Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset ovat niin piikikkäitä ja ilkeitä?
12.08.2020 |
Ovatkohan luonnostaan vai onko elämä tehnyt heistä sellaisia? Vai onko niin paha olo että täytyy kuittailla toisille koko ajan?
Olen ihmetellyt yhden ystävän käytöstä jo vuosien ajan, nyt alkaa mennä kuppi nurin. Melkein kaikesta mitä sanon, hänen täytyy piikitellä, jos ei suoraan ilkeile, niin piilo***tuilee jotenkin. Jos mulla on vaikka uusi takki tyyliin Marimekko (no otin vain esimerkiksi, ei mulla oo), niin "Oho, miksi noin kalliin takin ostit?" tai "Miten sulla on rahaa tuohon?" tai "Sulle ei kelpaa kuin ainoastaan merkkituotteet." Kerran ostin kirpparilta, en muista mitä, niin tämä ystävä: "Mä luulin että sulle kelpaa vain merkkituotteet."
No nämä nyt vain esimerkkejä, mutta tuohon tyyliin, ihan kaikesta.
Sanokaa nyt jotain, varsinkin ilkeät - miksi ilkeilette ihmisille? On kuulkaa raskasta.
Kommentit (200)
Tuo ap:n kuvaama tilanne kuvastaa ihan äitiäni. Katkera nysvääjä, joka aina kyllä haluaa kaikenlaista, mutta ei sitten raaski ja jos joku muu raaskii, niin kauhistelee miten voit... Minulla on aina ollut talous kunnossa ja on hyvät säästöt ja jos joskus ostan jotain kalliimpaa vaatetta, lähden ulkomaille mieheni kanssa, ostetaan jotain uutta asuntoomme tms., niin äitini on kärppänä kauhistelemassa ja kyselemässä, että miksi nyt tuollaista ja eikö joku vähempikin olisi riittänyt. Äidilläkin on talous kunnossa, mutta järkyttävän pihi eikä saa vaan tuumasta toimeen ja on katkera, kun muut tekee sitä mitä hän olisi halunnut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo ap:n kuvaama tilanne kuvastaa ihan äitiäni. Katkera nysvääjä, joka aina kyllä haluaa kaikenlaista, mutta ei sitten raaski ja jos joku muu raaskii, niin kauhistelee miten voit... Minulla on aina ollut talous kunnossa ja on hyvät säästöt ja jos joskus ostan jotain kalliimpaa vaatetta, lähden ulkomaille mieheni kanssa, ostetaan jotain uutta asuntoomme tms., niin äitini on kärppänä kauhistelemassa ja kyselemässä, että miksi nyt tuollaista ja eikö joku vähempikin olisi riittänyt. Äidilläkin on talous kunnossa, mutta järkyttävän pihi eikä saa vaan tuumasta toimeen ja on katkera, kun muut tekee sitä mitä hän olisi halunnut...
Vanhankannan nainen, jonka mielestä prameilu on suurinta syntiä ja välttelee kaikkea sinne päinkään viittaavaa? Omaa varallisuutta ei saisi näyttää ja ne, jotka näyttää on paheksunnan kohteena ja kenties yrittävät osoittaa paremmuuttaan? En jaksaisi tollasta pinnallisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ap:n kuvaama tilanne kuvastaa ihan äitiäni. Katkera nysvääjä, joka aina kyllä haluaa kaikenlaista, mutta ei sitten raaski ja jos joku muu raaskii, niin kauhistelee miten voit... Minulla on aina ollut talous kunnossa ja on hyvät säästöt ja jos joskus ostan jotain kalliimpaa vaatetta, lähden ulkomaille mieheni kanssa, ostetaan jotain uutta asuntoomme tms., niin äitini on kärppänä kauhistelemassa ja kyselemässä, että miksi nyt tuollaista ja eikö joku vähempikin olisi riittänyt. Äidilläkin on talous kunnossa, mutta järkyttävän pihi eikä saa vaan tuumasta toimeen ja on katkera, kun muut tekee sitä mitä hän olisi halunnut...
Vanhankannan nainen, jonka mielestä prameilu on suurinta syntiä ja välttelee kaikkea sinne päinkään viittaavaa? Omaa varallisuutta ei saisi näyttää ja ne, jotka näyttää on paheksunnan kohteena ja kenties yrittävät osoittaa paremmuuttaan? En jaksaisi tollasta pinnallisuutta.
