Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eskarin imetys - kaverit kiusaavat?

Vierailija
02.09.2013 |

Myönnän jo ihan aluksi, että tiedän ihan hyvin olevani monen mielestä friikki ja ällöttävä äiti jne. Kun se on hoidettu alta pois, tahtoisin asiallisia vastauksia.

 

Imetän joulukuussa 6 vuotta täyttävää lastani, joka aloitti nyt eskarissa. Olen kotiäiti ja kotona on kolme nuorempaa lasta, joita kaikkia imetän vielä. En ole missään vaiheessa lopettanut esikoisen imettämistä, mutta vähentynyt se toki on. Imetän tällä hetkellä tätä esikoista illalla ja satunnaisesti päivällä.

 

Meille on pari kertaa tullut eskarista suoraan joku kaveri kylään, kun olen hakenut eskarini kotiin. Tällöin hän on halunnut välillä, että imettäisin. Olen tehnytkin niin, mutta kaverit ovat ymmärrettävästä syystä olleet aika hämillään.

 

Nyt eskarini kertoi kotiin tullessaan, että häntä kiusataan eskarissa tämän takia. Päiväkodin työntekijät tietävät imetyksestä, eivätkä omien sanojensa mukaan olleet kuulleet kiusaamista, mutta seuraavat.

 

Ajattelin ottaa näiden kiusaajien vanhempiin yhteyttä ja kertoa tästä imetyksestä. Ei siis millään tavalla syyttävästi, vaan ihan informoidakseni, jotta osaisivat informoida lapsiaan asiallisesti.

 

Mitä mieltä olisitte?

Kommentit (71)

Vierailija
41/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulemma Johannes Virolaista äiti imetti vielä kouluiässä, jostain haastattelusta luin. Ei tainnut pojan tulevaisuutta paljon haitata. Suosittelen kyllä itse yksityistä imetystä teille, hienoa että olet noin rohkea. Tsemppiä sinulle!

Vierailija
42/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 13:52"]

Huoh. Eipä taida siis auttaa vanhempien informointi, kun aikuiset ihmisetkin hyökkäävät näin kimppuun.

 

Annan siis olla. Eskari haluaa, että imetän. Kaverit saavat sitten oppia erilaisuutta. 

 

ap

 

(En kommentoi tähän viestiketjuun enää mitään)

[/quote]

Joo, meillä eskarilainen haluaa katsoa Star warsit, Taru sormusten herrasta ja Pirates of the caribbian -leffat.. en oo antanut. Mutta vissiin sit pitää, kun eskarilainen kerran HALUAA? Älä piiloudu sen lapsen selän taakse, SINÄ haluat imettää häntä ja kysymys on siis, miksi?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
44/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitini on suurpeerheestä.Sisaruksia yli 10.Hänen äitinsä sanoi aikanaan aina suoraan nuorimmalle,että imetys loppuu sinulta,kun vauva syntyy.Ja niin kävi.On se tuttipullokin keksitty.Isommat lutkuttakoot sitä.Melkein puistattaa,kun omilla sisaruksilla on 6-7 vuotiaita pitkiä poika,jotka ovat itseäni päätä lyhyempiä,että heitä vielä imettäisi.Hyrr!

Vierailija
45/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

HYI, HYI, HYI! Mutta meillä oli aikoinaan naapuri, joka imeti vielä 7-vuotiasta. Minua ällötti se. Joskus äiti istui takapihalla imettämässä ja minusta näytti kauheelta. Äiti istui lapsi tissillä silmät kiinni... en voinut kattoo sitä, oli niin kuvottavaa. Ne onneksi muutti pois pian.

Vierailija
46/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistan yhden tytön lapsuudesta, jota imetettiin aina satujumpan jälkeen. Ihan siinä penkillä vaan, tyttö seisoi ja tunki itsensä äidin paidan alle. Mitään ei näkynyt, mutta tajusin kyllä selvästi. Olin ehkä 4-5-vuotias ja pidin sitä tosi ällöttävänä silloin, vaikkei kukaan ollut minulle sanonut mitään negatiivista siitä. Äitikin sanoi, että eri perheissä on eri tavat. Minä, pieni lapsi, ymmärsin, että siinä on kuitenkin jotain todella ällöttävää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ala jo päästää irti esikoisestasi, hän on lähdössä omalle matkalleen vaikka kuinka haluaisit pitää hänet itsessäsi kiinni. Voit myös kehitellä esikoululaiselle tai esikoululle jonkun muun sanan kuin "eskari". Se saattaisi antaa sinulle sopivaa älyllistä purtavaa maidontuoksuisessa arjessasi. 

Toivottavasti sinulla on joku kodin ja äitiyden ulkopuolinen harrastus ja tapaat riittävästi muita aikuisia (oma mies ja äiti ei riitä). 

