Kuntouttava työtoiminta, elinkautinen?
Olin tässä 2 vuotta. Sitten alkoi ohjaajan taholta kiusaaminen ja vittuilu, lähdin menemään sieltä tietoisena että tulee 2 kk karenssia. Sen loputtua sain 2,5 kuukautta työmarkkinatukea kunnes tuli kutsu aktivointisuunnitelman tekoon. Paikan päällä oli minä ja sosiaalitantta, käsittääkseni te-toimiston edustajan tulisi myös olla siinä. Ei tarjottu muuta kuin samaa kuntouttavaa, no en tietenkään mene enää nöyryytettäväksi sinne! Nyt on ikuinen karenssi enkä saa toimeentulotukeakaan kun on tilillä jonkun verran rahaa. Jotenkin tuntuu että koko elämä meni perseelleen, olen 56 joten eläkkeeseen on aikaa. En valittaisi muttei ole avio- tai avopuolisoa joka ns elättäisi.
Kommentit (80)
Hyvä, että näistä puhutaan! Moni luulee, että siellä on tarkoitus kuntouttaa töihin tai opiskeluun mutta ei suinkaan! Koneiston osaksi siellä pakotetaan ja poispääsy on hankalaa. Tällainen pakkosysteemi on orjuutta oikeasti. Viedään toimeentulo, jos et alistu systeemiin. Miksei mikään näistä instansseista ei halua järjestää kunnissa oikeita työpaikkoja työttömille?! Palkkatuelle ei pääse kuin harvat ja pitää olla työkkärin suosiossa.
Mä kävin nuorten työpajassa nuorena. Siellä miespuolinen johtaja ehdotteli kaikkea ja kouri yms. Lopetin ja sain karenssia. Ne jotka sen kanssa pani, sai hyvät vakituiset työpaikat. Se sama ukko oli vuosikymmenet johtajana eläkkeelle asti. Olisi kannattanut suostua kaikkeen, koska nyt olen ollut vuosikymmeniä työelämästä syrjäytynyt ja vain kotona.
Huh. En ole tiennytkään.
Jos noin kaltoin kohdellaan, niin kyllähän noillakin on valvovat elimet. Mihin voisitte ottaa yhteyttä? Mikä taho vastaa?
Onpa hirveetä kuulla...kyykytystä ja alustusta. Ja monta vuotta.
Vierailija kirjoitti:

Siis ei!
Oletko kertonut tuon jossakin? Mene ja kerro.

Siis kerroin mä silloin työkkärissä mutta sanoivat että saan karenssin vaikka muilla nuorilla tytöillä oli samoja kokemuksia. Eräs silloin 35v yh-äitihän hommasi sitten vakituisen työpaikan kun oli sen ukon kanssa.
vihreä suunta kirjoitti:
"Mä kävin nuorten työpajassa nuorena. Siellä miespuolinen johtaja ehdotteli kaikkea ja kouri yms. Lopetin ja sain karenssia. Ne jotka sen kanssa pani, sai hyvät vakituiset työpaikat. Se sama ukko oli vuosikymmenet johtajana eläkkeelle asti. Olisi kannattanut suostua kaikkeen, koska nyt olen ollut vuosikymmeniä työelämästä syrjäytynyt ja vain kotona."
Tottakai sun olisi kannattanut antaa.Ei maailmassa pääse eteenpäin jos pihtaa
Niin, silloin mä olin ns tiukkapipo sen asian suhteen. Nyt viisikymppisenä tajuan että siinä meni mahdollisuudet hyvään työpaikkaan.
Mikä olet koulutukseltasi ap? Kuntouttavassa työtoiminnassa on pitkäaikaistyöttömiä, rajoitteita työkyvyssä(fyysinen tai psyykkinen). Kouluttauduit itse 55v lähihoitajaksi. Teen keikkatyötä. Erittäin tyytyväinen elämääni.
Ongelma noissa paikoissa on just tuo, että ne ohjaajat eivät itsekään kunnioita niitä jotka siellä käyvät, ja se usein näkyy ja luo konflikteja. Kävin viisi kertaa vuosikymmenien aikana, ja viimeiseen paikkaan sattui ohjaajaksi semmoinen vanha mulkku ukonkääpänä, että minäkin lähdin.
Monille tuntuu olevan vain ns. aikuisten päivähoitopaikka. Toki joukkoon mahtuu niitäkin joilla on ihan perusteltua olla kuntouttavassa työtoiminnassa. Ongelma vaan on että tuntuu ettei kaikilla niilläkään joilla on ns. syy olla kuntouttavassa, ole sellaista tiimiä joka pureutuisi niihin ongelmiin jotka ovat johtaneet siihen että ollaan kuntouttavassa eikä poispääsyä näy.
Mulla on sulle ratkaisu. Nostat nyt heti ne säästöt tililtä ja laitat sukanvarteen. Odotat kaksi kuukautta ja haet uudelleen toimeentulotukea. Sinne täytyy toimittaa silloin tiliotteet kahdelta viimeiseltä kuukaudelta ja nehän on silloin sulla ok. Toki työmarkkinatuki, asumistuki sun muut saa tiliotteilla näkyä, mutta säästöjä "omaa rahaa" siellä ei saa olla.
