Omaisen kuolemaa ei ehdi paljon suremaan

Onneksi omistusasuntoa ei tarvitse tyhjentää parissa päivässä. Hautajaisjärjestelyt voi jättää hautaustoimistolle ja pankkiasiat jne.voi käytännössä hoitaa vasta kun on saatu virkatodistukset ja valtakirjat. Sitä ehtii hyvin suremaan ennen ja jälkeen hautajaisten, meillä meni 8 kk ennen kuin saatiin velattoman kuolinpesän asiat pankin kanssa hoidettua.

Riippuu. Jotkut laittavat vähemmän surevat sukulaiset tekemään asioita tai pyytävät apua siihen. Ehkä antavat osan pois tai kaatopaikalle. Ehkei jaksa mitään ylimääräistä tai on liian sekaisin. Perunkirjoittajan aika pitää olla kai ajoissa, että voi hoitaa mitään asioita, jos ei ole rahaa edes hautajaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi omistusasuntoa ei tarvitse tyhjentää parissa päivässä. Hautajaisjärjestelyt voi jättää hautaustoimistolle ja pankkiasiat jne.voi käytännössä hoitaa vasta kun on saatu virkatodistukset ja valtakirjat. Sitä ehtii hyvin suremaan ennen ja jälkeen hautajaisten, meillä meni 8 kk ennen kuin saatiin velattoman kuolinpesän asiat pankin kanssa hoidettua.

Mihin teillä meni aikaa noin paljon? Hoidin reilu vuosi sitten kuolleen omaiseni asioita. Kuolemasta meni alle kolme kuukautta siihen, että vainajan varat oli siirretty perillisten tileille. Tosin pankkitili jätettiin vielä odottamaan veronpalautuksia, jotka tulivat vasta myöhemmin.

Jos kuolleella omaisella on vain yksi läheinen joka hoitaa hänen asioitaan, ei siinä paljon suremaan ehdi.

Totta, meillä vielä edessä, vanha äiti sairastui, elinikää ei tiedetä., mutta onneksi on oma asunto, ei tarvi kiireellä tyhjentää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi omistusasuntoa ei tarvitse tyhjentää parissa päivässä. Hautajaisjärjestelyt voi jättää hautaustoimistolle ja pankkiasiat jne.voi käytännössä hoitaa vasta kun on saatu virkatodistukset ja valtakirjat. Sitä ehtii hyvin suremaan ennen ja jälkeen hautajaisten, meillä meni 8 kk ennen kuin saatiin velattoman kuolinpesän asiat pankin kanssa hoidettua.

Mihin teillä meni aikaa noin paljon? Hoidin reilu vuosi sitten kuolleen omaiseni asioita. Kuolemasta meni alle kolme kuukautta siihen, että vainajan varat oli siirretty perillisten tileille. Tosin pankkitili jätettiin vielä odottamaan veronpalautuksia, jotka tulivat vasta myöhemmin.

Koska pankin lakimiehen mielestä heillä ei ollut mitään velvollisuutta antaa omaisuutta perillisille. Perijät olivat sopuisia, virkatodistuksissa ei ollut mitään epäselvää, omaisuutta oli alle 400 000 euron arvosta, mutta pankin lakimies pyysi kaikenlaisia selvityksiä alkaen perinkuntaan kuuluvien mahdollisista omista testatamenteista ja avioehdoista päätyen yhden perillisen avopuolison virkatodistukseen. Aina kun kannettiin papereita pankkiin, tuli taas uusi vaatimus. Toisessa pankissa olleet varat olisi pitänyt siirtää tähän Säästöpankkiin ennen kuin suostuivat rahoja jakamaan eikä pankille sopinut, että perintö oli jaettu sovussa muulla tavalla kuin tasan. Niin ei saa tehdä ja tästä sitten intettiin pitkään.