Kyllä, mutta sitten taas toisaalta haaveilee, kun tarvitsisi sitä ja tarvitsisi tätä ja voi että, kun sellaiset ja tällaiset olisivat hienot... Mutta siihen se sitten jääkin. Jos joku muu (esim. minä) toteutan haaveita ja suunnitelmia, niin heti ollaan arvostelemassa. Hän myös saattaa jahkata yksiä kenkiä tuntikaupalla kaupassa, kun ne olisivat niin kivat, mutta ei hän sitten viitsi (ihan jotkut 50€ kengät)... Ja kun rahasta ei ole kyse. Sitten valittaa, kun ei hänellä ole mitään ja miksi sinäkin nyt tuollaiset ostit.
Vierailija kirjoitti:
Oppinut pitämään puolensa.
Kyllä se julmassa maailmassa on ihan hyvä piiirre. Mutta on toki hyvä muistaa myös se että paremmalla kasvatuksella mitä on itse saanut niin se voi tuoda taas lapselle paremmat mahdollisuudet. Virheiistä pitäisi aina oppia vaikka ei se helppoa ole koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oon töissä hoitoalalla.
yks kollega haluaa tehdä kaikki mun työt.
Hän tarjoutui tänäkin aamuna tekemään mun listatyöt.
Päivällä hän pelkäsi vastuun antoa minulle, kailotti sitä kovaan ääneen
työpaikalla muillekin.
Eilen kun lähdin työpaikalta hän ei vastannut mitään kun sanoin hei lähtiessäni, aivan varmasti kuuli sen koska oli metrin etäisyydellä.
Työpaikalla oli ihan perustehtävä ja sitäkin hän kysyi haluanko että hän tekee työn puolestani ja minä seison vieressä. Sitten tämä kyseinen henkilö epäili kovaan ääneen, että osaanko korjata tiskejä pöydistä.
Mukavaa aikaa varmaan jatkossakin tiedossa, just aloitin ko. paikassa.
Pitäiskö täräyttää hänelle takaisin jotain näköä, ihan toisen työsuorituksen mitätöintiä.
Mä ymmärrän kyllä että hoitoalan koulutuksen saaneet eivät ole parhaita työn organisoijia, mut tämä henkilö ei osannut näyttää työlistaa minulle.
Olen ihan lukutaitoinen, ajatuksen lukija en tietenkään ole jos töistä mitä mun pitäisi tehdä ei kukaan kerro.
Sitten tämä tyyppi halusi eilen valkata töitä. eli hän teki osan päivästä mun listatöitä, jotka oli ns."parempia" Eli mitätöi, käyttää henkistä väkivaltaa kun ei vastaa ja tervehdykseen ja valkkaa parempia töitä itselleen ja tuhahtelee.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta kollegasta?
Tiia16 kirjoitti:
oon töissä hoitoalalla.
yks kollega haluaa tehdä kaikki mun työt.
Hän tarjoutui tänäkin aamuna tekemään mun listatyöt.
Päivällä hän pelkäsi vastuun antoa minulle, kailotti sitä kovaan ääneen
työpaikalla muillekin.
Eilen kun lähdin työpaikalta hän ei vastannut mitään kun sanoin hei lähtiessäni, aivan varmasti kuuli sen koska oli metrin etäisyydellä.
Työpaikalla oli ihan perustehtävä ja sitäkin hän kysyi haluanko että hän tekee työn puolestani ja minä seison vieressä. Sitten tämä kyseinen henkilö epäili kovaan ääneen, että osaanko korjata tiskejä pöydistä.
Mukavaa aikaa varmaan jatkossakin tiedossa, just aloitin ko. paikassa.
Pitäiskö täräyttää hänelle takaisin jotain näköä, ihan toisen työsuorituksen mitätöintiä.
Mä ymmärrän kyllä että hoitoalan koulutuksen saaneet eivät ole parhaita työn organisoijia, mut tämä henkilö ei osannut näyttää työlistaa minulle.
Olen ihan lukutaitoinen, ajatuksen lukija en tietenkään ole jos töistä mitä mun pitäisi tehdä ei kukaan kerro.
Sitten tämä tyyppi halusi eilen valkata töitä. eli hän teki osan päivästä mun listatöitä, jotka oli ns."parempia" Eli mitätöi, käyttää henkistä väkivaltaa kun ei vastaa ja tervehdykseen ja valkkaa parempia töitä itselleen ja tuhahtelee.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta kollegasta?
