Juttuseuraa nuorista äideistä ja äitiyttä haaveilevista? :)

Olenkohan itse tänne jo liian vanha? Olen 25-vuotias, odotan esikoistani rv 6+2. Vauvakavereita ei itselläni juurikaan oo, moni ystävistäni on jo pienten lasten äitejä..

Koulun terkkari sano mulle että olen liian nuori (kuitenkin jo 18-vuotias) ja että pilaan elämäni. Itse olen toista mieltä asiasta, mielestäni asia on kuitenkin minun ja mieheni päätettävissä,eikä kukaan ulkopuolinen voi asiaan vaikuttaa.

Olis niin kiva jos joku tuttu sanois edes jotain positiivista perheenlisäyksestä :)

Onkos tää keskustelu vielä hengissä? Täällä 19-vuotias kuumeilija. Poikaystävän kanssa justiin muutettu pienestä yksiöstä kolmioon, eli lastenhuonekkin löytyis;) kp 30/36-37.. kohta sais taas testailla. Yrityksiä heinäkuusta lähtien:)

Heippa! Täälä ois kans yks 21 vuotias, joka haaveilee vauvasta. Miehellä on vakityö ja ite valmistuin amiksesta keväällä ja aloitin nyt syksyllä ammattikorkean. Vauvakuume on ollu jo vuoden verran. Välillä se on ollu pahempi ja välillä vähä tyyntyny. Nyt vaan pitää yrittää ja toivoa että tärppää! :) Ja noihin missä ootte kuullu ystäviltänne ikäviä kommentteja, niin ne kannattaa kyl jättää ihan omaan arvoonsa. Ei kukaan voi päättää sun puolesta millon olet valmis hommaamaan lapsen tai valmis äidiksi. Enkä nyt tiedä onko se alkoholin kans rilluttelu yhtään sen enemmän elämää ku perheen perustaminen. :)

Oon kans sitä mieltä, että jos itsestä tuntuu että pystyy elättämään lasta ja on valmis sen tuomaan vastuuseen niin turha siihen on kenenkään mitään sanoa. Eri asia toki joku 13-vuotias, mutta kaikki kehittyy omaa tahtiaan ja jos itse tuntee olevansa henkisesti valmis niin miksi ei! :)

Heimoi! Täällä ois 21v pidemmän ajan kuumeilija.  Mies on 22 ja molemmilla vakkarityöt. Meillä jo yritystä hieman vaja kaks vuotta. Nyt kesällä saatiin lähetteet lapsettomuustutkimuksiin kunnalliselle puolelle. Miehen siittiöt ei vissiin oo mitään priimaluokkaa, sen verra mitä itse siit tuloksest ymmärsin... ja oman kunnan lääkärin kommentit tulokseen; "ei aavistustakaan" ja "ei hyvältä näytä" -.- Eli hän ei osannu asiaas täsä asias yhtään. 

Mutta tänään soitettiin et meille ois jo ylihuomenna aika sairaalaan! Katotaan mitä tuo tullessaan :)

Mahtavaa et ootte saanu ajan:) mulle tää viikon odottelu on jo niin tuskaa, etten osaa kuvitellakkaan kahden vuoden odottelua!

Toivotaan et tärppäis ja vuosien odotteluki vois jo loppua!

tulipas monta kertaa toi odottelu-sana :D

täällä myös 20-vuotias haaveilija. jätin pillerit pois n. 3 vk sitten koska kaikki haluni hävisivät. haluaisin kovasti tulla raskaaksi, mutta aloitin juuri korkeakoulun joten lapset taitaa jäädä haaveeksi vielä pariksi vuodeksi. mieheni on 30 ja on sitä mieltä että jos lapsi tulee niin se tulee. :)

Meillä mies ei aluks ollu iha niin innoissaa kun ite oon, mut jotenki se on tainnu tarttua kun nyt on kans sitä mieltä että tulee jos on tullaksee:)

Meillä opettaja sano amiksessa, että koulut kerkee aina käymää, tehkää lapset nyt :P

