Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyminen tapahtuu käytännössä? Siis vaikean asian hyväksyminen.
09.08.2020 |
Eckhart Tollet ja kaikki buddhat sanovat, että muutos tulee, kun hyväksyy olemassa olevan. Vaikka oli kuinka vaikea asia, niin ratkaiseva muutos tulee, kun ei taistele tapahtunutta vastaan, vaan hyväksyy asian kuin itse olisi valinnut sen.
Moni todistaa, että näin on parantunut masennuksesta, lapsen kuolemasta, uusperheen ongelmista - you name it.
Osaisiko joku kertoa, MITEN se hyväksyminen oikeasti tapahtuu? Kun tunteet vyöryvät yli ja se asia ahdistaa. Niin mikä on se jippo?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Minulla on asia, joka ei ole helpottanut kuuteen vuoteen. Ei se asia paljoa haittaa elämääni, vaan kyse on vain siitä, että en tahdo sellaista asiaa. En vain tahdo. Minua ihan suututtaa, että se asia on olemassa. Ja asia on myös sellainen, etten koskaan tule pääsemään siitä eroon.[/quote
Jos et tahdo hyväksyä, että jokin on olemassa, niin et voi myöskään vapautua siitä. Se on aina kanssasi. Hyväksyminen tarkoittaa nimenomaan asioihin liittyvien TUNTEIDEN käsittelyä. Sitä, että asia on olemassa ja että se herättää vaikeita tunteita. Sitten tutkit niitä tunteita ja hyväksyt sen, että nämä tunteet nousevat sinussa asiaa ajatellessa. KOHTAAT itsessäsi nämä tunteet, TUNNET ne vaikka itkisit kuin vesiputous ja jatkat sen hyväksymistä, että tietty asia herättää sinussa nämä tunteet. Eli kun jokin asia herättää voimakkaita tunteita sinun tulee hyväksyä SE, kokea ne tunteet alusta loppuun ja myöhemmin pohtia, miksi tämä asia herättää sinussa juuri nämä tunteet, mitkä asiat sinulla henkilökohtaisesti vaikuttavat niihin, ja ylläpitämällä tätä pohdiskelevaa ja ihmettelevää näkökulmaa saat hieman etäisyyttä itse asiaan. Itseään pitää tutkia arvostelematta, myötätunnolla. Ja ajan kuluessa huomaat, että vaikka asia on olemassa (tai menneisyydessä on ollut), voit sitä ajatella itsemyötätuntoisena ja etääntyneenä alkuperäisistä tunnereaktioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas on epäselvää, mistä tietää mitä hyväksyä ja mitä ei.
Eikö pieni tyytymättömyys nimenomaan aja ihmistä eteenpäin? Jos olisi aina tyytyväinen, sitä istuisi vain paikallaan tekemättä mitään. Jos olen tyytyväinen juuri tähän hetkeen, miksi näkisin vaivaa muuttaakseni hetken toisenlaiseksi?
On selvää, ettei kaikkea voi hyväksyä (jos ei haluta äärimmilleen mennä), joten miten voimme päättää mitä tulisi hyväksyä ja mitä ei? Olisi ehkä helpompi hyväksyä asioita, jos siihen olisi jokin sääntö, että tämä on vain hyväksyttävä ja piste. Mutta tuskinpa se niin yksinkertaista on, vaan aina nekin asiat palaavat mieleen vaivaamaan, koska sitä ajattelee, että ehkäpä se murehtiminen johtaisi edes jonkinlaisen ratkaisun keksimiseen...
Siihen on hyvinkin helppo sääntö. Kysyt ko. asian kohdalla: "Voinko minä toiminnallani vaikuttaa tähän asiaan?" Jos vastaus on kyllä, ala toimia. Jos vastaus on ei, hyväksy asia sellaisenaan ja opettele elämään sen kanssa.
Eipä olekaan noin yksioikoista.
Esim. Olen sinkku, mutta en haluaisi olla.
