Muita, jotka näkevät heti ihmisten läpi tai "lukevat kuin avointa kirjaa"?
Olen koko ikäni heti nähnyt ihmisestä, millainen tämä on. Kun olen saanut ihmisestä ensivaikutelman, se on pitänyt paikkansa poikkeuksetta. Myös niillä kerroilla, kun ihminen esittää muuta kuin on ja kaikki muut ovat uskoneet tämän esityksen/roolin. Lopulta ihminen on osoittautunut juuri sellaiseksi, millaisen vaikutelman olen hänestä saanut.
Olen aina ihmetellyt tätä ja muutamina kertoina olenkin miettinyt, että olenko vain hullu, kun olen tavannut esim. narsistin, jonka esityksen kaikki muut ovat uskoneet, mutta itse olen saanut todella huonon vaikutelman tästä ihmisestä "ilman syytä". Joskus on mennyt pitkäänkin, ennen kuin muut ovat huomanneet saman.
Nyt aikuisena olen alkanut luottaa tähän vaistooni ja jos olen saanut huonon vaikutelman jostakin ihmisestä, en ole jatkanut yhteydenpitoa. Aiemmin en aina luottanut vaistooni ja olen katunut sitä jälkikäteen.
Onko muita tällaisia? Ja mistä arvelette sen johtuvan? Itse arvelen sen johtuvan jostakin erityisherkkyydestäni. Luin joskus jostakin, että erityisherkät aistivat eri tavalla ihmisistä asioita, kuin "normaalit". Minulla on useampia erityisherkkyyksiä ja epäilen olevani ainakin lievästi autistinen.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä uniikkeja lumihiutaleita.
Mä olen lopen kyllästynyt ihmisiin, jotka kuvittelevat olevansa jotenkin erityisiä.
Suunnilleen kaikki osaavat lukea toisten olemusta ja eleitä jossain määrin. Ei se ole mitenkään poikkeavaa.
Mikäs sut sai kiukustumaan? Ei tässä kuvitella mitään lumihiutaletta. Jos et vielä tiennyt, ihmisiä on erilaisia ja eri taidot ja kyvyt vaihdellen vahvempia tai heikompia. Jokainen ei juokse satasta kymmeneen sekuntiin millään treenillä. Toiset ratkovat älypähkinöitä monta kertaa toisia nopeammin. Myös tunnetaidoissa tai -älyssä on eroja. Tämä intuitio on sellainen taito.
Ihmiset eivät ole klooneja. Jokainen osaa lukea eleitä, mutta puhuttu asia on paaaaaljon hienosyisempi. Ero on se mikä erottaa keskiverron ja lahjakkaan.
En ymmärrä miksi ihmiset suhtautuvat niin tunteella, jos joku väittää näkevänsä ihmisten "lävitse". Samaan aikaan kuitenkin ainakin osa hyväksyy sen, että joillakin voi olla ns. Homotutka ja että esim. Raskaana olevat huomaavat muut raskaana olevat, ennen kuin raskaus näkyy ulospäin.
Henkilökohtaisesti uskon, että monet- osa herkemmin näkevät muista sellaisia asioita, jotka ovat itselle jotenkin ajankohtaisia/merkittäviä- niin ulkoisesti kuin sisäisesti.
Itse en esim. Erottanut (luonnollisia) ripsipidennyksiä muilla, ennen kuin sorruin sellaiset itse ottamaan ja kas yhtäkkiä niitä bongasi "lähes jokaisella" vastaan tulijalla.
Osa on myös herkempiä reagoimaan toisten tunnetiloihin jne.
Ei siinä ole mitään mystistä.
Miksi ihmeessä täällä kuvitellaan, että intuitio on jotakin negatiivista ja sillä kaivaa kaiken negatiivisen esiin?
Ei se niin mene.
Eikä siitä yleensä puhuta, vain ehkä lähimmille. Mun mies luottaa nykyisin mun arvioihin. On nähnyt, kuinka mä osun oikeaan kerta toisensa jälkeen.
En mä ketään kohtele huonosti tai ole inhottava, vaikka intuitio sanoo, että tämän tyypin kanssa ei ole hyvä olla.
Mä olen kaikille ystävällinen. Osaa en vain päästä lähelle eli suljen pois omasta lähipiiristäni, en luota, enkä ole mielelläni tekemisissä enempää kuin on pakko.
