Kuntouttava työtoiminta, elinkautinen?
Olin tässä 2 vuotta. Sitten alkoi ohjaajan taholta kiusaaminen ja vittuilu, lähdin menemään sieltä tietoisena että tulee 2 kk karenssia. Sen loputtua sain 2,5 kuukautta työmarkkinatukea kunnes tuli kutsu aktivointisuunnitelman tekoon. Paikan päällä oli minä ja sosiaalitantta, käsittääkseni te-toimiston edustajan tulisi myös olla siinä. Ei tarjottu muuta kuin samaa kuntouttavaa, no en tietenkään mene enää nöyryytettäväksi sinne! Nyt on ikuinen karenssi enkä saa toimeentulotukeakaan kun on tilillä jonkun verran rahaa. Jotenkin tuntuu että koko elämä meni perseelleen, olen 56 joten eläkkeeseen on aikaa. En valittaisi muttei ole avio- tai avopuolisoa joka ns elättäisi.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Huh. En ole tiennytkään.
Jos noin kaltoin kohdellaan, niin kyllähän noillakin on valvovat elimet. Mihin voisitte ottaa yhteyttä? Mikä taho vastaa?
Onpa hirveetä kuulla...kyykytystä ja alustusta. Ja monta vuotta.
Tämä on vuosia jatkunut ja ainoastaan Saku Timonen, uuninpankkotimonen,mon jaksanut blogissaan esitella lukuisua kertoja, miten kunnat lain henkeä vastaan pakottavat työttömiä kuntouttavaan vaikka ainoa syyllisyys on niin sanotusti joutua työttömäksi ja kunnat väistävät sakkomaksut Kelalle. Systeemi on sairas ja mätä.
En tule ikinä suostumaan enää mihinkään kuntouttavaa. Naurettavaa että terveet mutta työttömät laitetaan kehareitten kanssa "kuntoutumaan". Ei sitä tt-tukea voi ottaa ekalla kerralla kuin 20 pinnaa pois ja sit 40 ei sitä keltään kokonaan leikata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh. En ole tiennytkään.
Jos noin kaltoin kohdellaan, niin kyllähän noillakin on valvovat elimet. Mihin voisitte ottaa yhteyttä? Mikä taho vastaa?
Onpa hirveetä kuulla...kyykytystä ja alustusta. Ja monta vuotta.
Tämä on vuosia jatkunut ja ainoastaan Saku Timonen, uuninpankkotimonen,mon jaksanut blogissaan esitella lukuisua kertoja, miten kunnat lain henkeä vastaan pakottavat työttömiä kuntouttavaan vaikka ainoa syyllisyys on niin sanotusti joutua työttömäksi ja kunnat väistävät sakkomaksut Kelalle. Systeemi on sairas ja mätä.
Ei työtöntä voi viranomainen vastoin lakia pakottaa mihinkään. Vastoin lakia voi kyllä huijata. Mutta oikeutensa tiedostava työtön ei alistu huijattavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa, tai sitten lakia on rikottu. Laki ei mahdollista karenssin antamista sillä perusteella, että on kieltäytynyt kuntouttavan työtoiminnan lisäämisestä aktivointisuunnitelmaan.
Kyllä vaan lakkautetaan toimeentulo täysin, jos et suostu aktivointisuunnitelmassa työkkärin ja soisun yksipuolisesti määräämään kuntouttavaan! Mistään neuvottelusta ei ole kysymys vaan päätös on TE-toimiston lausunnon mukaisesti aina Kelassa hylsy eli työmarkkinatukea ei tipu.

Ei lakkauteta. Sellaiselle ei ole perustetta laissa.
Tuo kuntouttava työtoiminta on pelkkä vitsi, huono sellainen. Kaikki sairaat ja pitkäaikaistyöttömät niputetaan samaan kastiin ja laitetaan tekemään jotain niinkin kuntouttavaa kuin ruuvien pussitusta.
Erityisen haitallista tuollainen toiminta on fiksuille ja koulutetuille työttömille, jotka joutuvat monesti altavastaajiksi antisosiaalisten ja lähes kehitysvammaisten seurassa. Miten kukaan voi kuvitella, että tuollainen kuntouttaisi yhtään ketään. Fiksummat saavat usein myös riesakseen stalkkereita ja pelastajaa etsiviä ihmisiä, mikä käy kenen tahansa voinnin päälle.
