Lue keskustelun säännöt.
Koiran hankkiminen yksin
Olen 30 v sinkku ja asun yksin pk seudulla. Tuntuu, että tämä yksinäisyys alkaa viemään voimia ja en tiedä mitä tehdä. Olen miettinyt toisiko koira iloa elämään .
Ainoa mitä pelkään on, että pärjääkö yksin koiran kanssa. Eli aamulla lenkki ennen töitä ja töistä suoraan kotii ja ilta koiran kanssa... eli sitten ei voi mitään muuta oikein tehdä. En toisaalta ole pariin vuoteen muuta tehnytkään. Työn ulkopuolisen ajan vietän yksin ja satunnaisesti näen kavereita..
Onko ketään muuta yksin koiraa hankkinutta? Onko arki tosi raskasta? Saako koirasta "seuraa" ja tekemistä? Olisi kiva käydä kävelyillä ja viettää iltoja ei niin itsekseen..
Kommentit (84)
Otimme koiran, kun lapset olivat vielä tiiviisti kodin piirissä. Koiralla oli muitakin kuin minä. Nyt lapset lentäneet lähes omilleen, koiralls ei ole muita kuin minä. Ja minulla vain koira. Toisaalta tämä on niin surullista, mutta onpahan meillä edes toisemme. Olen naimisisss kourani kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun yksin ja hankin aikuisen kodinvaihtajakoiran, ensin viikon koeajalle. Oli onnistunut ratkaisu. Pentuaika on haasteellista!
Moni sanoo ettei kannata ottaa, toisaalta ymmärrän, koska koira tuo kovasti vastuuta ja vie paljon energiaa, aikaa ja rahaa. Toisaalta oma koirani on parasta elämässäni. Koiran ei ole hyvä olla liikaa yksin, mutta yhtä tärkeää on myös se miten sen yhteisen ajan käyttää. En kuitenkaan huomannut kertoiko ap millaiset hänen työpäivänsä on, onko taloudellinen tilanne vakaa ja onko toiveissa harrastella koiran kanssa jotain ihan rennolla meiningillä?
Itselläni siis on koira yksin, reilu vuoden. Minun paras ystäväni, antaa paljon enemmän kuin ottaa. Aikamoinen villiviikari, mutta koirakoulut ym koulutus vaan kasvattaa meidän luottamusta ja yhdessä touhuuminen on ihan parasta. Ollaan saatu useampikin koirakaveri ja treffatessa sekä että koirat että me omistajat saadaan seuraa.
Työskentelen aika paljon etänä (nyt korona aikana koko ajan) ja jos välillä on vaikka pe iltana jotain menoa yms. niin pidän etäpäivän, teen kunnon lenkit ja virikeleikit ennenkuin lähden liikenteeseen. Samoin toimistopäivinä töiden jälkeen omistan illat koiralleni. Harrastellaan kaikenlaista, tavataan koirakavereita, otan koiran ”joka paikkaan” mukaani. Mitkään jumpat sunmuut ei enää edes kiinnosta. Yksi vakkarihoitaja löytyy, joka tarvittaessa käy koiraa hoitamassa. Muutama lisähoitajakin on nyt jatkossa, kun pahimmat pentusähläykset alkaa olla takana.
Ollaan myös opeteltu tänä kesänä telttailua ja vaellusta ja tarkoituksena onkin lähteä vaeltelemaan jatkossa enemmänkin. Myös ulkomaille asuntoautoreissut suunnitelmissa, jos poikkeusolot joskus hellittävät.
Miehiä löytää nykyään netistä, kavereita voi pyytää kylään ja lenkille mukaan jne. En koe luopuneeni mistään koiran saatuani, päinvastoin.
Voit toki hankkia, mutta sitten olet ”myynyt vapaa-aikasi koiralle”: aamulla pitkä lenkki, koska koira on päivän yksin. Töistä kotiin, koska koira tarvii lenkkiä ja seuraa. Viikonloput oot kotona / sävellät koirapositiivisten paikkojen suhteen... eli tiivistetysti: koska koira. Toisaalta antaa ihan hurjan paljon ja kun luopumisen aika tulee niin suru on liki pohjaton.