Kysy esimieheltä, että kuka on sun perehdyttäjä. Hänelle olet vastuussa ensisijaisesti töistäsi.
Näistä tyyppejä löytyy - itse sain työhöni neuvoja ihmiseltä joka ei ollut päivääkään ko työtä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tapasin vähän aikaa sitten vanhan luokkalaiseni lukiosta, joka oli tuolloin kova työntämään nokkaansa muiden asioihin ja piikitteli jatkuvasti muiden kuullen. Oli muutenkin jotenkin tosi luotaantyöntävä ihminen, jonka seurassa ei pysty olemaan rennosti, kun saattoi heittää ihmisistä herjaa ihan koska tahansa. Todella inhottava ihminen ja varmasti peitti sillä oman epävarmuutensa. Ei ollut muuttunut yhtään vuosien jälkeen. Alkoi säälittämään, sillä hän joutuu elämään itsensä ja vaikean luonteensa kanssa edelleen. Onnea vaan työelämään ja ihmissuhteisiin. Surullista, sillä hänkin on korkeasti koulutettu, joten luulisi että olisi oppinut vähän tilanteidenlukutaitoa ja sosiaalista älykkyyttä.
Meilläkin oli pari tällaista teräväkielistä sosiopaattista "kaikkien kaveria", toinen on nyt eronnut tilintarkastaja ruman kakaran kera ja toinen näennäisen normaaliutensa hataria kulisseja juuri ja juuri ylläpitävä paatunut pirinisti/sekakäyttäjä, taitaa olla masentunutkin muttei uskalla myöntää sitä edes itselleen. Oikeastaan vaikuttavat molemmat hämmentyneiltä ja tyytymättömiltä elämiinsä. Ei se nokkelan vittuilijan rooli kantanutkaan sitten pitkälle. Jälkimmäiseen törmäsin ohimennen pari vuotta sitten, ja kieltämättä ensimmäinen mieleen noussut tunne oli sääli. Hänellä oli vaikea lapsuus, kaikki me tiesimme siitä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ap:n kuvaama tilanne kuvastaa ihan äitiäni. Katkera nysvääjä, joka aina kyllä haluaa kaikenlaista, mutta ei sitten raaski ja jos joku muu raaskii, niin kauhistelee miten voit... Minulla on aina ollut talous kunnossa ja on hyvät säästöt ja jos joskus ostan jotain kalliimpaa vaatetta, lähden ulkomaille mieheni kanssa, ostetaan jotain uutta asuntoomme tms., niin äitini on kärppänä kauhistelemassa ja kyselemässä, että miksi nyt tuollaista ja eikö joku vähempikin olisi riittänyt. Äidilläkin on talous kunnossa, mutta järkyttävän pihi eikä saa vaan tuumasta toimeen ja on katkera, kun muut tekee sitä mitä hän olisi halunnut...
Kuulostaa kyllä todella paljon ystävältäni, mutta pihi hän ei ole.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin vähän aikaa sitten vanhan luokkalaiseni lukiosta, joka oli tuolloin kova työntämään nokkaansa muiden asioihin ja piikitteli jatkuvasti muiden kuullen. Oli muutenkin jotenkin tosi luotaantyöntävä ihminen, jonka seurassa ei pysty olemaan rennosti, kun saattoi heittää ihmisistä herjaa ihan koska tahansa. Todella inhottava ihminen ja varmasti peitti sillä oman epävarmuutensa. Ei ollut muuttunut yhtään vuosien jälkeen. Alkoi säälittämään, sillä hän joutuu elämään itsensä ja vaikean luonteensa kanssa edelleen. Onnea vaan työelämään ja ihmissuhteisiin. Surullista, sillä hänkin on korkeasti koulutettu, joten luulisi että olisi oppinut vähän tilanteidenlukutaitoa ja sosiaalista älykkyyttä.
Meilläkin oli pari tällaista teräväkielistä sosiopaattista "kaikkien kaveria", toinen on nyt eronnut tilintarkastaja ruman kakaran kera ja toinen näennäisen normaaliutensa hataria kulisseja juuri ja juuri ylläpitävä paatunut pirinisti/sekakäyttäjä, taitaa olla masentunutkin muttei uskalla myöntää sitä edes itselleen. Oikeastaan vaikuttavat molemmat hämmentyneiltä ja tyytymättömiltä elämiinsä. Ei se nokkelan vittuilijan rooli kantanutkaan sitten pitkälle. Jälkimmäiseen törmäsin ohimennen pari vuotta sitten, ja kieltämättä ensimmäinen mieleen noussut tunne oli sääli. Hänellä oli vaikea lapsuus, kaikki me tiesimme siitä.
