Rakastan ihmistä mutta tunnen itseni samalla liian surkeaksi olla tekemisissä

Millaista elämäsi sitten on?

Mitä hän ajattelee sinusta?

Vierailija kirjoitti:

Millaista elämäsi sitten on?

No elämän taso alhaalla eri tavoilla. Osaa tästä en ole tajunnut ja osasta ollut jopa ylpeä. En ole rakastanut itseäni. Elän esim. askeettisemmin mitä rakastamani ihmisen soisin elää.

ap

Mulla vähän samat fiilikset. Välitän eräästä ihmisestä hyvin paljon, mutta en tiedä hyväksyykö hän minut sellaisena kuin olen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hän ajattelee sinusta?

En tiedä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista elämäsi sitten on?

No elämän taso alhaalla eri tavoilla. Osaa tästä en ole tajunnut ja osasta ollut jopa ylpeä. En ole rakastanut itseäni. Elän esim. askeettisemmin mitä rakastamani ihmisen soisin elää.

ap

Kerro lisää tästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä hän ajattelee sinusta?

En tiedä.

ap

Ahaa, aloituksesta päättelin että kuitenkin tapailette tms.

Minusta kuulostat aika ankaralta itseäsi kohtaan.

Muttta kyllähän sitä toista panna voi vaikka ei rakastakkaaan.

Mulla oli tuo sama tunne. Jäin pahaan tunnekoukkuun kun toinen olisi aikansa halunnut viedä juttua eteenpäin mutta himmailin tuon surkeudentunteen kanssa.

Käyttäjä35388 kirjoitti:

Mulla vähän samat fiilikset. Välitän eräästä ihmisestä hyvin paljon, mutta en tiedä hyväksyykö hän minut sellaisena kuin olen.

Olen omassa päässäni ilmeisesti päättänyt, ettei kukaan minua hyväksyisi kuitenkaan. Eihän ne ole ennenkään hyväksyneet. Parempi siis välttää taas ne pahimmat ankeilut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista elämäsi sitten on?

No elämän taso alhaalla eri tavoilla. Osaa tästä en ole tajunnut ja osasta ollut jopa ylpeä. En ole rakastanut itseäni. Elän esim. askeettisemmin mitä rakastamani ihmisen soisin elää.

ap

Kerro lisää tästä?

No johtuu myös kiinnostuksenkohteistani, käytän paljon aikaa asioiden ja elämän pohdiskeluun, en elä kovin sosiaalistakaan elämää. Paitsi nyt haluaisin kun hän tuli vastaan, nyt oikeastaan tajusin miten hyviä ihmisiäkin on.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tuo sama tunne. Jäin pahaan tunnekoukkuun kun toinen olisi aikansa halunnut viedä juttua eteenpäin mutta himmailin tuon surkeudentunteen kanssa.

Niin, näissähän voi olla myös niin, että se toinen osapuoli kamppailee samanlaisten tuntemusten kanssa. Rohkeutta tarvitaan.

Kuulostaa, ettet joko rakasta itseäsi tai tunne olevasi rakkauden arvoinen. OIen paininut samojen ongelmien kanssa ja nyt 30 vuotta myöhemmin eräiden tapahtumien myötä suren ensirakkauttani, jonka kanssa en uskaltanut yrittää, koska oli ongelmia omanarvontunnon kanssa. Ja ne ongelmat ovat olleet mukana enemmän tai vähemmän kaikki nämä välivuodet ja yritän jotenkin päästä niistä nyt eroon. 

Tsemppiä sinulle, äläkä piiloudu rakkautesi kohteelta häpeäsi vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista elämäsi sitten on?

No elämän taso alhaalla eri tavoilla. Osaa tästä en ole tajunnut ja osasta ollut jopa ylpeä. En ole rakastanut itseäni. Elän esim. askeettisemmin mitä rakastamani ihmisen soisin elää.

ap

Kerro lisää tästä?

No johtuu myös kiinnostuksenkohteistani, käytän paljon aikaa asioiden ja elämän pohdiskeluun, en elä kovin sosiaalistakaan elämää. Paitsi nyt haluaisin kun hän tuli vastaan, nyt oikeastaan tajusin miten hyviä ihmisiäkin on.

ap

Ehkä voit muuttaa nyt elämääsi paremmaksi?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa, ettet joko rakasta itseäsi tai tunne olevasi rakkauden arvoinen. OIen paininut samojen ongelmien kanssa ja nyt 30 vuotta myöhemmin eräiden tapahtumien myötä suren ensirakkauttani, jonka kanssa en uskaltanut yrittää, koska oli ongelmia omanarvontunnon kanssa. Ja ne ongelmat ovat olleet mukana enemmän tai vähemmän kaikki nämä välivuodet ja yritän jotenkin päästä niistä nyt eroon. 

