Pahuuden aura

Tuleeko sinulle koskaan uusista ihmisistä outo tunne, että tuo ihminen on jollain tavalla paha ja myöhemmin käy ilmi, että olit oikeassa?

En nyt tarkoita pahuudella mitään sellaista joka näkyy päälle päin siis mitään tatuoituja narkkari-linnaveikkoja vaan ihan tavallisia, kaikin puolin normaaleja työssäkäyviä ihmisiä. Enkä tarkoita myöskään sellaista pahuutta johon kaikki voivat joskus sortua tunteiden ottaessa vallan esim. pettämistä tai valehtelua.

Tarkoitan sellaista äärimmäistä kylmyyttä. Sitä, että vaikka ihminen näkisi selällään räpistelevän kilpikonnan ja tietäisi, että se kuolee ellei joku käännä sitä oikein päin, niin hän ei pystyisi vain kävelemään ohitse tekemättä mitään (tai ehkä hymyilemään vahingoniloisesti kilpparin ahdingolle). Hyvyyden puutetta. Tai ajattele vaikka tilannetta jossa olet tämän pahan ihmisen kanssa kirpputorilla ja olet kertonut hänellä, että tarvitset lapselle nyt kipeästi jonkin tietyn jutun ja olet etsinyt sitä kauan ja tämä paha ihminen sattuu löytämään juuri sen etsimäsi ja ostaa sen nenäsi edestä vaikka tiedät ettei hänellä ole sille mitään käyttöä. Se vallantunteesta nauttiminen. Ihan kuin kaikki mikä on joltain toiselta pois olisi pahalle ihmiselle plussaa.

Tiedättekö mitä tarkoitan? Mitä nämä oikein ovat? Ovatko he psykopaatteja. Niiden perusteella jotka tunnen hyvin näihin ihmisiin ei sovi juuri mitkään psykopaattien piirteet. He eivät ole impulsiiivisia,  hurmaavia, rikollisia, jne.