Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyminen tapahtuu käytännössä? Siis vaikean asian hyväksyminen.
09.08.2020 |
Eckhart Tollet ja kaikki buddhat sanovat, että muutos tulee, kun hyväksyy olemassa olevan. Vaikka oli kuinka vaikea asia, niin ratkaiseva muutos tulee, kun ei taistele tapahtunutta vastaan, vaan hyväksyy asian kuin itse olisi valinnut sen.
Moni todistaa, että näin on parantunut masennuksesta, lapsen kuolemasta, uusperheen ongelmista - you name it.
Osaisiko joku kertoa, MITEN se hyväksyminen oikeasti tapahtuu? Kun tunteet vyöryvät yli ja se asia ahdistaa. Niin mikä on se jippo?
Kommentit (86)
Koeta ottaa asia filosofisesti, se on vain niin, että toiset ovat vaikeita tai raskaita ihmisiä. MInulla oli kerran johtaja, joka oli ihan hullu. Ei siis johtajana, mutta sellainen kaikkitietävä raskas ihminen. Aluksi nuoruuden innolla yritin todistaa olevani oikeassa jossain asiassa, mutta kun joku on kovaluinen pässi, niin mikään ei sitä muuta.
Jossain vaiheessa vain hyväksyin hänet hulluine mielipiteineen ja annoin vouhkata rauhassa.
Oikeastaan tälläinen sananlasku tai miete auttoi minua:
Kun kohtaat jotain väistämätöntä, rauhoitu ja nauti siitä (stanislav Lec)
Ehkä voit soveltaa tuota anoppiisi. Eri tavalla tietysti pitää hyväksyä joku suru tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koeta ottaa asia filosofisesti, se on vain niin, että toiset ovat vaikeita tai raskaita ihmisiä. MInulla oli kerran johtaja, joka oli ihan hullu. Ei siis johtajana, mutta sellainen kaikkitietävä raskas ihminen. Aluksi nuoruuden innolla yritin todistaa olevani oikeassa jossain asiassa, mutta kun joku on kovaluinen pässi, niin mikään ei sitä muuta.
Jossain vaiheessa vain hyväksyin hänet hulluine mielipiteineen ja annoin vouhkata rauhassa.
Oikeastaan tälläinen sananlasku tai miete auttoi minua:
Kun kohtaat jotain väistämätöntä, rauhoitu ja nauti siitä (stanislav Lec)
Ehkä voit soveltaa tuota anoppiisi. Eri tavalla tietysti pitää hyväksyä joku suru tms.
Mäkin hyväksyin että entinen esimies on psykopaatti. Olin elänyt pumpulissa ennen sitä, en tiennyt että niin sairaita ihmisiä kulkee vapaina, ajattelin että psykopaatit istuvat murhasta vankilassa. Se ihminen on täysi nut case, niin hullu että sen jutuille pitää oikein hymähtää joskus. Oletteko nähneet psykopaatin kielenkäyttöä kun se saa hullun raivokohtauksen? Se on kuin musta laava ja pahuus purkautuu ja en osaa edes kuvailla kuinka järkyttävää tekstiä osaa suoltaa. Ulospäin on kuin hymistelevä pyhimys, puhuu rauhallisesti ja empaattisesti ja sisin kuin musta poroiksi palanut ihmisyys.
Ymmärrän oikein hyvin, mistä puhutte. Mutta tilanteeni eroaa esimiehistä, etten tule ”koskaan” pääsemään hänestä eroon. Eli minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä. Se tunne jyllää niin voimakkaana, etten pysty rauhoittumaan, saatika nauttimaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas on epäselvää, mistä tietää mitä hyväksyä ja mitä ei.
Eikö pieni tyytymättömyys nimenomaan aja ihmistä eteenpäin? Jos olisi aina tyytyväinen, sitä istuisi vain paikallaan tekemättä mitään. Jos olen tyytyväinen juuri tähän hetkeen, miksi näkisin vaivaa muuttaakseni hetken toisenlaiseksi?
