Poliisi löi putkapahoinpitelyn uhria kolmesti nyrkillä: ”Näytti, että tämä on yleistä hupia laitoksella”
Kolmissakymmenissä ollut mies makasi sairaalassa heikossa kunnossa. Hän oli ollut lähellä menettää henkensä poliisin käsittelyssä.
Ruhjeita oli eri puolilla, kylkiluita oli vaurioitunut ja hengitys pysähtynyt. Iltalehden aiempien tietojen mukaan elintoiminnat olivat hetkeksi lakanneet, mutta uhri oli saatu viime hetkellä elvytettyä.
Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.
Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.
Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.
Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan.
Nähtyään tutkijoiden esittämän videon uhri toteaa kuulustelijalle:
– Minulle ei ole poliisiin mitään luottamusta. Minulle ei ole aikaisempaa rikollista taustaa, mutta minua on kohdeltu kuin taparikollista.
– Minusta kyse on tapon yrityksestä. Näytti kaiken kaikkiaan, että tämä on yleistä hupia Lahden poliisilaitoksella, uhri paheksui sitä, etteivät paikalla olleet esimiehet puuttuneet tilanteeseen.
Rikoksesta epäilty poliisi ja kaksi vartijaa kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Todistajina kuullut poliisit pitivät riehuvan asiakkaan taltuttamiseksi käytettyjä voimakeinoja asianmukaisina. Humalaisen asiakkaan putkalle kuljettanut ylikonstaapeli oli ainoa, joka myönsi kuulustelijalle:
– Meidän on turha kiistää, ettemmekö nähneet (poliisin nimi) lyöneen (uhrin nimi) kolme kertaa. En osaa sanoa, miksi hän niin teki.
Kommentit (815)
Olisi varmasti aihetta järjestää mielenosoitus poliisiväkivaltaa vastaan. Miksi kauhistellaan Yhdysvaltojen poliisia, kun oma poliisi on samanlainen.
Yksikään palstakävijä ei maksa kenenkään palkkaa, naurettavaa uhoamista.
Toivottavasti vetivät oikein kunnolla turpaan. Mitään inhoa niin paljon kuin näitä keski-ikäisiä öykkäreitä. No ostarilla notkuvat ja huutelevat ulkomaanpellet ovat samiksia, nekin voisi välillä heittää jonnekin kopperoon ja antaa selkään. Ja kouluhäiriköt ei muuta kaipaakaan, kun kunnon löylytyksen joka viikko, perjantai-iltapäivä olisi sopiva.
Tosin tähän voisi luoda omat rangaistuspartionsa, ettei poliisien voimavaroja hukattaisi näihin stanan juoppoihin ja muihin päihdeongelmaisiin. Että jos mut ryöstetään tai rai' kataan tuolla, niin ei löydy poliisilla resursseja tulla edes katsomaan, kun niiden pitää hyysätä jonkun aikuisen miehen holtittomuutta ja oikeuksia, kun ny sattu silleen juomaan ittensä tohonkuntoon. Grrrrrrre..
t- se kiltti kansalainen, joka koko elämänsä joutuu näitä häiriköitä välttelemään ja vielä kaiken lisäksi niiden elämän/kustannukset veromarkoillaan maksamaan
Vierailija kirjoitti:
Ja tällaiseen poliisiin suomalaiset luottavat, käsittämätöntä.
Siis tähän yhteen poliisiinko ? Miksi niin ajattelet?
Videosta näkee, kun henkilöä kannetaan jaloissa olevista käsirautojen ketjusta roikottaen. Sen tietää millaiset jäljet jalkaraudat jättävät kun ketjusta roikotetaan. Henkilöä olisi tullut kantaa molemmista jaloista. Kantajia videon mukaan olisi ollut tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Videolla ei sitä näy, mutta oikeudenkäynnissä tuli esiin, että miehen naama oli veressä, patjaan roiskui verta ja hänellä on nenä murtunut. Jos se ei tapahtunut sellissä, niin miestä oli hakattu jo aiemmin. Jos miehellä oli naama veressä jo aiemmin, poliisi on toiminut siinäkin väärin, ettei ole käyttänyt uhria terkassa. Jutussa on muutakin mätää. En ole löytänyt mistään selitystä sille, miksi miestä on kuskattu tavallisella pakulla eikä maijalla. Jokin syy siihenkin täytyy olla, ei ole hassua sattumaa.
