Miksi naiset ovat huumorintajuttomia tosikoita?
Huumorintaju ei todellakaan ole naisellinen ominaisuus. Mutta mikä olisi tärkeämpään kuin aito huumorinkukka? Elämä olisi ainakin selvästi rennompaa ja värikkäämpää.
Ehkä kyse on luovuuden eli mielikuvituksen puutteesta eli tunne-elämän surkastuneisuudesta. Psykologit liittävät huumorinymmärryksen myös älykkyyteen, sillä tunnetut huippukoomikot ja sitcomien käsikirjoittajat ovat keskimääräistä selvästi terävä-älyisempiä.
Kommentit (325)
Onko tämä misogynisti koskaan ollut muitten ihmisten kanssa missään tekemisissä, saati suhteessa.
Sen voi redusoida vaikka siihen etten työnnä toista lampeen koska se voi suuttua ja työntää minut lampeen. Toisinpäin, vastavuoroisuus ja hyvien tekojen palkitseminen hyvällä on ihmiseläimen "hyvyyden" polttoaine. Näin kärjistetysti.
Toisen syyttäminen ja itsensä korottaminen tuskin saa aikaan hurjaa suosiota miestenkään keskuudessa. Luultavasti tämäkin ainakin naisten kanssa toivoisi menestyvänsä. Kannattais koettaa lähtökohtaista arvostusta, eli olla suoraan alentamatta toista ominaisuuden perusteella johon yksilö ei voi itse vaikuttaa (sukupuoli). Epäilen että tämäkään sankari näin uskaltaisi/ haluaisi puhua yhdellekään naiselle naamatusten.
Mutta riittääpä ainakin näitä pätijöitä tälle palstalle naisia kiusaamaan omien epäonnistumisten "sijaiskärsijöiksi". Ad infinitum.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:21"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:15"]
Ei tartte käydä kouluja ymmärtääkseen, että kun 1/10000 miehestä on huippuälykäs,niin ne loput 9999 eivät ole. Muiden saavutuksilla tarvtsee päteä vain niiden, joilla ei omia ole.
[/quote]
Ei tartte edes syntyä ymmärtääkseen, että jos 1/10000 miehestä on huippuälykäs, ja 0/10000 naisesta on huippuälykäs, niin huippuälykkäitä miehiä on paljon paljon enemmän kuin huippuälykkäitä naisia.
[/quote]
Huipputyperiä miehiä on myös enemmän kuin huipputyperiä naisia. Kaipa sekin on saavutus.
[/quote]
Sinun kommenttisi on vain naisten puolueellinen näkemys, kun taas kommentti mihin vastasit perustuu faktoihin. Miehillä tyhmyys näkyy erilailla, ja ehkä myös näkyvämmin (örveltäminen, tappeleminen), siihen sinun kommenttisi perustuu.
[/quote]
Normaalijakaumako ei ole tuttu?
Miesten keskuudessa on enemmän alhaisen IQ:n omaavia kuin naisissa. Tämä homma toimii katsos kumpaakin suuntaan.
[/quote]
Ja sitten linkkiä siihen tutkimukseen mistä tuon löysit, kiitos! Ai sinullako sellaista ei ole? Holtiton lähteiden käyttö onkin naisille niin tyypillistä.
[/quote]
Etkös sä itsekin käyttänyt Wikipediaa lähteenä?
"Vuonna 2005 Ian Deary, Paul Irwing, Geoff Der ja Timothy Bates tekivät tutkimuksen, jossa keskityttiin 1292 tyttö-poika sisarusparin ASVAB-tuloksiin. Tutkimuksen mukaan keskimääräinen ÄO on miehillä ja naisilla sama, mutta miehet ovat yliedustettuja molemmissa ääripäissä, kun taas naisilla hajonta on vähäisempi: tutkimuksen mukaan sekä lahjakkaimmassa että heikkolahjaisimmassa 2 %:ssa on kaksi kertaa niin paljon miehiä kuin naisia."
http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84lykkyysosam%C3%A4%C3%A4r%C3%A4
Googlaamalla löytänet kaikkee jännää lisää.