On selvää, ettei kaikkea voi hyväksyä (jos ei haluta äärimmilleen mennä), joten miten voimme päättää mitä tulisi hyväksyä ja mitä ei? Olisi ehkä helpompi hyväksyä asioita, jos siihen olisi jokin sääntö, että tämä on vain hyväksyttävä ja piste. Mutta tuskinpa se niin yksinkertaista on, vaan aina nekin asiat palaavat mieleen vaivaamaan, koska sitä ajattelee, että ehkäpä se murehtiminen johtaisi edes jonkinlaisen ratkaisun keksimiseen...
Siihen on hyvinkin helppo sääntö. Kysyt ko. asian kohdalla: "Voinko minä toiminnallani vaikuttaa tähän asiaan?" Jos vastaus on kyllä, ala toimia. Jos vastaus on ei, hyväksy asia sellaisenaan ja opettele elämään sen kanssa.
Eipä olekaan noin yksioikoista.
Esim. Olen sinkku, mutta en haluaisi olla.
Voinko tähän vaikuttaa? Kyllä ja ei. Voin hampaat irvessä (kuvaannollisesti) etsiä miestä itselleni tai voin luopua etsimästä. Kummallakaan tavalla kumppania ei ole tullut elämääni.Minusta on jotenkin hupaisaa, että Eckhart Tollellakin on naisystävä (tai ainakin oli vielä jokin aika sitten). Mihin hän semmoista tarvitsee? Miksi nainen on Tollen kanssa? Olisiko nainen Tollen näköisen miehen kanssa, ellei tämä olisi The Eckhart Tolle?
Jos suhde kariutuu, joutuuko Eckhart kamppailemaan eroahdistuksen kanssa niin kuin me muutkin kuolevaiset?
Toimivatko henkisen kasvun opit vain tiettyyn rajaan asti? Sen jälkeen olet omillasi.
Ehkä Tolle halusi naisystävän, jotta voisi testata noita läsnäoloteorioitaan käytännössä, kun nainen nalkuttaa vieressä Tollen ulkonäöstä, tyylitajuttomuudesta, hörhöilystä ja pitkistä luentomatkoista, jolloin nainen joutuu yksin hoitamaan kodin. Tollen hermot ovat jatkuvasti koetuksella. Tolle kaipaa selvästi haastetta elämäänsä ja inspiraatiota seuraavalle best seller -kirjalleen: Läsnäolon voima parisuhteessa. Jos suhde kariutuu, Tolle päätyy taas astetta syvempään läsnäolon tilaan.
Kun tunnistaa ja tunnustaa, nimeää asian.
"Olen ******* ja ******** ja näin kävi.
Ikävät ihmiset voi vastuuttaa omista tolloiluistaan.
Helpotti heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän oikein hyvin, mistä puhutte. Mutta tilanteeni eroaa esimiehistä, etten tule ”koskaan” pääsemään hänestä eroon. Eli minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä. Se tunne jyllää niin voimakkaana, etten pysty rauhoittumaan, saatika nauttimaan.
Ap
Onhan sinulla vaihtoehtoja vaikka kuinka.
- Eroa miehestäsi
- Tilaa anopin palkkamurha
- Hoida anopin murha itse
- Muuttakaa 1500 km päähän anopista
- Hanki anopille lähestymiskielto
- Lavasta anoppi syylliseksi johonkin, mistä joutuu vankilaan
Jos mikään näistä ei ole parempi vaihtoehto kuin sietää anoppia, sitten vain siedät. Tiedät kuitenkin, että sinulla on vaihtoehtoja.
Armollisuus, anteeksianto muille ja itselle - sen ymmärtäminen, että kärsimyskin kuuluu elämään - Jeesus on paras rinnallakulkija.
Mennyttä ei voi enää muuttaa, eikä tulevasta tiedä - on vain tämä päivä.