Liekö kyseessä poliisin kosto jostain varhemmasta asiasta. Tilaisuus tuli, ja kostettiin porukalla.
Niin mieshän ei ole voinut millään riehua ennen poliisien kohtaamista, eihän?
Poliisit kidnappaa viattomia uhreja pakettiautoihin hakattavaksi?
Mitä sillä on väliä, onko mies riehunut vai ei?
Poliisilla ei ole lain suomia valtuuksia jakaa oman käden oikeutta. Sellaista poliisia emme halua emmekä tarvitse. Ulos!
Poliisilla on lain suoma oikeus ja velvollisuus laittaa häiriköt kuriin. Poliisit toimivat aivan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Ei vaan koko laitosta, joka yritti vieläpä peitellä tätä.
Jokainen yksittäinen poliisi edustaa toimiessaan koko laitosta. Tämän luulisi olevan selvää.
Suomen 70 000 hoitajaa on vastuussa Aino Nykopin insuliinimurhista?
Yrittikö hänen työnantajansa peitellä tapausta sen tultua ilmi? Suojelivatko työkaverit häntä? Naureskeliko toinen hoitsu vieressä seuraten, kun Nykopp myrkytti uhrejaan? Valehtelivatko THL:n edustajat oikeudessa hänen puolestaan? Sanottiinko uhreista, että itse aiheuttivat oman kohtelunsa kun olivat käyttäytyneet niin veemäisesti?
Mieti nyt vähän mitä vertauksia alat p€rseestäsi repimään.
Näytä minulle se kohta videolta, jossa 1.5 sekuntia kestäneiden lyöntien aikana kaikki poliisit nauravat lyönneille?
Onko TODELLAKIN sinun mielestäsi yhden poliisin tekemiset kaikkien 8000 Suomen poliisin kollektiivisella vastuulla? Että ota vaan se pää pois sieltä anaalista.
Mikä sinun motiivisi on mustamaalata poliiseja kollektiivisesti? Montako linnatuomiota?
Ihan ohiksena kommentoin, että miksi ihmeessä täällä kuvitellaan, että ainoat jotka tuomitsee tuon poliisijoukon toiminnan on jotain narkkeja? Itse olen päihteetön ja työskentelen hoitoalalla ja ajattelen, että on ihan itsestäänselvää ettei viranomainen saa pahoinpidellä asiakkaita. Luulisin, että jokainen järkevä ihminen tämän ymmärtää.
Kyseisten poliisien ja vartijoiden tulisi myöntää, että nyt ylireagoitiin ja nyrkki viuhui jne. Olla katuvaisia koska noin ei kuulu toimia.
Vauvapalstallako sitä oikeutta käydään? Täälläkö tuon yhden ja ainoan lyöjäpoliisin pitäisi pyytää anteeksi? Sinultako?
Esitätkö tyhmää vai oletko tyhmä? Eiköhän uhrille anteeksipyyntö osoiteta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Ei vaan koko laitosta, joka yritti vieläpä peitellä tätä.
Jokainen yksittäinen poliisi edustaa toimiessaan koko laitosta. Tämän luulisi olevan selvää.
Suomen 70 000 hoitajaa on vastuussa Aino Nykopin insuliinimurhista?
Yrittikö hänen työnantajansa peitellä tapausta sen tultua ilmi? Suojelivatko työkaverit häntä? Naureskeliko toinen hoitsu vieressä seuraten, kun Nykopp myrkytti uhrejaan? Valehtelivatko THL:n edustajat oikeudessa hänen puolestaan? Sanottiinko uhreista, että itse aiheuttivat oman kohtelunsa kun olivat käyttäytyneet niin veemäisesti?
Mieti nyt vähän mitä vertauksia alat p€rseestäsi repimään.
Näytä minulle se kohta videolta, jossa 1.5 sekuntia kestäneiden lyöntien aikana kaikki poliisit nauravat lyönneille?
Onko TODELLAKIN sinun mielestäsi yhden poliisin tekemiset kaikkien 8000 Suomen poliisin kollektiivisella vastuulla? Että ota vaan se pää pois sieltä anaalista.
Mikä sinun motiivisi on mustamaalata poliiseja kollektiivisesti? Montako linnatuomiota?
Sinulla kiehuu nyt niin pahasti yli, että et ymmärrä enää lukemaasi. En ole sanonut että 8000 poliisia ovat vastuussa, tai että kaikki nauroivat. Hengitä rauhallisesti ja lue sitten uudelleen.
