Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Velkahelvetistä selviytyminen

Vierailija
02.08.2020 |

Nyt on tullut seinä vastaan omassa kujajuoksussa. Kulutusluottovelkaa liki 20 000e, opintolainaa vähennysten jälkeen suunnilleen sama määrä. Olen alle kolmekymppinen ja tuntuu, että olen ryssinyt elämäni lopullisesti. Mietin päivittäin itsemurhaa, koska häpeä ja syyllisyys on niin suuri. Velka on kerrytetty yksinkertaisesti sillä, että olen vuosikaudet elänyt pahasti yli varojeni ja ollut jollain tavalla sairas. En ole pystynyt koskaan sanomaan, että minulla ei ole varaa johonkin. Lisäksi olen kärsinyt ihan järkyttävästä ostoriippuvuudesta, ja suuri osa tuosta kulutusluottosummasta autoa lukuun ottamatta koostuu täysin tarpeettomasta roskasta.

Olen köyhästä perheestä ja ollut "itseäni paremmassa seurassa" vuosikaudet, eli kaikki ystäväni ja kumppanini ovat vähintään keskiluokkaa, useammat sitä ylempää. Häpeä ja peittely on leimannut koko elämääni. Olen joutunut pienestä pitäen murehtimaan vanhempieni raha-asioista ja opiskeluaikoina lainaamaan heille, vaikkei olisi ollut varaa siihen. Kai olen jotenkin paennut noita asioita hillittömään kuluttamiseen. Tällä hetkellä jonotan Kelan korvaamaan psykoterapiaan.

Stoppi tuli, kun kerroin kumppanilleni. Maksoimme heti luottokortit pois ja suljimme ne. Myöskään mitään osamaksuja ei jää tämän kuukauden jälkeen. Pankin kanssa sovittu opintolainasta, ja sitä saan lyhentää yli 20 vuotta minimierällä, joten se ei ole nyt murheenani. Tavoitteena on päästä jäljelle jäävästä 17 000 p*skavelasta eroon mahdollisimman nopeasti. Seuraavaksi aion hakea takuusäätiön takausta järjestelylainaan sekä laittaa itseni vapaaehtoiseen luottokieltoon. Yhtäkään osamaksua, kulutusluottoa, luottokorttia tai vastaavaa en ota enää ikinä.

Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että minulla on vakituinen työ josta tienaan ihan kohtuullisesti ja ihan hyvin työllistävä yliopistotutkinto. En siis ole ainakaan toistaiseksi maksuvaikeuksissa, sillä kaikkien lyhennysten ja pakollisten kulujen jälkeen minulla jää rahaa elämiseen. Lapsia, matkoja tai edes lemmikkiä en voi miettiä muutamaan vuoteen. Lisäksi minulla on kumppanin tuki yhteisissä kuluissa, vaikka velastani aion maksaa joka sentin itse.

Ja silti tuntuu ihan toivottomalta. Olen tilanteeseen havahduttuani vain itkenyt viikon putkeen ja ollut itsetuhoisia ajatuksia. Tulevaisuuden kauhuskenaarioita ja itsetuhoisia ajatuksia pyörii mielessä jatkuvasti. En saa unta enkä pysty syömään ja ahdistaa ihan silmittömästi. Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi aiheuttamaansa sotkua. Nyt olisi vertaistuki ja mahdolliset (selviytymis)tarinat tarpeen. Voiko velkahelvetistä selvitä ja miten?

Kommentit (82)

Vierailija
21/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmainen vihje jo nyt. käytä mieluummin nyt jo heti alkuun rahaa myös sijoittamiseen. Jos näin teet ja lisäät sijoituksiin menevää summaa aina kun velkojen lyhennykset pienenevät tulet 20 vuoden päästä kiittämään päätöstäsi.

Tuohon liittyy aivan liikaa riskejä. Ja kun kyse on ihmisestä, jonka täytyy nyt opetella elämään varojensa mukaan, sijoittamisen aloittaminen velkavivulla on erityisen huono ajatus.

Sijoittamista voi harkita siinä vaiheessa, kun kulutusluotot on maksettu pois ja jäljellä on enää pelkkää halpaa opintolainaa. Silloinkin sitä kannattaa harkita tarkkaan.