[/quote]
"Joidenkin tutkimusten mukaan miesten ja naisten välillä on keskimäärin noin 4 pisteen keskiarvoinen ÄO-ero miesten hyväksi"
Hienosti taas leikkasit epämieluisan osan lähteestä pois. Way to go.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:21"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:15"]
Ei tartte käydä kouluja ymmärtääkseen, että kun 1/10000 miehestä on huippuälykäs,niin ne loput 9999 eivät ole. Muiden saavutuksilla tarvtsee päteä vain niiden, joilla ei omia ole.
[/quote]
Ei tartte edes syntyä ymmärtääkseen, että jos 1/10000 miehestä on huippuälykäs, ja 0/10000 naisesta on huippuälykäs, niin huippuälykkäitä miehiä on paljon paljon enemmän kuin huippuälykkäitä naisia.
[/quote]
Huipputyperiä miehiä on myös enemmän kuin huipputyperiä naisia. Kaipa sekin on saavutus.
[/quote]
Sinun kommenttisi on vain naisten puolueellinen näkemys, kun taas kommentti mihin vastasit perustuu faktoihin. Miehillä tyhmyys näkyy erilailla, ja ehkä myös näkyvämmin (örveltäminen, tappeleminen), siihen sinun kommenttisi perustuu.
[/quote]
Normaalijakaumako ei ole tuttu?
Miesten keskuudessa on enemmän alhaisen IQ:n omaavia kuin naisissa. Tämä homma toimii katsos kumpaakin suuntaan.
[/quote]
Ja sitten linkkiä siihen tutkimukseen mistä tuon löysit, kiitos! Ai sinullako sellaista ei ole? Holtiton lähteiden käyttö onkin naisille niin tyypillistä.
[/quote]
Jaa, et sitten itse löytänyt.
Viime vuonna naisten ÄO-tulokset muuten ylittivät miesten tulokset :D
[/quote]
Et taida edes ymmärtää omaa lähdettäsi. Tuo nimenomaan todistaa että vähä-älyisiä miehiä on vähemmän, ja älykkäitä enemmän. Esim. kun älykkyysosamäärä on 68, miesten luku on 0,25 ja naisten luku on 0,5.
Kun älykkyysosamäärä on 132, miesten luku on päälle 0,5 ja naisilla noin 0,25.
[/quote]
Ei juma, mikä tosikko!! Luuletko oikeasti, että laittaisin tosissani lähteen, joka on menarebetterthanwomen :DD Eikös tämän pitänyt olla huumoriketju? Miksi olet tuollainen tosikko :D
Alkaa lassukoilla jo huumori loppua.

Päivän paras. Tämä nainen taisi olla niin tyhmä ettei tajunnut löytäneensä juuri todisteen miesten suuremmasta ÄO:sta. Tiedäthän että male = mies, female = nainen? Sivuston nimikin on "men are better than women". Tahaton huumori on parasta huumoria. :D
Kanada!!!! Iso pieru! Taptaptap -kaikki nauravat nyt ja kaikilla on hauskaa! Tässä kohtaa pitää nauraa! Ähhähhähähähäähähhaahaa! Ihan miesten laji ja naiset nauravat, jotta kaikilla olisi kivaa.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:29"]
Alkaa lassukoilla jo huumori loppua.
[/quote]
Ei ikinä. Olemme vasta pääsemässä vauhtiin. :D
Naisten IQ-arvo on nykyään keskimäärin korkeampi kuin miesten:
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:24"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:19"]

[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:08"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:02"]
AHAHHAAAA!! Kävikö ad hominemia vituttamaan, kun toimi noin ennalta-arvattavasti? Tämä oli huumoria: tehdään pikku ansa ja katsotaan, miten lassukka tömähtää siihen :DD
[/quote]
Tämä koko ketju on hiukan isompi ansa mihin sinä olet tömähtänyt jo kymmenen kertaa. AHAHAHAHAAA! Femakko kopsahti ansaan kuin rusakko. Canada.
[/quote]
No tämähän on just sitä miesten huumoria: toistetaan samoja juttuja koko ajan :D
Yritä nyt keksiä jotain omaakin.
[/quote]
Sulla on niin hirveästi varaa, rouva "Lassukka".