Menneistä voi kuitenkin oppia, kasvaa ihmisenä, ymmärtää paremmin muita kärsiviä ihmisiä - joskus voi olla kiitollinen siitäkin, että sai kokea jotakin, vaikka sen lopulta menettikin.
Elämää ei voi koskaan täysin hallita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla ap ei ole ollut tarpeeksi vastoinkäymisiä kun jäät jumittamaan johonkin vähäpätöiseen juttuun. Vanhempasi tekivät karhunpalveluksen sulle kun silottelivat sulle kaiken valmiiksi. Kysy lapsensa menettäneeltä tai terveytensä menettäneeltä vinkkejä.
Usko pois, kyllä minulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, etten niitä tutuille edes kerro, koska en kestä sitä säälimistä.
Tämä juttu, mistä on puhun, ei objektiivisesti katsottuna ole mikään vastoinkäyminen. Se on ihan ok juttu, mutta en vain halua sitä elämääni.
Ero niihin vastoinkäymisiin on, että vastoinkäymiset ovat murtaneet minut. Olen kädetön niiden edesää, siksi olen voinut ne hyväksyä. Nyt tämä asia ei murra minua, siksi jaksan taistella, vaikka tiedän, etten pysty asiaan vaikuttamaan.
Ap[/quote
Ei kannata haaskata aikaansa ja elämäänsä asioihin, joihin ei pysty vaikuttamaan.
Jätä asia rukouksessa Jeesuksen hoitoon, kokeile! - ja mene itse eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas on epäselvää, mistä tietää mitä hyväksyä ja mitä ei.
Eikö pieni tyytymättömyys nimenomaan aja ihmistä eteenpäin? Jos olisi aina tyytyväinen, sitä istuisi vain paikallaan tekemättä mitään. Jos olen tyytyväinen juuri tähän hetkeen, miksi näkisin vaivaa muuttaakseni hetken toisenlaiseksi?
On selvää, ettei kaikkea voi hyväksyä (jos ei haluta äärimmilleen mennä), joten miten voimme päättää mitä tulisi hyväksyä ja mitä ei? Olisi ehkä helpompi hyväksyä asioita, jos siihen olisi jokin sääntö, että tämä on vain hyväksyttävä ja piste. Mutta tuskinpa se niin yksinkertaista on, vaan aina nekin asiat palaavat mieleen vaivaamaan, koska sitä ajattelee, että ehkäpä se murehtiminen johtaisi edes jonkinlaisen ratkaisun keksimiseen...
Siihen on hyvinkin helppo sääntö. Kysyt ko. asian kohdalla: "Voinko minä toiminnallani vaikuttaa tähän asiaan?" Jos vastaus on kyllä, ala toimia. Jos vastaus on ei, hyväksy asia sellaisenaan ja opettele elämään sen kanssa.
Eipä olekaan noin yksioikoista.
Esim. Olen sinkku, mutta en haluaisi olla.
Voinko tähän vaikuttaa? Kyllä ja ei. Voin hampaat irvessä (kuvaannollisesti) etsiä miestä itselleni tai voin luopua etsimästä. Kummallakaan tavalla kumppania ei ole tullut elämääni.