Poliisien joukossa on selvästi liian paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä omaa vastuutaan (tässä tilanteessa vain yksi ymmärsi ja loput eivät), ja lisäksi poliisilaitokseen on pesiytynyt tapa peitellä ja vaieta kuoliaaksi näiden mätämunapoliisien keulimiset. Nämä ovat vakavia ongelmia, joihin tulee puuttua. Niitä ei voi perustella sillä, että uhri käyttäytyi ikävästi, koska lain mukaan poliisilla ei ole oikeuksia rangaista ikävästä käytöksestä. Eikä tietenkään laitoksella ole oikeutta salata tapahtuneita vääryyksiä tai jättää niitä rankaisematta.
Ajattelutapasi, jonka mukaan tämä asia kiinnostaa vain jotain linnakundeja, on kummallinen. En ole ollut poliisin kanssa tekemisissä, mutta siitä huolimatta haluan että ne jotka tuollaiseen tilanteeseen joutuvat, tulevat lain mukaan kohdelluiksi. Ei paljon lohduta ajatus, että todennäköisesti en itse tule olemaan elämäni aikana putkassa, jos joudun näkemään netistä kuinka kotimaani poliisi rikkoo lakia tavalla, joka on vähällä johtaa ihmisen kuolemaan. Onko sitä noin vaikea ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Yksikään palstakävijä ei maksa kenenkään palkkaa, naurettavaa uhoamista.
Taidat olla vähän jäässä. Kollektiivina maksamme veroina virkamiesten palkat ja jokainen muodostaa osan tästä kollektiivista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Yksi poliisi löi kolme kertaa. Ja tämä on järjestelmällistä poliisiväkivaltaa, jota kaikki 8000 suomalaista poliisia harjoittaa?
Onko 8000 joku maaginen suosikkilukusi, kun se pitää moneen viestiin kirjoittaa? Aika monta poliisia tuolla ahtaassa putkassa on ja kaikki osallisena tuohon pahoinpitelyyn. Vaan veikkaan, ettei nuo tilat ihan 8000 poliisia vedä.
Niin? Yksi poliisi löi. Oliko sulla jotain kommentoitavaakin?
Aika pahan kyllä pistit. Oli.
Miten olisi, että yksi poliisi videolla todistettavasti löi vatsaan, kun viisi painoi patjaan ja oikeudessa käsiteltiin jo kyydissä lyömistä sekä lyöntejä päähän? Ainiin ja poliisi ei onnistunut salaamaan tapahtumia, vaan yksi poliiseista todisti lyönneistä vaikkei kenenkään olisi ilmeisesti pitänyt sanoa mitään. Viisi poliisia piti vaan kiinni, mutteivät sattuneet näkemään. Syyttäjälläkin kävi hassusti, että salasi, mutta oikeus erehtyi julkaisemaan.
Kun salailu on noin tavanomaista ja jos se olisi onnistunut poliiin kollegiaalisuuden mukaisesti saattaisi olla vain 0 poliisia jotka löi ja yksi vangittu hörhö joka puhuu omiaan. Mutta kun se video julkaistiin...
Sinäkö olit siellä poliisiauton kyydissä? Kun itse "uhrikaan" ei muista tapahtumista mitään.
Edelleenkään sinä et tiedä tapauksesta yhtään mitään
Vaikutat kommentteinesi siltä, että olet itse ollut paikalla ja nyt pitää puolustella omaa kunniaa.
Vaikka kyseinen mies olisi tehnyt murhan tai terrori-iskun, häntä ei silti saa putkassa hakata niin että elvytystä tarvitaan. Poliisilla ei ole valtuuksia jaella rangaistuksia, vaan sitä varten meillä on oikeuslaitos. Jos olet poliisi ja tämä on sinulle epäselvää, häpeän sinua ja toivon että pääset virastasi mahd. pikaisesti.
Toki olen poliisi, jopa itse lyöjä. Kun argumentteja ei enää ole.....
Edelleenkin, yhdellä ainoalla poliisilla paloi käämit, ja se siitä.
Kummasti sinä jakelet oikeutta mammapalstalla, vaikka itse toteat että se on oikeuslaitoksen tehtävä.
