Kysy jotain koulupsykologilta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko oletus se että aina oppilaassa on vikaa? Jos on vaikeat kotiolot, niin mien voit auttaa nuorta?

Ei. Hyvin harvoin oppilaassa on mitään yksinomaan häneen liittyvää vikaa, vaan kyse on olosuhteiden, taustatekijöiden ja oppilaan piirteiden yhdistelmästä. Mitä nuorempi oppilas, sitä enemmän on kyse koko perheen ongelmasta. Koulussa ei perhetyötä juurikaan tehdä, joten tällöin ohjataan perheneuvolaan. Ja tarvittaessa on viran puolesta velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus toisinaan. Yksityishenkilönä voi itse yrittää olla nuorelle se turvallinen aikuinen, korvaava ihmissuhde.

Ap

Ja kun menet sinne perheneuvolaan niin sanotaan “ei ei, tämä on selvästi koulun, koulukuraattorin ja koulupsykologin tehtävä tukea ja auttaa lasta näissä haasteissa, jotka ovat selvästi kouluun ja koulunkäyntiin liittyviä” 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voin paikata kiusaamisen aiheuttamat traumat?

T: Mies 37

Korjaavilla ihmissuhdekokemuksilla. Ensisijaisesti psykoterapiassa, jossa saa mallin erilaisesta ihmissuhteesta ja pystyy käsittelemään menneisyyden aiheuttamia epävarmuuksia ja tuskaa. Oikotietä onneen ei oikein ole, varsinkin kun traumat ovat oletettavasti vaivanneet sinua jo pidemmän aikaa. Suosittelen oikeasti hakeutumaan keskusteluavun piiriin, jos suinkin tuntuu itselle sopivalta tavalta.

Ap

Pakko sanoa tähän, että mistä sitä löytää korjaavia ihmisuhteita ja saa hyviä kokemuksia? Ei ole mikään varmuus löytää elämäänsä ihmisiä, jotka voisivat paikata menneisyyden kokemuksia. Tietenkään en tarkoita, että kenenkään pitäisi tukea minua ja itsestähän se kaikki lähtee. Moni vaan tuntuu hajottavan itseään enemmän kaikissa ihmissuhteissa eli en sillä tavalla paljon usko niiden varaan kuitenkaan. Joskus voi olla, että ne kaikki vievät sinut vaan huomonpaan kuntoon ja petyt taas jos uskoit liikaa ja luotit. Siinä mielessä on vaan hyvä olla varovainen. Minusta tärkeintä olisi löytää oma itsensä ja yrittää ajatella, että on hyvä sellaisena kuin on. Itse en ainakaan kadu siinä mielessä mitään, että en ole tehnyt mitään väärin ja en siinä mielessä muuttaisi itseäni, vaikka ikävää kohtelua sainkin. Ja tietysti moni kaipaa muita ihmisiä ja uskon, että on paljon mukavia ihmisiä niiden ikävien joukossa kuitenkin ja heidät pitäisi vaan löytää.  Sivusta tämä.

Vierailija kirjoitti:

Ketä teillä kuuluu oppilashuoltoryhmään ja mitä vaatii, että siihen pääsee / joutuu.

Yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään (KOR) kuuluu vararehtori, opettajaedustaja, psykologi, kuraattori, terkkari ja erityisopettaja. Eri kokouksissa myös vierailevia tähtiä. Oppilashuollon työntekijöitä ovat yleensä terkkari, kuraattori ja psykologi.

AP

Vierailija kirjoitti:

Onko työ väsyttävää, jaksaako työpäivän jälkeen esim harrastaa? Monelta heräät ja monelta olet kotona normaali päivänä?

Herään 6:20, olen kotona noin 17:00. Yleensä jaksaa kyllä harrastaa vielä. Välillä joutuu valitsemaan, että meneekö salille vai peseekö illalla pyykkiä. Mutta ei mitenkään erityisen uuvuttavaa työtä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljin olet perehtynyt nepsy-tematiikkaan ja pystytkö neuvomaan opettajia ottamaan nepsy-piirteisen oppilaan tarpeita huomioon? Coachaatko koskaan opettajia siis?

