Nuorena, kauniina ja hoikkana kannattaa se mies

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla ollut mitään vaikeuksia löytää 34 vuotiaana uutta miestä. Ja kaiken lisäksi olin pienen lapsen yh ja uusi mies oli 9v nuorempi.

No, onko se vielä vierellä? Tai 10 vuoden päästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehillä se kaljuuntuminen alkaa olla ongelma tuossa iässä. Jos olet 25v ja tapaat samanikäisen hyvännäköisen miehen, et varmaan edes mieti tuleeko mies kaljuuntumaan, etkä varmasti kymmenen vuoden päästä jätä häntä kaljun takia, jos olette olleet yhdessä siihenkin asti onnellisina. Kuitenkin jos tapaat 35v iässä miehen, joka selvästi kaljuuntumassa, se voi olla turn off.

Joillakin joo, mutta kyllä suurella enemmistöllä miehistä on tukka tukevasti päässä neljäkymppisenä.

Ja oli tai ei, onko tuo todella asia jota jotkut ihan miettivät suhteeseen ryhtyessään?!

Niin, no tuskin. Tai toivottavasti ei. Nuorena ei kukaan edes mieti tuollaisia. Ihan konkreettisesti en vanhenemista miettinyt pari kolmekymppisenä. Sen nyt kuitenkin jokainen tietää, että vanhentuu ja se oma kultikin vanhenee. Sen verran sain vinkkiä, että katso anoppia niin näet vähän suuntaan mihin se oma tyttöystävä ehkä menee vanhenetessaan. Törkeä neuvo ehkä, mutta aivan loistava!

Itse olen löytänyt mieheni parikymppisenä, mutta tässä on se vika että sen ikäisenä ei tunne yhtään itseään eikä tiedä millaisen ihmisen kanssa sopii yhteen. Helposti tulee sitten ero kun itsetuntemus kehittyy. Me nyt edelleen kitkutellaan, vaikka ymmärrän jo että emme oikein sovi yhteen.

N40

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt mietin tätä asiaa melkein nelikymppisenä setänä niin samalle kannalle kallistun. Tapasin vaimoni 26 vuotiaana ja siihen mennessä olin seurustellut muutaman naisen kanssa sekä tapaillut montaa muutakin vuosien aikana ja innokkuus elämää kohtaan oli alle kolmekymppisenä ihan toista luokkaa kuin nykyään.

Toki edelleen olen elämänhaluinen, mutta myös toisaalta mukavuudenhaluinen ja tottunut tiettyihin omiin tapoihin ja kaavoihin. Enää en jaksaisi juosta naisten perässä sillä tavalla kun se nuorena kiinnosti. Ja arvostan naisissa eri asioita. Nuorempana nätin naisen vuoksi saattoi uhrata aikaa ja vaivaa, mutta nykyään en sitä enää tekisi ja kotonakin on kiva olla.

En tiedä tulisiko tässä iässä kovinkaan helpolla löydettyä elämänkumppania. Vaikeaa sanoa mutta se tuntuu niin haastavalta, koska tietyllä tavalla kriteerit on nousseet. Ei ulkonäön suhteen mutta muuten. En missään tapauksessa huolisi tietynlaisia naisia. En erittele tässä niitä ominaisuuksia koska ei se ole oleellista, mutta lista on pitkäkin. Ja syy se, että siitä vaan ei tulisi mitään ja elämänkokemuksen myötä ymmärrän sen asian. Minussa itsessäni on siis myös todella paljon kaikenlaisia piirteitä joiden vuoksi moni nainenkaan ei jaksaisi minua, että en esitä olevani mitään parempaa kuin kukaan muukaa.

Nykyään sitten ei myöskään kiinnosta yökerhot ja mitä ikinä näitä nuorten menoja onkaan niin elämä on tavallisen tylsää möllöttämästi varmaankin nuorempien mielestä. Siis voitte kutsua pappautuneeksi ihan rauhassa sillä sitä tietenkin jollain tasolla olenkin mutta elämääni näin tyytyväinen.