Kaikkien kanssa ei ole ystävä tai läheinen kukaan muutenkaan. 🤷🏻♀️
Vierailija kirjoitti:
En mahda mitään sille, että saan ihmisistä ensivaikutelman ja se on aina pitänyt paikkansa. Aistin myös todella herkästi myös ihmisten tunnetiloja.
En pidä itseäni mitenkään erikoisena tai parempana ihmisenä, mutta olen vain huomannut aistivani herkästi tällaisia asioita. Enkä todellakaan muuta ensivaikutelmaani ihmisistä sen mukaan, mitä pidän heistä tai ripustaudu ihmisiin jne. Ja lopulta myös muut ovat huomanneet ihmisen olevan sellainen, jollaiseksi hänet huomasin heti, eli en kuvittele tätä. Enkä "tyrkytä" omaa ensivaikutelmaani muille.
Ja vaikka olenkin erityisherkkä, ei se sitä tarkoita, että otan nokkiini. Minulla vain on useampi aisti, joiden osalta olen yliherkkä ja kuormitun erilaisista ärsykkeistä muita helpommin. Mieluummin olisin ilman näitä.
Ap
Ap. Minulla on tuo ominaisuus. Ei ole koskaan pettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän kans heti. En ole vielä kertaakaan arvioinut väärin. Olen luottanut tuntemukseni jo vuosia.
En ole millään tavalla erityisherkkä tai vastaavaa.
Mulla on korkea ÄO ja jotenkin osaan myös tehdä päätöksiä ja ratkaista ongelmia todella nopeasti ja hyvin tuloksin.
Oletko Mensan jäsen? :D
Voin ollakin. Mutta se ei kuulu tähän.
Kuuluu se. Kaikki ovat samanlaisia tyyppejä, aivan kuin heidät olisi aivopesty.
Kaikkihan tietää, että älykkyyttä ei voi mitata koska sitä ei edes ole olemassakaan. Hyvin harva kuitenkaan tietää, että Mensa on oikeasti parapsyykikkojen salaseura. Mensan testi mittaa tosiasiassa parapsykologisia kykyjä. Esim. osa tehtävistä on mahdottomia ratkaista oikein, muuten kuin lukemalla testaajan ajatukset. Testaajat koulutetaan erityisen vahvoista telepaatikoista niin että kykenevät yhtä aikaa manipuloimaan useiden kandidaattien mieliä ajatuksen voimalla. Testin läpäisseet tosiaan käyvät läpi mielenmuokkausta ja hyväksytyt käyvät läpi liittymisriitit, joihin kuuluu salassapitovelvollisuutta vahvistavia ehdollistamisjuttuja. Siksi mensalaiset ovat kuin samaa massaa tai organismia.
Mutta taitojensa vuoksi ovat myös intuitiivisia, rivijäsenetkin lukevat jonkin verran ajatuksia. Varsinkin tunnepitoiset ajatukset kuten vilppi ja mielihyvä paistavat normeista kymmenien metrien päähän. Sitä en tiedä, mikä on Mensan suuri pyrkimys. Toivottavasti hyvää eikä pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä täällä kuvitellaan, että intuitio on jotakin negatiivista ja sillä kaivaa kaiken negatiivisen esiin?
Ei se niin mene.
Eikä siitä yleensä puhuta, vain ehkä lähimmille. Mun mies luottaa nykyisin mun arvioihin. On nähnyt, kuinka mä osun oikeaan kerta toisensa jälkeen.
En mä ketään kohtele huonosti tai ole inhottava, vaikka intuitio sanoo, että tämän tyypin kanssa ei ole hyvä olla.
Mä olen kaikille ystävällinen. Osaa en vain päästä lähelle eli suljen pois omasta lähipiiristäni, en luota, enkä ole mielelläni tekemisissä enempää kuin on pakko.
Kaikkien kanssa ei ole ystävä tai läheinen kukaan muutenkaan. 🤷🏻♀️
Juuri niin. Mulla on intuitio paljastanut huijareita ja rikollisia ja tietenkin vaati jonkin verran elämänkokemusta eli siis huijatuksi tuloja ennenkuin intuitioon oppi luottamaan. Sen jälkeen se on varoittanut juuri tasan niistä kerroista kuin pitikin. Sen perusteella olen esimerkiksi jättänyt asunnon vuokraamatta tietyille henkilöille, välttänyt bisneksiä tiettyjen kanssa tai pitänyt uusiin tuttavuuksiin kohteliasta mutta viileää etäisyyttä. Kyseiset ovatkin myöhemmin osoittautuneet tavalla tai toisella ikäviksi ihmisiksi. Vilpillisyys on kuin välkkyvä neonkyltti pään päällä, kun on herkkä.