Kuka mistään velkavivusta on puhunut. Tärkeintä on aloittaa, aloittaa vaikka 30 eurolla kuussa indeksirahastoon sijoittamalla. Näin on jo heti eka kuun jälkeen puskuria rakennettu.

Vierailija
22/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Velkahelvetti ja 17000€ velkaa. Anna mun nauraa. Pystyt maksamaan tuon vuodessa pois kun kerran tienaat kohtuullisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmainen vihje jo nyt. käytä mieluummin nyt jo heti alkuun rahaa myös sijoittamiseen. Jos näin teet ja lisäät sijoituksiin menevää summaa aina kun velkojen lyhennykset pienenevät tulet 20 vuoden päästä kiittämään päätöstäsi.

Tuohon liittyy aivan liikaa riskejä. Ja kun kyse on ihmisestä, jonka täytyy nyt opetella elämään varojensa mukaan, sijoittamisen aloittaminen velkavivulla on erityisen huono ajatus.

Sijoittamista voi harkita siinä vaiheessa, kun kulutusluotot on maksettu pois ja jäljellä on enää pelkkää halpaa opintolainaa. Silloinkin sitä kannattaa harkita tarkkaan.

Mitä ihmettä höpötät?. Mitä aikaisemmin aloittaa sen parempi. Siinä ei ole mitään "harkitsemista" että milloin aloittaa. AIKA on se mikä sijoittamisessa ratkaisee. Mitä myöhemmin aloittaa sen huonompi. Kaikista huonoin tapa on ajatella että "sitten kun olen velaton, alan sijoittaa"

Vierailija
24/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmainen vihje jo nyt. käytä mieluummin nyt jo heti alkuun rahaa myös sijoittamiseen. Jos näin teet ja lisäät sijoituksiin menevää summaa aina kun velkojen lyhennykset pienenevät tulet 20 vuoden päästä kiittämään päätöstäsi.

Tuohon liittyy aivan liikaa riskejä. Ja kun kyse on ihmisestä, jonka täytyy nyt opetella elämään varojensa mukaan, sijoittamisen aloittaminen velkavivulla on erityisen huono ajatus.

Sijoittamista voi harkita siinä vaiheessa, kun kulutusluotot on maksettu pois ja jäljellä on enää pelkkää halpaa opintolainaa. Silloinkin sitä kannattaa harkita tarkkaan.

Kuka mistään velkavivusta on puhunut. Tärkeintä on aloittaa, aloittaa vaikka 30 eurolla kuussa indeksirahastoon sijoittamalla. Näin on jo heti eka kuun jälkeen puskuria rakennettu.

Miksi puhut muutaman kympin rahastosijoitusten kohdalla puskurista, jos henkilöllä on tuhansia euroja kulutusluottoa maksettavanaan? Eikö olisi järkevämpää opetella elämään varojensa mukaan ja maksaa edes kulutusluotot nopeasti pois?

Jos tarkoitat todellista puskuria, se kannattaa pitää pankkitilillä tai vaikka seteleinä patjan alla. Indeksirahastoihin liittyy liikaa riskejä. Tänäkin keväänä ja kesänä moni joutui yllättäen lomautetuksi samaan aikaan kun osakeindeksit kyykkäsi kunnolla. Valitettavan moni joutui myymään sijoituksiaan pohjilla saadakseen rahaa vuokraan, ruokaan ja muuhun välttämättömään, kun heillä ei ollut kunnollista puskuria pahan päivän varalle.

Vierailija
25/82 |

Kaikki likvidi omaisuus on puskuria. Vaikka häiriö tulikin, indeksit on jo nyt korjannut kevään dipin ja noussut jopa yli. Suomalaisilla on varaa keskimäärin laittaa 40 euroa kuussa uhkapeleihin, mutta 30 euroa sijoituksiin on "kauhea riski". Jep jep.

Vierailija
26/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että minulla on vakituinen työ josta tienaan ihan kohtuullisesti ja ihan hyvin työllistävä yliopistotutkinto. En siis ole ainakaan toistaiseksi maksuvaikeuksissa, sillä kaikkien lyhennysten ja pakollisten kulujen jälkeen minulla jää rahaa elämiseen."

