Lue keskustelun säännöt.
miksi monet ilmoittavat seuranhakuilmoituksessa
29.08.2013 |
etteivät esim halua mielenterveyspotilaan kanssa alkaa deittailla? mikä siinä pelottaa? todella moni kuitenkin käyttää vähintään masennuslääkitystä.
Kommentit (18)
No seuranhaussa yleensä halutaan optimoida se joukko, josta voisi löytyä kumppani, jonka kanssa asiat voisivat sujua eikä heti ole kiviä tiellä.
Mt-tapauksiakin on varmasti monenlaisia. Ehkä tuolla ei tarkoitetakaan sellaisia, joilla on lääkitys ja arki sujuu normaalisti ja kivasti vaan sellaisia tapauksia, että arki on epävakaata ja ennustamatonta eikä oikein voi tehdä tulevaisuuden suunnitelmia, jos toisen arki on niin mutkikasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 12:54"]
Noh, en minäkään haluaisi. Kuka nyt menneisyydelleen mitään mahtaa, mutta tulkoon terapian kautta minun luokseni. Eli ensin menneisyys järjestykseen ja pääkoppa kuntoon. Vasta sitten on mahdollista luoda parisuhdekin. Jos menneisyys sekoittaa pakkaa yksityiselämässä, niin kyllä se sekoittaa pakkaa parisuhteessakin.
Ehkä on olemassa ihan vain kemiallisista tekijöistä olevia mielenterveysongelmia, mutta eiköhän suurin osa ole niistä ihan omia tunnelukkoja.
[/quote]
mitä jos kumppani sairastuu uudelleen seurustelun aikana? jätätkö?
Siinä ei ole mitään pahaa, mutta jos noin ilmoittaa profiilissaan ei luultavasti saa niitä hyviäkään miehiä/ naisia koska he pitävät vähän yksinkertaisena.
Eli ei : - Ei Hulluja!
vaan haluan tervejärkisen miehen ;)
Todennäköisesti lopettaisin seurustelun, jos toinen sairastuisi psykiatriseen sairauteen. En jaksaisi toimia terapeuttina enkä kestäisi epävakaata ihmistä, jonka kanssa arki olisi jatkuvaa tasapainoilua.
Tiedän, että vastaukseni loukkaa ja ärsyttää monia, mutta uskallan sanoa tämän rehellisesti. On monia muitakin ominaisuuksia, joita en halua seurustelukumppanilleni. En myöskään alkaisi seurustella kuiville päässeen alkoholistin tai narkkarin kanssa. Riski olisi kaikesta huolimatta liian suuri.
Minulla on yksi elämä ja yritän tehdä siitä mahdollisimman onnellista ja tasapainoista.
Koska tiedän, kuinka paljon mielenterveysongelmat aiheuttavat myös puolisolle kärsimystä ja tuskaa. Itselleni en tietentahtoen sellaista halua. Totta kai on eri asia, jos puoliso sairastuu psyykkisesti 10 yhteisen vuoden jälkeen kuin että tuore deittituttavuus ilmoittaa kuukauden seurustelun jälkeen itsemurha-ajatuksistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen maininta rajaa kyllä ulkopuolelle myös ihmisiä, jotka eivät ole mt-potilaita mutta joille kyseinen kommentti on turn-off. Eli ei tuo välttämättä toimi rajauksena ollenkaan niin kuin on toivottu.
[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 19:50"]
Todennäköisesti lopettaisin seurustelun, jos toinen sairastuisi psykiatriseen sairauteen. En jaksaisi toimia terapeuttina enkä kestäisi epävakaata ihmistä, jonka kanssa arki olisi jatkuvaa tasapainoilua.
Tiedän, että vastaukseni loukkaa ja ärsyttää monia, mutta uskallan sanoa tämän rehellisesti. On monia muitakin ominaisuuksia, joita en halua seurustelukumppanilleni. En myöskään alkaisi seurustella kuiville päässeen alkoholistin tai narkkarin kanssa. Riski olisi kaikesta huolimatta liian suuri.
