Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muita, jotka näkevät heti ihmisten läpi tai "lukevat kuin avointa kirjaa"?

Vierailija
26.07.2020 |

Olen koko ikäni heti nähnyt ihmisestä, millainen tämä on. Kun olen saanut ihmisestä ensivaikutelman, se on pitänyt paikkansa poikkeuksetta. Myös niillä kerroilla, kun ihminen esittää muuta kuin on ja kaikki muut ovat uskoneet tämän esityksen/roolin. Lopulta ihminen on osoittautunut juuri sellaiseksi, millaisen vaikutelman olen hänestä saanut.

Olen aina ihmetellyt tätä ja muutamina kertoina olenkin miettinyt, että olenko vain hullu, kun olen tavannut esim. narsistin, jonka esityksen kaikki muut ovat uskoneet, mutta itse olen saanut todella huonon vaikutelman tästä ihmisestä "ilman syytä". Joskus on mennyt pitkäänkin, ennen kuin muut ovat huomanneet saman.

Nyt aikuisena olen alkanut luottaa tähän vaistooni ja jos olen saanut huonon vaikutelman jostakin ihmisestä, en ole jatkanut yhteydenpitoa. Aiemmin en aina luottanut vaistooni ja olen katunut sitä jälkikäteen.

Onko muita tällaisia? Ja mistä arvelette sen johtuvan? Itse arvelen sen johtuvan jostakin erityisherkkyydestäni. Luin joskus jostakin, että erityisherkät aistivat eri tavalla ihmisistä asioita, kuin "normaalit". Minulla on useampia erityisherkkyyksiä ja epäilen olevani ainakin lievästi autistinen.

Kommentit (147)

Vierailija
141/147 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihminen on harhoissa, jos kuvittelee jatkuvasti lukevansa muita kuin avointa kirjaa.

Mutta sen olen oppinut, että jos saan ihmisestä huonon ensivaikutelman, se ei koskaan petä. Minulla se tosin perustuu tekoihin, sanoihin, käytökseen yms. eikä siihen, että kuvittelen vain päässäni jotain.

Lähes kaikista saan kuitenkin hyvän tai neutraalin ensivaikutelman. Onneksi. On aika epätervettä elää kuvitelmassa, jossa merkittävä osa ihmisistä on ikäviä ilman mitään todisteita.

Juuri näin.

Nämä erityisherkät ym unohtavat oman roolinsa. Minä saatan kokea jonkun ihmisen jollaisena, mutta puolet siitä on minua itseäni. Ei se ihminen ole absomuuttisesti huono vaan kyseessä on tulkinta, joka liittyy minuun.

Onneksi pääosin koen ihmiset hyvinä ja pyrin lisäämään hyvää. Jos en pysty, suvtaudun neutraalisti. En aseta itseäni muiden yläpuolelle. Se toinen voi hyvin tulla toimeen muiden kuin minun kanssani ja minä näyttäydyn hänelle huonona.

Koko ketbu on liian mustavalkoinen. Ei maailma ole hyvä -paha.

Kuten jo tuolla ketjun alussa tuli mainittua niin herkkyys yhdistettynä älyyn tekee ihmisestä etevän aistijan. Nämä jotka mesoavat erityisherkkyydestä ovat sitten tuota pimpeli pom-osastoa ilman kaivattua älyä, ja täten pilaavat loppujen maineen. Herkkyyden ja älyn yhdistelmät ovat harvassa, mutta voisi kai sanoa koko laadukkaan taiteen olevan heidän aikaansaannosta.

Vierailija
142/147 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvelen, että kyse on vahvasta ylivertaisuuden kuvitelmasta. Olet kuvitellut ihmisen olevan jotain, mutta mielestäsi hän esittää ihan muuta. Et koskaan saa tietää, millainen tämä toinen oikeasti on, mutta pidät sitkeästi kiinni omasta harhastasi.

Erityisherkät ovat juuri tuollaisia! Ripustautuvat kylkeen kiinni ja hokevat, että "näin heti, että olet ihana ja luotettava ihminen" ja kun toinen yrittää takertujasta eroon, alkaa valitus, että "tiesin jo ennen tapaamistamme, että olet narsisti".

Et tunne ihmisiä lainkaan, et osaa lukea heitä, olet sosiaalisesti aika lailla kyvytön, mutta kuvittelet ihmisille ominaisuuksia, joita heillä ei ole.

Tämä on totta. Ap kuulostaa todella hankalalta ihmiseltä, joka on mielestään ja mielellään muiden yläpuolella. Hän päättää mielessään minkälaisia ihmiset ovat ja pysyy päätöksessään jääräpäisesti.

