Lue keskustelun säännöt.
Menetyksen tunteet eron jälkeen
Hylätty olo
30.07.2020 |
Erosimme muutama vuosi sitten. Mennyt puoli vuotta on ollut itselleni henkisesti raskainta aikaa, liittyen menetyksen tunteisiin ja lapsiin. Lapset jäivät minulle, mutta tapaavat paljon isäänsä. Pyrimme joustavuuteen ja se onkin toiminut.
Nyt isä on luonut uuden perhe-elämän, ja sen myötä tuntuu, että minun roolini koko ajan vähenee. Isän luona on kaksi aikuista ja täysi perhe-elämä, enemmän aikaa, taloudellisia resursseja ja myös ikäseuraa (uuden lapset) lapsille. He viihtyvät siellä koko ajan paremmin. Minun luona he viestittävät sinne, jakavat asioita ja miettivät seuraavia tekemisiä.
Rehellisesti, minuun sattuu. Mietin, että synnytin ja hoivasin, ja nyt menetän lapset toiseen perheeseen. Asiaa ei helpota se, että lapset ei haluaisi minun luovan uutta suhdetta vaan ovat hyvin mustasukkaisia minusta. Isän luona on muita, se riittää heille... Täällä saisi olla vaan minä. Lapset ei määrää, mutta tällainen heidän käytös olennaisesti vaikuttaa minun arjen ratkaisuihin ja tekee seurustelun vaikeaksi.
Tunnen, että jään yksin.
Kommentit (20)
Kiitos. On raskaita ja surullisia tunteita. Äitiyden menettäminen on vaikeampaa kuin parisuhteen. Sattuu, kun omat rakkaat lapset iloitsevat ja viihtyvät muualla. Vaikka olen onnellinen että heillä on siellä hyvä olla. Silti oma suru on raskas. Kun lapset ovat minulla, halaan ja kuulostelen heidän tarpeitaan. Tuntuu, etten vaan riitä enää.
Kyllä vanhin sanoikin, että tämä on heidän koti eikä tänne saa tulla muita. Ja minä olen just hyvä heidän kanssa eikä he halua siihen muita. Pienin taas tuntuu viihtyvän erinomaisesti siellä kun on kaksi vanhempaa. Hänen menettämisensä koskee eniten, tottuu siellä oloon pienestä asti ja jos siitä kodista tulee läheisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on todella väärin sinua kohtaan. Ehdottomasti ansaitset uuden puolison ja ehkä uusia puolison lapsia tai uusia omia lapsiakin. Nyt puhut lapsille että asia on näin. Minulla on uusi mies nyt muutama vuosi eron jälkeen (jota en halunnut vaan minut jätettiin ) ja lapset viihtyvät hänen kanssa paremmin kuin hyvin. Hänen mukana tuli koirakin jota lapset rakastaa. Voisitko ottaa koiran ja alkaa käymään treffeillä?
Ei sitä sinun äitiyttäsi kukaan voi viedä tai korvata, etenkin kun ilmeisesti olet hyvä äiti lapsillesi. Turha sitä on pelätä tai miettiä. Oma puolisoni vaihtoi minut lennosta uuteen ja päätin ihan itse, että minun luonani ei pitkään aikaan ole ketään toista aikuista silloin kun lapset ovat minulla. Kaksi vuotta on mennyt ihan hyvin. Kyllä minulla seuraa on ollut, mutta ei silloin kun lapset ovat täällä. Saavat kyllä tarpeeksi uusperhe-elämää yhdessä taloudessa.
Nyt pitää muistaa muutama asia.
A, sinä kuvittelet osan näistä asioista, että pienemmän viihtyminen johtuisi kahdesta vanhemmasta. Tämä johtuu luultavasti siitä että menetit sinun luonasi olevan perheen, etkä saisi nyt (muka) luoda uutta, vaikka isälle tämä sallitaan.
B, lapset todennäköisesti viihtyvät hyvin isän luona koska sinä olet tehnyt asiat niin oikein (vaikka se kipeää tekeekin) eli olet sallinut lastesi olle onnellisia, etkä ole esim. kiusannut isää, ja martyroinut lapsille niin, että lapset joutuvat ns. kusisukassa käymään isällään niin kuin meillä on miehen lasten äiti tehnyt.
