Lue keskustelun säännöt.
Kutsujen jälkipuinti pään sisällä ahdistaa!
11.08.2013 |
Aina sama juttu. Ihan kammoan etukäteen sitä tunnetta, joka minulla on kutsujen jälkeen, usein monta päivää, joskus viikkoja. Eli käyn läpi puhumisiani ja häpeän niitä. Ahdistaa ihan mielettömästi. Sanoinko typerästi, oliko huumori liian roisia, olisiko se tai tämä pitänyt jättää sanomatta? Aina ne omat puheet ahdistavat niin vietävästi. Tekisi mieleni soitella ympäriinsä ja kysellä, sanoinko jotain tyhmää jne. Alkoholilla ei osuutta tapahtumiin, en juo.
Onko teillä muilla tällaista moraalista krapulaa?
Kommentit (58)
Mä en oikein tunnista tuota intuitiivisjuttua. Enemmänkin tulee mieleen joku lievä autismin piirre / Asperger jos ei osaa kommunikoida muille ymmärrettävällä tavalla. Todella harvoin olen itse törmännyt kahvipöytätilanteissa ihmiseen, jonka juttuja en käsittäisi. Siis että kommunikointitapa olisi noin poikkeava. Tai sitten selitit koko jutun niin intuitiivisesti ettei sitä tajua ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten tämmöinen intuitiivinen henkilö sitten tietää, mitä muut siitä ajattelee? Toisisanoen, mistä hän tietää että joku käsittää hänet väärin? Vai voisko olla, että henkilö itse vaan ylitulkitsee ympäristön reaktiot virheellisesti?
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 10:11"]
miten tämmöinen intuitiivinen henkilö sitten tietää, mitä muut siitä ajattelee? Toisisanoen, mistä hän tietää että joku käsittää hänet väärin? Vai voisko olla, että henkilö itse vaan ylitulkitsee ympäristön reaktiot virheellisesti?
[/quote]
Lue tämä niin ymmärrät mitä käsitteellä tarkoitetaan ja mikä on sen vastaparina:
http://www.myersbriggs.org/my-mbti-personality-type/mbti-basics/sensing-or-intuition.asp
Ja vielä toinen kuvaus Sensing / Intuitive -eroista:
http://www.personalitydesk.com/story/preferences-sensing-intuition
32
Hei, mä oon just tollanen intuitiivinen! Joskus kun tapaa toisen samanlaisen, on tosi helppo kommunikoida.
Mutta itse en ole ikinä ajatellut, että tmä intuitiivisuuteni ja asioiden märehtiminen liittyisivät toisiinsa, mutta voihan siinä olla perääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ovat itselleen hyvin vaativia - on käsitys siitä millainen pitäisi olla, ja sitten kun arkielämässä ei pysty tätä omaa ihannetta saavuttamaan, alkaa itseruoskinta. Luulen, että vaativuuden kehittymiseen liittyy kiintymyssuhdetyyli, joka on muotoutunut varhaislapsuudessa suhteessa vanhempiin: onko tullut hyväksytyksi kaikkine tunteineen, miten vanhemmat ovat toimineet ja olleet yhteydessä lapseensa. Onko lapsi joutunut tarkkailemaan vanhempiensa tunnereaktioita ja yrittämään sopeuttaa itsensä ja tarpeensa niihin, jotta tulee hvyäksytyksi, kuulluksi ja nähdyksi - ja jos ei ole tullut, siitä kehittyy häpeän tunne ja ns. häpeäpersoonallisuus. Kannattaa tutustua Ben Malisen kirjoituksiin häpeästä, hänen kirjansa ja netistä löytyvät artikkelit voivat avata näkemään, mistä omat tunnereaktiot ovat mahdollisesti saaneet alkunsa.
Hyvä pointti tämä viimeisin. Nimenomaan tuo häpeään sidottu persoonallisuus kannattaa miettiä, vaikka googlettaa. Tommy Hellstenillä on hyvää tähän liittyvää kirjallisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsin aloittajan kanssa ihan samanlaisista jutuista, tosin ne eivät yleensä kestä noin kauan. Tässä joitakin omia konstejani:
- Ajattelen, että minä nyt olen tällainen. Muut pitävät minusta tai sitten ei.
- Muistutan itseäni, että luultavasti muut eivät ole edes huomanneet mitään.
- Muistutan itselleni, että asian jälkikäteen märehtiminen ei tuota mitään hyötyä. Ajan kuluttaminen siihen on turhaa.
- Muistutan itseäni siitäkin, että ihmiset kuitenkin ihan mielellään viettävät aikaa kanssani, joten en varmaan ole niin kamala kuin kuvittelen.
- Suhteutan asian mittasuhteita 30 vuoden perspektiivillä. Näyttäytyykö tämä merkittävänä tapauksena 30 päästä, eli kannattaako tätä asiaa vatvoa.
- Päätän, että seuraavalla kerralla kuuntelen muita enemmän ja höpötän itse vähemmän.