Tuo ei ole vielä lähimaillakaan mitään helvettiä, saati velkahelvettiä.

Ota nyt vaan pää pois sieltä peräreijästäsi ja nauti elämästäsi, sinulla ei ole mitään hätää.

Sanoit että olet katsonut vierestä vanhempiesi köyhyyttä jne. onko tuo sun elämäsi nyt sitä samaa? Joudutko lainaamaan läheisiltäsi että saat ruokaa jne.? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmainen vihje jo nyt. käytä mieluummin nyt jo heti alkuun rahaa myös sijoittamiseen. Jos näin teet ja lisäät sijoituksiin menevää summaa aina kun velkojen lyhennykset pienenevät tulet 20 vuoden päästä kiittämään päätöstäsi.

Tuohon liittyy aivan liikaa riskejä. Ja kun kyse on ihmisestä, jonka täytyy nyt opetella elämään varojensa mukaan, sijoittamisen aloittaminen velkavivulla on erityisen huono ajatus.

Sijoittamista voi harkita siinä vaiheessa, kun kulutusluotot on maksettu pois ja jäljellä on enää pelkkää halpaa opintolainaa. Silloinkin sitä kannattaa harkita tarkkaan.

Mitä ihmettä höpötät?. Mitä aikaisemmin aloittaa sen parempi. Siinä ei ole mitään "harkitsemista" että milloin aloittaa. AIKA on se mikä sijoittamisessa ratkaisee. Mitä myöhemmin aloittaa sen huonompi. Kaikista huonoin tapa on ajatella että "sitten kun olen velaton, alan sijoittaa"

Eli kaikki vaan suin päin sijoittamaan, koska tärkeintä on aloittaa heti? Silloinhan jotkut pistää rahansa halpaan indeksirahastoon, toiset pankin rahastoihin ja kolmannet Talvivaaraan. Jos tärkeintä on aloittaa nopeasti, ilman tarkkaa harkintaa, mistä kukaan tietää mitä kannattaa tehdä ja mitä ei?

Vierailija
28/82 |

tietenkin kohteen valintaan pitää käyttää harkintaa. Mutta EI siihen että aloittaako vaiko ei. Paras aika aloittaa on aina "20 vuotta sitten", seuraavaksi para aika aloittaa on tänään. Ja nimenomaan säännönmukainen sijoittaminen. Ei "kaikki mustalle" "sijoittaminen".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/82 |

Miksei sijoittamisen aloittamista kannata harkita tarkkaan? Siksikö, että joku anonyymi vauvapalstalainen suosittelee heittämään aivot romukoppaan?

Vierailija
30/82 |

Koska jokainen päivä pois markkinoilta tarkoittaa menetettyjä tuottoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräs tuttuni on yli 10 v ollut mulle noin 15 tuhatta pystyssä. Pärjään kyllä asian kans, nyt on rahaa aika lailla   mutta harmittaa hänen issensä puolesta kun se assiea kenties kaihertaa häntä yhä ja on todennutkin ettei pystynne sitä koskaan maksammaan. Ollaan jotakuinkin sujut homman kaa, ainakin olen ilmottannu hänelle ettei ressais siitä enää, sikäli kun pystyy...Vanhempani tietävät tämän mutta se on heille tuttu tunne; ovat itekkin aikanaan noin samansuurusen summan menettäneet 2000-luvun alussa ku johonni puoliulkomaiseen rahastoon sijoittiva (oisko ollu pricewarwehousecoopers) Man-saarelle tai vstaavaan paikkaan, ja sit se lafka nuriutui ja jäi saatavat saamati ja suomalainen välimies pesi kätensä asiassa.

Nyt on sitten muudan toinen henkillö, joka on jonkun kerran kyselly rahaa lainaan. joitain satoja olen kerralla antannut ja tähän asti on maksanut takaasin. Nyt on hää tonnin pystys ja välil kyseli jo lisää, mutta aattelin että ei seevetti nyt mennä uuestaan tähän samaan. Ototan että hän maksaa nykyiset pois koska jos nyt hövelisti lurittaisin rahaa niin varmaankin se vain ajaisi hänet syvemmin suohonsa. En halua murhehduttaa toista ihmsitä sen takia että lainaan liikaa rahaa.

