Lue keskustelun säännöt.
Miten voisi oppia olemaan aidosti kiinnostunut muista ihmisistä?
21.08.2020 |
Tämä on kai asia, jonka kanssa joudun kamppailemaan koko ikäni. Muistan jo lapsena kuinka onnellinen olin kun kesäloma alkoi ja sai olla rauhassa koulukavereilta. Viihdyn yksin ja tuntuu vaikealta löytää ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita samoista asioista kuin minä. Töissä yritän olla mukava ja kysellä toisten kuulumisia, mutta se tuntuu väkinäiseltä. Toki välitän työkavereistani, mutta jotenkin ei vain luonnollisesti tule mieleen kysellä heidän asioitaan, koska ehkä kerran puolessa vuodessa tulee joku asia, jonka suhteen kiinnostukseni on aitoa. Ja koska muiden asiat ei kiinnosta minua, oletan ettei minunkaan asiat kiinnosta heitä, ja niinpä ei tule omistakaan asioista avauduttua.
On hetkiä jolloin toivoisin olevani sosiaalisempi, mutta se tuntuu todella vaikealta toteuttaa. Olen pääni sisällä ja todella todella harvojen ihmisten parissa puhelias, hauska ja fiksu tyyppi, mutta suurimman osan ajasta tunnen tarvetta vetäytyä pohtimaan kaikenlaista mielessä pyörivää ja muut ihmiset tuntuvat lähinnä rasitteelta. Mikä neuvoksi?
Kommentit (28)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä oot hyvä just omama ittenään
Kiitos. Hassua miten hyvältä voi tällainen tuntemattoman kommentti tuntua. Se kai siinä painaa, kun toiset ovat keskenään niin hyvää pataa ja itse on niin ulkopuolinen. Mutta kun ei ystävyyttä tai kaveruutta voi teeskennellä tai pakottaa. Miksi se onkin toisille niin helppoa? Ap
Milsi pitäisi olla aidosti tai epäaidosti kiinnostunut kenestäkään? Jos olet ystävällinen ja reilu, se riittää. Vapaa-ajan voit aivan hyvin viettää omassa ylhäisessä yksinäisyydessäsi. Se ei ole keltään pois.
Lähinnä tarkoitan sellaista tyhjää juttelua ja höpinää mitä työpaikoilla kuuluisi harrastaa. Esim. kun joku on jo lounaalla ja toinen tulee myös syömään niin alkaa se " hohhoijaa, kylläpä onkin jo nälkä...Mitäs hyvää sulla on tänään..? Oi että näyttääpä hyvältä. No voi ei, miksei tää mikro toimi..." Tai "hitto mikä vesisade, mä kastuin ihan läpimäräksi". En osaa "puhua tyhjää" ja tuntuu että siksi ei oikein koskaan ole mitään sanottavaa. Työpaikalla kun ei ole oikein aikaa mihinkään sen syvällisempään. Eikä ketään kiinnosta minkä kirjan luin tai että miten inspiroitunut olen juuri nyt 1800-1900 luvun taitteen suomalaisuudesta. Ap
Mitä ajattelet saavasi sosiaalisista suhteista, jos olisi sosiaalisempi?
Olen itse kuvailemasi kaltainen ja sosiaaliset tarpeeni ovat vaatimattomat. Koen saavani kirjoista saman, minkä toiset saavat (ilmeisesti) ihmissuhteista. Muutamassa harrastuksessa tapaan ihmisiä ja tietysti on sukulaiset ja naapurit.
Koen välillä syyllisyyttä ja pelkään, että ihmiset loukkaantuvat, kun en halua kiinteämpiä suhteita heihin vaikka he soittelevat, ehdottavat tapaamista ja monenlaista yhdessä tekemistä. Katson vain jo olevani niin vanha, että voin elää omalla tavallani. Ihmisissä ei ole vikaa, olen vain itse tällainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tarkoitan sellaista tyhjää juttelua ja höpinää mitä työpaikoilla kuuluisi harrastaa. Esim. kun joku on jo lounaalla ja toinen tulee myös syömään niin alkaa se " hohhoijaa, kylläpä onkin jo nälkä...Mitäs hyvää sulla on tänään..? Oi että näyttääpä hyvältä. No voi ei, miksei tää mikro toimi..." Tai "hitto mikä vesisade, mä kastuin ihan läpimäräksi". En osaa "puhua tyhjää" ja tuntuu että siksi ei oikein koskaan ole mitään sanottavaa. Työpaikalla kun ei ole oikein aikaa mihinkään sen syvällisempään. Eikä ketään kiinnosta minkä kirjan luin tai että miten inspiroitunut olen juuri nyt 1800-1900 luvun taitteen suomalaisuudesta. Ap
Niin tuttua, ap. Kuin minä nuorena.