Keskittymisvaikeudet ja autisminkirjo ovat koulussa aika säännöllisesti läsnä. Alojen asiantuntija en ole, mutta jonkin verran tietysti tiedän ja monesta asiasta pystyn ottamaan selvää. Asiakkaanani olevan lapsen kohdalla pyrin antamaan opettajalle vinkkejä siitä, miten koulupäivä olisi mahdollisimman sujuva. Jos oppilas ei ole asiakkaana, on opettajasta kiinni, tuleeko neuvoja kysymään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuinka voi auttaa oppilasta, jolla on työkyvytön vanhempi? Ei kuitenkaan la su-tarvetta mutta selvää masentuneisuutta vaikuttaa olevan.

Jatketaan nyt hetki, sen verran paljon jäi kysymyksiä eiliseltä.

Onko masentuneisuutta siis lapsella vai tällä työkyvyttömällä vanhemmalla? Joka tapauksessa vanhemman vointi vaikuttaa toki lapseen. Työkyvyttömyys itsessään ei ole mikään rasite vanhemmuudelle, mutta siihen usein liittyy sairastelun ja rahavaikeuksien aiheuttamaan stressiä ja mielialan laskua. Vanhempaa voisi rohkaista olemaan yhteydessä vaikka omaan terveysasemaan mielialaan liittyen. Tosin voi olla, että kokee muutenkin ramppaavansa jatkuvasti lääkärissä. Lapsi saattaisi hyötyä tukihenkilöstä (joko virallisesta tai jostain lähipiirin aikuisesta) tai omista keskustelukäynneistä koulussa. Kunhan kaikki osapuolet pääsisivät käsittelemään huoliaan, pelkojaan ja ikäviä tunteitaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko oletus se että aina oppilaassa on vikaa? Jos on vaikeat kotiolot, niin mien voit auttaa nuorta?

Ei. Hyvin harvoin oppilaassa on mitään yksinomaan häneen liittyvää vikaa, vaan kyse on olosuhteiden, taustatekijöiden ja oppilaan piirteiden yhdistelmästä. Mitä nuorempi oppilas, sitä enemmän on kyse koko perheen ongelmasta. Koulussa ei perhetyötä juurikaan tehdä, joten tällöin ohjataan perheneuvolaan. Ja tarvittaessa on viran puolesta velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus toisinaan. Yksityishenkilönä voi itse yrittää olla nuorelle se turvallinen aikuinen, korvaava ihmissuhde.

Ap

Kumpi on tärkeämpi: koulukuraattori vaiko koulupsykologi? Mikä tutkinto koulukuraattorilla on?

"Mun" kuraattorini ainakin  on mulle ihan korvaamaton. Mutta jos pitäisi valita jompikumpi, niin varmaan koulupsykologi. Puhtaasti siksi, että kuraattori ei yksinkertaisesti voi tehdä psykologisia tutkimuksia, mutta minä voisin yrittää räpeltää hänen työmaataan. Kuraattorit ovat useimmiten sosiaalityöntekijöitä tai sosionomeja, mutta muitakin koulutuksia on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap on provo. Miten psykologisoit kommenttini?

Lähinnä ihmettelen sitä, millä tavalla tämä avaus on jonkun mielestä provosoiva.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voin paikata kiusaamisen aiheuttamat traumat?

T: Mies 37

Korjaavilla ihmissuhdekokemuksilla. Ensisijaisesti psykoterapiassa, jossa saa mallin erilaisesta ihmissuhteesta ja pystyy käsittelemään menneisyyden aiheuttamia epävarmuuksia ja tuskaa. Oikotietä onneen ei oikein ole, varsinkin kun traumat ovat oletettavasti vaivanneet sinua jo pidemmän aikaa. Suosittelen oikeasti hakeutumaan keskusteluavun piiriin, jos suinkin tuntuu itselle sopivalta tavalta.