Minulla on yksi elämä ja yritän tehdä siitä mahdollisimman onnellista ja tasapainoista.
[/quote]
okei, eli sulle olis sitten ok, jos esim sä sairastuisit syöpään ja puolisosi jättäisi sen takia? mites se myötä- ja vastoinkäymisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä alkaisi seurustella luultavasti myöskään rankkoja syöpähoitoja parhaillaan läpikäyvän kanssa. Se, että vuosien suhteen jälkeen toinen sairastuu, kun takana on paljon niitä yhteisiä hyviä ja terveitä päiviä, ja ylipäänsä on saanut tutustua jo siihen millainen toinen terveenä on, on täysin eri asia.
Olen itsekin sairastanut masennusta ja selviytynyt syövästäkin. Ihan varmasti mullaon nyt terveenä hhuomattavasti paremmat edellytykset oikeaan parisuhteeseen, jossa on 2 tasavertaisesti toisiaan huomioimaan kykenevät aikuista, hoivaajan ja hoivaajan sijaan.
[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 23:09"]
En mä alkaisi seurustella luultavasti myöskään rankkoja syöpähoitoja parhaillaan läpikäyvän kanssa. Se, että vuosien suhteen jälkeen toinen sairastuu, kun takana on paljon niitä yhteisiä hyviä ja terveitä päiviä, ja ylipäänsä on saanut tutustua jo siihen millainen toinen terveenä on, on täysin eri asia.
Olen itsekin sairastanut masennusta ja selviytynyt syövästäkin. Ihan varmasti mullaon nyt terveenä hhuomattavasti paremmat edellytykset oikeaan parisuhteeseen, jossa on 2 tasavertaisesti toisiaan huomioimaan kykenevät aikuista, hoivaajan ja hoivaajan sijaan.
[/quote]
kaikista psykiatrisista sairauksista ei parane kokonaan. et siis voisi seurustella ihmisen kanssa jolla on lääkitys johonkin sairauteen? aika erikoista.kuulostaa kovin tunnekylmältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vielä tavannut yhtään alle 30-vuotiasta naista joka ei olisi jossain elämänsä vaiheessa ollut mielenterveysongelmainen. Joko itsetuhoinen teini tai sitten aikuisena masentunut.
M30
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 10:33"]
[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 23:09"]
En mä alkaisi seurustella luultavasti myöskään rankkoja syöpähoitoja parhaillaan läpikäyvän kanssa. Se, että vuosien suhteen jälkeen toinen sairastuu, kun takana on paljon niitä yhteisiä hyviä ja terveitä päiviä, ja ylipäänsä on saanut tutustua jo siihen millainen toinen terveenä on, on täysin eri asia.
Olen itsekin sairastanut masennusta ja selviytynyt syövästäkin. Ihan varmasti mullaon nyt terveenä hhuomattavasti paremmat edellytykset oikeaan parisuhteeseen, jossa on 2 tasavertaisesti toisiaan huomioimaan kykenevät aikuista, hoivaajan ja hoivaajan sijaan.
[/quote]
kaikista psykiatrisista sairauksista ei parane kokonaan. et siis voisi seurustella ihmisen kanssa jolla on lääkitys johonkin sairauteen? aika erikoista.kuulostaa kovin tunnekylmältä.
[/quote]
Riippuu ihan missä jamassa ihminen on. Jos lääkitys hyvässä tasapainossa ja ihminen kykenee lääkityksellä täysin normaaliin elämään, myös tunne-elämän osalta eikä normaaliarjessa ole mitenkään erityisen ahdistunut tai toiminnaltaan rajoittunut, niin miksei. Kyllä mä tunnen esim. skitsofreenikkoja, jotka lääkityksen ansiosta ovat täysin työ- ja toimintakykyisiä.
