Jos olisi pakko valita, kumman ottaisit mieluummin, vaikean masennuksen vai ms-taudin?

Vaikea masennus tottakai, koska eiköhän se kylkiäisenä tulisi myös MS:n kanssa. Siitä voi sentään parantua, Ms:stä ei. Molempia nähnyt ja hoitanut olen.

Masennus. Ei invalidisoi fyysisesti. Voi parantua toisin kuin ms - tauti.

Jotenkin typerä aloitus, luultavasti ihmiseltä joka ei ole kokenut kumpaakaan tautia. Pahan masennuksen kourissa ei välttämättä ole elämänhalua lainkaan, tai mitään energiaa edes yrittää parantua. Siinä sitten odotellaan kuolemaa.

M/S taudin alkuvaiheissa tilanne ei vielä niin paha, mutta toki parantumaton sairaus jonka etenemistä ei voi pysäyttää.

Jälkimmäisessä on mahdollisuus nauttia elämästä edes vähän aikaa, edellisessä ei välttämättä lainkaan. En kuitenkaan lähde valitsemaan, sillä kumpikin on varmasti todella rankkaa. Itsellä on ollut vain keskivaikea masennus, ja se vei itseltäni 10v parhaista elinvuosista. En edes halua kuvitella kuinka lamaavaa syvä masennus olisi.

Ms-taudin mielummin. Silloin alkaisi todennäköisesti myös pitää terveydestään parempaa huolta ja arvostaa elämäänsä, masennuksen kanssa kun käy päinvastoin.

MS-tauti tottakai. Masennus on päällä 24/7 joka ikinen päivä ja se vaikuttaa elämään merkittävästi.

Koko ikäni masennusta eri asteisena poteneena ottaisin ehkä sen MS-taudin. Yhtä kurjaahan se olisi, ja fyysisesti vaikeampaa, mutta ainakaan kukaan ei tulisi kertomaan, että mun pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja piristyä, että kuvittelen vaan, mulla on asennevamma, että olen vain laiska jne...

Vai saako MS-taudissakin kuulla tuollaista?

Riippuu masennuksen laadusta ja siitä voiko siihen saada lääkehoitoa. Itselläni oli niin paha masennus ennen lääkkeiden löytämistä, että kerran petyin kun eräs fyysinen vaiva ei ollutkaan vakava. Olisin halunnut kuolla ilman että joudun keksimään millä tavalla tapan itseni. Siinä tilanteessa olisin ottanut ms-taudin.

No justiinsa. Vaikea masennus ollut ja nyt vaikea neurologinen sairaus, että mitä tällä ajatusta haettiin?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu masennuksen laadusta ja siitä voiko siihen saada lääkehoitoa. Itselläni oli niin paha masennus ennen lääkkeiden löytämistä, että kerran petyin kun eräs fyysinen vaiva ei ollutkaan vakava. Olisin halunnut kuolla ilman että joudun keksimään millä tavalla tapan itseni. Siinä tilanteessa olisin ottanut ms-taudin.

Mäkin olen ollut noin masentunut mutta nyt olen jo parantunut ja lääkketön. Töitä se toki vaati. 

Eli mielummin masennus koska siitä voi parantua.

Valitsisin myös ms-taudin näistä kahdesta. Elämä voi olla ihan onnellista sairaudesta huolimatta ja lääkkeetkin kehittyneet.

Vierailija kirjoitti:

Koko ikäni masennusta eri asteisena poteneena ottaisin ehkä sen MS-taudin. Yhtä kurjaahan se olisi, ja fyysisesti vaikeampaa, mutta ainakaan kukaan ei tulisi kertomaan, että mun pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja piristyä, että kuvittelen vaan, mulla on asennevamma, että olen vain laiska jne...

Vai saako MS-taudissakin kuulla tuollaista?

Todnäk saa. Itselläni on synnynnäinen sydänvika ja ihmiset keksii aina elintavoistani sanomista. Olen siis hoikka, en polta, olutta tai siideriä jotain 1 tölkki 2-3 kertaa kuukaudessa...

Molemmissa huono ennuste, ihan sama kumpi.

Olisin vaikeasti masentunut. Olen ollut keskivaikeasti masentunut ja minulla ei silloinkaan ollut energiaa/halua tehdä paljoakaan tai yleensäkään nousta sängystä pois, niin ilman kipua on helppoa vain olla paikallaan ja aivot ei edes kaipaa mitään erityistä.

Hmmm... Luin Terveyskirjaston sivulta näin. Eli riski siinä, että saisi sen pahemman muodon, ei olisi hirveän iso ja voisi elää suht normaalia elämää pitkään, niin ehkä näillä perustein ottaisin MS-taudin. Olen sairastanut keskivaikean masennuksen muutaman kerran enkä edes halua tietää, miltä vaikea masennus tuntuu. Jo keskivaikean aikaan olin lähellä, etten riistä itseltäni henkeä. Masennus (jo keskivaikeana) on jotain niin lamaannuttavaa ja pimeää, että ehkä mä sen MS-taudin ottaisin. Silloin olisi varmaan motivaatiota liikkua ja pitää itsestään huolta tosin kuin vaikeasti masentuneena. En tosin halua vähätellä heitä, joilla tämä tauti on.

"MS-tauti on näin ollen hyvin monimuotoinen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suurella osalla potilaista tauti on melko vähäoireinen eikä juuri vaikuta normaalielämään moniin vuosiin sairastumisen jälkeen. Tauti ei myöskään juuri lyhennä elinikää muutamia harvinaisia, hyvin vaikeita tilanteita lukuun ottamatta."

Ottaisin masennusdiagnoosin, koska parantuisin siitä jo samana päivänä. MS-tauti-diagnoosin saadakseen tarvii olla fyysisiä vaurioita eikä niitä saa muutettua vaan pitäisi elää niiden ja niiden aiheuttamien vammojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin masennusdiagnoosin, koska parantuisin siitä jo samana päivänä. MS-tauti-diagnoosin saadakseen tarvii olla fyysisiä vaurioita eikä niitä saa muutettua vaan pitäisi elää niiden ja niiden aiheuttamien vammojen kanssa.

Ihanko tosiaan noin vain parantuisit masennuksesta samana päivänä?

Masennus on niin hirveä tauti että ottaisin sen tilalle ihan minkä vaan muun sairauden.

Vaikea masennus tietenkin, seon parannettavissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu masennuksen laadusta ja siitä voiko siihen saada lääkehoitoa. Itselläni oli niin paha masennus ennen lääkkeiden löytämistä, että kerran petyin kun eräs fyysinen vaiva ei ollutkaan vakava. Olisin halunnut kuolla ilman että joudun keksimään millä tavalla tapan itseni. Siinä tilanteessa olisin ottanut ms-taudin.

Mäkin olen ollut noin masentunut mutta nyt olen jo parantunut ja lääkketön. Töitä se toki vaati. 

Eli mielummin masennus koska siitä voi parantua.

Minulla fibromyalgia aiheutti masennuksen. Eli kyse on fyysisestä viasta johtuvasta masennuksesta. Siihen ei terapia, eikä aika auta.