Mietintämyssy kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen intuitio ihmisistä. Aloituksesi jälkeen tuli monta viestiä ihmisiltä, jotka eivät usko tähän ja jotka vähättelevät tällaisia ominaisuuksia.
Valitettavasti kuitenkin on niin, että huonommuuden tunteet, huono itsetunto, kateus, valehtelu ja pelko ovat mm. sellaisia ominaisuuksia, mitkä paljastuvat tällaiselle ihmiselle tai tämän ihmisen seurassa jopa muillekin paikalla olijoille. Tulevat ilmi mm. vastausten sävyssä ja ovat näkyvissä nyt teille kaikille.
Samalla tavoin vastavuoroisesti myös ihmisten hyvät ominaisuudet paljastuvat kanssakäymisessä. Puheessa, äänensävyssä, katseessa, sanoissa.
Se ei edes ole kovin vaikeaa.
Tsemppiä.Mutta siis se kateus helposti nousee siitä, että joku leuhkii. Se alemmuudentunne nousee siitä, että joku korostaa vaikka vartalonsa komeutta ylpeillen siitä, että on saanut esim. kauniin kumppanin itselleen ym.
Itse en ole kateellinen ja tiedän puutteeni ilman muiden leuhkimistakin. En vietä aikaa itseäni tasokkaampien seurassa muutenkaan. Mutta toki joku voi provosoida minutkin tilapäisesti vaivaantuneeksi, jos ylpeilee melkein lapsellisen avoimesti jollain asialla.
Sen vuoksi sanoisin, että kyllä noissa tilanteissa vaikuttaa se dynamiikka ihmisten välillä. Ei kukaan yksikseen ole yleensä jotenkin "huono" tai nolo, vaan nimenomaan suhteessa siihen halveksijaansa.
Sanoit, ettet vietä aikaa itseäsi tasokkaampien seurassa muutenkaan.- Minulle se kertoo että koet itsesi eriarvoiseksi. Mietipä asiaa tältä kantilta: Sinä et ole huonompi, et parempi. Se jota ajattelit tasokkaammaksi, ei ole sinua parempi, ei huonompi. Tämä pätee meihin kaikkiin, koko maailman ihmisiin. Se kuka pitää itseään toisia parempana, kärsii, miten sen nyt nätisti sanoisin, vääristyneestä omakuvasta/ oman arvon tunnosta. Kuka hänet on korottanut toisten yläpuolelle? Isä, äiti, opettaja, kaveri, itse? Vaikka olis kaikki muut ihmiset hänet korottaneet, ni hänhän on siltikin " vain" ihminen.
Tämän kun tajuaa, että on ihan yhtä hyvä ihminen kuin toisetkin, ei parempi, ei huonompi, niin ei tarvitse koskaan arvostella, haukkua, mitätöidä ketään.
Mä en ole mikään uskovainen, mutta Raamatussa sanotaan "joka itsensä ylentää, se itsensä alentaa" tai jotain sinne päin... ja myös "paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista". Tämä jälkimmäinen saa katsomaan joitain asioita toiselta kantilta.
Muuten samaa mieltä, mutta sun lainaukset kyllä nyt taisi mennä vähän poskelleen:
"Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." Matteus 23:12. Ja toinen on Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo, josta on joku laulukin tehty, ei siis raamatusta...
"...
Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän kans heti. En ole vielä kertaakaan arvioinut väärin. Olen luottanut tuntemukseni jo vuosia.
En ole millään tavalla erityisherkkä tai vastaavaa.
Mulla on korkea ÄO ja jotenkin osaan myös tehdä päätöksiä ja ratkaista ongelmia todella nopeasti ja hyvin tuloksin.
Oletko Mensan jäsen? :D
Voin ollakin. Mutta se ei kuulu tähän.
Kuuluu se. Kaikki ovat samanlaisia tyyppejä, aivan kuin heidät olisi aivopesty.
Kaikkihan tietää, että älykkyyttä ei voi mitata koska sitä ei edes ole olemassakaan. Hyvin harva kuitenkaan tietää, että Mensa on oikeasti parapsyykikkojen salaseura. Mensan testi mittaa tosiasiassa parapsykologisia kykyjä. Esim. osa tehtävistä on mahdottomia ratkaista oikein, muuten kuin lukemalla testaajan ajatukset. Testaajat koulutetaan erityisen vahvoista telepaatikoista niin että kykenevät yhtä aikaa manipuloimaan useiden kandidaattien mieliä ajatuksen voimalla. Testin läpäisseet tosiaan käyvät läpi mielenmuokkausta ja hyväksytyt käyvät läpi liittymisriitit, joihin kuuluu salassapitovelvollisuutta vahvistavia ehdollistamisjuttuja. Siksi mensalaiset ovat kuin samaa massaa tai organismia.