Saat itsesi kuulostamaan kuusikymppiseltä :) Olen siitä kuitenkin samaa mieltä kanssasi, että lähes 40-vuotiaana kriteerini ovat nousseet. Nuorena olin joustava, enkä niin kiinnittänyt huomiota pikkuseikkoihin. Nyt varmaan ärsyttäisi puolisoehdokkaassa kaikki pienetkin asiat, kun on tottunut toimimaan tietyllä tavalla. Omaan mieheen on ehtinyt sopeutua ja hyväksyä hänen ärsyttävät puolensa, mutta että jaksaisinko totuttaa itseni uudestaan jonkun vikoihin, niin enpä tiedä.

Enkä itse ole täydellinen, en lähellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla ollut mitään vaikeuksia löytää 34 vuotiaana uutta miestä. Ja kaiken lisäksi olin pienen lapsen yh ja uusi mies oli 9v nuorempi.

No, onko se vielä vierellä? Tai 10 vuoden päästä?

Ollaan oltu jo 7v naimisissa.

Nuori kaunis ja hoikka voi kyllä olla tuossa iässä.

Mä ainakin olin, kun mies löytyi 35-vuotiaana.

Pidä itsestäsi parempaa huolta.

Lenkille vaan uimaan ulkoilemaan. Mars vaan eteenpäin.

Älä lonehdi vaan tee suunnitelma, ja toimi sen eteen miten voit paremmin

Joskus parikymppisenä itkin miehen perään ja kaveri antoi neuvon, että: "Miehet on kuin junia, vaikka yksi jättää, niin kohta tulee uusi."

Olihan se totta, mutta nyt voin elämänkokemuksen myötä lisätä tähän neuvoon: "Ja mitä pidempään odotat, sitä harvemmalla välillä ne tulee ja sitä rupuisemmiksi ne käyvät."

Olen eri mieltä.

Mun kaveripiirissä tilanne on mennyt jotakuinkin niin, että kolmenkympin kieppeillä on erottu siitä (karusti sanottuna) harjoittelupuolisosta ja löydetty itselle se ns oikea eli paras mahdollinen kumppani. Muksunahan sitä ottaa kenet vaan saa että pääsee harjoittelemaan seurustelua ja yhdessä asumista yms, mutta aikuistuessa moni huomaa, ettei sen valitun puoliskon kanssa olekaan mitään yhteistä. Sitten erotaan ja etsitään kriteerien kanssa joku oikeasti sopiva.

Ei mitään hätää. Kerkeät vielä erittäin hyvin.

Mä löysin nelikymppisenä nelikymppisten.

Molemmat timmissä kunnossa, kun urheilti ja liikuttu on.

Ei se ole iästä kiinni se kunto ja nuorekkuus.

Hoida ittees.

Tai jos olet tehnyt niin ja silti olet löysä, niin mene lääkäriin jos on jotain vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Joskus parikymppisenä itkin miehen perään ja kaveri antoi neuvon, että: "Miehet on kuin junia, vaikka yksi jättää, niin kohta tulee uusi."

Olihan se totta, mutta nyt voin elämänkokemuksen myötä lisätä tähän neuvoon: "Ja mitä pidempään odotat, sitä harvemmalla välillä ne tulee ja sitä rupuisemmiksi ne käyvät."

Missä niitä tulee vastaan? Minne pitää mennä, mitä tehdä, miten käyttäytyä? Olen tätä aiemminkin kysynyt mutta kukaan ei vielä ole osannut vastata.

T: yli 30v ikisinkku

Tavallisen naisen on mahdollista saada hyvä mies nuorena, myös siksi kun ne miehet ovat vasta puhkeamassa kukkaan silloin. Yritäpä saada itsellesi hyvässä asemassa oleva 35+ mies. ET todellakaan ole ainoa joka on sen perässä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt mietin tätä asiaa melkein nelikymppisenä setänä niin samalle kannalle kallistun. Tapasin vaimoni 26 vuotiaana ja siihen mennessä olin seurustellut muutaman naisen kanssa sekä tapaillut montaa muutakin vuosien aikana ja innokkuus elämää kohtaan oli alle kolmekymppisenä ihan toista luokkaa kuin nykyään.

