Sivut

Kommentit (87)

Vierailija

Olin myös tulossa sanomaan Hellstenin Saat sen mistä luovut, mutta se on näköjään jo sanottu parikin kertaa. Joka tapauksessa se oli minusta todella hyvä kirja. Siinä oli paljon hyviä pointteja, joita oikein pysähdyin pohtimaan siinä lukiessani. Ostin kirjan omaan hyllyyn, jotta voin palata sen pariin aina kun huvittaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin aiemmin self help-kirjojen suurkuluttaja, koitin kovasti kasvaa henkisesti, yritin lukea viisautta, aforismeja, oppia, havainnoida, miettiä asioita ja itseäni, "kuunnella sydäntäni" yms skeidaa.

Tein tätä ikävuodet 20-37. Kunnes viimein 37-vuotiaana tajusin, havahduin, että mitäpä jos lakkaisin yrittämästä opetella elämää, lakkaisin vatvomasta joka ikistä asiaa joka kantilta, unohtaisin tämmöiset lööperit henkisestä kasvusta (a.k.a. oman navan ympärillä pyöriminen) ja nostaisin katseeni ylös sieltä navasta ja ulospäin. Alkaisin elää. Antaisin asioiden olla niinkuin ne ovat, mennä niinkuin ne menevät, en ottaisi joka sanomista, erhettä ja tunnetta ihan niin helkkarin vakavasti vatvoen... ja olisin armollisempi itselleni ja muille.
Elämä ei ole täydellistä ja asiat menee kuten menee, vatvominen ei auta.

Ja TADAA miten tulikin aikaa ihan muille tekemisille ja asioille, ei enää ahdista enkä veivaa niitä samoja ajatuksia koko ajan. Tuntuu kuin olisin pulpahtanut pintaan syvistä vesistä, hengittämään.

Patadoksaalista, tätä irtipäästämistä ja asioiden hyväksymistähän ne kirjat just yrittää opettaa, mutta itselläni se tapahtui vasta kun heitin ne kirjat ja "elämänviisaudet" menemään ja lakkasin yrittämästä analysoida itseäni ja jokaista ajatusta ja tunnetta. Minä en ole täydellinen, eikä ole kukaan muukaan, eikä toisia voi muuttaa, aina ei itseäänkään, mutta mitä sitten!

Sinä siis teit eckhart tollet lukematta läsnäolon voimaa.

Ehkä niin, mutta olin mä senkin kirjan lukenut, ja ihan järjettömän vaikeaksi ja "hienoksi" saatu siinä väännettyä iisi asia :D

Totta. Tolle on vaikea kaikessa yksinkertaisuudessaan. Minäkin ensin luin sen ja pidinnihan höpöhöpönä ja yliarvostettuna. Sitten pari vuotta myöhemmin luin uudelleen tajuten ”juuri näin asia on”. Fiilis oli, että hölmö minä, miten en ole tajunnut tätä?

En muista oliko se tolle vai demello, joka sanoi, että sinulta ei puutu mitään. Ei ole mitään, mitä voit lisätä elämääsi ollaksesi onnellinen. Sinulla on jo kaikki. Pointti on, että sinun pitää ottaa asioita elämästäsi pois. Eli sen mielen vatvomisen.
Tuossa on se ydin. Minun mielestäni.

10

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Jos haluaa oikeasti hyötyä noista kirjoista kannattaa lukea psykologien tai psykoterapeuttien kirjoittamia kirjoja. Self-help oppaita voi kirjoittaa kuka tahansa nykyään. Luen kyllä kevyenä lukemisena kuinka olla piittaamatta paskaakaan ja röyhkeyskoulua, mutta olenkin ollut psykoterapiassa niin sieltä on helpompi ammentaa ajatuksia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mä olin aiemmin self help-kirjojen suurkuluttaja, koitin kovasti kasvaa henkisesti, yritin lukea viisautta, aforismeja, oppia, havainnoida, miettiä asioita ja itseäni, "kuunnella sydäntäni" yms skeidaa.

