Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten saan perheeni tajuamaan, etten halua tavata heitä?
27.07.2020 |
Kyse on siskostani. Hän asuu Helsingissä, jonne minäkin muutin kesän aikana. Muualla asuva äitini yrittää sitten jatkuvasti saada meitä tapaamaan. Siis voinhan minä vaikka kerran tavatakin tässä muuttopuuhien valmistuttua, mutta oikeasti vain sen kerran. En joka päivä, enkä joka viikko. Minulle riittäisi muutama kerta vuodessa. Mutta kun he haluaisivat olla kanssani läheisempiä. Kai minulla silti on oikeus päättää siitä? Ja ajankäytöstäni. Äitini tekee sen niin että on lähettänyt siskolleni tiedon, milloin voisimme tavata (ikään kuin minun kertomaa), ja sitten vaan lähettää minulle, että kerroin siskollesi että tapaatte silloin ja silloin. Ja koska siskoni on masentunut ja hieman herkkä, en löydä keinoa sanoa että ei. Varmaan äiti käyttää juuri sitä tietoa hyväkseen. Ja käyttääkin sitä syynä, että pitäisi tavata. Mutta kun en minä jaksa olla mikään siskoni viihdyttäjä. Sitten se taas menee siihen että meidän pitäisi touhuta yhdessä sitä sun tätä suunnilleen joka päivä. En haluaisi päästää sitä pyörää alkamaan, kun haluaisin ihan todella oman elämän. En viitsi sanoa töykeästi että nyt ei tavata vähään aikaan. Sitten minua syytetään siskoni masennuksen pahentumisesta.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Äiti on huolissaan lapsestaan ja se on nyt sitten paha asia. Viddu että ärsyttää itsekeskeiset ihmiset. Mun mielestä voitte kuolla pois siis ap ja sen myötäilijät
Kyllä se olet sinä joka on itsekeskeinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi yrittää tehdä sinusta siskosi hoitajan, koska on huolissaan siskostasi. Teet oikein, kun et halua olla paljon tekemisissä. Tapaa se kerta ja sen jälkeen sinulle ei sovi. Sitten taas vuoden päästä, tai jouluna, tai miten haluat.
Ai sunko mielestä masentunutta ei pidä auttaa.
Samalla ajatuksella jätetään syöpääkin sairastavat oman onnensa nojaan ja ajatellaan vaan, että "tehdään oikein, kun ei haluta olla paljon tekemisissä".
Huh huh
Olen eri.
Tietysti pitää auttaa. Mutta Äiti ei voi sopia aikuisen tyttärensä puolesta, että tämä on siskonsa auttaja.
Perheellä on selkeästi ongelmia, mistä kenties siskon masennuskin johtuu. Arvailen vain. Äiti hääräilee liikaa aikuisten elämässä. Kenties paras apu masentuneelle siskolle tulee kodin ulkopuolelta, voi olla että tuo kuvio ylläpitää hänen masennusta?
Älä syyllistä toista siskoa, joka yrittää elää elämäänsä hallitsevan äidin kanssa. Ei ole helppo rasti.
Jokaisella masentuneellakin on itse vastuu hakea apua. Perhe tukee, jos pystyy ja jos masentunut itse haluaa perheen tukea. Jos on häiriintynyt perhe, sitä ei jaksa masentuneena sanoa tarpeeksi suoraan, että pysytäänpä poissa.
Kun sisko saa elää omaa elämää ja saa sen rullaamaan, voi olla masentuneen tukena niillä voimilla mitä itsellä on. On aika rankkaa olla masentuneen tukena. Omasta itsestä on huolehdittava ja vedettävä rajat paljonko tapa aja mitä jaksaa kuunnella, koska masentunut kyllä ilmaisee mukaansa, jos niin antaa tehdä. Jos omat asiat sekasin, ei siitä tahdon tulla oikein mitään.
Jokainen auttaa minkä voi, turha ulkopuolisen syyllistää yhtään enempää.
Haista huilu.
Aloittaja ei ole kiinnostunut tippaakaan sairastuneesta siskostaan.
Sisko vain häiritsee aloittajan elämää. Olkookin, että äitin olisi hyvä antaa aikuisten sopia omat menonsa ja tapaamisensa.
Ap myisi oman mummonsakin torilla ensimmäiselle tarjoajalle.
Ap itse sairastuessa, olisi ap ensimmäisenä vaatimassa apua muilta. Itse ei kuitenkaan suostu auttamaan.
Siskoaankin haluaa nähdä vain pari kertaa vuodessa - maksimissaan.
Voi olla ettei ole kiinnostunut tai voi olla ettei jaksa olla kiinnostunut, kun oma elämä on solmussa tai jotakin muuta, emme tiedä. Toiset on aina helppo tuomita sen pahimman mukaan- kamala , itsekäs , kylmä sisko, joka hylkää sairaan siskonsa.
