Lue keskustelun säännöt.
Voiko psykoottinen itse ymmärtää oman tilansa?
07.08.2020 |
Voiko psykoottisella ihmisellä herätä itsellään epäilys omasta mielenterveydestään? Vai onko aina niin ettei itse ymmärrä olevansa sairas? Vainoharhaisuudessakin tuo raja on aika häilyvä mikä on liiallista ja mikä ei.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykoottinen tajuaa kyllä olevansa psykoottinen. Psykoosissa oleva ihminen ei ymmärrä olevansa psykoosissa. Psykoottinen ja psykoosi on eri asioita.
Okei. Voiko soittaa ihan vaan lähimpään terveyskeskukseen jos epäilee olevansa sairas? Vai viedäänkö heti johonkin suljetulle
Suljetulle ei "viedä" vaan päästään. Ihminen voidaan määrätä tahdonvastaiseen hoitoon vain jos tilanne on todella paha, eli on akuutissa vaarassa itselleen tai muille. Se, että sinulla on vähän harhoja tai pahaa ahdistusta ei vie sinua suljetulle.
Siis miksi ihmeessä joku alapeukuttaa tätä? Oletteko te koskaan olleet syvän ahdistuksen vallassa? Se on todellakin helpotus päästä huolenpidon piiriin jossa joku katsoo perään, saat rauhoittua, ja sulle tuodaan ruoka eteen. Suljetulle ei voi jäädä loisimaan pitkäksi aikaa, mutta akuuteissa kriiseissä se on auttanut monen minunkin tuttavani takaisin oikeille urille.
On todella harvinaista joutua tahdonvastaiseen hoitoon, eikä se ole todellakaan tavallisin tapa "joutua" suljetulle.
Suljetulle joutuminen on pahin painajaiseni. Siinä ei todellakaan olisi mistään pääsemisestä kyse vaikka olisi kuinka paha ahdistus. Kiva jos sulle toimi, mutta todella monilta olen kuullut sen vain pahentaneen kaikkea.
Ei kyllä muu auttanut veljeni kohdalla aika-ajoin kuin pakkohoito suljetulla psykiatrisella osastolla, jotta mies saatiin siellä jälleen lääkityksin säätäen normaaliin kuntoon. En nyt niinkään sanoisi, että suljettu osastohoito olisi pahin painajainen psyykkeeltään sairastuneelle. Siellähän ihminen hoidetaan lääkityksin ja terapian avulla toimintakuntoonsa.
Oletko itse psyykkisesti sairas? Minä nimittäin olen ja vielä sen verran vaikeasti, etten ehkä koskaan pysty tekemään päivääkään töitä. Muistuttaisin, ettei meitä kaikkia voi laittaa yhteen lokeroon. Joillekin suljettu osasto on hyvä juttu. Mulle se olisi traumatisoiva kokemus ja niin on monelle muullekin. Vähän tuntuu, että mieleltään terveet ihmiset eivät oikein yhtään tajua psyykkisesti sairaidenkin olevan ihmisiä kuten hekin, jotka yleensä eivät haluaisi vankilan kaltaisiin olosuhteisiin.
t. tuo, jolle vastasit.
En todellakaan ole itse mielisairas, mutta ihminen kuin ihminen ei koskaan voi etukäteen tietää, että sairastuuko mieli vaiko ei elämänsä aikana, joten en mene takaamaan itsestänikään, ettenkö voisi sairastua myös minä mieleltäni, ei kukaan voi taata oman terveytensä säilymisestään muihinkaan sairauksiin kuten mentaalipuolen sairauksiin. Ymmärrän kyllä sinua, ja sinun kokemustasi suljetulta osastolta, mutta mikä olisi sitten kohdallasi ollut se toinen vaihtoehtoinen hoitomuoto; kerroppa se sitten? Ainakin todellisuuden tajunsa ja kaikella tavalla vuorokaudet läpeensä valvova sekoileva mieleltään sairastunut ihminen on omille läheisilleenkin jo rasittava ja läheistenkin terveyttä uhkaava tapaus, saatika itselleen vaaraksi. Joillakin esiintyy näet esim.maanisessa psykoosissa jopa aggressiivista käyttäytymistä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykoottinen tajuaa kyllä olevansa psykoottinen. Psykoosissa oleva ihminen ei ymmärrä olevansa psykoosissa. Psykoottinen ja psykoosi on eri asioita.
Okei. Voiko soittaa ihan vaan lähimpään terveyskeskukseen jos epäilee olevansa sairas? Vai viedäänkö heti johonkin suljetulle
Kuule suljetulle ei pääse millään. En edes minä joka olen eläkkeellä mt ongelmista en päässyt suljetulle kun minulla oli psykoottisten läpimenojen sarja ja olin yrittänyt sekopäisyyksissäni edellisenä iltana itsemurhaa. Tk lääkäri käskee tsempata ja ei määrää mitään. Edes minä en saa nykyisin enää psyykelääkkeitä kun en ole niitä vuosiin syönyt vaikka pyytäisin. Ja minulla on sentään 112 koodi. Riippuu ihan lääkärin mielenkiinnosta miten sinut vastaanottaa. Lähetteen voit saada psykiatriselle poliklinikalle missä saat psykiatrin ja sairaanhoitajan ja ne alkaa sitten tutkia mikä sinua vaivaa. Mihinkään osastolle et pääse etkä joudu.
Miten niin ei pääse? Jos ei kuulu sinne ei sinne pääse, mutta jos se mitä kertoo tekemisistään antaa aihetta, kyllä ne sinne lähettää.
Ei varmasti lähetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen melkoisen likeltä tai oikeastaan kokenut oman lapsuudenperheeni yhden veljeni ns. "sekaisin menemisen", ja ne ajanjaksot olivat hirveitä aikoja lapsuuden perheessäni. Veljeni elämä jäi kuitenkin varhaisen kuoleman takia (ei itsemurha kuitenkaan) melkoisen lyhyeksi, hän kuoli alle viisikymppisenä, ja häneltä jäi vaimo ja muutama lapsi perään suremaan. Veljeni pystyi kuitenkin lyhyistä sairaalan osastohoitojaksoistaan huolimatta olemaan vakituisesti työelämässä mukana. Lääkitys oli kylläkin noin 18 vuotiaasta asti pysyvä.
Jtk. Lisään vielä, että veljelläni ei ollut skitsofrenia, mutta eräänlainen sekoitus kaksisuuntaisesta mielensairastumisesta. Hän oirehti jo varhaisteinin ikäisenä, mutta sitten lopullinen ns. maaninen sekoaminen tapahtui juuri armeijan astumisen kynnyksellä, ja hänen armeijaan menonsa lykkääntyi ekasta osastohoitojaksosta, pakkohoitoon piti toimittaa, koska hän ei ollut todellisuudentajuissaan, vaan aivan "pihalla"; ja sen
huomasivat jo muutkin kuin me lähiomaisensa.Miten sekavuus ilmeni? Tekikö rahaa sanomalehtipaoerista tms
Ei tehnyt rahaa sanomalehtipaperista, mutta muutoin käytös muuttui totaalisesti siitä, millaista hänen käytöksensä oli lääkityksen saatuaan ja sen ollessa tasapainossa, eli hän käyttäytyi ja jutteli ihan normaaleja asioita meidän muiden kanssa. Tupakan polttaminen meni aivan överiksi akuuttisairastumisjaksojen aikana, ja käytös oli muutoinkin sellaista vimmaista, puhetta oli paljon, mutta aivan kuin hänen oma persoonallisuutensa olisi muuttunut joksikin toiseksi ihmiseksi.
Psykoosi on eri asia kuin psykoottinen.
Joiduin erittäin ikävän rikoksen uhriksi. Perheeni huusi minulle "tapa itsesi..." ja muuta ikävää, kun ei kestänyt mun kotona makoiluani ja masennusta, joka tapahtuneesta tuli.
Onneksi pääsin pois noiden myrkyllisten ihmisten luota. Tilani muuttui vakavaksi masennukseksi.
Psykoottinen masennus oli vaan tapa saada minut hoitoon... Sanoin psykiatrille ettei mun todellisuuden taju ole hämärtynyt. Sanoi ettei psykoottinen tarkoita sitä välttämättä, että se on sitä että ajatukset kiertää yhdessä asiassa. Minulla ajatus kiersi tuossa tapahtumassa. Vieläkin se kiertää 3 vuotta tapahtuneen jälkeen. Mielestäni mulla on edelleen ptsd. En saanut siihen apua, kun en saanut rikoksesta puhua. Pitäs mennä poliisille...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykoottinen tajuaa kyllä olevansa psykoottinen. Psykoosissa oleva ihminen ei ymmärrä olevansa psykoosissa. Psykoottinen ja psykoosi on eri asioita.
