Lue keskustelun säännöt.
Miehen itsekeskeinen käytös lasten edessä
15.08.2013 |
Lapsi vähän kipeä eikä päässyt päiväkotiin, aloitti itkemisen kun niin olisi halunnut mennä. Mies ärähti että "sä olet kipeä! miten sä et ymmärrä, nyt sairastetaan ja otat rauhallisesti vaan". Ja sitten lapsi röhnötteli lattialla itkeskellen harmiaan.
Jos on lähdössä jonnekin lasten kanssa, mies kampailee tukkaansa ja tutkiskelee paitojaan vaikka vieressä lapsi hermostuu vaatteidensa kanssa ja parkuu että ei saa laitettua kenkiä jalkaan. Mies tekee kaikessa rauhassa omia juttujaan. Sitten kun hissukseen saanut itsensä mieleisekseen, auttelee lasta.
Minusta tuntuu, että lapset hermostuvat ja itkevät miehen takia paljon. Mies ei tätä ymmärrä, ärisee mulle että hänhän vie lapsen leikkipuistoon, miten muka voin sanoa itsekkääksi kun hän tekee sellaista lapsen kanssa?! Mutta ei tajua, että lasta tulisi huomioda pienissä tilanteissa ja henkistä puolta myös.
Miten mies ei ymmärrä tai välitä? Miten oma tukka voi olla tärkeämpi tuijoteltava kuin pienen lapsen auttaminen?! Sen takia tuntuu vaikealta jättää lapsia keskenään miehen kanssa kotiin.
Kommentit (23)
Epäreilua että mies muka sukupuolensa takia saa erityisoikeuksia naiseen verrattuna: omaa aikaa ja omaan napaan tuijottamista enemmän, naisen pitää huolehtia lasten tarpeista ja antaa henkistä puolta lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teenkin, en todellakaan huolehdi miehen asioista. Hän yrittää jopa sitä, että lähtiessämme jonnekin kyselee multa mitä hän laittaisi päällensä, et sano mitään. Autan vaan niitä lapsia. Mutta tuntuu, että miehestä ihan ok sitten kun hän huolehtii vaan itsestään..
Meillä oli myös tällaista. Mies katkeroitui, että minä kuulemma välitin vain lapsista ja lapset olivat keskipiste. Alkoi syyttää minua siitä ja todella oikeasti oli sitä mieltä, että olen huono ihminen, kun en huolehdi myös hänestä. Vastavuoroinen välittäminen ja huolehtiminen parisuhteessa on minusta kaunista, mutta mies ei todellakaan välittänyt tai huolehtinut minun asioistani vastavuoroisesti, sen sijaan hänet olisi pitänyt kaikessa ottaa huomioon ja jaksaa olla huolehtimassa.
Tuli liian yksinäinen olo tässä parisuhteessa.
Mun mies on samanlainen epäempaattinen, itsekäs torvelo.
Jos lapsi satuttaa itsensä, ottaa kyllä syliin mutta ei ole henkisesti läsnä lapsen kivussa. Sama juttu jos lapsella on paha mieli. Eikä sitä empatiaa tipu muitakaan kohtaan.
On tietysti muitakin syitä, esim. rahan ja ajan käyttäminen itseensä perheen sijaan, mutta olen päätellyt että empatiakyky puuttuu täysin ja vanhemmuus on hukassa.
Niille, jotka mieltävät ap:n miehen käytöksen normaaliksi, suosittelisin tutustumista siihen kuinka lapsen empatiakyky kehittyy. Ei voi oppia empatiaa jollei sitä saa kokea toisten taholta. Ja keltäpä lapsi puhtaampaa ja pyyteettömämpää empatiaa saisi kuin omilta vanhemmilta.
Ja jos itse tarvii aamuäreanä lapsille äyskiä niin kannattais miettiä onko liikaa stressiä, masennusta tmv. Hyvinvoiva aikuinen ja vanhempi jaksaa sen muutaman aamuhetken panostaa kommunikointiin niin on kaikilla parempi mieli. Tämän tiedän ihan kokemuksesta. SSRI:t rauhoitti tämän äidin ja aamuisin riittää empatiaa uhmiksellekin.