Lue keskustelun säännöt.
Miten onnistuu seurustelu vuoroviikkoisän kanssa?
30.07.2020 |
Ikäsilläni kunnon miehillä on kaikilla lapsia ja nykykäytännön mukaan huoltajuus on 50/50. Omat lapseni on jo aikuisia. Harrastusten, töiden ja muiden velvoitteiden takia yhteistä aikaa arkisin olisi aika vähän, ja viikonloppuisin voisi tavata max vain joka toinen viikonloppu. Vähän tylsää...
Kommentit (113)
Meillä toimi hyvin. Itsellä ei lapsia. Vajaan vuoden verran tapailtiin joka toinen viikko, ensin harvemmin, sitten tiiviimmin. Joka toinen viikko sitten tekstailtiin ja soiteltiin. Sitten tapasin lapsen ja vietettiin aikaa myös kolmistaan. Sitten siitä muutama kuukausi eteenpäin muutettiin yhteen. Kaikki meni siis hyvin. Luulen, että asiaa auttoi se, että erosta lapsen äitiin oli jo monia vuosia ja välit on hyvät. En ehkä mihinkään tuore ero- ja tai riita tilanteeseen olisi lähtenytkään.
Mutta tuo ap:n kuvio kyllä kuulostaa siltä, ettei mitään eroa ole ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että deittimarkkinoilla on viisikymppisiä miehiä joilla on pieniä lapsia on suora seuraus siitä, että ne "hopeaketut" kuvittelee olevansa kuumaa kamaa nuorison keskuudessa mutta huomaavatkin kelvanneensa vain lisääntymistarkoitukseen.
Hyvillä yksilöillä käy usein noin, että joutuu vetämään kaksi kierrosta. Miehenä en ymmärrä miksi tuohon lankeavat. Toiselle kierrokselle kannattaisi ottaa +38 vuotias, niin tuollaisia ongelmia ei olisi.
Huonot yksilöt ne kiertoon joutuu, ei hyvät...
Olet siis sitä mieltä, että vain hyvät pariutuvat keskenään ja vain huonot keskenään? No mut eihän siinä mitään. Edelleen jokainen saa "tasoisensa" kumppanin, koska ne hyvät ovat jo läytäneet oman pysyvän hyvänsä ja huonojen kohtalo nyt vaan on saada aina huono.
Hyvin toimii näin kahdella vuoroviikkovanhemmalla. Alussa lapsiviikkomme olivat eri rytmissä, mutta saimme ne vaihdettua. Olemme lapsettomilla viikoilla aina jomman kumman luona ja lapsiviikoilla omien lastemme kanssa. Näemme lounaiden merkeissä ja välillä perheinä.
Onpas täällä wanhakantaisia näkemyksiä äidin ja isän rooleista lasten elämässä. Tulkaa 2020-luvulle, hyvät ihmiset!
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimi hyvin. Itsellä ei lapsia. Vajaan vuoden verran tapailtiin joka toinen viikko, ensin harvemmin, sitten tiiviimmin. Joka toinen viikko sitten tekstailtiin ja soiteltiin. Sitten tapasin lapsen ja vietettiin aikaa myös kolmistaan. Sitten siitä muutama kuukausi eteenpäin muutettiin yhteen. Kaikki meni siis hyvin. Luulen, että asiaa auttoi se, että erosta lapsen äitiin oli jo monia vuosia ja välit on hyvät. En ehkä mihinkään tuore ero- ja tai riita tilanteeseen olisi lähtenytkään.
Mutta tuo ap:n kuvio kyllä kuulostaa siltä, ettei mitään eroa ole ollutkaan.
Aika kärsivällinen olet, taidat viihtyä aika paljon yksin ja tarvitset omaa aikaa myös parisuhteessa? Itse en olisi ikinä suostunut deittailemaan lähes vuotta vain joka toinen viikko, eihän sitä voi seurusteluksi tai parisuhteeksi kutsua. Mutta ilmeisesti oli se arvoista, nostan hattua sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi perättäistä suhdetta alakouluikäisen lapsen vuoroviikkoiskään. En suosittele. Miehet joutuvat usein taistelemaan oikeudesta isyyteen, toisin kuin naiset. Siksi heille tuo oma viikko menee lähes hysterian puolelle. Lapsi ei saa kokea attä isllä on omia harrastuksia, ystäviä, mielipiteitä, toiveita. Syödään vain sitä mitä lapsi haluaa. televisio on aina sillä kanavalla kun lapsi haluaa. Tehdään koulun jälkeen sitä mitä lapsi sanoo. Ei ihme että omalla viikolla mies on niin tyhjä että haluaa olla vain itsensä ja kavereitten kanssa. Äidit ottaa rennommin, tuo lasten elämään myös uusia ystävyyksiä, eikä epäröi kutsua miesystäväänsä luontoretkille tai lastensa kanssa leffailtaan. En tiedä onko takana sitten jotain kiristystä että huoltajuus lähtee jos joku nainen sun kämpällä hiippailee.