Itsellemme löydämme selitykset ja pään taputukset. Armoa vähän kehiin!
Alotuksesta tulee kuva että ap elämä on oikein hyvässä jamassa. Mitä nyt sisikonrähjä vähän häiritsee ja siitäkin olisi päästävä eroon. Ap ei vaikuta kovin vanhalta tai ainakin kehitys on jäänyt kesken.
Keskenkasvuista tuohua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi yrittää tehdä sinusta siskosi hoitajan, koska on huolissaan siskostasi. Teet oikein, kun et halua olla paljon tekemisissä. Tapaa se kerta ja sen jälkeen sinulle ei sovi. Sitten taas vuoden päästä, tai jouluna, tai miten haluat.
Ai sunko mielestä masentunutta ei pidä auttaa.
Samalla ajatuksella jätetään syöpääkin sairastavat oman onnensa nojaan ja ajatellaan vaan, että "tehdään oikein, kun ei haluta olla paljon tekemisissä".
Huh huh
Ammattilaisen kuuluu hoitaa masentunutta ja turha täällä on ulista, jos ei tiedä mikä masennuksen aiheuttaa. Jos ap uhraa oman elämänsä, siinä on sitten kaksi masentunutta ja tulos nolla.
Aloittaja sanoo: he haluavat olla läheisempiä.
Miksi aloittajan pitäisi olla läheinen heidän halujen perusteella?
Miksi äiti ei ymmärrä tytärtään ja itsenäistymisen tarvetta, hyväksy tätä ja kannusta elämään? Se olisi varma tapa saada tyttö myös lähelle.
Eikö jokainen saa itse päätää kuinka läheinen on ja kuinka usein tapaa?
Annatko ITS epäätäntä vallan omasta elämästäsi jollekulle muulle, sukulaiselle, tädille? Alat hypätä eri paikoissa, kun täti käskee, tai sinut tuomitaan kylmäksi ja itsekkääksi?
Mikä aikuistuvia nuoria nykyisin vaivaa? Omat tarpeet edellä mennään ihan pelkästään, kuulostaa ihan järkyttävältä! Toki äiti ei päätä (täysi-ikäisten) tyttäriensä tapaamisista, mutta jotain on kyllä mennyt kehityksessä vinoon, ellei ole tarvetta olla edes jonkin verran tekemisissä. Missä on sisarusrakkaus? Ja toki sisarukset voivat olla kovin erilaisia, eikä yhteistä säveltä aina löydy, ei toki tarvitsekaan, mutta yksinomaan omat tarpeet edellä eläminen kuulostaa todella kyvyttömältä, epäsosiaaliselta, kovin keskenkasvuiselta. Toivottavasti kehitystä tapahtuu jatkossa ja jonkinlaista sosiaalista kypsymistä ymmärtämään läheisten perhesuhteiden merkitys. Ellei sitten tosiaan ole jotain vakavaa ongelmaa taustalla, jonka takia irrottautuminen on välttämätöntä. En mitenkään usko, että sellainen on niin yleistä, kuin mitä näyttää olevan itsekeskeisyys nuorilla omaa perhettään kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa täällä sairaita kommentteja taas, ja ap:n syyllistämistä. Menkääpä itseenne, jos noin kovasti osui omaan nilkkaanne.
Minulla ja veljelläni on samanlainen hallitseva äiti. Itse olen onnistunut ottamaan etäisyyttä muutettuani toiselle paikkakunnalle. Veljeni asuu edelleen syntymäpaikkakunnalla ja äiti hallitsee hänen elämäänsä, vaikka hän on jo 40. On vaikeasti masentunut. Äiti perustelee paapomistaan ja kontrolloimistaan huolissaanololla, ja uskon kyllä että on huolissaan. Mutta kun se kontrollointi on varmasti tärkeä osatekijä siinä, että veljeni tilanne on niin vaikea. Hän on kiltti ihminen joka ei kehtaa sanoa äidille, että painuu helvettiin, kuten itse olen sanonut niin monta kertaa että lopulta äiti luovutti ja pääsin irti. En haluaisi samaa kohtaloa pahimmalle vihamiehellenikään. Veljellä ei ole vieläkään kunnollista identiteettiä, kun äiti tekee kaikki päätökset hänen puolestaan.
Ap, lakkaa antamasta äidillesi tietoa, jota tämä voi käyttää hyödyksi tuossa manipuloimisessa. Eli et kerro milloin sinulle sopii tavata siskoa, tai ylipäätään mitä olet tekemässä ja minne menossa. Jos keskustelu menee jankkaamiseksi, lopeta puhelu. Keksi etukäteen lista tekosyitä, joiden varjolla on helppo lopettaa, jos et muuten pysty siihen (itse en pystynyt vaan tarvitsin listan). Lopeta vanhempiesi luona vieraileminen erityisesti juhlapyhinä, kunnes olet itsenäistynyt niin hyvin että pystyt sanomaan suoraan mielipiteesi ja vaikka tarvittaessa poistumaan paikalta, jos sitä ei kunnioiteta.
