Eskarin imetys - kaverit kiusaavat?
Myönnän jo ihan aluksi, että tiedän ihan hyvin olevani monen mielestä friikki ja ällöttävä äiti jne. Kun se on hoidettu alta pois, tahtoisin asiallisia vastauksia.
Imetän joulukuussa 6 vuotta täyttävää lastani, joka aloitti nyt eskarissa. Olen kotiäiti ja kotona on kolme nuorempaa lasta, joita kaikkia imetän vielä. En ole missään vaiheessa lopettanut esikoisen imettämistä, mutta vähentynyt se toki on. Imetän tällä hetkellä tätä esikoista illalla ja satunnaisesti päivällä.
Meille on pari kertaa tullut eskarista suoraan joku kaveri kylään, kun olen hakenut eskarini kotiin. Tällöin hän on halunnut välillä, että imettäisin. Olen tehnytkin niin, mutta kaverit ovat ymmärrettävästä syystä olleet aika hämillään.
Nyt eskarini kertoi kotiin tullessaan, että häntä kiusataan eskarissa tämän takia. Päiväkodin työntekijät tietävät imetyksestä, eivätkä omien sanojensa mukaan olleet kuulleet kiusaamista, mutta seuraavat.
Ajattelin ottaa näiden kiusaajien vanhempiin yhteyttä ja kertoa tästä imetyksestä. Ei siis millään tavalla syyttävästi, vaan ihan informoidakseni, jotta osaisivat informoida lapsiaan asiallisesti.
Mitä mieltä olisitte?
Kommentit (71)
Karhunpalveluksen lapsellesi teet, jos häntä suostut kavereiden läsnäollessa imettämään. Sen verran voisit ehkä ymmärtää sitä ymmärtämätöntä ympäristöäkin, että selvittäisit lapsellesi, että tää on ihan meidän perheen oma juttu eikä siitä tarvitse muille ihmisille numeroa tehdä. Tietenkään ketään ei saisi kiusata, mutta fakta on kuitenkin se, että juuri tämäntyyppiset "outoudet" ovat omiaan herättämään ympäristössä myös kiusaamista.
Monet eskari-ikäiset sitä paitsi ihan vilpittömästi ajattelevat niin, että vauvoja imetetään ja siten heidän on käytännössä mahdotontakin suhtautua kuin vertaiseensa ikätoveriinsa, joka käyttäytyy heistä kuin vauva ja jota kotona kohdellaan kuten heistä vauvoja kohdellaan.
En lähtisi tuon ikäisen imetystä luonnottomaksi taikka iljettäväksi sanomaan, mutta realiteetit kannattaa huomioida. Kovin julkisesti sitä ei kannata tehdä, semminkin kun kerran itsekin olet tietoinen siitä, millaisia reaktioita se saattaa aiheuttaa. Joten opeta lapsekllesi edes se, ettei tissin imeminen kuulu sellaisiin asioihin, joita isot lapset harrastavat kavereidensa läsnäollessa.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 14:15"]
Just just. Minua oikeasti ällöttää noin ison lapsen imetys, mutta hämmentää tällainen kaksinaismoralismi.
Kyllä paasataan homojen oikeuksista, joka on ihan biologisesti ajateltuna luonnotonta. Mutta sitten hyökätään imettävän äidin kimppuun, että hyi hyi, on ihan luonnotonta. Menkää itseenne.
[/quote]
Homous ei biologisesti ajatellen ole sen luonnottomampaa kuin imetyskään, varsinkaan 6-vuotiaan imetys. Biologisesti homoseksuaalisuutta esiintyy luonnonvaraisesti yli tuhannen eläinlajin kohdalla. Loogisesti sellainen, mitä luonnossa esiintyy, ei voi olla luonnotonta.
Mitä sitten homojen taikka imettäjien oikeuksiin tulee, niin sellaisiin asioihin biologia ei ota kantaa. Ylipäätään luonnollisuus/luonnottomuus harvoin suoraan korreloi moraalisten ja eettisten käsitysten kanssa.
Eräs sukulaiseni imetti 4-vuotiasta poikaansa, ei tosin koskaan pojan kaverien nähden, mutta sukulaisten kylläkin. Herätti se ihmetystä ja paheksuntaakin. JOtkut asiat pitää lopettaa ajallaan ja samalla laittaa lapsellekin rajat.
Voi sitä tyttöparkaa joka saa poikaystäväkseen jonkun itsekkään utaremamman tuoreen tissinvieroitustapauksen!