Muistan kun omainen kuoli, olisin halunnut hoitaa kaikki pois äkkiä mutta sitä hitsin virkatodistusta sai odottaa silloin yli viisi kuukautta! Eikä ennen sitä päässyt oikein mitään tekemään, sai jokapaikkaan soitella lisää maksuaikaa laskuihin ja perunkirjoitusten jälkeenkin tuli vielä jotain ylläri karhukirjeitä soppaa sotkemaan.

Ette te ymmärrä mitä sureminen merkitsee. Te luulette että surun voi kytkeä päälle ja pois kuin katkaisemisesta. Ei voi. Suru on ihmisessä koko ajan, menetyksestä lähtien, usein jo ennen menetystä (puhutaan ennakoivasta surusta silloin kun tiedetään että kuolema on odotettavissa), vaikka sitä ei tiedostaisikaan suruksi. Ette te voi erottaa surua muusta elämisestä irrallliseksi ilmiöksi tai olotilaksi. Suru on teissä myös silloin kun järjestätte hautajaisia ja tyhjennätte kuolinpesää.

Sikäli voitte surra ihan rauhassa. Suru kyllä tietää.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun omainen kuoli, olisin halunnut hoitaa kaikki pois äkkiä mutta sitä hitsin virkatodistusta sai odottaa silloin yli viisi kuukautta! Eikä ennen sitä päässyt oikein mitään tekemään, sai jokapaikkaan soitella lisää maksuaikaa laskuihin ja perunkirjoitusten jälkeenkin tuli vielä jotain ylläri karhukirjeitä soppaa sotkemaan.

Tässä oli tosiaan joskus 3-4 vuotta sitten järjestelmän muuttuessa pahoja odotusaikoja, mutta onneksi sen jälkeen asiat on saatu toimimaan, ja vainajan sukuselvityksen (virkatodistuksen) saamiseen menee nykyisin yleensä korkeintaan pari viikkoa. Minä sain sen kahdessa päivässä, kun hoidin reilu vuosi sitten kuolleen omaiseni asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi omistusasuntoa ei tarvitse tyhjentää parissa päivässä. Hautajaisjärjestelyt voi jättää hautaustoimistolle ja pankkiasiat jne.voi käytännössä hoitaa vasta kun on saatu virkatodistukset ja valtakirjat. Sitä ehtii hyvin suremaan ennen ja jälkeen hautajaisten, meillä meni 8 kk ennen kuin saatiin velattoman kuolinpesän asiat pankin kanssa hoidettua.

Mihin teillä meni aikaa noin paljon? Hoidin reilu vuosi sitten kuolleen omaiseni asioita. Kuolemasta meni alle kolme kuukautta siihen, että vainajan varat oli siirretty perillisten tileille. Tosin pankkitili jätettiin vielä odottamaan veronpalautuksia, jotka tulivat vasta myöhemmin.

Hautausasiat hoiti hautaustoimisto ja muut asiat saatiin hoidettua parissa kuukaudessa, kun vainajalla ei ollut muuta omaisuutta kuin muutamia tonneja pankkitileillä. Perunkirjan laadin minä itse eikä se ollut järin vaikea tehtävä tässä tapauksessa, joten sen laatimisesta oli turha kenellekään ns. asiantuntijalle maksaa.

Elämäni rankin tammikuu eikä suremiseen jää aikaa. Kämpän tyhjennystä ja byrokratiaa. Joskus itku yrittää pintaan, joskus olo on kuin zombiella. Joskus olen lähes normaali. Nukun huonosti. Toisinaan olen kuin painekattila. Mutta tämä vaihe täytyy vaan taapertaa läpi ja asiat on pakko hoitaa. Tätä ei ymmärrä ennenkuin sattuu omalle kohdalle. Jaksamista samassa tilanteessa oleville. Valo lisääntyy.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni rankin tammikuu eikä suremiseen jää aikaa. Kämpän tyhjennystä ja byrokratiaa. Joskus itku yrittää pintaan, joskus olo on kuin zombiella. Joskus olen lähes normaali. Nukun huonosti. Toisinaan olen kuin painekattila. Mutta tämä vaihe täytyy vaan taapertaa läpi ja asiat on pakko hoitaa. Tätä ei ymmärrä ennenkuin sattuu omalle kohdalle. Jaksamista samassa tilanteessa oleville. Valo lisääntyy.