Tällainen vatvominen on ollut minulle aika tyypillistä koko iän, mutta vanhemmiten tämä on vähitellen helpottanut. Edelleenkin tuo joskus iskee. Syynä varmasti heikko sosiaalinen itsetunto, korkeat vaatimukset itselle ja ahdistukseen taipuvainen persoonallisuuden rakenne.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 09:36"]
Asiaa kelattuani nyt kunnolla tuli mieleen sellainen, että antaisin mielelläni itsestäni tosi hallitun, empaattisen, sympaattisen ja sydämellisen kuvan. Todella haluaisin olla sellainen ja ihailen sellaisia ihmisiä kovasti, mutta sisimmässäni olen usein muita arvosteleva ja muiden typeryyksille naureskeleva. ap
[/quote]
Tää on siis niin tuttua. Työkaverit käy Zumbassa ja on sitä mieltä, että vaikka siellä menee välillä väärään tahtiin ja tekee virheitä, niin "eihän niitä nyt kukaan huomaa ja katso". Jaa ei vai???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla auttaa, kun muistot ja ajatukset valtaavat yksinollessa mielen, sanon tiukasti ihan ääneen etten halua ajatella. Ettei ole väliä. Vähän nuijaa, mutta on auttanut mua, melkein nelikymppistä märehtijää :)
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 14:17"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 09:36"]
Asiaa kelattuani nyt kunnolla tuli mieleen sellainen, että antaisin mielelläni itsestäni tosi hallitun, empaattisen, sympaattisen ja sydämellisen kuvan. Todella haluaisin olla sellainen ja ihailen sellaisia ihmisiä kovasti, mutta sisimmässäni olen usein muita arvosteleva ja muiden typeryyksille naureskeleva. ap
[/quote]
Tää on siis niin tuttua. Työkaverit käy Zumbassa ja on sitä mieltä, että vaikka siellä menee välillä väärään tahtiin ja tekee virheitä, niin "eihän niitä nyt kukaan huomaa ja katso". Jaa ei vai???
[/quote]
Tärkeintä on oppia hyväksymään se, että on lupa tehdä niitä virheitä, esim. siellä zumbassakin. Ei tarvitse olla kaikessa osaava ja täydellinen. (Oikeasti ei tarvitse olla missään täysellinen!) Maailma kaadu siihen, vaikka joku siellä zumbassa mielessään sinua arvostelisikin. Aivan sama, ei minun tarvitse olla Zumba-mestari. Saan olla jopa porukan huonoin zumbaaja, eikä se heikennä arvoani ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on heitelty epävakaan pers.häiriön diagnoosia. Psykologina voin vastata, ettei kysymys ole lainkaan niin vaikeasta tilanteesta. Herkkyytesi ja kriittisyytesi vuoksi kelaat näitä juttuja jälkeenpäin. Haluaisit niin kovasti olla arvostettu, ettet pysty sosiaalisissa tilanteissa keskittymään itse asiaan, vaan keskityt liikaa itsesi tarkkailuun. Ja näin aika moni onkin osannut jo sinulle vastata. Opettele olemaan armollisempi itsellesi, rakastaman itseäsi epätäydellisenä (ei meistä kukaan ole täydellinen) ja sano itsellesi positiivisia asioita kun huomaat että mielesi alkaa taas kelata näitä samoja juttuja. Yksi kirjoittaja kirjoittikin hyvän listan kysymyksiä, joilla voi huomata kyseessä olevan pikkuasian. Tunteitaan voi todellakin oppia säätelemään ajatusten voimalla. Tsemppiä uuden tyylin opetteluun!
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 15:19"]
Herkkyytesi ja kriittisyytesi vuoksi kelaat näitä juttuja jälkeenpäin. Haluaisit niin kovasti olla arvostettu, ettet pysty sosiaalisissa tilanteissa keskittymään itse asiaan, vaan keskityt liikaa itsesi tarkkailuun. Ja näin aika moni onkin osannut jo sinulle vastata. Opettele olemaan armollisempi itsellesi, rakastaman itseäsi epätäydellisenä (ei meistä kukaan ole täydellinen) ja sano itsellesi positiivisia asioita kun huomaat että mielesi alkaa taas kelata näitä samoja juttuja. Yksi kirjoittaja kirjoittikin hyvän listan kysymyksiä, joilla voi huomata kyseessä olevan pikkuasian. Tunteitaan voi todellakin oppia säätelemään ajatusten voimalla. Tsemppiä uuden tyylin opetteluun!
[/quote]
Kiitos kovasti tästä vastauksesta ja kiitos teille kaikille muillekin, vastaan nyt yhteisesti teille kaikille ihanille ihmisille, jotka tulivat kertomaan omia vastaavia kokemuksia ja annoitte minulle hyviä neuvoja ja näkökulmaa asiaan.
