Hermo menee joka ikinen päivä 11-vuotiaan kiljukaulan kanssa

Pyydä Penttala kylään ja sassiin. Pyydä kävellä niin että tanner tömisee, kakarasi säikähtää 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnon keskustelu pöydän ääressä, missä teet selväksi talon säännöt. Sanot että teet pääruuat, muuten saa syödä leipää, hedelmiä, puuroa jne, mitä teillä onkaan tarjolla. Mankuminen ei auta, se vaan saa äidin pahalle mielelle, mutta ei tuo herkkuja tarjolle. Ehkä tuossa voisi kokeilla vähän lahjontaakin ja sanoa että jos ei valita vaikka kahteen viikkoon saa jonkun kivan jutun/teette jotain kivaa.

Tämä kuulostaa niin ihanalta miten itsekin toimin :yritän toimia oman 8v adhdn kanssa mutta , lapsella ei ole lääkitystä vaan koitetaan pärjätä ilman kunnes on vähän vanhempi. On kauheaa sanoa tämä mutta näitä puheita on aivan turha pitää.. ja me pidetään silti. Mutta se ei mene perille se asia. On kokeiltu monia tapoja keskustella, kirjottaa, merkitä kalenteriin jne. Että voisi olla lapsella eri tapa oppia ja kuunnella . Mutta ehkä 5% menee perille. Meillä on toistuva kuvio se että lapsi ei muista pukea edes päälleen, eikä edelleenkään muista missä vaatteet on kaapissa, eikä sitten löydä vaatteita sieltä. Ei löydä vaatteita nenänsä edestä..

Joten tuohon ruokahommaan mitä meillä on myös vähän ollut on meillä toiminut palkkioiden vähentäminen kun kyseessä on adhd. Eli herkut saa vasta kun syö ruokaa . Ja omien jälkien siivoamiseen se et telkkaria ei voi katsella tai olla tietokoneella jos ei ole siivonnut omia jälkiään. Mutta ei mitään toivoa että esim lapsi keräisi omat likaiset vaatteet lattialta tai ei heittäisi niitä sinne, laittaisi takin naulakkoon jne. Omatoimisesti siis. Ja rasittaahan se myös lasta että vanhemmilta tulee paljon ”nosta tuo, tee tuo, laita tuo roskiin, ota lusikka” jne kommunikaatiota, ja samaan aikaan pienempi sisarus joka selviytyy normiarjen asioista ongelmitta saa osakseen erilaista kommunikaatiota, kun lapsi osaa itse käskemättä. Adhd lääkitys harkinnassa meillä ja katsotaan miten koulu lähtee sujumaan. Meidän 8v ei siis osaa käydä vielä itsenäisesti kunnolla vessassakaan. Tai osaahan se mutta jälkiä saa siivota harva se päivä ja välillä on kakat housussa kun vessassa käynti niin vaivalloista. Nyt tuli kunnon avautuminen.. mutta tämmöstä voi olla siis adhd lapsen kanssa elämä. Ja lapsi on maailman ihanin! Mutta, kun on kyse neurologisista haasteista niin joskus on vaan niin että vaikka miten yrittäisi, ei ne hommat vaan putkeen mene.

Mä en ymmärrä miksi sitä lääkitystä pitää lykätä. Sen jälkeen helpottaa kaikki.

Kauheeta kun mä luulin että ap kirjoittaa humoristisella tavalla herkkuja kärkkyvästä kissasta. Leivän voitelukohdassa tajusin asian oikean laidan. Anteeksi, aluksi nauratti. En osaa auttaa, mutta hyviä neuvoja olet jo saanutkin. 

Mikset laita sitä laitokseen? tai anna adoptioon

teet sitte uuden normaalin tilalle jos tarvii.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että kodin ulkopuolella pärjää. Mutta käyttäytyminen kotona kuulostaa siltä, ettei saa tarpeeksi kunnioitusta, ja kun ilmaisee tyytymättömyyttään, saa entistä vähemmän kunnioitusta. Sun täytyy auttaa jotenkin päinvastoin, kun tähän asti. Positiivisemmin, vaikka samat säännöt.

Purin lapsena ahdistuksen ihmisiin, joihin luotin eniten eli vanhempiini. Koulun käynti normiluokassa oli mulle yhtä h-lvettiä oppilaiden metelöinnin ja opettajien karjumisen takia. Mutta koulussa en uskaltanut huutaa ja paiskoa tavaroita, tein sen kotona. Mun piti esittää että olen kovis joka ei tuollaisista hetkahda, ja joka nauraa opettajien kilareille. 

Sain asperger-diagnoosin 30-vuotiaana tänä vuonna. Monesti pohdin, että olen syntynyt liian varhain. Ei mun lapsuudessa ja nuoruudessa nepsy-ongelmista tiedetty mitään vaikka tutkimuksissa ramppasin. Olen nyt korkeakoulutettu mutta pitkäaikaistyötön. Kunpa minua olisi kuntoutettu jo lapsena. 