[/quote]
Enemmän kuin sulla :DD
[/quote]
XDDD le le le meme.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:23"]
Viime vuonna naisten ÄO-tulokset muuten ylittivät miesten tulokset :D
[/quote]
Päivän paras. Tämä nainen taisi olla niin tyhmä ettei tajunnut löytäneensä juuri todisteen miesten suuremmasta ÄO:sta. Tiedäthän että male = mies, female = nainen? Sivuston nimikin on "men are better than women". Tahaton huumori on parasta huumoria. :D
[/quote]
Huumoriahan sen piti ollakin, taisi olla vain liian vaikeaa lassukalle :D Ei kukaan ota vakavasti menarebetterthanwomen-nimistä sivustoa, paitsi työtön sosiologi ja hänen kannattajansa :DD
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:26"]

Jaa, kyllä mun silmään Kummeli Stories omaa täysin eri tarinan kuin Kummeli Kultakuume, joka selkeästi erilainen kuin Kummeli Jackpot, joka puolestaan eroaa Kummeli Alivuokralaisesta, jne.
Ainakin kriitikot ovat arvostelleet ko. tuotokset eri teoksina antaen erilaisen arvosanan. Mutta sinähän tiedät toki paremmin.
[/quote]
Toki tiedänkin. Samoja vitsejä toisteltiin sarjojen sisällä. Kanada, Kanada, Kanada...
[/quote]
No otetaanpas sitten naisten huumorisarja telkkarista esimerkiksi, katotaan toistetaanko siinä... oho, muistin juuri että sellaisia ohjelmia ei ole!
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:31"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:29"]
Alkaa lassukoilla jo huumori loppua.
[/quote]
Ei ikinä. Olemme vasta pääsemässä vauhtiin. :D
[/quote]
Jaa, ei ole näkynyt kuin vasta naisten vitsien toistelua. Koska se lassukkahuumori alkaa?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:21"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:15"]
Ei tartte käydä kouluja ymmärtääkseen, että kun 1/10000 miehestä on huippuälykäs,niin ne loput 9999 eivät ole. Muiden saavutuksilla tarvtsee päteä vain niiden, joilla ei omia ole.
[/quote]
Ei tartte edes syntyä ymmärtääkseen, että jos 1/10000 miehestä on huippuälykäs, ja 0/10000 naisesta on huippuälykäs, niin huippuälykkäitä miehiä on paljon paljon enemmän kuin huippuälykkäitä naisia.
[/quote]
Huipputyperiä miehiä on myös enemmän kuin huipputyperiä naisia. Kaipa sekin on saavutus.
[/quote]
Sinun kommenttisi on vain naisten puolueellinen näkemys, kun taas kommentti mihin vastasit perustuu faktoihin. Miehillä tyhmyys näkyy erilailla, ja ehkä myös näkyvämmin (örveltäminen, tappeleminen), siihen sinun kommenttisi perustuu.
[/quote]
Normaalijakaumako ei ole tuttu?
Miesten keskuudessa on enemmän alhaisen IQ:n omaavia kuin naisissa. Tämä homma toimii katsos kumpaakin suuntaan.
[/quote]
Ja sitten linkkiä siihen tutkimukseen mistä tuon löysit, kiitos! Ai sinullako sellaista ei ole? Holtiton lähteiden käyttö onkin naisille niin tyypillistä.
[/quote]
Jaa, et sitten itse löytänyt.
Viime vuonna naisten ÄO-tulokset muuten ylittivät miesten tulokset :D
[/quote]
Et taida edes ymmärtää omaa lähdettäsi. Tuo nimenomaan todistaa että vähä-älyisiä miehiä on vähemmän, ja älykkäitä enemmän. Esim. kun älykkyysosamäärä on 68, miesten luku on 0,25 ja naisten luku on 0,5.
Kun älykkyysosamäärä on 132, miesten luku on päälle 0,5 ja naisilla noin 0,25.
[/quote]
Ei juma, mikä tosikko!! Luuletko oikeasti, että laittaisin tosissani lähteen, joka on menarebetterthanwomen :DD Eikös tämän pitänyt olla huumoriketju? Miksi olet tuollainen tosikko :D
Alkaa lassukoilla jo huumori loppua.
[/quote]
Sullakin alkaa noi comebackit loppua. Kuulin viimeksi vastauksen joka ei sisältänyt sanaa "lassukka" vuonna 1997. Niitä aikoja!