Tein tätä ikävuodet 20-37. Kunnes viimein 37-vuotiaana tajusin, havahduin, että mitäpä jos lakkaisin yrittämästä opetella elämää, lakkaisin vatvomasta joka ikistä asiaa joka kantilta, unohtaisin tämmöiset lööperit henkisestä kasvusta (a.k.a. oman navan ympärillä pyöriminen) ja nostaisin katseeni ylös sieltä navasta ja ulospäin. Alkaisin elää. Antaisin asioiden olla niinkuin ne ovat, mennä niinkuin ne menevät, en ottaisi joka sanomista, erhettä ja tunnetta ihan niin helkkarin vakavasti vatvoen... ja olisin armollisempi itselleni ja muille.
Elämä ei ole täydellistä ja asiat menee kuten menee, vatvominen ei auta.

Ja TADAA miten tulikin aikaa ihan muille tekemisille ja asioille, ei enää ahdista enkä veivaa niitä samoja ajatuksia koko ajan. Tuntuu kuin olisin pulpahtanut pintaan syvistä vesistä, hengittämään.

Patadoksaalista, tätä irtipäästämistä ja asioiden hyväksymistähän ne kirjat just yrittää opettaa, mutta itselläni se tapahtui vasta kun heitin ne kirjat ja "elämänviisaudet" menemään ja lakkasin yrittämästä analysoida itseäni ja jokaista ajatusta ja tunnetta. Minä en ole täydellinen, eikä ole kukaan muukaan, eikä toisia voi muuttaa, aina ei itseäänkään, mutta mitä sitten!

Sinulta siis kesti 17 vuotta sisäistää self help -kirjojen perimmäinen sanoma. Kuinkahan kauan siihen olisi mennyt, jos et olisi lukenut tällaisia kirjoja lainkaan vaan olisit joutunut itse miettimään kaiken alusta asti?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa oikeasti hyötyä noista kirjoista kannattaa lukea psykologien tai psykoterapeuttien kirjoittamia kirjoja. Self-help oppaita voi kirjoittaa kuka tahansa nykyään. Luen kyllä kevyenä lukemisena kuinka olla piittaamatta paskaakaan ja röyhkeyskoulua, mutta olenkin ollut psykoterapiassa niin sieltä on helpompi ammentaa ajatuksia.

Aika moni tässä ketjussa mainittu kirja ON psykoterapeutin tai muun ammattilaisen kirjoittama.

Vierailija

On. Minulla on huonot sosiaaliset taidet, enkä osannut tutustua vastakkaiseen sukupuoleen ja jos joskus tapasin jonkun, suhde ei KOSKAAN edennyt mihinkään.
Luin kitjan How to make anyone fall and stay in love with you ja se opetti sellaisia taitoja, joiden avulla todella opettelin noita ihmistaitoja ja olen nyt naimisissakin.

Ne ohjeet ovat tutkimustiedolla perusteltuja, joten ymmärsin ja sisäistin ne ehkä sen vuoksi. Ja tyyliä että on tärkeää katsoa toista silmiin, olla hyväntuulinen ja tehdä aloite ja mireääten sen voi tehdä jne. Eli aivan perusasioita, jotka sosiaalisesti taitavat ihmiset osaavat luonnostaan, mutta minulle ne olivat ahaa-elämys, että ai tuosta ee johtuukin ja noin pitäisi tehdä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
On. Minulla on huonot sosiaaliset taidet, enkä osannut tutustua vastakkaiseen sukupuoleen ja jos joskus tapasin jonkun, suhde ei KOSKAAN edennyt mihinkään.
Luin kitjan How to make anyone fall and stay in love with you ja se opetti sellaisia taitoja, joiden avulla todella opettelin noita ihmistaitoja ja olen nyt naimisissakin.

Ne ohjeet ovat tutkimustiedolla perusteltuja, joten ymmärsin ja sisäistin ne ehkä sen vuoksi. Ja tyyliä että on tärkeää katsoa toista silmiin, olla hyväntuulinen ja tehdä aloite ja mireääten sen voi tehdä jne. Eli aivan perusasioita, jotka sosiaalisesti taitavat ihmiset osaavat luonnostaan, mutta minulle ne olivat ahaa-elämys, että ai tuosta ee johtuukin ja noin pitäisi tehdä.

Hyvä esimerkki. Vähän sama, kun minä luin Carnegien Miten saada ystäviä ja vaikutusvaltaa (vai mikä kirjan nimi olikaan), 15-vuotiaana, tuli minulle uutena oppi, että tärkeintä on kuunnella toista ihmistä.