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 16:05"]
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 14:15"]
Just just. Minua oikeasti ällöttää noin ison lapsen imetys, mutta hämmentää tällainen kaksinaismoralismi.
Kyllä paasataan homojen oikeuksista, joka on ihan biologisesti ajateltuna luonnotonta. Mutta sitten hyökätään imettävän äidin kimppuun, että hyi hyi, on ihan luonnotonta. Menkää itseenne.
[/quote]
Homous ei biologisesti ajatellen ole sen luonnottomampaa kuin imetyskään, varsinkaan 6-vuotiaan imetys. Biologisesti homoseksuaalisuutta esiintyy luonnonvaraisesti yli tuhannen eläinlajin kohdalla. Loogisesti sellainen, mitä luonnossa esiintyy, ei voi olla luonnotonta.
Mitä sitten homojen taikka imettäjien oikeuksiin tulee, niin sellaisiin asioihin biologia ei ota kantaa. Ylipäätään luonnollisuus/luonnottomuus harvoin suoraan korreloi moraalisten ja eettisten käsitysten kanssa.
[/quote]
Aivan samaa mieltä. Pedofiliaa esiintyy luonnossa, joten se on luonnollista, joten se pitää laillistaa. Hyvä päätelmä.
Mitä odotit tältä avaukselta? Kiusaaminen on väärin, mutta jos se eskarilainen olisi vaipoissa, kiusattaisiin sitä ihan yhtä paljon kuin imetyksestäsi. Vaipoista kasvetaan eroon, samoin imetyksestä ja tuteista aja tuttipulloista. Jos lapsi syö vain soseita eskarissa, häntä kiusataan, koska hän käyttäytyy ikätasolleen lapsellisemmin. Vanhemmat voivat vaikuttaa asiaan esim. kertomalla sairaudesta, joka vaatii sileää ruokaa, mutta niin vanhempien kuin lastenkin on vaikea ymmärtää perusteluksi sitä, että toimitaan näin, kun lapsi vaan tahtoo. Kaikki muut eskarilaiset ovat opetelleet aikanaan kuiviksi, syömään karkeaa ruokaa ja pissaamaan pönttöön. Myös imetys kuuluu vauvoille, niille, jotka eivät pysty eivätkä osaa syödä muuta ruokaa.
Väkisin tulee näistä isojen lasten imettäjistä mieleen, että he täyttävät jotain omaa tarvettaan estäessään lapsen kasvun ja kehityksen ikätasoisesti. Kyseessä alkaa olla jo lapsen pahoinpitelyn merkkejä, jos aikuinen ihminen ei tajua suojella lastaan muiden hämästelyiltä ja paheksunnalta. Eiole normaalia eikä luonnollista imettää eskarilaista. Kukaan ei katso hyväksyvästi tuttia syövää eskarilaista ja imetys on samanlainen osoitus vauvamaisuudesta. Vanhempi ei ole osannut tukea lapsen irrottautumisyriksiä vaan päinvastoin on tukahduttanut ne omien tarpeittensa takia. Tämä jos mikä on surullista. Nyt sen vanhemman tehtävän hoitaa kaverit julmalla tavalla. Kohta varmaan pyörii netissä kavereiden ottamat videot eskarilaisen imetyksestä.
Minun on äärimmäisn vaikeaa tajuta tällaista toimintaa.
Olen sitä mieltä että on rumaa tehdä tällaisia trolleja.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 16:55"]
Olen sitä mieltä että on rumaa tehdä tällaisia trolleja.
[/quote]
Sama juttu. Olis mennyt läpi, jos joku olis sanonut, että imettää 6-vuotiasta (niinkin hulluja ämmiä kuulemma on), mutta että vielä 3 nuorempaakin imijää... Tuli mieleen, että sellainen kotiäiti ei sitten muuta tekisikään, kun imettäisi pikku porsaitaan kaiket päivät.
Pitkään imettäviä on, mutta en kyllä voi uskoa että kukaan imettäisi neljää lasta. Siinä ei jää sille vauvalle, joka oikeasti maitoa tarvitsee, kuin rippeet.
Jonkun epäonnistuneen imettäjän provohan tämä on.
Ei 6-vuotiaan imetyksessä mitään pahaa ole, mutta ei kukaan sitä lasten kavereiden edessä tekisi.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 14:43"]
Sairasta tässä on se, että lasta (isoakin) imettävä äiti leimataan hulluksi.
[/quote]
Ei.
Se on sairasta että iso lapsi imee tissiä.
Uskovaisetkin alkavat vaikuttaa siinä rinnalla ihan fiksuilta tyypeiltä.