Rakastuvatko naiset mieheen itseensä, vai "kokonaisuuteen"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos se meneekin niin, että nainen(miksei mieskin) haluaa rakastaa itseään. Ja se ihminen, joka saa hänet pitämään itsestään eniten on se paras kumppani. Näin ollen status ym vaikuttaa suuresti valintoihin, mutta tärkeää on silti se alitajuntainen tunnepuoli, joka myös buustaa omaa egoa ylöspäin.

Tuokin lienee totta.

Ehkä nainen alitajuisesti mittaa omaa arvoaan sillä kuinka "hyvän" miehen sai. Ja hyvyydellä en tarkoita hyvyyttä luonteen kiltteyden perusteella.

Jos nainen "sai" miehen joka on hyvägeeninen, korkeassa asemassa ja varakas, nainen kokee itsensä haluttavaksi ja tasokkaaksi.

Naisen taso rakentui miehen varaan joskus 40-50- luvulla syntyneiden ikäluokassa. Sen jälkeen nainen on voinut opiskella opintolainan turvin niin pitkälle kuin oma kapasiteetti riittää.

Miksi sitten ollaan yhä tilanteessa jossa miehen - mutta ei naisen - pariutumismahdollisuudet ovat niin paljolti kiinni varallisuudesta ja asemasta?

Tilastokeskuksen mukaan alimpaan tuloviidennekseen kuuluminen ylimmän tuloviidenneksen sijaan 20-kertaistaa riskin jäädä ilman aviokumppania.

Naisilla tulot eivät puolestaan vaikuta käytännössä ollenkaan, paitsi hyvätuloisuus lisää sinkkuuden todennäköisyyttä.

Höpö höpö. Teepäs taas joku päivä se prismatesti, kun on taas päässyt unohtumaan. 

En ymmärrä aloitusta. Oikea nainen kuuntelee miksi olet siinä tilanteessa kuin nyt olet. Oikea nainen kiinnostuu mistä tulet ja mihin olet menossa.

Mitä tämä suomeksi tarkoittaa: oikea nainen ei hylkää sinua köyhänä jos sinulla on hyvä suunnitelma ja oikeat asenteet etkä ole pelkkä tyhjänjauhaja ilman todellista toimintasuunnitelmaa ja toimintaa. Oikea nainen ei ota miestä jolla on paljon statusta ja rahaa mutta ei mitään sisältöä omassa olemuksessaan.

En muista nyt hihasta kuka oli tämä nykyajan multimiljönääri, joku Googlen nykyinen omistaja tai vastaava, mutta hän sanoi aikanaan tulevalle vaimolleen senhetkiset faktat tyyliin että ei ole rahaa eikä töitä mutta. Tämä nainen totesi että olet juuri minun tyyppiäni: rehellinen. Tältä pohjalta minä menisin parinvalinnassa.

Suurin osa meistä naisista on hyvin itsensä kaltaisen miehen kanssa. Silti yleistyksiä tehdään sen osan perusteella, joka ei ole tai joka preferoi sitä miesten osaa, jolla on statusta ja rahaa.

Mielenkiintoinen kuvio.  

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun rakastun johonkin mieheen, en yleensä edes tiedä onko miehen rahatilanne hyvä vai huono. En yleensä kysele ihmisiltä heidän rahatilanteestaan eikä se minua kiinnosta.

Sama. Silloin kun mieheeni tutustuin ja häneen rakastuin, kuvittelin rahatilanteensa heikommaksi kuin se sitten olikaan kun myöhemmin näistäkin asioista juteltiin.

Suurin osa meistä naisista on hyvin itsensä kaltaisen miehen kanssa. Silti yleistyksiä tehdään sen osan perusteella, joka ei ole tai joka preferoi sitä miesten osaa, jolla on statusta ja rahaa.

Mielenkiintoinen kuvio.  

Mun mies on osa-aikatyössä sovitellulla päivärahalla ja asuu vuokrakaksiossa. Todellakin rakastan miestä itsensä vuoksi. Vaikka noh, luovana ihmisenä on järjestänyt mulle hienompia muistoja kun entiset rikkaammat koskaan. Rakastanko sit sen vuoksi?