Mitä sinä kuvittelet suremisen olevan?

Vierailija kirjoitti:

Elämäni rankin tammikuu eikä suremiseen jää aikaa. Kämpän tyhjennystä ja byrokratiaa. Joskus itku yrittää pintaan, joskus olo on kuin zombiella. Joskus olen lähes normaali. Nukun huonosti. Toisinaan olen kuin painekattila. Mutta tämä vaihe täytyy vaan taapertaa läpi ja asiat on pakko hoitaa. Tätä ei ymmärrä ennenkuin sattuu omalle kohdalle. Jaksamista samassa tilanteessa oleville. Valo lisääntyy.

 

Täällä sama tilanne! Helkutin byrokratia vie kaikki mehut, laskuja joutuu penäämään (vaikka ne muuten kyllä tulevat nopeasti jne.). Kämppää yritetään tyhjentää osittain ensi viikolla, osa vaan jää myöhemmäksi - ei ole apua, ei autoa eikä sukua.... Jaksamista sinnekin! (PS. Käy hakemassa lääkäriltä nukahtamislääkettä akuuttiin vaiheeseen pieni annos, minä hain ja saan ainakin hiukan enemmän unta ja jaksaa vähän paremmin). On kyllä niin turhauttavaa kuin olla ja voi. Luulisi, että koska Suomessa tilastoidaan ja digitetään kaikki tiedot, virastot myös 'keskustelisivat' keskenään - mutta ei. Argh!

Täytyy sanoa, että olin itse positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka helposti ja vähällä byrokratialla kaikki sujui, kun kaksi vuotta sitten hoidin yllättäen kuolleen lähiomaiseni asioita. Asunnon tyhjääminen oli suurin työ.

Voimia kaikille tässä tilanteessa oleville.

Kyllä meilläkin kaikki saatiin tehdyksi kolmessa kuukaudessa.  Oli tuttu lakimies, joka teki perunkirjoituksen, ei siinä mitään kovin hankalaa ollut siinäkään.  Perittävää ei ollut kuin rahat pankkitilillä.  Lakimies hoiti ne virkatodistukset ja muut asiakirjat, vainaja oli Karjalan evakko ja asunut monilla paikkakunnilla.

Kyllä laskut pystyi hoitamaan pankin kanssa vainajan tililtä ihan ajoissa.  Olihan se sellaista puhelimessa olemista tietenkin.  

Asunnon tyhjennys oli se rasittavin homma.  Vuokra-asunto, jota saimme pitää vuokrattuna niin pitkään kuin halusimme.  Sen kolme kuukautta pidimme sitä, kun se tyhjentäminen oli yllättävän iso työ.  

Onneksi oli noita ukrainalaisia, joille kelpasi huonekalut ja paljon muutakin, muuttivat juuri silloin samaan taloon.

Mutta kyllä se voimia vievä homma oli.  Kun viimeinenkin takautuvasti tullut lasku oli maksettu ja kaikki ohi, menin kahvilaan ja istuin siellä kaksi tuntia ihan vaan huvikseni, hain välillä lisää kahvia ja söin pari leivostä.  Ihan vaan siitä ilosta, että ei ollut enää henkistäkään painetta, kaikki oli nyt ohi.  Sain ajatella jo ihan omia ajatuksianikin.

Sureminenkin meni siinä, vainaja oli jo hyvin vanhakin, joten ajatukseen oli jo tottunut hänen vielä eläessäänkin, että luopumisen aika koittaa pian.

