Sain moitteita päiväkodista tänään:
Olen yh ja osittaisella hoitovapaalla siten, että yksi päivä on viikossa vapaata. Olen yrittänyt järjestää niin, että olisin viisi kertaa viikossa töissä lyhyemmän päivän, mutta tämä ei työnantajalle sovi. Siksi teen nelipäiväistä työviikkoa.
Lapsi on aloittanut esikoulussa nyt syksyllä.
Lapsen hoitopäivistä tulee juuri ja juuri 9- tuntiset, jos kukaan muu ei häntä voi viedä tai hakea. Tämä aiheuttaa tietenkin sen, että maksan 5 tunnin hoidosta, vaikka suurimpana osana päivistä joku muu hakee lapsen.
Esikoulun opettajat ovat esittäneet vankan toivomuksen (lue vaatimuksen), että lapsi kävisi esikoulussa joka päivä. Ok, tämä sopii minulle, vaikka toki haluaisin olla lapseni kanssa vapaa-päivänäni koko ajan.
Työaamuina vien lapsen hoitoon puoli yhdeksäksi. Tällöin ei lapsi saa enää aamupalaa, joten tuon syö kotona. Se miksi vien vasta tässä vaiheessa liittyy siihen, että jos joku muu hakee lapsen, tulee lapselle lyhyemmät päivät. Työssäni on siis liukuva työaika.
Tuona yhtenä vapaapäivänä olen nyt vienyt lapsen 2 kertaa aamupalalle klo 8.15, koska jatkoin itse tuosta sitten lenkille, kauppaan jne. Oman aamupalan syön vapaapäivinäni kahvilassa. Tänään esikoulun hoitaja sitten puhisi, että miten voin tuoda lapsen päivähoitoon vapaapäivinäni (hoito =45 minuuttia ennen esikoulun aloitusta. Puoli yhdeksältä menevät ulos, mikä on paras päivän osa lapselleni). Kuulemma hoitopaikka ei ole tarkoitettu siihen, että lasta hoidetaan vapaapäivinä. Minun olisi pitänyt viedä lapsi tasan klo 9.00 esikouluun. Tosiasia on, että lapsi syö aamupalan hoidossa paljon nopeammin kuin kotona seuran vuoksi. Kotona lapsen pitäisi herätä vapaapäivänäkin paljon aiemmin (samoin minun), jos söisi sen aamiaisen kotona. Lisäksi lapsesta on kuulemma hauskaa välillä päästä syömään kavereiden kanssa aamupalaa.
Teenkö mielestäsi väärin, kun vien lapsen tuona vapaapäivänä aamiaiselle ja aamu-ulkoiluun?
Kommentit (65)
Jos viet aamupalalle, kyse on hoitopäivästä. Onko lapsesi hoitosopimus nelipäiväinen viikko vai viisipäiväinen viikko. Jos hoitosopimus on 4 päivää, et voi viedä hoitoon useammin.
Oli itsellekin aika yllätys miten jyrkästi erottelevat eskarin ja hoidon. Hoito maksaa, eskari (meillä 8.30-9.00 - 12.30 tasan) on ilmaista.
Eskarin ja hoidon ero on lainsäädännössä selkeä, ja siksi se pitää selkeästi myös huomioida käytännössäkin.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2013 klo 22:37"]
Olen yh ja osittaisella hoitovapaalla siten, että yksi päivä on viikossa vapaata. Olen yrittänyt järjestää niin, että olisin viisi kertaa viikossa töissä lyhyemmän päivän, mutta tämä ei työnantajalle sovi. Siksi teen nelipäiväistä työviikkoa.
Lapsi on aloittanut esikoulussa nyt syksyllä.
Lapsen hoitopäivistä tulee juuri ja juuri 9- tuntiset, jos kukaan muu ei häntä voi viedä tai hakea. Tämä aiheuttaa tietenkin sen, että maksan 5 tunnin hoidosta, vaikka suurimpana osana päivistä joku muu hakee lapsen.
Esikoulun opettajat ovat esittäneet vankan toivomuksen (lue vaatimuksen), että lapsi kävisi esikoulussa joka päivä. Ok, tämä sopii minulle, vaikka toki haluaisin olla lapseni kanssa vapaa-päivänäni koko ajan.