Vierailija
32/82 |

Ei välttämättä. Sijoittamatta jättäminen voi tarkoittaa myös säästynyttä rahaa, mielenrauhaa ja paljon muuta positiivista.

Ajatellaan nyt vaikka ihmistä, jolla on kulutusluottoa 10 % vuotuisella korolla ja joka ei tiedä sijoitusmaailmasta mitään. Kuinka todennäköistä on, että hän pystyy tekemään sellaisia sijoituksia, joiden tuotto on suurempi kuin kulutusluotosta maksettavat korot? Mitä jos häntä ahdistaa pienetkin kurssinotkahdukset ja hän nukkuu yönsä huonosti, kun hän miettii kuinka paljon velkaa hänellä on ja kaikki sijoituksetkin voi menettää arvonsa koska tahansa? Mitä jos hän olisi onnellisempi, jos hän keskittyisi maksamaan velkansa nopeasti pois?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Velkahelvetissä olevan henkilön ei todellakaan kannata sijoittaa. Eli näihin "sijoittajiin" ei todellakaan kannata uskoa. Parempi on maksaa ensiksi velat pois ja vasta sitten alkaa sijoittamaan, jos siihen hommaan oikeasti haluaa lähteä.

Vierailija
34/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

dfsdgsdfg kirjoitti:

Eräs tuttuni on yli 10 v ollut mulle noin 15 tuhatta pystyssä. Pärjään kyllä asian kans, nyt on rahaa aika lailla   mutta harmittaa hänen issensä puolesta kun se assiea kenties kaihertaa häntä yhä ja on todennutkin ettei pystynne sitä koskaan maksammaan. Ollaan jotakuinkin sujut homman kaa, ainakin olen ilmottannu hänelle ettei ressais siitä enää, sikäli kun pystyy...Vanhempani tietävät tämän mutta se on heille tuttu tunne; ovat itekkin aikanaan noin samansuurusen summan menettäneet 2000-luvun alussa ku johonni puoliulkomaiseen rahastoon sijoittiva (oisko ollu pricewarwehousecoopers) Man-saarelle tai vstaavaan paikkaan, ja sit se lafka nuriutui ja jäi saatavat saamati ja suomalainen välimies pesi kätensä asiassa.

Nyt on sitten muudan toinen henkillö, joka on jonkun kerran kyselly rahaa lainaan. joitain satoja olen kerralla antannut ja tähän asti on maksanut takaasin. Nyt on hää tonnin pystys ja välil kyseli jo lisää, mutta aattelin että ei seevetti nyt mennä uuestaan tähän samaan. Ototan että hän maksaa nykyiset pois koska jos nyt hövelisti lurittaisin rahaa niin varmaankin se vain ajaisi hänet syvemmin suohonsa. En halua murhehduttaa toista ihmsitä sen takia että lainaan liikaa rahaa.

Jep jep. En tiennytkään että pwc on tehnyt konkurssin. Konkurssipesäksi tekee ihan hyvää liikevaihtoa kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmainen vihje jo nyt. käytä mieluummin nyt jo heti alkuun rahaa myös sijoittamiseen. Jos näin teet ja lisäät sijoituksiin menevää summaa aina kun velkojen lyhennykset pienenevät tulet 20 vuoden päästä kiittämään päätöstäsi.

Tuohon liittyy aivan liikaa riskejä. Ja kun kyse on ihmisestä, jonka täytyy nyt opetella elämään varojensa mukaan, sijoittamisen aloittaminen velkavivulla on erityisen huono ajatus.

Sijoittamista voi harkita siinä vaiheessa, kun kulutusluotot on maksettu pois ja jäljellä on enää pelkkää halpaa opintolainaa. Silloinkin sitä kannattaa harkita tarkkaan.