Voit siis onnitella itseäsi, ja minkä ikäinen se vanhempi lapsi on?? Jos riittävän vanha, niin istuta hänet keittiönpöydän ääreen ja kerro hänelle että sinäkin kaipaat toista ihmistä, ihan kuten isäkin on löytänyt rinnalleen jonkun, ja että tulet surulliseksi jos hän ei ole asialle myöntyväinen.
Kiitos kun et ole mulkeroäiti, vaan oikeasti välität lapsistasi ja haluat heille hyvää!
Niin paljon on näitä lapsen edulle ratsastajia, joita ei loppupeleissä kiinnosta ne omat lapset kuin hyötymis/kiusaamistarkoituksessa.
Mutta kun lapset viihtyvät siellä. Kysyvät, saavatko mennä kuitenkin isin luo (kun olen vaikka puhunut että pidetään lettu- ja lukuilta yhdessä) niin siellä viihtyvät. On tilat, lelut ja vanhemmat. Koen, etten saa jotenkin tarjottua sitä kaikkea. Esim meillä kerrostaloasunto ja siellä omakotitalo kaikkine harrastusvälineineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai annan olla isän kanssa. Suru on minun, ei heidän. Johan he eron joutuivat haluamattaan kokemaan.
Mutta nyt tuntuu, että menettjä olen minä. Isompi itkee ja huutaa jos minulla jotain seurustelua, että ei saa. Tekee tosi vaikeaksi kaiken.
Minun äitini valitsi vastaavassa tapauksessa yksinelon. Oli väärä valinta, nyt kun retrospektiivisti katsoo (äiti on jo kuollut).
Äitipuoleni ei oikeasti ollut alkuhuuman jälkeen niin ihana meille bonuslapsille, vaan uusperheen sotkut seuraavat elämässäni nyt omien lapsieni kohdalla - ja isä vetää yhä ”puolueetonta” linjaansa, mikä loukkaa minua ja siskojani. Hän ratkaisi lapsuudessammekin vaikeat tilanteet ja tunteet juuri jollain Serenan reissulla, minkä tähden me lapset tietty jumaloitiin häntä ja haluttiin mielummin viettää aikaa isän perhessä.
Taasen äitimme olisi ansainnut ja jossain määrin tarvinnutkin kumppanin, eikä pulaa kyllä ehdokkaista ollut, hän kun oli fiksu ja filmaattinen. Mutta hän uskoi mielummin omistushaluisia lapsiaan, meitä äidille kiukuttelevia prinsessoja, jotka teimme vähänkään vakavammille miesystäväehdokkaille paikat tukalaksi. Erityisesti nuorin siskoni oireili vahvasti, mikä jälkikäteen on selittynyt juurikin isäni perheen pinnan alla kuplivien jännitteiden takia, äitipuolemme kun käännytti häntä puolelleen oikein urakalla.
Sitten myöhemmin kun olimme kaikki jo selvästi aikuisia ja olisimme olleet fine äidin seurustelun kanssa, äidille oli hyvin vaikeaa enää päästää elämäänsä ketään. Hänen naisellinen ja seksuaalinen itsetuntonsa oli niin tukahdutettu että valitsi sitten sellaisen kulttuurimummo-tien, mutta päiväkirjojensa kautta näen, että äitimme oli jäänyt yksinäisyytensä vangiksi. Lisäksi hänellä ei ollut varaa käyttää rahojaan itsensä hyvänä pitämiseen, vaan lähes kaikki meni kädestä suuhun.
Minusta on surullista, että äitini joutui maksamaan isämme päätöksestä johtuneen avioeron jälkipyykin tekemällä meidän lasten kanssa sen suurimman tunnetyön, samalla kun isämme omaisuus karttui ja hän sai uuden mahdollisuuden perhe-elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on väliaikaista ja vaihe. Hoivaa lapsiasi kuten ennenkin, tue sitä, että he luovat uusia suhteita isänsä perheeseen. Lapset hyötyvät siitä. Tulee taas hetki jolloin he kääntyvät enemmän sinun puoleesi. Pärjäät kyllä siihen asti. Jaksamista sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lasten isän uusi on hyvä ihminen, asia tulee tasoittumaan kyllä ajan myötä. Jos taasen kyseessä on epävarma nainen, joka kanavoi pelkonsa miehensä entiseen elämään, hän saattaa jopa nauttia siitä, että lapset haluavat viettää mielummin aikaa heidän kodissaan.
