Väkivaltaisen suhteen jälkeen uuteen

Mulla oli varsinkin riitatilanteissa pitkään pelkotiloja, että mitä jos se uusi sittenkin lyö. Helposti jopa yritin provosoida häntä väkivaltaiseen käytökseen, koska olin "varma", että kyllä se nyrkki hänelläkin heilahtaa.

Pahinta on ehkä kuitenkin ollut se, että kun oli tuollaisessa väkivaltaisessa suhteessa, niin moni asia on jäänyt minulle kieroutuneeksi, aloin siis oikeasti luulla tiettyjä käyttäytymismalleja "normaaliksi" ja kun uusi mies sitten käyttäytyy eri tavalla, olen ollut varma ettei välitä, valehtee ja milloin mitäkin.

On ollut äärimmäisen vaikea oppia millaista on oikea välittäminen ja toisen kunnioittaminen, koska se exä teki niistä niin kieroutuneen kuvan päähäni.

Nyt erosta on kohta kolme vuotta aikaa ja alan pikku hiljaa oikeasti luottamaan nykyiseen mieheeni ja hänen vilpittömyyteensä, myös niissä vaikeissa tilanteissa, jotka on helposti laukaissut niitä ikäviä tunteita itsessä.

Vinkiksi, pitäkää seurusteluaika uuden kanssa pitkänä - älä muuta yhteen liian pian. Antakaa kaikelle aikaa.

Kai sä käyt terapiassa tai jossain koska muuten sun tiesi tulee olemaan pitkä ja surkea. 

On hyvä, että poikakaverisi on fiksu ja antaa tilaa, mutta ei häneltäkään voi vaatia tietoa ja taitoa mitä tarvitaan siihen, että itse selviät menneestä.

Mä kävin juttelemassa psyk.hoitajan kanssa noin vuoden verran riitaisan eroni jälkeen. Erosin lähinnä jo mielipuolta muistuttavasta miehestä henkisen ja fyysisen väkivallan jälkeen ja sen saattelemana. Tuosta on nyt 3 vuotta aikaa ja aina vieläkin hyvin väsyneenä tulee pieniä pelkotiloja ja epävarmuutta nykyisestä suhteesta. Onneksi tämä mies on täysin eri planeetalta jo pelkästään pukeutumisensa kanssa, joten pääsen noista peloistani eroon hyvin nopeasti, mutta en usko että pääni ja itsetuntoni olisi edes tässä kuosissa ilman terapiaani.

Moi AP!

Mulla ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta ymmärrän hyvin, että tuollaisen ihmissuhteen jälkeen on vaikea aloittaa uutta. Perusluottamus on varmasti järkkynyt, ja on vaikea tuntea olevansa turvassa. Uskon, että ajan kuluminen helpottaa, ja kun oikeuskäsittely on ohi, merkittävä virstanpylväs on ohitettu.

Tietäähän uusi poikaystäväsi kokemastasi? Oletko käynyt itse purkamassa ajatuksia psykologin tai muun ammatti-ihmisen kanssa? Se voisi tehdä hyvää. Naisten Linja on yksi matalan kynnyksen tukipalvelu, https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/miten+voimme+auttaa/naisten+linja/

Hienoa, että olet lopettanut väkivaltaisen suhteen. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tuollaista.

Kaikkea hyvää!

- Tiitu

ite kärsin kanssa vuoden miestä joka hakkasi lähes päivittäin.. vieläkin pelottaa kun hän tulee vastaan jossain tai joku sanoo mitä hän on joskus minulle sanonut. En ole enää niin itsepäinen miesten kanssa kuin ennen vaan enempi menen pakoon jos vähänkin korottavat ääntä. Aina kun joku mainitsee "vaimonkoulutuksesta" tulee mieleen että tehdäänkö heillekkin niin.

tämä on ikuinen pelko tila jonka pelkään repeävän myöhemmin käsiini..

