Lue keskustelun säännöt.
Kutsujen jälkipuinti pään sisällä ahdistaa!
11.08.2013 |
Aina sama juttu. Ihan kammoan etukäteen sitä tunnetta, joka minulla on kutsujen jälkeen, usein monta päivää, joskus viikkoja. Eli käyn läpi puhumisiani ja häpeän niitä. Ahdistaa ihan mielettömästi. Sanoinko typerästi, oliko huumori liian roisia, olisiko se tai tämä pitänyt jättää sanomatta? Aina ne omat puheet ahdistavat niin vietävästi. Tekisi mieleni soitella ympäriinsä ja kysellä, sanoinko jotain tyhmää jne. Alkoholilla ei osuutta tapahtumiin, en juo.
Onko teillä muilla tällaista moraalista krapulaa?
Kommentit (58)
Voi, aika rankkaa. Mulla on ihan hitusen joskus, jos olen ollut kännissä, mutta sitten aina jotenkin stemppaan sen yli ja olen ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kelailen, mutta vain heti tilanteen jälkeen, yhden illan tms. Nolojakin juttuja tulee harva se kerta, mutta siihen olen jo niin tottunut että osaan armahtaa itseäni. Hauska kuulla että meitä on muitakin, yleensä ihmiset vaikuttavat niin itsevarmoilta ulospäin. Olen kyllä pitänyt itsetuntoani ihan hyvänä, mutta luulen myös ettei minusta juurikaan pidetä. En pelkää sitä vaan ennemminkin tiedostan sen.
Mulla on sama juttu. Mulle tulee sellasia epävarmuuden puuskia, kun alan märehtiä. Ja mulla tää liittyy ihan kaikkeen hengailuun ihmisten kanssa. Puhun liikaa ja tyhmiä ja jotenkin näen itteni jälkikäteen ulkopuolelta, kaiken sen latteuden ja typeryyden. Että pitikö nyt taas olla tämmönen.
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 20:50"]
edelleen epävakaa persoonallisuushäiriö
[/quote]
Heh, nuija! Täällä on noita aika monta kerääntyny sitte.
mä taas oon miettiny selviämiskeinona sitä että mikä pakko on puhua paljoa tai olla koko ajan äänessä , jos vaikuttaisi fiksummalta kun olis hiljempaa tai tilanteen mukaan. mua kansa hermsotuminen pistää puhumaan liikaa ahdistuneisuushäiriöstä on kirja bourke kirjottanut joka auttanu tmonia. mua muuten nolottaa kirjottaa nettiinkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä taas oon miettiny selviämiskeinona sitä että mikä pakko on puhua paljoa tai olla koko ajan äänessä , jos vaikuttaisi fiksummalta kun olis hiljempaa tai tilanteen mukaan. mua kansa hermsotuminen pistää puhumaan liikaa ahdistuneisuushäiriöstä on kirja bourke kirjottanut joka auttanu tmonia. mua muuten nolottaa kirjottaa nettiinkin
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 20:50"]
edelleen epävakaa persoonallisuushäiriö
[/quote]
Heh, nuija! Täällä on noita aika monta kerääntyny sitte.
[/quote]
Niinpä! Ja miten häiriö voi olla epävakaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 15:40"]
Ei ole. Ei ole normaalia.
Sulla taitaa olla joku pakkomielteinen ahdistuneisuushäiriö tai jotain.
[/quote]
Se on ihan vaan ahdistushäiriö tai sitten yleistynyt ahdistushäiriö. :D
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 20:50"]
edelleen epävakaa persoonallisuushäiriö
[/quote]
Googlaa epävakaa persoonallisuushäiriö ja katso oireet, ennen kuin tulet huutelemaan moista potaskaa. :D
Ap vaikuttaa ahdistuneelta eikä hänen lyhyen aloituksensa perusteella taitavinkaan psykiatri rupeaisi ehdottelemaan minkäänlaista persoonallisuushäiriötä. Sen kaltaiseen diagnoosiin vaadittaisiin huomattavasti laajemmat taustatiedot.