Näillä keinoilla pääsin itse irti ja elämäni on nyt ok.
Vierailija kirjoitti:
Mikä aikuistuvia nuoria nykyisin vaivaa? Omat tarpeet edellä mennään ihan pelkästään, kuulostaa ihan järkyttävältä! Toki äiti ei päätä (täysi-ikäisten) tyttäriensä tapaamisista, mutta jotain on kyllä mennyt kehityksessä vinoon, ellei ole tarvetta olla edes jonkin verran tekemisissä. Missä on sisarusrakkaus? Ja toki sisarukset voivat olla kovin erilaisia, eikä yhteistä säveltä aina löydy, ei toki tarvitsekaan, mutta yksinomaan omat tarpeet edellä eläminen kuulostaa todella kyvyttömältä, epäsosiaaliselta, kovin keskenkasvuiselta. Toivottavasti kehitystä tapahtuu jatkossa ja jonkinlaista sosiaalista kypsymistä ymmärtämään läheisten perhesuhteiden merkitys. Ellei sitten tosiaan ole jotain vakavaa ongelmaa taustalla, jonka takia irrottautuminen on välttämätöntä. En mitenkään usko, että sellainen on niin yleistä, kuin mitä näyttää olevan itsekeskeisyys nuorilla omaa perhettään kohtaan.
Kaikki perheet eivät ole sellaisia, joiden kanssa kannattaisi olla läheinen tai edes tekemisissä. Itsekeskeisyys on silloin terve reaktio. Jos perheestä edes yksi jäsen pelastuu elämään tervettä, läheisriippuvuudesta vapaata elämää, lopputulos on parempi kuin se että kaikki jäävät kiinni sairaaseen perhedynamiikkaan ja siirtävät sen aikanaan vielä lapsilleenkin. Jos koko muu perhe on sairaan dynamiikan pyörteessä, parasta mitä se irti päässyt voi tehdä on ottaa etäisyyttä ja suojella itseään. On jokaisen perheenjäsenen omalla vastuulla hoitaa itsensä kuntoon ja hakea apua, jos ei siinä yksin onnistu. Ja kukaan perheenjäsen ei voi olla toisten terapeuttina tuollaisessa tilanteessa, se olisi aivan liikaa vaadittu.
t. 27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro äidillesi suoraan, että olet nyt itsekin uupunut rooliisi masentuneen sisaren alati pärjäävänä sisarena, ja pyydä kunnon hengähdystauko. Lupaa vaikka laittaa tekstiviest kerran viikossa äidille (huom se on sitten laitettava) mutta et halua viestejä etkä soittoja.
Vierailija kirjoitti:
Et tapaa ellet halua.
Kuulostaa siltä, että oma irtaantumisesi lapsuuden kodista pahasti kesken. Et pääse itsenäistymään jos myötäilet heitä. He ei selkeästi halua antaa sinun mennä ja elää omaa elämää.
Ei ole sinun äidin asia sopia sinun tapaamisiasi.
Voit kai suoraan sanoa siskollesi, että nyt ei kyse ole hänestä millään tavalla, että haluat olla tukena, mutta nyt pystyt olemaan vain tämän verran ja kerrot, että syyn, koitat rakentaa omaa elämää ja se ei ole helppoa, se vie energiaasi, etenkin jos vanhemmat täytyy potkia etäälle.
En ihmettele, ettet halua tavata. Se, että äiti järjestelee seläntakana aikuisen lapsen asioita on hälytys merkki siitä, ettei hän kykene päästämään irti. Haluat olla kiva ja ystävällinen, eikä kukaan loukkaannu ja myötäilet ja joustat, se ei tule toimimaan, he hyväksikäyttäjät ystävällisyyttäsi.
Äidilläsi on ongelma ja se aiheuttaa sinun itsenäistymis kehityksen katkeamisen.
Napakasti ja ystävällisesti kieltäydyt kaikesta , mitä et halua tehdä. He suuttuu- tottakai- koska haluavat, että elät heidän pillin mukaan.
Itsenäistymistä on irtiotto vanhemmista. Terve vanhempi sallii tämän ja kannustaa menemään. Takertuva vanhempi sanelee, määräilee, hääräilee ja itkee hylkäämistä, jos et tottele. Kaikki määräily puetaan juurikin tuohon muotoon ” olisit nyt sairaan siskoni tukena” ,että et oikein kehtaa kieltäytyä. Se on kuitenkin manipulointia. Äitisi tuhoaa sinun ja siskoni välit tuolla menolla. Jokainen päättää itse millä volyymilla on kenenkin tukena.
