Nuorena, kauniina ja hoikkana kannattaa se mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kymmenkunta 40-50+ vuotiasta vanhaa piikaa joista osa ei ole koskaan ollut naimisissa.

Sensijaan paristakymmenestä parhaimmasta mieskaveristani vain yksi on eronnut sinkku.

Taitaa olla niin että meissä koulutetuissa on tätä epäsuhtaa enemmän naisten tappioksi.

DI51

"Vanhaa piikaa". Ihan oikeastiko käytät tuota sanaa.

Olet Jonne tai Jenniina? Vanha piika ja peräkammarin poika ovat hyviä ilmauksia joita ei tarvitse selitellä. Toki kaipaisivat päivitystä tähän aikaan joten sana olkoon vapaa ....

Ikisinkuista puhutaan, siinä sulle päivitys. Ja vanhapiika on muuten yhdyssana, sikäli mikäli et tarkoita iäkästä palvelusväkeä.

Eri

Älä takerru ajatukseen siitä, että jos olisit pariutunut vakavasti nuorena, eläisit saman miehen kanssa elämäsi loppuun onnellisena. Mistä luulet niiden kaikkien kyynisten miesten (totta kai myös naisten!) sinne sinkkumarkkinoille ilmestyvän yli 30-vuotiaana? Ne ovat juuri niitä nuorena vakiintuneita, joilla ei homma mennytkään odotetusti. Suurella todennäköisyydellä olisit itsekin tässä joukossa.

Keskity tilanteesi positiivisiin puoliin. Iässäsi alkaa jo nähdä, millaisia vaikutuksia elämässä tehdyillä valinnoilla on. Näet, kuka on kyyninen ja kuka ei, kenellä on vakaa taloustilanne ja kuka pikavippikierteessä, näet, miten elämäntavat ovat vaikuttaneet ulkonäköön ja terveyteen. Nuorempana on mahdoton tietää, mihin suuntaan elämä toista kuljettaa, löytyykö valmistumisen jälkeen töitä, jääkö nuoruusajan juhlinta päälle ja niin edelleen.

Juu riittävän nuorena niin miehet kuinnaisetkin ovat riittävän tyoeriä pariutuakseen. Miehillä selkeästi testosteronitasot laskee kolmekympoisenä niin vielä se suurin draivi pariutumiseen vähenee. Naisilla taas elämänkokemus tekee sen ettei enää suostu mihin tahansa pskaan. Toiveikkuus ja hyväuskoisuus vähenee kaikilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla vaan ole niitä ottajia vaikka olisi kuinka hoikka ja kutakuinkin perusnätti. :( Olisin ottanut ensimmäisen jonka olisin saanut, sitä ensimmäistä odottelen yhä 32-vuotiaana... Taitaa olla toivo jo mennyttä.

Noilla specseillä on joko käynyt todella todella huono tuuri tai kyse on jostain muusta, mutta nuori nainen, hoikka ja nätti (tavallisen tytön näköinen) niin kyllä menee kuin kuumille kiville. Etkä ole vanha vieläkään!

Pitäisi meikata ja pukeutua hutsahtavasti sekä puhua pälpättää kovaan ääneen muiden päälle, niin johan alkaisi seuraa löytymään.

Nuorena ja nättinä kelpaa kun katsovat ulkokuorta. Jättävät jotkut kun rupsahtaa. Eli paskan miehen kanssa ei voi koskaan voittaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mieltä.

Mun kaveripiirissä tilanne on mennyt jotakuinkin niin, että kolmenkympin kieppeillä on erottu siitä (karusti sanottuna) harjoittelupuolisosta ja löydetty itselle se ns oikea eli paras mahdollinen kumppani. Muksunahan sitä ottaa kenet vaan saa että pääsee harjoittelemaan seurustelua ja yhdessä asumista yms, mutta aikuistuessa moni huomaa, ettei sen valitun puoliskon kanssa olekaan mitään yhteistä. Sitten erotaan ja etsitään kriteerien kanssa joku oikeasti sopiva.

Ei mitään hätää. Kerkeät vielä erittäin hyvin.

Mun kaveripiirissä sama. "Kaikki" erosivat melkein yhtä aikaa ja uudet kumppanit selkeästi sopivampia kuin aikaisemmat. Nyt huomaa niistä jotka eivät eronneet, että aikamoista kituuttamista, kun henkinen taso eikä edes elämäntavoitteet kohtaa.

