Sain moitteita päiväkodista tänään:
Olen yh ja osittaisella hoitovapaalla siten, että yksi päivä on viikossa vapaata. Olen yrittänyt järjestää niin, että olisin viisi kertaa viikossa töissä lyhyemmän päivän, mutta tämä ei työnantajalle sovi. Siksi teen nelipäiväistä työviikkoa.
Lapsi on aloittanut esikoulussa nyt syksyllä.
Lapsen hoitopäivistä tulee juuri ja juuri 9- tuntiset, jos kukaan muu ei häntä voi viedä tai hakea. Tämä aiheuttaa tietenkin sen, että maksan 5 tunnin hoidosta, vaikka suurimpana osana päivistä joku muu hakee lapsen.
Esikoulun opettajat ovat esittäneet vankan toivomuksen (lue vaatimuksen), että lapsi kävisi esikoulussa joka päivä. Ok, tämä sopii minulle, vaikka toki haluaisin olla lapseni kanssa vapaa-päivänäni koko ajan.
Työaamuina vien lapsen hoitoon puoli yhdeksäksi. Tällöin ei lapsi saa enää aamupalaa, joten tuon syö kotona. Se miksi vien vasta tässä vaiheessa liittyy siihen, että jos joku muu hakee lapsen, tulee lapselle lyhyemmät päivät. Työssäni on siis liukuva työaika.
Tuona yhtenä vapaapäivänä olen nyt vienyt lapsen 2 kertaa aamupalalle klo 8.15, koska jatkoin itse tuosta sitten lenkille, kauppaan jne. Oman aamupalan syön vapaapäivinäni kahvilassa. Tänään esikoulun hoitaja sitten puhisi, että miten voin tuoda lapsen päivähoitoon vapaapäivinäni (hoito =45 minuuttia ennen esikoulun aloitusta. Puoli yhdeksältä menevät ulos, mikä on paras päivän osa lapselleni). Kuulemma hoitopaikka ei ole tarkoitettu siihen, että lasta hoidetaan vapaapäivinä. Minun olisi pitänyt viedä lapsi tasan klo 9.00 esikouluun. Tosiasia on, että lapsi syö aamupalan hoidossa paljon nopeammin kuin kotona seuran vuoksi. Kotona lapsen pitäisi herätä vapaapäivänäkin paljon aiemmin (samoin minun), jos söisi sen aamiaisen kotona. Lisäksi lapsesta on kuulemma hauskaa välillä päästä syömään kavereiden kanssa aamupalaa.
Teenkö mielestäsi väärin, kun vien lapsen tuona vapaapäivänä aamiaiselle ja aamu-ulkoiluun?
Kommentit (65)
61 siis saikulla oleva esiope, jonka padi ei tee nyt yhteistyötä palstalle kkrjoittelussa.
Ihan suututtaa puolestasi, ap! Toimit aivan oikein ja hoitaja oli täysin asiaton - ja väärässä. Siskoni on yh ja hänelle on joskus tapahtunut vähän vastaavaa. Toivoisi, että pikemminkin yritettäisiin helpottaa sellaisen vanhemman elämää, joka hoitaa kaiken yksin, eikä ainakaan harjoitettaisi tuollaista tarpeetonta syyllistämistä.
Mutta kuten sanottiin, yritä olla välittämättä ja toimi kuten ennenkin.
On tosiaan eskareissa eroa. Oma poika aloitti juuri ja opettaja vaan kertoi, että ei sillä niin väliä, miten käy siellä. Hänen mielestään 6-v:lle koko elämä on yhtä eskaria.
Olin hiukan pettynyt. Toivoin, että se olisi tavoitteellisempaa.
Jos maksat viidestä päivästä viikossa, voit ilman muuta viedä lapsen aamupalalle, vaikka joka aamu. Mutta se pitää ilmoittaa etukäteen! Ei lasta sinne voi viedä oman mielen mukaan, miten huvittaa. Kyllä päiväkotiin pitää ilmoittaa tuonti- ja hakuajat, jotta osaavat varautua, kuinka monta suuta on ruokittavana kullakin ruokailulla.
Joskus tuntuu, että joillain kollegoilla kihahtaa vähän hattuun... Meillä eskaripuuhia tehdään pieni hetki joka päivä, ja jos joku lapsi on pois, hän saa takuulla muut kiinni myöhemmin. Ei esiopetuksen ole tarkoituskaan tuottaa mitään akateemisia pikkukoululaisia, vaan antaa mahdollisuus tutustua kirjainten ja numeroiden maailmaan hauskan ja leikinomaisen puuhastelun kautta.
Tottakai vapaapäiviä saa pitää, lapsista on ihanaa viettää kotipäivää oman äidin tai isän kanssa. Kyllä koulussa sitten ehtii sitoutumaan ja kokemaan läsnäolopakko