Vierailija kirjoitti:

Nepsyihin eivät päde mitkään normaalit lainalaisuudet. Meilläkään opettajat eivät tienneet mistään kun heidän lausuntoaan pyydettiin, lapsi käyttäytyy koulussa kuin unelma. Mutta kotona aivan mahdoton kun sille tuulelle sattuu

Sama, lapsi on koulussa tottelevainen , ystävällinen ja kuuliainen. Ei tappele yms tai ole mikään ”perus adhd-poika. ” lapset pystyy koulussa skarppaamaan käytöksen suhteen ja se sit purkautuu kotona. Meillä tosin se lääkitys varmaan joudutaan ottamaan jos ei koulu ala sujua paremmin. Mutta sitäkin on vaikea lapselle perustella, miksi pitää esim oppia kunnolla laskemaan ja lukemaan jos lapsen mielestä se on turhaa. Ja adhdn kanssa se oppiminen on sen verran vaikeampaa jo keskittymisvaikeuden vuoksi mutta myös siksi että jos lasta ei kiinnosta , sitä ei kiinnosta. Ja silloin lapsen opettaminen / tukeminen koulunkäynnissä tuntuu siltä kuin työntäisi makaronia neulansilmään. -adhdn äiti

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisille vastaajille. Isästä ei valitettavasti ole apua. Isä on älykäs ja pitkälle lukenut, mutta syrjäytynyt työelämästä omituisuuksiensa takia. En tiedä mikä häntä vaivaa. Emme ole olleet tekemisissä aikoihin. Jotain ny-ongelmaa kuitenkin. Välillä mietin että onko lapsi perinyt isänsä outouden.

Ap

Kyllähän tuo esim. Aspergerilta alkaa kuulostaa, jos isäkin on omituinen, ja tiedemiestyyppi (anteeksi tiedemiehet ja naiset, ette kaikki ole aspergereita!)

Ja Aspergerhan tuntuu periytyvän erityisesti pojille, tämä on ihan mutu-tuntumaa, voin olla väärässäkin. Omassa perheessän nimenomaan kaksi poikaa ovat perineet isänsä "omituisuuden", kaksi tytärtä ovat "tavallisempia".

Itse olen ope, ja koulussa Asperger-nuoret ovat monesti kiinnostavia oppilaita, koska he ovat kiinnostuneita asioista ja haluavat kaivautua pintaa syvemmälle. Kun tavallisista nuorista on tullut aika laumasieluisia viime vuosina, Asperger-tyypit säilyttävät persoonallisuutensa. Mutta totta kai paljon riippuu Aspergerin asteesta, tai autismin kirjon asteesta. Se voi häiritä elämää paljonkin tai toisaalta siitä voi tulla jopa etua jossain ammatissa.

Juuri muuten oli Iltasanomissa otsikko, että Asperger poistuu sairausluokituksesta ja se on sitten pelkkä "ominaisuus".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnon keskustelu pöydän ääressä, missä teet selväksi talon säännöt. Sanot että teet pääruuat, muuten saa syödä leipää, hedelmiä, puuroa jne, mitä teillä onkaan tarjolla. Mankuminen ei auta, se vaan saa äidin pahalle mielelle, mutta ei tuo herkkuja tarjolle. Ehkä tuossa voisi kokeilla vähän lahjontaakin ja sanoa että jos ei valita vaikka kahteen viikkoon saa jonkun kivan jutun/teette jotain kivaa.

Tämä kuulostaa niin ihanalta miten itsekin toimin :yritän toimia oman 8v adhdn kanssa mutta , lapsella ei ole lääkitystä vaan koitetaan pärjätä ilman kunnes on vähän vanhempi. On kauheaa sanoa tämä mutta näitä puheita on aivan turha pitää.. ja me pidetään silti. Mutta se ei mene perille se asia. On kokeiltu monia tapoja keskustella, kirjottaa, merkitä kalenteriin jne. Että voisi olla lapsella eri tapa oppia ja kuunnella . Mutta ehkä 5% menee perille. Meillä on toistuva kuvio se että lapsi ei muista pukea edes päälleen, eikä edelleenkään muista missä vaatteet on kaapissa, eikä sitten löydä vaatteita sieltä. Ei löydä vaatteita nenänsä edestä..