Työaamuina vien lapsen hoitoon puoli yhdeksäksi. Tällöin ei lapsi saa enää aamupalaa, joten tuon syö kotona. Se miksi vien vasta tässä vaiheessa liittyy siihen, että jos joku muu hakee lapsen, tulee lapselle lyhyemmät päivät. Työssäni on siis liukuva työaika.
Tuona yhtenä vapaapäivänä olen nyt vienyt lapsen 2 kertaa aamupalalle klo 8.15, koska jatkoin itse tuosta sitten lenkille, kauppaan jne. Oman aamupalan syön vapaapäivinäni kahvilassa. Tänään esikoulun hoitaja sitten puhisi, että miten voin tuoda lapsen päivähoitoon vapaapäivinäni (hoito =45 minuuttia ennen esikoulun aloitusta. Puoli yhdeksältä menevät ulos, mikä on paras päivän osa lapselleni). Kuulemma hoitopaikka ei ole tarkoitettu siihen, että lasta hoidetaan vapaapäivinä. Minun olisi pitänyt viedä lapsi tasan klo 9.00 esikouluun. Tosiasia on, että lapsi syö aamupalan hoidossa paljon nopeammin kuin kotona seuran vuoksi. Kotona lapsen pitäisi herätä vapaapäivänäkin paljon aiemmin (samoin minun), jos söisi sen aamiaisen kotona. Lisäksi lapsesta on kuulemma hauskaa välillä päästä syömään kavereiden kanssa aamupalaa.
Teenkö mielestäsi väärin, kun vien lapsen tuona vapaapäivänä aamiaiselle ja aamu-ulkoiluun?
[/quote]
Ihme nipotusta siis yhden tunnin takia? Häh, ajattele, tuhlaat siis turhaan päiväkodin resursseja huikeat 45 min. Hyi hyi, hirveä hyväksikäyttäjä. Tuosta aamupalasta ja puolen tunnin ulkoilusta koituu hirveä lisätaakka hoitajille varmaan.
Teet väärin jos maksat neljästä hoitopäivästä/viikko. Jos maksat täydestä viiklsta ei ole ongelmaa. Eskari on maksuton, ja eskariin kuuluu lounas, ei aamupala eikä välipala.
heippa, kun olin minä lapsi niin sanottiin että korvasta sisään ja toisesta ulos.
Älä vaivaa (huonoa? vitsi, heh) päätäsi mokomalla asialla.
No jos et maksa siitä aamuhoidosta, et tietnkään voi sitä käyttää!
Olennaista on, monestako hoitopäivästä maksat. Jos maksat neljästä, et voi viedä lastan perjantaisin aamupalalle. Se on normaali käytäntö ja koskee kaikkia niitä, jotka maksavat neljästä päivästä. Oletko valmis maksamaan yhdestä päivästä lisää?
Huhuu ap? Nyt kaivattaisiin vastausta.
Ja jos maksat täydestä viikosta, älä kerro, että olet vapaalla sen perjantain. Sano, että olet alkanut tekeen puolikasta tai ihan mitä vain, jos kerran viet lapsen eskariin. Minä en edes veisi.
Eikö kukaan muu lue aloitusta? Siinähän sanotaan ap:n maksavan 5-päiväisestä viikosta (ok, siinä lukee tunti mikä lienee ajatusvirhe, kun samassa lauseessa puhutaan 9 tunnin hoitopäivistä. Tämän päättelemiseen ei tarvita korkeamman luokan älykkyyttä).
haha, huonosti luin sen. No sitten. Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
T. kymppi.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2013 klo 23:32"]
Eikö kukaan muu lue aloitusta? Siinähän sanotaan ap:n maksavan 5-päiväisestä viikosta (ok, siinä lukee tunti mikä lienee ajatusvirhe, kun samassa lauseessa puhutaan 9 tunnin hoitopäivistä. Tämän päättelemiseen ei tarvita korkeamman luokan älykkyyttä).
[/quote]
Vai onko niin että tarkoittaa että maksaa viidestä tunnista (eli tarkoittaa juuri sitä tuntia eikä päiviä) koska neljä tuntiahan on maksutonta eskaria ja jos päivä on 9 tuntinen niin se tekee viisi maksullista tuntia.