Mutta olihan se kaikkine järjestelyineen sellainen ruljanssi, etten mielelläni kovin pian haluaisi sellaista uudestaan kokea.  Vaan mistäpä tätä elämää tietää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin kaikki saatiin tehdyksi kolmessa kuukaudessa.  Oli tuttu lakimies, joka teki perunkirjoituksen, ei siinä mitään kovin hankalaa ollut siinäkään.  Perittävää ei ollut kuin rahat pankkitilillä.  Lakimies hoiti ne virkatodistukset ja muut asiakirjat, vainaja oli Karjalan evakko ja asunut monilla paikkakunnilla.

a

Nykyisin ei ole enää mitään merkitystä sillä, kuinka monella paikkakunnalla vainaja on asunut, kunhan hän ei ole asunut ulkomailla. Kirkkoon kuuluneen vainajan sukuselvitys (virkatodistus) tilataan vain viimeisen kotiseurakunnan käyttämästä keskusrekisteristä, joka hakee kaikki tarvittavat tiedot. Jos vainaja ei kuulunut kirkkoon, sukuselvitys tilataan DVV:stä.

Miksi ihmeessä pankki vaati perillisten omia testamentteja tai jonkun AVOpuolison virkatodistusta? Eihän avopuoliso missään tilanteessa ole kuolinpesän osakas. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä pankki vaati perillisten omia testamentteja tai jonkun AVOpuolison virkatodistusta? Eihän avopuoliso missään tilanteessa ole kuolinpesän osakas. 

Avopuoliso voi olla kuolinpesän osakas, jos hänelle on testamentattu jotain yleistestamentilla, esim. 5 % vainajan omaisuudesta. Sitä on vaikea keksiä, mihin pankki tarvitsisi perillisten omia testamentteja.

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolleella omaisella on vain yksi läheinen joka hoitaa hänen asioitaan, ei siinä paljon suremaan ehdi.

Yksin asuva tätini on ilmeisesti kuollut jo viime kesänä, asui tuossa lähellä, verhot on ollut ikkunassa samat mitkä olleet viimeiset 20 vuotta, vuokralla asui. Serkkuni "hoiti" tätini asioita esim rahaliikenteen jne. No nyt loppiaisen jälkeen asunto tyhjeni. Nyt sitten mietin, että onko oikeasti jäänyt asiat hoitamatta, kokonaan, saako äitini ja hänen vanhempi sisko (86 ja 89 vuotiaat) kohta jotkut sakot verottajalta jos ei perunkirjoitusta tehty ja onko tätini edes haudattu ? Ja onko edes kuollut, kun äidilläni on vähän ongelmia unen ja valveen erottamisessa, mutta kertoi siskolle että olis kuollut, hautajaisista ei ole ilmoitettu, ehkä sosku on haudannut jos on 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolleella omaisella on vain yksi läheinen joka hoitaa hänen asioitaan, ei siinä paljon suremaan ehdi.

Yksin asuva tätini on ilmeisesti kuollut jo viime kesänä, asui tuossa lähellä, verhot on ollut ikkunassa samat mitkä olleet viimeiset 20 vuotta, vuokralla asui. Serkkuni "hoiti" tätini asioita esim rahaliikenteen jne. No nyt loppiaisen jälkeen asunto tyhjeni. Nyt sitten mietin, että onko oikeasti jäänyt asiat hoitamatta, kokonaan, saako äitini ja hänen vanhempi sisko (86 ja 89 vuotiaat) kohta jotkut sakot verottajalta jos ei perunkirjoitusta tehty ja onko tätini edes haudattu ? Ja onko edes kuollut, kun äidilläni on vähän ongelmia unen ja valveen erottamisessa, mutta kertoi siskolle että olis kuollut, hautajaisista ei ole ilmoitettu, ehkä sosku on haudannut jos on 

No soita serkullesi ja kysy, sillähän se asia selviää!