Ap

Onko psykologin ammattitaito jääkaappimagneeteista kootut kliseiset mietelauseet ja latteudet? Oikotietä onneen ei ole ja niin edelleen.

Omassa jääkaappimagneetissani lukee "Ei saa häiritä, introvertti vetelehtii." Se on oikein hyvä ohjenuora. Tuossa vastauksessani kuitenkin sisältönä oli psykoterapia ja keskusteluapu, ei yksittäinen kliseinen tapa ilmaista sitä, että asia ei valitettavasti ratkea yleensä itsestään ajan kanssa tai nopeasti yksittäisen tapahtuman seurauksena.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös psykologi.

Sanoisin että sinä olet 1) no life, koska jaksat kuukausi toisen jälkeen tehdä näitä ketjuja.

2) sinulla on suuruuskuvitelmia liittyen ammattiisi. Koet sen olevan elämää hienompaa. Olet muita ylempänä, koska olet _psykologi_. Sen huomaa tavastasi kirjoittaa ja korostaa työtäsi, joka on todellisuudessa melko tavallista ja tylsää toimistotyötä. Voin kertoa, ettei meitä psykologeja palvota tai pidetä niin ihmeellisinä.

1. Olen tosiaan tehnyt vastaavan ketjun joskus huhtikuun alussa, kun koulut olivat suljettuina. Neljän kuukauden välein ei mielestäni ole ihan hirveän tiuhaan. Ja toisaalta niinhän mä olenkin no life, ei siinä ole mitään vikaa.

2. Tämän keskustelun aihe on työni koulupsykologina. Jos olisin tehnyt keskustelun rakkaudestani vesijumppaan, kertoisin kuinka nöyräksi sitä itsensä tuntee, kun Marjatta 70+ nostaa jalkaansa paljon tehokkaammin. Nyt kuitenkin keskustelu pyörii työni ympärillä. Pidän työtäni tärkeänä, pidän työstäni, eikä mulla ole mitään tarvetta vähätellä itseäni työhön liittyen.

Ap

Miksi sallitte koulukiusaamisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko oletus se että aina oppilaassa on vikaa? Jos on vaikeat kotiolot, niin mien voit auttaa nuorta?

Ei. Hyvin harvoin oppilaassa on mitään yksinomaan häneen liittyvää vikaa, vaan kyse on olosuhteiden, taustatekijöiden ja oppilaan piirteiden yhdistelmästä. Mitä nuorempi oppilas, sitä enemmän on kyse koko perheen ongelmasta. Koulussa ei perhetyötä juurikaan tehdä, joten tällöin ohjataan perheneuvolaan. Ja tarvittaessa on viran puolesta velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus toisinaan. Yksityishenkilönä voi itse yrittää olla nuorelle se turvallinen aikuinen, korvaava ihmissuhde.

Ap

Ja kun menet sinne perheneuvolaan niin sanotaan “ei ei, tämä on selvästi koulun, koulukuraattorin ja koulupsykologin tehtävä tukea ja auttaa lasta näissä haasteissa, jotka ovat selvästi kouluun ja koulunkäyntiin liittyviä” 🙄

Ilmeisesti jonkin verran tapahtuu sitä, että kukaan ei ota perheen asiaa omakseen. Enemmän kokemukseni mukaan perheneuvolan ja lastenpsykiatrian välillä. Se on tietysti kyseisen perheen jaksamisen kannalta syvältä.

Ap

Miksi aina on "kahden vuoden jonot"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voin paikata kiusaamisen aiheuttamat traumat?

T: Mies 37

Korjaavilla ihmissuhdekokemuksilla. Ensisijaisesti psykoterapiassa, jossa saa mallin erilaisesta ihmissuhteesta ja pystyy käsittelemään menneisyyden aiheuttamia epävarmuuksia ja tuskaa. Oikotietä onneen ei oikein ole, varsinkin kun traumat ovat oletettavasti vaivanneet sinua jo pidemmän aikaa. Suosittelen oikeasti hakeutumaan keskusteluavun piiriin, jos suinkin tuntuu itselle sopivalta tavalta.