Jos pelkäisit kertoa naiselle et tulikin konkurssi, on aika siirtyä eteenpäin. Mut muista, et siihen voi syynä olla myös sun omat pelot (jolloin se siirtyminen on sen naisen etua ajatellen, ei omaasi).

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on osa-aikatyössä sovitellulla päivärahalla ja asuu vuokrakaksiossa. Todellakin rakastan miestä itsensä vuoksi. Vaikka noh, luovana ihmisenä on järjestänyt mulle hienompia muistoja kun entiset rikkaammat koskaan. Rakastanko sit sen vuoksi?

Jos pelkäisit kertoa naiselle et tulikin konkurssi, on aika siirtyä eteenpäin. Mut muista, et siihen voi syynä olla myös sun omat pelot (jolloin se siirtyminen on sen naisen etua ajatellen, ei omaasi).

Sun mies voisi valittaa, että et rakasta häntä itseään, vaan sitä hauskaa ja kiinnostavaa elämää, jota saat hänen kanssaan viettää. Ja vuodattaa mammapalstalle katkeran tekstin.

"Miksi naiseni ei rakasta minua sellaisena kuin olen, vaan nauttii niistä hienoista elämyksistä joita hänelle järjestän??"

Miten erotat ihmisen hänen tekemisistään?

Eiköhän jokainen ihminen ole osiensa summa. Gold diggerit on toki ihan erikseen, mutta en minkäkään työttömän elämäntapaluuserin kanssa eläisi. Sellainenkin on nimittäin nuoruudessa kokeiltu jo. Nykyinen mieheni duunari oli kun tavattiin sittemmin perustanut oman yrityksen jolla menee ihan ok. Ihastuin kyllä silti mieheen. Molemmat on aina omat juttunsa maksaneet.

Mä en ihan ymmärrä tuota AP:n lausetta että "olen ihan se sama ihminen nyt menestyneenä kuin rividuunarina". Jos yrittäjyys oli sinun unelmasi, niin kyllähän se kehittää ja muuttaa sinua pikkuhiljaa ihmisenä positiivisesti kun otat askelia niitä omia haaveita kohti. Tottakai olet parempi kumppaniehdokas, jos oikeasti teet jotain etkä vaan PUHU siitä miten "haluaisin ehkä perustaa yrityksen mut njääh, en vielä kun on kuitenkin tää nykyinen tuttu ja turvallinen työpaikka ja yrittämisessä on niin paljon riskejä ja..." ja olet niitä konkreettisia askeleita otettuasi todennäköisesti itsevarmempi ja onnellisempi itsesi kanssa. Ei yritykset synny tyhjästä, vaan todennäköisesti kunnioitat itseäsi enemmän nyt kuin jos olisit jäänyt aloituspisteeseen ja vain lupailisit itsellesi kaikenlaista ilman toimintaa.