Noh, minulla on ihan omakohtaista kokemusta ahdistuksesta. Purin sitä alkutekijöihinsä terapiassa. Oli muitakin murheita, ja siinä meni pari vuotta. Mietittiin sitäkin, mistä minun häpeän tunteeni kumpuavat, kun asioita pitää pyöritellä päässä kohuuttoman kauan. Nykyäänkin kyllä pyörittelen asiota hieman liian perusteellisesti, mutta kohtuuttomasta häpeän tunteesta olen päässyt.
Toivottavasti tästä oli apua kaikille ketjussa ilmoittautuneelle murehtijalle. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hurja tuo diagonoosin heittelijä muutaman lauseen perusteella.
Minulla liittyi aikanaan vastaavaa masennukseen. Masennus puolestaan on loppujen lopuksi itsekeskeistä ajattelua, ja sitähän tuo omien tekemisten ja sanomisten vatvominenkin on. Minua auttoi, kun tajusin etten ole maailman napa, sillä mitä juuri minä sanoin tai tein on hyvin vähän merkitystä, eikä kukaan muu sitä vatvo. Pakotin itseni ajattelemaan muita kuin itseäni, ja se kyllä helpotti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut samaa ajoittain tosi pahanakin sosiaalisten tilanteiden jälkeen. En ole seurassa mitenkään ujo, sellainen iloinen höpöttäjä enemmänkin, mutta jälkeenpäin on iskenyt sitten viikon kestävä morkkis että olen kyllä varmaan ihan kamala ja mitä kaikki ajattelevat minusta ja kyllä olen rasittava, enhän itsekään kestä itseäni...
Minulla tuota on pahimmillaan ollut silloin, kun näen ihmisiä harvoin. Jos on kotioloissa kuukauden putkeen ja sitten tapaa ihmisiä, niin varmana tulee morkkis. Ja jos on liikaa aikaa miettiä noita tilanteita jälkeenpäin, niin kyllähän ne ottavat vallan.
Sitten kun aloin taas tavata ihmisiä päivittäin tai lähes, jäi tuo pohdiskelu pois, koska pää olisi hajonnut lopullisesti jos olisin jaksanut muistaa kaiken mitä olen sanonut joka tilanteessa ja sitten olisi pitänyt ehtiä vielä märehtiä ne sanomiset.
Aikoinaan kun vielä käytin joskus alkoholia, tuota oli lähinnä niiden keikkojen jälkeen, mutta sittemmin sitä tuli ihan selvinpäin ihmisten kanssa olon jälkeenkin, niin pahana että olin varma etten ikinä enää poistu kotoa mihinkään.
Pääsin teeseitse-siedätyshoidolla siitä eroon, mutta kai siihen voisi saada jotain terapiaakin.
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 19:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 17:41"]
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 17:28"]
eniten pelkään, että sanomiseni väärinymmärretään tms., että loukkaan toista vahingossa :/.
[/quote]
Tämä mulla on taustalla, että puheen pälpätyksen lomassa tulee sanottua asioita joita en tarkoita tai jotka voivat loukata väärin ymmärrettyinä. Olen sosiaalisesti vähän kömpelö ts. minulla on aika vähän sosiaalista elämää ja sitten kun menen jonnekin, saattaa tulla harkitsematonta puheen pälpätystä, ehkä peittääkseni ujoutta tai yrittäessäni olla hauska jne. Eli en ihan syyttä ole morkkiksessa. Ehkä todella on ihan syytäkin vähän nolostella.
[/quote]
Ihan kuin mun näppikseltä. Eli samasta vaivasta kärsin, alkoholilla ja ilman. Ensin mainitun kanssa niin maksimaalisissa määrissä, että "jouduin" lopettamaan juomisen (joka toki on siis kaikin puolin hyvä juttu), mutta sanomiset kaduttaa ja mietityttää vaikka olisin ollut selvin päin (ja muut kännissä). Kai tässä jotain itsetunnon kehitystä pitää alkaa harjoittaa.