Haluat pakottaa universumin toimimaan oman mielesi mukaan? Pakko ei toimi koskaan. Ensin sinun pitää hyväksyä nykytilanne - näin on tällä hetkellä. Sitten sinun pitää pohtia seikkoja, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen. Onko ollut joitain tilanteita joskus, jotka olisi voinut mennä toisin? Analysoimalla mennyttä saat ehkä oivalluksia siitä, mitä olisit voinut tehdä toisin. Jos sinulla on luottoystävä, voit kysyä mitä mieltä tämä on- miksi et löydä kumppania? Yleensä ihminen lähettää mikroilmeillään ja kehonkielellään signaaleja, jotka toinen tulkitsee alitajuisesti vaikkapa ristiriitaisena käytöksenä. Tämä saa ihmiset epävarmoiksi toisen tarkoitusperistä ja etäännyttää. Yleensä avoimuus, rehellisyys ja muiden ihmisten hyväksyntä (ei luokitella omien ennakkoluulojen tai ulkokuoren perusteella) sekä ystävällisyys saavat aikaan positiivista ilmapiiriä, joka on otollinen tutustumiseen ja kumppanin löytymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Minulla on asia, joka ei ole helpottanut kuuteen vuoteen. Ei se asia paljoa haittaa elämääni, vaan kyse on vain siitä, että en tahdo sellaista asiaa. En vain tahdo. Minua ihan suututtaa, että se asia on olemassa. Ja asia on myös sellainen, etten koskaan tule pääsemään siitä eroon.[/quote
Jos et tahdo hyväksyä, että jokin on olemassa, niin et voi myöskään vapautua siitä. Se on aina kanssasi. Hyväksyminen tarkoittaa nimenomaan asioihin liittyvien TUNTEIDEN käsittelyä. Sitä, että asia on olemassa ja että se herättää vaikeita tunteita. Sitten tutkit niitä tunteita ja hyväksyt sen, että nämä tunteet nousevat sinussa asiaa ajatellessa. KOHTAAT itsessäsi nämä tunteet, TUNNET ne vaikka itkisit kuin vesiputous ja jatkat sen hyväksymistä, että tietty asia herättää sinussa nämä tunteet. Eli kun jokin asia herättää voimakkaita tunteita sinun tulee hyväksyä SE, kokea ne tunteet alusta loppuun ja myöhemmin pohtia, miksi tämä asia herättää sinussa juuri nämä tunteet, mitkä asiat sinulla henkilökohtaisesti vaikuttavat niihin, ja ylläpitämällä tätä pohdiskelevaa ja ihmettelevää näkökulmaa saat hieman etäisyyttä itse asiaan. Itseään pitää tutkia arvostelematta, myötätunnolla. Ja ajan kuluessa huomaat, että vaikka asia on olemassa (tai menneisyydessä on ollut), voit sitä ajatella itsemyötätuntoisena ja etääntyneenä alkuperäisistä tunnereaktioista.
Juuri noin itsekin ajattelen. Olen tutkinut tunteita, tunnistan pelon ja häpeän ja itsekyyden taustalla. Ymmärrän taustalla olevat syyt, tai ainakin luulen ymmärtäväni, koska kuusi vuotta on pitkä aika rypeä tässä. Olen fokusoitunut näihin tunteisiin. Olen itkenyt kuin vesiputous jo kuusi vuotta. Olen oikeasti yrittänyt tuntea nämä tunteet loppuun asti, enkä enää tiedä, mitä muuta voin tehdä.
Ap
Pääsisitkö analyysissäsi hiukan syvemmälle? MIKSI tunnet pelkoa, häpeää ja miksi koet (itsesi?) itsekkääksi? Mikä kokemusmaailmassasi on pohjalla näissä tunteissa? Yleensä jokin lapsuuden kokemus (vaikka se, että tuntee itsensä arvottomaksi kun kukaan ei vastannut itkuun/hätään) voi aikaansaada syvän häpeän tunteen. Vaikka itse tapausta ei muistakaan, niin jokin myöhemmissä kokemuksissa triggeröi tämän vanhan trauman ja nostaa pintaan syvän arvottomuuden ja häpeän tunteen. Kannattaa harkita psykoterapiaa tai vaikka taide- tai musiikkiterapiaa näiden tunnelukkojen selvittämiseksi. Usein voi olla hyödyllistä myös analysoida kiintymyssuhdemallien kautta itseään.