Tsemppiä sinulle, äläkä piiloudu rakkautesi kohteelta häpeäsi vuoksi. 

Joo, en rakasta itseäni. Ei sillä että vihaisin itseäni, vaan kotona opin sen mallin. Rakkauden teot itseä kohtaan oli itsekästä ja moitittavaa. Vaadittiin paljon, toinen vanhemmista vaativa, toinen epävakaa. Olen kyllä jotenkin pärjännyt elämässä mutta se rakkauden puute itseä kohtaan nyt näkyy erilaisina seurauksina elämässäni, joita häpeän.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa, ettet joko rakasta itseäsi tai tunne olevasi rakkauden arvoinen. OIen paininut samojen ongelmien kanssa ja nyt 30 vuotta myöhemmin eräiden tapahtumien myötä suren ensirakkauttani, jonka kanssa en uskaltanut yrittää, koska oli ongelmia omanarvontunnon kanssa. Ja ne ongelmat ovat olleet mukana enemmän tai vähemmän kaikki nämä välivuodet ja yritän jotenkin päästä niistä nyt eroon. 

Tsemppiä sinulle, äläkä piiloudu rakkautesi kohteelta häpeäsi vuoksi. 

Joo, en rakasta itseäni. Ei sillä että vihaisin itseäni, vaan kotona opin sen mallin. Rakkauden teot itseä kohtaan oli itsekästä ja moitittavaa. Vaadittiin paljon, toinen vanhemmista vaativa, toinen epävakaa. Olen kyllä jotenkin pärjännyt elämässä mutta se rakkauden puute itseä kohtaan nyt näkyy erilaisina seurauksina elämässäni, joita häpeän.

ap

Minulla sama, ei mitään itseinhoa tms mutta kotona toinen vanhempi hylkäävä ja aihe tabu toisenkin vanhemman kanssa, joten suhde jäi etäiseksi ja piti pärjätä yksin. Tunsin itseni aina jotenkin huonommaksi kuin muut ja ulkopuoliseksi, silloinkin kun minusta on selvästi pidetty ja seuraani hakeuduttu. Vasta nyt olen alkanut tajuta, että jollain syvällä tasolla en rakasta itseäni, en jotenkin koe olevani sen "arvoinen". Ystävyys on helpompi rasti, rakkaus ei todellakaan ole ollut ja sen seurauksena en koskaan saanut mentyä naimisiin ja hankittua lapsia, joita olisin kovasti halunnut. 

Älä anna vankilasi pilata mahdollisuuttasi toisenlaiseen loppuelämään, nyt kun sinulla on käsillä mahdollisuus. 

-13

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä35388 kirjoitti:

Mulla vähän samat fiilikset. Välitän eräästä ihmisestä hyvin paljon, mutta en tiedä hyväksyykö hän minut sellaisena kuin olen.

Olen omassa päässäni ilmeisesti päättänyt, ettei kukaan minua hyväksyisi kuitenkaan. Eihän ne ole ennenkään hyväksyneet. Parempi siis välttää taas ne pahimmat ankeilut.

Uskoisin, että kun oikea ihminen osuu kohdalle, hän hyväksyy sinut vikoine kaikkineen. Mikä ei toki tarkoita sitä, etteikö omia heikkouksia ja kipukohtia olisi hyvä ymmärtää ja koittaa eheyttää, jotta ihmissuhde toimisi paremmin.

Oma oppini elämässä on, että kun hyvä ihminen tulee vastaan, sitä tilaisuutta ei kannata tuhlata.

Luulen että tämäntapaisia ongelmia voi olla aika monellakin. Ne sitten näkyvät eri tavoin ihmissuhdeongelmina. Minullakin. Itse tosin toimin niin, että valitsen alitajuisesti ihmisiä, jotka kohtelevat minua kaltoin.

Jos me heitettäis hiekkaa sun päälle ?

Zinc

auttaisko se ?

Vierailija kirjoitti:

Jos me heitettäis hiekkaa sun päälle ?

Zinc

auttaisko se ?

Hauskaa.