Mikäli minut yritetään ikinä, missään tilanteessa, pakottaa ikikarenssin uhalla tällaiseen kuntouttavaan työtoimintaan, niin ennemmin lähden tästä maailmasta oman käden kautta. Valitettavasti jotkut ovat näin jo tehneetkin.
Olennolle 4 v työttömänä ja ainoa mitä minulta vaaditaan on 3 kk välein se suunnitelma netissä. Miksi muilla on niin vaikeaa?
Entisiä vankejahan noihin kuntouttaviin aika paljon tungetaan ainakin kaupungeissa. Viimeisessä paikassa missä olin, olin ainut jolla ei ollut ehdotonta tuomiota takana. Tuo on se seuran taso noissa paikoissa. Sitten sinne sekaan lähetetään jotain psyykkisesti sairaita väriseviä haavanlehtiä, joilla on jo pari itsariyritystä takana. Eihän ne sovi siihen jengiin ollenkaan.
Oma viimeinen kuntouttava reissu oli kyllä ankeudessaan sellainen, että huh, vaikka sinänsä töitä ei juuri tarvinnut tehdä. Semmoinen teräksinen työmaakontti keskellä metsää. Pilleririnki pyöri hattuhyllyllä, siellä oli laatikko josta porukka otti aamulla itselleen kamaa, ja jota yksi aina välillä täytti ja peri tietysti rahaa muulta porukalta. Olin ainoa kamaringin ulkopuolinen, en halunnut kuulua. Subua, bentsoja, tramalia ja vastaavia aina aamulla naamaan, ja sitten harjan varteen kadulle pakettiautolla. Porukka nojaili roskapoimureihinsa valtatien kaistojen välisellä vihreällä kaistaleella silmänmustuaiset nuppineuloina:D
En lähde enää. Saa haukkua ihan vapaasti vaikka miksi.
Kuntouttavassa työtoiminnassa on ollut hyvä idea alkujaan. Ongelmana on se, että työnantajat ovat oppineet käyttämään tätä hyväkseen eikä TE-palvelut ja työsuojeluviranomaiset laita tälle stoppia -- käsittääkseni heille se valvonta kuuluu.
Ap:n vika on ollut se, että hän ei ole toiminut itse oikein. On itsestään selvää, että jos lähtee kävelemään ilmoittamatta siitä, saa karenssin.
Viranomaisten kanssa oikea tapa toimia on tehdä kaikki mahdollisimman oikein lakien ja sääntöjen mukaan.
Jos kuntouttava työtoiminta ei vastaa sitä mitä laissa sanotaan, pitäisi ensin valittaa sinne TE-palveluihin. Jos joutuu ahdistelun tai vastaavan kohteeksi, siitä olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus tai ainakin kertoa TE-palveluille että suunnittelee sellaista. Jos TE-palvelut eivät reagoi, pitää ottaa yhteyttä työsuojeluviranomaisiin. Jos tästäkään ei pääse eteenpäin, sitten selvittää mikä on virallinen valitustie ja lähteä sitä kautta selvittämään asiaa. Jos sitäkään kautta ei saa oikeutta, sitten kantelu viranomaisista eduskunnan oikeusapumiehelle.
TE-palvelujen ja sossun kanssa toimimisessa pitää olla itse aktiivinen ja aloitteentekijä. Älä odota tumput suorana, että viranomaiset päättävät sun elämästä, vaan suunnittele etukäteen itsellesi se aktiivisuunnitelma. Heidän on sitten vaikeampi lähteä keksimään jotain varallesi, jos sinulla on jo omaehtoinen näkemys ja järkevä suunnitelma tulevaisuudellesi. Jos taas olet passiivinen etkä tee elämäsi eteen mitään, sitten valitettavasti annat heille sen käsityksen että elämänhallintasi ei ole kunnossa ja sepä avaa tarpeen kuntouttavaan työtoimintaan.
Erittäin tärkeää on tehdä ns. kotityöt eli selvitä mitkä sun oikeudet ja velvollisuudet ovat, mitä eri työvoimapoliittiset toimenpiteet tarkoittavat, mitä laki sanoo säännöistä ja muut faktat. Huolehdi myös että annat viranomaisille kuvan että ymmärrät miten systeemi toimii ja että olet valmis valittamaan jos et saa asiallista palvelua. Joskus pelkkä lakipykälän mainitseminen auttaa (itsellä kokemusta tästä Kelan kanssa).