Voinko tähän vaikuttaa? Kyllä ja ei. Voin hampaat irvessä (kuvaannollisesti) etsiä miestä itselleni tai voin luopua etsimästä. Kummallakaan tavalla kumppania ei ole tullut elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Minulla on asia, joka ei ole helpottanut kuuteen vuoteen. Ei se asia paljoa haittaa elämääni, vaan kyse on vain siitä, että en tahdo sellaista asiaa. En vain tahdo. Minua ihan suututtaa, että se asia on olemassa. Ja asia on myös sellainen, etten koskaan tule pääsemään siitä eroon.
Yritä käsitellä asiaa reilusti ja rehellisesti. Käy läpi kaikki puolet mitä siihen liittyy. Miksi olet vihainen, miksi surullinen, mistä voit iloita siinä asiassa tai tilanteessa? Anna tunteidesi käydä läpi oma prosessinsa ja yritä ymmärtää, että mistä ne kaikki tunteet ovat lähtöisin. Vaikka et tahdo jotakin asiaa, onko se silti ainoastaan paha? Jos se on pahuutta, niin onko siitä ulospääsyä?
Nämä olivat vain esimerkkejä siitä mitä itse käyn läpi asioita käsitellessäni. Yleensä minulle ainoa reitti asioiden hyväksymiseen on oman itseni hyväksyminen. Ja tällä tarkoitan kaikkia niitä tunteita, joita minun kuuluukin tuntea. Ja sen tiedostaminen, että jokainen reaktioni on jollain tavalla kytköksissä menneisyyteeni ja menneisyydestä vapautuminen vapauttaa tässäkin hetkessä.
Olen aikahy analysoimaan omia tunteitani, ja näen tunteen takana olevan tunteen. Tiedän myös aika hyvin, miksi menneisyyteni laittaa minut ajattelemaan tällä tavalla. Tiedän, että kaikki kulminoituu lopulta pelkoon ja häpeään, mutta jotenkin silti tämän tietäminen ei ole vapauttanut minua.
Onhan se vaikeaa hyväksyä itsensä, kun näkee itsessään raadollisuuden. En pidä sitä hyvän ihmisen ominaisuutena, joka ajattelee kuin ajattelen. Mutta ajatuksiani en ole kuuteen vuoteen pystynyt muuttamaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Monen ihmiset meille tekemien ilkeiden juttujen yli pääsemisessä auttaa anteeksianto.
Tavallaan se "kiinnijääminen" on näissä eräänlaista kostonhalun ja oikeuttahaluamisen yhdistelmää. Sen kun luovuttaa (niin monta kertaa kuin tarpeellista), alkaa helpottaa.
Avuksi tässä voi olla puhua itsekseen jumalalle (olkoon mikä jumala tahansa, minä puhun ihan kristinuskon jumalle), huutaa suoraa kurkkua anteeksiantoa metsän siimeksessä. Hakata tyynyä nyrkein ja julistaa anteeksiantoa kunnes tilanteen huvittavuus auttaa ylipääsyssä jne. Itsesääliin ja huikaan tms ei kannata surujaan hukuttaa, ne yleensä vaan innostuvat moisesta.
Myös itselleen pitää osata antaa anteeksi, ja sille jumallekin toisinaan.
Anteeksiantoakin olen kokeillut, mutta en ehkä riittävästi. Sen tien voisin vielä käydä läpi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas on epäselvää, mistä tietää mitä hyväksyä ja mitä ei.
Eikö pieni tyytymättömyys nimenomaan aja ihmistä eteenpäin? Jos olisi aina tyytyväinen, sitä istuisi vain paikallaan tekemättä mitään. Jos olen tyytyväinen juuri tähän hetkeen, miksi näkisin vaivaa muuttaakseni hetken toisenlaiseksi?
On selvää, ettei kaikkea voi hyväksyä (jos ei haluta äärimmilleen mennä), joten miten voimme päättää mitä tulisi hyväksyä ja mitä ei? Olisi ehkä helpompi hyväksyä asioita, jos siihen olisi jokin sääntö, että tämä on vain hyväksyttävä ja piste. Mutta tuskinpa se niin yksinkertaista on, vaan aina nekin asiat palaavat mieleen vaivaamaan, koska sitä ajattelee, että ehkäpä se murehtiminen johtaisi edes jonkinlaisen ratkaisun keksimiseen...