Kukaan ei jaksa hänenlaisiaan ihmisiä ja koska häntä ei kukaan jaksa, niin ap jää yksin ja kas, muista tuleekin ap:n mielestä viallisia, narsisteja ja kaikkea mitä hän nyt vain keksii. Ap "aisti" sen.

Aistin vihaa... 😆😆😆

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/147 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samanlainen intuitio ihmisistä. Aloituksesi jälkeen tuli monta viestiä ihmisiltä, jotka eivät usko tähän ja jotka vähättelevät tällaisia ominaisuuksia.

Valitettavasti kuitenkin on niin, että huonommuuden tunteet, huono itsetunto, kateus, valehtelu ja pelko ovat mm. sellaisia ominaisuuksia, mitkä paljastuvat tällaiselle ihmiselle tai tämän ihmisen seurassa jopa muillekin paikalla olijoille. Tulevat ilmi mm. vastausten sävyssä ja ovat näkyvissä nyt teille kaikille.

Samalla tavoin vastavuoroisesti myös ihmisten hyvät ominaisuudet paljastuvat kanssakäymisessä. Puheessa, äänensävyssä, katseessa, sanoissa.

Se ei edes ole kovin vaikeaa.

Tsemppiä.

Mutta siis se kateus helposti nousee siitä, että joku leuhkii. Se alemmuudentunne nousee siitä, että joku korostaa vaikka vartalonsa komeutta ylpeillen siitä, että on saanut esim. kauniin kumppanin itselleen ym.

Itse en ole kateellinen ja tiedän puutteeni ilman muiden leuhkimistakin. En vietä aikaa itseäni tasokkaampien seurassa muutenkaan. Mutta toki joku voi provosoida minutkin tilapäisesti vaivaantuneeksi, jos ylpeilee melkein lapsellisen avoimesti jollain asialla.

Sen vuoksi sanoisin, että kyllä noissa tilanteissa vaikuttaa se dynamiikka ihmisten välillä. Ei kukaan yksikseen ole yleensä jotenkin "huono" tai nolo, vaan nimenomaan suhteessa siihen halveksijaansa.

Minusta ei ole mitään leuhkimista tai itsensä nostamista esim. aloittaa tällainen keskustelu jostain ominiasuudesta, joka itsellä on. Kuulla kokemuksia muilta., keskustella mielenkiintoisesta aiheesta. Jollakin on joku ominaisuus, toisella toinen. Joku on hyvä jossakin asiassa, joku toinen toisessa, mitä siinä pitää mitään alemmuutta tuntea?

Aloituksesa ei ylpeilty tai korostettu kyseisen kyvyn erinomaisuutta. Hyvin neutraalisti aihe alustettiin, ei mollaamalla ketään.

Ei ole mitään syytä lytätä tai mitätöidä aloittajaa. Kiva aihe. Itselläni toisinaan intuitio toimii, ja tulee vahva tunne vaikka jostakin ihmisestä. Mutta ei ollenkaan kaikkien kohdalla ole näin.

On totta että tässä maailmassa varmaan minkä tahansa asian nimissä voidaan tehdä ikävyyksiä, vaikka sitten vatoamalla intuitioon kiusaamalla jotakin ihmistä ihan muista syistä. Tämä ei kuitenkaan ole se asian ydin.

En ole tuollaisesta tietenkään kateellinen, mutta yleensä tuollaista käytetään tekosyynä sille, että omat ennakkoluulot olisivat jokin universaali totuus. Esimerkiksi itse olen kohdannut todella kammottavaa kohtelua kouluaikoina ja olen saanut sellaisen käsityksen, että ne minua inhonneet jotenkin intuitiivisesti pitivät minua huonona ja outona ihmisenä, enkä voinut tehdä yhtään mitään puolustaakseni itseäni.

Se pahin kiusaaja varmastikin piti itseään todella "intuitiivisena ihmistuntijana" omasta mielestään ja sitten puhui pahaa minusta sekä muista inhoamistaan sitten muille. Ei ole kivaa olla sellaisen intuitiivisen kyvyn uhri, kun siis en oikeasti ole paha ihminen, vähän "nolo" ja persoonallinen vain. Nyt sitten tässä ketjussa tuomitaan jotenkin pahoiksi kaikki, jotka uskaltavatkin epäillä ap:n kertomusta.

Mielestäni jokaisen tulisi olla terveellä tavalla kriittinen. Ei kannata uskoa kritiikittömästi johonkin omasta mielestään suureen ihmistuntijaan. Se henkilö voikin olla aivan väärässä.

Psykopaatit noin toimii. Herjailee takanapäin. Ja hovi ulisee samaa ulinaa.