Vierailija kirjoitti:
Monille tuntuu olevan vain ns. aikuisten päivähoitopaikka. Toki joukkoon mahtuu niitäkin joilla on ihan perusteltua olla kuntouttavassa työtoiminnassa. Ongelma vaan on että tuntuu ettei kaikilla niilläkään joilla on ns. syy olla kuntouttavassa, ole sellaista tiimiä joka pureutuisi niihin ongelmiin jotka ovat johtaneet siihen että ollaan kuntouttavassa eikä poispääsyä näy.
Tarkoitus onkin, että nämä kaikenkirjavat ohjaajat, l.kapot, saavat jonkin liksan noista, eikä todellakaan, että kuntoutettavat loppuisi pääsemällä kunon palkkatöihin! Eikö tämä ole päivänselvää. Jos asiakkaat lippuosi, joutusi tuo kapolauma itse työttömiksi. Näitä ohjaajia ja kapoja on muuten todella paljon Suomessa eri nimikkeillä. Osa on työkkärin kirjoissa, osa Kelan tai kunnan.
Vierailija kirjoitti:
Kuntouttavassa työtoiminnassa on ollut hyvä idea alkujaan. Ongelmana on se, että työnantajat ovat oppineet käyttämään tätä hyväkseen eikä TE-palvelut ja työsuojeluviranomaiset laita tälle stoppia -- käsittääkseni heille se valvonta kuuluu.
Ap:n vika on ollut se, että hän ei ole toiminut itse oikein. On itsestään selvää, että jos lähtee kävelemään ilmoittamatta siitä, saa karenssin.
Viranomaisten kanssa oikea tapa toimia on tehdä kaikki mahdollisimman oikein lakien ja sääntöjen mukaan.
Jos kuntouttava työtoiminta ei vastaa sitä mitä laissa sanotaan, pitäisi ensin valittaa sinne TE-palveluihin. Jos joutuu ahdistelun tai vastaavan kohteeksi, siitä olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus tai ainakin kertoa TE-palveluille että suunnittelee sellaista. Jos TE-palvelut eivät reagoi, pitää ottaa yhteyttä työsuojeluviranomaisiin. Jos tästäkään ei pääse eteenpäin, sitten selvittää mikä on virallinen valitustie ja lähteä sitä kautta selvittämään asiaa. Jos sitäkään kautta ei saa oikeutta, sitten kantelu viranomaisista eduskunnan oikeusapumiehelle.
TE-palvelujen ja sossun kanssa toimimisessa pitää olla itse aktiivinen ja aloitteentekijä. Älä odota tumput suorana, että viranomaiset päättävät sun elämästä, vaan suunnittele etukäteen itsellesi se aktiivisuunnitelma. Heidän on sitten vaikeampi lähteä keksimään jotain varallesi, jos sinulla on jo omaehtoinen näkemys ja järkevä suunnitelma tulevaisuudellesi. Jos taas olet passiivinen etkä tee elämäsi eteen mitään, sitten valitettavasti annat heille sen käsityksen että elämänhallintasi ei ole kunnossa ja sepä avaa tarpeen kuntouttavaan työtoimintaan.
Erittäin tärkeää on tehdä ns. kotityöt eli selvitä mitkä sun oikeudet ja velvollisuudet ovat, mitä eri työvoimapoliittiset toimenpiteet tarkoittavat, mitä laki sanoo säännöistä ja muut faktat. Huolehdi myös että annat viranomaisille kuvan että ymmärrät miten systeemi toimii ja että olet valmis valittamaan jos et saa asiallista palvelua. Joskus pelkkä lakipykälän mainitseminen auttaa (itsellä kokemusta tästä Kelan kanssa).
Äläpä viitsi jauhaa paskaa! Ensinnäkin TE-toimiston sitovasta työnarkkinalausunnosta et voi valittaa mihinkään. Vasta Kelan päätöksistä voi valittaa ja Kela vetoaa TE-toimistoon. Luuletko tosiaan, etteivät ihmiset ole valittaneet päätöksistään?! Kyllä ne ylemmistä lautakunnista tulee bumerangina takaisin, ettei lakia ole rikottu! Työsuojeluviranomainen ottaa kantaa palkkatöihin. Kuntouttava ja muu puuhastelu ei ole palkkatyötä vaan sosiaalityötä.