Elä omaa elämääsi, joudut käsittelemään syyllisyyttä, joka nousee, kun et suostu heidän peliin. Se on rankkaa, mutta kun olet päässyt vanhempien vaikutuksesta irti omaan elämään voit tavata vanhempiasi aikuisena, eikä he pääse ihon alle ja määräilemään ja ohjailemaan elämääsi enää.
Oletko ihan varma, että vanhempasi ovat elossa, kun viimein ymmärrät, että haluatkin tavata heitä? Oletko varma, että itsekäs asenteesi ei tule maksamaan perheellesi liian kallista hintaa? Ymmärrätkö, kuinka perheenjäseniäsi sattuu, jos tarve vuorovaikutukseen ja yhteydenpitoon on noin erilainen sinulla ja vanhemmillasi/ sisarellasi? Oletko oikeasti valmis satuttamaan heitä tällaisella? Miten se on sinun omasta elämästäsi pois, että tapaat rakkaitasi? Miksi lapsuuden perheesi ja sisaresi eivät kuulu omaan elämääsi? Elämä on jatkumo kohdusta hautaan, ei jokin itsenäistymisen alkamiseen kohdentuva vaihe elinkaarella. Jotain syvällistä ja merkittävää on jäänyt psykologisessa kehityksessä sinulta vielä vaiheeseen. Toivottavasti tuo kohta mielessäsi vielä kehittyy, ennenkuin satutat lapsuuden perhettäsi tarpeettomasti itsekeskeisyydelläsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä aikuistuvia nuoria nykyisin vaivaa? Omat tarpeet edellä mennään ihan pelkästään, kuulostaa ihan järkyttävältä! Toki äiti ei päätä (täysi-ikäisten) tyttäriensä tapaamisista, mutta jotain on kyllä mennyt kehityksessä vinoon, ellei ole tarvetta olla edes jonkin verran tekemisissä. Missä on sisarusrakkaus? Ja toki sisarukset voivat olla kovin erilaisia, eikä yhteistä säveltä aina löydy, ei toki tarvitsekaan, mutta yksinomaan omat tarpeet edellä eläminen kuulostaa todella kyvyttömältä, epäsosiaaliselta, kovin keskenkasvuiselta. Toivottavasti kehitystä tapahtuu jatkossa ja jonkinlaista sosiaalista kypsymistä ymmärtämään läheisten perhesuhteiden merkitys. Ellei sitten tosiaan ole jotain vakavaa ongelmaa taustalla, jonka takia irrottautuminen on välttämätöntä. En mitenkään usko, että sellainen on niin yleistä, kuin mitä näyttää olevan itsekeskeisyys nuorilla omaa perhettään kohtaan.
Kaikki perheet eivät ole sellaisia, joiden kanssa kannattaisi olla läheinen tai edes tekemisissä. Itsekeskeisyys on silloin terve reaktio. Jos perheestä edes yksi jäsen pelastuu elämään tervettä, läheisriippuvuudesta vapaata elämää, lopputulos on parempi kuin se että kaikki jäävät kiinni sairaaseen perhedynamiikkaan ja siirtävät sen aikanaan vielä lapsilleenkin. Jos koko muu perhe on sairaan dynamiikan pyörteessä, parasta mitä se irti päässyt voi tehdä on ottaa etäisyyttä ja suojella itseään. On jokaisen perheenjäsenen omalla vastuulla hoitaa itsensä kuntoon ja hakea apua, jos ei siinä yksin onnistu. Ja kukaan perheenjäsen ei voi olla toisten terapeuttina tuollaisessa tilanteessa, se olisi aivan liikaa vaadittu.
t. 27
Ei tosiaankaan, kaikki perheet eivät ole, mutta moni perhe on. Mikä on tuo kuvailemasi "sairas perhedynamiikka"? Sekö, että toivotaan voitavan olla läheisiä keskenään tai lastensa kanssa myös heidän aikuistuttuaan? Onpa tosi sairasta. Ei se tarkoita välttämättä sekaantumista nuoren asioihin, mutta oikeanlaiset läheiset välit ovat valtavan iso tuki nuoren aikuistuessa. Suurin osa nuorista tarvitsee jonkinlaista tukea vanhemmiltaan, elämässä voi sattua kaikenlaista. Kovin harvoin kaikki menee ihansti vaan itsestään eteenpäin elämässä. Minusta tuo kaikkivoipaisuus ja tarve välien jäädyttämiseen viittaa enemmänkin poikkeaviin persoonallisuuspiirteisiin, kuin sairaasta perhedynamiikasta irrottautumiseen. Jos täysi-ikäisen pärjäävän nuoren vanhemmat sekaantuvat nuoren elämään toistuvasti ja jatkuvasti, silloin on perhepatologiasta kyse. Ei siinä tilanteessa, jossa toivotaan, että oltaisi sen verran läheisiä, että voitaisiin tavata enemmän, kuin kerta vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi yrittää tehdä sinusta siskosi hoitajan, koska on huolissaan siskostasi. Teet oikein, kun et halua olla paljon tekemisissä. Tapaa se kerta ja sen jälkeen sinulle ei sovi. Sitten taas vuoden päästä, tai jouluna, tai miten haluat.