Ikävänä lisänä päälle tulee vuoroviikkoisän yleinen katkeruus naisia kohtaan tyyliin "en päästä sua mun elämään rajottamaan sitä". Ehkä voisi miehet herätä miettimään mitä he sitten uudele kumppanille itse tarjoavat muuta kuin jykeviä muureja, jotka estää tutustumisen.
Jep. Allekirjoitan myös kokemusteni osalta täysin. Ensimmäistä jaksoin odottaa jopa 5v, kunnes selvisi ettei edes lasten kasvaminen täysikäisiksi lisännyt miehen sitoutumishaluja. Toisessa suhteessa hyvää vaihetta kestikin sitten vain puoli vuotta. Luulin vihdoin löytäneeni miehen, joka arvostaa myös parisuhdetta elämässään. Kas, kun exä alkoi viritellä huoltajuusriitoja niin loppui mieheltä suuri rakkaus tuosta noin vaan. Ja isäviikot on nimenomaan miehillä sitä, ettei suunnilleen edes soitella voi. Aivan hyvin voi elää sinkkuna puolet ajasta kun viikkoisän kanssa seurustelee. Hän on niin kiireessään ja kiimoissaan suorittamassa isyyttään, että ihan sama vaikka panisit muita sillä välin. Yhdessä olossa lasten aikana ei ole mieltä, sillä olet vain tiellä. Ja kukapa jaksaisi sitä lellittelyä katsellakaan, siinä tosiaan eletään laatuaikaa lasten ehdoilla. Joo, olen katkera. Turha vinkua perään sitten myöhemmin, kun " isin vakihoito" häviää lopulta omille teilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimi hyvin. Itsellä ei lapsia. Vajaan vuoden verran tapailtiin joka toinen viikko, ensin harvemmin, sitten tiiviimmin. Joka toinen viikko sitten tekstailtiin ja soiteltiin. Sitten tapasin lapsen ja vietettiin aikaa myös kolmistaan. Sitten siitä muutama kuukausi eteenpäin muutettiin yhteen. Kaikki meni siis hyvin. Luulen, että asiaa auttoi se, että erosta lapsen äitiin oli jo monia vuosia ja välit on hyvät. En ehkä mihinkään tuore ero- ja tai riita tilanteeseen olisi lähtenytkään.
Mutta tuo ap:n kuvio kyllä kuulostaa siltä, ettei mitään eroa ole ollutkaan.Aika kärsivällinen olet, taidat viihtyä aika paljon yksin ja tarvitset omaa aikaa myös parisuhteessa? Itse en olisi ikinä suostunut deittailemaan lähes vuotta vain joka toinen viikko, eihän sitä voi seurusteluksi tai parisuhteeksi kutsua. Mutta ilmeisesti oli se arvoista, nostan hattua sinulle.
Yksi erittäin toimiva tapa säilyttää suhteen intohimo on olla välillä erillään. Niin että huomaat kaipaavasti toista. Seksi säilyy tuolloin uskomattoman hyvänä. Suhteen saa helposti väljähtyneeksi, jos koko ajan ollaan yhdessä. Tuon voin hyvin nähdä avioerotilastoista. Erillään asuminen voi olla paljon parempi vaihtoehto.
Onko kellään hyviä kokemuksia vuoroviikkoisän kanssa seurustelusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan lapsilleni vakaan ja tasapainoisen lapsuuden, joten en tapaile ketään, ennen kuin lapset ovat aikuisia. Hyvin toimii.
Vuoroviikkoisä kirjoitti:
Haluan lapsilleni vakaan ja tasapainoisen lapsuuden, joten en tapaile ketään, ennen kuin lapset ovat aikuisia. Hyvin toimii.
Veikkaan että silloinkin olet napsusta hyppäävä peruskallioisä joka rientää auttamaan aikuisia lapsiaan aina kun nämä keksivät pyytää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimi hyvin. Itsellä ei lapsia. Vajaan vuoden verran tapailtiin joka toinen viikko, ensin harvemmin, sitten tiiviimmin. Joka toinen viikko sitten tekstailtiin ja soiteltiin. Sitten tapasin lapsen ja vietettiin aikaa myös kolmistaan. Sitten siitä muutama kuukausi eteenpäin muutettiin yhteen. Kaikki meni siis hyvin. Luulen, että asiaa auttoi se, että erosta lapsen äitiin oli jo monia vuosia ja välit on hyvät. En ehkä mihinkään tuore ero- ja tai riita tilanteeseen olisi lähtenytkään.
Mutta tuo ap:n kuvio kyllä kuulostaa siltä, ettei mitään eroa ole ollutkaan.Aika kärsivällinen olet, taidat viihtyä aika paljon yksin ja tarvitset omaa aikaa myös parisuhteessa? Itse en olisi ikinä suostunut deittailemaan lähes vuotta vain joka toinen viikko, eihän sitä voi seurusteluksi tai parisuhteeksi kutsua. Mutta ilmeisesti oli se arvoista, nostan hattua sinulle.
Ihmiset nyt on nykyään niin kiireisiä ja oman tilan haluisia, ettei tuollainen viikon näkemättömyys ole ongelma monelle lapsettomallekkaan.
