Rv 26 ja mies ilmoittaa, ettei rakasta

Vierailija kirjoitti:

Olen niin täynnä tätä palstaa. Aina tätä samaa pskaa😑

Joillekin se paska on todellisuutta. Sinä voit valita elämässäsi muuta kuin ikävystyttää itsesi tällä palstalla.

Eihän noin vain tehdä. Tai siis ei kukaan omille tunteilleen mitään voi, mutta et tosiaankaan jää tuollaisen miehen kanssa parisuhteeseen. Ei se tee lapsellekaan hyvää, jos vanhemmat ovat yhdessä vain velvollisuudesta.

Ekat pari vuotta ovat raskaita, mutta selviät kyllä. <3 Ja varmaan mieskin välillä huolehtii lapsesta, vaikkette olekaan yhdessä.

Öhöm. Sanon alkuun, että olen 31-vuotias vauvan äiti, mutta tässä jotain havaintoja omasta suhteesta:

Vauva oli toivottu, mutta mies panikoi alussa ja halusikin abortin. No en tehnyt, tietenkään. Mies myös muuttui hankalaksi ja epäkypsäksi. Olen yleensä oma-aloitteinen ja liikunnallisesti aktiivinen, joka tekee hommat itse. Raskaana ollessa sain järkyttävät nesteturvotukset ja liitoskivut, joten muutuin aika paljon. Olin ärtynyt, herkkä ja passiivinen. Mies ei reagoinut tähän mitenkään suojelevasti, vaan oli vihainen ja tunteeton minua kohtaan. Sain mm. raskausajan auralliset migreenit, jolloin näkö lähti enkä voinut puhua kunnolla, ja hän käski minun hakea itse särkylääkkeeni apteekista.

Synnytyksen jälkeen otti oman aikansa, 2-3 kuukautta, että palasin omaksi itsekseni. Sain myös miehen "kuriin" noihin aikoihin ja hän alkoi taas suhtautua minuun kuin ihmiseen. Fakta on, että teet fiksusti jos varaudut huolehtimaan itse itsestäsi. Voit myös odottaa menisikö tuo miehen tunnevammaisuus ohi synnytyksen jälkeen.

Miesten unelmat herkistä, kilteistä naisista on pötyä. Suomalaiset miehet eivät kestä heikkoutta, usein halveksivat sitä. Vaikka nainen odottaisi miehen lasta ja olisi sen takia henkisesti ja fyysisesti väsynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ilmoitat että rakasti tai ei lasta ja sua ei hylätä tässä tilanteessa. Vähän nyt selkärankaa kiitos

Miten pystyn katselemaan miestä, joka satuttaa näin pahasti tässä tilanteessa? Apua varmasti tarvitsen, mutta kuten joku ed mainitsi tuntuu todella nöyryytetyltä.

Ja niille, jotka sanoo että pitää tällaiseen varautua. Ei ollut mitään syytä minulla epäillä että näin voisi koskaan käydä. Mies on kaikin puolin muuten kunnollinen ja vakuutti minulle , että voin luottaa ja oli täysin varma aikeistaan. Ei kuulemma tiedä itsekään, mikä häneen on mennyt. Joo. Opin, että koskaan ei pidä luottaa. Kehenkään.

-Ap

Miksi sinulle piti vakuutella? Suhteenne onkin tainnut olla aika pintatasolla.

Vierailija kirjoitti:

Öhöm. Sanon alkuun, että olen 31-vuotias vauvan äiti, mutta tässä jotain havaintoja omasta suhteesta:

Vauva oli toivottu, mutta mies panikoi alussa ja halusikin abortin. No en tehnyt, tietenkään. Mies myös muuttui hankalaksi ja epäkypsäksi. Olen yleensä oma-aloitteinen ja liikunnallisesti aktiivinen, joka tekee hommat itse. Raskaana ollessa sain järkyttävät nesteturvotukset ja liitoskivut, joten muutuin aika paljon. Olin ärtynyt, herkkä ja passiivinen. Mies ei reagoinut tähän mitenkään suojelevasti, vaan oli vihainen ja tunteeton minua kohtaan. Sain mm. raskausajan auralliset migreenit, jolloin näkö lähti enkä voinut puhua kunnolla, ja hän käski minun hakea itse särkylääkkeeni apteekista.

Synnytyksen jälkeen otti oman aikansa, 2-3 kuukautta, että palasin omaksi itsekseni. Sain myös miehen "kuriin" noihin aikoihin ja hän alkoi taas suhtautua minuun kuin ihmiseen. Fakta on, että teet fiksusti jos varaudut huolehtimaan itse itsestäsi. Voit myös odottaa menisikö tuo miehen tunnevammaisuus ohi synnytyksen jälkeen.