Ai sunko mielestä masentunutta ei pidä auttaa.
Samalla ajatuksella jätetään syöpääkin sairastavat oman onnensa nojaan ja ajatellaan vaan, että "tehdään oikein, kun ei haluta olla paljon tekemisissä".
Huh huh
Kyllä minustakin masentunutta pitää auttaa. Samaan aikaan voi myös sanoa vanhemmalle että ei tykkää siitä että järjestelee tapaamisia selän takana. Miksei masentuneelle järjestetä koko perheen kanssa piristysinterventiota ja yritetä saada tyyppi jaloilleen. Ruokavaliolla voi nykyisin hoitaa masennusta, tämä on ihan fakta. Anti inflammatoriska ruokavaliota, rautaa ja suoli kuntoon niin aivojen välittäjäaineet imetyy ja valmistuu.
Tiedän tämän kokemuksesta, olen ollut masennukseen taipuvainen ja olen asunut parissa ulkomaisesta. Molemmissa maissa kaverit kävivät pimpottamassa ovikelloa ja tulivat piristämään jos minusta ei kuulunut aikoihin.
Nostan syystä Suomessa ei kukaan tullut piristämään. Eikä osoitettu välittämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja sanoo: he haluavat olla läheisempiä.
Miksi aloittajan pitäisi olla läheinen heidän halujen perusteella?
Miksi äiti ei ymmärrä tytärtään ja itsenäistymisen tarvetta, hyväksy tätä ja kannusta elämään? Se olisi varma tapa saada tyttö myös lähelle.
Eikö jokainen saa itse päätää kuinka läheinen on ja kuinka usein tapaa?
Annatko ITS epäätäntä vallan omasta elämästäsi jollekulle muulle, sukulaiselle, tädille? Alat hypätä eri paikoissa, kun täti käskee, tai sinut tuomitaan kylmäksi ja itsekkääksi?
Kysyt miksi pitäisi olla läheinen heidän halujensa perusteella? Siksi, että on verisiteet ja yhteinen elämä ja siksi, että lapset ovat äidille yleensä hirveän tärkeitä ja tietysti kohtalainen läheisyys luulisi olevan molemminpuolisesti toivottavaa. Vanhemmat eivät omista lapsiaan, mutta rakkaus lapseen ei katoa mihinkään lapsen aikuistuessa. Onko tosiaan liikaa olla yhteydessä lähimpiinsä, jos se on heidän toiveensa? Eihän sen tietenkään tarvitse jokapäiväistä olla, eikä aina jokaviikkoistakaan. Mutta minusta kyllä on oltava tavoitettavissa, jos jotakin sattuu, tarvitsee saada yhteys jne. Nuorena ei vielä osaa tällaisia asioita ottaa huomioon. On ihan eri asia, jos kyseessä on oikeasti patologinen perhe, mutta valitettavasti osa nuorista vääntää tilanteen sellaiseksi kertoessaan tilanteestaan, vaikkei siitä ole lainkaan kysymys. Aloittajan tekstissäkään ei näy minusta mitään erityistä syytä, miksi perhe ei voisi olla osa aikuistuvan elämää.
Miun äiti ilmoitti tiistaina että huomenna tulee sukulaiset kylään, ja "sinä tulet myös lapsesi kanssa. " Vastasin että nyt on niin lyhyt varoitusaika että enpä usko että keretään. "Se on nyt tultava, kun ette ole tavannut vuoteen x ja y!"
Olen 40-vuotias, ja tämä lapsenikin on jo aikuinen :D
Mieheni äiti halusi mieheni teini-ikäiset lapset mökille heidän kanssaan. Lapset halusivat lähteä, ja mies sanoi että voitte mennä tottakai kun mummokin haluaa. Kun asia oli sovittu alki mieheni pakottaminen mökille mukaan, että "sinun täytyy viettää aikaa omien lastesi kanssa täällä mökillä!" :D
Voi ristus näitä tummeleita! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MOT kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi yrittää tehdä sinusta siskosi hoitajan, koska on huolissaan siskostasi. Teet oikein, kun et halua olla paljon tekemisissä. Tapaa se kerta ja sen jälkeen sinulle ei sovi. Sitten taas vuoden päästä, tai jouluna, tai miten haluat.
Ai sunko mielestä masentunutta ei pidä auttaa.