Joten tuohon ruokahommaan mitä meillä on myös vähän ollut on meillä toiminut palkkioiden vähentäminen kun kyseessä on adhd. Eli herkut saa vasta kun syö ruokaa . Ja omien jälkien siivoamiseen se et telkkaria ei voi katsella tai olla tietokoneella jos ei ole siivonnut omia jälkiään. Mutta ei mitään toivoa että esim lapsi keräisi omat likaiset vaatteet lattialta tai ei heittäisi niitä sinne, laittaisi takin naulakkoon jne. Omatoimisesti siis. Ja rasittaahan se myös lasta että vanhemmilta tulee paljon ”nosta tuo, tee tuo, laita tuo roskiin, ota lusikka” jne kommunikaatiota, ja samaan aikaan pienempi sisarus joka selviytyy normiarjen asioista ongelmitta saa osakseen erilaista kommunikaatiota, kun lapsi osaa itse käskemättä. Adhd lääkitys harkinnassa meillä ja katsotaan miten koulu lähtee sujumaan. Meidän 8v ei siis osaa käydä vielä itsenäisesti kunnolla vessassakaan. Tai osaahan se mutta jälkiä saa siivota harva se päivä ja välillä on kakat housussa kun vessassa käynti niin vaivalloista. Nyt tuli kunnon avautuminen.. mutta tämmöstä voi olla siis adhd lapsen kanssa elämä. Ja lapsi on maailman ihanin! Mutta, kun on kyse neurologisista haasteista niin joskus on vaan niin että vaikka miten yrittäisi, ei ne hommat vaan putkeen mene.

Mä en ymmärrä miksi sitä lääkitystä pitää lykätä. Sen jälkeen helpottaa kaikki.

Hoitavan lääkärin kanta tämä tällä hetkellä. Syksyllä katsotaan miten koulu lähtee sujumaan ja sitten harkitaan kuulema uudelleen. Varmaan kun lapsi ei osoita mitään suoria vakavia käytöshäiriöitä vaan tuossa kirjoitinkin jo että koulussa on yleensä nätisti ja omissa ajatuksissaan vaan. Itkukohtauksia saa paljon, useita viikottain mutta ei raivoa. Jotenkin uskon että siksi lääkärit panttaa sitä lääkitystä. Kun adhd nähdään Suomessa edelleen liikaa ns käytöshäiriönä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisille vastaajille. Isästä ei valitettavasti ole apua. Isä on älykäs ja pitkälle lukenut, mutta syrjäytynyt työelämästä omituisuuksiensa takia. En tiedä mikä häntä vaivaa. Emme ole olleet tekemisissä aikoihin. Jotain ny-ongelmaa kuitenkin. Välillä mietin että onko lapsi perinyt isänsä outouden.

Ap

Kyllähän tuo esim. Aspergerilta alkaa kuulostaa, jos isäkin on omituinen, ja tiedemiestyyppi (anteeksi tiedemiehet ja naiset, ette kaikki ole aspergereita!)

Ja Aspergerhan tuntuu periytyvän erityisesti pojille, tämä on ihan mutu-tuntumaa, voin olla väärässäkin. Omassa perheessän nimenomaan kaksi poikaa ovat perineet isänsä "omituisuuden", kaksi tytärtä ovat "tavallisempia".

Itse olen ope, ja koulussa Asperger-nuoret ovat monesti kiinnostavia oppilaita, koska he ovat kiinnostuneita asioista ja haluavat kaivautua pintaa syvemmälle. Kun tavallisista nuorista on tullut aika laumasieluisia viime vuosina, Asperger-tyypit säilyttävät persoonallisuutensa. Mutta totta kai paljon riippuu Aspergerin asteesta, tai autismin kirjon asteesta. Se voi häiritä elämää paljonkin tai toisaalta siitä voi tulla jopa etua jossain ammatissa.

Juuri muuten oli Iltasanomissa otsikko, että Asperger poistuu sairausluokituksesta ja se on sitten pelkkä "ominaisuus".

Poika on todellakin kiinnostunut asioista. Hän rakentelee legoista monimutkaisia rakennelmia, on lukenut paljon avaruudesta, toisesta maailmansodasta jne. Tietää enemmän kuin minä noista asioista.

Ap

Joku joskus sanoi että hyvä esimerkki assista on Rillit huurussa -sarjan Sheldon. On tosi fiksu ja tietää niistä asioista joista on kiinnostunut, lähes kaiken. Mut jumittaa sit joihinkin asioihin ja inttää siinä määrin että ajaa ympärilläolevat hulluuden partaalle

Vierailija kirjoitti:

Asperger. Ota heti yhteyttä perheneuvolaan koska jonot ovat pitkät.

Ei ole normaalia muille kuin autismin kirjoon kuuluville ja varsinkaan yksinhuoltajana tuota ei loputtomiin yksin jaksa. Voimia

Nopeampi reitti voisi olla yhteydenotto koulupsykologiin. Sitä kautta voisit saada asian etenemään edes hiukan nopeammin. Psykologi menee seuraamaan kouluun oppitunnilla käytöstä ja pyytää myös opettajaa tekemään arvion käyttäytymisestä tunneilla/koulussa. Samoin pyytää sinua vastaamaan erilaisiin kysymyksiin ja sen jälkeen teettää lapsella erilaisia tehtäviä ja juttelee hänen kanssaan. Sen jälkeen hän tekee yhteenvedon lapsesta ja hänen mahdollisista ongelmistaan ja ehdottaa miten tilanteen parantamiseksi olisi hyvä edetä ja mistä saatte apua.