Olennaista on olla kuvittelematta, että on itse jotenkin parempi siksi, että miettii suomalaisuusaatetta tai ruuan ympäristövaikutuksia, kun muut miettii koiran ulkoilutusta. Et ole parempi, olet vaan kiinnostunut eri asioista. Ylimielisyys nimittäin näkyy, eikä edes ole perusteltua.
Oma ratkaisuni: tietoinen pikkupuheen opettelu sosiaalisissa tilanteissa, ja muutaman hyvän ystävän hankkiminen, joiden kuulumisista olen oikeasti kiinnostunut (ainakin vähän).
Olet ihan tyypillinen introvertti, meitä on paljon. Myös me voimme tilanteen vaatiessa olla sosiaalisia. Se vain rasittaa meitä vähän enemmän.
Kysy itseltäsi, miksi haluat olla puheliaampi. Jotta saisit enemmän ystäviä ja hyväksyntää? Harjoittelemalla oppii olemaan ihmisten kanssa. Mulla se kesti neljäkymmentä vuotta, mutta nyt pystyn vapautuneesti juttelemaan työkaverien sekä tuntemattomien kanssa, ja mua pidetään yleisesti hyvänä tyyppinä. Mitä olenkin, ja niin olet sinäkin, ap.
Treeniä vaatii tää elämä ihmisten kanssa. Kyl se siit.
Jokseenkin samaistun.
Monilla ihmisillä on tapana kysellä kaikkea melko turhaa kai ystävällisyyttään. On vaikea ymmärtää miksi vastaukset tylsiin kysymyksiin kiinnostaisivat oikeasti, joten ehkä tilanteissa on jotain muuta taustalla eikä puheita tule ottaa kirjaimellisesti. En aina ymmärrä käytöksen taustoja: Onko small talkin tarkoitus osoittaa hyvää tahtoa toista kohtaan vai todistella omaa normaaliuttaan vai mikä? Mikä on minun roolini ja tarkoitukseni small talk -tilanteessa? Olenko ystävällisyyden kohde vai sosiaalisen hyväksynnän antaja vai jotain muuta? En ymmärrä.
Minua kiinnostaa ihmiset ei-henkilökohtaisella tasolla. Voin olla pitkiä aikoja yksin, juttelematta kellekään tietylle ihmiselle. Mutta minua kuitenkin kiinnostaa yhteiskunta, ihmisten käytös yleisesti ja toivoisin ihmisille yleisesti hyvää. En kuitenkaan näe syytä hypätä itse muiden joukkoon, jos ei nettikeskusteluja lasketa. Joskus kyllä kaipaan seuraa, mutta harvemmin kuin useimmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikääntyessäni olen alkanut kääntyä samanlaiseen moodiin kuin ap. Kaipasin aina kumppania, mutta miesten kanssa ei koskaan onnistunut. Hyviä ystävyyksiä on ollut useidenkin naisten ja muutamien pariskuntien kanssa. Nyt nekin on alkaneet hiipua. Jotkut ystävyydet on jo katkenneetkin vaikkei mitään riitoja ollut.
Muutin jopa sellaiselle paikkakunnalle jossa en tunne ketään. Olen nauttinut omasta seurastani ja vapaudesta. En kaipaa enää kumppaniakaan niin paljon. Pidän yhteyttä alle kymmeneen ihmiseen viestittelemällä, muutamaa tapaan pari kertaa vuodessa. Tämä on tuntunut sopivan myös heille.
Rakastan asua yksin ja päättää täysin elämästäni ja elää itsekkäästi. En jaksa enää kuunnella aidosti pitkään muita ihmisiä.
Tämä kuulostaa melkoisen kamalalta ja vaarana on että erakoidun. Minulla on muutama lemmikki joille voin osoittaa rakkautta ja joilta saan sitä.
Näin tässä vaan on käynyt. Tällä hetkellä en ole töissäkään enkä kaipaa sinne.
Teen yhden päivän retkiä ryhmän mukana, mutta en missään tapauksessa halua yöpyä. Olen ystävällinen ja juttelen muiden kanssa pintapuolisesti, mutta en etsi aktiivisesti ystäviä. Koronankin vuoksi välttelen ihmisjoukkoja ja tapahtumia.
Tämä tuntuu luontaiselta kehitykseltä kohdallani. Seuraan uutisia ja luen paljon koska se pitää kiinni yhteiskunnassa. Suunnittelen myös paluuta työelämään jos löydän jotain pienimuotoista.
Mä en kanssa oo kiinnostunut juuri kestään. Ihmiset niin tylsiä, että miksi pitäisi olla? Katoin tänään kolmannen kerran uusintana Kadonneen jäljillä Eerikaa kun etsi isäänsä Bulgariasta niin sellanen ihminen just sais mut kiinnostumaan. Ihminen, jossa olisi sellanen valo ja elämä. Tunteensa näyttävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei kanssa kiinnosta. Muista niiden tyyppien puheet joilla on väliä. En edes muista mun siskoni juttuja joka on wtf.