Samalla ajatuksella jätetään syöpääkin sairastavat oman onnensa nojaan ja ajatellaan vaan, että "tehdään oikein, kun ei haluta olla paljon tekemisissä".
Huh huh
Ammattilaisen kuuluu hoitaa masentunutta ja turha täällä on ulista, jos ei tiedä mikä masennuksen aiheuttaa. Jos ap uhraa oman elämänsä, siinä on sitten kaksi masentunutta ja tulos nolla.
Ei tääs ole vain kaksi vaihtoehtoa, että joko vain ammattilainen hoitaa masennusta tai kohta on molemmat masentuneita jos toinen hyysää toista. Kolmas vaihtoehto on sosiaaliset taidot jotka mahdollistavat normaalin kanssakäymisen. Voi asettaa omat rajat ystävällisesti ilman että tarvii toivottaa ketään painumaan helvettiin. Toisesta voi välittää ja ilmaista, että haluaa siskon piristyvän, mutta pelkää että toinen voi vetää toisen samaan suohon.
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi yrittää tehdä sinusta siskosi hoitajan, koska on huolissaan siskostasi. Teet oikein, kun et halua olla paljon tekemisissä. Tapaa se kerta ja sen jälkeen sinulle ei sovi. Sitten taas vuoden päästä, tai jouluna, tai miten haluat.
Ai sunko mielestä masentunutta ei pidä auttaa.
Samalla ajatuksella jätetään syöpääkin sairastavat oman onnensa nojaan ja ajatellaan vaan, että "tehdään oikein, kun ei haluta olla paljon tekemisissä".
Huh huh
Ammattilaisen kuuluu hoitaa masentunutta ja turha täällä on ulista, jos ei tiedä mikä masennuksen aiheuttaa. Jos ap uhraa oman elämänsä, siinä on sitten kaksi masentunutta ja tulos nolla.
Ei tääs ole vain kaksi vaihtoehtoa, että joko vain ammattilainen hoitaa masennusta tai kohta on molemmat masentuneita jos toinen hyysää toista. Kolmas vaihtoehto on sosiaaliset taidot jotka mahdollistavat normaalin kanssakäymisen. Voi asettaa omat rajat ystävällisesti ilman että tarvii toivottaa ketään painumaan helvettiin. Toisesta voi välittää ja ilmaista, että haluaa siskon piristyvän, mutta pelkää että toinen voi vetää toisen samaan suohon.
Miksei niinkin, sikäli kuin toinen osapuoli on myöntyväinen kuuntelemaan myös ap:n kaltaisten toiveita elämästä. Kaikki ei vaan jaksa ruveta yhden sairaan hoitajaksi varsinkin, jos jo ennestään tietää, mitä siitä seuraa.
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tapaa ellet halua.
Kuulostaa siltä, että oma irtaantumisesi lapsuuden kodista pahasti kesken. Et pääse itsenäistymään jos myötäilet heitä. He ei selkeästi halua antaa sinun mennä ja elää omaa elämää.
Ei ole sinun äidin asia sopia sinun tapaamisiasi.
Voit kai suoraan sanoa siskollesi, että nyt ei kyse ole hänestä millään tavalla, että haluat olla tukena, mutta nyt pystyt olemaan vain tämän verran ja kerrot, että syyn, koitat rakentaa omaa elämää ja se ei ole helppoa, se vie energiaasi, etenkin jos vanhemmat täytyy potkia etäälle.
En ihmettele, ettet halua tavata. Se, että äiti järjestelee seläntakana aikuisen lapsen asioita on hälytys merkki siitä, ettei hän kykene päästämään irti. Haluat olla kiva ja ystävällinen, eikä kukaan loukkaannu ja myötäilet ja joustat, se ei tule toimimaan, he hyväksikäyttäjät ystävällisyyttäsi.
Äidilläsi on ongelma ja se aiheuttaa sinun itsenäistymis kehityksen katkeamisen.
Napakasti ja ystävällisesti kieltäydyt kaikesta , mitä et halua tehdä. He suuttuu- tottakai- koska haluavat, että elät heidän pillin mukaan.
Itsenäistymistä on irtiotto vanhemmista. Terve vanhempi sallii tämän ja kannustaa menemään. Takertuva vanhempi sanelee, määräilee, hääräilee ja itkee hylkäämistä, jos et tottele. Kaikki määräily puetaan juurikin tuohon muotoon ” olisit nyt sairaan siskoni tukena” ,että et oikein kehtaa kieltäytyä. Se on kuitenkin manipulointia. Äitisi tuhoaa sinun ja siskoni välit tuolla menolla. Jokainen päättää itse millä volyymilla on kenenkin tukena.
Elä omaa elämääsi, joudut käsittelemään syyllisyyttä, joka nousee, kun et suostu heidän peliin. Se on rankkaa, mutta kun olet päässyt vanhempien vaikutuksesta irti omaan elämään voit tavata vanhempiasi aikuisena, eikä he pääse ihon alle ja määräilemään ja ohjailemaan elämääsi enää.