Rajat on selkeesti niin hämärtyneet mulla, etten oikeen tiedä mikä on normaalia suhteessa ja mikä ei, enkä osaa niitä muilel asettaa. Sellanen normaali eläminen tuntuu oudolta ja annan itseäni kyllä edelleen kohdella huonosti. TEn vaan tajua milloin joku kohtelee mua väärin, jos ei nyt ole suoranaista väkivaltaa, koska olen tottunut että mun yli kävellään täysin eikä mitään rajoja ole. Toisaalta käyttäydyn itsekin helposti hysteerisesti ja ylireagoin, huudan ja hyökkään jo valmiiksi puolustukseksi konfliktitilanteissa. En tiedä saako musta mitään normaalia enää. 

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 11:10"]

En tiedä saako musta mitään normaalia enää. 

[/quote]

Saa susta =)

Tolta mustakin tuntui pari ekaa vuotta, kyllä se siitä lähtee helpottamaan, pitää vaan tuollaisissa konfliktitilanteissa vaikka sitten jälkikäteen avata koko tilanne sen uuden miehen kanssa vaikka ja miettiä oikeasti, että mistä mikäkin johtui. Hidasta ja raskasta, mutta todella palkitsevaa.

Tsemppiä!

-2-

Mulla oli ex joka aikoinaan pahoinpiteli. Olin tutustunut häneen ja hänen ajattelutapaansa niin hyvin (yritti esimerkiksi perusteettomasti syyllistää) ja suhteen päätyttyä auttoi se, että ymmärsin, että hän on tietynlainen ihminen ja hänellä on tietynlaiset ajattelutavat (minun kannaltani väärät ja kieroutuneet). Sen jälkeen kun olen tavannut miehiä, olen voinut tutustua miehiin ja huomata, että he ovat kaikin puolin erilaisia kuin tuo ex eikä ole ollut syytä pelätä, olen voinut ongelmitta luottaa kun olen tutustunut paremmin.

Asioista voi puhua uuden kumppanin kanssa, voi esimerkiksi kysyä, mitä teet kun suutut.

Mutta kuten 2 kirjoitti, voi puuttua se malli siitä, mikä on normaalia parisuhteessa. Sitä kannattaa ainakin tietoisesti miettiä.

En usko, että pelkotilat kuitenkaan täysin häviävät, ne helpottavat ajan kanssa ja niitäkin kohtaan tulee ymmärrys eivätkä hallitse.

Kiitos kaikille kirjoituksista! En ole terapiassa käynyt, kun jotenkin tuntuu ettei nuo tapahtumat ole totta, tuntuu kuin ne olisi unta ja jotenkin tuntuu ettei ne tunnu miltään. Yritän hirveästi analysoida itseäni, mutta en osaa kuvailla tunteitani. Olen kyllä miettinyt että jos menisin jollekin ammattilaiselle puhumaan, mutta en tiedä, olisi varmaan pitänyt mennä jo aiemmin. En niinkään pelkää, muutakun että minuun sattuu taas ei fyysisesti vain henkisesti, että jos tulee vaikka ero nykyisestäni tai hän pettää tai jtn. Mitä jos en kestäisi sitä, olen jotenkin niin herkillä nytten. Olen myös sellainen ihminen joka menee muitten mukaan, en niinkään sano mitä itse haluan vaan kaikki aina käy minulle eli olen liian kiltti, nykyinen pk sanoikin että olen kestänyt liikaa paskaa että pitäisi osata sanoa ei ja laittaa vastaan asioissa. Hän myös pelkää että jossakin välissä vain räjähdän ja pelkään itsekin sitä. Niin kyllä nykyinen pk tietää ex:täni ja hänellä on ollut myös väkivaltainen nainen, mikä helpottaa siihen että ymmärtää minua. Minua ehkä enemmän ahdistaa ennemminkuin pelottaa. Tai kyllä pelkään eroa ja sitä että minua sattuu henkisesti vielä. Ex:ni siis oli väkivaltainen minua kohtaan aina melkein kuin oli päissään tai juonut muutaman kaljankin. Tuntuu myös ettei mikään enää kiinnosta niin kuin ennen. Rakastin ratsastusta ylikaiken mutta nyt en enää jaksa mennä ratsastamaan, tuntuu että olen jotenkin väsynyt tekemään yhtään mitään. En pysty myöskään nauttimaan asiosta samallalailla kuin ennen. Ehkä joskus vielä nautin..