Toki edelleen olen elämänhaluinen, mutta myös toisaalta mukavuudenhaluinen ja tottunut tiettyihin omiin tapoihin ja kaavoihin. Enää en jaksaisi juosta naisten perässä sillä tavalla kun se nuorena kiinnosti. Ja arvostan naisissa eri asioita. Nuorempana nätin naisen vuoksi saattoi uhrata aikaa ja vaivaa, mutta nykyään en sitä enää tekisi ja kotonakin on kiva olla.

En tiedä tulisiko tässä iässä kovinkaan helpolla löydettyä elämänkumppania. Vaikeaa sanoa mutta se tuntuu niin haastavalta, koska tietyllä tavalla kriteerit on nousseet. Ei ulkonäön suhteen mutta muuten. En missään tapauksessa huolisi tietynlaisia naisia. En erittele tässä niitä ominaisuuksia koska ei se ole oleellista, mutta lista on pitkäkin. Ja syy se, että siitä vaan ei tulisi mitään ja elämänkokemuksen myötä ymmärrän sen asian. Minussa itsessäni on siis myös todella paljon kaikenlaisia piirteitä joiden vuoksi moni nainenkaan ei jaksaisi minua, että en esitä olevani mitään parempaa kuin kukaan muukaa.

Nykyään sitten ei myöskään kiinnosta yökerhot ja mitä ikinä näitä nuorten menoja onkaan niin elämä on tavallisen tylsää möllöttämästi varmaankin nuorempien mielestä. Siis voitte kutsua pappautuneeksi ihan rauhassa sillä sitä tietenkin jollain tasolla olenkin mutta elämääni näin tyytyväinen.

Saat itsesi kuulostamaan kuusikymppiseltä :) Olen siitä kuitenkin samaa mieltä kanssasi, että lähes 40-vuotiaana kriteerini ovat nousseet. Nuorena olin joustava, enkä niin kiinnittänyt huomiota pikkuseikkoihin. Nyt varmaan ärsyttäisi puolisoehdokkaassa kaikki pienetkin asiat, kun on tottunut toimimaan tietyllä tavalla. Omaan mieheen on ehtinyt sopeutua ja hyväksyä hänen ärsyttävät puolensa, mutta että jaksaisinko totuttaa itseni uudestaan jonkun vikoihin, niin enpä tiedä.

Enkä itse ole täydellinen, en lähellekään.

Ihan samoja mietteitä tosiaan tuntuu olevan. Ja olet oikeassa, tuosta teksistäni välittyy kuva kuin olisin eläkeläinen, mutta ei se nyt niinkään tietenkään ole. Jotenkin nuo ajatukset kärjistyy näissä posteissa aina. Omasta mielestäni olen jopa nuorekas ja näin, mutta ei siitä enempää. :D

Joillekin meistä ei ollut vientiä edes nuorena. Olen aina ollut normaalipainoinen (bmi n. 22) ja pukeutunut kivasti ja naisellisesti. Olen luonteeltani sosiaalinen, melko rohkea ja innostuva. En ole istunut kotona naama väärinpäin odottamassa prinssiä, vaan mennyt, tehnyt ja kokenut mitä olen itse halunnut...

Lopputulos on se, että olen 37-vuotiaana ikisinkku, joka on ollut muutamilla treffeillä jotka päättyivät aina siihen että mies ei pitänyt minusta. Tinderit sun muut kokeiltu, sieltä löytyi parit ensitreffit, muttei muuta. Olisi ihanaa edes kerran elämässä tuntea olevansa miehenkin näkökulmasta kaunis ja haluttu. Mutta kun ei niin ei.

Edelleen panostan ulkonäkööni ja näytän mielestäni hyvältä, sekä henkisesti toki iän myötä olen oppinut ja kehittynyt. En keksi itsestäni yhtään luotaantyöntävää vikaa. Se taitaa vain olla niin että "jokaiselle on joku jossakin" on yksinkertaisesti valhetta.