Ap täällä. Tosiaan, aloituksesta jäi pois se, että maksan päivittäin siitä 5 tunnin hoidosta _ viitenä päivänä viikossa_. Tämä kahdestakin syystä: Monesti vaikka kuinka olisi neljänä päivänä viikossa, niin tulee hoitopäiviä olemaan kuukaudessa vähintään se 16, jolloin joka tapauksessa joutuu maksamaan sen maksimisumman. Toiseksi ne minun vapaapäiväni vaihtelevat ainakin kerran kuukaudessa. Päiväkodin johtaja suositteli, että jos ei ole rahasa kiinni se pari kymppiä, niin voi olla minulle helpompaa maksaa koko hoidosta. Kuulemma suosittelee samaa mnellekin vanhemmalle.
Anteeksi, etten vastanut aiemmin. Lapsella alkoi jokin mahatauti ja tuli lakanvaihtoa yms.
Sanot vaan, että haluat tuoda ja että olkoon kiitollisia siitä, että heillä on työtä, jota tehdä, ettei tarvitse työttömäksi alkaa.
Kertoivatko hoitajat tarkemmin miksi suosittelevat eskaria 5pv/vk, vaikka lapsi voisi olla kotona perjantaisin? Meillä nyt jo alakoululaiset pojat kävivät molemmat eskaria vain 4pv7vk, kun olin kotona perjantaisin. Tämä oli molempien kohdalla eskariopejen mielestä oikein hvä ratkaisu.
Maksuista, eskari on ilmainen, jos päivään sisältyy hoitoaikaa päiväkodissa eskarituntien lisäksi, niin se on maksullista.
Kun mun esikoinen oli eskarissa niin vietti lähes kaikki perjantait kotona ja eskariopet vaan kannusti siihen. Sanoivat että tekee lapselle hyvää ja että tässä iässä ei lapsen tarvikaan vielä tulla joka päivä mihinkään kouluun ei edes esikouluun. En ap ihan tajunnut miksi sulle on valitettu.
Eskarit on erilaisia, joissain ne päivän puuhat jatkuvat useampana päivänä tai esim. tiettynä päivänä on aina tietty juttu, esim. maanantaina liikuntaa, tiistaina kynähommia, keskiviikkona muskaria jne. Jos lapsi on aina tietyn päivän pois, jää hän ehkä jostain puuhasta kokonaan.
On se jännä juttu miten nämä käytännöt vaihtelee eri kaupungeissa!
meillä alotti viine syksynä eskarilainen ja sain aivan tosisani tapella arkivapaistani. Mulla on joka viikko sama päivä vapaata ja sanoin lapseni olevan sen kotona. Ei meinannu käydä sitten millään! Vetosivat siihen että lapsi jää jälkeen, vaikka kyseisenä päivänä oli koko vuoden askartelua. Lapseni osasi jo lukea ja laskea eskarin aloittaessaan joten siitä nyt di ollut pelkoa. Lapsella ei muutenkaan ollut mitään ongelmia. Pidin pääni ja lapsi kävi vain 4pvä/vko.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2013 klo 08:18"]
Eskarit on erilaisia, joissain ne päivän puuhat jatkuvat useampana päivänä tai esim. tiettynä päivänä on aina tietty juttu, esim. maanantaina liikuntaa, tiistaina kynähommia, keskiviikkona muskaria jne. Jos lapsi on aina tietyn päivän pois, jää hän ehkä jostain puuhasta kokonaan.
[/quote]
Mitä sitten vaikka jääkin. Eskari ei ole pakollinen ja lapsi varmaan ihan mieluusti viettää sen päivän kotona.
Niin kauan kun eskari ei ole pakollinen ei kukaan voi tulla sanomaan että lapsen täytyy siellä olla joka päivä ettei jää jälkeen.
Mielestäni et tee väärin. Kyse on 45 MINUUTISTA kerran viikossa, vähän suhteellisuudentajua päiväkodilta. Ja sinähän pitäisit lapsesi kotona koko päivän, jos saisit valita, mutta itse ovat vaatineet lapsen sinne.