Vierailija

Käyttäytymistieteilijä Joni Martikaisen kirja "Älä usko kaikkea mitä ajattelet" pohtii aika hyvin esim selfhelpkirjojen vaikutusta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin aiemmin self help-kirjojen suurkuluttaja, koitin kovasti kasvaa henkisesti, yritin lukea viisautta, aforismeja, oppia, havainnoida, miettiä asioita ja itseäni, "kuunnella sydäntäni" yms skeidaa.

Tein tätä ikävuodet 20-37. Kunnes viimein 37-vuotiaana tajusin, havahduin, että mitäpä jos lakkaisin yrittämästä opetella elämää, lakkaisin vatvomasta joka ikistä asiaa joka kantilta, unohtaisin tämmöiset lööperit henkisestä kasvusta (a.k.a. oman navan ympärillä pyöriminen) ja nostaisin katseeni ylös sieltä navasta ja ulospäin. Alkaisin elää. Antaisin asioiden olla niinkuin ne ovat, mennä niinkuin ne menevät, en ottaisi joka sanomista, erhettä ja tunnetta ihan niin helkkarin vakavasti vatvoen... ja olisin armollisempi itselleni ja muille.
Elämä ei ole täydellistä ja asiat menee kuten menee, vatvominen ei auta.

Ja TADAA miten tulikin aikaa ihan muille tekemisille ja asioille, ei enää ahdista enkä veivaa niitä samoja ajatuksia koko ajan. Tuntuu kuin olisin pulpahtanut pintaan syvistä vesistä, hengittämään.

Patadoksaalista, tätä irtipäästämistä ja asioiden hyväksymistähän ne kirjat just yrittää opettaa, mutta itselläni se tapahtui vasta kun heitin ne kirjat ja "elämänviisaudet" menemään ja lakkasin yrittämästä analysoida itseäni ja jokaista ajatusta ja tunnetta. Minä en ole täydellinen, eikä ole kukaan muukaan, eikä toisia voi muuttaa, aina ei itseäänkään, mutta mitä sitten!

Sinulta siis kesti 17 vuotta sisäistää self help -kirjojen perimmäinen sanoma. Kuinkahan kauan siihen olisi mennyt, jos et olisi lukenut tällaisia kirjoja lainkaan vaan olisit joutunut itse miettimään kaiken alusta asti?

Mun ei olis pitänyt alun alkaenkaan ryhtyä lukemaan self helpiä. Siitä ekasta kirjasta se vatvominen ja omaan napaan tuijottelu alkoi, koska luulin että niin kuuluu tehdä tms. Ja se loppui vasta kun tajusin heittää ne kirjat menemään. Ilman noita kirjoja elämäni oöisi ollut paljon yksinkertaisempaa eikä pääni olisi ollut niin syvällä vatvomispensaassa koko 17 vuotta. Mutta, parempi tajuta myöhään kuin ei milloinkaan.. :D

Vierailija

Toxic parents - tämä on auttanut minua ja monia muita. Kannattaa ehdottomasti lukea!

Henkilökohtaisesti vihaan kaikkia menestystä käsitteleviä kirjoja. Sellaisia, joissa selitetään kuinka jokaisen tulisi herätä klo 5am, kirjoitella kirjaan (journaling, en tiedä suomeksi), meditoida jne. Saavuttaakseen maksimaalisen menestyksen. Tykkään omasta elämästäni ja rauhallisesta aamukahvista sängyssä joten ei kiitos.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä olen lukenut kymmeniä ja kymmeniä. Tylsiä ovat saman mantran toistamisessa. Tässä teokset, jotka ovat oikeasti muuttaneet asennettani ja parantaneet elämääni:

- tommy hellsten Saat sen mistä luovut (kun elämäni oli ihan sekaisin kipeän avioeron jälkeen)
- anthony de mello Havahtuminen (käännekohta siinä, miten elämään tulee suhtautua)

Lisäisin tähän  de Mellon Rakkauden tiellä (Opetti käsittämään Mitä rakkaus on ja mitä se ei ole)

--Eri
 

Vierailija

Ihana ketju :)

Trauma ja rakkaus - Harri Virtanen

Kertoo tosiaan traumoista ja sen vaikutuksista ihmisuhteisiin ja identiteettiin sekä miten ympäröivään maailmaan saattaa suhtautua traumaselviytyjänä.
Itken joka kerta kuunnellessani kirjan mutta tuntuu hyvältä tietää, että omat ajatukset ja reaktiot ovat normaaleja eikä minun tarvitse moittia ja hävetä tapaani kokea, elää täällä.