[/quote]
Itselläni alkoholilla ei ole vaikutusta asiaan, eikä huumorini ole mitenkään erityisen roisia. Minua ei häiritse jos joku huumoria tulkitsee väärin sillä sen voin melkein jättää kuulijan ongelmaksi, mutta minua häiritsee jos minua muuten ymmärretään väärin. Usein luen kuulijan ilmeistä hänen käsittäneen jonkin asian väärin, mutta tilanteen korjaaminen on usein vaikeaa sillä se edellyttäisi sellaisten asioiden perustelua jotka olisivat joko noloja tai menisivät selittelyksi. Nämä samat henkilöt helposti kokevat selittelyn vahvistukseksi omille alkuperäisille (ja virheellisille) tulkinnoillensa.
Minulla on teoria siitä minkälainen ihminen stressaa näillä ja toisaalta minkälaisten ihmisten seurassa niistä stressaava kärsii tästä eniten.
Mielenkiintoista olisi tavata muita samansuuntaisesti reagoivia, hauska ajatus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli joskus samanlainen ongelma. Ongelma alkoi helpottaa, kun aloin ajatella, että saakeli, kyllä minä sen olisin itsekin huomannut, jos joku olisi loukkaantunut tai jos olisin jotenkin merkittävästi mokannut tms. Ja jos ihmiset vaikuttavat tyytyväisiltä, he sitä todennäköisesti ovat.
"Minulla on teoria siitä minkälainen ihminen stressaa näillä ja toisaalta minkälaisten ihmisten seurassa niistä stressaava kärsii tästä eniten."
Kerro! :)
[quote author="Vierailija" time="11.08.2013 klo 23:04"]
Minäkin kelailen, mutta vain heti tilanteen jälkeen, yhden illan tms. Nolojakin juttuja tulee harva se kerta, mutta siihen olen jo niin tottunut että osaan armahtaa itseäni. Hauska kuulla että meitä on muitakin, yleensä ihmiset vaikuttavat niin itsevarmoilta ulospäin. Olen kyllä pitänyt itsetuntoani ihan hyvänä, mutta luulen myös ettei minusta juurikaan pidetä. En pelkää sitä vaan ennemminkin tiedostan sen.
[/quote]
Itsevarmalta vaikutan minäkin, mutta juuri tuollaiset aivan ilmeiset virhetulkinnat ovat ongelmallisia kun kasvoilta voi lukea, että ainakin siinä hetkessä toinen tulkitsi motiivini vaikkapa itsekkääksi eikä ymmärtänyt kokonaisuutta, eli ymmärsi vain murusen ja siksi tulkitsi minut todella pahasti väärin.
Reagoin asioihin hyvin eri tavalla kuin ihmiset keskimäärin ja tiedän tarkalleen mistä se johtuu. En sitä häpeä enkä ole siitä kyllä ylpeäkään, vaikka joku voisi sitäkin olla. Kuten totesit, minäkin tiedostan sen etten ole erityisen helppoa seuraa.
@34: Itse ainakin koen että osaltani suppeammat kontaktit ihmisiin (johtuen nykyisestä työstäni) ja toisaalta intuitiiviset reaktiot/havainnot ympäristöön altistavat tälle. Jos olisin enemmän suoraviivainen ja vähemmän herkkä henkilö, en edes aistisi niin selvästi ihmisistä miten käsittävät jonkin asian pieleen. Ymmärrän yleensä nämä väärät tulkinnat siis kesken keskustelun, ne sitten harmittavat jälkikäteen jos olen päättänyt olla täydentämättä jotakin aiempaa seikkaa kulijan oletetun tulkinnan vuoksi.