Mutta taitojensa vuoksi ovat myös intuitiivisia, rivijäsenetkin lukevat jonkin verran ajatuksia. Varsinkin tunnepitoiset ajatukset kuten vilppi ja mielihyvä paistavat normeista kymmenien metrien päähän. Sitä en tiedä, mikä on Mensan suuri pyrkimys. Toivottavasti hyvää eikä pahaa.
Eheh, nyt tuli eeppistä kakkaa. Ne testit mittaavat ainoastaan loogista päättelyä ja osin sen nopeutta myös. Piste.
Epä-älyllistä mutuilua koko ketju. Joo, lähes kaikki ihmiset ovat omasta mielestään suuriakin intuitiivisia ihmistuntijoita. Ja tokihan joku henkilö x osoittautuu ikäväksi, kun siihen ensin suhtaudutaan epäileväisen vihamielisesti juuri ensin mainitun intuition vuoksi. Ja sitten kun se lopulta ennenmmin tai myöhemmin käyttäytyy nuivasti, niin oma ennakkoluuloisuus saa siinä vahvistuksen. Puhdas vanhan ajan ennakkoluuloisuus puetaan muka intuitiokyvyn kaapuun.
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä uniikkeja lumihiutaleita.
Mä olen lopen kyllästynyt ihmisiin, jotka kuvittelevat olevansa jotenkin erityisiä.
Suunnilleen kaikki osaavat lukea toisten olemusta ja eleitä jossain määrin. Ei se ole mitenkään poikkeavaa.
Osaatko itse avata sanomaasi?
- Tässä puhuu ylimielisyys ja turhautuminen: " taas näitä..", kateus:" uniikkeja..", vähättely ja halveksiminen: " ...kaikki osaavat...ei erityistä"
Tämä on malliesimerkki, miten ihminen ylentää itsensä toisten yläpuolelle halveksimalla toisten sanomisia. Jatkoksi näemme " suuttumisen/ vihan".
Älä välitä ap vähättelevistä kommenteista. Moni ei kuuntele omaa intuitiotaan jonka vuoksi myös vähättelevät ihmisten kokemuksia. En usko että tuo kuitenkaan johtuu erityisherkkyydestä vaan juuri intuitiosta eli perstuntumasta.
Aika vaarallinen uskomus tuo, että toisia ihmisiä voi lukea kuin avointa kirjaa. Se on vain omien tunteiden ja ajatusmaailman projisointia toisiin ihmisiin, ja se on lähinnä outoa. Ei toisten ihmisten ajatuksia voi mitenkään lukea, eihän toisten tekojakaan voi aina ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Epä-älyllistä mutuilua koko ketju. Joo, lähes kaikki ihmiset ovat omasta mielestään suuriakin intuitiivisia ihmistuntijoita. Ja tokihan joku henkilö x osoittautuu ikäväksi, kun siihen ensin suhtaudutaan epäileväisen vihamielisesti juuri ensin mainitun intuition vuoksi. Ja sitten kun se lopulta ennenmmin tai myöhemmin käyttäytyy nuivasti, niin oma ennakkoluuloisuus saa siinä vahvistuksen. Puhdas vanhan ajan ennakkoluuloisuus puetaan muka intuitiokyvyn kaapuun.
Epä-älyllistä on vain luetunymmärtämisesi. On nimenomaan tehty selväksi että ennakkoluuloisuus on eri asia, suorastaan päinvastainen. Ennakkoluulo on omassa päässä syntyvää ja pinttynyt uskomus joka ei johdu kohteen käytöksestä vaan omasta uskomuksesta. Intuitio taas on päin vastoin nimenomaan toisen käytöksestä kumpuava tunne ja se edellyttää ennakkoluulottomuutta.
Kukaan ei ole väittänyt että kohteeseen suhtaudutaan vihamielisesti, se on omaa keksintöäsi.
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä uniikkeja lumihiutaleita.
Mä olen lopen kyllästynyt ihmisiin, jotka kuvittelevat olevansa jotenkin erityisiä.