Meillä ei ollut nopeapi reitti koulupsykologi; kävi kyllä seuraamassa tunnilla ja tapasikin lasta mutta kun ne ongelmat eivät siellä koulussa näkyneet niin itsekin ohjeisti ottamaan yhteyttä perheneuvolaan

Anna olla nälissään äläkä osta ainakaan karkkia. Voisit kyllä viedä myös lääkärille näytille poikaparan.

Voisinpa melkein väittää, että kyseessä on jokin lievä autismin kirjon juttu, käytännössä Asperger.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisille vastaajille. Isästä ei valitettavasti ole apua. Isä on älykäs ja pitkälle lukenut, mutta syrjäytynyt työelämästä omituisuuksiensa takia. En tiedä mikä häntä vaivaa. Emme ole olleet tekemisissä aikoihin. Jotain ny-ongelmaa kuitenkin. Välillä mietin että onko lapsi perinyt isänsä outouden.

Ap

Kyllähän tuo esim. Aspergerilta alkaa kuulostaa, jos isäkin on omituinen, ja tiedemiestyyppi (anteeksi tiedemiehet ja naiset, ette kaikki ole aspergereita!)

Ja Aspergerhan tuntuu periytyvän erityisesti pojille, tämä on ihan mutu-tuntumaa, voin olla väärässäkin. Omassa perheessän nimenomaan kaksi poikaa ovat perineet isänsä "omituisuuden", kaksi tytärtä ovat "tavallisempia".

Itse olen ope, ja koulussa Asperger-nuoret ovat monesti kiinnostavia oppilaita, koska he ovat kiinnostuneita asioista ja haluavat kaivautua pintaa syvemmälle. Kun tavallisista nuorista on tullut aika laumasieluisia viime vuosina, Asperger-tyypit säilyttävät persoonallisuutensa. Mutta totta kai paljon riippuu Aspergerin asteesta, tai autismin kirjon asteesta. Se voi häiritä elämää paljonkin tai toisaalta siitä voi tulla jopa etua jossain ammatissa.

Juuri muuten oli Iltasanomissa otsikko, että Asperger poistuu sairausluokituksesta ja se on sitten pelkkä "ominaisuus".

Aspergerin oireyhtymän diagnoosi muuttuu niin, että se siirtyy autismikirjon häiriön sateenkaarikäsitteen alle. Eli enää ei diagnosoida aspergeria, lapsuusiän autismia jne. vaan diagnoosiksi tulee autismikirjon häiriö, jonka alle määritellään henkilön toimintataso (ns. high functioning olisi asperger). Tämä on jo muualla käytössä, mutta edelleen näissä maissa puhutaan Aspergerista lääketieteen alalla. Asperger ei siis todennäköisesti kielestä katoa mihinkään, ja tämä ei tarkoita sitä että kyseisen diagnoosin omaavilta katoaa diagnoosi kokonaan.

Kuten moni on jo sanonut, kuulostaa autismin kirjon lapselta. Kirjolaisille tyypillistä on jumittaminen ja jumittautuminen yhteen asiaan (jankkaaminen), toisin sanoen jonkun asian "ylipääseminen" ei vaan onnistu. Nämä jumituksen aiheet ja kohteet voivat muuttua useinkin tai kestää vuosia, ja voivat olla muiden silmissä mitättömiä. Ja se samasta asiasta jankkaaminen päivä toisensa jälkeen ja tuntikaupalla päivässä on uuvuttavaa sille kommunikoinnin toisessa päässä olevalle. Vain toinen erityislapsen vanhempi ymmärtää sen totaalisen uupumuksen, mitä nämä tilanteet aiheuttavat jatkuessaan vuodesta toiseen. Siihen verrattuna tavalliset uhmaiät sun muut ei tunnu missään. 

Ah, jollakin muullakin on kauhea 11-vuotias! Itsellä tänäänkin takana aivan hirveä päivä täynnä kitisemistä ja mankumista höystettynä parilla raivokohtauksella. Nyt on saanut mut täysin uuvutettua ja on itse varsin tyytyväisellä tuulella.

56: ihanaa kun täällä on ihmisiä jotka todella tietävät mistä puhuvat ja ymmärtävät että näissä ei puhuta tavallisista lasten kiukkuiluista tai uhmailuista joita varmasti kaikilla lapsilla joskus esiintyy. Vertaistuki auttaa jaksamaan taas yhden päivän eteenpäin