Olen kauhean herkkä tunteille ja jotkut ihmiset jotka ilmaisevat tunteitaan ja ajatuksiaan hyvin saavat mut kyllä kiinnostuvaan. Mutta miksi olisin kiinnostunut ihmisistä, jotka ovat kuin viilipyttyjä? Sellaisia suurin osa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokseenkin samaistun.
Monilla ihmisillä on tapana kysellä kaikkea melko turhaa kai ystävällisyyttään. On vaikea ymmärtää miksi vastaukset tylsiin kysymyksiin kiinnostaisivat oikeasti, joten ehkä tilanteissa on jotain muuta taustalla eikä puheita tule ottaa kirjaimellisesti. En aina ymmärrä käytöksen taustoja: Onko small talkin tarkoitus osoittaa hyvää tahtoa toista kohtaan vai todistella omaa normaaliuttaan vai mikä? Mikä on minun roolini ja tarkoitukseni small talk -tilanteessa? Olenko ystävällisyyden kohde vai sosiaalisen hyväksynnän antaja vai jotain muuta? En ymmärrä.
Minua kiinnostaa ihmiset ei-henkilökohtaisella tasolla. Voin olla pitkiä aikoja yksin, juttelematta kellekään tietylle ihmiselle. Mutta minua kuitenkin kiinnostaa yhteiskunta, ihmisten käytös yleisesti ja toivoisin ihmisille yleisesti hyvää. En kuitenkaan näe syytä hypätä itse muiden joukkoon, jos ei nettikeskusteluja lasketa. Joskus kyllä kaipaan seuraa, mutta harvemmin kuin useimmat.
Vastaan tähän, koska olen kielitieteilijä. Small talk ilmentää kielen ns. faattista funktiota. Kielellä on useita funktioita, joista tämä on yksi. Avainsana on yhteys. Jutustelulla haetaan ystävällismielistä yhteyttä samassa tilassa olevaan toiseen ihmiseen. Ilmaistaan omaa hyväntahtoisuutta.
vertaa tilanteita, joissa kaksi ihmistä on työpaikkaruokalassa samassa pöydässä eikä sano mitään, tai alkaa jutella siitä, onko tänään kesän viimeinen päivä, ja mitä säätiedotuksessa sanottiin. Juttelu luo sellaisen yhteyden kahden ihmisen välille, jota muuten ei syntyisi. Olennaista ei ole mitä sanotaan, vaan että ylipäätään sanotaan jotain, mikä osoittaa, että olemme samassa tilanteessa, ystävällisiä toisiamme kohtaan ja kaikki on hyvin.
Kaikki ei tätä niin kaipaa, mutta se on lajimme perustarve ja yleinen toimintatapa, ja meidän introverttien kannattaa hyväksyä se, eikä nousta vastakarvaan turhan takia. Valitse taistelusi.
7
perustetaan joku kerho meille, jotka eivät jaksa puhella niitä näitä koko ajan.
Tai sitten joku iskulause, josta voi teettää vaikkapa t-paitoja :D Iskulauseen pointtina olisi se, että on ihan jees tai jopa mahtavaa välillä olla vaan yhdessä hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Realiteeetit itellä on niin huonot ja ihmiseet tuppaavat käyttäytymään oman systeeminsä mukaisesti.
Miksi niistä pitäisi kiinnostua? Riittää että tulee toimeen. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin loppujen lopuksi kiinnostuneita vain itsestään.
Rakastin yksinoloa jo lapsena. Piirsin, askartelin ja luin sekä nautin ajattelun rauhasta.
Sellainen olen edelleen.
N48
Samoin. Ei vaan jaksa kiinnostua. Ihanaa kun tulee vapaa viikonloppu ja saa olla rauhassa.
Miksi mielestäsi ap sinun pitää olla kiinnostuneempi toisista ja toisaalta miksi heidän pitäisi kiinnostua sinusta? Näin fiksuna ja oikeudenmukaisena ihmisenä en odota toisten kiinnostuvan minusta enempää kuin minä heistä. En toisaalta siedä ylilyöntejä suuntaan tai toiseen.
Jännä että moni vastaajista automaattisesti vain yläpuolelta heittelee että no kun kukaan ei ole kiinnostava. Ovatko itse? Tämähän on yhtä tärkeä tekijä siinä kuin että onko toinen kiinnostava.
Ihan noin esimerkkinä juuri illanvietossa tapaamani 68-vuotias henkilö joka koppavasti julisti että ei ole vakiintunut koska ei ole tarpeeksi hyvää tarjolla. Koppaili noin muutenkin illallisen ajan enkä keksinyt että miksi hän on niin hyvä catch kenellekään että olisi aihetta noin ylimieliseen kommentointiin. Tulee mieleen idolsien yli-itsevarmat ihmiset jotka ei osaa laulaa paskaakaan ja suuttuu silti kun ei onnistu.
Nosto