Rakastan myös esimerkiksi Hellstenin kirjoja.

Vierailija

Itselläni on noita selfhelp kirjoja pieni kirjastollinen. Parhaiten mieleenjäänyt on Jack Canfieldin kirja ”Aladdin tekijä” . Sen pääsanoma itselleni oli se, että aina kannattaa kysyä/yrittää; taivaasta harvemmin mitään putoaa valmiina lautaselle.

Vierailija

Riippuu tietysti mihin sitä helppiä tarvii. Normaalit kasvukriisit on normaaleja kasvukriisejä.
Sitten on esim vakavaa kaltoinkohtelua lapsuudessa esim hyväksikäyttö. Ajatellaan että se on aihe muiden joukossa, luet vaan pari kirjaa ja se siitä. Terapiahakemukset tuli hylättynä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itse oivalsin että laihdun kun teen oikeita valintoja; joka ikinen suupala mitä suuhuni tunnen on valinta! Valitsenko uuden, terveen ja hoikemman elämän vai jatkanko vanhaa, sairastuttavia tapojani. Lopetin kaikki tekosyyt, otin vastuun syömisistäni ja valinnoistani. Myönsin rehellisesti että olen menneisyydestäni tehnyt ruoan suhteen ja liikunnan suhteen vääriä valintoja.

Ja hyväksyin että muutos on kivuliasta.!! Pitää olla motivaatiota kestää kipu. Esim oli vaikeaa välillä puputtaa salaattia kun oikeasti mieli olisi tehnyt kaikkea herkkua ja roskaruokaa.
Ja se liikunnan aloittaminen oli kamalaa! Lihaksia sattui, hikoili kuin pistetty sika, hengästytti. En olisi jaksanut työpäivän jälkeen treenata, olisin oikeasti halunut ottaa sipsipussin ja löhötä sohvalla katsoen lempisarjaa...

Tajusin, että unelman saavuttaminen ei tule ilmaiseksi. On uhrattava kaikki esteet, mm oma mukavuudenhalu, herkut jne.

Tajusin että aito muutos on aina kivuliasta. Mikään ei tule ilmaiseksi. Minun on hyväksyttävä se kipu kuten epämukavuus.
Ja pitää olla motivaatiota tehdä ja toistaa asioita päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen.

Tajusin, että se on kuin vuorelle kiipeämistä, mitä korkeammalle huippua kohti menen, sitä haastavammaksi homma menee.

Miksi tätä on alapeukutettu?? Pitäisikö siis hyväksyä että ei ole valmis kestämään muutoksen vaativaa kipua? Pitäisi sortua herkkuihin?? En ymmärrä miten joku voi olla eri mieltä?

Vierailija

Suvussani on monta aspergeria ja epäilen, että mullakin on synnynnäisiä puutteita sosiaalisessa hahmottamiskyvyssä. Tai ehkä vuosia jatkunut koulukiusaaminen ja yksinäisyys vaan johti siihen, ettei sosiaaliset taitoni päässyt kehittymään normaaleiksi. Joka tapauksessa sain paljon apua sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun luin opiskeluaikoinani aihetta käsitteleviä self help -kirjoja.

Vierailija

Sain n. 15 vuotta sitten sosiaalisten tilanteiden pelkooni paljon apua self help -kirjasta, joka oli oikeastaan kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuva "ohjelma" sosiaalisten pelkojen voittamiseksi. En muista kirjan enkä kirjailijan nimeä, mutta se oli ruotsalainen ja perustui tutkitusti toimivaan nettiterapiaan tms. Siinä oli teorian lisäksi pohdintatehtäviä ja käytännön harjoituksia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Dale Carnegie - Kuinka saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa
Napoleon Hill - Think and Grow Rich
Rhonda Byrne - Salaisuus

Nuo pitäisi olla pakollisena lukemisena kaikille jo yläasteella.

Nuo kanna kaikki kierrätyspisteen siirtolavalle tai konttiin, niin saat onnellisemman elämän. 

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla