Olen karvaasti joutunut vuosien yritysten jälkeen viimein toteamaan sen, että joudun tyytymään sellaiseen kumppaniin joka ei kiinnosta

Onko täällä muita samanlaisen kohtalon omaavia? Milloin tajusitte että ette voi löytää suhdetta jossa olisi kuumia tunteita? Miten hyväksyitte asian? Oletteko nykyään suhteessa?...Ja ennen kaikkea, oletteko onnellisia?

Ei ole pakko. Ole yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko. Ole yksin.

Seuraavat 50+ vuotta yksin eivät juurikaan myös houkuttele...Koko ajan yksinäisemmäksi tämä muuttuu kun ihmiset ympärilläni menevät koko ajan naimisiin ja perheellistyvät. Ei heillä ole aikaa samalla tavalla ystäville enää.

Voit yrittää.

"Suhde" loppuu max 3kk kun toinen lähtee kälppimään huomattuaan sun kiinnostuksen puutteen.

Sit voit tulla tänne itkee kun sut ghousttattiin.

Miten sä jaksat tätä samaa paskaa jauhaa uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan 😒💩

Vierailija kirjoitti:

Miten sä jaksat tätä samaa paskaa jauhaa uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan 😒💩

Luultavasti en ole ainoa tässä tilanteessa oleva, joten oletuksesi on väärä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sä jaksat tätä samaa paskaa jauhaa uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan 😒💩

Luultavasti en ole ainoa tässä tilanteessa oleva, joten oletuksesi on väärä

Elämä ei nyt ole mikään buffet-pöytä, jossa vapaasti valita kiinnostavimmat työpaikat, asunnot, kaverit ja kumppanit kaikista olemassaolevista.

Sen kun sisäistät ap, ongelmasi helpottuu.

Vierailija kirjoitti:

Voit yrittää.

"Suhde" loppuu max 3kk kun toinen lähtee kälppimään huomattuaan sun kiinnostuksen puutteen.

Sit voit tulla tänne itkee kun sut ghousttattiin.

Ei varmaankaan kaikille käy näin...Kyllähän sitä melkein jokainen osaa jonkinlaista vaikutelmaa pitää yllä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sä jaksat tätä samaa paskaa jauhaa uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan 😒💩

Luultavasti en ole ainoa tässä tilanteessa oleva, joten oletuksesi on väärä

Elämä ei nyt ole mikään buffet-pöytä, jossa vapaasti valita kiinnostavimmat työpaikat, asunnot, kaverit ja kumppanit kaikista olemassaolevista.

Sen kun sisäistät ap, ongelmasi helpottuu.

Eli tarkoitatko että pitää ottaa se mitä on tarjolla? Enkä minä tuossa aloituksessani juuri vähän niin sanonutkin?

Olen mies, 42-vuotias. Menin naimisiin naisen kanssa joka oli minuun hyvin rakastunut. Itse olin vielä parisuhteessa toisen kanssa kun vaimoni alkoi piirittää minua. Aluksi suhtauduin siihen lähinnä huumorilla. Kaveritkin heittivät huulta tämän ihastuneen naisen läpinäkyvistä yrityksistä. 

Sitten kuitenkin seurustelusuhteeni kariutui (ihan muista syistä). Edelleen tämä nainen osoitti minulle rakkauttaan. Aloin tutkiskella hänen luonnettaan ihan vakavalla mielellä, ja totesin, että oikeastaan hän on oikein fiksu ja empaattinen nainen, josta varmaankin tulisi hyvä äiti lapsilleni. Olen aina tiennyt että haluan perheen. 

Nyt olemme olleet naimisissa 14 vuotta, ja meillä on kaksi ihanaa kouluikäistä lasta, jotka ovat tärkeintä elämässäni. Elämäni on oikein hyvää, arki sujuu ja meillä on hellyyttä. Tuskin olen koskaan varsinaisesti tuntenut intohimoa vaimoani kohtaan, mutta seksi ei hänelle ainakaan enää olekaan kovin tärkeää. 

Pian lasten syntymän jälkeen minulla oli lyhyt sivusuhde, mutta totesin että se on liian hankalaa säätämistä, eikä seksi lopulta ollut sen kummempaa kuin kotonakaan, joten sen jälkeen olen ollut uskollinen. 

