Velkahelvetistä selviytyminen

Nyt on tullut seinä vastaan omassa kujajuoksussa. Kulutusluottovelkaa liki 20 000e, opintolainaa vähennysten jälkeen suunnilleen sama määrä. Olen alle kolmekymppinen ja tuntuu, että olen ryssinyt elämäni lopullisesti. Mietin päivittäin itsemurhaa, koska häpeä ja syyllisyys on niin suuri. Velka on kerrytetty yksinkertaisesti sillä, että olen vuosikaudet elänyt pahasti yli varojeni ja ollut jollain tavalla sairas. En ole pystynyt koskaan sanomaan, että minulla ei ole varaa johonkin. Lisäksi olen kärsinyt ihan järkyttävästä ostoriippuvuudesta, ja suuri osa tuosta kulutusluottosummasta autoa lukuun ottamatta koostuu täysin tarpeettomasta roskasta.

Olen köyhästä perheestä ja ollut "itseäni paremmassa seurassa" vuosikaudet, eli kaikki ystäväni ja kumppanini ovat vähintään keskiluokkaa, useammat sitä ylempää. Häpeä ja peittely on leimannut koko elämääni. Olen joutunut pienestä pitäen murehtimaan vanhempieni raha-asioista ja opiskeluaikoina lainaamaan heille, vaikkei olisi ollut varaa siihen. Kai olen jotenkin paennut noita asioita hillittömään kuluttamiseen. Tällä hetkellä jonotan Kelan korvaamaan psykoterapiaan.

Stoppi tuli, kun kerroin kumppanilleni. Maksoimme heti luottokortit pois ja suljimme ne. Myöskään mitään osamaksuja ei jää tämän kuukauden jälkeen. Pankin kanssa sovittu opintolainasta, ja sitä saan lyhentää yli 20 vuotta minimierällä, joten se ei ole nyt murheenani. Tavoitteena on päästä jäljelle jäävästä 17 000 p*skavelasta eroon mahdollisimman nopeasti. Seuraavaksi aion hakea takuusäätiön takausta järjestelylainaan sekä laittaa itseni vapaaehtoiseen luottokieltoon. Yhtäkään osamaksua, kulutusluottoa, luottokorttia tai vastaavaa en ota enää ikinä.

Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että minulla on vakituinen työ josta tienaan ihan kohtuullisesti ja ihan hyvin työllistävä yliopistotutkinto. En siis ole ainakaan toistaiseksi maksuvaikeuksissa, sillä kaikkien lyhennysten ja pakollisten kulujen jälkeen minulla jää rahaa elämiseen. Lapsia, matkoja tai edes lemmikkiä en voi miettiä muutamaan vuoteen. Lisäksi minulla on kumppanin tuki yhteisissä kuluissa, vaikka velastani aion maksaa joka sentin itse.

Ja silti tuntuu ihan toivottomalta. Olen tilanteeseen havahduttuani vain itkenyt viikon putkeen ja ollut itsetuhoisia ajatuksia. Tulevaisuuden kauhuskenaarioita ja itsetuhoisia ajatuksia pyörii mielessä jatkuvasti. En saa unta enkä pysty syömään ja ahdistaa ihan silmittömästi. Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi aiheuttamaansa sotkua. Nyt olisi vertaistuki ja mahdolliset (selviytymis)tarinat tarpeen. Voiko velkahelvetistä selvitä ja miten?