Juu, kyllä se niin taitaa olla että ilkeällä ihmisellä on itsensä kanssa paha olla, tällaiseen lopputulokseen olen päässyt. Miksi tyytyväinen ihminen ilkeilisi toisille? En näe mitään syytä.
ap
Itsekään en tätä tajua. Poistan heti tuollaiset v ttuilija elämästäni.
Myös työpaikallani on todella toksinen ilmapiiri, ja valtava vaihtuvuus. Siellä kannustetaan ihmisten keskinäiseen torailuun, ja mitä inhottavampi ja röyhkeämpi ihminen saadaan mukaan sitä parempi.
En pysty ymmärtämään, haluan pois sieltä ja aionkin irtisanoutua, vaikka pitäisi toimihenkilöhommista lähteä siivoamaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis itse olen niin kiltti, että en saa sanottua inhottavalle ihmiselle takaisin, vaikka olen ihan aikuinen. Se tuntuu jotenkin väärälle ja turhalle.
Ja olenkin itseasiassa sitä mieltä että se on turhaa, miksi jäädä kärhämöimään jonkun idiootin kanssa, vaikka se pomosta olisikin viihdyttävää.
Tässä on vaan yksi suuri ongelma; ihminen voi olla piikikäs ja ilkeä. Hän voi olla sellainen mutta ei itse siedä minkäänlaista piikittelyä ja ilkeilyä. Minusta tuossa yhtälössä on jotakin mikä ei mene omaan jakeluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin vähän aikaa sitten vanhan luokkalaiseni lukiosta, joka oli tuolloin kova työntämään nokkaansa muiden asioihin ja piikitteli jatkuvasti muiden kuullen. Oli muutenkin jotenkin tosi luotaantyöntävä ihminen, jonka seurassa ei pysty olemaan rennosti, kun saattoi heittää ihmisistä herjaa ihan koska tahansa. Todella inhottava ihminen ja varmasti peitti sillä oman epävarmuutensa. Ei ollut muuttunut yhtään vuosien jälkeen. Alkoi säälittämään, sillä hän joutuu elämään itsensä ja vaikean luonteensa kanssa edelleen. Onnea vaan työelämään ja ihmissuhteisiin. Surullista, sillä hänkin on korkeasti koulutettu, joten luulisi että olisi oppinut vähän tilanteidenlukutaitoa ja sosiaalista älykkyyttä.
Meilläkin oli pari tällaista teräväkielistä sosiopaattista "kaikkien kaveria", toinen on nyt eronnut tilintarkastaja ruman kakaran kera ja toinen näennäisen normaaliutensa hataria kulisseja juuri ja juuri ylläpitävä paatunut pirinisti/sekakäyttäjä, taitaa olla masentunutkin muttei uskalla myöntää sitä edes itselleen. Oikeastaan vaikuttavat molemmat hämmentyneiltä ja tyytymättömiltä elämiinsä. Ei se nokkelan vittuilijan rooli kantanutkaan sitten pitkälle. Jälkimmäiseen törmäsin ohimennen pari vuotta sitten, ja kieltämättä ensimmäinen mieleen noussut tunne oli sääli. Hänellä oli vaikea lapsuus, kaikki me tiesimme siitä.
Kannattaa tarkistaa sosiopaatin määritelmä ennen kuin käyttää sanaa.
Vierailija kirjoitti:
Apua, mistä tänne ilmaantui näitä ilkeyden puolustajia? Uskomatonta että näitä löytyy. Itse ilkimykset itse? Ilkeily ei ole missään olosuhteissa suvaittavaa, riippumasta koulutustaustasta, asuinpaikasta, ammatista, siviilisäädystä tai iästä. Jo peruskäytöstapohin luulisi kuuluvan kauniit tavat?!
