Miten saan perheeni tajuamaan, etten halua tavata heitä?

Teet parit oharit etkä vastaa puhelimeen niin kyllä ne sitkeimmätkin rauhoittuvat ajan kanssa.

Voit myös uhkailla pariin otteeseen, että jos ei hommat muutu, niin eipä tarvi enää soitella.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tietää yhden kirjoituksen perusteella, minkälainen tilanne on. Ap:n äiti saattaa olla kieroutunut kontrollifriikki, joka yrittää jatkuvasti määrätä lastensa elämästä aivan vaan määräilyn ilosta. Tai sitten totuus on, että äiti ei ole muutoin määräilevä, mutta on tässä asiassa ollut aktiivinen. Yrittää korjata ilmapiiriä, kun toinen tytär on masentunut, toinen taas kylmä ja etäinen.

Ap kirjoitti, että äitinsä ja siskonsa toivoisivat olevansa läheisempiä ap:n kanssa, mutta ap:lla on oikeus pitää välit etäisinä. Tottakai ap:lla on oikeus määrätä omasta elämästään. Se on kuitenkin hyvin inhimillinen ja yleinen toive, että toivoo olevansa hyvissä väleissä lapsensa ja siskonsa kanssa. Ap on tässä se, joka rikkoo sosiaalisia normeja. Toki hänellä on siihen oikeus, mutta kannattaa kiukutellessaan muistaa, että on itse tässä suhteessa se, joka toimii erikoisesti. On turha loukkaantua, jos muut odottavat toisenlaista käytöstä, tai jos saa kylmän ja tunteettoman ihmisen leiman. Asiattomuuksia ei tietenkään tarvitse hyväksyä.

Ap:lla on varmasti syynsä haluta etäisyyttä. Hän ei kuitenkaan kovin syvällisesti niitä tässä avannut - onko syy hänessä vai muissa.

Minusta ei ole kovin vaikea tietää avauksen perusteella, että ap:n äiti on kontrolloiva myrkyllisyyteen asti. Ap esimerkiksi kertoo vanhempien syyttävän häntä siskon masennuksen pahenemisesta. 

Yleensä jos lapsi ei halua olla omien vanhempiensa kanssa tekemisissä, siihen on ihan asiallinen syy. Ei kukaan ihan vain vanhempia kiusatakseen työnnä perhettään kauemmaksi, vaan tarve omaan tilaan on todellinen. Vanhemmat eivät sitä tilaa varmasti tahallaan ole kutistaneet liian pieneksi, mutta silloin kun näin on kuitenkin käynyt, parasta mitä lapsi voi tehdä on ottaa sitä proaktiivisesti sen verran kuin tarvitsee.

Ap:n ei tarvitse täällä avata tuntemattomille tilannetta ja kysellä mielipiteitä siitä, onkohan syy mahdollisesti hänessä. Jo se että vihjaat tuollaisesta, on minusta vastuutonta. Lapsi on aina altavastaajan asemassa suhteessa vanhempiinsa ja jos hän haluaa heistä etäämmälle, se tieto riittää kertomaan, että vanhemmat eivät ole kohdelleet lastaan riittävän reilusti.

t. 27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh huh. Avaus sai tajuamaan, miten kiitollinen saa olla omasta normaalista ja tervepäisestä lapsuudenperheestään. Minä ja siskoni olemme aikuisia itsellisiä ihmisiä, mutta ajatus siitä, että haluaisimme nähdä toisiamme korkeintaan muutaman kerran vuodessa, on todella outo. Normaaleissa perheissä voi olla sellainen tilanne, että ei EHDITÄ nähdä kovin usein, mutta että ei haluaisi nähdä sisaruksiaan juurikaan... Olisi perseestä olla syntynyt tuollaiseen perheeseen. Ja normaaleissa perheissä on itsestäänselvää, että vaikeuksissa olevaa perheenjäsentä tuetaan sen verran kuin omassa elämäntilanteessa on kohtuullista. Ihan vaan rakkaudesta. Rakkaudeton perhe olisi painajainen.