Siihen on hyvinkin helppo sääntö. Kysyt ko. asian kohdalla: "Voinko minä toiminnallani vaikuttaa tähän asiaan?" Jos vastaus on kyllä, ala toimia. Jos vastaus on ei, hyväksy asia sellaisenaan ja opettele elämään sen kanssa.
Eipä olekaan noin yksioikoista.
Esim. Olen sinkku, mutta en haluaisi olla.
Voinko tähän vaikuttaa? Kyllä ja ei. Voin hampaat irvessä (kuvaannollisesti) etsiä miestä itselleni tai voin luopua etsimästä. Kummallakaan tavalla kumppania ei ole tullut elämääni.
Minusta on jotenkin hupaisaa, että Eckhart Tollellakin on naisystävä (tai ainakin oli vielä jokin aika sitten). Mihin hän semmoista tarvitsee? Miksi nainen on Tollen kanssa? Olisiko nainen Tollen näköisen miehen kanssa, ellei tämä olisi The Eckhart Tolle?
Jos suhde kariutuu, joutuuko Eckhart kamppailemaan eroahdistuksen kanssa niin kuin me muutkin kuolevaiset?
Toimivatko henkisen kasvun opit vain tiettyyn rajaan asti? Sen jälkeen olet omillasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas on epäselvää, mistä tietää mitä hyväksyä ja mitä ei.
Eikö pieni tyytymättömyys nimenomaan aja ihmistä eteenpäin? Jos olisi aina tyytyväinen, sitä istuisi vain paikallaan tekemättä mitään. Jos olen tyytyväinen juuri tähän hetkeen, miksi näkisin vaivaa muuttaakseni hetken toisenlaiseksi?
On selvää, ettei kaikkea voi hyväksyä (jos ei haluta äärimmilleen mennä), joten miten voimme päättää mitä tulisi hyväksyä ja mitä ei? Olisi ehkä helpompi hyväksyä asioita, jos siihen olisi jokin sääntö, että tämä on vain hyväksyttävä ja piste. Mutta tuskinpa se niin yksinkertaista on, vaan aina nekin asiat palaavat mieleen vaivaamaan, koska sitä ajattelee, että ehkäpä se murehtiminen johtaisi edes jonkinlaisen ratkaisun keksimiseen...
Hyväksytään ne asiat, joihin ei itse voi mitenkään vaikuttaa. Esimerkiksi se, että maailmassa on sotia, ihmisiä kuolee milloin mihinkin, on vammaisia ja sairaita jne. Vaikka tekisit mitä, et voi noita estää. Tyytymättömyys tapaa kehityksen, kuten joku on joskus osuvasti ilmaissut. Siksi on hyvä pyrkiä kehittymään ja kehittämään itseään koko elämän ajan. Mutta mahdotonta vastaan tappelusta ei mitään hyötyä ole. Maailma ei muutu paratiisiksi, vaikka kuinka yrittäisimme.
Tyytyväisyys tappaa kehityksen.
Zinc
Se on keski-ikäisten sairaus. Tullaan laiskoiksi ja hitaiksi, eikä jakseta enää opetella mitään uutta, kun ollaan jo tyydytty vanhaan.
On kiva palkka ja auto pihassa.
Hyväksymistä on monen eri tasoista, kuten kun yllä eräs kysyy, mistä tietää, mitä pitää hyväksyä. Minä puhun sellaisesta hyväksymisestä, kun joku on kuollut tai jos itsellä on parantumaton sairaus tai pakollisessa lähipiirissä on ihminen, jonka olemassaoloa et siedä. Niillä ei ole mitään tekemistä keghityksen kanssa.
Ja mitä laiskuuteen tulee, niin väitän, ett sinä et vain tiedä sitä, mitä et tiedä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla asioiden hyväksyminen syntyy tunteiden hyväksymisen ja sanoittamisen seurauksena. Kuulostaa helpolle näin lyhyesti kirjoitettuna, mutta ei käytännössä tietenkään ole.
Niin, mutta kyllä minä omattunteeni näen ja hyväksyn ne. Pystyn myös sanoittamaan ne.
