Kuinka moni oikeasti vielä vuosienkin jälkeen haikailee eksänsä perään?

No en kaipaa ketään:) Ei menneessä ole hyvä piehtaroida ja yleensä se on niin että se vetovoima perustuu niihin vanhoihin muistoihin eikä ole todellista. Harvemmin se toinen enää tuntee samalla tavalla mutta jos itsellä adrenaalinit kohisee niin helposti kuvittelee niin olevan toisellakin. Monelle riittää kun se vanha hymyilee tai juttelee takaisin niin kuvitellaan välissä olevan vetovoimaa. Sitten ehkä tapahtuu pikainen sutaisu ja ihmetellään mihin se toinen hävis heti vaikka oli niin vetovoimaa...Siihen on syynsä mikseivät tietyt ihmiset ole yhdessä.

En haikaile eksäni perään mutta yli 15 vuodenkin jälkeen erosta näen edelleen painajaisia ex-anopista. Hän oli/on psyykkisesti sairas.

En haikaile. En arvostanut itseäni eikä ollut kokemusta joten "turpiin" tuli. Opettavaista, toki. Nyt osaan jo toimia viisaammin, toivottavasti...

Sitten on näitä ihastuksia jotka tuo elämään voimaa, toivottavasti molemminpuolisesti. Jotenkin vapaana on hyvä olla kun ei tule ongelmia eikä riesoja itsekullekaan. Paitsi ehkä sille joka kiireellä haluaa "tapahtumista", jolloin minusta ei näy kuin perävalot...

En kaipaa exää. Ero toki satutti mutta aika paransi haavat. Nyt kesällä näin hänet 10v jälkeen ja hyi hitto!! Äijä oli ruma ja kasvattanut kauhean kaljamahan! Mihin oli kadonnut se sporttinen kroppa?! En toki itsekkään ole nuorentunut mutta selvästi paremmassa kunnossa kuin hän ja jopa paremmas kunnossa kuin sillon kun seurusteltiin.

Yhtä miestä olen jäänyt kaipaamaan. Ei ole exä. Emme seurustelleet. Meidän "suhde" jäi katseisiin, punastuksiin, kädestä hiplailuun. Mies ei halunnut seurustella, halusi olla vapaa ja muutti toiseen kaupunkiin. Minä taas en aikonut odottaa häntä, vaan jatkoin elämääni. Vuosi sitten törmäsin häneen sattumalta kaupassa. Kummatkin olivat ihan hiljaa, tuijoteltiin vain toisiamme silmiin. Se tunnelataus että välillämme jotain on, ihan käsittämätöntä! Voisin sanoa että hän oli elämäni mies! Mies ei tietääkseni ole vieläkään asettunut aloilleen. Minulla on uusi mies ja lapsi mutta.... Sielä kaupassa, jos hän olisi vinkin antanut, olisin siitä paikasta voinut hypätä hänen syliinsä ja antaa viedä mut kotiinsa ja rakastella aamuun asti. Onhan tämä ihan kamalaa mutta haluan ja olen aina halunnut häntä enemmän kuin miestäni. Surullista mutta totta!

Juuri nyt syyskuussa tuli 20 vuotta siitä,kun viimeksi nähtiin. Hän jätti minut. Oli suuri rakkauteni. Vieläkin ajattelen häntä ja ikävöin niin,että tekee kipeää ja näen unia hänestä. On ollu kymmenen vuotinen suhdekin sen jälkeen, mutta se oli pelkkä laastari.

Just löysin exän tilin instasta. Olipa mimmi rupsahtanut 10 vuodessa. Nyt tuntuu hassulta että sitä oli niin lääpällään tommoseen. Nykyinen on paljon parempi.

Haikailen.

Haikailen ehkä niitä tunteita ja sitä kuinka meillä oli tosi erikoinen tunneside. Aina päädyttiin kosketuksiin vaikka molemmat yritti pysyä erossa.

Ikinä ei seurusteltu koska se ei olisi vaan toiminut. Silti on ikävä sitä kipinää ja niitä huulia (paras suutelija ikinä).

Ei olla nähty kohta viiteen vuoteen mutta lähiaikoina ajattelin uskaltautua ja pyytää jos kerettäisiin tavata.

Vähän pelkään miten siinä käy jos tavataan.

Ollaanko me naiset ainoita jotka kaivataan exiä? Vai kaipaavatko miehetkin?

Vierailija kirjoitti:

Ollaanko me naiset ainoita jotka kaivataan exiä? Vai kaipaavatko miehetkin?

Vanha ketju, mutta vastailenpa silti. Kyllä miehet kaipaa. Tai minä ainakin. Avioeron olen aikanaan käynyt läpi ja sen jälkeen seurustellut pari kertaa. Mutta tämä viimeinen seurustelukumppani sai vajaan kahden vuoden seurustelun aikana minussa herämään todella vahvat tunteet häntä kohtaan. Ero tuli minulle puskista ja johtui todennäköisesti hänen käsittelemättömistä asioistaa ja meidän välimatkasta. En siis saanut mahdollisuuttakaan keskustella asioista vielä kun yhdessä oltiin. Jälkikäteen pidimme yhteyttä satunnaisesti n. puolen vuoden ajan, mikä vain ylläpiti toivetta yhteenpaluusta. Itkettiin, naurettiin ja puhuttiin lämpimästi, toisistamme ja siitä, miten kemiat meillä kohtasi. Kaikki se kävi kuitenkin liian raskaaksi minulle ja alkoi vaikuttaa liikaa arjen pyörittämisessä, kun en saanut nukuttua yms. Viimeisessä puhelussa saatiin jonkinasteinen riita aikaiseksi ja katkaisin kaikki välit häneen.

Keskenämme ei olla oltu enää yhteyksissä. Hänen sisarukset ja heidän kumppanit on kuitenkin halunneet pitää minut "lähellä", mikä vaan muistuttaa kaikesta. Lisäksi yksi ystäväni oli tavannut hänet tässä hiljattain ja olivat keskustelleet meistä ja meidän erosta. Hän kuulemma kaipaa ja ikävöi minua edelleen, ehkä jopa rakastaakin. En tiedä, mitä ajatella tästä. Nyt vielä käy sillä tavalla, että muutan samalle paikkakunnalle, joten vaistämättä tulemme jossakin vaiheessa törmäämään. Edelleen tämä nainen pyörii minun ajatuksissa ja kohtaaminen varmasti kuohahduttaa sisällä. Yhteydenpidon katkaiseminen helpotti jonkin verran ja otin etäisyyttä muihinkin hänen läheisiin. Mutta nämä hänen läheiset kuitenkin haluaa minun kanssa olla ystäviä. Hänen lisäksi minulla on ikävä heidän koko perhettä ja yhteisöä, mihin minut otettiin hyvin vastaan.

Että tällä tavalla mieskin voi ikävöidä entistä kumppaniaan. Ja en todellakaan ole päässyt hänestä yli, että voisin mitään uutta ajatella. Enkä tiedä mitä tekisin, jos jostain kumman syystä tulisi mahdollisuus avata keskusteluyhteys uudestaan. Ehkä olisi hyvä saada pöytä puhtaaksi, oli se suunta sen jälkeen mikä hyvänsä.