Wau. Hyvä, kun tajusit! Jos on lämpimät perhe suhteet on maailman rikkainta ihmistä rikkaampi ja asiat aikas hyvin!

Ja syy niihin hankalampiin perhesuhteisiin on aina.. kuinkas muutenkaan... se perheen äiti? Kovin on helppoa syyllistää äitiä kaikesta. Ehkä sitten joskus, jos on äiti itsekin, saattaa lamppu syttyä ja asioita loksahtaa paikoilleen. Moni sanoo, että ymmärtää äitiään ihan eri tavalla, kun on tullut itse äidiksi. On vaan aika pitkä aika joskus äitinä odotella tyttären ehkä viimein ymmärtävän.

Ihanko oikeasti haluat itsellesi äidin, joka sopii ja järjestelee aikuista arkeasi vain ilmoittamalla sinulle mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä sinun tulee tehdä?

Iso osa aikuisista haluaa ihan itse päättää omasta ajankäytöstään ja menoistaan.

Tuollainen koko suvun orkesterin johtaja on painajainen.

Kuvitelkaa jos tämä monelle tuttu kuvio, isosiskon on pakko ottaa pikkusisko mukaan omiin menoihin, koska muuten pikkusisko on yksinäinen... Jatkuisi koko elämän... pakkona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh huh. Avaus sai tajuamaan, miten kiitollinen saa olla omasta normaalista ja tervepäisestä lapsuudenperheestään. Minä ja siskoni olemme aikuisia itsellisiä ihmisiä, mutta ajatus siitä, että haluaisimme nähdä toisiamme korkeintaan muutaman kerran vuodessa, on todella outo. Normaaleissa perheissä voi olla sellainen tilanne, että ei EHDITÄ nähdä kovin usein, mutta että ei haluaisi nähdä sisaruksiaan juurikaan... Olisi perseestä olla syntynyt tuollaiseen perheeseen. Ja normaaleissa perheissä on itsestäänselvää, että vaikeuksissa olevaa perheenjäsentä tuetaan sen verran kuin omassa elämäntilanteessa on kohtuullista. Ihan vaan rakkaudesta. Rakkaudeton perhe olisi painajainen.

Wau. Hyvä, kun tajusit! Jos on lämpimät perhe suhteet on maailman rikkainta ihmistä rikkaampi ja asiat aikas hyvin!

Ja syy niihin hankalampiin perhesuhteisiin on aina.. kuinkas muutenkaan... se perheen äiti? Kovin on helppoa syyllistää äitiä kaikesta. Ehkä sitten joskus, jos on äiti itsekin, saattaa lamppu syttyä ja asioita loksahtaa paikoilleen. Moni sanoo, että ymmärtää äitiään ihan eri tavalla, kun on tullut itse äidiksi. On vaan aika pitkä aika joskus äitinä odotella tyttären ehkä viimein ymmärtävän.

Kyllä se vain niin on, että vanhemmat ovat aina syy hankaliin suhteisiin lasten ja itsensä välillä, jos nyt poisluetaan sellaiset geneettiset luonnehäiriöt lapsella, joille vanhemmat eivät ole voineet mitään. Kuinkas muutenkaan? Lapsenko tulisi osata jo pienestä pitäen hoidella perhedynamiikka terveeksi niiltä osin kuin vanhemmat eivät siihen pysty?

Hoiva ja kasvattaminen on aina vanhemman tehtävä, ei koskaan lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kyllä myöntää etten jaksanut lukea ollenkaan ja veikkaan ongelmasi olevan jotain täyttä hevonvitunpaskaa.

Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule.

Aika pahasti triggeröidyit siihen nähden, että "et lukenut ollenkaan". 

Vierailija kirjoitti:

"Miten saan perheeni tajuamaan, etten halua tavata heitä?"