 

Vierailija
48/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 14:32"]

Ala jo päästää irti esikoisestasi, hän on lähdössä omalle matkalleen vaikka kuinka haluaisit pitää hänet itsessäsi kiinni. Voit myös kehitellä esikoululaiselle tai esikoululle jonkun muun sanan kuin "eskari". Se saattaisi antaa sinulle sopivaa älyllistä purtavaa maidontuoksuisessa arjessasi. 

Toivottavasti sinulla on joku kodin ja äitiyden ulkopuolinen harrastus ja tapaat riittävästi muita aikuisia (oma mies ja äiti ei riitä). 

 

[/quote]

 

Mikä sua vaivaa? Miten imettäminen estää elämästä? Eikö itseltäsi tullut maitoa ja olet siitä ikuisesti katkera? Huhhuh!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eskari on esikoulu. EsikouluLAINEN on eskarilainen.

Vierailija
50/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kumpi on sulle tärkeämpää, ne imettämisen mahdolliset hyödyt (jotka eivät kyllä mielestäni ole kovin todistettuja tuon ikäiselle), vai se että lapsi saa elää ilman tuollaista taakkaa koulumaailmassa? Vähemmästäkin kiusataan, ja jos monet aikuiset eivät ymmärrä aiheesta mitään, niin miten voit olettaa että toiset lapset ovat suvaitsevaisia lastasi kohtaan?

 

Mulla kyllä oikeasti inhottaa sellaiset vanhemmat, jotka ei ole valmiita korjaamaan omaa toimintaa jos on jotain sellaista millä voisi vähentää kiusaamista. Esimerkiksi omat vanhempani eivät siivonneet ikinä, se oli meidän perheen tapa, ja mua kiusasi muutama kaveri siitä että meillä oli niin likaista. Toinen oli yksi tapaus jota kiusattiin vanhempiensa takia, äitinsä siis puuttui kaikkeen lapsen elämässä ja käyttäytyi aina lapsenkin silmään sekopäisesti. Milloin alkoi skitsoilemaan ja saamaan raivokohtauksia lapselleen koulun pihassa, milloin lasten kavereille kun oli tullut riita. Non tottakai tuo vielä änkesi lapsen harrastukseenkin yhdeksi valmentajista, ja pilasi lapsen kaverisuhteet sielläkin. Minun mielestä sinun toiminta on tuohon verrattavissa. Jatkat sellaista toimintaa joka aiheuttaa 100% varmuudella kiusaamista, josta tuskin on kuitenkaan mitään merkittävää hyötyä lapsen kehitykselle.

 

Etkös ole ikinä kuullut rallatusta "matti patti pakanaa, istui oven takanaa, mitä siellä tekemässä...." Kyllä aikuiset tietää tuollaista toimintaa tehdessään miten se vaikuttaa lapsen kaverisuhteisiin, sitä en ymmärrä miksi sitä jatketaan. Onko se erityisen mukavaa kun lapsella ei ole muita kavereita kuin äiti?

 

Ja siis mun mielestä on oma asiansa mihin asti imettää, mutta jos sitä meinaa kovin pitkälle jatkaa, niin eikö olisi parempi tehdä sitä edes lapsen kavereilta piilossa? kun kuitenkin tiedät ettei sitä harrasteta kuin hyvin harvoissa perheissä. Onhan se tosi hieno ajatus että maailmassa ihmiset muuttuisivat suvaitsevaisiksi, mutta tuskin niin tulee yhtäkkiä käymään. Jos ui vastavirtaan, pitää oppia nielemään. Tässä tapauksessa se vain on sinun lapsesi joka nielee, niin kirjaimellisesti kuin metaforisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sairasta tässä on se, että lasta (isoakin) imettävä äiti leimataan hulluksi.

Vierailija
52/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun lapseni on 6 ja heidän porukassa kiusataan hyvin helposti jotain. Jatkuvasti on jotain kahinoita . Jos jotain imetettäisiin, voi lapsi parkaa. Kuitenkin meidän eskariryhmä lähtee hyvin pitkälti samassa poppoossa kouluunkin, eli hyvässä lykyssä kuulee imetyksestä seuraavat 12 v ja taatusti tulee häpeämään äitiään tuhansia kertoja tulevaisuudessa.

 

Miten joku äiti voi olla näin julma ?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Neljääkö imetät joka päivä?

Onko ollut vaikutusta rintojen ulkonäköön tms.?

Tunnetko imettäessäsi itsesi hyvinkin tarpeelliseksi?

En itse näe yli puolivuotiaiden imettämistä tarpeellisena!

Vierailija
54/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jesus Christ mitä minä oikein luin....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 14:49"]

Neljääkö imetät joka päivä?

Onko ollut vaikutusta rintojen ulkonäköön tms.?

Tunnetko imettäessäsi itsesi hyvinkin tarpeelliseksi?

En itse näe yli puolivuotiaiden imettämistä tarpeellisena!