Minä taas en koskaan ole rankasta lapsuudesta johtuen ollut erityisen elämänmyönteinen, ja kaikki ihmettelevät, miksei minulla nuorena hyvin toimeentulevana ja nättinä ihmisenä ole kumppania. Itse taas olen onnellinen siitä, että aikaisesta aikuistumisesta johtuen tiedän mitä haluan, ja olen välttänyt monet luodit. Uskon, että ap:lla on sama tilanne - tiedät varmaan, minkälaiset reunaehdot sinulla kumppanin suhteen on, ja kestävän parisuhteen onnistumisprosentti pitkällä aikavälillä nousee, jos molemmat tietävät jo, mitä etsivät. Ulkonäkökysymyksiin en ota kantaa, mutta aina itsestään huolehtiminen kannattaa terveydenkin kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Parhaat miehet ja naiset varataan opiskeluaikoina. Ei kolmekymppisissä ole jäljillä kuin laarin pohjimmaisia. Keski-iässä saattaa joku hyvä vapautua toiselle kierrokselle. Mutta nekin menee saman tien.

Ohis, mutta ainakin yliopistossa kovalla alalla yli puolet kavereistani on eronnut, kun miespuolinen kumppani pettänyt muiden opiskelijatyttöjen kanssa. Siinä sit 25 v uudelle kierrokselle.

Setämies. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehillä se kaljuuntuminen alkaa olla ongelma tuossa iässä. Jos olet 25v ja tapaat samanikäisen hyvännäköisen miehen, et varmaan edes mieti tuleeko mies kaljuuntumaan, etkä varmasti kymmenen vuoden päästä jätä häntä kaljun takia, jos olette olleet yhdessä siihenkin asti onnellisina. Kuitenkin jos tapaat 35v iässä miehen, joka selvästi kaljuuntumassa, se voi olla turn off.

Joillakin joo, mutta kyllä suurella enemmistöllä miehistä on tukka tukevasti päässä neljäkymppisenä.

Ja oli tai ei, onko tuo todella asia jota jotkut ihan miettivät suhteeseen ryhtyessään?!

Niin, no tuskin. Tai toivottavasti ei. Nuorena ei kukaan edes mieti tuollaisia. Ihan konkreettisesti en vanhenemista miettinyt pari kolmekymppisenä. Sen nyt kuitenkin jokainen tietää, että vanhentuu ja se oma kultikin vanhenee. Sen verran sain vinkkiä, että katso anoppia niin näet vähän suuntaan mihin se oma tyttöystävä ehkä menee vanhenetessaan. Törkeä neuvo ehkä, mutta aivan loistava!

Toi neuvo on erittäin huono. Elintavoilla on paljon enemmän merkitystä ikääntymisen kannalta kuin geeneillä. Jos anoppi polttaa tupakkaa, juopottelee ja ottaa jatkuvasti aurinkoa, ja miniä ei tee mitään näistä, luuletko oikeasti että miniä silti ikääntyy samalla tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Setämies. kirjoitti:

P

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehillä se kaljuuntuminen alkaa olla ongelma tuossa iässä. Jos olet 25v ja tapaat samanikäisen hyvännäköisen miehen, et varmaan edes mieti tuleeko mies kaljuuntumaan, etkä varmasti kymmenen vuoden päästä jätä häntä kaljun takia, jos olette olleet yhdessä siihenkin asti onnellisina. Kuitenkin jos tapaat 35v iässä miehen, joka selvästi kaljuuntumassa, se voi olla turn off.

Joillakin joo, mutta kyllä suurella enemmistöllä miehistä on tukka tukevasti päässä neljäkymppisenä.

Ja oli tai ei, onko tuo todella asia jota jotkut ihan miettivät suhteeseen ryhtyessään?!

Niin, no tuskin. Tai toivottavasti ei. Nuorena ei kukaan edes mieti tuollaisia. Ihan konkreettisesti en vanhenemista miettinyt pari kolmekymppisenä. Sen nyt kuitenkin jokainen tietää, että vanhentuu ja se oma kultikin vanhenee. Sen verran sain vinkkiä, että katso anoppia niin näet vähän suuntaan mihin se oma tyttöystävä ehkä menee vanhenetessaan. Törkeä neuvo ehkä, mutta aivan loistava!

Toi neuvo on erittäin huono. Elintavoilla on paljon enemmän merkitystä ikääntymisen kannalta kuin geeneillä. Jos anoppi polttaa tupakkaa, juopottelee ja ottaa jatkuvasti aurinkoa, ja miniä ei tee mitään näistä, luuletko oikeasti että miniä silti ikääntyy samalla tavalla?

Kyse oli äidistä ja tyttärestä, ei anopista ja miniästä. Miksi kukaan näyttäisi anopiltaan? Ohis vaan...

Otin miehen nuorena, olin 21-vuotias kun tapasimme ja 24 kun menimme naimisiin. 29-vuotias, kun erosimme. Otin sittemmin uuden ja viimeisimmän viisikymppisenä.

Aivan älytön avaus.

Monesti nuoria naisia ei vain kiinnosta vielä miehet. Itsekin olin kova menemään ja oli niin paljon mielenkiintoista tekemistä, ettei tullut ajatelleeksi että pitäisi asettua aloilleen.