Hienosti tahallaan väärinymmärretty. Kritisoin sitä, kun poliisiväkivaltaa perustellaan jollain, mitä uhri mahdollisesti oli tehnyt jossain aiemmassa tilanteessa. Poliisilla ei ole oikeutta rangaista henkilön teoista väkivallalla tai millään muullakaan tavalla. Toivon todella, että et ole poliisi, kun sinun on näin äärimmäisen vaikea ymmärtää tätä asiaa.
Keskivertopoliisin älyllä ei välttämättä ymmärrä vallan kolmijako-oppia vaikka kuinka tankkaisi. Ja kun se on vaan niin kivaa käyttää valtaa ja väkivaltaa.
Ihmettelen kun sisäministeri ja poliisiylijohtaja ovat asiasta täysin hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Poliisit on järjestö, jossa rikollista ja väärintekevää suojellaan muiden toimesta viimeiseen saakka. Oli kyseessä sitten väkivalta, huumeet tai vaikka seksuaalirikokset.
Vielä pahempi paikka on armeija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisilätkä ei tee ihmistä paremmaksi, vaikka moni niin kuvitteleekin. Poliisilätkä tekee mahdollisesksi sen, että rikoksesta on todella vaikea jäädä kiinni. "Eihän poliisi voi olla rikollinen", kyllä muuten voi. Esimerkiksi 60-70-luvuilla New Yorkissa noin joka toinen poliisi oli mafian ja muiden rikollisjärjestöjen palkkalistoilla. Saatiin rahaa siitä, että jätettiin tekemättä ja näkemättä asioita. Ihmisten ei pidä olla liian sinisilmäisiä täällä Suomessakaan. Ei poliisit ole parempia ihmisiä.
Sinä oikeasti vertaat mafian hallitsemaa 50 vuoden takaista New Yorkia vuoden 2020 Suomeen? Ok
Tuon syytetyn poliisin mukaan ilmeisesti voi: ”Vuodelta 1992 oleva virkamieslainsäädäntö on ihan tehty 70-luvun henkeen”
Ja tapahtumat ei todellakaan puhu mitään hyvää Suomen poliisista. Suomessa poliiseja on 8000, NYPD:ssä on töissä 55000 valvomassa paljon vilkkaammin ja tiheämmin asuttua aluetta. Suomessa ei ole edes lähtökohtia, että yhtä useita tapahtumia tulee julki, mutta silti meillä oli äsken huumemaailman johtajana poliisi ja useampi on ollut syytteessä samaan rikosvyyhtiin liittyen. Onko Suomen poliisi oikeasti parempi kuin 70-luvun NYPD?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisin toiminnan puolustelijat, olisiko teistä ok myös sellainen tilanne, että esimerkiksi hoitajat jättäisivät hoitamatta sellaiset potilaat, jotka eivät heidän mielestään ansaitse hoitoa? Palomiehet ei pelastaisi palavasta talosta v*ttumaista juoppoa, joka on sammunut sänkyynsä? Tällainen yhteiskunta olisi teistä ok? Ensihoitajat saa myös jakaa oikeutta: ”Hei tää onkin naapurin Pena ja on muuten pettänyt vaimoaan, otetaas toinen tehtävä, Pena on sydänkohtauksen ansainnut.”
Edelleenkin yksi poliisi ja yksittäistapaus.
Sinäkin olet ensimmäisenä poliisia apuun soittamassa kun tosipaikka on kohdallasi.
Mitä ihmettä oikein vihjaat? Että poliisin on saatava toimia laista piittaamatta, jotta se suostuu sitten tulemaan apuun kun kansalainen apua tarvitsee?
Uutinen: poliisin on toimittava lain rajoissa JA mentävä apuun kun kansalainen tarvitsee. Se on poliisin tehtävä. Jos et tykkää ideasta, sinulla ei ole mitään asiaa poliisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisin ei kuulu käyttää väkivaltaa putkassa. Ei missän tilanteessa.
Poliisi käyttää voimaa sen verran, mikä on tarpeen väkivaltaisen asiakkaa rauhoittamiseen.
Näinhän sen pitäisikin tapahtua, mutta tässä tapauksessa poliisi käytti nyrkkiä päin naamaa. Se on väkivaltaa.
Poliisin työhön kuuluu väkivallan käyttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Ei vaan koko laitosta, joka yritti vieläpä peitellä tätä.
Jokainen yksittäinen poliisi edustaa toimiessaan koko laitosta. Tämän luulisi olevan selvää.
Suomen 70 000 hoitajaa on vastuussa Aino Nykopin insuliinimurhista?