Ap on jo lähempänä asian ydintä kuin moni ketjuun vastaajista, koska on jo perehtynyt buddhalaisuuden ja Eckhart Tollen oppeihin. Suosittelen perehtymään myös Alan Wattsin luentoihin youtubessa mikäli et ole näin tehnyt. Laitan tekstini loppuun asiaan liittyen vaikkapa muutaman linkin
Itse olen ajatellut egoni olevan kuin vihollinen, epätosi olemus joka yrittää päästä vallankahvaan keinolla millä hyvänsä. Mieli ei ole mikään todellinen tai pysyvä asia ihmisessä. Mieli ei määrittele ihmistä, koska ajatukset eivät ole tosia. Mieli on muuntautuva ja alituisesti riippuvainen kyseisestä hetkestä. Kehoonikin yritän suhtautua ns.vesselinä, nahkapussukka jossa sieluni eli ainoa pysyvä osa minusta elää.
On luonnollista että ikävän asian hyväksyminen on vaikeaa. Ydinsyy kärsimykseen on ihmisen tarve/ ominaisuus takertua kaikelle itselleen rakkaaseen niinkuin omaan kehoon, terveyteen, ruokaan, rakkaisiin ihmisiin yms. Yritä päästä irti tästä takertumisesta ja muistuttaa itseäsi siitä, että mikään ei ole ikuista tai todellisesti sinun omaasi vaikka tämä kliseiseltä kuulostaakin. Tässä tilanteessa voisi yrittää myös miettiä, että ajatuksen murehtiminen ei muuta todellisuutta suuntaan eikä toiseen ja kuluttaa vain kallisarvoista aikaasi täällä maan päällä. Yritä keskittyä nykyisyyteen, enkä tarkoita tällä tätä päivää vaan ihan tätä hetkeä. Tässä auttaa Mindfullnes tai meditaatioharjoitukset.
Joskus ikävän asian hyväksymiseen voi auttaa myös ihan konkreettinen asian toistaminen esim.cancerofobiaan hokemalla päivittäion 200 kertaa "tämä kiputuntemus voi ihan hyvin olla syöpää ja saatan jopa kuolla siihen." Joskus myös auttaa kun mietti, että ihminen on vain hyvin pieni osa luontoa ja maapallon historiaa ja meidänkin on hyväksyttävä kohtalomme niinkuin vaikka muurahaisen mikä liiskataan. Epävarmuuden sietäminen on yksi elämän vaikeimmista asioista ja vaatii paljon työstöä!!
No tämä oli nyt tälläistä ajatuksen juoksua, mutta tässä oli joitain sellaisia keinoja mitä minä käytän. En myöskään millään lailla sano, että olisin valmis omien henkisten ja psyykkisten prosessieni kanssa. Sanotaanko vaikka vertauskuvallisesti, että olen ehdottomasti avannut jo oven, astunut siitä ulos ja matkalla.
"If you are depressed, you are living in the past.
If you are anxious, you are living in the future.
If you are at peace, you are living in the present."
-Lao Tzu
Linkkien videot on englanniksi joten sorry jos ei ole luontaista jollekkin kuunnella englanniksi.
Kuoleman hyväksyminen:
Yleisen hallitsemattomuuden tunteen hyväksyminen:
The dream of life:
The real you: https://www.youtube.com/watch?v=mMRrCYPxD0I
Sadhguru on acceptance: https://www.youtube.com/watch?v=afKn5T201oI
Onnea polullesi <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän oikein hyvin, mistä puhutte. Mutta tilanteeni eroaa esimiehistä, etten tule ”koskaan” pääsemään hänestä eroon. Eli minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä. Se tunne jyllää niin voimakkaana, etten pysty rauhoittumaan, saatika nauttimaan.
Ap
Onhan sinulla vaihtoehtoja vaikka kuinka.
- Eroa miehestäsi
- Tilaa anopin palkkamurha
- Hoida anopin murha itse
- Muuttakaa 1500 km päähän anopista
- Hanki anopille lähestymiskielto
- Lavasta anoppi syylliseksi johonkin, mistä joutuu vankilaanJos mikään näistä ei ole parempi vaihtoehto kuin sietää anoppia, sitten vain siedät. Tiedät kuitenkin, että sinulla on vaihtoehtoja.