No sanot sen heille! Vai pitäisikö saada säilyttää kasvonsa ja puhtoinen omatuntonsa, joutumatta kohtaamaan hankalia tilanteita, saada vaan päänsä pensaaseen? Jonkun muun pitäisi ottaa vastuu halustasi olla tapaamatta heitä? Jos perheenjäsenesi ovat tehneet jotain sellaista, etteivät ansaitse tavata sinua, niin miksi pelkäät heidän loukkaantumistaan, etkä vain sano asiaa?

Jos ap:n perhe on ongelma perhe, ei auta, että sanot. Väännät rautalangasta, eivätkä tajua= halua tajuta. Tapa pitää lapsesta kiinni ja manipuloida/ hallita esittää ymmärtämätöntä. Lapsen selittää suu vaahdossa ja toiset ei tajua, lapsi miettii missä vika, korjaa käytöstään ja toiset ” ei vaan tajua”.

Isosiskoni huusi minulle, että "Perhe on tärkeä!", kun monen vuoden uupuneena hänen manipulointiin, kyttäämiseen, ilkeyteen, hallitsevuuteen ja itsekkyyteen pistin välit poikki.

Niin minukin mielestä perhe on tärkeä, enkä ymmärrä miten joku voi käyttäytyä niin huonosti sisarusta kohti, ettei ole lopulta mitään muuta vaihtoehtoa, kun pistää välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Isosiskoni huusi minulle, että "Perhe on tärkeä!", kun monen vuoden uupuneena hänen manipulointiin, kyttäämiseen, ilkeyteen, hallitsevuuteen ja itsekkyyteen pistin välit poikki.

Niin minukin mielestä perhe on tärkeä, enkä ymmärrä miten joku voi käyttäytyä niin huonosti sisarusta kohti, ettei ole lopulta mitään muuta vaihtoehtoa, kun pistää välit poikki.

Perhe on tärkeä ja sen tulisi tulla ilmi käytöksessä, että kunnioittaa toista ja kohtelee rakastavasti. Ellei näin ole, se perhe ei ilmeisesti olekaan niin tärkeä, jos osaa sen jäsenistä voi surutta käyttää oman pahan olon purku kanavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isosiskoni huusi minulle, että "Perhe on tärkeä!", kun monen vuoden uupuneena hänen manipulointiin, kyttäämiseen, ilkeyteen, hallitsevuuteen ja itsekkyyteen pistin välit poikki.

Niin minukin mielestä perhe on tärkeä, enkä ymmärrä miten joku voi käyttäytyä niin huonosti sisarusta kohti, ettei ole lopulta mitään muuta vaihtoehtoa, kun pistää välit poikki.

Perhe on tärkeä ja sen tulisi tulla ilmi käytöksessä, että kunnioittaa toista ja kohtelee rakastavasti. Ellei näin ole, se perhe ei ilmeisesti olekaan niin tärkeä, jos osaa sen jäsenistä voi surutta käyttää oman pahan olon purku kanavana.

Täsmälleen näin.

Se, että joku on sinun lapsesi, ei oikeuta sinua kohtelemaan tätä ihmistä yhtään huonommin kuin muitakaan. Jos kontrolloit ja uhkailet, on vain sinulle oikein että lapsesi valitsee olla olematta tekemisissä. Veriside ei todellakaan velvoita sietämään huonoa kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isosiskoni huusi minulle, että "Perhe on tärkeä!", kun monen vuoden uupuneena hänen manipulointiin, kyttäämiseen, ilkeyteen, hallitsevuuteen ja itsekkyyteen pistin välit poikki.

Niin minukin mielestä perhe on tärkeä, enkä ymmärrä miten joku voi käyttäytyä niin huonosti sisarusta kohti, ettei ole lopulta mitään muuta vaihtoehtoa, kun pistää välit poikki.