Hei, täällä 22-vuotias vauvakuumeileva :) ajattelin että kerron vielä oman tarinani vaikka keskustelu on jo vähän vähentynyt :) Eli olen ollut naimisissa nyt vuoden ja mieheni kanssa yhdessä "vasta" pari vuotta :) naljailua saan kuulla siitä koko ajan että kuinka nopeasti olemme edenneet. Mutta nyt olisi tosiaan vauva haaveissa ja kun talous on vähän paremmalla kantilla niin alamme yrittämään eli todennäköisesti ensi vuoden alussa :) Vauvallemme ostin jo innostuksissani vaunut toivon että meille ihania pienokaisia suodaan :) Kiva lukea teidän tarinoitanne :) ja tuosta että jos kaverit alkaa mollaamaan elämän pilalle menemisestä niin antakaa naljailla.. heillä taitaa puuttua itseltä se tärkeä vain elämästä :)

[quote author="piupau94" time="12.08.2013 klo 09:57"]

Kuinka teillä muilla nuorilla on ystävät suhtautunut vauvan hankintaan? Ihan mielenkiinnosta kysyn, koska oma ystäväni lähinnä alkoi syyttämään minua siitä että pilaa hänen ja oman nuoruuteni lapsella, kuulemma hänen elämänsä sillä että en pääse viettämään iltaa lasin ääreen tai baariin.. Ehdotin hänelle että tottakai voin lähteä, mutta olen späin, mutta eihän se käynyt, koska siitä katoaa se kaikki into ja hauskuus :o.. Ja tulen kuulemma olemaan aina vain lapsen kanssa, enkä voi lähteä viettämään iltaa enää samalla tavalla, enkä tietenkään voi mutta ei elämä siihen lopu kun lapsi tulee! Olen kuulemma nyt jo niin muuttunut kotihiireksi, vaikka tosiaan vasta yritämme lasta, ja kotihiiren minusta tekee se ettemme ole vähän yli viikkoon nähneet..

Olin jotenki kuvitellut että syyllistämisen sijaan ystäväni olisi ollut iloinen puolestamme, mutta ei :o.. Ystäväni on kuitenkin koko ajan tiennyt että lapset tulee kuulumaan elämääni.. Ehkä ystäväni reaktio on ihan sallittu, ja olen itse liian herkkänahkainen, mutta järkytti silti nuo 'syytökset' hänen nuoruuden pilaamisesta..

[/quote]

Kamalan lapsellselta vaikuttaa ystäväsi ja tosiaankin jos vain ryyppääminen on se elämän eliksiiri.

Muistan kun ite olin päälle 20 ja ystäväni ilmoitti vauvasta. Hetken se tuntui vähän omituiselta ja mietin noita samoja juttuja kuin ystäväsi. Mutta pian ne ajatukset vaihtuivat toisiksi.

Nyt olen 28, mutta törmään YHÄ edelleen negatiiviseen äänensävyyn. Itse odotan esikoistani nyt ja olen kauhuissani miten ihmiset puhuvat vain negatiivista vauvoista! kaverit joilla on lapsia ja työkaverit :( Ihan ku minä olisin tässä maailmassa se ihminen jolla ei ole etuoikeutta tulla äidiksi :( Minua on varoitettu kuinka kämppä on kuin läävä vauvan saannin jälkeen. Kuinka kuljen likaisissa hiuksista kun en ehdi suihkuun. Miten minusta tulee kotihiiri kun oon vaan vauvan kanssa ja en pääse baareihin ryyppäämään? .... öh, minä en suostu uskomaan mihinkään näistä. Jokaisella on omat juttunsa ja rytminsä ja minäkin löydän oman arkeni vauvan kanssa. Ärsyttää vaan kun ei kukaan puhu mitään positiivista :( Onko muka vauva arki niin kammottavaa ollut kaikille että ei löydy mitään positiivista kerrottavaa? Ja minua ei todellakaan kiinnostaa hillua baareissa joka viikonloppu. Tahdon elämältä vähän jotain fiksumpaa. Sääliksi käy niitä jotka laittavat lapset hoitoon joka viikonloppu päästäkseen baariin :(

SASSY saat olla onnellinen ja sinun pitää olla onnellinen että sinulle on ihana pieni tulossa :) kaikilla ihmisillä on mielipiteet ja ne tuntuu nykyään olevan vain negatiivisia :/ mutta se on vaan kateutta.. Kannattaisi varmaan sellaisen ihmisen jolla on varaa haukkua niin miettiä omat elämänarvot uusiksi.. :D ja mitä sitten jos hiukset jonain päivänä jää pesemättä ihan varmasti saa jotain paljon parempaa kun voi olla oman pienen kanssa :) Eiköhän tuollaiset joilla on vaan oma siisteys ja juhliminen mielessä ole vääriä henkilöitä nalkuttamaan kenellekkään muulle mitään :) onnea SASSY vauvan tulosta :) se on ihana asia :)

Heii!