SILTI pyristelen tilannetta vastaan. En vain HALUA asioiden olevan niin kuin ne ovat. En voi niihin vaikuttaa, niiden muuttaminen ei ole minun käsissäni, mutta en HALUA!!!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luovuttamalla hallinnasta. En voi hallita mitään. Antautuu sille.
Asiat on niin kun ne on ja 100 vuoden päästä olen kuollut, joten millään ei ole mitään väliä.
Minä olen vain yksi merkityksetön kokija muiden merkityksettömien kokijoiden joukossa. Millään maailmassa ei ole mitään merkitystä.
Kaikki tunteeni on itsekkyyttä ja pelkoa.
Ihmissuhteeni on itsekkyyttä ja narsismiani.
Kukaan ei oikeasti välitä kenestäkään, kaikki vain huutaa tullakseen nähdyksi, jos et heijasta, olet merkityksetön. Miksi peilin elämä olisi tärkeä? Ja koska kaikki olemme peilejä, emme ole tärkeitä.
Olemme mitättömiä ja turhia. Mikään ei tarvitse hyväksyntääni, en edes minä. Minä vain olen, kunnes enää en ole.
Näitä juttuja.
Aaa, no nyt tajuan vähän.... mutta vain vähän. Kuulisin mielelläni lisää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas on epäselvää, mistä tietää mitä hyväksyä ja mitä ei.
Eikö pieni tyytymättömyys nimenomaan aja ihmistä eteenpäin? Jos olisi aina tyytyväinen, sitä istuisi vain paikallaan tekemättä mitään. Jos olen tyytyväinen juuri tähän hetkeen, miksi näkisin vaivaa muuttaakseni hetken toisenlaiseksi?
On selvää, ettei kaikkea voi hyväksyä (jos ei haluta äärimmilleen mennä), joten miten voimme päättää mitä tulisi hyväksyä ja mitä ei? Olisi ehkä helpompi hyväksyä asioita, jos siihen olisi jokin sääntö, että tämä on vain hyväksyttävä ja piste. Mutta tuskinpa se niin yksinkertaista on, vaan aina nekin asiat palaavat mieleen vaivaamaan, koska sitä ajattelee, että ehkäpä se murehtiminen johtaisi edes jonkinlaisen ratkaisun keksimiseen...
Siihen on hyvinkin helppo sääntö. Kysyt ko. asian kohdalla: "Voinko minä toiminnallani vaikuttaa tähän asiaan?" Jos vastaus on kyllä, ala toimia. Jos vastaus on ei, hyväksy asia sellaisenaan ja opettele elämään sen kanssa.
On asioita joista ei ole helppo sanoa pystyykö niihin vaikuttamaan vai ei. Joihinkin asioihin tarvitaan monta vaikuttajaa. Ajatellaan vaikka äänestämistä tai poliittisten mielipiteiden kertomista. Yksi ihminen ei vaikuta vielä mihinkään, mutta useampi vaikuttaa. Pitäisikö hyväksyä olosuhteet ja ryhtyä passiiviseksi, jos ei voi muuttaa maailmaa yksin?
Ensinnäkin: Hyväksyminen ei ole sama kuin passiivisuus.
Toisekseen: Sinä voit sillä omalla äänelläsi vaikuttaa eli äänestäminen ei ole asia, johon et voi vaikuttaa
Joku aiempi tuolla kirjoitti, että esimerkiksi sotiin ei voi vaikuttaa. Ehkä esimerkiksi minä en voikaan, mutta kaikki eivät voi vain ajatella, ettei niihin voi vaikuttaa. Epäsuorasti myös äänestäjät pystyvät vaikuttamaan sotiin, koska oman maan valtaan saattaa päätyä joku, joka sitten osaa paremmin neuvotella rauhaa muiden maiden välille tms. Eli se ei ole aina niin selkeää pystyykö vaikuttamaan vai ei. Toisiin asioihin pystyy vaikuttamaan vain vähän, toisiin taas enemmän. Eli ei ole joko tai -kysymys, vaan asteikko (usein epäselvä sellainen). Pitäisi osata punnita, paljonko itse kannattaa murehtia jotain asiaa. Joskus sitä hyväksyy jonkin asian, mutta sitten se murhe palaa pintaan, ehkä merkiksi siitä, että sille voikin tehdä jotain.