Perhe on tärkeä ja sen tulisi tulla ilmi käytöksessä, että kunnioittaa toista ja kohtelee rakastavasti. Ellei näin ole, se perhe ei ilmeisesti olekaan niin tärkeä, jos osaa sen jäsenistä voi surutta käyttää oman pahan olon purku kanavana.

Eli se oma itse on tärkeä. Useinhan tämä johtuu siitä, että sillä vanhemmalla on ne omat kipupisteet niin auki, että on pienen lapsen tasolla ja se oma kipu ajaa edelle. Ei kykene työntämään omaa kipua syrjään ja olemaan aikuinen lapselleen, mikä,on ideaali, joka tässä epätäydellisestä maailmassa jää usein toteutumatta. Tilanne on kiepsahtanut toisinpäin. Ei vanhempi kykenekään muuhun, koska on itse niin kipeä.

Se selittää asiaa, vaikka ei sitä tarvitse hyväksyä ja itsensä todella pitää suojata. Se on aikuisen lapsen suoranainen velvollisuus. Ehkä, kun Saa itsensä kasaan voi olla ymmärtäväisesti myös niille vanhemmille, vaikka edelleenkään ei pa&kaa käytöstä ja kohtelua tarvitse sietää, vaan vetää rajat ja suojella itseään ja omaa elämää niiltä, jotka sitä koittaa kenties omalla sairaalla käytöksellään tuhota.

Se on ihmisen oma valinta ettei käsittele pa&kojaan, mikä auttaisi siihen, että ne lapsetkin haluaa olla enemmän tekemisissä. Ehkä siihenkään ei ole kykyä kaikilla? Tai halua? Itse voi vaikuttaa vain omaan toimintaan.

Only in Finland

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi yrittää tehdä sinusta siskosi hoitajan, koska on huolissaan siskostasi. Teet oikein, kun et halua olla paljon tekemisissä. Tapaa se kerta ja sen jälkeen sinulle ei sovi. Sitten taas vuoden päästä, tai jouluna, tai miten haluat.

Ai sunko mielestä masentunutta ei pidä auttaa.

Samalla ajatuksella jätetään syöpääkin sairastavat oman onnensa nojaan ja ajatellaan vaan, että "tehdään oikein, kun ei haluta olla paljon tekemisissä".

Huh huh 

Olen eri.

Tietysti pitää auttaa. Mutta Äiti ei voi sopia aikuisen tyttärensä puolesta, että tämä on siskonsa auttaja.

Perheellä on selkeästi ongelmia, mistä kenties siskon masennuskin johtuu. Arvailen vain. Äiti hääräilee liikaa aikuisten elämässä. Kenties paras apu masentuneelle siskolle tulee kodin ulkopuolelta, voi olla että tuo kuvio ylläpitää hänen masennusta?

Älä syyllistä toista siskoa, joka yrittää elää elämäänsä hallitsevan äidin kanssa. Ei ole helppo rasti.

Jokaisella masentuneellakin on itse vastuu hakea apua. Perhe tukee, jos pystyy ja jos masentunut itse haluaa perheen tukea. Jos on häiriintynyt perhe, sitä ei jaksa masentuneena sanoa tarpeeksi suoraan, että pysytäänpä poissa.

Kun sisko saa elää omaa elämää ja saa sen rullaamaan, voi olla masentuneen tukena niillä voimilla mitä itsellä on. On aika rankkaa olla masentuneen tukena. Omasta itsestä on huolehdittava ja vedettävä rajat paljonko tapa aja mitä jaksaa kuunnella, koska masentunut kyllä ilmaisee mukaansa, jos niin antaa tehdä. Jos omat asiat sekasin, ei siitä tahdon tulla oikein mitään.

Jokainen auttaa minkä voi, turha ulkopuolisen syyllistää yhtään enempää.

Haista huilu.

Aloittaja ei ole kiinnostunut tippaakaan sairastuneesta siskostaan.