Yrittikö hänen työnantajansa peitellä tapausta sen tultua ilmi? Suojelivatko työkaverit häntä? Naureskeliko toinen hoitsu vieressä seuraten, kun Nykopp myrkytti uhrejaan? Valehtelivatko THL:n edustajat oikeudessa hänen puolestaan? Sanottiinko uhreista, että itse aiheuttivat oman kohtelunsa kun olivat käyttäytyneet niin veemäisesti?
Mieti nyt vähän mitä vertauksia alat p€rseestäsi repimään.
Näytä minulle se kohta videolta, jossa 1.5 sekuntia kestäneiden lyöntien aikana kaikki poliisit nauravat lyönneille?
Onko TODELLAKIN sinun mielestäsi yhden poliisin tekemiset kaikkien 8000 Suomen poliisin kollektiivisella vastuulla? Että ota vaan se pää pois sieltä anaalista.
Mikä sinun motiivisi on mustamaalata poliiseja kollektiivisesti? Montako linnatuomiota?
Sinulla kiehuu nyt niin pahasti yli, että et ymmärrä enää lukemaasi. En ole sanonut että 8000 poliisia ovat vastuussa, tai että kaikki nauroivat. Hengitä rauhallisesti ja lue sitten uudelleen.
Poliisien joukossa on selvästi liian paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä omaa vastuutaan (tässä tilanteessa vain yksi ymmärsi ja loput eivät), ja lisäksi poliisilaitokseen on pesiytynyt tapa peitellä ja vaieta kuoliaaksi näiden mätämunapoliisien keulimiset. Nämä ovat vakavia ongelmia, joihin tulee puuttua. Niitä ei voi perustella sillä, että uhri käyttäytyi ikävästi, koska lain mukaan poliisilla ei ole oikeuksia rangaista ikävästä käytöksestä. Eikä tietenkään laitoksella ole oikeutta salata tapahtuneita vääryyksiä tai jättää niitä rankaisematta.
Ajattelutapasi, jonka mukaan tämä asia kiinnostaa vain jotain linnakundeja, on kummallinen. En ole ollut poliisin kanssa tekemisissä, mutta siitä huolimatta haluan että ne jotka tuollaiseen tilanteeseen joutuvat, tulevat lain mukaan kohdelluiksi. Ei paljon lohduta ajatus, että todennäköisesti en itse tule olemaan elämäni aikana putkassa, jos joudun näkemään netistä kuinka kotimaani poliisi rikkoo lakia tavalla, joka on vähällä johtaa ihmisen kuolemaan. Onko sitä noin vaikea ymmärtää?
Yksi naisopettaja väkisinmakaili useita teinipoikia Vantaalla,
Nykopp sairaanhoitajana insuliinimurhasi vanhuksia.
Piditkö silloin samaa meteliä noiden ammattiryhmien kollektiivisesta vastuusta? Piditkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sankari ei tainnut tajuta olevansa meidän veronmaksajien palkollinen.
Siis se tyyppi jolle me maksetaan työnteosta.
Ei juoppojen tappamisesta.
Kyllä poliisin pitäisi väistyä juopuneiden talteen korjaamisesta.
Hommaan saisi varmasti veronmaksajien rahoilla edullisemmat juopporankkurit.
Siis sellaiset jotka tekee homman viikonloppuna 1200e kk palkalla ja joilla on sairaanhoitajan paperit ja kyky auttaa myrkytystilassa olevia ihmisiä.
Näkisin että kyseessä on enemmänkin terveydenhuollollinen asia kuin rikos.
Toki sairaanhoitajallakin voi olla voimankäyttökoulutusta, mutta järkikin sen sanoo ettei ketään lyödä tai TAOTA nyrkillä PÄÄHÄN herranjumala sentään!!!
Sinä et maksa yhtään kenenkään palkkaa. Huudatko sairaanhoitajille ja opettajille maksavasi heidän palkkansa? Sinä toki tunnet tapauksen läpikotaisin? Yksi poliisi löi, siinä kaikki.
Jos näissä sosialistisissa ammateissa joita juuri luettelit, tapahtuu epäkohtia, joista me veronmaksajat ja varsinkaan minä maksan, niin loppuu maksaminen siihen paikkaan.
Minä en maksa että opettaja hakkaa oppilaita, en maksa siitä että poliisi hakkaa yhtään ketään.
