Lue keskustelun säännöt.
Mä vaan odotan koko päivän että tulee ilta, joka päivä.
13.08.2020 |
Arki on ahdistavaa, rahaongelmat, väsymys, ahdistus.
Pitää esittää hyvää äitiä, tehdä ruokaa, hoitaa asiat jne.
Oikeasti pakenen koko ajan puhelimelle että saan "tyhjää" ajateltavaa ja odotan että olisi Ilta.
Aamulla ei huvittaisi herätä, toisaalta joka pöivän paras hetki on aamukahvi. Siihen se sitten yleensä jääkin.
Ja ihan itse oon sössinyt koko elämän. En vaan osaa enää korjata sitä.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Rennompaa elämää on sotkuisessa kodissa.
Joten älä huoli. Mukavuus on kivempaa.
Minulla ei ole mukavaa kodissani. Tämä on joku varaston ja kaatopaikan välimuoto.
Välillä olen jaksanut siivota mutta sitä kestää max kaksi päivää ja taas joudun viettämään aikaa rojun ja roskan keskellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin te haluatte muutosta?
Tää kuulostaa niin kliseeltä, sorry, mutta hankkikaa uus harrastus, ja innostutte taas Elämään. Joku liikuntaharrastus, ja/tai urheilutapahtuma ja siihen valmistautuminen?
Uuden kielen opettelu? Historian tutkiminen? Tähtitiede? Saven valaminen?
Ja lapset kasvaa nopeasti. Jos on oman ajan puutetta, niin se ongelma poistuu itsekseen muutamassa vuodessa, ja jälkeenpäin ei voi kuin hämmästellä, mihin se aika hujahtu. Klisee tämäkin, mutta sitten kun sen itse elää todeksi, sen tajuaa...
Se vaan että herään viideltä aamulla ja palaan töistä viiden jälkeen, usein kuudelta. Lapset menevät hammaspesulle kahdeksalta eli ennen sitä pitäisi ne ehtiä ruokkia ja ollakin niiden kanssa. Aikaa siihen on se noin kaksi tunti. Se on yksi mikä rasittaa, ettei minulla ole aikaa omalle elämälleni jota ne lapseni ovat.
Vierailija kirjoitti:
Mä kans oon se jolla langat käsissä.
Mun mies ei oo masentunut, mutta kiireinen ja vähän hömelö.
Rakastaa lapsiaan mutta on sellanen tunnemuurin ympärilleen rakentanut ettei osaa sitä aina näyttää eikä muista huomioida lapsia tarpeeksi.
Väsyneenä vaan tiuski niille ja sitten kun mulla palaa hihat, muistaa olla taas hetken kivempi isä.Mutta voimia vie tuokin kun mä oon hänen idyydestäänkin vastuussa kaiken muun lisäksi.
Tuohan hän toki rahaa tähän perheeseen mutta eihän se oo kaiken mittari. Hänelle tuntuu joskud olevan.
Se pettymys kun itse joutuu hoitamaan kaiken. Lopetin odottamasta mitään ja elä nyt lasten kanssa kolmistaan, toki mies on yhä täällä mutta ei hän oikesti ole osa meidän arkea.
Juo ja nukkuu miten sattuu mutta ei sillä väliä kun en enää odota että hän osallistuisi. Suunnitellaan lasten kanssa omat menot välittämättä mitä mies tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rennompaa elämää on sotkuisessa kodissa.
Joten älä huoli. Mukavuus on kivempaa.Minulla ei ole mukavaa kodissani. Tämä on joku varaston ja kaatopaikan välimuoto.
Välillä olen jaksanut siivota mutta sitä kestää max kaksi päivää ja taas joudun viettämään aikaa rojun ja roskan keskellä.
Kerro, miksi sinä kylvät rojua ja roskaa ympärillesi ja ihan omassa kodissa vielä, käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kans oon se jolla langat käsissä.
Mun mies ei oo masentunut, mutta kiireinen ja vähän hömelö.
Rakastaa lapsiaan mutta on sellanen tunnemuurin ympärilleen rakentanut ettei osaa sitä aina näyttää eikä muista huomioida lapsia tarpeeksi.
Väsyneenä vaan tiuski niille ja sitten kun mulla palaa hihat, muistaa olla taas hetken kivempi isä.Mutta voimia vie tuokin kun mä oon hänen idyydestäänkin vastuussa kaiken muun lisäksi.
Tuohan hän toki rahaa tähän perheeseen mutta eihän se oo kaiken mittari. Hänelle tuntuu joskud olevan.Se pettymys kun itse joutuu hoitamaan kaiken. Lopetin odottamasta mitään ja elä nyt lasten kanssa kolmistaan, toki mies on yhä täällä mutta ei hän oikesti ole osa meidän arkea.
Juo ja nukkuu miten sattuu mutta ei sillä väliä kun en enää odota että hän osallistuisi. Suunnitellaan lasten kanssa omat menot välittämättä mitä mies tekee.
Surullista, mutta ymmärrän sua kyllä.
Mäkin oon lakannut odottamasta tiettyjä asioita, henkistä tukea ja sellaista.
Oon alkanut töksäytellä miehelle kun mitään keskustelua on turha yrittää.