Jos ja kun haluan olla mieheni kanssa, ei minulla ole vaihtoehtoja niin kauan kuin en erota miestä äidistään. Ja sitä en aio koskaan tehdä. Enkä aio erota. Enkä mustamaalata ketään.
Tilannr itsessään on kovin mitätön elämän suurempien ongelmien rinnalla. Haluaisin kuitenkin oppia yleispätevän kaavan hyväksymiseen, jota voi soveltaa muuallakin kuin tässä tilanteessa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla ap ei ole ollut tarpeeksi vastoinkäymisiä kun jäät jumittamaan johonkin vähäpätöiseen juttuun. Vanhempasi tekivät karhunpalveluksen sulle kun silottelivat sulle kaiken valmiiksi. Kysy lapsensa menettäneeltä tai terveytensä menettäneeltä vinkkejä.
Usko pois, kyllä minulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, etten niitä tutuille edes kerro, koska en kestä sitä säälimistä.
Tämä juttu, mistä on puhun, ei objektiivisesti katsottuna ole mikään vastoinkäyminen. Se on ihan ok juttu, mutta en vain halua sitä elämääni.
Ero niihin vastoinkäymisiin on, että vastoinkäymiset ovat murtaneet minut. Olen kädetön niiden edesää, siksi olen voinut ne hyväksyä. Nyt tämä asia ei murra minua, siksi jaksan taistella, vaikka tiedän, etten pysty asiaan vaikuttamaan.
Ap[/quote
Ei kannata haaskata aikaansa ja elämäänsä asioihin, joihin ei pysty vaikuttamaan.
Jätä asia rukouksessa Jeesuksen hoitoon, kokeile! - ja mene itse eteenpäin.
Olen kokeillut, tunteitani ei rukous ole pystynyt muuttamaan.
Ja kuten aiemmin sanoin, niin se anteeksianto 7x7 on vielä kokeilematta.Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Minulla on asia, joka ei ole helpottanut kuuteen vuoteen. Ei se asia paljoa haittaa elämääni, vaan kyse on vain siitä, että en tahdo sellaista asiaa. En vain tahdo. Minua ihan suututtaa, että se asia on olemassa. Ja asia on myös sellainen, etten koskaan tule pääsemään siitä eroon.[/quote
Jos et tahdo hyväksyä, että jokin on olemassa, niin et voi myöskään vapautua siitä. Se on aina kanssasi. Hyväksyminen tarkoittaa nimenomaan asioihin liittyvien TUNTEIDEN käsittelyä. Sitä, että asia on olemassa ja että se herättää vaikeita tunteita. Sitten tutkit niitä tunteita ja hyväksyt sen, että nämä tunteet nousevat sinussa asiaa ajatellessa. KOHTAAT itsessäsi nämä tunteet, TUNNET ne vaikka itkisit kuin vesiputous ja jatkat sen hyväksymistä, että tietty asia herättää sinussa nämä tunteet. Eli kun jokin asia herättää voimakkaita tunteita sinun tulee hyväksyä SE, kokea ne tunteet alusta loppuun ja myöhemmin pohtia, miksi tämä asia herättää sinussa juuri nämä tunteet, mitkä asiat sinulla henkilökohtaisesti vaikuttavat niihin, ja ylläpitämällä tätä pohdiskelevaa ja ihmettelevää näkökulmaa saat hieman etäisyyttä itse asiaan. Itseään pitää tutkia arvostelematta, myötätunnolla. Ja ajan kuluessa huomaat, että vaikka asia on olemassa (tai menneisyydessä on ollut), voit sitä ajatella itsemyötätuntoisena ja etääntyneenä alkuperäisistä tunnereaktioista.