Mitä ihmettä höpötät?. Mitä aikaisemmin aloittaa sen parempi. Siinä ei ole mitään "harkitsemista" että milloin aloittaa. AIKA on se mikä sijoittamisessa ratkaisee. Mitä myöhemmin aloittaa sen huonompi. Kaikista huonoin tapa on ajatella että "sitten kun olen velaton, alan sijoittaa"

Eli kaikki vaan suin päin sijoittamaan, koska tärkeintä on aloittaa heti? Silloinhan jotkut pistää rahansa halpaan indeksirahastoon, toiset pankin rahastoihin ja kolmannet Talvivaaraan. Jos tärkeintä on aloittaa nopeasti, ilman tarkkaa harkintaa, mistä kukaan tietää mitä kannattaa tehdä ja mitä ei?

tietenkin kohteen valintaan pitää käyttää harkintaa. Mutta EI siihen että aloittaako vaiko ei. Paras aika aloittaa on aina "20 vuotta sitten", seuraavaksi para aika aloittaa on tänään. Ja nimenomaan säännönmukainen sijoittaminen. Ei "kaikki mustalle" "sijoittaminen".

Miksei sijoittamisen aloittamista kannata harkita tarkkaan? Siksikö, että joku anonyymi vauvapalstalainen suosittelee heittämään aivot romukoppaan?

Koska jokainen päivä pois markkinoilta tarkoittaa menetettyjä tuottoja.

Ei välttämättä. Sijoittamatta jättäminen voi tarkoittaa myös säästynyttä rahaa, mielenrauhaa ja paljon muuta positiivista.

Ajatellaan nyt vaikka ihmistä, jolla on kulutusluottoa 10 % vuotuisella korolla ja joka ei tiedä sijoitusmaailmasta mitään. Kuinka todennäköistä on, että hän pystyy tekemään sellaisia sijoituksia, joiden tuotto on suurempi kuin kulutusluotosta maksettavat korot? Mitä jos häntä ahdistaa pienetkin kurssinotkahdukset ja hän nukkuu yönsä huonosti, kun hän miettii kuinka paljon velkaa hänellä on ja kaikki sijoituksetkin voi menettää arvonsa koska tahansa? Mitä jos hän olisi onnellisempi, jos hän keskittyisi maksamaan velkansa nopeasti pois?

Paitsi sijoittamalla pääsee NOPEAMMIN nettovelattomaksi. Ja tässä puhutaan oikeasti pienestä säännöllisestä sijoittamisesta. Ja kun kokemusta ja oppia tulee, ja maksukyky paranee voi summaa kasvattaan. Oikeasti typerin ohje on tuo "ensin velat sitten ehkä sijoitetaan".

Toki isoja kalliita luottoja pitää maksaa mahdollisimman nopeasti pois, mutta samalla on syytä sitä taloudellista varallisuuttakin kerätä itselleen, ettei ole koko ajan ole veitsi kurkulla.

Vierailija
36/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikään määrä rahaa ei ole läheisillesi niin arvokasta kuin sinä. Itsekkyyden huippu on ajatella itsetuhoisesti vain raha-asioiden takia. Olet mokannut, no, sitä tapahtuu jokaiselle elämässä. Yleensä siitä huolimatta mennään eteenpäin ja opitaan tehdyistä virheistä.

Vierailija
37/82 |

Jos sijoittaminen olisi muka helppoa ja vaivatonta, niin kaikkihan täällä Suomessa sillä sitten rikastuisi. Totuushan tuossa sijoittamisessa on ihan toinen. Suurin osa siellä häviää rahaa tai tuotot ovat olemattomia (yksi tuttavani on sijoittanut 10v ja saanut tuottoa 2000e.. On varmaan laittanut enemmän rahaa, kuin saanut takaisin).

Se on vähän kuin sanoisi, että lottoa, kyllähän lotossa aina joku jotain voittaa.

Vierailija
38/82 |
02.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on ollut monta vuotta kestävä velkakierre ja meni henkisesti huonosti. Velat päätyivät lopulta ulosottoon ja niitä oli yhteensä n. 25 000 + opintolaina 5200. Nyt on saldo onneksi pienentynyt eikä summa enää näytä niin pahalta. Vielä lyhennettävää on, mutta alan jo toiveikkaasti miettiä tulevaisuutta ja elämää ulosoton jälkeen :) 

Työpaikkaa en uskalla vaihtaa ennen kuin velat on maksettu, ulosotto on aina riski työtä hakiessa.

Vierailija
39/82 |
03.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

20000 ei ole niin suuri summa kuin voi äkkiseltään kuulostaa. Jos pääsee 300€ lyhennykseen ja lyhentää sitä kuukausittain, 6 vuoden päästä asia on kuitti. Se on vain rahaa. Sijoittamiseen en lähtisi, ellei ole rahaa jota on varaa menettää, sillä se ei ole niin helppoa kuin usein väitetään.