Itsekunnioitus ja päämäärät taas tekevät ihmisestä ihan tutkitusti mielenkiintoisemman ja parempaa seuraa, koska omaan tekemiseensä keskittynyt, itseensä uskova, ahkera ja optimistinen mies on luonnollisesti mukavampi myös sille kumppanille. Olen seurustellut miehen kanssa joka vain VÄITTI olevansa noita asioita mutta ei todellisuudessa tehnyt yhtään mitään muuta kuin keksi muiden nurkissa tekosyitä sille miksi aloittaa kaiken vasta ensi vuonna. Hänestä paljastui jo lyhyessä ajassa hyvin epävarma ja kateellinen ihminen, joka yritti jarruttaa minua ja halusi etten minäkään mene omassa elämässäni liikaa eteenpäin. Minun saavutukseni ja rohkeus olisivat vain muistuttaneet häntä siitä, että hän vain puhuu eikä tee mitään ja hänen egolleen olisi ollut parempi että suhteessa on kaksi katkeraa luuseria. Noh, tuohon totuuteen herättyäni jätin miehen ja päätin valita oman unelmani aina uudelleen ja uudelleen. Kasvoin ihmisenä ja tein unelmieni eteen paljon töitä enkä luovuttanut, tietoisesti siis halusin kasvaa uudeksi versioksi itsestäni. Nyt kun katson kaikkea taaksepäin, todellakin olen muuttunut ihmisenä koska olen TODISTANUT itselleni ja muille että minussa on sisua enkä minä ollut meistä pelkkä haaveilija. Kuka tahansa osaa unelmoida ja keksiä kaikenlaisia piileviä kykyjä itsestään. Valitettavasti se pelkkä POTENTIAALI ei vain vielä riitä vaan ihmisen pitää myös haluta itse ottaa oma potentiaalinsa käyttöön. Tuo halu on itselläni se kriteeri, jonka haluan miehestä nykyään löytyvän ja lopulta löysinkin itselleni juuri sopivan miehen. Hän ei ole varakas eikä (ainakaan vielä) erityisen menestynyt, mutta hän on sinnikäs omassa jutussaan, kehittää itseään ahkerasti ja kannustaa minua omassa jutussani koska ymmärtää että minun voittoni on hänenkin voitto. Nuo ovat niin tärkeitä ominaisuuksia että haluan sitoutua tähän mieheen, vaikkei hän ikinä rikastuisikaan. Tärkeintä on, että aistin miten paljon hän haluaa minulle hyvää ja että hän kunnioittaa itseään. Sellaisen ihmisen kanssa on hyvä olla joka ei tyydy mihinkään paskaan, koska silloinhan sen parhaiten tietää että kumppanin täytyy pitää naistaankin arvokkaana ja tärkeänä kun on hänet itse elämäänsä valinnut. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan ymmärrä tuota AP:n lausetta että "olen ihan se sama ihminen nyt menestyneenä kuin rividuunarina". Jos yrittäjyys oli sinun unelmasi, niin kyllähän se kehittää ja muuttaa sinua pikkuhiljaa ihmisenä positiivisesti kun otat askelia niitä omia haaveita kohti. Tottakai olet parempi kumppaniehdokas, jos oikeasti teet jotain etkä vaan PUHU siitä miten "haluaisin ehkä perustaa yrityksen mut njääh, en vielä kun on kuitenkin tää nykyinen tuttu ja turvallinen työpaikka ja yrittämisessä on niin paljon riskejä ja..." ja olet niitä konkreettisia askeleita otettuasi todennäköisesti itsevarmempi ja onnellisempi itsesi kanssa. Ei yritykset synny tyhjästä, vaan todennäköisesti kunnioitat itseäsi enemmän nyt kuin jos olisit jäänyt aloituspisteeseen ja vain lupailisit itsellesi kaikenlaista ilman toimintaa.

Itsekunnioitus ja päämäärät taas tekevät ihmisestä ihan tutkitusti mielenkiintoisemman ja parempaa seuraa, koska omaan tekemiseensä keskittynyt, itseensä uskova, ahkera ja optimistinen mies on luonnollisesti mukavampi myös sille kumppanille. Olen seurustellut miehen kanssa joka vain VÄITTI olevansa noita asioita mutta ei todellisuudessa tehnyt yhtään mitään muuta kuin keksi muiden nurkissa tekosyitä sille miksi aloittaa kaiken vasta ensi vuonna. Hänestä paljastui jo lyhyessä ajassa hyvin epävarma ja kateellinen ihminen, joka yritti jarruttaa minua ja halusi etten minäkään mene omassa elämässäni liikaa eteenpäin. Minun saavutukseni ja rohkeus olisivat vain muistuttaneet häntä siitä, että hän vain puhuu eikä tee mitään ja hänen egolleen olisi ollut parempi että suhteessa on kaksi katkeraa luuseria. Noh, tuohon totuuteen herättyäni jätin miehen ja päätin valita oman unelmani aina uudelleen ja uudelleen. Kasvoin ihmisenä ja tein unelmieni eteen paljon töitä enkä luovuttanut, tietoisesti siis halusin kasvaa uudeksi versioksi itsestäni. Nyt kun katson kaikkea taaksepäin, todellakin olen muuttunut ihmisenä koska olen TODISTANUT itselleni ja muille että minussa on sisua enkä minä ollut meistä pelkkä haaveilija. Kuka tahansa osaa unelmoida ja keksiä kaikenlaisia piileviä kykyjä itsestään. Valitettavasti se pelkkä POTENTIAALI ei vain vielä riitä vaan ihmisen pitää myös haluta itse ottaa oma potentiaalinsa käyttöön. Tuo halu on itselläni se kriteeri, jonka haluan miehestä nykyään löytyvän ja lopulta löysinkin itselleni juuri sopivan miehen. Hän ei ole varakas eikä (ainakaan vielä) erityisen menestynyt, mutta hän on sinnikäs omassa jutussaan, kehittää itseään ahkerasti ja kannustaa minua omassa jutussani koska ymmärtää että minun voittoni on hänenkin voitto. Nuo ovat niin tärkeitä ominaisuuksia että haluan sitoutua tähän mieheen, vaikkei hän ikinä rikastuisikaan. Tärkeintä on, että aistin miten paljon hän haluaa minulle hyvää ja että hän kunnioittaa itseään. Sellaisen ihmisen kanssa on hyvä olla joka ei tyydy mihinkään paskaan, koska silloinhan sen parhaiten tietää että kumppanin täytyy pitää naistaankin arvokkaana ja tärkeänä kun on hänet itse elämäänsä valinnut. 

No jo on siirappiseen sontaan kietaistu tuo alkukantainen statushimo. Se on ihan luonnollista, eikä sitä varsinaisesti tarvitse hävetä. Kuka pöljä tässä luulisi että ollaan apinoita kummempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan ymmärrä tuota AP:n lausetta että "olen ihan se sama ihminen nyt menestyneenä kuin rividuunarina". Jos yrittäjyys oli sinun unelmasi, niin kyllähän se kehittää ja muuttaa sinua pikkuhiljaa ihmisenä positiivisesti kun otat askelia niitä omia haaveita kohti. Tottakai olet parempi kumppaniehdokas, jos oikeasti teet jotain etkä vaan PUHU siitä miten "haluaisin ehkä perustaa yrityksen mut njääh, en vielä kun on kuitenkin tää nykyinen tuttu ja turvallinen työpaikka ja yrittämisessä on niin paljon riskejä ja..." ja olet niitä konkreettisia askeleita otettuasi todennäköisesti itsevarmempi ja onnellisempi itsesi kanssa. Ei yritykset synny tyhjästä, vaan todennäköisesti kunnioitat itseäsi enemmän nyt kuin jos olisit jäänyt aloituspisteeseen ja vain lupailisit itsellesi kaikenlaista ilman toimintaa.

Itsekunnioitus ja päämäärät taas tekevät ihmisestä ihan tutkitusti mielenkiintoisemman ja parempaa seuraa, koska omaan tekemiseensä keskittynyt, itseensä uskova, ahkera ja optimistinen mies on luonnollisesti mukavampi myös sille kumppanille. Olen seurustellut miehen kanssa joka vain VÄITTI olevansa noita asioita mutta ei todellisuudessa tehnyt yhtään mitään muuta kuin keksi muiden nurkissa tekosyitä sille miksi aloittaa kaiken vasta ensi vuonna. Hänestä paljastui jo lyhyessä ajassa hyvin epävarma ja kateellinen ihminen, joka yritti jarruttaa minua ja halusi etten minäkään mene omassa elämässäni liikaa eteenpäin. Minun saavutukseni ja rohkeus olisivat vain muistuttaneet häntä siitä, että hän vain puhuu eikä tee mitään ja hänen egolleen olisi ollut parempi että suhteessa on kaksi katkeraa luuseria. Noh, tuohon totuuteen herättyäni jätin miehen ja päätin valita oman unelmani aina uudelleen ja uudelleen. Kasvoin ihmisenä ja tein unelmieni eteen paljon töitä enkä luovuttanut, tietoisesti siis halusin kasvaa uudeksi versioksi itsestäni. Nyt kun katson kaikkea taaksepäin, todellakin olen muuttunut ihmisenä koska olen TODISTANUT itselleni ja muille että minussa on sisua enkä minä ollut meistä pelkkä haaveilija. Kuka tahansa osaa unelmoida ja keksiä kaikenlaisia piileviä kykyjä itsestään. Valitettavasti se pelkkä POTENTIAALI ei vain vielä riitä vaan ihmisen pitää myös haluta itse ottaa oma potentiaalinsa käyttöön. Tuo halu on itselläni se kriteeri, jonka haluan miehestä nykyään löytyvän ja lopulta löysinkin itselleni juuri sopivan miehen. Hän ei ole varakas eikä (ainakaan vielä) erityisen menestynyt, mutta hän on sinnikäs omassa jutussaan, kehittää itseään ahkerasti ja kannustaa minua omassa jutussani koska ymmärtää että minun voittoni on hänenkin voitto. Nuo ovat niin tärkeitä ominaisuuksia että haluan sitoutua tähän mieheen, vaikkei hän ikinä rikastuisikaan. Tärkeintä on, että aistin miten paljon hän haluaa minulle hyvää ja että hän kunnioittaa itseään. Sellaisen ihmisen kanssa on hyvä olla joka ei tyydy mihinkään paskaan, koska silloinhan sen parhaiten tietää että kumppanin täytyy pitää naistaankin arvokkaana ja tärkeänä kun on hänet itse elämäänsä valinnut. 

No jo on siirappiseen sontaan kietaistu tuo alkukantainen statushimo. Se on ihan luonnollista, eikä sitä varsinaisesti tarvitse hävetä. Kuka pöljä tässä luulisi että ollaan apinoita kummempia.

No ootko koskaan miettinyt että ehkä tuossa on se statushimon syy? Mikäänhän tuossa ei poissulje tuon "statushimon" mahdollisuutta vaan ennemminkin selittää MIKSI sellainen himo naisella on. Ootko vähän yksinkertainen?

Ap on ymmärtänyt totuuden. Minua rumempaa miestä saa hakea jostain uralilta ja siltikin naisia roikkuu perässä..ja syy ei sitten ole komeus.

mies52v

Aloitus näyttää kysymykseltä mutta on vain ap:n monologi.

Perjantaipaasaukset osa 56 678 799.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa meistä naisista on hyvin itsensä kaltaisen miehen kanssa. Silti yleistyksiä tehdään sen osan perusteella, joka ei ole tai joka preferoi sitä miesten osaa, jolla on statusta ja rahaa.

Mielenkiintoinen kuvio.  

En ole täysin samaa mieltä.

Sanotaanko että menestyjänaiset ovat kaltaistensa miesten kanssa, tai ikisinkkuja.

Mutta jostain syystä hyvännäköiset mutta ei ollenkaan menestyjänaiset ovat tyypillisesti menestyjämiesten kanssa. Kummasti ne vastakohdat ovatkin mikä viehättää, ei suinkaan naisen kaltainen pehmomies.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa meistä naisista on hyvin itsensä kaltaisen miehen kanssa. Silti yleistyksiä tehdään sen osan perusteella, joka ei ole tai joka preferoi sitä miesten osaa, jolla on statusta ja rahaa.

Mielenkiintoinen kuvio.  

No tietysti, koska ei niitä varakkaita miehiä riitä kuin vähemmistölle.

Nättinä naisena epäilin, että miehiä houkutti enimmäkseen mun ulkonäkö. Luonteella ja ajatuksilla niin väliä. Lihotin itseäni 20kg ja kylläpä se totuus paljastui. Sinkkuna siis elelen nykyään eikä miehet enää lähesty.

Raha ja valta on seksikästä.

Uskon että mieheni rakastui lähinnä siihen miltä näytän. 

Hän on eritellyt hetken jolloin se tapahtui. Olin kävellyt häntä kohti, sääret paljastavassa mekossa. Olin katsonut häntä ja hymyillyt lämpimästi, kuulemma. Silloin hän oli "mennyttä miestä" omien sanojensa mukaan.