Sisko vain häiritsee aloittajan elämää. Olkookin, että äitin olisi hyvä antaa aikuisten sopia omat menonsa ja tapaamisensa.

Ap myisi oman mummonsakin torilla ensimmäiselle tarjoajalle.

Ap itse sairastuessa, olisi ap ensimmäisenä vaatimassa apua muilta. Itse ei kuitenkaan suostu auttamaan.

Siskoaankin haluaa nähdä vain pari kertaa vuodessa - maksimissaan.

Voi olla ettei ole kiinnostunut tai voi olla ettei jaksa olla kiinnostunut, kun oma elämä on solmussa tai jotakin muuta, emme tiedä. Toiset on aina helppo tuomita sen pahimman mukaan- kamala , itsekäs , kylmä sisko, joka hylkää sairaan siskonsa.

Itsellemme löydämme selitykset ja pään taputukset. Armoa vähän kehiin!

Höpöhöpö.

Aloituksesta ei tule esille että ap oma elämä olisi solmussa.

Sitä ei vaan kiinnosta! Susullista, mutta totta.

Ap saattaa olla narsisti tai sosiopaatti.

Mutta vakavasti puhuen on aika normaalia kun nuori muuttaa uudelle paikkakunnalle niin haluaa ajaa itsensä sisään omiin kaveripiireihin ja ilman muun perheen suhmurointia. Etenkin kun näyttää tulevan dysfunktionaalisesta perheestä. Ei ne masennukset aivan tyhjästä sikiä. Eikä ole normaalia keplotella omille tyttärille tapaaminen.

Ei mulla muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi yrittää tehdä sinusta siskosi hoitajan, koska on huolissaan siskostasi. Teet oikein, kun et halua olla paljon tekemisissä. Tapaa se kerta ja sen jälkeen sinulle ei sovi. Sitten taas vuoden päästä, tai jouluna, tai miten haluat.

Ai sunko mielestä masentunutta ei pidä auttaa.

Samalla ajatuksella jätetään syöpääkin sairastavat oman onnensa nojaan ja ajatellaan vaan, että "tehdään oikein, kun ei haluta olla paljon tekemisissä".

Huh huh 

Olen eri.

Tietysti pitää auttaa. Mutta Äiti ei voi sopia aikuisen tyttärensä puolesta, että tämä on siskonsa auttaja.

Perheellä on selkeästi ongelmia, mistä kenties siskon masennuskin johtuu. Arvailen vain. Äiti hääräilee liikaa aikuisten elämässä. Kenties paras apu masentuneelle siskolle tulee kodin ulkopuolelta, voi olla että tuo kuvio ylläpitää hänen masennusta?

Älä syyllistä toista siskoa, joka yrittää elää elämäänsä hallitsevan äidin kanssa. Ei ole helppo rasti.

Jokaisella masentuneellakin on itse vastuu hakea apua. Perhe tukee, jos pystyy ja jos masentunut itse haluaa perheen tukea. Jos on häiriintynyt perhe, sitä ei jaksa masentuneena sanoa tarpeeksi suoraan, että pysytäänpä poissa.

Kun sisko saa elää omaa elämää ja saa sen rullaamaan, voi olla masentuneen tukena niillä voimilla mitä itsellä on. On aika rankkaa olla masentuneen tukena. Omasta itsestä on huolehdittava ja vedettävä rajat paljonko tapa aja mitä jaksaa kuunnella, koska masentunut kyllä ilmaisee mukaansa, jos niin antaa tehdä. Jos omat asiat sekasin, ei siitä tahdon tulla oikein mitään.

Jokainen auttaa minkä voi, turha ulkopuolisen syyllistää yhtään enempää.

Haista huilu.

Aloittaja ei ole kiinnostunut tippaakaan sairastuneesta siskostaan.

Sisko vain häiritsee aloittajan elämää. Olkookin, että äitin olisi hyvä antaa aikuisten sopia omat menonsa ja tapaamisensa.