Oletko ihan varma, että vanhempasi ovat elossa, kun viimein ymmärrät, että haluatkin tavata heitä? Oletko varma, että itsekäs asenteesi ei tule maksamaan perheellesi liian kallista hintaa? Ymmärrätkö, kuinka perheenjäseniäsi sattuu, jos tarve vuorovaikutukseen ja yhteydenpitoon on noin erilainen sinulla ja vanhemmillasi/ sisarellasi? Oletko oikeasti valmis satuttamaan heitä tällaisella? Miten se on sinun omasta elämästäsi pois, että tapaat rakkaitasi? Miksi lapsuuden perheesi ja sisaresi eivät kuulu omaan elämääsi? Elämä on jatkumo kohdusta hautaan, ei jokin itsenäistymisen alkamiseen kohdentuva vaihe elinkaarella. Jotain syvällistä ja merkittävää on jäänyt psykologisessa kehityksessä sinulta vielä vaiheeseen. Toivottavasti tuo kohta mielessäsi vielä kehittyy, ennenkuin satutat lapsuuden perhettäsi tarpeettomasti itsekeskeisyydelläsi.
Onko toimintahäiriöiden perhe tuttu? Silloin ainoa vaihtoehto on ottaa etäisyyttä. Joka ei tajua sitä dynamiikkaa, niin tietysti toiminta näyttää itsekkäältä. Ainoa tapa olla joskus yhteydessä on hoitaa omat haavansa ensin. Ei ole muuta tietä. Lueppa aiemman kirjoittajan kertomus veljestä, joka jäi kotiin vanhempien vallan alle. Jos perhe ei anna itsenäistyä, niin sillon joko jää äidin helmoihin ja täyttää ympäristön ja sukulaisten toiveet hyvänä lapsena joka ei ”hylkää itsekkäästi vanhempiaan” tai ottaa irtioton ja sen riskin, mitä siihen liittyy.
Onhan se myös vanhemmilta itsekästä pitää lapsesta kiinni. Ellei norminkanssakåyminen onnistu, niin mikä neuvoksi?
Ei minusta lapsen tehtävä ole jäädä vanhempien seuraan, jos siinä sairastuu tai lähtee henki. On otettava elämästä vastuu Ja mentävä eteenpäin. Se on ainut keino kyös niiden välien korjaantuminen, hommata oma tila ja elämä ja sieltä käsin olla yhteydessä.
Ymmärrän, että kuvio on vaikea hahmottaa, ellei ole sellaista kokenut.
Aika monta vuotta lapset uhraavat vanhempiensa takia, että heihin ei satu. Onko se lapsen tehtävä jättää koulut käymättä, ammatti hankkimatta ja olla vanhempien vierellä, jotta heihin ei satu lapsen lähtö? Kyllähän se olisi vanhemmat tehtävä käsitellä ne omat kipupisteet miksi lapsen lähtö sattuu, eikä odottaa, että lapsi ei lähde, ettei satu. On luonnotonta pakottaa olemaan vanhempien tavalla. Ei radikaaleja irtiottoa oteta, ellei niihin ole hyvää syytä. Niille on tarve. Se on ainoa tie edes johonkin kanssakäymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi yrittää tehdä sinusta siskosi hoitajan, koska on huolissaan siskostasi. Teet oikein, kun et halua olla paljon tekemisissä. Tapaa se kerta ja sen jälkeen sinulle ei sovi. Sitten taas vuoden päästä, tai jouluna, tai miten haluat.
Ai sunko mielestä masentunutta ei pidä auttaa.
Samalla ajatuksella jätetään syöpääkin sairastavat oman onnensa nojaan ja ajatellaan vaan, että "tehdään oikein, kun ei haluta olla paljon tekemisissä".
Huh huh
Kyllä minustakin masentunutta pitää auttaa. Samaan aikaan voi myös sanoa vanhemmalle että ei tykkää siitä että järjestelee tapaamisia selän takana. Miksei masentuneelle järjestetä koko perheen kanssa piristysinterventiota ja yritetä saada tyyppi jaloilleen. Ruokavaliolla voi nykyisin hoitaa masennusta, tämä on ihan fakta. Anti inflammatoriska ruokavaliota, rautaa ja suoli kuntoon niin aivojen välittäjäaineet imetyy ja valmistuu.
Tiedän tämän kokemuksesta, olen ollut masennukseen taipuvainen ja olen asunut parissa ulkomaisesta. Molemmissa maissa kaverit kävivät pimpottamassa ovikelloa ja tulivat piristämään jos minusta ei kuulunut aikoihin.
Nostan syystä Suomessa ei kukaan tullut piristämään. Eikä osoitettu välittämistä.