Juuri noin itsekin ajattelen. Olen tutkinut tunteita, tunnistan pelon ja häpeän ja itsekyyden taustalla. Ymmärrän taustalla olevat syyt, tai ainakin luulen ymmärtäväni, koska kuusi vuotta on pitkä aika rypeä tässä. Olen fokusoitunut näihin tunteisiin. Olen itkenyt kuin vesiputous jo kuusi vuotta. Olen oikeasti yrittänyt tuntea nämä tunteet loppuun asti, enkä enää tiedä, mitä muuta voin tehdä.
Ap
Pääsisitkö analyysissäsi hiukan syvemmälle? MIKSI tunnet pelkoa, häpeää ja miksi koet (itsesi?) itsekkääksi? Mikä kokemusmaailmassasi on pohjalla näissä tunteissa? Yleensä jokin lapsuuden kokemus (vaikka se, että tuntee itsensä arvottomaksi kun kukaan ei vastannut itkuun/hätään) voi aikaansaada syvän häpeän tunteen. Vaikka itse tapausta ei muistakaan, niin jokin myöhemmissä kokemuksissa triggeröi tämän vanhan trauman ja nostaa pintaan syvän arvottomuuden ja häpeän tunteen. Kannattaa harkita psykoterapiaa tai vaikka taide- tai musiikkiterapiaa näiden tunnelukkojen selvittämiseksi. Usein voi olla hyödyllistä myös analysoida kiintymyssuhdemallien kautta itseään.
Olen analysoinut kiintymyssuhdemalleja, olen lukenuttunnelukkokirjan useaan kertaan ja tehnyt harjoituksia, tiedän varjon käsitteen yms. Olen löytänyt kiinnekohtia lapsuuteeni, ja luulen tietäväni, missä perimmäinen ongelma on - mutta silti suhde anoppiin ei näiden tutkimusmatkojen avulla ole muuttunut. Siksi aloitin keskustelun hyväksymisestä, koska mitään muuta en enää keksi, mitä _voin_ tehdä.
En usko tarvitseväni terapiaa. Ei tämä nyt niinnkatastrofaalinen ongelma ole.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap on jo lähempänä asian ydintä kuin moni ketjuun vastaajista, koska on jo perehtynyt buddhalaisuuden ja Eckhart Tollen oppeihin. Suosittelen perehtymään myös Alan Wattsin luentoihin youtubessa mikäli et ole näin tehnyt. Laitan tekstini loppuun asiaan liittyen vaikkapa muutaman linkin
Itse olen ajatellut egoni olevan kuin vihollinen, epätosi olemus joka yrittää päästä vallankahvaan keinolla millä hyvänsä. Mieli ei ole mikään todellinen tai pysyvä asia ihmisessä. Mieli ei määrittele ihmistä, koska ajatukset eivät ole tosia. Mieli on muuntautuva ja alituisesti riippuvainen kyseisestä hetkestä. Kehoonikin yritän suhtautua ns.vesselinä, nahkapussukka jossa sieluni eli ainoa pysyvä osa minusta elää.
On luonnollista että ikävän asian hyväksyminen on vaikeaa. Ydinsyy kärsimykseen on ihmisen tarve/ ominaisuus takertua kaikelle itselleen rakkaaseen niinkuin omaan kehoon, terveyteen, ruokaan, rakkaisiin ihmisiin yms. Yritä päästä irti tästä takertumisesta ja muistuttaa itseäsi siitä, että mikään ei ole ikuista tai todellisesti sinun omaasi vaikka tämä kliseiseltä kuulostaakin. Tässä tilanteessa voisi yrittää myös miettiä, että ajatuksen murehtiminen ei muuta todellisuutta suuntaan eikä toiseen ja kuluttaa vain kallisarvoista aikaasi täällä maan päällä. Yritä keskittyä nykyisyyteen, enkä tarkoita tällä tätä päivää vaan ihan tätä hetkeä. Tässä auttaa Mindfullnes tai meditaatioharjoitukset.
