ei tuo ADHD) ahdistui tuon lapsen seurasta, niin kyllä me alettiin pitää taukoa tapaamisista, vaikka ystäväni olisi halunnut että olisimme tavanneet usein, koska oma lapseni oli just unelma: sovitteleva, rauhallinen, ei koskaan väkivaltainen. Ainoa, jonka kanssa asiat sujui edes vähän.
Silti oma lapsi meni edelle. Nyt nuo lapset on jo isoja, ja tuo entinen raivopää on rauhallisin ja introvertein tapaus, mitä olen koskaan tavannut. Erittäin hyvätapainen nuori. Tämä tiedoksi siksi, että vaikka joku olisi lapsena tosi hankala, niin se ei välttämättä kerro mitään tulevaisuudesta.
Eihän tässä keskustelussa ole ollut missään vaiheessa kyse kaikkien "sairaiden ja vammaisten" eristämisestä tyyliin koko yhteiskunnan ulkopuolelle. Täällä on pohdittu sitä, miten oikein on, kun sellaiset lapset, jotka eivät ole tavalla tai toisella turvallista seuraa ikätovereilleen, laitetaan samoihin päiväkotiryhmiin tai koululuokkiin muiden lasten kanssa, mistä aiheutuu haittaa muille lapsille.
Jokaisessa koululuokassa on lapsia, joista aiheutuu haittaa muille lapsille. Ja suurin osa niistä lapsista on ihan tavallisia, terveitä lapsia, jotka kiusaavat toisia lapsia pahimmillaan hengiltä.
Ja tiedätkö, AINA luokassa joku on se hankalin tapaus. Rajanveto vaan on todella vaikeaa.
Minulla ei olisi sitä mitään vastaa, että oma kohta kolmivuotiaani, jolla on puheenviivästymää laitettaisiin pienempään ryhmään, jossa olisi muita lapsia, joilla olisi samoja haasteita tai olisi pidetty pienten ryhmässä pidempään. Tuolla se kuitenkin on ihan normiryhmässä ja hyvin näyttää pärjäävän. Olivat juurikin sitä mieltä, että isompien ryhmä on hänelle parempi, että kuulee enemmän puhetta. Enpä myöskään ole ajatellut aikaisemmin, että lapseni takia muut ryhmän lapset nyt jotenkin kärsisivät. Hyvin näyttää leikit sujuvan, kun muut kertovat lapselleni minne mennä ja mitä tehdä ja tämä tottelee sanomatta vastaan… aamulla kun vien, ollaan heti huulemassa, että tuu leikkimään... viime vuonna ryhmässä oli lapsi, jolla oli cp-vamma ja huomattavan paljon motorisia vaikeuksia. Sitä edellisenä lapsi jolla oli trisomia 21. En kyllä sitäkään ajatellut, että ai kamalaa, tuollainen tungettu mukaan tänne normaalisti liikkuvien lasten ryhmään tai ryhmään, joilla kaikilla muilla on yksi kromosomi vähemmän. Käytösongelmat ovat toki raskaita ja yksi käytösongelmainen kuormittaa ryhmää aivan valtavasti, mutta ei meillä toimintaa ole suunniteltu niin, että kun yksi puhuu vähän, leikitään kaikki muutkin mykkää.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei olisi sitä mitään vastaa, että oma kohta kolmivuotiaani, jolla on puheenviivästymää laitettaisiin pienempään ryhmään, jossa olisi muita lapsia, joilla olisi samoja haasteita tai olisi pidetty pienten ryhmässä pidempään. Tuolla se kuitenkin on ihan normiryhmässä ja hyvin näyttää pärjäävän. Olivat juurikin sitä mieltä, että isompien ryhmä on hänelle parempi, että kuulee enemmän puhetta. Enpä myöskään ole ajatellut aikaisemmin, että lapseni takia muut ryhmän lapset nyt jotenkin kärsisivät. Hyvin näyttää leikit sujuvan, kun muut kertovat lapselleni minne mennä ja mitä tehdä ja tämä tottelee sanomatta vastaan… aamulla kun vien, ollaan heti huulemassa, että tuu leikkimään... viime vuonna ryhmässä oli lapsi, jolla oli cp-vamma ja huomattavan paljon motorisia vaikeuksia. Sitä edellisenä lapsi jolla oli trisomia 21. En kyllä sitäkään ajatellut, että ai kamalaa, tuollainen tungettu mukaan tänne normaalisti liikkuvien lasten ryhmään tai ryhmään, joilla kaikilla muilla on yksi kromosomi vähemmän. Käytösongelmat ovat toki raskaita ja yksi käytösongelmainen kuormittaa ryhmää aivan valtavasti, mutta ei meillä toimintaa ole suunniteltu niin, että kun yksi puhuu vähän, leikitään kaikki muutkin mykkää.