Ap myisi oman mummonsakin torilla ensimmäiselle tarjoajalle.

Ap itse sairastuessa, olisi ap ensimmäisenä vaatimassa apua muilta. Itse ei kuitenkaan suostu auttamaan.

Siskoaankin haluaa nähdä vain pari kertaa vuodessa - maksimissaan.

Haista itse huilu, kyllä on hävytönta tuomitsemista. Puhutaan itsenäistyvästä nuoresta ihmisestä, joka ei pysty kantaa masentunutta sisarusta. Mistä tiedät, että hän kestää sen? Hänenkin mieli voi siinä murtua, eikä se auta yhtään hänen sisarusta. Tottakai täytyy yrittää auttaa, jos on itsellä voisia ja resursseaja siihen, mutta lähtökohtaisesti sisaruksen täytyy hakea ammattiapua itselle. Hyviä yhdistyksiä johon voi olla yhteydessä on myös olemassa.

Aivan järkyttäviä ennakoluuloja, että "Ap myisi oman mummonsakin torilla ensimmäiselle tarjoajalle." ja

"Ap itse sairastuessa, olisi ap ensimmäisenä vaatimassa apua muilta. Itse ei kuitenkaan suostu auttamaan."

Näistä asioista sinä et tiedä yhtään mitään, mutta nuo lauseet kyllä näyttävät sen kuinka kovalla tällaiset manipuloijat ampuvat, mikä on tietenkin erittäin vahingollista nuorelle ihmiselle.

Hei, tässä viestiketjussa ei ole yhtään manipulatiivistä kommentti, vain suoria ilmaisuja.

Ainoa joka tässä on manipuloida, on ap:n äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh huh. Avaus sai tajuamaan, miten kiitollinen saa olla omasta normaalista ja tervepäisestä lapsuudenperheestään. Minä ja siskoni olemme aikuisia itsellisiä ihmisiä, mutta ajatus siitä, että haluaisimme nähdä toisiamme korkeintaan muutaman kerran vuodessa, on todella outo. Normaaleissa perheissä voi olla sellainen tilanne, että ei EHDITÄ nähdä kovin usein, mutta että ei haluaisi nähdä sisaruksiaan juurikaan... Olisi perseestä olla syntynyt tuollaiseen perheeseen. Ja normaaleissa perheissä on itsestäänselvää, että vaikeuksissa olevaa perheenjäsentä tuetaan sen verran kuin omassa elämäntilanteessa on kohtuullista. Ihan vaan rakkaudesta. Rakkaudeton perhe olisi painajainen.

Wau. Hyvä, kun tajusit! Jos on lämpimät perhe suhteet on maailman rikkainta ihmistä rikkaampi ja asiat aikas hyvin!

Ja syy niihin hankalampiin perhesuhteisiin on aina.. kuinkas muutenkaan... se perheen äiti? Kovin on helppoa syyllistää äitiä kaikesta. Ehkä sitten joskus, jos on äiti itsekin, saattaa lamppu syttyä ja asioita loksahtaa paikoilleen. Moni sanoo, että ymmärtää äitiään ihan eri tavalla, kun on tullut itse äidiksi. On vaan aika pitkä aika joskus äitinä odotella tyttären ehkä viimein ymmärtävän.

Kyllä se vain niin on, että vanhemmat ovat aina syy hankaliin suhteisiin lasten ja itsensä välillä, jos nyt poisluetaan sellaiset geneettiset luonnehäiriöt lapsella, joille vanhemmat eivät ole voineet mitään. Kuinkas muutenkaan? Lapsenko tulisi osata jo pienestä pitäen hoidella perhedynamiikka terveeksi niiltä osin kuin vanhemmat eivät siihen pysty?

Hoiva ja kasvattaminen on aina vanhemman tehtävä, ei koskaan lapsen.

Tämä.