Perheet ja suhteet on tosi monimuotoisia nykyään. Tietty sitä voi olla vaikea ymmärtää niiden jotka haluaa sitä 24/7 ydinperhearkea. Itsekkin halusin ennen, sitten erosin, olin surkeana aika kauan aikaa, kunnes sitten pikkuhiljaa huomasin että elämä voi olla huippuhyvää vaikka se ei etenisi tietyllä kaavalla. Kunhan vieressä on oikeat ihmiset ja kaikilla hyvä asenne :)
Mulla ja kumppanilla molemmilla on kouluikäisiä lapsia vuorovanhemmuutena, toisella ajoittain sitoutumista vaativa harrastus, eikä ees asuta samassa kaupungissa. Vaikka työrytmit on onneksi joustavat ja etämahdollisuutta (muuten olis kyllä jo naula arkkuun) on välillä mennyt kuukausikin ettei nähty. Se nyt oli jo liian pitkään, mutta jos on tosi spesiaali ihminen, mieluummin ottaa vähän aikaa hänen kanssaan kun paljon jonkun toisen kanssa.
Toki tästä on molemmilla yhteisymmärrys, muuten tulisi skismaa. Pidetään tiiviisti yhteyttä viestein ja puheluin erossa ollessa, kummatkin järjestää aikataulujaan lasten jälkeen ensisijaisesti kumppania ajatellen ja yhdessä ollessa keskitytään pitkälti vaan toisiimme, riippuen nähdäänkö vaikka yksi ilta vai koko viikonloppu, jolloin voi välillä huvittaa olla hetki hiljakseenkin.
Tuntuu, että jos ajanpuute hiertää, takana on usein jotain muutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs sitten avo/avioliitossa elävät, joilla on lapsia..? Eipä ole meillä tuollaisia ”lapsivapaita” viikkoja. Itse en edes haluaisi olla lapsista erossa niin pitkää aikaa .
Mutta varmaan saat viettää puolisosi kanssa kaikki arkiaskareet, viikonloput, yöt, lomat?
No ei todellakaan saa, ihme kuvitelmia!
Todella harvinaista, että puolisot pystyvät jatkuvasti pitämään lomansa samaan aikaan. Puhumattakaan lapsiperheistä, jolloin lomat on pakko pitää eri aikaan, että lastenhoito järjestyy.
Vuorotyöläisiä alkaa tässä maassa olla niin paljon, että hyvin monessa perheessä nähdään vilaukselta eteisessä vuorojen välissä.
Ihmeellisiä asenteita huomaa monilla yh-vanhemmilla; kuvitellaan, että itsellä on aina niin kovin vaikeaa ja kaikilla muulla niin kovin helppoa...
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni sellainen voisi toimia, että jos lapsia hankkinut, etenkin vuoroviikkovanhempi, haluaa lapsettoman puolison, tälle täytyy suoda vapaus seurustella/tapailla/harrastaa sitten joka toinen viikko seksiä jonkun muun kanssa. Koska jos toinen käyttää niin paljon aikaa lapseensa ja sulkee sillä omasta tahdostaan toisen ihmisen pois puoleksi ajasta, on kohtuullista että se toinenkin saa elää elämäänsä sillä aikaa.
Koska vaikka vuoroviikkovanhempi teeskentelisi sitoutuvansa niin ei se ole todellista eikä toimivaa. Vasta sitten kun ne lapset muuttaa pois, sitä ennen kaikki on ainakin toiselle osapuolelle epätyydyttävää teeskentelyä.
En tiedä, mistä revitte näitä juttuja. Olen totaaliyksinhuoltaja, eikä uusi mieheni ainakaan mitään teeskentele eikä kummallekaan tulisi mieleenkään käydä vieraissa. Ihan yhdessä jaamme arjen ilot ja surut. Aivan samalla tavoin kun yhteistenkin lasten kanssa täytyy hyväksyä, ettei kahdenkeskistä aikaa ole loputtomiin. Mutta iloitsen myös niistä hetkistä, jotka vietämme yhdessä perheenä. Mies tulee hyvin toimeen lapseni kanssa.
Asenne ratkaisee. Jos toinen on tarpeeksi tärkeä, niin lapset eivät ole ongelma. Rakkaus kyllä antaa tilaa usealle kiintymyssuhteelle ❤️
Olen seurustellut miehen kanssa vuoden, jolla lapsi joka viikonloppu. Kaikki pyhät ja lomat. Meidän suhde vetelee viimeisiä...
Olen itse vuoroviikkoäiti ja salaa tyytyväinen siihen, että lapsia voi käyttää tekosyynä siihen, ettei tarvitse nähdä niin usein. Haluan olla nimittäin paljon myös itsekseni, tehdä omia juttuja ja nähdä omia ystäviä ja sukulaisia (ilman kumppania mukana). En usko, että enää koskaan haluan niin tiivistä seurustelua, että pitää olla yhdessä melkein joka päivä.
Huonot yksilöt ne kiertoon joutuu, ei hyvät...