Joku sanoi senkin, että pitää hyväksyä se, että vanhenee. Totta, ei voi estää vanhenemista, mutta voi kuitenkin pidentää ikäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas on epäselvää, mistä tietää mitä hyväksyä ja mitä ei.
Eikö pieni tyytymättömyys nimenomaan aja ihmistä eteenpäin? Jos olisi aina tyytyväinen, sitä istuisi vain paikallaan tekemättä mitään. Jos olen tyytyväinen juuri tähän hetkeen, miksi näkisin vaivaa muuttaakseni hetken toisenlaiseksi?
On selvää, ettei kaikkea voi hyväksyä (jos ei haluta äärimmilleen mennä), joten miten voimme päättää mitä tulisi hyväksyä ja mitä ei? Olisi ehkä helpompi hyväksyä asioita, jos siihen olisi jokin sääntö, että tämä on vain hyväksyttävä ja piste. Mutta tuskinpa se niin yksinkertaista on, vaan aina nekin asiat palaavat mieleen vaivaamaan, koska sitä ajattelee, että ehkäpä se murehtiminen johtaisi edes jonkinlaisen ratkaisun keksimiseen...
Hyväksytään ne asiat, joihin ei itse voi mitenkään vaikuttaa. Esimerkiksi se, että maailmassa on sotia, ihmisiä kuolee milloin mihinkin, on vammaisia ja sairaita jne. Vaikka tekisit mitä, et voi noita estää. Tyytymättömyys tapaa kehityksen, kuten joku on joskus osuvasti ilmaissut. Siksi on hyvä pyrkiä kehittymään ja kehittämään itseään koko elämän ajan. Mutta mahdotonta vastaan tappelusta ei mitään hyötyä ole. Maailma ei muutu paratiisiksi, vaikka kuinka yrittäisimme.
Eihän maailman tarvitsekaan muuttua paratiisiksi (täydelliseksi), jotta se voisi muuttua paremmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä mua auttaa sen uskominen, että se mikä on tai mitä on tapahtunut, on itselle jotenkin hyväksi tai edes opettavaista, vaikka itse asia olisi pahakin. Miten toimia ikävässä tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla? Miten soveltaa elämänkatsomustaan ikäviin asioihin?
Esimerkiksi en nuorempana saanut haluamaani kumppania. Myöhemmin osoittautui, ettei hän niin hyvä olisi ollutkaan.
Tämä voisi myös olla toimiva tapa ajatella, mutta minulla on vielä matkaa siihen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä sitten teet? Et voi kaikkea kontrolloida etkä estää tapahtumasta ja saada taphtumaan mielesi mukaan eli sun on vain pakko hyväksyä asiat niinkuin ne pakosti menee.
Minua vain ärsyttää se kyseinen tilanne tai asia. Kyllähän minä sen asian kanssa pystyn elämää, mutta haluan päästä näistä ärsytyksen tunteista eroon. Uskon, että hyväksymällä pääsisin. Mutta kun en voi hyväksyä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä yhteydessä hyväksyminen ei tarkoita sanan varsinaisessa merkityksessä hyväksymistä vaan enemmänkin asian kestämistä ja esim. sitä, ettei asiaa yritä kieltää tai muuttaa muuksi.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Minulla on asia, joka ei ole helpottanut kuuteen vuoteen. Ei se asia paljoa haittaa elämääni, vaan kyse on vain siitä, että en tahdo sellaista asiaa. En vain tahdo. Minua ihan suututtaa, että se asia on olemassa. Ja asia on myös sellainen, etten koskaan tule pääsemään siitä eroon.