En maksa että sairaanhoitajat laiminlyö hoitotöitään.
Minä maksan veroja että hommat hoituu ja sikailua ei tapahdu. ONKO TÄMÄ SELVÄ?
Jos meidän kädellä eletään ja syödään, niin pitää osata käyttäytyä ja elää siivosti. Etenkin työnsä pitää arvokkaasti hoitaa suomalaiseen tapaan, miten on perinteisesti asiat tehtykin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Ei vaan koko laitosta, joka yritti vieläpä peitellä tätä.
Jokainen yksittäinen poliisi edustaa toimiessaan koko laitosta. Tämän luulisi olevan selvää.
Suomen 70 000 hoitajaa on vastuussa Aino Nykopin insuliinimurhista?
Yrittikö hänen työnantajansa peitellä tapausta sen tultua ilmi? Suojelivatko työkaverit häntä? Naureskeliko toinen hoitsu vieressä seuraten, kun Nykopp myrkytti uhrejaan? Valehtelivatko THL:n edustajat oikeudessa hänen puolestaan? Sanottiinko uhreista, että itse aiheuttivat oman kohtelunsa kun olivat käyttäytyneet niin veemäisesti?
Mieti nyt vähän mitä vertauksia alat p€rseestäsi repimään.
Näytä minulle se kohta videolta, jossa 1.5 sekuntia kestäneiden lyöntien aikana kaikki poliisit nauravat lyönneille?
Onko TODELLAKIN sinun mielestäsi yhden poliisin tekemiset kaikkien 8000 Suomen poliisin kollektiivisella vastuulla? Että ota vaan se pää pois sieltä anaalista.
Mikä sinun motiivisi on mustamaalata poliiseja kollektiivisesti? Montako linnatuomiota?
Sinulla kiehuu nyt niin pahasti yli, että et ymmärrä enää lukemaasi. En ole sanonut että 8000 poliisia ovat vastuussa, tai että kaikki nauroivat. Hengitä rauhallisesti ja lue sitten uudelleen.
Poliisien joukossa on selvästi liian paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä omaa vastuutaan (tässä tilanteessa vain yksi ymmärsi ja loput eivät), ja lisäksi poliisilaitokseen on pesiytynyt tapa peitellä ja vaieta kuoliaaksi näiden mätämunapoliisien keulimiset. Nämä ovat vakavia ongelmia, joihin tulee puuttua. Niitä ei voi perustella sillä, että uhri käyttäytyi ikävästi, koska lain mukaan poliisilla ei ole oikeuksia rangaista ikävästä käytöksestä. Eikä tietenkään laitoksella ole oikeutta salata tapahtuneita vääryyksiä tai jättää niitä rankaisematta.
Ajattelutapasi, jonka mukaan tämä asia kiinnostaa vain jotain linnakundeja, on kummallinen. En ole ollut poliisin kanssa tekemisissä, mutta siitä huolimatta haluan että ne jotka tuollaiseen tilanteeseen joutuvat, tulevat lain mukaan kohdelluiksi. Ei paljon lohduta ajatus, että todennäköisesti en itse tule olemaan elämäni aikana putkassa, jos joudun näkemään netistä kuinka kotimaani poliisi rikkoo lakia tavalla, joka on vähällä johtaa ihmisen kuolemaan. Onko sitä noin vaikea ymmärtää?
Poliisi on oppinut, että voi vaikka käytännössä mielivaltaisesti heittää kenet tahansa putkaan eikä tätä tarvitse mitenkään perustella, vaan poliisi voi halutessaan tehdä näin.
Esim. jos poliisille sanoo jotain mistä tämä ei pidä, niin pelkästään tämän vuoksi voi tämä poliisi heittää väkivalloin putkaan ilman, että kukaan kyseenalaistaisi toimintaa.
Melkoinen valta näille suotu ilman juuri mitään vastuuta.
En halua edes uskoa että tämä palstajankkaaja ja poliisien puolustaja olisi itse oikeasti poliisi, koska niin umpityhmältä vaikuttaa, kun ymmärrä sanaakaan mitä täällä hänelle yritetään selittää, rautalangasta vääntäen.
Jaa-a. Täälläkin alkaa tämä amerikkalainen ' poliisiin ei voi luottaa'- villitys. Sen pikkurikollisen takia.
Video harvinaisen epäselvä.
Näitä ei vaan jaksa. Suomen poliisi on luotettava.