Hyvin tyypillisesti siihen puheenviivästymään liittyy turhautumista ja sen myötä aggressiivista käytöstä. Kun ei saa itseään ymmärretyksi.
Ja tässähän on kyse siitä, että se terveesti kehittynyt tungetaan siihen erityislasten ryhmään apuopettajaksi ja hänen oikeutensa unohdetaan. Tämä on erittäin tyypillinen ratkaisumalli, kun kunta haluaa säästää. Sälytetään ne omat velvollisuudet lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Ai erityisopetuksessa on surkeat resurssit?
No, en sanoisi ihan niinkään.
Erityislapsille järjestetään kokemusten mukaan hyvinkin herkästi kaikenlaisia tukitoimia, on toiminta- ja fysioterapiaa, psykologeja, arviointijaksoja, henkilökohtaisia avustajia, mukautettuja opetussuunnitelmia ja vaikka mitä muuta. Jos verrataan esimerkiksi kaikkia näitä tukitoimia saavan lapsen ja ihan peruslapsen resursseja, niin peruslapseen käytettävät resurssit on ihan murto-osa siitä.
ONko sinulla siis erityislapsi? Kun minulla on, ja aika kaukaisilta kuulostaa nuo kuvailemasi resurssit. Toki on niin, että mitä vaikeampia lapsen ongelmat ovat, sen enemmän resursseja lapsi tarvitsee. Mutta kadehtiiko joku tätä asiaa oikeasti? Että mieluummin ottaisi vaikeasti erityistarpeisen lapsen saadakseen noita kaikkia ihania resursseja, vai sen tavislapsen, joka kyllä pärjäilee ihan ilmankin noita henk. koht. avustajia sun muita?
Mulla kun on kaksi tavislastakin, niin voin sanoa, että tuhat kertaa vähemmän huolta ja energiaa menee heihin, kuin tuohon yhteen erityiseen.
Naapurissa asuu tällainen ERITYINEN. Hänet haetaan joka aamu koulukyydillä, ja tuodaan iltapäivällä takaisin kotioven eteen. Äitinsä on kertonut kaikista niistä tutkimuksista ja tukitoimenpiteistä, joita lapsi saa. Taloyhtiön pihalla on tämän lapsen leluja pitkin poikin, ja roskia siellä täällä, koska hän ei huolehdi tavaroistaan yhtään. Ei sentään ole väkivaltainen, ainakaan kotona ja pihassa. Onneksi.
Omien lasten edellisessä koulussa meno oli aika kurjaa. Esikoinen oli kolmannella luokalla, ja opettajan kertoman mukaan luokalla oli 8 erityisoppilasta. Miettikää, kahdeksan! Esikoisella ei ole mitään diagnoosia, hän on "vain" vähän hitaammin syttyvä ja hälinässä helposti häiriintyvä lapsi. Luulin ja pelkäsin, että jotain on kuitenkin vialla, kun kaikenlaista pientä oli. Kunnes muutimme ja koulu vaihtui, ja tadaa! Palaute muuttui positiivikseksi, oppiminen selvästi helpottui ja kavereitakin löytyi.
Keskimmäisen kohdalla koulunvaihto taas ei ollut yhtä hyvä juttu, sillä hänen luokalleen sattui sitten näitä villejä poikia. Hänen kohdallaan tehtiin samaa kuin täällä on kerrottu: istutettiin hälisijöiden viereen rauhoittamaan ja tukiopettamaan (kyllä, tokaluokkalaisesta käytettiin sanaa tukiopettaja). Ylöspäin eriyttäminen taitavan lapsen kanssa oli sitä, että sai lukea pulpettikirjaa kun muut teki vielä tehtäviään. Se taas ei sujunut, koska vieressä istuvat hälisijät.
Keskimmäinen siirtyi tänä syksynä painotettuun opetukseen ja tadaa! Koulurauha on palannut ja opettajakin voi vaatia jo vähän enemmän, kun edessä on luokallinen tavallisia ja eteviä lapsia.
Mutta mitäs, jos se opettelu ei onnistu? Kuinka pitkälle opettelussa pitää joustaa? Minusta muiden lasten fyysinen ja psyykkinen turvallisuus menee erityislasten opetteluoikeuksien edelle. Ehdottomasti.