Vierailija
144/147 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli myös kaaosmainen lapsuus ja jouduin jo pienestä pitäen tarkkailemaan kodin ilmapiiriä ja aikuisten mielialoja. Uskon, että tämä on taustalla, että näen heti ihmisten läpi. Meille tuli vajaa 10 vuotta sitten uusi pomo ja heti ensikohtaamisella tiesin, millainen hirviö hän on. Ulospäin esitti herkkää ja kuuntelevaa, mutta todellisuudessa on työpaikkakiusaaja. Ihmettelin, miten muut ihailivat häntä ja pitivät ihanana ihmisenä. No, parin vuoden päästä eivät enää pitäneet. Eikä tämä ole ainoa esimerkki. Toisaalta havaitsen myös hyvin äkkiä, jos ihminen on oikeasti lämmin ja ihana ihminen.

Vierailija
145/147 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän kans heti. En ole vielä kertaakaan arvioinut väärin. Olen luottanut tuntemukseni jo vuosia.

En ole millään tavalla erityisherkkä tai vastaavaa.

Mulla on korkea ÄO ja jotenkin osaan myös tehdä päätöksiä ja ratkaista ongelmia todella nopeasti ja hyvin tuloksin.

Oletko Mensan jäsen? :D

Mensan jäsenet on pahimpia narsisteja ja feikkaajia.

Jokainen tapaamani narsisti on ollut epävakaa typerys. Olen pahoillani.

Vierailija
146/147 |
28.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kommentoin tähän ketjuun jo aikaisemmin, mutta mun piti vielä miettiä tätä.

Huomaan usein itse asiakkaana asiointitilanteissa, onko joku aspa tosissaan vai vetääkö vain roolia tai onko jopa sitä mieltä, että olen vain ärsyttävä. Olen viime aikoina joutunut yhdessä vakiopaikassa antamaan palautetta (ihan asiasta), ja huomaan kuinka stressaavaa se on minulle, kun aistin aspasta, että häntä ärsyttää, vaikka hän tilanteessa silminnähden hoitaakin asiaa korrektisti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/147 |
28.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen huomannut samaa. Minulla adhd ja herkät vaistot. Luen ihmisiä nopeasti ja tavallaan voisi sanoa, että ”haistan” vaikeat ihmiset. Lapsuudesta muistan monia tilanteita, joissa tiesin asioita ihmisistä ennen kuin niistä tuli julkisia. Esimerkiksi kaverin äidistä jotenkin näin, että hän petti miestään. Se oikein loisti hänen käytöksestään ja liikkumisestaan. Olin 6-vuotias enkä edes ymmärtänyt asiaa täysin, mutta tiesin sen silti. Muistan sen elävästi, kun katselin häntä pihalla juttelemassa joillekin tutuilleen ja tajusin, että hänellä on toinen mies. En osaa selittää tätä, ehkä koska lähipiirissäni olin nähnyt kuvion. Haistoin tai näin, vaikka en kirjaimellisesti mitään haistanut tai nähnyt. Vuotta myöhemmin he erosivat Koska naisella oli kuin olikin suhde. Olen myös huomannut, että jotkut ihmiset tajuavat että näen heidän lävitseen. He aloittavat esityksen ja lopulta vähän kuin käpertyvät tai kutistuvat, kun näkevät ettei mene läpi.

Adhd elää ehkä enemmän vaistojensa varassa. Olen välillä miettinyt, että jotain eläimellistä tässä vaistoamisessa on. Siksi puhun ”haistamisesta”, vaikka kyse ei ole haisevista hajuista. Ehkä enemmän feromoneista ja vastaavista. Uskokoon ken tahtoo. Olen vain huomannut, että tämä toimii mulla näin. Työpaikalla vaistoan helposti myös juonittelut ja kun sanon niistä ääneen, niin kukaan muu ei ole tajunnut mitään kunnes muutaman viikon tai kuukauden päästä asia paljastuu. Hämmästyn aina, miten ihmiset eivät huomaa, vaikka kaikki tapahtuu siinä ympärillä. Valehtelemisen huomaan äänenpainoista, ihmisen eleistä ja ilmeistä. Se voi olla ihan pieni ”virhe” kokonaisuudessa enkä aina osaa sanoa mikä asia ole kohdallaan, mutta sen vain huomaa. Se on kuin kuva, jossa joku asia on väärin. Huumekaupat julkisilla paikoilla bongaan usein myös helposti. Huomaan ne kaupan aikana syntyvästä pikaisesta ilmapiirin tihentymisestä myyjän ja ostajan välillä. Varmaan tajuatte te, jotka huomaatte saman.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä seitsemän