Okei. Voiko soittaa ihan vaan lähimpään terveyskeskukseen jos epäilee olevansa sairas? Vai viedäänkö heti johonkin suljetulle
Suljetulle ei "viedä" vaan päästään. Ihminen voidaan määrätä tahdonvastaiseen hoitoon vain jos tilanne on todella paha, eli on akuutissa vaarassa itselleen tai muille. Se, että sinulla on vähän harhoja tai pahaa ahdistusta ei vie sinua suljetulle.
Siis miksi ihmeessä joku alapeukuttaa tätä? Oletteko te koskaan olleet syvän ahdistuksen vallassa? Se on todellakin helpotus päästä huolenpidon piiriin jossa joku katsoo perään, saat rauhoittua, ja sulle tuodaan ruoka eteen. Suljetulle ei voi jäädä loisimaan pitkäksi aikaa, mutta akuuteissa kriiseissä se on auttanut monen minunkin tuttavani takaisin oikeille urille.
On todella harvinaista joutua tahdonvastaiseen hoitoon, eikä se ole todellakaan tavallisin tapa "joutua" suljetulle.
Suljetulle joutuminen on pahin painajaiseni. Siinä ei todellakaan olisi mistään pääsemisestä kyse vaikka olisi kuinka paha ahdistus. Kiva jos sulle toimi, mutta todella monilta olen kuullut sen vain pahentaneen kaikkea.
Ei kyllä muu auttanut veljeni kohdalla aika-ajoin kuin pakkohoito suljetulla psykiatrisella osastolla, jotta mies saatiin siellä jälleen lääkityksin säätäen normaaliin kuntoon. En nyt niinkään sanoisi, että suljettu osastohoito olisi pahin painajainen psyykkeeltään sairastuneelle. Siellähän ihminen hoidetaan lääkityksin ja terapian avulla toimintakuntoonsa.
Oletko itse psyykkisesti sairas? Minä nimittäin olen ja vielä sen verran vaikeasti, etten ehkä koskaan pysty tekemään päivääkään töitä. Muistuttaisin, ettei meitä kaikkia voi laittaa yhteen lokeroon. Joillekin suljettu osasto on hyvä juttu. Mulle se olisi traumatisoiva kokemus ja niin on monelle muullekin. Vähän tuntuu, että mieleltään terveet ihmiset eivät oikein yhtään tajua psyykkisesti sairaidenkin olevan ihmisiä kuten hekin, jotka yleensä eivät haluaisi vankilan kaltaisiin olosuhteisiin.
t. tuo, jolle vastasit.En todellakaan ole itse mielisairas, mutta ihminen kuin ihminen ei koskaan voi etukäteen tietää, että sairastuuko mieli vaiko ei elämänsä aikana, joten en mene takaamaan itsestänikään, ettenkö voisi sairastua myös minä mieleltäni, ei kukaan voi taata oman terveytensä säilymisestään muihinkaan sairauksiin kuten mentaalipuolen sairauksiin. Ymmärrän kyllä sinua, ja sinun kokemustasi suljetulta osastolta, mutta mikä olisi sitten kohdallasi ollut se toinen vaihtoehtoinen hoitomuoto; kerroppa se sitten? Ainakin todellisuuden tajunsa ja kaikella tavalla vuorokaudet läpeensä valvova sekoileva mieleltään sairastunut ihminen on omille läheisilleenkin jo rasittava ja läheistenkin terveyttä uhkaava tapaus, saatika itselleen vaaraksi. Joillakin esiintyy näet esim.maanisessa psykoosissa jopa aggressiivista käyttäytymistä jne.
En ole ollut suljetulla, sanoin vain että se olisi itselleni traumaattinen kokemus, jos sinne pakotettaisiin. Esim. mulla on diagnosoitu bulimia, joka tarkoittaisi sitä, etten pääsisi osastolla vessaan tai suihkuun yksin. Mulla on vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa ja estynyt persoonallisuus, joten vieraaseen paikkaan vieraiden ihmisten ympäröiväksi pakotettuna oloni pahenisi huomattavasti. Lievä psykoosisairauteni ilmenee pääasiassa pelkona, että joku jatkuvasti tarkkailee piilokameroilla, kiikareilla, tai muuten vaan tuijottaa kadulla. Mietin miltäköhän tuntuisi olla oikeasti jatkuvan tarkkailun alla osastolla. Todellisuudentajuni pelaa ihan hyvin, en ole vaaraksi itselleni tai muille. En tiedä pitävätkö läheiseni minua niin rasittavana, että haluaisivat passittaa suljetulle. Toivottavasti eivät. Kuulostaa aika huonolta syyltä viedä joku lukkojen taakse, jollei ole vaaraksi kenellekään. Jos rasittaa niin voi varmaan myös ottaa etäisyyttä tai keksiä muita ratkaisuja rajojen suhteen.