Monet noista ohjaajista joutaisivat itse sinne ruuvinpussitustehtaalle tai askartelemaan tonttuja. Osa on onneksi skarppeja ja empaattisia, heille siis kiitokset työpanoksestaan. Mutta noin yleisesti ottaen Suomen kuntouttava työtoiminta on ennemmin nöyryyttävää työtoimintaa, jossa ihmisen usko itseensä ja vaikutusmahdollisuuksiinsa revitään kappaleiksi pienimpiä rippeitä myöten.
Mä kävin kuntouttavassa sen ajan kun meillä oli aktiivimalli. Sen loputtua sanoin sosiaaliohjaajalle, että nyt riittää. Sain myös mennä takaisin TE-toimiston kirjoihin TYPistä. Mulle sanottiin, että TYP ei ole pakollinen. En ymmärrä miksi sinä et voisi itse päättää menetkö kuntouttavaan vai et. Kuulostaa laittomalta, että pakottaisivat sinut sinne.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuntouttava työtoiminta on pelkkä vitsi, huono sellainen. Kaikki sairaat ja pitkäaikaistyöttömät niputetaan samaan kastiin ja laitetaan tekemään jotain niinkin kuntouttavaa kuin ruuvien pussitusta.
Erityisen haitallista tuollainen toiminta on fiksuille ja koulutetuille työttömille, jotka joutuvat monesti altavastaajiksi antisosiaalisten ja lähes kehitysvammaisten seurassa. Miten kukaan voi kuvitella, että tuollainen kuntouttaisi yhtään ketään. Fiksummat saavat usein myös riesakseen stalkkereita ja pelastajaa etsiviä ihmisiä, mikä käy kenen tahansa voinnin päälle.
Mikäli minut yritetään ikinä, missään tilanteessa, pakottaa ikikarenssin uhalla tällaiseen kuntouttavaan työtoimintaan, niin ennemmin lähden tästä maailmasta oman käden kautta. Valitettavasti jotkut ovat näin jo tehneetkin.
Er tee itsellesi mitään. Haet Kelan toimeentulotukea. Sitä ei voi lopettaa kokonaan vaikka leikattaisiin 20 tai 40 prosenttia. Vielä laki ei sallinsen lopettamista ja ihmisen pakkosiirtoa kotoaan orjatöihin mutta nämäkin varmasti tulevat keinoiksi, kun ja jos Kokoomus päästetään hallitukseen. Odotetaan työttömien keskitysleirejä.
Vierailija kirjoitti:
Mä kävin kuntouttavassa sen ajan kun meillä oli aktiivimalli. Sen loputtua sanoin sosiaaliohjaajalle, että nyt riittää. Sain myös mennä takaisin TE-toimiston kirjoihin TYPistä. Mulle sanottiin, että TYP ei ole pakollinen. En ymmärrä miksi sinä et voisi itse päättää menetkö kuntouttavaan vai et. Kuulostaa laittomalta, että pakottaisivat sinut sinne.
Voi kuule, on korkeakoulututkinnon suorittaneita, joita jatkuvasti pommitetaan Typiin menolla ja katkotaan tukia ja ainoastaan työpaikkaa ovat vailla. Lakeja on muutettu 2000-luvulla niin moneen kertaan, että kaikki kyykytys saadaan lailliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuntouttavassa työtoiminnassa on ollut hyvä idea alkujaan. Ongelmana on se, että työnantajat ovat oppineet käyttämään tätä hyväkseen eikä TE-palvelut ja työsuojeluviranomaiset laita tälle stoppia -- käsittääkseni heille se valvonta kuuluu.
Ap:n vika on ollut se, että hän ei ole toiminut itse oikein. On itsestään selvää, että jos lähtee kävelemään ilmoittamatta siitä, saa karenssin.
Viranomaisten kanssa oikea tapa toimia on tehdä kaikki mahdollisimman oikein lakien ja sääntöjen mukaan.