Asiat ovat niin kuin ne ovat, halusimme tai emme. Kannattaa säästää voimansa sellaisiin asioihin, joille voi itse tehdä jotain. Niitä on aika vähän. Muu on vain hyväksyttävä, jätettävä silleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Minulla on asia, joka ei ole helpottanut kuuteen vuoteen. Ei se asia paljoa haittaa elämääni, vaan kyse on vain siitä, että en tahdo sellaista asiaa. En vain tahdo. Minua ihan suututtaa, että se asia on olemassa. Ja asia on myös sellainen, etten koskaan tule pääsemään siitä eroon.[/quote
Jos et tahdo hyväksyä, että jokin on olemassa, niin et voi myöskään vapautua siitä. Se on aina kanssasi. Hyväksyminen tarkoittaa nimenomaan asioihin liittyvien TUNTEIDEN käsittelyä. Sitä, että asia on olemassa ja että se herättää vaikeita tunteita. Sitten tutkit niitä tunteita ja hyväksyt sen, että nämä tunteet nousevat sinussa asiaa ajatellessa. KOHTAAT itsessäsi nämä tunteet, TUNNET ne vaikka itkisit kuin vesiputous ja jatkat sen hyväksymistä, että tietty asia herättää sinussa nämä tunteet. Eli kun jokin asia herättää voimakkaita tunteita sinun tulee hyväksyä SE, kokea ne tunteet alusta loppuun ja myöhemmin pohtia, miksi tämä asia herättää sinussa juuri nämä tunteet, mitkä asiat sinulla henkilökohtaisesti vaikuttavat niihin, ja ylläpitämällä tätä pohdiskelevaa ja ihmettelevää näkökulmaa saat hieman etäisyyttä itse asiaan. Itseään pitää tutkia arvostelematta, myötätunnolla. Ja ajan kuluessa huomaat, että vaikka asia on olemassa (tai menneisyydessä on ollut), voit sitä ajatella itsemyötätuntoisena ja etääntyneenä alkuperäisistä tunnereaktioista.
Juuri noin itsekin ajattelen. Olen tutkinut tunteita, tunnistan pelon ja häpeän ja itsekyyden taustalla. Ymmärrän taustalla olevat syyt, tai ainakin luulen ymmärtäväni, koska kuusi vuotta on pitkä aika rypeä tässä. Olen fokusoitunut näihin tunteisiin. Olen itkenyt kuin vesiputous jo kuusi vuotta. Olen oikeasti yrittänyt tuntea nämä tunteet loppuun asti, enkä enää tiedä, mitä muuta voin tehdä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tässä yhteydessä hyväksyminen ei tarkoita sanan varsinaisessa merkityksessä hyväksymistä vaan enemmänkin asian kestämistä ja esim. sitä, ettei asiaa yritä kieltää tai muuttaa muuksi.
Eikö se ole sama asia?
Ap
Sulla ap ei ole ollut tarpeeksi vastoinkäymisiä kun jäät jumittamaan johonkin vähäpätöiseen juttuun. Vanhempasi tekivät karhunpalveluksen sulle kun silottelivat sulle kaiken valmiiksi. Kysy lapsensa menettäneeltä tai terveytensä menettäneeltä vinkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas on epäselvää, mistä tietää mitä hyväksyä ja mitä ei.
Eikö pieni tyytymättömyys nimenomaan aja ihmistä eteenpäin? Jos olisi aina tyytyväinen, sitä istuisi vain paikallaan tekemättä mitään. Jos olen tyytyväinen juuri tähän hetkeen, miksi näkisin vaivaa muuttaakseni hetken toisenlaiseksi?
On selvää, ettei kaikkea voi hyväksyä (jos ei haluta äärimmilleen mennä), joten miten voimme päättää mitä tulisi hyväksyä ja mitä ei? Olisi ehkä helpompi hyväksyä asioita, jos siihen olisi jokin sääntö, että tämä on vain hyväksyttävä ja piste. Mutta tuskinpa se niin yksinkertaista on, vaan aina nekin asiat palaavat mieleen vaivaamaan, koska sitä ajattelee, että ehkäpä se murehtiminen johtaisi edes jonkinlaisen ratkaisun keksimiseen...
Hyväksytään ne asiat, joihin ei itse voi mitenkään vaikuttaa. Esimerkiksi se, että maailmassa on sotia, ihmisiä kuolee milloin mihinkin, on vammaisia ja sairaita jne. Vaikka tekisit mitä, et voi noita estää. Tyytymättömyys tapaa kehityksen, kuten joku on joskus osuvasti ilmaissut. Siksi on hyvä pyrkiä kehittymään ja kehittämään itseään koko elämän ajan. Mutta mahdotonta vastaan tappelusta ei mitään hyötyä ole. Maailma ei muutu paratiisiksi, vaikka kuinka yrittäisimme.