250: Halusit perusteita väitteelle, että myös vähä-älyisten joukossa on enemmän miehiä. Siinä niitä oli. Miksi ihmeessä mä copypasteaisin tuohon koko Wiki-artikkelin? :D
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:31"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:24"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:19"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:19"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:08"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:02"]
AHAHHAAAA!! Kävikö ad hominemia vituttamaan, kun toimi noin ennalta-arvattavasti? Tämä oli huumoria: tehdään pikku ansa ja katsotaan, miten lassukka tömähtää siihen :DD
[/quote]
Tämä koko ketju on hiukan isompi ansa mihin sinä olet tömähtänyt jo kymmenen kertaa. AHAHAHAHAAA! Femakko kopsahti ansaan kuin rusakko. Canada.
[/quote]
No tämähän on just sitä miesten huumoria: toistetaan samoja juttuja koko ajan :D
Yritä nyt keksiä jotain omaakin.
[/quote]
Sulla on niin hirveästi varaa, rouva "Lassukka".
[/quote]
Enemmän kuin sulla :DD
[/quote]
XDDD le le le meme.
[/quote]
+1
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:33"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:26"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:19"]
Jaa, kyllä mun silmään Kummeli Stories omaa täysin eri tarinan kuin Kummeli Kultakuume, joka selkeästi erilainen kuin Kummeli Jackpot, joka puolestaan eroaa Kummeli Alivuokralaisesta, jne.
Ainakin kriitikot ovat arvostelleet ko. tuotokset eri teoksina antaen erilaisen arvosanan. Mutta sinähän tiedät toki paremmin.
[/quote]
Toki tiedänkin. Samoja vitsejä toisteltiin sarjojen sisällä. Kanada, Kanada, Kanada...
[/quote]
No otetaanpas sitten naisten huumorisarja telkkarista esimerkiksi, katotaan toistetaanko siinä... oho, muistin juuri että sellaisia ohjelmia ei ole!
[/quote]
Aika huono muisti!
Ab Fab, Ponille kyytiä, 30 Rock, Kätevä emäntä.

Smack the pony, Kätevä emäntä, Ranuan kummit, Kumman kaa...
Sinuna uskaltautuisin kumminkin sinne lääkäriin, josko tuo muistiongelma olisi oire jostain vakavammasta? :(
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:21"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:15"]
Ei tartte käydä kouluja ymmärtääkseen, että kun 1/10000 miehestä on huippuälykäs,niin ne loput 9999 eivät ole. Muiden saavutuksilla tarvtsee päteä vain niiden, joilla ei omia ole.
[/quote]
Ei tartte edes syntyä ymmärtääkseen, että jos 1/10000 miehestä on huippuälykäs, ja 0/10000 naisesta on huippuälykäs, niin huippuälykkäitä miehiä on paljon paljon enemmän kuin huippuälykkäitä naisia.
[/quote]
Huipputyperiä miehiä on myös enemmän kuin huipputyperiä naisia. Kaipa sekin on saavutus.
[/quote]
Sinun kommenttisi on vain naisten puolueellinen näkemys, kun taas kommentti mihin vastasit perustuu faktoihin. Miehillä tyhmyys näkyy erilailla, ja ehkä myös näkyvämmin (örveltäminen, tappeleminen), siihen sinun kommenttisi perustuu.
[/quote]
Normaalijakaumako ei ole tuttu?
Miesten keskuudessa on enemmän alhaisen IQ:n omaavia kuin naisissa. Tämä homma toimii katsos kumpaakin suuntaan.
[/quote]
Ja sitten linkkiä siihen tutkimukseen mistä tuon löysit, kiitos! Ai sinullako sellaista ei ole? Holtiton lähteiden käyttö onkin naisille niin tyypillistä.
[/quote]
Jaa, et sitten itse löytänyt.
Viime vuonna naisten ÄO-tulokset muuten ylittivät miesten tulokset :D
[/quote]
Et taida edes ymmärtää omaa lähdettäsi. Tuo nimenomaan todistaa että vähä-älyisiä miehiä on vähemmän, ja älykkäitä enemmän. Esim. kun älykkyysosamäärä on 68, miesten luku on 0,25 ja naisten luku on 0,5.
Kun älykkyysosamäärä on 132, miesten luku on päälle 0,5 ja naisilla noin 0,25.