Itse vetäisin kolmekymppisenä henkilöyhtiöllä konkat, ainut merkittävä omaisuus oli auto ja velkaa 52000€. Onneksi sain sovittua lainan ja 500€ lyhennyksen, 8 vuotta myöhemmin pari kuukautta sitten maksoin loputkin pois. Pääasia että pääsee jatkamaan elämäänsä, sen jälkeen kaikki järjestyy ajan kanssa. Alussa oli pahinta kun iso lyhennys ja rahaa ei ollut, mutta pikkuhiljaa pääsi rahakkaampiin hommiin ja lyhennyksestä tuli rutiini, joka ei haitannut elämää. Pitää vaan mennä elämässä eteenpäin, mennyt on mennyttä.

Vierailija
40/82 |
03.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmainen vihje jo nyt. käytä mieluummin nyt jo heti alkuun rahaa myös sijoittamiseen. Jos näin teet ja lisäät sijoituksiin menevää summaa aina kun velkojen lyhennykset pienenevät tulet 20 vuoden päästä kiittämään päätöstäsi.

Tuohon liittyy aivan liikaa riskejä. Ja kun kyse on ihmisestä, jonka täytyy nyt opetella elämään varojensa mukaan, sijoittamisen aloittaminen velkavivulla on erityisen huono ajatus.

Sijoittamista voi harkita siinä vaiheessa, kun kulutusluotot on maksettu pois ja jäljellä on enää pelkkää halpaa opintolainaa. Silloinkin sitä kannattaa harkita tarkkaan.

Kuka mistään velkavivusta on puhunut. Tärkeintä on aloittaa, aloittaa vaikka 30 eurolla kuussa indeksirahastoon sijoittamalla. Näin on jo heti eka kuun jälkeen puskuria rakennettu.

Miksi puhut muutaman kympin rahastosijoitusten kohdalla puskurista, jos henkilöllä on tuhansia euroja kulutusluottoa maksettavanaan? Eikö olisi järkevämpää opetella elämään varojensa mukaan ja maksaa edes kulutusluotot nopeasti pois?

Jos tarkoitat todellista puskuria, se kannattaa pitää pankkitilillä tai vaikka seteleinä patjan alla. Indeksirahastoihin liittyy liikaa riskejä. Tänäkin keväänä ja kesänä moni joutui yllättäen lomautetuksi samaan aikaan kun osakeindeksit kyykkäsi kunnolla. Valitettavan moni joutui myymään sijoituksiaan pohjilla saadakseen rahaa vuokraan, ruokaan ja muuhun välttämättömään, kun heillä ei ollut kunnollista puskuria pahan päivän varalle.

Juuri näin. Jollei nykytilanteessa ole todella hyvin perehtynyt sijoitusinstrumenteistä vaikkapa tähän rahastosijoittamiseen, ymmärrä täysin mitä on tekemässä, pysty itse hoitamaan salkkuaan ja valvomaan sijoituksiaan, kaikki voi myös mennä. Se siitä hyvästä ideasta.

Meillä pankki (Nordea) todella ”asiantuntevasti” neuvoi, suositteli ja jopa tyrkytti rahastosijoittamista n. 14 vuotta sitten ja pyhästi lupasi siitä huolehtia. Heillä ei todellisuudessa ole mitään vastuuta ja salkku sitten sulikin sopivasti kokonaan, kun emme itse ehtineet riittävästi sitä valvoa ja hoitaa.

Jotain vastuuta nyt neuvojen antamiseen, vaikka jokainen itse lopulliset päätökset ja vastuun kantaakin. Oikeastaan, varsinkin siksi.

Muuten ap:n tilannehan näyttää hyvin valoisalta. On maksusuunnitelma, tuloja ja vieläpä läheisen ihmisen täysi tuki. Mitä ystäviin tulee, jos ystävyys edellyttää yli varojen elämistä, laittaisin senkin puolen uuteen tarkasteluun. Maksatko siis siitä, että saat olla”ystäviesi” ystävä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi yhdeksän