Sen takia, että on perheitä, jotka ylläpitää masennusta, eikä piristä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä aikuistuvia nuoria nykyisin vaivaa? Omat tarpeet edellä mennään ihan pelkästään, kuulostaa ihan järkyttävältä! Toki äiti ei päätä (täysi-ikäisten) tyttäriensä tapaamisista, mutta jotain on kyllä mennyt kehityksessä vinoon, ellei ole tarvetta olla edes jonkin verran tekemisissä. Missä on sisarusrakkaus? Ja toki sisarukset voivat olla kovin erilaisia, eikä yhteistä säveltä aina löydy, ei toki tarvitsekaan, mutta yksinomaan omat tarpeet edellä eläminen kuulostaa todella kyvyttömältä, epäsosiaaliselta, kovin keskenkasvuiselta. Toivottavasti kehitystä tapahtuu jatkossa ja jonkinlaista sosiaalista kypsymistä ymmärtämään läheisten perhesuhteiden merkitys. Ellei sitten tosiaan ole jotain vakavaa ongelmaa taustalla, jonka takia irrottautuminen on välttämätöntä. En mitenkään usko, että sellainen on niin yleistä, kuin mitä näyttää olevan itsekeskeisyys nuorilla omaa perhettään kohtaan.
Kaikki perheet eivät ole sellaisia, joiden kanssa kannattaisi olla läheinen tai edes tekemisissä. Itsekeskeisyys on silloin terve reaktio. Jos perheestä edes yksi jäsen pelastuu elämään tervettä, läheisriippuvuudesta vapaata elämää, lopputulos on parempi kuin se että kaikki jäävät kiinni sairaaseen perhedynamiikkaan ja siirtävät sen aikanaan vielä lapsilleenkin. Jos koko muu perhe on sairaan dynamiikan pyörteessä, parasta mitä se irti päässyt voi tehdä on ottaa etäisyyttä ja suojella itseään. On jokaisen perheenjäsenen omalla vastuulla hoitaa itsensä kuntoon ja hakea apua, jos ei siinä yksin onnistu. Ja kukaan perheenjäsen ei voi olla toisten terapeuttina tuollaisessa tilanteessa, se olisi aivan liikaa vaadittu.
t. 27
Ei tosiaankaan, kaikki perheet eivät ole, mutta moni perhe on. Mikä on tuo kuvailemasi "sairas perhedynamiikka"? Sekö, että toivotaan voitavan olla läheisiä keskenään tai lastensa kanssa myös heidän aikuistuttuaan? Onpa tosi sairasta. Ei se tarkoita välttämättä sekaantumista nuoren asioihin, mutta oikeanlaiset läheiset välit ovat valtavan iso tuki nuoren aikuistuessa. Suurin osa nuorista tarvitsee jonkinlaista tukea vanhemmiltaan, elämässä voi sattua kaikenlaista. Kovin harvoin kaikki menee ihansti vaan itsestään eteenpäin elämässä. Minusta tuo kaikkivoipaisuus ja tarve välien jäädyttämiseen viittaa enemmänkin poikkeaviin persoonallisuuspiirteisiin, kuin sairaasta perhedynamiikasta irrottautumiseen. Jos täysi-ikäisen pärjäävän nuoren vanhemmat sekaantuvat nuoren elämään toistuvasti ja jatkuvasti, silloin on perhepatologiasta kyse. Ei siinä tilanteessa, jossa toivotaan, että oltaisi sen verran läheisiä, että voitaisiin tavata enemmän, kuin kerta vuodessa.
No on se vana aika outoa, että äiti järjestelee aikuisen asioita selän takana. Kyllä siinä irtiotolle tarve on. Ei mukana sano, että sen tarvitsee kestää loppuelämä.
Huh huh. Avaus sai tajuamaan, miten kiitollinen saa olla omasta normaalista ja tervepäisestä lapsuudenperheestään. Minä ja siskoni olemme aikuisia itsellisiä ihmisiä, mutta ajatus siitä, että haluaisimme nähdä toisiamme korkeintaan muutaman kerran vuodessa, on todella outo. Normaaleissa perheissä voi olla sellainen tilanne, että ei EHDITÄ nähdä kovin usein, mutta että ei haluaisi nähdä sisaruksiaan juurikaan... Olisi perseestä olla syntynyt tuollaiseen perheeseen. Ja normaaleissa perheissä on itsestäänselvää, että vaikeuksissa olevaa perheenjäsentä tuetaan sen verran kuin omassa elämäntilanteessa on kohtuullista. Ihan vaan rakkaudesta. Rakkaudeton perhe olisi painajainen.
Alue: Aihe vapaa
Höpöhöpö.
Aloituksesta ei tule esille että ap oma elämä olisi solmussa.
Sitä ei vaan kiinnosta! Susullista, mutta totta.