Tutulta kuulostaa, tosin itse murehdin asiaa jo alle 30v ikäisenä :) Kaikki joista itse kiinnostuin, suunnilleen inhosi minua. Kaikki jotka kiinnostui minusta.... no niistä piti sitten valita vähiten huono, oli tasan kaksi vaihtoehtoa :D. Ei tällä naamalla ja kropalla parempaakaan saanut. Eli tyydyin huonoon, ja se oli iso virhe. Kymmenen vuotta sinnittelin ja sitten riitti. Erottiin, onneksi, kyllä helpotti. Sen jälkeen ei ole mitään vakavaa ollut ei edes leikillään. Helpotuksen huokaus sillekin. Nyt keski-iässä osaa arvostaa sitä omaa tilaa ja aikaa eikä kaipaakaan ketään elämää pilaamaan. En sano etteikö joku vähemmän kiinnostava voisi olla ihan hyväkin vaihtoehto, kaipa sitä jotkut voi rakastua hiljalleen sellaiseen, mutta minulle se ei sovi. Viihdyn kaikkein parhaiten yksin kun ei tarvitse jatkuvasti tehdä kompromisseja joka asiassa ja pettyä toiseen joka päivä. Nyt kun lapsetkin maailmalla, on vihdoin se oma elämä alkamassa, sellainen aika että voi olla itsekäs ja tehdä mitä huvittaa, eikä olla piikana muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sä jaksat tätä samaa paskaa jauhaa uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan 😒💩

Luultavasti en ole ainoa tässä tilanteessa oleva, joten oletuksesi on väärä

Elämä ei nyt ole mikään buffet-pöytä, jossa vapaasti valita kiinnostavimmat työpaikat, asunnot, kaverit ja kumppanit kaikista olemassaolevista.

Sen kun sisäistät ap, ongelmasi helpottuu.

Eli tarkoitatko että pitää ottaa se mitä on tarjolla? Enkä minä tuossa aloituksessani juuri vähän niin sanonutkin?

No onko työpaikkasi, kotisi ja kaverisi kaikkein parhaita, mitä kuvitella saatat? Silti saatat rakastaa niitä ja pitää niitä aivan mahtavina.

Ei tarvitse tyytyä, mutta kannattaa antaa mahdollisuus myös sellaisille vaihtoehdoille, jotka ensisilmäyksellä eivät vaikuta omasta mielestä parhaille. Paremmin tutustuessa saattaa rakastua, jolloin suhdekin syntyy. Jos siis välttämättä haluat suhteen. Mikään pakko ei ole. Itse olen tyytyväisempi yksin.

Oöetko ap koskaan ollut vähänkään pidemmässä suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sä jaksat tätä samaa paskaa jauhaa uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan 😒💩

Luultavasti en ole ainoa tässä tilanteessa oleva, joten oletuksesi on väärä

Elämä ei nyt ole mikään buffet-pöytä, jossa vapaasti valita kiinnostavimmat työpaikat, asunnot, kaverit ja kumppanit kaikista olemassaolevista.

Sen kun sisäistät ap, ongelmasi helpottuu.

Eli tarkoitatko että pitää ottaa se mitä on tarjolla? Enkä minä tuossa aloituksessani juuri vähän niin sanonutkin?

No onko työpaikkasi, kotisi ja kaverisi kaikkein parhaita, mitä kuvitella saatat? Silti saatat rakastaa niitä ja pitää niitä aivan mahtavina.

Ei tarvitse tyytyä, mutta kannattaa antaa mahdollisuus myös sellaisille vaihtoehdoille, jotka ensisilmäyksellä eivät vaikuta omasta mielestä parhaille. Paremmin tutustuessa saattaa rakastua, jolloin suhdekin syntyy. Jos siis välttämättä haluat suhteen. Mikään pakko ei ole. Itse olen tyytyväisempi yksin.

Oöetko ap koskaan ollut vähänkään pidemmässä suhteessa?

Jos en ole muutaman ensimmäisen tapaamisen aikana viehättynyt, ei se siitä ole myöhemminkään muuttunut.