Olen ollut avohoidossa koko ajan ja kunnollinen psykoterapia on se, joka on kaikista eniten auttanut. On todella harmillista, että sitä on niin vaikea saada. Etenkin psykoosisairaille sanotaan yleensä automaattisesti, ettei sitä kannata edes yrittää ja sitten passitetaan vaan vuosiksi juttelemaan sairaanhoitajalle kuulumisista pari kertaa kuussa, joka tuskin auttaa ketään. Olen huomannut, että mitä enemmän mulle on dianooseja kertynyt niin sitä vaikeampaa on ollut saada kunnollista hoitoa (eli terapiaa), yritetään vaan puskea lääkkeitä.
Mielisairaaloista on vuosien mittaan siirrytty suosimaan avohoitoa ihan syystä (ja avohoidon ja osastohoidon välissäkin on vaihtoehtoja). Tuo sun esimerkkisi täysin sekavasta, aggressiivisesta ja todellisuudentajunsa menettäneestä ihmisestä on tosi harvinainen tapaus oikeassa elämässä. Heille voi olla ihan hyvä mennä vähäksi aikaa osastolle. Suurin osa psyykkisesti sairaista on kuitenkin mun kaltaisia normaaleja aikuisia ihmisiä, joilla on vaan enemmän tai vähemmän erilaisia vaikeuksia elää "normaalia" elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastuin ensipsykoosiin jo teininä, enkä silloin edes oikeastaan tiennyt mikä on psykoosi. Tiesin kyllä ettei ole tervettä valvoa viikkoa putkeen, mutta olin huolissani lähinnä rytmihäiriöistä, kroppa huusi hoosiannaa kun unettomuus vain jatkui enkä saanut aivoja mitenkään sammutettua.
Toinen psykoosi tuli 8v päästä aikuisena, ja tavallaan tunnistin olotilan. Minulle siis lopulta diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mutta hoitoa oli todella vaikeaa saada. Äitini varasi kiireellisen lääkäriajan terveyskeskukseen, jossa kirjoitettiin lähete erikoissairaanhoitoon. Tk-lääkäri olisi kirjoittanut vain ssri-lääkkeen jota olin aikaisemmin syönyt.
Kuten arvata saattaa, jouduin odottamaan monta kuukautta vaikka lähete oli akuuttipoliklinikalle. Tässä välissä kävin 2 kertaa päivystyksessä ja sain nukahtamislääkkeitä, jotka auttoivat sentään vähän. Aikuisena osasin jo onneksi puhua itseni sisään. Päivystyksessä on usein tympeä vastaanotto, sanotaan vain ettei asia kuulu heille (näin sanotaan myös terveyskeskuksessa!). No, sattumoisin psykiatrian ylilääkäri oli silloin päivystämässä ja sai vähän kiireellistettyä aikaa akuuttipolille ja sain lisää nukahtamislääkkeitä.
Nykyään aivoni ovat täysin puuroutuneet. Jos olisin hakenut apua 3kk aikaisemmin kun kärsin vain unettomuudesta, en ehkä olisi eläkkeellä. Pahoittelut viestin sekavuudesta!
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin ensipsykoosiin jo teininä, enkä silloin edes oikeastaan tiennyt mikä on psykoosi. Tiesin kyllä ettei ole tervettä valvoa viikkoa putkeen, mutta olin huolissani lähinnä rytmihäiriöistä, kroppa huusi hoosiannaa kun unettomuus vain jatkui enkä saanut aivoja mitenkään sammutettua.
Toinen psykoosi tuli 8v päästä aikuisena, ja tavallaan tunnistin olotilan. Minulle siis lopulta diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mutta hoitoa oli todella vaikeaa saada. Äitini varasi kiireellisen lääkäriajan terveyskeskukseen, jossa kirjoitettiin lähete erikoissairaanhoitoon. Tk-lääkäri olisi kirjoittanut vain ssri-lääkkeen jota olin aikaisemmin syönyt.