Miesten unelmat herkistä, kilteistä naisista on pötyä. Suomalaiset miehet eivät kestä heikkoutta, usein halveksivat sitä. Vaikka nainen odottaisi miehen lasta ja olisi sen takia henkisesti ja fyysisesti väsynyt.

Ja suomalaiset naisetko kestävät miesten heikkoutta, eivätkä halveksi sitä? :)

Lol, teinit on niin tyhmiä

Ap, miten kauan olette olleet yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Öhöm. Sanon alkuun, että olen 31-vuotias vauvan äiti, mutta tässä jotain havaintoja omasta suhteesta:

Vauva oli toivottu, mutta mies panikoi alussa ja halusikin abortin. No en tehnyt, tietenkään. Mies myös muuttui hankalaksi ja epäkypsäksi. Olen yleensä oma-aloitteinen ja liikunnallisesti aktiivinen, joka tekee hommat itse. Raskaana ollessa sain järkyttävät nesteturvotukset ja liitoskivut, joten muutuin aika paljon. Olin ärtynyt, herkkä ja passiivinen. Mies ei reagoinut tähän mitenkään suojelevasti, vaan oli vihainen ja tunteeton minua kohtaan. Sain mm. raskausajan auralliset migreenit, jolloin näkö lähti enkä voinut puhua kunnolla, ja hän käski minun hakea itse särkylääkkeeni apteekista.

Synnytyksen jälkeen otti oman aikansa, 2-3 kuukautta, että palasin omaksi itsekseni. Sain myös miehen "kuriin" noihin aikoihin ja hän alkoi taas suhtautua minuun kuin ihmiseen. Fakta on, että teet fiksusti jos varaudut huolehtimaan itse itsestäsi. Voit myös odottaa menisikö tuo miehen tunnevammaisuus ohi synnytyksen jälkeen.

Miesten unelmat herkistä, kilteistä naisista on pötyä. Suomalaiset miehet eivät kestä heikkoutta, usein halveksivat sitä. Vaikka nainen odottaisi miehen lasta ja olisi sen takia henkisesti ja fyysisesti väsynyt.

Hyi saasta mikä "mies", eikö sulla soineet hälytyskellot aikaisemmin? Ja muutenkin tuollainen jatkuva yhtäkkinen mielen muuttuminen,  vihamielisyys jne. Miten päädyit pitämään lapsen?

Sillä nyt ei ole mitään merkitystä onko toista naista, kun on sanonut ettei rakasta. Ap nyt miettii miten jatkossa. Miten kertoa ihmisille, missä asua, miten ex kuuluu elämään vai kuuluuko mitenkään ym.

Ihan alkuun sanon että aivan varmasti pärjäät yksinkin. Ja apua kannattaa läheisiltä pyytää myös.

Miehen kanssa on hyvä keskustella vakavasti, että mikä oikeasti mättää.

Minun kokemus on se että miehet ovat hyvin itsekkäitä mitä tulee lasten saamiseen ja niiden hoitoon. Osalla kestää liian kauan ymmärtää mitä haluaa sen perheen osalta ja sillä välin äiti on jäänyt yksin ja pahimmillaan katkeroituu.

Mieti mitä haluat ja millaista elämäsi on. Olisiko se kuitenkin lopulta mukavampaa vaikka yksin odottaa vauvaa kun sitä odotusta ei varjosta miehen lapsellinen sekoilu.

Tsemppiä! Kyllä sinä pärjäät.

Nyt mietit asiat lapsen kannalta parhaaksi. Jos eristät isän, se tulee väistämättä aiheuttamaan tietynlaisen trauman lapselle. Mutta toki se ei tarkoita sitä ettettekö voisi erota. 

Nimenomaan. Sillä on uusi nainen ollut kierrossa jonkin aikaa ja kaikki tunteet sinuun kuollut. Nyt haluaa erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öhöm. Sanon alkuun, että olen 31-vuotias vauvan äiti, mutta tässä jotain havaintoja omasta suhteesta:

Vauva oli toivottu, mutta mies panikoi alussa ja halusikin abortin. No en tehnyt, tietenkään. Mies myös muuttui hankalaksi ja epäkypsäksi. Olen yleensä oma-aloitteinen ja liikunnallisesti aktiivinen, joka tekee hommat itse. Raskaana ollessa sain järkyttävät nesteturvotukset ja liitoskivut, joten muutuin aika paljon. Olin ärtynyt, herkkä ja passiivinen. Mies ei reagoinut tähän mitenkään suojelevasti, vaan oli vihainen ja tunteeton minua kohtaan. Sain mm. raskausajan auralliset migreenit, jolloin näkö lähti enkä voinut puhua kunnolla, ja hän käski minun hakea itse särkylääkkeeni apteekista.

