Avioero lasten takia

Up

Jos lapsi oireilee VAIN kotona, niin se tarkoittaa, että hänellä on valmius halutessaan myös käyttäytyä kunnolla. Hän ei vain halua totella vanhempiaan.

Lapsi ei mene rikki vaikka olisi välillä ankarakin. Päinvastoin, jos lapsi saa aina tahtonsa läpi eikä rajoja tule koskaan vastaan, hänelle jää turvattomuuden tunne, ts. tunne siitä että ei ole ketään joka olisi voimakkaampi ja voisi suojella.

Kannattaisi hakea kasvatusapua, jos lapset noin mahdottomia eivätkä usko vanhempia

Eikä omin eväin onnistu.

Eipä ennen ollut tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisista vastauksista!

Vanhempi lapsi on ollut 2-vuotiaasta päivähoidossa. On erityispedagogisessa päiväkodissa, sellaisessa missä tuetaan hänenlaisiaan häslääjiä. Ja autetaan rajojen tunnistamisessa. Eli emme ole säilöneet häntä kotona. Pienempi on kotona, koska olen halunnut hänen kanssaan olla. Ja nauttinutkin siitä, kunnes olen uupunut. Useampi tutkimuskin liputtaa sen puolesta, että varhaiskasvatuksesta on hyötyä vasta kolmen ikävuoden jälkeen. Siihen asti hoiva riittää. Näin minäkin ajattelen.

Ja meillä ei muuta tehdäkään kuin rajata tätä esikoista. Emme pelkää huutoa ja rajaamista. Mutta... Kun se ei auta, kun aistijärjestelmässä ei kaikki ole kunnossa. Siksi koulunaloitus kauhistuttaa, kun tiedän mitä oireilua tulee olemaan koulupäivien jälkeen kotona...

Ai miksi mietin eroa. No siksi, että nämä hel** uuvuttavat vuodet ovat tehneet minusta ihan eri ihmisen kuin silloin naimisiinmentäessä. Joo varmaan hyvääkin muutosta mutta mies tuskin tätä raihnaista, uupunutta kotiäitiä halusi. Ja mies rakastaa lapsiaan, että varmasti haluaisi viikko-viikko systeemiin. Kun mistään ei saa apuja, niin kyllä se viikon tauko tästä säädöstä tulisi tarpeeseen. En tietenkään tiedä, olisiko typerää päästää hyvä mies menemään, kun en jaksa lapsiani. Siksi aloitinkin keskustelun, että onko kukaan päätynyt väsyneenä ja uupuneena eroon?

Viisastelijoille, mistä hel** sitä ennen lapsia tietää mitä vaatijoita sieltä tulee. Allergioineen ja tarpeineen! Kai me kaikki haluttais helpot lapset!!!

Kuulostaa siltä ettet uupumukseltasi pysty enää ajattelemaan järkevästi. Kuopukselle on aivan varmasti vähemmän haittaa siitä, että joutuu päivähoitoon alle 3-vuotiaana kuin siitä, että vanhemmat eroavat. Suomessa varhaiskasvatus on laadukasta, joten lapset voi hyvillä mielin viedä sinne. 

Jos nuorin lapsi on alle 3, niin mielestäni silloin joka tapauksessa vanhempien ensisijainen elämänsisältö pitäisikin olla lasten tarpeisiin vastaaminen. Parisuhdeaikaa ehditte vielä viettämään kyllä.  Asetatkohan itsellesi liian kovia vaatimuksia? Pienten erityislasten äitinä ei tarvitse olla timmi seksipommi.

Todella moni äiti on eronnut lähinnä uupumuksesta johtuen, mutta useimmilla mies on lisännyt uupumusta, ei jakanut taakkaa kuten sinulla. Eli olisi todellakin typerää päästää mies menemään vain oman väsymyksesi vuoksi. Koulunalkua kannattaa murehtia vasta sitten, jos siitä oikeasti tulee ongelmia. Kouluissakin on nykyään yleensä hyvä eritysipedagogiikan osaaminen. Uskalla jakaa kasvatusvastuuta lapsistasi! Tekee hyvää kaikille, kun saa vähän laajennettua elämänpiiriä.

Tsemppiä!

Riskit on otettu kun lapset on tehty. Se on ollut varmasti tiedossa että voi tulla myös erityislapsi. Hakekaa kunnalta apua.

Eroja tapahtuu tosi yleisesti lasten takia, ja sitten niille lapsille valehdellaan että ei johtunut teistä, vaikka kyllä se johtui. Lapset eivät myöskään ole tyhmiä kun itseään syyttelevät erosta, vaan tarkkasilmäisiä. Se on sitte semantiikkaa tuliko ero vanhemman typeryyden vain lapsen takia, mutta lapsi siihen monesti liittyy. 