Älä höpsi. Ensinnäkin miehiä on enemmän kuin naisia ja samalla tavalla ne miehetkin tupsahtaa. Nettideitti ja Tinderi on pullollaan miehiä, jotka etsivät suhdetta. Senkun menet ja valkkaat parhaat päältä

”Olisi pitänyt” -ajattelu on typerintä ajanhaaskausta mitä ihminen voi tehdä. Olet tässä ja nyt, menneisyytesi summa ja pelaat niillä korteilla mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Nuori kaunis ja hoikka voi kyllä olla tuossa iässä.

Mä ainakin olin, kun mies löytyi 35-vuotiaana.

Pidä itsestäsi parempaa huolta.

Lenkille vaan uimaan ulkoilemaan. Mars vaan eteenpäin.

Älä lonehdi vaan tee suunnitelma, ja toimi sen eteen miten voit paremmin

Vaimoni 35v surkuttelee miten on vanhentunut ja rupsahtanut. Posket ja silmät roikkuu kuulemma ja rinnat jne. No, ei minun silmissäni näytä vanhalta tai rupsahtaneelta. Tottakai on erinäköinen kuin kaksvitosena. Siis todella paljon eri näköinen ja kilojalon 10 enemmän. Kaunis hän on silti ja kelpaisi varmaan monelle.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen löytänyt mieheni parikymppisenä, mutta tässä on se vika että sen ikäisenä ei tunne yhtään itseään eikä tiedä millaisen ihmisen kanssa sopii yhteen. Helposti tulee sitten ero kun itsetuntemus kehittyy. Me nyt edelleen kitkutellaan, vaikka ymmärrän jo että emme oikein sovi yhteen.

N40

Tämä on niin totta!

Vierailija kirjoitti:

Älä höpsi. Ensinnäkin miehiä on enemmän kuin naisia ja samalla tavalla ne miehetkin tupsahtaa. Nettideitti ja Tinderi on pullollaan miehiä, jotka etsivät suhdetta. Senkun menet ja valkkaat parhaat päältä

Näin muuten on. Jos et usko, niin lue täältä mikä tahansa ketju, jossa miehet valittavat, miten eivät saa mätsejä Tinderissä, vaikka mätsäävät yli sata naista

Setämies. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehillä se kaljuuntuminen alkaa olla ongelma tuossa iässä. Jos olet 25v ja tapaat samanikäisen hyvännäköisen miehen, et varmaan edes mieti tuleeko mies kaljuuntumaan, etkä varmasti kymmenen vuoden päästä jätä häntä kaljun takia, jos olette olleet yhdessä siihenkin asti onnellisina. Kuitenkin jos tapaat 35v iässä miehen, joka selvästi kaljuuntumassa, se voi olla turn off.

Joillakin joo, mutta kyllä suurella enemmistöllä miehistä on tukka tukevasti päässä neljäkymppisenä.

Ja oli tai ei, onko tuo todella asia jota jotkut ihan miettivät suhteeseen ryhtyessään?!

Niin, no tuskin. Tai toivottavasti ei. Nuorena ei kukaan edes mieti tuollaisia. Ihan konkreettisesti en vanhenemista miettinyt pari kolmekymppisenä. Sen nyt kuitenkin jokainen tietää, että vanhentuu ja se oma kultikin vanhenee. Sen verran sain vinkkiä, että katso anoppia niin näet vähän suuntaan mihin se oma tyttöystävä ehkä menee vanhenetessaan. Törkeä neuvo ehkä, mutta aivan loistava!

Hmm, neuvo pätee ehkä, jos äidillä ja tyttärellä on jokseenkin samanlaiset elämäntavat ja tyyli pitää itsestään huolta. Esim. oma äippä on synnyttänyt ja imettänyt pari lasta eikä ole harrastanut/harrasta liikuntaa, ei panosta ihonhoitoon jne. En nyt sano että on ikäisekseen rupsahtanut, mutta itse olen todennäköisesti vielä vähemmän rupsahtanut hänen iässään, lapsettomana ja ulkonäöstä ja painonhallinnasta enemmän huolehtivana.

Kyllä minä olin 35-vuotiaan hoikka ja kaunis. Ei kolmevitonen ole vanha!