On totta, että haluaisin olla pidetty ja arvostettu. Mutta haluan myös pitää ja arvostaa itseäni, se oli nyt tällainen uusi oivallus vastaustenne ansiosta. Alan opetella sitä nyt tosissani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä meille märehtijöille :)
Vaistoamme hiukan liian herkästi. 20% ihmisistä on tällaisia-
Hei ap, haluaisin kiittää sinua kun kirjoitit tästä. Mun tunteet ja ajatukset menee usein sosiaalisten tilanteiden jälkeen lähes yksi yhteen sen kanssa, mitä kirjoitit. Olen nyt 3-kymppisenä alkanut vihdoin tajuta, ettei tuo ole normaalia.Ja olen myös huomannut, että tämä liittyy siihen, että haluaisin olla sosiaalisesti täydellinen ihminen. Vertaan itseäni usein niihin kivoihin, pidettyihin ja aina "oikein" käyttäytyviin. Jos kaikki on mennyt ns. hyvin jossain juhlissa niin mietin silti olenko esim. puhunut liikaa itsestäni tai liian vähän yms. turhaa.
Mä olen kyllä yhdistänyt tämän ennemmin estyneeseen kuin epävakaaseen persoonallisuuteen (en siis usko,että meillä on mitään pers.häiriötä, mutta jos oireita ajatellaan niin sinnepäin), ja huonoon itsetuntoon. Mä olin koulukiusattu, ja noi muistot aktivoituu usein ryhmätilanteissa.
Mua on auttanut se, että
-olen hankkiutunut (en tämän takia, vaan muuten vain) erään ryhmän jäseneksi, missä olen tärkeässä asemassa ja saanut hyviä kokemuksia ryhmästä. Toisaalta tässä ryhmässäkin mun nuo ahdistukset aktivoituu usein, mutta juuri sen takia olen saanut niistä "kiinni" kun niitä tulee enemmän. Sekavaa mutta totta
-olen vähitellen elämänkokemuksen kautta huomannut, että ihmiset ovat huomattavasti vähemmän tuomitsevia yleisesti toisiaan kohtaan kuin minä olen itseäni kohtaan. Ihan oikeasti saa tehdä aika paljon virheitä (tai niitä, mitä me pidetään virheinä), ennen kuin kukaan ajattelee mitään pahaa. Tätä yritän nyt sisäistää
-tää ei välttämättä ole terveellistä, mutta on auttanut mua: jos olen tehnyt mielestäni jonkun sosiaalisen mokan niin mietin, miten teen muihin parhaan vaikutuksen tämä moka huomioiden. Vastaus on aina se, että unohdan koko jutun, menen tyylikkäästi ja itsevarmasti eteenpäin enkä jää murehtimaan sitä enkä varsinkaan kyselemään muilta, teinkö jotain väärin. Siis päätän, ettei se moka ollutkaan. Tää voi olla epäterveellistä koska keskityn siinä edelleen siihen, miten teen hyvän vaikutuksen muihin, mutta mielestäni pelkästään näin käyttäytyminen vähentää ahdistusta ja murehtimista, eli voi olla ihan hyväkin juttu.
Ihanaa ap, että otit tämän esille! Kuten huomaat, emme ole ainoita, lähimainkaan.
Samat sanat! Tämä aloitus on myös minulle osuvin sitten aikoihin..!
Märehdin koko viime yön eilisiä sanomisiani. Menin puhumaan taas aivan liian henkilökohtasísia asioita yhdelle henkilölle ja nyt kaduttaa...
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 18:18"]
Luulin avausta omakseni, mutta sen olikin kirjoittanut joku muu. Häpeän sanomisiani sekä alkoholilla että ilman.
[/quote]
No jos yhtään lohduttaa, niin omasta mielestäni kiinnostavimpia ihmisiä ovat ne, jotka mokaavat ja nolostelevat. Eli suurin osa jengistä. En jaksa yhtään sellaisia ilmeettömiä vahanaamoja, ja luulen, että ne oikeat henkiset ongelmat löytyvät ennemminkin sieltä suunnalta.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2013 klo 10:01"]
No jos yhtään lohduttaa, niin omasta mielestäni kiinnostavimpia ihmisiä ovat ne, jotka mokaavat ja nolostelevat. Eli suurin osa jengistä. En jaksa yhtään sellaisia ilmeettömiä vahanaamoja, ja luulen, että ne oikeat henkiset ongelmat löytyvät ennemminkin sieltä suunnalta.
[/quote]
Mun työpaikassa on moniakin noita ilmeettömiä vahanaamoja. Aina niin v*tun korrekteja, analyyttisia ja kaikenlaista maanläheistä huumoria ylenkatsovia. Lampaana sitten itsekin taivun tuohon muottiin, vaikka oikeasti en ole tuollainen persoona.
Ei kaikkia tunteita voi nimittää sairaudeksi. me ollaan kaikki erilaisia. on hyvä jos jollain on vielä tunteitakin jäljellä...