Jungin kirjoitusten pohjalle rakennetusta MBTI:stä voisi jatkaa tässä pitkän tovin, mutta kiinnostuneet voivat itse lueskella aiheesta ja miettiä intuitiivisen komponentin mahdollista vaikutusta asiaan. 85%:lla ihmisistä intuitiivinen komponentti on heikko tai pettyvä, 15%:lla se on hallitseva tai vahva. Intuitiivinen henkilö kokee toisaalta keskustelun tilan toisella tavalla kuin suurin osa ihmisiä ja toisaalta puhuu enemmän käsitteillä kuin konkreettisesti (mikä on oikeastaan nyt se villakoiran ydin) ja on oppinut jo lapsuudestaan, etteivät ihmiset oikein aina ymmärrä hänen selityksiään oikein.
Toisaalta voihan joku kokea turhaankin tunteen, että on tullut väärin ymmärretyksi eli vähäisten sosiaalisten kontaktien vuoksi yksittäisen keskustelun merkitys nousee pään sisällä liian vahvaksi ja siten keskustelun mahdolliset epätäydellisyydet jäävät kiusaamaan. Itselläni tuo koskee vain niitä tilanteita, joissa olen eleistä havainnut väärinkäsityksen ainakin hetkellisesti tapahtuneen. En tietenkään tiedä onko toinen hetken kuluttua ymmärtänyt lopulta käsittäneensä ensin väärin, paitsi nähdessäni myöhemmin pienen asiaa sivuavan ja tarkentavan lauseen jälkeen kasvoilta kun nk. "lamppu syttyy".
32
Samaa ollut minullakin. Terapia auttaa. Ja se, että tulee ikää, lempeys itseä kohtaan lisääntyy. Tulee elämänkokemusta. Minulla asia liittyy häpeän tunteisiin, epävarmuuteen, huonouden ja alemmuuden kokemuksiin, varhaisiin hylkäämisen kokemuksiin. Myös koulukiusaaminen teki oman osansa kriittisessä iässä. Olen aina ollut neuroottinen ja ahdistuva, hivenen estynyt. Epävakaudellaa ei tämän kanssa ole mitään tekemistä. Tietämättömät huutelee, kun eivät muitakaan persoonallisuushäiriöitä tunne. Minulla ei ole oireita persoonallisuushäiriöksi asti, mutta kyllä ne ovat elämää rajoittaneet. Työstö jatkuu :) näistä voi selvitä voittajana mutta työtä se vaatii. Yksin tai jonkun kanssa.
Asiaa kelattuani nyt kunnolla tuli mieleen sellainen, että antaisin mielelläni itsestäni tosi hallitun, empaattisen, sympaattisen ja sydämellisen kuvan. Todella haluaisin olla sellainen ja ihailen sellaisia ihmisiä kovasti, mutta sisimmässäni olen usein muita arvosteleva ja muiden typeryyksille naureskeleva. Vaikka haluaisin olla yhtä hyvä ihminen kuin Vihervaaran Anna tai muu tyttökirjojen ylevä hahmo tai äiti Teresa ja yritänkin ulospäin käyttäytyvä niin ja olla tosi kiva ja ihana ihminen, niin en olekaan ihan sellainen oikeasti. Kun sitten nämä huolelliset kulissit murtuvat hetkittäin, kun pääsee lipsahtamaan jotain ei-toivottua, maailmani ikäänkuin romahtaa muutamaksi päiväksi. Pitäisi varmaan uskaltaa olla oma vajavainen itsensä niin ei tarvitsisi pingottaa niin hirveästi koko ajan. ap
korjaan: ...komponentti on heikko tai peittyvä...
Ja tarkennetaan vielä oleelliselta osin: Intuitiivinen kokee väistämättä epämääräisissä tilanteissa toistuvasti tulevansa väärin ymmärretyksi sillä käsitteillä kommunikoiva törmää ympärillään keskimäärin n. 5/6 osalta ihmisiin, jotka eivät ymmärrä kovin hyvin tai juuri lainkaan tämän kommunikointitapaa. Toiset intuitiiviset sen sijaan ymmärtävät kyllä toisiansa yleensä oikein hyvin, paremmin kuin niitä ei-intuitiivisia, joita intuitiivinen toki ymmärtää myös.
32
edelleen epävakaa persoonallisuushäiriö