Ajattelin kirjoitella tännekkin, kun oon tuolla vauva vuodellle 2014-2015 myös kirjotellu:)

Sassy: ai että kuulostaa tutulta..oon pari kertaa niin pahottanu mieleni esim luokkakavereiden kommenteista kun aiheena on ollut perheen perustaminen tms..oon haaveillu perheestä enemmän ja vähemmän 6 vuoden seurustelu suhteen aikana ja itelle vaikka opiskelut on kesken, alkaa lapsi ja perheen perustaminen olemaan ajankohtaista.

Tosi paljon saa kuulla m: "et pääse sit enää ryyppään" tai " hyi, etkait sää nyt vielä:O" tai "kät eka koulu loppuun ja sitte". Jotenkin kun kertoo haaveistaa varsinkin koskien lasta, antaa jonku maagisen luvan muille vaikuttaa siihen, tai siis he luulevat että voivat vaikuttaa :)

Oon monesti nauranukki mielessä, että oottaakohan ne mun sanovan"siis onneksi sanoit, että eka koulu, en ois muuten hoksannukkaan! joo määpä käyn sen eka"..heh...muutenkin tuolla AMKssa tuntuu tuo bilettäminen olevan tai missä tahansa koulussa, se "juttu", joten olen vauva haaveiden kanssa se ilonpilaaja ;)

Mulla tässä tosiaan ois vielä semmonen puoli vuotta aikaa kärvistellä, kun mies totes vasta, että aika varmasti voidaan treenit alottaa kesällä!

Häähumuakin on ollu ilmassa vasta tulleen kihlauksen myötä, mutta jotenkin ajatus siitä, että säästää pari vuotta häihin ja sitten alkaa yrittämään lasta kauhistuttaa! Kesällä se on sitten menoa jos tärppää..musta on ihana ajatus kun jotkut uskoo että jokainen lapsi valittee ne vanhemmat :) <3 

Mielessä on tosi paljon kaikkea: koulut kesken ja opiskelu 600 kilometrin päässä sukulaisista ja parhaimmista ystävistä..pelkään etten osaa olla äiti tai lapsi on vakavasti sairas..myös yksinäinen äitiys pelottaa kun joudutaan tärppäyksestä riippuen asumaan sitten vuosi täällä, että lapsen raskii laittaa hoitoon ja loput kurssit suorittaa..haaveina kuitenkin valmistumisen jälkeen muutto takaisin kotikaupunkiin.

Miten muut äidit/äitiyttä haaveilevat on kokenu kotiäitiyden? onko se yksinäistä?

täällä yks 22-vuotias, opiskelija, ja nyt raskaana 35+5...naimisissa toista vuotta. Tuntuu että elämä on nyt jo muuttunut tosi paljon kun ei enää käy koululla ja näe kavereita juuri ollenkaan. Ymmärrän että kavereilla on opiskelu/työkiireet, mutta toisaalta vähän sellanen olo että ois kiva jos edes joku pitäis vähän enemmän yhteyttä...tarviis saada kavereita samasta ikäluokasta, jotka olisi samassa elämän tilanteessa :) muuten ilosin mielin odotan esikoispoikaa... :) odotan jo että vauva syntyis, nyt tuntuu että on liikaa vapaa-aikaa kun ei käy enää töissäkään. Toisaalta pitää nauttia kun on vielä aikaa nukkua.

Chellam: onneksi olkoon! millon La?

Mihin asti pystyit suorittamaan kursseja koulussa/teetkö niitä vielä vai joko oot jääny kotia oottamaan pienokaista?

Mua tuo just pelottaa, että vaikka perheen perustaminen on ihana ja mahtava asia mulle, mutta kaupungissa jossa tunnen enimmäkseen vaan luokkakavereita saa mut tuntemaan , että jäänköhän yksinäiseksi odotusaikana ja äitiyslomalla..