Viimeksi puhuin lapsista ja sanoin päälle että "sinä kolmas lapsi". Naurahti vaan vaivautuneena.
Onhan se silti rakas ja hyviä puoliakin on paljon. Itekin oon niin psljon virheitä tehnyt että ei mulla kyllä ole varaa puhua mitään.
Oon kyllä varsinainen luuseri itse.
-ap (monessa muussakin viestissä, en vaan aina muista tätä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Viimeaikoina on kyllä ollut tosi uupunut olo. Ei meinaa jaksaa nousta sängystä, lapsetkin katsoo viikonloppuisin tunnin-pari telkkaria aamulla ennen kuin saan noustua.
Yritän olla suorittamatta, esim. ruokaa tilataan, ostetaan puolivalmiina ja valmiina paljon, koska en pidä ruoanlaittamisesta juurikaan. Siivoamisesta pidän, joten sitä teen joka päivä jonkin verran. Silti tarvitsee usein keskipäivällä ottaa pitkä lepotauko ja illallakin katsotaan elokuvaa, kun muuta ei jaksa. Ulos lähteminen lähipuistoa pidemmälle tuntuu ihan hirveän vaikealta aina, vaikka on ne retket aina mukavia, kun pidemmälle lähdetään.
(Älkää huolestuko, ei ne lapset katso kuin reilu tunnin telkkaria arkisin. Viikonloppuisin välillä 3 tuntia. Ei muita laitteita)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse varmaan vielä ihan amatööri, yksi taapero. Joka saa itku,potku raivarit 5-10 kertaa päivässä. Aina kun kieltää ja ohjaa muihin asioihin tai sanoo ei jne. Enkä edes huuda, pelkkä ei joskus riittää.
Tänäänkin sai tämän kohtauksen varmaan sen 6 kerran, niin minun piti tosiaan poistua huoneesta.
Ikää tällä pojalla vasta 1v ja 10kk :D
Olisko uhmaa? Jos lohduttaa niin kasvaa nopeasti ja kohta hänen kanssaan voi koittaa keskustella.
On uhmaa ja pahaa sellaista, tosin aina mietin että vaihe se tämäkin on ja menee ohi. Sekä hyvä että omaa tahtoa löytyy vaikka liiaksi asti. Itse kun olen ujo ja rauhallisuuden perikuva. En ole edes huutanut vaikka varmaan olisi pitänyt. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse varmaan vielä ihan amatööri, yksi taapero. Joka saa itku,potku raivarit 5-10 kertaa päivässä. Aina kun kieltää ja ohjaa muihin asioihin tai sanoo ei jne. Enkä edes huuda, pelkkä ei joskus riittää.
Tänäänkin sai tämän kohtauksen varmaan sen 6 kerran, niin minun piti tosiaan poistua huoneesta.
Ikää tällä pojalla vasta 1v ja 10kk :D
Olisko uhmaa? Jos lohduttaa niin kasvaa nopeasti ja kohta hänen kanssaan voi koittaa keskustella.
On uhmaa ja pahaa sellaista, tosin aina mietin että vaihe se tämäkin on ja menee ohi. Sekä hyvä että omaa tahtoa löytyy vaikka liiaksi asti. Itse kun olen ujo ja rauhallisuuden perikuva. En ole edes huutanut vaikka varmaan olisi pitänyt. :(
Ja nyt löytyi helpotus tie, pari viikkoa ollut jo Netflixin Buuba. Kovasti kohta kaksi vuotiaan mieleen, nauraa sen tunnin ainakin putkeen. Rauhoittaa myös sitä kiukkua. Tosin väärä tie tuo on, tiedän.
Ferrofortea tai ramavittia ostamaan jakanamunia ruokavalioon. Sokeri pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rautalisää mä ainakin oon yrittänyt syödä, ei auta väsymykseen joka on osaltaan henkistä.
Eikä ainakaan poista stressiä.
Kaikkea on listalla mitä pitäis että elämä helpottuis, mutta kun aamulla herää ja miettii että mistä nyt sitten aloittaa sitä elämänmuutosta niin ei jaksa.
Kun pitää jaksaa ja muistaa sitä ja tätä.
Esim. Nyt alan syödä joka päivä vitamiineja, nyt lopetan sokerin käytön, nyt alan ulkoilla lasten kanssa, nukkua paremmin, jumpata, siivota vähän joka päivä, järjestellä raha-asioita, hankkia lisää rahaa, jne.
Tuo korjauslista on koko ajan takaraivossa ja se väsyttää henkisesti vielä kaiken päälle.
Jos taas teen vaan yhden asian kerrallaan, niin mikä pointti, ilman muita asioita ei monikaan onnistu.
Oon ns. pohjalla jo ja täältä on aika hemmetin raskas ponnistaa. Joka aamu.
-ap
Minäkin odotan joka päivä iltaa. Ja joo, aamukahvi on päivän paras hetki. Seuraava onkin sitten ilta ja nukkumaanmeno. Unet pilaakin sitten katkonaisuus ja siitä seuraava fi*tu**s.
Olisko uhmaa? Jos lohduttaa niin kasvaa nopeasti ja kohta hänen kanssaan voi koittaa keskustella.