Joskus ikävän asian hyväksymiseen voi auttaa myös ihan konkreettinen asian toistaminen esim.cancerofobiaan hokemalla päivittäion 200 kertaa "tämä kiputuntemus voi ihan hyvin olla syöpää ja saatan jopa kuolla siihen." Joskus myös auttaa kun mietti, että ihminen on vain hyvin pieni osa luontoa ja maapallon historiaa ja meidänkin on hyväksyttävä kohtalomme niinkuin vaikka muurahaisen mikä liiskataan. Epävarmuuden sietäminen on yksi elämän vaikeimmista asioista ja vaatii paljon työstöä!!
No tämä oli nyt tälläistä ajatuksen juoksua, mutta tässä oli joitain sellaisia keinoja mitä minä käytän. En myöskään millään lailla sano, että olisin valmis omien henkisten ja psyykkisten prosessieni kanssa. Sanotaanko vaikka vertauskuvallisesti, että olen ehdottomasti avannut jo oven, astunut siitä ulos ja matkalla.
"If you are depressed, you are living in the past.
If you are anxious, you are living in the future.
If you are at peace, you are living in the present."
-Lao Tzu
Linkkien videot on englanniksi joten sorry jos ei ole luontaista jollekkin kuunnella englanniksi.
Kuoleman hyväksyminen:
Yleisen hallitsemattomuuden tunteen hyväksyminen:
The dream of life:
The real you: https://www.youtube.com/watch?v=mMRrCYPxD0I
Sadhguru on acceptance: https://www.youtube.com/watch?v=afKn5T201oI
Onnea polullesi <3
Kiitos linkeistä.
Ap
Hyväksyminen on usein vatvomisen lopettamista. Ei enää yritä löytää ongelmaan parempaa ratkaisua. Ei enää käy läpi mielessään asian eri puolia, että mikä on hyvää ja mikä huonoa. Antaa asian olla sellainen kuin on ja menee niillä pelikorteilla, mitkä on jaettu.
Vierailija kirjoitti:
Hyväksyminen on usein vatvomisen lopettamista. Ei enää yritä löytää ongelmaan parempaa ratkaisua. Ei enää käy läpi mielessään asian eri puolia, että mikä on hyvää ja mikä huonoa. Antaa asian olla sellainen kuin on ja menee niillä pelikorteilla, mitkä on jaettu.
Ehkä asia on juuri näin. Ensin ajattelin, että en minä yritä löytää ratkaisua, ymmärrä kyllä että tilanne on se mikä on, mutta kaipa minä yritän löytää ratkaisua, koska en löydä hyväksymistä. Yritän löytää ratkaisun sille, että saan tunteeni hiljennettyä.
Mutta miten pääsee siihen tilaan, että pystyn hiljentämään ahdistukseni?
Ap
Anoppi voi pahimmillaan tuhota avioliiton.
Jälkiviisaana: olisin minimoinut anopin tapaamiset. Olisin puolustanut kotini rajoja vieläkin päättäväisemmin.
Ilkeän ihmisen voi ja saa sulkea elämästään.
Tuhlasin vuosia ihan hukkaan.
Ilkeä ja tyhmä ihminen ei ymmärtämällä parane.
No, kerron: elämässäni on ihminen, jonka kanssa olen pakotettu olemaan tekemisissä. Minun pitää hyväksyä tämän ihmisen olemassaolo. Asia on pieni, ja järjellä tiedän, ettei tässä ole mitään kamalaa.
Minulla on siis anoppi lähellä, ja mieheni takia joudun sietämäön häntä. Toki voin olla poissa kotoa tai järjestää itselleni muuta tekemistä, ja niin olen usein tehnytkin. Nyt en enää jaksa. Miksi en vain voi hyväksyä häntä kaikessa ärsyttävyydessään? Mitä minun pitää tehdä, jotta voin hyväksyä?
Ap