Kuten arvata saattaa, jouduin odottamaan monta kuukautta vaikka lähete oli akuuttipoliklinikalle. Tässä välissä kävin 2 kertaa päivystyksessä ja sain nukahtamislääkkeitä, jotka auttoivat sentään vähän. Aikuisena osasin jo onneksi puhua itseni sisään. Päivystyksessä on usein tympeä vastaanotto, sanotaan vain ettei asia kuulu heille (näin sanotaan myös terveyskeskuksessa!). No, sattumoisin psykiatrian ylilääkäri oli silloin päivystämässä ja sai vähän kiireellistettyä aikaa akuuttipolille ja sain lisää nukahtamislääkkeitä.
Nykyään aivoni ovat täysin puuroutuneet. Jos olisin hakenut apua 3kk aikaisemmin kun kärsin vain unettomuudesta, en ehkä olisi eläkkeellä. Pahoittelut viestin sekavuudesta!
Unohtui vielä mainita, etten ole ollut ikinä osastohoidossa. Kynsin hampain piti taistella, että sai minkäänlaista hoitoa. Psykoosissa usein luulee, että hoitohenkilökunta haluaa vain pahaa ja siksi laittaisi suljetulle pakkolääkittäväksi lepositeisiin. Vaikka avo-osastollekaan ei pääse/joudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko totta että psykoosilääkkeet kutistaa aivoja? Oon näin kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Onko totta että psykoosilääkkeet kutistaa aivoja? Oon näin kuullut.
Voi olla. Varsinkin jos syö niitä pitkään. Itse asiassa psykoosi ilman lääkkeitäkin voi kutistaa aivoja, googlasin vain nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kaveri vietiin pakkohoitoon, kun se alkoi psykoosissa häiritä naapureita.
Potki naapureiden ovia ja huuteli öisin. Syytteli ja uhkaili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta että psykoosilääkkeet kutistaa aivoja? Oon näin kuullut.
Voi olla. Varsinkin jos syö niitä pitkään. Itse asiassa psykoosi ilman lääkkeitäkin voi kutistaa aivoja, googlasin vain nopeasti.
Kuulostaa vähän karmivalta D:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta että psykoosilääkkeet kutistaa aivoja? Oon näin kuullut.
Voi olla. Varsinkin jos syö niitä pitkään. Itse asiassa psykoosi ilman lääkkeitäkin voi kutistaa aivoja, googlasin vain nopeasti.
Kuulostaa vähän karmivalta D:
No eihän niitä lääkkeitä tarvitse vuosikausia syödä. On kai vaihtoehtoisiakin tapoja hoitaa psykoosi kuin neuroleptit. Monilla menee psykoosi ohi vaikkei saisi mitään hoitoa.
Mutta karmivinta mielestäni jos psykoosi vaan jatkuu ja jatkuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta että psykoosilääkkeet kutistaa aivoja? Oon näin kuullut.
Voi olla. Varsinkin jos syö niitä pitkään. Itse asiassa psykoosi ilman lääkkeitäkin voi kutistaa aivoja, googlasin vain nopeasti.
Kuulostaa vähän karmivalta D:
No eihän niitä lääkkeitä tarvitse vuosikausia syödä. On kai vaihtoehtoisiakin tapoja hoitaa psykoosi kuin neuroleptit. Monilla menee psykoosi ohi vaikkei saisi mitään hoitoa.
Mutta karmivinta mielestäni jos psykoosi vaan jatkuu ja jatkuu...
Se olis ihan kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunteeko alkoholisti rajansa.
Alkoholisti kyllä tuntee rajansa mutta useimmiten lopettamiseen tarvitaan ammattiapua ja alkoholistin pitää myöntää ongelma.
Ja tähän perään vielä näsäviisastelijoille ennen kun kirjoitatte. On loppuunkulunut juttu sanoa ettei ketään sitä viinaa väkisin sinne suuhun kaadaja toinen kulunut juttu on että laittaa tosta vaan korkin kiinni ja se on siinä.
Eläkkeellä olevalla tuttavalla harhaluuloiosuushäiriö. Oli osastolla pari kuukautta, ei ymmärrä itse tilaansa, täydellinen sairauden tunnottomuus. Työuransa teki psykiatrisena sairaanhoitajana.