[/quote]

miksi olisi pakko antaa kaupan maitoa yli 6kk?  siis ei se ruoka määrä nyt niin hurja ole ja ensisijainen ruoka on maito.

Vierailija
56/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka kauan aiot jatkaa imetystä, jos kerran lapsi vain haluaa? Jos hän on vanhin lapsi, joutuu hän luopumaan monista muistakin pienten jutuista ensimmäisenä, ja toivottavasti saa jotain isojen juttua tilalle.hellyyttä voi antaa muutenkin kuin imetuksen muodossa.siihen on vain helppo tottua, kun on valinnut pitkän imetyksen.

Vierailija
57/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 14:43"]

No kumpi on sulle tärkeämpää, ne imettämisen mahdolliset hyödyt (jotka eivät kyllä mielestäni ole kovin todistettuja tuon ikäiselle), vai se että lapsi saa elää ilman tuollaista taakkaa koulumaailmassa? Vähemmästäkin kiusataan, ja jos monet aikuiset eivät ymmärrä aiheesta mitään, niin miten voit olettaa että toiset lapset ovat suvaitsevaisia lastasi kohtaan?

 

Mulla kyllä oikeasti inhottaa sellaiset vanhemmat, jotka ei ole valmiita korjaamaan omaa toimintaa jos on jotain sellaista millä voisi vähentää kiusaamista. Esimerkiksi omat vanhempani eivät siivonneet ikinä, se oli meidän perheen tapa, ja mua kiusasi muutama kaveri siitä että meillä oli niin likaista. Toinen oli yksi tapaus jota kiusattiin vanhempiensa takia, äitinsä siis puuttui kaikkeen lapsen elämässä ja käyttäytyi aina lapsenkin silmään sekopäisesti. Milloin alkoi skitsoilemaan ja saamaan raivokohtauksia lapselleen koulun pihassa, milloin lasten kavereille kun oli tullut riita. Non tottakai tuo vielä änkesi lapsen harrastukseenkin yhdeksi valmentajista, ja pilasi lapsen kaverisuhteet sielläkin. Minun mielestä sinun toiminta on tuohon verrattavissa. Jatkat sellaista toimintaa joka aiheuttaa 100% varmuudella kiusaamista, josta tuskin on kuitenkaan mitään merkittävää hyötyä lapsen kehitykselle.

 

Etkös ole ikinä kuullut rallatusta "matti patti pakanaa, istui oven takanaa, mitä siellä tekemässä...." Kyllä aikuiset tietää tuollaista toimintaa tehdessään miten se vaikuttaa lapsen kaverisuhteisiin, sitä en ymmärrä miksi sitä jatketaan. Onko se erityisen mukavaa kun lapsella ei ole muita kavereita kuin äiti?

 

Ja siis mun mielestä on oma asiansa mihin asti imettää, mutta jos sitä meinaa kovin pitkälle jatkaa, niin eikö olisi parempi tehdä sitä edes lapsen kavereilta piilossa? kun kuitenkin tiedät ettei sitä harrasteta kuin hyvin harvoissa perheissä. Onhan se tosi hieno ajatus että maailmassa ihmiset muuttuisivat suvaitsevaisiksi, mutta tuskin niin tulee yhtäkkiä käymään. Jos ui vastavirtaan, pitää oppia nielemään. Tässä tapauksessa se vain on sinun lapsesi joka nielee, niin kirjaimellisesti kuin metaforisesti.

[/quote]

 

 

 

Totta.Vanhempi voisi myös kiinnittää huomiota siihen omaan tekoseen,varsinkin kun tässä tapauksessa juurikin vanhemman takia kiusataan.

Ehkä 60 vuotta sitten oli soveliasta imettää pitkään,koska elettiin köyhemmin ja paljon muuta ravintoa ei ollut.Nykyään saa huutia jos imettää 2viikkoista julkisella paikalla,saatikka 6 vuotiasta.

 

Vierailija
58/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten on biologisesti mahdollista imettää jotain tuon ikäistä??! Ellei äidillä ole nuorempia lapsia joiden maidot "imaistaan" muun lapsijonon ohi?

Vierailija
59/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 14:17"]

Täydellisissä naisissahan Lynetten työkaveri imetti isoa lasta,koska imetys piti sen hoikkana,niin et kaipa tuollaista VOI tapahtua oikeastikin,mutta toivottavasti on provo.[/quote]

 

Kyseisessä sarjassa oli niin överiksi kärjistettyjä tilanteita muutenkin, ja osa taisi olla puhdasta urbaanilegendaa :D

Vierailija
60/71 |
02.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehdottomasti kannattaa jatkaa ainakin armeijaan asti, jos kyseessä on poikalapsi. Ja ottaa jo kutsunnoissa puheeksi, että komppanian vääpeli siellä sitten  huolehtii erityisruokinnasta puolestasi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän kahdeksan