Kyllä niitä löytyy. Olet onnekas, jos et ole elämässä kohdannut näitä jotka ilkeilee/piilovit*uilee huumorinvarjolla ja jos pahoitat mielesi vika on sinussa, koska et ymmärrä huumoria. Mulla on ihan sukulaisissa tällaisia ja entisisä kavereita. Lapasena ja vielä teininä mulla oli r-vika. Jokainen voi varmaan arvata, että siitä sain piikkittelyä kaikenaikaa, pahinta oli, että mun piti nauraa mukana itselleni, koska muutoin sain kuulla olevani huumorintajuton vakava ihminen. Ei tehnyt hyvää itsetunnolle herkässä iässä. Netin avulla opin lopulta sanomaan sen normaalin ärrän. Sain kuulla monesta muustakin asiasta, herkkänä jo valmiiksi lytätystä olin helppo uhri piikikkäille ihmisille. Nykyään poistan toksiset ihmiset välittömästi tuttavapiiristä enkä anna niille mahdollisuutta. Jopa muutaman sukulaisen olen "hylännyt".
Vierailija kirjoitti:
mulla oli samanlaisia ”kavereita” ennen ja mun elämän tärkein oivallus oli: ne ei oo oikeesti kavereita tai ystäviä, vaan tuttuja jotka on ilkeitä sulle ja niiden kanssa ei tarvi olla tekemisissä.
Tämä on totuus! Tuttu ja kaveri ovat aivan eri asia, saati tuttu ja ystävä. Tutut voivat olla mitä vain eikä heillä ole välttämättä yhtään minkäänlaista tunnesidettä tai kunnioitusta sinuun.
Niin, mukana on ehkä myös sun omaa tulkintaa tai sun tapasi reagoida asioihin pitää tuota mallia yllä. Itse en nimittäin pystyisi ohittamaan tuollaisia kommentteja vaan väkisinkin haastaisin kaveria pohtimaan sitä mitä on mennyt sanomaan. ”Tarkoitatko että olen sinun mielestäsi xxx?” ”Mikä saa sut ajattelemaan, että xxx?” ”Nyt musta alkoi tuntumaan että yrität sanoa mun olevan sun mielestä xxx. Sitäkö tarkoitit?” En ikäänkuin päästäisi sammakoita päästelevää tyyppiä pälkähästä vaan vastuuttaisin joka kerta häntä sanomisistaan. Suosittelen :)
Ilkeily, vihaisuus ja katkeruus kertovat aina siitä, että ihmisellä on itsellä paljon kipua ja haavoja. Valitettavasti moni ei sitä kykene itse tiedostamaan ja käsittelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin vähän aikaa sitten vanhan luokkalaiseni lukiosta, joka oli tuolloin kova työntämään nokkaansa muiden asioihin ja piikitteli jatkuvasti muiden kuullen. Oli muutenkin jotenkin tosi luotaantyöntävä ihminen, jonka seurassa ei pysty olemaan rennosti, kun saattoi heittää ihmisistä herjaa ihan koska tahansa. Todella inhottava ihminen ja varmasti peitti sillä oman epävarmuutensa. Ei ollut muuttunut yhtään vuosien jälkeen. Alkoi säälittämään, sillä hän joutuu elämään itsensä ja vaikean luonteensa kanssa edelleen. Onnea vaan työelämään ja ihmissuhteisiin. Surullista, sillä hänkin on korkeasti koulutettu, joten luulisi että olisi oppinut vähän tilanteidenlukutaitoa ja sosiaalista älykkyyttä.
Meilläkin oli pari tällaista teräväkielistä sosiopaattista "kaikkien kaveria", toinen on nyt eronnut tilintarkastaja ruman kakaran kera ja toinen näennäisen normaaliutensa hataria kulisseja juuri ja juuri ylläpitävä paatunut pirinisti/sekakäyttäjä, taitaa olla masentunutkin muttei uskalla myöntää sitä edes itselleen. Oikeastaan vaikuttavat molemmat hämmentyneiltä ja tyytymättömiltä elämiinsä. Ei se nokkelan vittuilijan rooli kantanutkaan sitten pitkälle. Jälkimmäiseen törmäsin ohimennen pari vuotta sitten, ja kieltämättä ensimmäinen mieleen noussut tunne oli sääli. Hänellä oli vaikea lapsuus, kaikki me tiesimme siitä.
Kannattaa tarkistaa sosiopaatin määritelmä ennen kuin käyttää sanaa.
Sosiopaatti on lääketieteen termi
Sosiopaattinen kuvaa sosiopaattistyylistä käytöstä, henkilö ei välttämättä ole sosiopaatti. Omaa vain sosiopaattisia käyttäymispiirteitä. Voi käyttää ihmisestä, jos hän on valehteleva, kaksinaamainen, manipuloiva mielistelijä, joka tuppautuu ihmisten läheisyyteen ja seuraan hankkiakseen tietoa tai hyötyä itselleen.
*kyttääminen = lyttääminen