Ei pidä paikkaansa, tai sitten lakia on rikottu. Laki ei mahdollista karenssin antamista sillä perusteella, että on kieltäytynyt kuntouttavan työtoiminnan lisäämisestä aktivointisuunnitelmaan.
Onko jossain jenkeissä tai muissa länsimaissa tällaista "kuntouttava työtoiminta" -juttua?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sulle ratkaisu. Nostat nyt heti ne säästöt tililtä ja laitat sukanvarteen. Odotat kaksi kuukautta ja haet uudelleen toimeentulotukea. Sinne täytyy toimittaa silloin tiliotteet kahdelta viimeiseltä kuukaudelta ja nehän on silloin sulla ok. Toki työmarkkinatuki, asumistuki sun muut saa tiliotteilla näkyä, mutta säästöjä "omaa rahaa" siellä ei saa olla.
Mulle tehtiin juuri puolen vuoden tt-päätös, ja siinä lukee että mahdollista seuraavaa hakemusta varten tiliotteet viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Vähän ihmettelen, eikös se tuo 2kk ole se normi?
Ap onko niillä tarjota jotain muuta kuntouttavan työtoiminnan paikkaa? Olisiko ratkaisu jäädä tekaistulle sairaslomalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sulle ratkaisu. Nostat nyt heti ne säästöt tililtä ja laitat sukanvarteen. Odotat kaksi kuukautta ja haet uudelleen toimeentulotukea. Sinne täytyy toimittaa silloin tiliotteet kahdelta viimeiseltä kuukaudelta ja nehän on silloin sulla ok. Toki työmarkkinatuki, asumistuki sun muut saa tiliotteilla näkyä, mutta säästöjä "omaa rahaa" siellä ei saa olla.
Mulle tehtiin juuri puolen vuoden tt-päätös, ja siinä lukee että mahdollista seuraavaa hakemusta varten tiliotteet viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Vähän ihmettelen, eikös se tuo 2kk ole se normi?
Mutta Ap:n tapauksessa riittää alkuun 2kk tiliotteet, sillä hän on uusi asiakas. Uudeksi asiakkaaksi voi ruveta kahden kuukauden jälkeen vaikka edellisestä kielteisestä päätöksestä ja toimittaa uuden hakemuksen. En tiedä onko Ap edes hakenutkaan, kun tilillä kerta säästöjä on. Kannattaisi odottaa sen tyhjennetyn tilin kanssa 2kk ja tehdä uusi hakemus.
Vierailija kirjoitti:
Huh. En ole tiennytkään.
Jos noin kaltoin kohdellaan, niin kyllähän noillakin on valvovat elimet. Mihin voisitte ottaa yhteyttä? Mikä taho vastaa?
Onpa hirveetä kuulla...kyykytystä ja alustusta. Ja monta vuotta.
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen sosiaaliasiamies, joka voisi ehkä neuvoa eteenpäin. Kuntouttava työtoiminta on kuitenkin sosiaalihuoltolain mukaista palvelua ja sen pitäisi olla laadukasta.
Vierailija kirjoitti:
Onko jossain jenkeissä tai muissa länsimaissa tällaista "kuntouttava työtoiminta" -juttua?
Ainakin jenkkiläinen ystäväni pitää tällaista ilmaisharjoittelusysteemiä epämääräisenä ja outona. Jenkeissä on yhteiskuntana monta vikaa, mutta siellä on kuitenkin tekevälle töitä ja työttömät nähdään potentiaalin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sulle ratkaisu. Nostat nyt heti ne säästöt tililtä ja laitat sukanvarteen. Odotat kaksi kuukautta ja haet uudelleen toimeentulotukea. Sinne täytyy toimittaa silloin tiliotteet kahdelta viimeiseltä kuukaudelta ja nehän on silloin sulla ok. Toki työmarkkinatuki, asumistuki sun muut saa tiliotteilla näkyä, mutta säästöjä "omaa rahaa" siellä ei saa olla.
Mulle tehtiin juuri puolen vuoden tt-päätös, ja siinä lukee että mahdollista seuraavaa hakemusta varten tiliotteet viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Vähän ihmettelen, eikös se tuo 2kk ole se normi?
No siks että jos sulle onkin tullut rahaa, vaikka joku lahjoitus sen 6 kk aikana ne voi tarkastaa laskelman ja vyörryttää sen syntyneen ylijäämän seuraavalle hakujaksolle, jolloin et välttämättä saa tukea. Muista, viimesijainen etuus.
Kuntouttava on suurimmaksi osaksi täysin pervo systeemi. Suosikkejani ovat lomakkeet, joissa käydään läpi, että onko työtön tullut ajoissa paikalle ja muistanut huolehtia henkilökohtaisesta hygieniastaan.
Vaihdoin kaupunkia. Nyt on osa-aikatyö ja sain toisenkin työtarjouksen, jota en pystynyt enää hyväksymään, kun meni ensimmäisen kanssa päällekkäin.
Juu ei ihminen voi koko ikäänsä kuntouttavassa käydä. Sinä olet käynyt ilmeisesti vain kerran.
Minä kävin aikanaan 19 vuotta, viisi jaksoa. Mieti. Tilillä rahaa? Sitä ei koneisto anna anteeksi.
Ohi ovat minun savottani näillä maileilla. Jos vielä yrittävät niin en vastaa edes puhelimeen. Mulla ei ole koneiston kanssa enää mitään puhuttavaa, puhumiset on puhuttu.