Semmoista elämää en halua enää ikinä elää, että töissä mun täytyy sydän syrjällä pelätä onko läheinen tehnyt päivän aikana itselleen jotain ja voimattomana katsoa vierestä toisen kärsimystä. Jättää omat tarpeeni, tunteeni ja toiveeni suhteessa taka-alalle koska joudun pelkäämään, että kumppani kuormittuisi liikaa. En myöskään jaksaisi enää ikinä elää ihmisen kanssa, josta masennus on tehnyt jatkuvasti tiuskivan ja helposti tuskastuvan. Tai ylipäänsä suhdetta, jossa yhteiselo menee toisen ongelmien ehdoilla - oli niiden ongelmien takana miten ihana ihminen tahansa.
Mulla siis aiemmin oli ihan positiivinen kuva parisuhteesta mielenterveysongelmaisen kanssa eikä mitään ennakkoluuloja asiasta, nyt parin sellaisen ihmissuhteen jälkeen en sellaista enää halua, kun tiedän mitä se voi käytännössä olla. Julmaa myöntää, mutta yksi merkittäviä tekijöitä jotka vaikuttivat oman masennukseni paranemiseen, oli se että lähipiiriini tuli muutamia uusia läheisiä terveitä ihmisiä ja samalla etäännyin muutamista sairaista. Ei mulla oma psyyke ole edelleenkään niin vahvassa jamassa, että hakemalla hakisin elämääni huonostivoivaa ihmistä. Kokemuksesta tiedän, että se henkinen pahoinvointi ei ikinä jää ihmisen omaksi asiaksi.
Tällä hetkellä etsin kuitenkin ihmistä, jonka kanssa perustaa perhe ja jakaa yhdessä vastuu lapsista. En missään nimessä halua löytää itseäni tilanteesta, jossa toinen on siinä tilassa, että vastuu käytännössä koko perheestä ja parisuhteesta kaatuu mulle. Toki kuka tahansa voi sairastua kesken suhteen, sille ei sitten vaan voi mitään. Tiedän omasta kokemuksestani, että mielen sairaudet voivat arjen toimintojen kannalta rampauttaa huomattavasti tehokkaammin kuin fyysiset sairaudet. Teki se minusta kylmän ihmisen tai ei, niin jos kumppanini vaikka vammautuisi letkukuntoon loppuiäkseen, niin en näin nuorena jäisi loppuiäkseni omaishoitajaksi. Ystäväksi voisin jäädä, ja olla apuna, mutta tuo parisuhde ei antaisi minulle juuri mitään niistä asioista, minkä vuoksi ylipäänsä parisuhteessa tahtoisin olla kenenkään kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä vaatimusten luetteleminen on aina ihmetyttänyt minua seuranhakupalveluissa. Ei kai normaalissa ihastumisessa ole mitään etukäteiskriteerejä - sitä vaan näkee jonkun puoleensavetävän, johon haluaa tutustua.
Ulkonäkö ja käytös - siis ensivaikutelma - kertovat paljon enemmän kuin joku tietty tutkinto, pituus tai lempielokuva. Ammatti merkitsee niin eri asiaa jokaiselle, pituusvaikutelmaan vaikuttavat vaatteet ja ryhti, elokuvia voi katsella monella tavalla...
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 11:01"]
Tämä vaatimusten luetteleminen on aina ihmetyttänyt minua seuranhakupalveluissa. Ei kai normaalissa ihastumisessa ole mitään etukäteiskriteerejä - sitä vaan näkee jonkun puoleensavetävän, johon haluaa tutustua.
Ulkonäkö ja käytös - siis ensivaikutelma - kertovat paljon enemmän kuin joku tietty tutkinto, pituus tai lempielokuva. Ammatti merkitsee niin eri asiaa jokaiselle, pituusvaikutelmaan vaikuttavat vaatteet ja ryhti, elokuvia voi katsella monella tavalla...