[/quote]
Ei juma, mikä tosikko!! Luuletko oikeasti, että laittaisin tosissani lähteen, joka on menarebetterthanwomen :DD Eikös tämän pitänyt olla huumoriketju? Miksi olet tuollainen tosikko :D
Alkaa lassukoilla jo huumori loppua.
[/quote]
Sullakin alkaa noi comebackit loppua. Kuulin viimeksi vastauksen joka ei sisältänyt sanaa "lassukka" vuonna 1997. Niitä aikoja!
[/quote]
No älä nyt oo tollanen tosikko.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:23"]
Viime vuonna naisten ÄO-tulokset muuten ylittivät miesten tulokset :D
[/quote]
Päivän paras. Tämä nainen taisi olla niin tyhmä ettei tajunnut löytäneensä juuri todisteen miesten suuremmasta ÄO:sta. Tiedäthän että male = mies, female = nainen? Sivuston nimikin on "men are better than women". Tahaton huumori on parasta huumoria. :D
[/quote]
Huumoriahan sen piti ollakin, taisi olla vain liian vaikeaa lassukalle :D Ei kukaan ota vakavasti menarebetterthanwomen-nimistä sivustoa, paitsi työtön sosiologi ja hänen kannattajansa :DD
[/quote]
Huono yritys. Kun katsotaan itse tilastoa niin siinä lukee miltä sivulta se on otettu. Tämä sivu on kuin onkin asiallinen älykkyysosamäärään erikoistunut sivu jolta voi odottaa luotettavaa tietoa. Kun sivua katsotaan tarkemmin niin sieltä löytyy tämmöinen käyrä joka vahvistaa kaiken: http://www.iqcomparisonsite.com/SexDifferences.aspx
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:21"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:15"]
Ei tartte käydä kouluja ymmärtääkseen, että kun 1/10000 miehestä on huippuälykäs,niin ne loput 9999 eivät ole. Muiden saavutuksilla tarvtsee päteä vain niiden, joilla ei omia ole.
[/quote]
Ei tartte edes syntyä ymmärtääkseen, että jos 1/10000 miehestä on huippuälykäs, ja 0/10000 naisesta on huippuälykäs, niin huippuälykkäitä miehiä on paljon paljon enemmän kuin huippuälykkäitä naisia.
[/quote]
Huipputyperiä miehiä on myös enemmän kuin huipputyperiä naisia. Kaipa sekin on saavutus.
[/quote]
Sinun kommenttisi on vain naisten puolueellinen näkemys, kun taas kommentti mihin vastasit perustuu faktoihin. Miehillä tyhmyys näkyy erilailla, ja ehkä myös näkyvämmin (örveltäminen, tappeleminen), siihen sinun kommenttisi perustuu.
[/quote]
Normaalijakaumako ei ole tuttu?
Miesten keskuudessa on enemmän alhaisen IQ:n omaavia kuin naisissa. Tämä homma toimii katsos kumpaakin suuntaan.
[/quote]
Ja sitten linkkiä siihen tutkimukseen mistä tuon löysit, kiitos! Ai sinullako sellaista ei ole? Holtiton lähteiden käyttö onkin naisille niin tyypillistä.
[/quote]
Jaa, et sitten itse löytänyt.
Viime vuonna naisten ÄO-tulokset muuten ylittivät miesten tulokset :D
[/quote]
Et taida edes ymmärtää omaa lähdettäsi. Tuo nimenomaan todistaa että vähä-älyisiä miehiä on vähemmän, ja älykkäitä enemmän. Esim. kun älykkyysosamäärä on 68, miesten luku on 0,25 ja naisten luku on 0,5.
Kun älykkyysosamäärä on 132, miesten luku on päälle 0,5 ja naisilla noin 0,25.
[/quote]
Ei juma, mikä tosikko!! Luuletko oikeasti, että laittaisin tosissani lähteen, joka on menarebetterthanwomen :DD Eikös tämän pitänyt olla huumoriketju? Miksi olet tuollainen tosikko :D
Alkaa lassukoilla jo huumori loppua.
[/quote]
Sullakin alkaa noi comebackit loppua. Kuulin viimeksi vastauksen joka ei sisältänyt sanaa "lassukka" vuonna 1997. Niitä aikoja!
[/quote]
No älä nyt oo tollanen tosikko.
[/quote]
Jos et huomannut niin vastaukseni oli huumoripitoinen. Kukas nyt on se tosikko?