Lapsenko tulisi osata jo pienestä pitäen hoidella perhedynamiikka terveeksi niiltä osin kuin vanhemmat eivät siihen pysty?

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaa jos tämä monelle tuttu kuvio, isosiskon on pakko ottaa pikkusisko mukaan omiin menoihin, koska muuten pikkusisko on yksinäinen... Jatkuisi koko elämän... pakkona.

Aikuiset voi kuitenkin kommunikoida keskenään. Ohi äidin. Tai sitten olla kommunikoimatta.

Aikuisena voi myös kehittää myötätuntoa, miltä minusta tuntuisi jos olisin samassa tilanteessa? Miten itse toivoisin siskon toimivan jos olisin hänen asemassa?

Vierailija kirjoitti:

MOT kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi yrittää tehdä sinusta siskosi hoitajan, koska on huolissaan siskostasi. Teet oikein, kun et halua olla paljon tekemisissä. Tapaa se kerta ja sen jälkeen sinulle ei sovi. Sitten taas vuoden päästä, tai jouluna, tai miten haluat.

Ai sunko mielestä masentunutta ei pidä auttaa.

Samalla ajatuksella jätetään syöpääkin sairastavat oman onnensa nojaan ja ajatellaan vaan, että "tehdään oikein, kun ei haluta olla paljon tekemisissä".

Huh huh 

Ammattilaisen kuuluu hoitaa masentunutta ja turha täällä on ulista, jos ei tiedä mikä masennuksen aiheuttaa. Jos ap uhraa oman elämänsä, siinä on sitten kaksi masentunutta ja tulos nolla.

Ei tääs ole vain kaksi vaihtoehtoa, että joko vain ammattilainen hoitaa masennusta tai kohta on molemmat masentuneita jos toinen hyysää toista. Kolmas vaihtoehto on sosiaaliset taidot jotka mahdollistavat normaalin kanssakäymisen. Voi asettaa omat rajat ystävällisesti ilman että tarvii toivottaa ketään painumaan helvettiin. Toisesta voi välittää ja ilmaista, että haluaa siskon piristyvän, mutta pelkää että toinen voi vetää toisen samaan suohon.

Kyllä, sosiaalisia taitoja on hyvä kehittää.

Se vaan, että jos kyseessä on häiriöiden perhe, niin sellaisen perheen kasvateilla ei ole juuri mitään normeja taitoja. Niistä itsenäistyminen on ihan oma juttunsa, verrattuna normi perheeseen.

Se mikä itseä tässä pistää silmään os se, että usein ne häiriöiset vanhemmat saa kauheasti ymmärrystä osakseen ja siltä nuorelta juurikin odotetaan pelisilmää, sosiaalisia taitoja ja tilanteen ymmärtämystä. Vanhemmat saavat olla mitä ovat, tehdä kamalia ja heitä tulee vaan ymmärtää.

Se nuori, jonka kuuluisi saada opetella elämää yrityksen ja erehdyksen kautta saa hirveän suuren paineen niskaan, kun täyttyisi osata irrottautua sairaasta kuviosta ketään loukkaamatta, oikeilla sosiaalisilla kommunikaation keinoilla, joita hänellä ei kerta kaikkiaan voi olla, jos on häiriöisessä perheessä kasvanut.

Se, että oppii jämäkästi, mutta ystävällisesti puolustamaan omia rajojaan, omaa elämää ja tilaa, on usein vuosien opettelun tulos näiden perheiden jälki kasvulle. Silti sitä heiltä odotetaan, eivät saisi tehdä virheitä.

Minusta on luonnollista, että jos vanhemmat on häiriöistä ja eivät osaa päästää irti tai antaa lapsen mennä, että ne tunteet kuumenee joskus ja aina ei osaa oikein sanoa. Useinhan se lapsi on tuhansia kertoja jo sanonut ystävällisesti ja oikein, mutta ne vanhemmat ei kuuntele, vaan koittavat painostaa lapsen tekemään mitä itse haluavat.