Kait pitäis vaan tunkea niihin perhekerhoihin yms :) Aina on joku muu samassa tilanteessa.. Miten raskaus muuten sujunut?

mulla on jo LA 15.12 eli kuukauden päästä oikeestaan :)

Alkuraskaus meni ihan ok, ei ollu pahoinvointeja. Sitten rv 18 iski vähän hankalaks kun mulla on ollut supistuksia siitä saakka... kivuttomia ihan valtavasti ja välillä vähän kipeitäkin, pelkäsin ihan et menee vielä kesken tai syntyy liian aikaseen. Onneks kohdunkaula ei kuitenkaan antanut yhtään periksi ennen kun vasta 30+4 oli vähän auennut ja siinä vaiheessa jäin ihan virallisestikin sairaslomalle. Loppukesä ja alkusyksy oli siis aika vaikeat, oon ollu aika lailla kotosalla vaan. Oon pystyny käymään vain muutamilla kursseilla ja yksi niistäkin jäi nyt sitten kesken pakon edestä. Mutta muutamalla yhä kiikun mukana ja ne loppuis vasta joulukuun puolella :D Viime viikkoina aina joku ollut siellä  kursseila kysymässä millon mun vauva syntyy tai kommentoimassa isoa mahaa :) Nyt menee ihan kivasti kun ei tarvi sitäkään enää stressata että syntyis liian pikkusena.

Mullakin asuu sukulaiset kaikki kaukana. Sisko on täällä kyllä nyt mutta hänkin muuttaa ensi vuonna toiselle paikkakunnalle.kateeksi käy sellasia jotka voi soittaa ja pyytää mummoa tai pappaa lastenvahdiksi.

Ja hirmu äkkiä kaikki tapahtunut kun tulin ihan heti raskaaks ku alettiin yrittää. Toiveenahan se olikin mutta silti se jotenkin yllätti! :)

Sanoppa muuta..ihanteellista sellainen, kun saa mummot ja papat käymään tai jos hätätilanne, on joku joka kattoo lapsen perään..

Paljonko sulla jäi opiskeluja jäljelle vielä?

Onko tulossa tyttö vai poika? :-)

Kun aloititte vauva harjoitukset, niin epäröitkö koskaan, että entä jos siirtäiski? Mää oon niin kauhia puntaroimaan joka asiaa..Vaikka tää haave lapsesta on ollut jo kauan, nyt on alkanut panikointi, kun mies sanoi sen vastauksen mitä olin odotellut jo pitkään:)

Kait stressaaminen kuuluu asiaan? Kuuluuhan? :-D

Joo voin kuvitella! Kun joku on raskaana niin se on tavallaan yleistä riistaa:D mietin itekkin jo valmiiksi millasen hulapaloon oma raskaus aiheuttais koulussa..joskus tuntuu, että oon ainut koko koulussa joka aikoo lisääntyä joskus :-D

Mä luen yliopistolla kieliä, valtio-oppia ja tällasta niin se vaikuttaa tosi paljon millä tahdilla tekee ja mitä itse itselleen valitsee et millon valmistuu. oon yhtä kurssia vaille kandi harmittaa kyl kun jäi se niin pienestä kiinni, oishan se ollu kiva saada alempi korkeakoulututkinto ennen äitiysloman alkua. mutta myöhemmin sitten ja jatkan tietysti ylempään tutkintoon sitten niin kyllä tässä ainakin 2,5 vuotta vielä menisi....

Kyllähän mä mietin et oishan se varmaan järkevintä käydä koulut ensin ja saada raha-asiat parempaan kuntoon mutta se mun vauvakuume nyt sit pääs räjähtää vähän käsiin niin sanotusti ;) ja kyllä mä oon ilonen tästä, ei sekään ole itsestään selvyys että edes tulee raskaaksi. Onneks mies on jaksanu tukea koko raskausajan, enkä mä sitä epäilykään.

Ei meilläkään koululla ole oikein ketään raskaana olevia... yks päivä näin yhden ja oikein käännyin kattoo kun ihan hämmästyin :D Nämä akateemiset tosiaan harvemmin taitaa lapsia tehdä kesken opintojen. Kun kerroin mun opiskelukavereille raskaudesta, jännitin ja luulin et ne melkein järkyttyis mutta muutama sano et osas jopa odottaa että se vähän kyllä yllätti  mua :)

poikaa meille on luvattu useammassa ultrassa. ja kun tulin raskaaks sanoin mun miehella ja perheelle et tämä on varmaankin poika, oli vaan heti sellanen olo jotenkin.