Synnytyksen jälkeen otti oman aikansa, 2-3 kuukautta, että palasin omaksi itsekseni. Sain myös miehen "kuriin" noihin aikoihin ja hän alkoi taas suhtautua minuun kuin ihmiseen. Fakta on, että teet fiksusti jos varaudut huolehtimaan itse itsestäsi. Voit myös odottaa menisikö tuo miehen tunnevammaisuus ohi synnytyksen jälkeen.

Miesten unelmat herkistä, kilteistä naisista on pötyä. Suomalaiset miehet eivät kestä heikkoutta, usein halveksivat sitä. Vaikka nainen odottaisi miehen lasta ja olisi sen takia henkisesti ja fyysisesti väsynyt.

Ja suomalaiset naisetko kestävät miesten heikkoutta, eivätkä halveksi sitä? :)

Ei kestä. Ei minullakaan ole ikinä ollut lupa olla heikko. Ei sitä lupaa silloin ole miehelläkään. T. Suomalainen nainen.

Ehkäpä mies vain panikoi vauvan tulon takia ja heijastaa paniikkinsa sinuun kohdistuviin tunteisiin. Vaikka olisitte yhteistuumin päättäneet että lapsi saa tulla, voi jälkikäteen iskeä paniikki.

Olen pahoillani, tuntuu varmasti kamalalta :( Voin etäisesti kuvitella, mitä käyt läpi, sillä mies rakastui toiseen kuopuksemme ollessa alle vuoden vanha. Hyi hitto, en ikinä unohda sitä hylkäämisen kokemusta. Mutta: siitäkin ahdistuksesta selvisin ja vaikka ikävä lopputulos oli se, että mies halusi jatkaa, omat tunteeni kuolivat täysin. Suosittelen terapiaa teille lämpimästi (vaikka ette jatkaisikaan yhdessä) ja hyödynnä kaikkia mahdollisia turvaverkkojasi. Tsemppiä, sinä pärjäät kyllä <3 

Mene äkkiä ainakin itse terapiaan! Pariterapia myös hyvä idea vaikka päätyisittekin lopulta eroon. Onko sinulla esim mahdollisuus mennä työterveyden kautta?

Vierailija kirjoitti:

Sillä nyt ei ole mitään merkitystä onko toista naista, kun on sanonut ettei rakasta. Ap nyt miettii miten jatkossa. Miten kertoa ihmisille, missä asua, miten ex kuuluu elämään vai kuuluuko mitenkään ym.

Itse kyllä yrittäisin keskustella ja selvitellä asiaa, jos yhtään mahdollista.

Pitkissä parisuhteissa tulee kriisejä ja jopa ihastumisia toisiin. Mutta niistäkin pääsee yli.

Raskaus itsessäänkin voi aiheuttaa paniikkia, tuleehan joillekin raskaana oleville naisillekin paniikkia ja tunnetta, että olisi ansassa.

Kauanko olette olleet yhdessä?

Jotkut miehet ovat tällaisia. Jos yhtään lohduttaa niin et ole ainoa, jolle on käynyt näin. Meillä mies alkoi puhua haluavansa lapsia (toki minäkin halusin, mutta kiire ei ollut) ja 7 vuotta myöhemmin ilmoittaakin, että elämänsä on pilalla ja mikään ei voisi olla hirveämpää kuin minä ja lapset. Kyllähän se sattuu, mutta minkäs teet, asia ei ole sinun käsissäsi. Nyt et voi muuta, kuin tehdä elämästäsi mahdollisimman hyvää niillä korteilla mitä sinulla on. Jos jäät yksin vauvan kanssa, se antaa myös mahdollisuuksia, vaikka onkin rankkaa. Ei ole olemassa niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin, pätee mielestäni tässä tilanteessa oikein hyvin.

Äh, täällä on niin epätietävää porukkaa! Miehelläsi saattaa olla identiteetti/ikäkriisi. Olimme samassa jamassa pari vuotta sitten. Tuo saattaa kestää muutaman kuukaiäuden. Meillä auttoi terapiat, avioliittoleiri, asioiden käsittely. Miehelläni myös omia jo lapsuudessa olleita käsittelemättömiä asioita, jotka myös osallisia kriisiin. Älä luovuta vielä. Kun tämän kriisin selättää, nousette vahvempina kuin koskaan.

Lukekaa molemmat miehet ovat marsista naiset venuksesta. Se avaa silmät ja tiedät mistä on kyse. Menkää myös terapiaan.

Tsemppiä, selviätte kyllä, aikaa se vie. Ja sen jälkeen myös sinulle saattaa tulla oma ajan tarve käsitellä tuota hylätyksi tulemisen tunnetta. Miehesi ei kiusallaan kriiseile, siihen on varmasti jossain syy. Myös pelko pärjäämisestä lapsen kanssa, perheen perustamisen konkreettisuus ym ym voi olla laukaisevia tekijöitä. Mutta, lukekaa tuo kirja!!