Olen kyllä muutaman kerran yrittänyt tapailla pidempäänkin tällaista ei-kiinnostavaa, mutta jos kemiaa ja kiinnostusta ei ole, sitä on paha tyhjästä taikoa

Mikä vika tarjokkaissa on ollut? Siis muu kuin se, että sua ei kiinnosta

Millaisilla ihmisillä on tällaisia ongelmia? Oma ulkonäkö hyvin vaatimaton? Todella huono ihastumaan ja näkemään tykättävää vastakkaisen sukupuolen edustajissa? Vaativa ja perfektionistinen luonne, odotukset elämää kohtaan pilvissä? Ikävä luonne, joka karkottaa suurimman osan mahdollisista kumppaneista? Sairaalloinen ujous? Kaikki yhdessä?

Taas näitä vali-vali aloituksia samasta aiheesta. Et saa ihastustasi, so what?

Vierailija kirjoitti:

Millaisilla ihmisillä on tällaisia ongelmia? Oma ulkonäkö hyvin vaatimaton? Todella huono ihastumaan ja näkemään tykättävää vastakkaisen sukupuolen edustajissa? Vaativa ja perfektionistinen luonne, odotukset elämää kohtaan pilvissä? Ikävä luonne, joka karkottaa suurimman osan mahdollisista kumppaneista? Sairaalloinen ujous? Kaikki yhdessä?

Tavallisilla miehillä voi olla tuollaisia ongelmia, heidän ei tarvitse edes omata noita kuvaamiasi ominaisuuksia.

En osaa ajatella, että rakastuminen syntyisi jos ei ole alussa oikein kiinnostusta.

Koskaan ei ole näin minulla ollut, muutaman kerran olen yrittänyt. Mutta oli sitten vaan pakko tunnustaa, että ei onnistu.

Joku piirre siinä ihmisessä oli alun alkaenkin miksi en alussa ihastunut. Ja se piirre vaikutti niin, että ei sitä ihastusta ja tunteen syventyminen ei tullut.

Nyt sen uskon ja luotan omaan vaihtoon. En tuhlaa omaa enkä toisen aikaa.

Olen nyt yksin, en pysty olemaan yhdessä jos ei ole vetovoimaa ja kiinnostusta toiseen.

Kyllä se arjessa näkyy. En myöskään halua loukata ihmistä joka on ehkä itse mukana täysillä ja minä en olisi.

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika tarjokkaissa on ollut? Siis muu kuin se, että sua ei kiinnosta

Veikkaisin, että vaatimaton ulkonäkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sä jaksat tätä samaa paskaa jauhaa uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan 😒💩

Luultavasti en ole ainoa tässä tilanteessa oleva, joten oletuksesi on väärä

Elämä ei nyt ole mikään buffet-pöytä, jossa vapaasti valita kiinnostavimmat työpaikat, asunnot, kaverit ja kumppanit kaikista olemassaolevista.

Sen kun sisäistät ap, ongelmasi helpottuu.

Eli tarkoitatko että pitää ottaa se mitä on tarjolla? Enkä minä tuossa aloituksessani juuri vähän niin sanonutkin?

No onko työpaikkasi, kotisi ja kaverisi kaikkein parhaita, mitä kuvitella saatat? Silti saatat rakastaa niitä ja pitää niitä aivan mahtavina.

Ei tarvitse tyytyä, mutta kannattaa antaa mahdollisuus myös sellaisille vaihtoehdoille, jotka ensisilmäyksellä eivät vaikuta omasta mielestä parhaille. Paremmin tutustuessa saattaa rakastua, jolloin suhdekin syntyy. Jos siis välttämättä haluat suhteen. Mikään pakko ei ole. Itse olen tyytyväisempi yksin.

Oöetko ap koskaan ollut vähänkään pidemmässä suhteessa?

Jos en ole muutaman ensimmäisen tapaamisen aikana viehättynyt, ei se siitä ole myöhemminkään muuttunut.

Olen kyllä muutaman kerran yrittänyt tapailla pidempäänkin tällaista ei-kiinnostavaa, mutta jos kemiaa ja kiinnostusta ei ole, sitä on paha tyhjästä taikoa

Siis voinemmeko tästä päätellä, ettet koskaan ole ollut pidemmässä suhteessa eikä sinulla siten ole realistista näkemystä siitä, millainen olisi sinulle sopiva kumppani?

Onko kemia sinulle yhtä kuin kaunis ulkonäkö?