Ystäväni oli yhdessä 15 vuotta miehen kanssa, ja sitten saivat kaksoset. Kun nämä palleroiset olivat 2,5v, löysi mies uuden morsmaikun kun oli niin raskasta se vauva-arki kaksosten kanssa.

ub

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu miehen kanssa kahteen vuoteen kaksi kertaa kahdestaan. Molemmat kerrat kesti noin kaksi tuntia. Yksin olemme menneet, minä jopa tänä kesänä tein ystävieni kanssa viikonloppuirtioton! Mutta kun se on vaan ensiapua. Olen uupunut, molemmat olemme.

Kertokaa, onko teillä yhteistä aikaa? Pääsettekö te jaksavat ja hyvinvoivat parit kahdestaan kuinka usein? Onko teidän lapset sellaisia energian - ja voimienimijöitä. Vai sellaisia rauhallisia itsekseen viihtyviä piipertäjiä, että saatte joskus puheenvuoronkin?

AP

Kuule Ap. Olen tukiverkoton myös eli ei koskaan olla saatu mitään apua mistään, ja mulla ja miehellä ei ole ollut AINUTTAKAAN lapsivapata yötä 14 vuoteen. Lapsia on tuplasti enemmän kuin sinulla. Emme saa koskaan parisuhdeaikaa. Eikä oikeastaan yksilövapaatakaan koska koko ajan tarvitaan kahdet kädet työhön, ihan jatkuvasti pitää juosta ja palvella lapsia joista osa vielä pieniä.

Tästä kaikesta selviää ja kaiken kestää kun PÄÄTTÄÄ niin. Ihan turhaa alkaa venkoilemaan että eroaisiko, olisiko helpompaa? Ei ole. Lapset kun on tehty niin yksiselitteisestl homma hoidetaan loppuun asti vaikka se olisi epämukavaa.

Mun silmään kitiset turhasta, vain kaksi lasta ja olette saaneet parisuhdeaikaakin kahden. Ja kyllä, tiedän millaista on erityislapsen kanssa.

Nyt niskasta kiinni itseä. Pidä huoli että urheilet ja syöt hyvin (sen juoksulenkin ajan mies vahtii lapsia) että olet fyysisesti vahva. Valitus seis ja uuteen nousuun. On meitä muitakin tukiverkottomia jotka pärjää hyvin kun päättää pärjätä.

Oletko ajatellut meneväsi töihin? Toinen lapsi kokopäivähoitoon ja toinen iltapäiväkerhoon koulun jälkeen? Mies tietenkin tekee osansa kotihommista ja lastenhoidosta.

A P kirjoitti:

Refluksit palaa heti ummetuksen ja yöheräämisten kera, jos jotain väärää ruokaa sattuu lapsi saamaan. Siis koko ajan pitää olla varuillaan mitä voi antaa ja koko ajan tulee lisätä ruoka-aineita, että jotenkin siedättyy. Allergisten lasten vanhemmat tajuaa tämän, muilla tuskin on mielikuvitusta miten aikaavievää ja stressaavaa vrs normimukelon ruuat. Alun refluksin mainitsin siksi että kuopuksen eka vuosi tuli enemmän tai vähemmän valvottua ja sitä rääkkiä ei varmaan kuitata enää koskaan.

Mitä kuria laittaisin näille? Joku kun sitä ehdotti. Joku varmaan voi arvata, että monenlaista on jo kokeiltu. Erityislapsen kohdalla ei välttämättä ne perinteiset uhkailut ja kiristykset toimi. Pointtina että apua pitäisi saada mutta ammattilaiset ei tunnista avuntarvetta ja siksikin olen uupunut.

Kyllä me oltiin eristyksissä helmikuun lopusta juhannukseen. Eikö kaikki joilla oli mahdollisuus?

Mikä diagnoosi erityislapsella on? Vai oletko itse arvioinut sen? Ongelmat näkyvät vain kotona? Eskarissa ei huomattu mitään?

Molemmilla diagnoosit allergioista ja siihen liityvistä, kuten refluksista. Esikoisella ei ole "erityisyydestä" diagnoosia mutta tiedän, että aistijärjestelmässä erityisyyttä. Olen ammattilainen tuolla saralla, pystyn itse havainnoimaan. Lapselle en hanki turhaan diagnooseja, vasta sitten kun hän siitä oikeasti hyötyy. Tai hyödytään koko perhe. Koulussa selvinnee ja selkeentynee paremmin... AP

Puhu kumppanillesi väsymyksestäsi, ja miettikää yhdessä, mikä olisi sopiva ratkaisu teidän kohdallanne, jotta kumpikin saisi levätä riittävästi.

Lasten käytöshairiöt voivat johtua siitä, että he eivät saa riittävästi huomiota teiltä, koska olette niin väsyneitä. Se, että saisit levätä, olisi lastesikin etu. 

Ero on vaihtoehto vain siinä tapauksessa, jos puolisosi ei suostu keskustelemaan ja ottamaan todesta sinun väsymystäsi.

Se, että koette, että parisuhteenne on "tauolla", ja keskitytte pelkkään vanhemmuuteen, on vaihe, joka menee ohi, jos vain pystytte keskusteluyhteys ja yhteen hiileen puhaltamisen tunne säilyy.

Muista. Mikä ei tapa, se jättää henkiin. Ja niin kauan on toivoa kuin on elämää.