Ap

Pakko sanoa tähän, että mistä sitä löytää korjaavia ihmisuhteita ja saa hyviä kokemuksia? Ei ole mikään varmuus löytää elämäänsä ihmisiä, jotka voisivat paikata menneisyyden kokemuksia. Tietenkään en tarkoita, että kenenkään pitäisi tukea minua ja itsestähän se kaikki lähtee. Moni vaan tuntuu hajottavan itseään enemmän kaikissa ihmissuhteissa eli en sillä tavalla paljon usko niiden varaan kuitenkaan. Joskus voi olla, että ne kaikki vievät sinut vaan huomonpaan kuntoon ja petyt taas jos uskoit liikaa ja luotit. Siinä mielessä on vaan hyvä olla varovainen. Minusta tärkeintä olisi löytää oma itsensä ja yrittää ajatella, että on hyvä sellaisena kuin on. Itse en ainakaan kadu siinä mielessä mitään, että en ole tehnyt mitään väärin ja en siinä mielessä muuttaisi itseäni, vaikka ikävää kohtelua sainkin. Ja tietysti moni kaipaa muita ihmisiä ja uskon, että on paljon mukavia ihmisiä niiden ikävien joukossa kuitenkin ja heidät pitäisi vaan löytää.  Sivusta tämä.

Tämän vuoksi otinkin esiin psykoterapian. Sen _pitäisi_ olla aina turvallinen, korjaava ihmissuhde terapeutin ja asiakkaan välillä. Monet ovat toki sikäli onnekkaita, että löytävät ihan spontaanisti elämäänsä puolison, ystävän tai jonkun muun läheisen, joka saa luottamaan omaan itseensä ja muihin ihmisiin. Kääntöpuolena on se, että voi ajautua toistamaan samaa ikävää kokemusta uusissa ihmissuhteissaan.

Ap

Miksi opettajiksi ja koulupsykologeiksi hakeutuu aina kaikkein ilkeimmät ja laiskimmat ihmiset?

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla vastavalmistunut ja treenaat täällä taitojasi. Onnea urallesi! T. Kokenut kollega, joka ei kyllä ilman rahaa päivystäisi täällä :)

Kokenut kollega, muttei tiedä mikä on kysymys.

Kun lapsena kävin koulupsykologilla, niin miksi aina käynnin jälkeen takapuoleni oli kipeä?

Minkälainen on psykologian nykykäsitys oidipuskompleksista? Miten se ilmenee tytöillä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi sallitte koulukiusaamisen?

En minä salli. Oma työkuvani on lähinnä kiusatun tukeminen, varsinaiseen kiusaamiseen puuttuu enemmän kuraattori ja koulun kiva-tiimi. Ei sitä silti kokonaan saa kitkettyä pois, varsinkin kun suuri osa tapahtuu aika ovelasti aikuisilta piilossa, eikä kiusattu uskalla tai kehtaa kertoa. Lapsia on niin mielettömän paljon aikuisiin nähden, että joka tilanteessa ei vain olla läsnä. Mutta esiin nousseet tapaukset kyllä käsitellään, ja aika usein kiusattukin sanoo kiusaamisen loppuneen - ainakin hetkeksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina on "kahden vuoden jonot"?

Laissa ei ole sitovaa oppilasmäärää koulupsykologille. Mulla on noin 1000 oppilasta, ja se on moneen kuntaan verrattuna todella vähän. Sitten jos puolikin vuotta jokin koulu on jossain vaiheessa ilman koulupsykologia, niin tutkimusjonoa kertyy heti. Lisäksi tukikeskusteluilla ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvillä tapaamisilla on ohituskaista, koska ensikäynti pitää lain mukaan olla 7 koulupäivän aikana. Jolloin tutkimukset jäävät jonon hännille. Jos kahden vuoden jonot on, niin koulupsykologeja on ihan liian vähän.

Ap