Kummassakaan tapauksessa et voi itse asiaan vaikuttaa, vaan sinun on vain kohdattava oma yksinäisyytesi. Kuulostaa vähän siltä, että viiveellä käsittelet eroa nyt kun se on realisoitunut tällaisella tavalla että mies ja lapset tosiaan ovat menneet eteenpäin, mutta sinä koet vain sen mikä puuttuu. Älä kuitenkaan projisoi omia ahdistuksia lapsiisi, vaan anna heidän nauttia elämästään isän kodissa - ja muista että se myös on heidän kotinsa, ihan yhtä paljon kuin sinun.
Vierailija kirjoitti:
Jos lasten isän uusi on hyvä ihminen, asia tulee tasoittumaan kyllä ajan myötä. Jos taasen kyseessä on epävarma nainen, joka kanavoi pelkonsa miehensä entiseen elämään, hän saattaa jopa nauttia siitä, että lapset haluavat viettää mielummin aikaa heidän kodissaan.
Kummassakaan tapauksessa et voi itse asiaan vaikuttaa, vaan sinun on vain kohdattava oma yksinäisyytesi. Kuulostaa vähän siltä, että viiveellä käsittelet eroa nyt kun se on realisoitunut tällaisella tavalla että mies ja lapset tosiaan ovat menneet eteenpäin, mutta sinä koet vain sen mikä puuttuu. Älä kuitenkaan projisoi omia ahdistuksia lapsiisi, vaan anna heidän nauttia elämästään isän kodissa - ja muista että se myös on heidän kotinsa, ihan yhtä paljon kuin sinun.
Näin juuri. Minun mieheni eksälle eron käsittely alkoi vasta sitten kun mies ja minä aloimme olemaan yhdessä. Siihen asti mies oli ollut säälittävä luuseri, joka ehkä joi vähän liikaa, ja jolla oli muutama kömpelö seurusteluyritys, joita ei edes lapsille kerrottu, esiteltiin vain kaverina, eikä vietettty aikaa. Exällä oli tuossa vaiheessa (eli välittömästi heidän eronsa jälkeen) uusi mies tuotuna taloon (joka jäi exälle, kuten kaikki muukin) ok talo, lasten kaikki jutut siellä, ja miehelläni vain rupuinen pienen pieni kaksio, jossa lapset majailivat huoneessa ja isä nukkui olkkarin sohvalla.
Kun minä tulin kuvioon 3 v eron jälkeen, ja alkoikin tapahtua, enkä ollutkaan vain "yksi muiden säälittävien seurusteluyritysten joukossa", tuli exvaimolle suru puseroon. En nyt mene siihen mitä sitten tapahtui, mutta oikeuden sovittelussakin piti käydä... Lapset kärsivätt ihan hirveästi, ja teki lopulta isoa kitkaa äidin ja lasten välille. En ymmärrä miten tämä hänen uusi miehensä jaksoi sen mustasukkaisuuden ja kontrollointiyritykset.
Teet ihan oikein, ja kerro vielä minkä ikäinen se vanhempi lapsi on. Muuten en enää viitsi kommentoida, koska epäilen trolliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehkä olisi huolissaan, kuten joku aiemmin sanoi, äiti eli sinä niin tärkeä ettei haluta jakaa. Isän luona kiva kun on muutakin seuraa. Siis tuossa tapauksessa olettaisin. Eihän se aina näin mene.
Minulla sama tilanne, erotuksella että itse halusin erota syitä tähän nyt sen tarkemmin erittelemättä. Nyt tullaan paremmin toimeen ja miehellä oli hyvin pian eron jälkeen uusi ja lapset esitelty heti, nyt seuraillut sivusta heidän lomamatkojaan ja muuta mukavaa. Mutta ennemmin näin että lapset toistaiseksi viihtyvät isälläänkin ja siellä asiat paremmin.
Itsellä se tyhjyys ja juurikin yksinäisyys ahdistaa, en kuitenkaan kaipaa takaisin entiseen vaan olen tyytyväinen, että kotiin meno ei ahdista. Toivoisin että minullakin olisi joskus parisuhde, mutta en toisi sitä ehkä kovin pian lasten tietoon vaan haluaisin nauttia ajasta ensin kaksin kun sekin on mahdollista.
