Liittyykö masennukseen se, että kohtelee lähimmäisiään välinpitämättömästi?

Kyllä voi liittyä. Itse kun olin masentunut, käperryin aika täysin omaan tuskaani, enkä pystynyt muita oikein huomioimaan. Sen olon kanssa eläminen vei kaikki voimat. Minä eristäydyin täysin ihmisistä masentuneena.

kyllä voi liittyä masennukseen tuollainen, sitä on ihan välinpitämätön kaiken suhteen, sulkeutuu itseensä ja tulee apaattiseksi. Usein masennus saattaa näkyä myös ärtymyksenä. Joskus jopa puhuminen on liian vaikeaa, sitä puhuu vain pakolliset asiat ja mahdollisimman lyhyesti.

Mietin samaa. Mieheni koki työhön liittyvän pettymyksen vuoksi identiteettikriisin ja sitä myötä henkisen romahduksen. Koko persoona muuttui välinpitämättömäksi. Sitä myötä alkoi katkoa ystävyyssuhteitaan ja lopulta sanoi minulle, ettei rakasta enää. Kävi ilmi, että on ihastunut toiseen, joka on varattu, ja haluaa jatkaa suhdetta omaan mieheensä. Nyt on saanut mielialalääkityksen ja odottaa aikaa psykoterapeutille. Hän ei ole varma, haluaako jatkaa suhdettamme, mutta minusta tuntuu epäreilulta lopettaa tähän asti onnellinen ja ongelmaton 15 vuoden suhde sairastumisen vuoksi. Uskon, että tuo ihastuminen ja rakkauden loppuminen minuun on oire tuosta, kaikki nimittäin tapahtui samaan syssyyn. Sovimme, että yritämme muutaman kuukauden, mutta vaikeaa tämä on. Olen ihan rikki. Minulla on ikävä sitä "entistä" miestä, enkä enää tiedä kuinka käyttäytyisin tämän sairastuneen seurassa.

Voiko masentunut jaksaa käydä baarissa juomassa ja baariseurassa vaikka ei jaksa jutella kotona puolison kanssa?

Up

Jos on masentunut ja on välinpitämätön itseäänkin kohtaan, niin on sitä todennäköisesti muitakin kohtaan! Itse en masentuneena jaksanut kuin ihan paria, tuttua, vanhaa ihmissuhdetta! En olisi aina jaksanut niitäkään. Tapaamistenkin ajan makasin usein sängyllä lepäämässä. Lähes kaikki, siis sinänsä mukavatkin asiat, tuntuivat turhilta ja ei miltään. Ne tuntuivat vain häiritsevän omaa oloa ja elämää ja vievän energiaa.

Tilanteet, missä oli paikalla useampia ns. normaaleja, virkeitä ihmisiä, olivat vaikeita. Tuntui, kuin en pysyisi ollenkaan kärryillä, mistä he keskustelevat ja saattoi meni hetki, ennen kuin tajusin, että jokuhan kysyi minulta jotakin. Tuntui, kuin pää olisi ollut koko ajan sumussa, missä ei oikein näe eteensä tai koe ja hahmota asioita, niin kuin pitäisi. Välillä kun joku puhui minulle, meni hetki, että ymmärsin, mitä se ylipäätään minulle sanoi.

Omat asiat olivat keskiössä eikä siinä ollut kauheasti tilaa muille. En ollut varmasti kovinkaan läsnäoleva tai kauhean fiksua seuraa. Ainoa intressi oli kuluttaa päivänsä maaten sohvalla ja pohtien/toivoen kuolemaa. Koko elämä tuntui pakolliselta pahalta ja kärsimykseltä. Voimat ylösnousemisen jälkeen aamulla loppuivat jo muutamassa tunnissa!

Siinä muutamia tunnetiloja. Onneksi en enää koe asioita noin! :)

Entä voiko masentunut jaksaa arkirutiinit ja työnsä mutta kadottaa empatiakykynsä?

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 17:05"]

Voiko masentunut jaksaa käydä baarissa juomassa ja baariseurassa vaikka ei jaksa jutella kotona puolison kanssa?

[/quote]

Voi, sillä baarissa ei tarvitse ajatella ikäviä asioita tai jutella vakavasti.

Kyllä. Kun on rankkaa ei jaksa olla lämmin ja huomioiva. Itselläni on ollut niin paljon pettymyksiä ja suruja ja tarumoja, että arkisessa olemisessa kun tulee taas uusia vaikeuksia reagoin olemalla hyvin lyhytsanainen, ehkä jopa epäystävällisen oloinen.

Minulla ei ole voimavaroja sosiaalisen hyväksynnän hakemiseen ja se on kyllä surullista jos se  käsitetään väärin.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 17:37"]

Entä voiko masentunut jaksaa arkirutiinit ja työnsä mutta kadottaa empatiakykynsä?

[/quote]

Voi olla mahdollista. Itse jaksan hoitaa työni, mutta suunnilleen kaikki muu on retuperällä. Masentuneena kaikki voi tuntua tarkoituksettomalta, myös lähimmäisten murheet.

Minulla on ollut vain alakuloa, silloin ei jaksanut lähteä kotoa mihinkään.

Ihmettelen miten puhutaan masennuksesta jos menee kuitenkin jossain aktiivisesti mukana.