Jos kuntouttava työtoiminta ei vastaa sitä mitä laissa sanotaan, pitäisi ensin valittaa sinne TE-palveluihin. Jos joutuu ahdistelun tai vastaavan kohteeksi, siitä olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus tai ainakin kertoa TE-palveluille että suunnittelee sellaista. Jos TE-palvelut eivät reagoi, pitää ottaa yhteyttä työsuojeluviranomaisiin. Jos tästäkään ei pääse eteenpäin, sitten selvittää mikä on virallinen valitustie ja lähteä sitä kautta selvittämään asiaa. Jos sitäkään kautta ei saa oikeutta, sitten kantelu viranomaisista eduskunnan oikeusapumiehelle.
TE-palvelujen ja sossun kanssa toimimisessa pitää olla itse aktiivinen ja aloitteentekijä. Älä odota tumput suorana, että viranomaiset päättävät sun elämästä, vaan suunnittele etukäteen itsellesi se aktiivisuunnitelma. Heidän on sitten vaikeampi lähteä keksimään jotain varallesi, jos sinulla on jo omaehtoinen näkemys ja järkevä suunnitelma tulevaisuudellesi. Jos taas olet passiivinen etkä tee elämäsi eteen mitään, sitten valitettavasti annat heille sen käsityksen että elämänhallintasi ei ole kunnossa ja sepä avaa tarpeen kuntouttavaan työtoimintaan.
Erittäin tärkeää on tehdä ns. kotityöt eli selvitä mitkä sun oikeudet ja velvollisuudet ovat, mitä eri työvoimapoliittiset toimenpiteet tarkoittavat, mitä laki sanoo säännöistä ja muut faktat. Huolehdi myös että annat viranomaisille kuvan että ymmärrät miten systeemi toimii ja että olet valmis valittamaan jos et saa asiallista palvelua. Joskus pelkkä lakipykälän mainitseminen auttaa (itsellä kokemusta tästä Kelan kanssa).
Äläpä viitsi jauhaa paskaa! Ensinnäkin TE-toimiston sitovasta työnarkkinalausunnosta et voi valittaa mihinkään. Vasta Kelan päätöksistä voi valittaa ja Kela vetoaa TE-toimistoon. Luuletko tosiaan, etteivät ihmiset ole valittaneet päätöksistään?! Kyllä ne ylemmistä lautakunnista tulee bumerangina takaisin, ettei lakia ole rikottu! Työsuojeluviranomainen ottaa kantaa palkkatöihin. Kuntouttava ja muu puuhastelu ei ole palkkatyötä vaan sosiaalityötä.
Olet selvästi itse näitä, joka toimii vastoin sääntöjä ja sitten valittaa siitä itse tekemästään virheestä. Siksi asia ei etene.
Sun kannattaa siis lukea uudestaan mun neuvot. Tai tulet pyörimään tuossa oravanpyörässä aina.
Vierailija kirjoitti:
Mä kävin kuntouttavassa sen ajan kun meillä oli aktiivimalli. Sen loputtua sanoin sosiaaliohjaajalle, että nyt riittää. Sain myös mennä takaisin TE-toimiston kirjoihin TYPistä. Mulle sanottiin, että TYP ei ole pakollinen. En ymmärrä miksi sinä et voisi itse päättää menetkö kuntouttavaan vai et. Kuulostaa laittomalta, että pakottaisivat sinut sinne.
Sulla on käynyt todella hyvä tuuri. Valitettavasti pakottamista kuntouttavaan löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa, tai sitten lakia on rikottu. Laki ei mahdollista karenssin antamista sillä perusteella, että on kieltäytynyt kuntouttavan työtoiminnan lisäämisestä aktivointisuunnitelmaan.
Työttömyysturvalaki 11 §
"Työnhakijalla, joka ilman pätevää syytä laiminlyö hakea työtä ja parantaa työllistymisedellytyksiään työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovitulla tavalla, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta. Aika lasketaan siitä päivästä, jona työ- ja elinkeinotoimisto on todennut laiminlyönnin."
Työttömyysturvalaki 12 §
"Työnhakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta palvelusta kieltäytymisestä lukien, jos hän ilman pätevää syytä kieltäytyy muusta työllistymistä edistävästä palvelusta kuin työttömyysetuudella tuetusta työnhakijan omaehtoisesta opiskelusta."
Lakia ei ole rikottu.

Siis tarkemmin sanottuna vielä 2 a luku.
Jos mut ensin pakotettaisiin johonkin työpajaan jossa olisi vielä joku mulkku vittuilemassa, niin kävis kyllä niin että mulkku lähtis teholle ja minä linnaan.