Käännä ajatus niin että lasten isä uuden kumppanin kanssa on sinulle voimavara. Jos sulle tapahtui jotain lapset pärjäis kuitenkin paremmin kun isän luonakin on hyvä olla. On paljon lapsia jotka eivät eron jälkeen halua mennä toisen vanhemman luokse ja ovat sitten yhden vanhemman "varassa." Mitä enemmän "tukiverkkoa" lapsilla on, sen parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos. Yritän kääntää voimavaraksi, mutta silti koen isoa menetystä ja surua. Haluaisin elää arkea lasten kanssa, surettaa kun olen miettinyt yhteistä päiväohjelmaa tai iltaa lasten kanssa ja koululainen kysyy saavatko mennä isän luo. Pienikin kuulee ja innostuu. Tuotan vaan pettymystä jos sanon, että ei nyt kun ollaan yhdessä ja käydään uimahallissa uimassa, laitetaan sitten ruokaa. Hööö..miksei saada mieluummin mennä isille?
Samaan aikaan eivät halua minun elämään uutta ja kaiken pitää olla tuttua, turvallista, samaa. Minun odottaa yksin asunnossa (kuvaannollisesti, luonnollisesti en roiku vaan lähden lenkille tai ystäviä tapaamaan mutta pidemmän tähtäimen elämän rakentaminen) milloin ovat taas kotona.
Ap. Olen aika nuori itse eikä minulla ole omia lapsia, mutta haluaisin silti sanoa yhden asian.
Äiti on aina äiti. Kukaan ei pysty korvaamaan äitiä. <3
16 kiitos sinulle. Tärkeitä sanoja.
Alkup. kirjoitti:
Kiitos. Yritän kääntää voimavaraksi, mutta silti koen isoa menetystä ja surua. Haluaisin elää arkea lasten kanssa, surettaa kun olen miettinyt yhteistä päiväohjelmaa tai iltaa lasten kanssa ja koululainen kysyy saavatko mennä isän luo. Pienikin kuulee ja innostuu. Tuotan vaan pettymystä jos sanon, että ei nyt kun ollaan yhdessä ja käydään uimahallissa uimassa, laitetaan sitten ruokaa. Hööö..miksei saada mieluummin mennä isille?
Samaan aikaan eivät halua minun elämään uutta ja kaiken pitää olla tuttua, turvallista, samaa. Minun odottaa yksin asunnossa (kuvaannollisesti, luonnollisesti en roiku vaan lähden lenkille tai ystäviä tapaamaan mutta pidemmän tähtäimen elämän rakentaminen) milloin ovat taas kotona.
Sano lapsille ihan pokkana, että tänään mennään uimahalliin/paistetaan lettuja/pelataan lautapeliä tai mitä ikinä olet kulloinkin suunnitellut. Muistutat että ”isälle menette sitten taas ylihuomenna” tms. Nautit yhteisestä ajasta sen enempiä murehtimatta.
Luonnollista on että lapset itsenäistyvät, mutta että tässä vaiheessa jo täytyy.
Eron myötä lapsista joutuu luopumaan.
Huh, ymmärrän inhimilliset tuntemuksesi. Minkä ikäiset lapset kyseessä? Kulkevatko lapset omin päin kodista toiseen, vai onko teillä sovitut tapaamisajat?
Ei kai auta kuin koittaa nauttia omasta ajasta, kun sitä on. Ja todellakin koittaa tapailla uusia, jos siltä yhtään tuntuu, vaikka lapset sanoisivat mitä! Tapaillahan voi ja "saa", tuskin sinä olet heti yhteen muuttamassa uuden kanssa. Lapset nyt vaan ovat ihanasti itsekkäitä ja haluavat pitää sinut kuitenkin omanaan, jos olisin ilkeä niin voisin ajatella, että isä on sillä tavalla etäisempi, että hänen uusi suhde ei haittaa, uusi ei vie heiltä mitään, mutta sinun uusi kumppani on liian kipeä ajatuksenakin. Sinä kuulut heille, koska olet niin merkityksellinen.
Et varmasti jää yksin etkä menetä heitä, edes tunnetasolla. <3