Eikö elämässä ole kuin joko normaalin positiivinen ja tavallinen minä - tai masis? Burn outkin oli joskus IN. Ärsyttää lähinnä se miten ihmisillä on jotenkin kadonnut tunteiden kirjo, pettymykset ja ties mitkä paniikit ja stressitilat kun rahat on vähissä -heti ollaan masentuneita kun nukkuu huonosti ja on pieniä lapsia, työkiirettä.. Ei kaikki ole vaan masennusta!

Tehkää jotain masennustestejä netistä -siis ei masentuneena ja täytelkää se jonain tylsyyden täyttämänä ajanjaksona.. Johan alkaa "masennusta" pukkaamaan! :)

Olen elämässäni myös elänyt todella kurjan ajanjakson surren läheistä menetystä. Kai senkin voi masennukseksi niputtaa?

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 17:52"]

Minulla on ollut vain alakuloa, silloin ei jaksanut lähteä kotoa mihinkään.

Ihmettelen miten puhutaan masennuksesta jos menee kuitenkin jossain aktiivisesti mukana.

Eikö elämässä ole kuin joko normaalin positiivinen ja tavallinen minä - tai masis? Burn outkin oli joskus IN. Ärsyttää lähinnä se miten ihmisillä on jotenkin kadonnut tunteiden kirjo, pettymykset ja ties mitkä paniikit ja stressitilat kun rahat on vähissä -heti ollaan masentuneita kun nukkuu huonosti ja on pieniä lapsia, työkiirettä.. Ei kaikki ole vaan masennusta!

Tehkää jotain masennustestejä netistä -siis ei masentuneena ja täytelkää se jonain tylsyyden täyttämänä ajanjaksona.. Johan alkaa "masennusta" pukkaamaan! :)

Olen elämässäni myös elänyt todella kurjan ajanjakson surren läheistä menetystä. Kai senkin voi masennukseksi niputtaa?

[/quote]

Kiva taas lukea näitä syyllistämisiä, et todellakaan ole masennusta kokenut. Ihmiset reagoivat eri tavoin, ei minustakaan varmaan kukaan arvaisi, että olen masentunut, mutta en ole jaksanut edes roskia viedä pitkään aikaan, siivoamisesta puhumattakaan. Silti yritän käydä "ulkona" kavereiden kanssa ja osallistunkin kaikenlaiseen. Olen myös yleensä aina laitetun näköinen. Kotiini en voi ketään kutsua, koska tiskit on pesemättä ja kämppä sekainen. Näin ei ollut vielä pari vuotta sitten.

Kiitos paljon tähänastisista vastauksista! 

-ap

AP:n kysymykseen vielä vastauksena, että en ole oikein jaksanut jutella parhaimman ystäväni kanssa kohta vuoteen. Asumme kaukana toisistamme ja puhelimessa jutteleminen tuntuu vaikealta. Tuntuu pahalta ja mietin kirjeen kirjoittamista, jossa selittäisin asiaa. Muutenkin haluan pitää etäisyyttä ihmisiin, ja kerron vain osan asioistani ihmisille. Yleensä puhun kaikesta muusta.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 17:05"]

Voiko masentunut jaksaa käydä baarissa juomassa ja baariseurassa vaikka ei jaksa jutella kotona puolison kanssa?

[/quote]

voi. Itselleni oli varmaan alkoholi hengenpelastus. Masennuslääkkeistä ei ollut mitään apua mutta alko toimi kuten ennenkin ja sen avulla sai välillä pieniä siedettävän olon taukokohtia muuten piinalliseen ahdistukseen.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 17:37"]

Entä voiko masentunut jaksaa arkirutiinit ja työnsä mutta kadottaa empatiakykynsä?

[/quote]

Kyllä, useimmat masennukset on sen verran lieviä että ihminen pystyy hoitamaan työnsä ja pakollisen. Lääkäritkään eivät mielellään edes anna saikkua masentuneelle, vaan yritetään pitää hänet normaalin elämän ja työn syrjässä viimeiseen asti, lääkkeidenkin avulla.

Vakavasti masentunut oikeasti "ei-paha" saattaa vaikuttaa "pahalta" ihmiseltä. Sairastunut joutuu käyttämään kaiken energiansa omaan "selviytymiseensä", joten muiden huomioimiselle/empatialle ei jää sijaa.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 18:15"]

AP:n kysymykseen vielä vastauksena, että en ole oikein jaksanut jutella parhaimman ystäväni kanssa kohta vuoteen. Asumme kaukana toisistamme ja puhelimessa jutteleminen tuntuu vaikealta. Tuntuu pahalta ja mietin kirjeen kirjoittamista, jossa selittäisin asiaa. Muutenkin haluan pitää etäisyyttä ihmisiin, ja kerron vain osan asioistani ihmisille. Yleensä puhun kaikesta muusta.

[/quote]

Täysin minun ajatusmaailmaani.

Itse menetin kaiken kyvyn kokea rakkautta ja välittämistä masennuksen pahimmassa vaiheessa. Ihmiset, jotka ovat minulle kaikkein läheisimpiä ja jossain määrin elämän ehto - ainakin tuntuu siltä näin toipuvana - olivat täysin yhdentekeviä. Sen on täytynyt olla läheisilleni tosi rankkaa. Ei sillä, olihan se itsellenikin vähän kuin kuolema.

Up