Suunnilleen kaikki osaavat lukea toisten olemusta ja eleitä jossain määrin. Ei se ole mitenkään poikkeavaa.
Joo, kaikki on kaikessa aina yhtä hyviä...? No mikä siinä ottaa niin nuppiin, jos joku on jossain hyvä? Kaikki me ollaan "erityisiä" kukin omalla tavallaan. Ottaako päähän sekin, jos vaikka joku on hyvä vaikka fysiikassa ja kertoo sen? Miksi, miksi ei?
Itse olen aika hyvä kanssa lukemaan ihmisiä, esim. tunnistan hyvin toisten tunteita, olen aika myötätuntoinen ja hyvä kuuntelija jos jollakin on vaikka vaikeaa. Olen kiinnostunut psykologiasta muutenkin. Suututtaako siinä joku, jos tämän kerron? Miksi?
Sellaiselle joka osaa kuunnella, intuitio on oivallinen opas ja ystävä.
Sellaiselle joka tuijottaa pelkästään lukuja ja tilastoja, ei intuition tarjoama apu edes kuulu.
Vain itse pystyy avaamaan oman mielen, siihen ei pysty kukaan muu.
Ei minua haittaa jonkun toisen yksisilmäisyys oman elämänsä suhteen, ei se ole minuta pois.
Monesti rahan ja vaikka sijoituskohteiden suhteen harvoin tulee pakottavaa tarvetta lähteä johonkin mukaan. Useammin tulee niitä joista monet muut ovat innoissaan, luvut näyttävät hyviltä ja hype asian ympärillä on ihan mahdoton. Mutta jokin puuttuu, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Sen verran olen oppinut kyseiseen vaistoon luottamaan että en sijoita, edes pientä summaa, jos ei tule voimakkaan positiivista tunnetta, että pitäisi. Silloin kun "oikea tunne" tulee, asiat sujuvat keskivertoa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Mietintämyssy kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen intuitio ihmisistä. Aloituksesi jälkeen tuli monta viestiä ihmisiltä, jotka eivät usko tähän ja jotka vähättelevät tällaisia ominaisuuksia.
Valitettavasti kuitenkin on niin, että huonommuuden tunteet, huono itsetunto, kateus, valehtelu ja pelko ovat mm. sellaisia ominaisuuksia, mitkä paljastuvat tällaiselle ihmiselle tai tämän ihmisen seurassa jopa muillekin paikalla olijoille. Tulevat ilmi mm. vastausten sävyssä ja ovat näkyvissä nyt teille kaikille.
Samalla tavoin vastavuoroisesti myös ihmisten hyvät ominaisuudet paljastuvat kanssakäymisessä. Puheessa, äänensävyssä, katseessa, sanoissa.
Se ei edes ole kovin vaikeaa.
Tsemppiä.Mutta siis se kateus helposti nousee siitä, että joku leuhkii. Se alemmuudentunne nousee siitä, että joku korostaa vaikka vartalonsa komeutta ylpeillen siitä, että on saanut esim. kauniin kumppanin itselleen ym.
Itse en ole kateellinen ja tiedän puutteeni ilman muiden leuhkimistakin. En vietä aikaa itseäni tasokkaampien seurassa muutenkaan. Mutta toki joku voi provosoida minutkin tilapäisesti vaivaantuneeksi, jos ylpeilee melkein lapsellisen avoimesti jollain asialla.
Sen vuoksi sanoisin, että kyllä noissa tilanteissa vaikuttaa se dynamiikka ihmisten välillä. Ei kukaan yksikseen ole yleensä jotenkin "huono" tai nolo, vaan nimenomaan suhteessa siihen halveksijaansa.
Sanoit, ettet vietä aikaa itseäsi tasokkaampien seurassa muutenkaan.- Minulle se kertoo että koet itsesi eriarvoiseksi. Mietipä asiaa tältä kantilta: Sinä et ole huonompi, et parempi. Se jota ajattelit tasokkaammaksi, ei ole sinua parempi, ei huonompi. Tämä pätee meihin kaikkiin, koko maailman ihmisiin. Se kuka pitää itseään toisia parempana, kärsii, miten sen nyt nätisti sanoisin, vääristyneestä omakuvasta/ oman arvon tunnosta. Kuka hänet on korottanut toisten yläpuolelle? Isä, äiti, opettaja, kaveri, itse? Vaikka olis kaikki muut ihmiset hänet korottaneet, ni hänhän on siltikin " vain" ihminen.