Enkä tarkoita mitään gylligäryselliä, vaan mua ylipäätään alkoi seksi ja miehet kiinnostaa vasta kolmekymppisenä.

Nuoruus meni yllättävän nopeasti.

Minä taas ajattelin, että odotan kun miehet kasvaa ja viisastuu, mutta sitä ei tule heillä ikinä tapahtumaan. Eli ihan sama ottaa se epäkypsä jos lapset haluaa. Tai sitten valita ikisinkkuus.

Niinhän minä teinkin, tosin olen edelleen kaunis ja hoikka mutta sama mies on pysynyt 25 vuotta vieressä ihan omasta tahdostaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihminen on aika parhaassa iässä joskus 35 vuotiaana. Oli sitten mies tai nainen.

Voi olla parhaassa iässä monella tapaa, mutta ei todellakaan parisuhteen aloituksen suhteen.

Minä aloitin. Aivan loistava ikä. Nuoruuden häröily takana ja aikuiset ihmiset kykeneviä luomaan vakaan suhteen. Seksi parempaa kun iän mukanaan tuomaa itseluottamusta. Nyt vuosia vuosia myöhemmin meillä on 3lasta ja parisuhde edelleen ihana ja rakkautta riittää.

Avioliitto pitäisi kieltää lailla alle kolmekymppisiltä. Erot vähenisivät huomattavasti.

Niin että ne jotka ei esim. elä kolmekymppiseksi niin ei ikinä saisi mennä naimisiin?

Ero avoliitosta lienee usein ihan samanlainen kuin avioliitosta, jos mietitään esim. henkistä toipumista.

Lopuksi vielä sanottava että ero ei ole mikään maailmanloppu ihmiset hyvät. Se on vain yksi osa monen elämää ja se on usein myös monella tavalla ihmistä kasvattava kokemus.

Kyllä ap tapaa vielä miehen. Älä vertaile muihin. Ystäväpiiri pidä lähellä, kerro sille että ura on jo, nyt mies vielä mukaan kuvioihin. Oman ikäisesi miehet ovat vielä nuorempien perään: vanhemmat miehet diggaa sinusta. Pidä itsesi normaalipainoisena.

Vierailija kirjoitti:

Ns löysin mieheni rumimmillani, reilusti ylipainoa ja laittamaton olemus. Eipä tarvinnut miettiä, onko vain nätin ulkomuodon perässä. Tehtiin lapset aika nopeasti ja nyt, kun pahimmat (parhaimmat) vauvavuodet on ohi, olen pudottanut painoa, alkanut taas treenata säännöllisesti ja huolehtinut ulkonäöstä, niin mies on lähinnä yllättynyt iloisesti.

Teillä on vielä kriisi edessä. Harva parisuhde kestää toisen ulkonäön äkillisen kohentumisen. Miehestä tulee mustasukkainen, kun huomaa, että alat saada huomiota muiltakin miehiltä. Ja kun olet tyytyväisempi itseesi ja entistä iloisempi, niin mies alkaa luulla, että sulla on joku toinen. Ja pahimmassa tapauksessa alat tietysti itse katsella miestäsi uusin silmin, että miten tuollaiseen olenkaan voinut haksahtaa.

Menneisyys ja elämänkokemus tuo painolastia? Mitä ihmettä. Minusta ainakin viisautta ja suhteellisuudentajua muun muassa.

Enkä koe olevani mitenkään ruma tai rupsahtanut, ehkä kannattaa vähän himmailla instan ym. seuraamisen kanssa jos kokee olevansa rupsahtanut +30- vuotiaana. Nythän se elämä aikuisena vasta kunnolla alkaa 😊 Eikä ole vielä ikääntymisen vaivojakaan.

Ja olen kyllä hankkinut miehen heti 18-vuotiaana ja lapset parikymppisenä, nyt kolmekymppisenä mies meni vaihtoon. Kumpikaan ei ole toista huonompi ikä pariutua, en kadu sitä että olen elänyt elämässä, kompuroinut, kaatunut, noussut ylös taas uudestaan. Elämä ei ole mikään ennaltakirjoitettu satu ja jokaisella on omanlaisensa polku.

Olen eri mieltä. Pidin nuorena hauskaa ja löysin elämänkumppanini kolmekymppisenä. Mies 5 vuotta vanhempi. Ei ollut vaikeeta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla vaan ole niitä ottajia vaikka olisi kuinka hoikka ja kutakuinkin perusnätti. :( Olisin ottanut ensimmäisen jonka olisin saanut, sitä ensimmäistä odottelen yhä 32-vuotiaana... Taitaa olla toivo jo mennyttä.

Se on naisen itse otettava. Eivät miehet enää nykyään naista ota metoon pelossa. Miehet odottelevat ja se on nyt naisten vuoro ottaa mies. Kukaan mies ei tule naista kotoa hakemaan (eikä mistään muualtakaan, metoo)