Mulla on välillä erilaisia tuntoharhoja. Monesti tuntuu että iholla kävelee pieniä ötököitä jonka takia mun täytyy peseytyä että saisin huuhdottua ne pois. Myös tunnen välillä että mun jalat olis ihan märät kuin olisin kävelly vesilammikkoon mutta kun kädellä kokeilen niin kuivat on.
Yhteen vaiheeseen kuvittelin olevani vakavasti sairas ja tunsin kehossani ne fyysiset kivut. Ravasin jatkuvasti lääkärissä eikä mitääm löydetty. Lopulta jouduin pakkohoitoon kun sain raivokohtauksen lääkärin vastaanotolla koska kuvittelin hänen haluavan että mä kuolen kun ei muka mitään vikaa löytynyt. Rankkaa
Taitaa erottaa psykoottisen ja psykoosin sillä, että mitä lääkkeitä saa hoitoonsa.
Psykoottiseen vakavaan masennukseen määrättiin 225mg venlafaxinia. Diagnoosista pitos tosin psykoottinen vikkelään pois. Psykoosilääkkeet ovat paljon rankempia.
Venlathan virkistävät sen sujaan mieltä, että pääsin masennuksesta pois.
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin ensipsykoosiin jo teininä, enkä silloin edes oikeastaan tiennyt mikä on psykoosi. Tiesin kyllä ettei ole tervettä valvoa viikkoa putkeen, mutta olin huolissani lähinnä rytmihäiriöistä, kroppa huusi hoosiannaa kun unettomuus vain jatkui enkä saanut aivoja mitenkään sammutettua.
Toinen psykoosi tuli 8v päästä aikuisena, ja tavallaan tunnistin olotilan. Minulle siis lopulta diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mutta hoitoa oli todella vaikeaa saada. Äitini varasi kiireellisen lääkäriajan terveyskeskukseen, jossa kirjoitettiin lähete erikoissairaanhoitoon. Tk-lääkäri olisi kirjoittanut vain ssri-lääkkeen jota olin aikaisemmin syönyt.
Kuten arvata saattaa, jouduin odottamaan monta kuukautta vaikka lähete oli akuuttipoliklinikalle. Tässä välissä kävin 2 kertaa päivystyksessä ja sain nukahtamislääkkeitä, jotka auttoivat sentään vähän. Aikuisena osasin jo onneksi puhua itseni sisään. Päivystyksessä on usein tympeä vastaanotto, sanotaan vain ettei asia kuulu heille (näin sanotaan myös terveyskeskuksessa!). No, sattumoisin psykiatrian ylilääkäri oli silloin päivystämässä ja sai vähän kiireellistettyä aikaa akuuttipolille ja sain lisää nukahtamislääkkeitä.
Nykyään aivoni ovat täysin puuroutuneet. Jos olisin hakenut apua 3kk aikaisemmin kun kärsin vain unettomuudesta, en ehkä olisi eläkkeellä. Pahoittelut viestin sekavuudesta!
Viestisi ei ole yhtään sekava!
Vierailija kirjoitti:
Psykoosi on eri asia kuin psykoottinen.
Joiduin erittäin ikävän rikoksen uhriksi. Perheeni huusi minulle "tapa itsesi..." ja muuta ikävää, kun ei kestänyt mun kotona makoiluani ja masennusta, joka tapahtuneesta tuli.
Onneksi pääsin pois noiden myrkyllisten ihmisten luota. Tilani muuttui vakavaksi masennukseksi.Psykoottinen masennus oli vaan tapa saada minut hoitoon... Sanoin psykiatrille ettei mun todellisuuden taju ole hämärtynyt. Sanoi ettei psykoottinen tarkoita sitä välttämättä, että se on sitä että ajatukset kiertää yhdessä asiassa. Minulla ajatus kiersi tuossa tapahtumassa. Vieläkin se kiertää 3 vuotta tapahtuneen jälkeen. Mielestäni mulla on edelleen ptsd. En saanut siihen apua, kun en saanut rikoksesta puhua. Pitäs mennä poliisille...
Kuulostaa todella siltä, että olet traumatisoitunut rikoksesta ja saanut huonoa hoitoa siihen.
Miten niin ei pääse? Jos ei kuulu sinne ei sinne pääse, mutta jos se mitä kertoo tekemisistään antaa aihetta, kyllä ne sinne lähettää.