Tää saa mut tietenkin ajattelemaan, että entä jos mun sääret ei olisi näin pitkät (geneettinen ominaisuus johon en voi vaikuttaa), tai jos muuten en olisi tämän näköinen (sama) tai hymyni olisi ollutkin hänestä epäviehättävä, olisiko hän sitten mennyt vokottelemaan sitä toista, tummatukkaista naista joka hänellä oli kierroksessa deittipalvelussa? 

Tietenkin oli muitakin syitä ihastua juuri minuun, kuten mun omistusasunto Helsingin keskustassa, hyvä työpaikka ja korkea koulutus, hauskat jutut ja iloinen luonne.

Mikä tästä on sitä kokonaisuutta, ja mikä on sitä "minua itseäni", joka saa miehen rakastumaan? 

Jos olisin lihava tai köyhä, hän ei olisi halunnut minua. Eikö hän siis "rakasta" "minua" oikeasti? Mistä voin tietää?

Onneksi en ole miehen rakkaudesta riippuvainen, vaan mulla on omat tulot ja oma asunto. 

n34

Minä näen asian näin:

1. Useimmat hakevat kokonaisuutta. Mutta silloin se ei ole tunnetta nimeltä rakkaus. Silloin se on jotain mitä englanninkielisessä psykologisessa kirjallisuudessa usein kutsutaan sanalla "attachment". En tiedä mitä sanaa suomeksi käytetään. Itse kutsun tuota "(sairaalloiseksi) riippuvaisuudeksi". Kaikilla meistä on lapsina voimakkaita emotionaalisia riippuvaisuuksia, mutta aikuisena niitä ei enää tulisi olla, jos niitä aikuisella on niin hän on vakavasti sairas, emotionaalisesti kypsymätön. Eli tuollainen nainen ei "rakastu kokonaisuuteen" vaan hänellä on "riippuvaisuus kokonaisuuteen".

2. Sitten taas se RAKKAUS. Psykologeilla on lukemattomia eri sattumanvaraisia määritelmiä sille että mitä kummaa se sana tarkoittaa. Minä itse ajattelen että se on ihmisen itsensä sisällä oleva täysin puhdas tunne, ydintunteemme. Se on ihmisen sisällä ja antaa hänen toiminnalleen jonkinlaisen energian, jonkinlaisen syyn. Syy elää, syy tehdä ylipäänsä mitään. Mutta minun mielestäni sitä tunnetta ei missään nimessä voi ikinä kohdistaa toiseen ihmiseen eikä mihinkään muuhunkaan asiaan ympäristössämme. Mielestäni rakkaus on ihmisen ytimessä, ei pinnalla. Ytimessä rakkaus vain on, se vain on siellä, sitä ei voi kohdistaa mihinkään ihmisen ulkopuoliseen. Muut ihmiset ovat meidän sosiaalisella tasollamme, meidän pinnallamme, meidän ulkopuolellamme. Toisin sanoen voimme kohdistaa muihin ihmisiin vaikka mitä sosiaalisia tunteita, pintatunteita, mutta ydintunnettamme eli rakkautta emme heihin voi kohdistaa.

--

Jotkut väittävät että rakkaus ja viha ovat lähellä toisiaan, että rakkaus voi kääntyä vihaksi, että voi olla "viha-rakkaus-suhde" ihmiseen. Pah. Jos rakkaus on lähellä vihaa niin silloin se ei ole rakkautta ensinkään vaan riippuvaisuutta. Sosiaalisen riippuvaisuuden vastakohta on sosiaalinen viha.

Todellinen rakkaus, se ydintunteemme, se ei voi muuttua miksikään. Mutta sillä on olemassa vastakohta, peilikuva: mustasukkaisuus, jonka vallassa narsisti elää lapsuuden jälkeen loppuelämänsä. Freud oli väärässä kun arveli narsistin padonneen lapsuudessa jonkin häpeän. Narsisti on padonnut mustasukkaisuuden, joka syntyi kun jokin katkaisi hänen emotionaalisen suhteensa äitiin liian äkkinäisesti, liian varhain.

Itse myös ihmettelen sitä mihin ihmiset rakastuvat toisissaan heterosuhteissa. Miehet ja naiset ovat niin erilaisia, että onko heillä todella tarjota toisilleen muuta kuin vastinpari lisääntymistä varten?