[/quote]
Komppaan tätä! Ihmisillä on niin omituisia ehtoja ihannepuolisolle. Miten olisi jotkut oikeasti tärkeät ominaisuudet kuten "ei houkuttele hyttysiä" :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu, että tuo "ei mielenterveysongelmia" -vaatimus on monien ilmoituksissa siksi, että heillä on aiempaa huonoa kokemusta parisuhteesta mielenterveysongelmaisen kanssa ja siitä, miten paljon se vaikuttaa suhteeseen. Toi nyt menee aika samaan sarjaan, kuin että ihmiset toivovat myös ettei kumppanilla ole ongelmia alkoholin kanssa, tai jotain aggressionhallintaongelmaa. Tai että harva tietentahtoen hakee kumppanikseen linnassa istuvaa jolla on tuomiota jäljellä 10 vuotta tai ihmistä, joka asuu toisella puolella maapalloa ilman mitään aikomusta muuttaa ikinä suomeen tai kehitysvammaista ihmistä. Nämä on kuitenkin kaikki juttuja, joista kohtalaisen varmasti pystyy ennustamaan että jonkinlaista lisärasitetta ne aiheuttavat suhteelle, oli ihminen miten ihana ja ihastuttava tahansa.
En ole itse huomannut hirveästi mitään kovin ihmeellisiä ennakkokriteerejä seuranhakuilmoituksissa. Lähinnä ihmiset tuntuvat etsivän kiinnostuksenkohteiltaan ja luonteeltaan kanssaan yhteensopivaa ihmistä, yhteinen koulutustausta ja leffamaku korreloi jonkun verran näiden molempien kanssa. Sitten lisäksi muutamia täysin turhia ja mitäänsanomattomia kliseevaatimuksia kuten "huumorintajuisuus" (kuka nyt ei omasta mielestään olisi huumorintajuinen?) ja "katseenkestävyys" (ei kai kukaan oikeasti katseesta sulakaan).
Omassa ilmoituksessani kerroin rehellisesti masennuksesta ja haaveistani ja toiveistani elämän suhteen ja löysin upean naisen joka hyväksyi sellaisena kuin olen. Ei vaatinut maisterin tutkintoa, omakotitaloa taikka miljoonaa pankkitilillä.
Tein selväksi että jos olet tuomitseva ja pinnallinen niin voit jatkaa matkaa. Tiesin kyllä oman arvoni ja jos joku ei halunnut muuta nähdä kuin sairauden niin se on ihminen johon en edes halua tutustua. Ja nykyään on kaikki huolet taakse jäänyttä. :)
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 10:46"]
En ole vielä tavannut yhtään alle 30-vuotiasta naista joka ei olisi jossain elämänsä vaiheessa ollut mielenterveysongelmainen. Joko itsetuhoinen teini tai sitten aikuisena masentunut.
M30
[/quote]
Ohoh-ihme piireissäpä pyörit :)
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 11:01"]
Tämä vaatimusten luetteleminen on aina ihmetyttänyt minua seuranhakupalveluissa. Ei kai normaalissa ihastumisessa ole mitään etukäteiskriteerejä - sitä vaan näkee jonkun puoleensavetävän, johon haluaa tutustua.
Ulkonäkö ja käytös - siis ensivaikutelma - kertovat paljon enemmän kuin joku tietty tutkinto, pituus tai lempielokuva. Ammatti merkitsee niin eri asiaa jokaiselle, pituusvaikutelmaan vaikuttavat vaatteet ja ryhti, elokuvia voi katsella monella tavalla...
[/quote]Ne hakee seuraa joilla on ehtoja ja siksi vaikeuksia löytää mieleistään seuraa.
Noh, en minäkään haluaisi. Kuka nyt menneisyydelleen mitään mahtaa, mutta tulkoon terapian kautta minun luokseni. Eli ensin menneisyys järjestykseen ja pääkoppa kuntoon. Vasta sitten on mahdollista luoda parisuhdekin. Jos menneisyys sekoittaa pakkaa yksityiselämässä, niin kyllä se sekoittaa pakkaa parisuhteessakin.
Ehkä on olemassa ihan vain kemiallisista tekijöistä olevia mielenterveysongelmia, mutta eiköhän suurin osa ole niistä ihan omia tunnelukkoja.