Tyytyväisyys tappaa kehityksen.
Zinc
Se on keski-ikäisten sairaus. Tullaan laiskoiksi ja hitaiksi, eikä jakseta enää opetella mitään uutta, kun ollaan jo tyydytty vanhaan.
On kiva palkka ja auto pihassa.
Hyväksymistä on monen eri tasoista, kuten kun yllä eräs kysyy, mistä tietää, mitä pitää hyväksyä. Minä puhun sellaisesta hyväksymisestä, kun joku on kuollut tai jos itsellä on parantumaton sairaus tai pakollisessa lähipiirissä on ihminen, jonka olemassaoloa et siedä. Niillä ei ole mitään tekemistä keghityksen kanssa.
Ja mitä laiskuuteen tulee, niin väitän, ett sinä et vain tiedä sitä, mitä et tiedä.
Ap
Minulle jonkun kuolema on sellainen asia, jonka olen vain pakotettu hyväksymään. Aluksi tulee surut ja kalvavat ajatukset, mutta lopulta asia katoaa mielessä taka-alalle. Ihmisiä kuolee, eivätkä he palaa millään loitsulla takaisin.
Se että lähipiirissä on hirvittävä ihminen, on minulle ollut vaikeampi hyväksyä kuin kenenkään kuolemaa - luultavasti siksi, että aivot tietävät, että asialle voisi tehdä jotain. Jokin keino päästä siitä ihmisestä eroon on ehkä olemassa. Mutta sitä keinoa ei vain keksi, vaikka kuinka miettisi ja miettisi. Ja jää vain vellomaan siihen tunteeseen, ettei hyväksy todellisuutta.
Kuolemansairautta minulle ei ole vielä onneksi diagnosoitu. Se onkin yksi pahimpia pelkojani, enkä tiedä miten sen pystyisi hyväksymään. Jäisikö siinäkin miettimään, että ehkäpä jokin keino vielä on... Vai ymmärtääkö - ihan todella ymmärtääkö - että kuolema tulee pian eikä mitään ole tehtävissä? Ehkä sataprosenttinen varmuus lopusta auttaisi jollakin tasolla hyväksymisessä. En tiedä, ja toivottavasti en joudu ottamaan selvääkään.
Vierailija kirjoitti:
Sulla ap ei ole ollut tarpeeksi vastoinkäymisiä kun jäät jumittamaan johonkin vähäpätöiseen juttuun. Vanhempasi tekivät karhunpalveluksen sulle kun silottelivat sulle kaiken valmiiksi. Kysy lapsensa menettäneeltä tai terveytensä menettäneeltä vinkkejä.
Usko pois, kyllä minulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, etten niitä tutuille edes kerro, koska en kestä sitä säälimistä.
Tämä juttu, mistä on puhun, ei objektiivisesti katsottuna ole mikään vastoinkäyminen. Se on ihan ok juttu, mutta en vain halua sitä elämääni.
Ero niihin vastoinkäymisiin on, että vastoinkäymiset ovat murtaneet minut. Olen kädetön niiden edesää, siksi olen voinut ne hyväksyä. Nyt tämä asia ei murra minua, siksi jaksan taistella, vaikka tiedän, etten pysty asiaan vaikuttamaan.
Ap
Voisitko vähän avata, että mikä tämä asia on, josta puhut?
Jotkut asiat nimittäin voi omalla tietoisella hyväksynnällä hyväksyä, mutta esimerkiksi läheisen kuoleman hyväksymiseen ei auta kuin aika. Ja noiden välille sitten mahtuu monia erilaisia asioita, joiden käsitteleminen on erilaista.
Mitä sä sitten teet? Et voi kaikkea kontrolloida etkä estää tapahtumasta ja saada taphtumaan mielesi mukaan eli sun on vain pakko hyväksyä asiat niinkuin ne pakosti menee.