Tämän kun tajuaa, että on ihan yhtä hyvä ihminen kuin toisetkin, ei parempi, ei huonompi, niin ei tarvitse koskaan arvostella, haukkua, mitätöidä ketään.
Mä en ole mikään uskovainen, mutta Raamatussa sanotaan "joka itsensä ylentää, se itsensä alentaa" tai jotain sinne päin... ja myös "paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista". Tämä jälkimmäinen saa katsomaan joitain asioita toiselta kantilta.Muuten samaa mieltä, mutta sun lainaukset kyllä nyt taisi mennä vähän poskelleen:
"Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." Matteus 23:12. Ja toinen on Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo, josta on joku laulukin tehty, ei siis raamatusta..."...
Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
..."
Kiitos kun korjasit! Menihän ne kuitenkin vähän sinne päin ja idea oli sama. Huh, onneksi tuli laitettua puolustuksesksi tuo, etten ole mikään uskovainen. Raamatun luvusta on sievoinen aika ja Eino Leino on kokonaan tutustumatta :)
Aika itseään täynnä täytyy ihmisen olla jos kuvittelee lukavansa muita niin ettei muille jää sananvaltaa.
Vain narsistiksi diagnosoitu exäni on väittänyt lukavansa minusta asioita - eikä uskonut kun kerroin että ko asiat eivät ollenkaan vastaa ajatuksiani.
Hän aina tiesi paremmin.🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä.
Olen lapsuudesta alkaen vaistonnut narsistit ja teeskentelijät. Tämän vuoksi en mm. voinut sietää erästä suuresti rakastettua alakoulun opettajaa, josta mulle sit aikuisena selvisi, että on ihan diagnosoitu narsisti. Samoin eräs perhetuttu.
Nyt viimeisimpänä veljeni uusi naisystävä. Alkuunsa hän kietoi kaikki pikkusormensa ympärillä ja minua sanottiin kateelliseksi ja ilkeäksi kun sanoin, että hän teeskentelee. Nyt kun. veljeni käy läpi vaikeaa eroa, on vasta myönnetty että ehkä siinä mun ensivaikutelmassa oli jotain perää.
Aikuisena olen saanut palautetta siitä, että mulla on poikkeuksellisen hyvät sosiaaliset taidot ja osaan aina sanoa oikeat asiat oikealla tavalla. Että ehkä sosiaalisten tilanteiden lukeminen on minun vahvuuksiani.
Ootko miettinyt koskaan oletko itse narsisti? Kuulostat ihan mieheni siskolta jolla myös tämä vaisto on ja kohteeksi jouduin minä!
Selitti kaikille kuinka hän on täysin varma että minä teeskentelen enkä ole ns. aito. Monta kertaa häneltä kysyttiin mikä saa hänet luulemaan/sanomaan näin. Vastaukseksi sain vain että hän vaistoaa sen.
Tämä johti siihen että kun minulla ja miehellä oli riitaa mies vetosi aina siihen että ”taitaa sisko olla oikeassa”
Riidan jälkeen sanoin miehelle että nyt on sellainen juttu että joko siskosi kertoo mitä ihmettä voisin tehdä toisin ja lopettaa minun mustamaalauksen (koska se alkoi vaikuttamaan jo muihinkin ihmisiin) tai sitten yhteydenpito loppuu.
No sisko ei suostunut luopumaan tunteestaan . Sen kanssa hän on mut sitten elänyt yli 20 vuotta ja lapset eivät ole nähneet serkkujaan.
En usko olevani narsisti. Mistäs tuon toki tietää varmasti kun en ole tutkimuksissa käynyt. Jokaisessa ihmisessä on toki narsistin piirteitä jos niiden lasien läpi katsotaan.
En myöskään usko olevani miehesi sisar, koska yleensä olen näistä asioista hyvin hiljaa. Esimerkiksi veljeni naisystävään olen pitänyt näennäisen kohteliaat välit koko ajan, enkä puhu hänestä pahaa. Äitini kysyessä mielipidettäni hänestä, vastasin että vaistoan hänessä teennäisyyttä, minkä vuoksi en halua erityisesti lähentyä koska koen sellaisen vuorovaikutuksen raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Aika vaarallinen uskomus tuo, että toisia ihmisiä voi lukea kuin avointa kirjaa. Se on vain omien tunteiden ja ajatusmaailman projisointia toisiin ihmisiin, ja se on lähinnä outoa. Ei toisten ihmisten ajatuksia voi mitenkään lukea, eihän toisten tekojakaan voi aina ymmärtää.
Aina ei näköjään edes tekstin lukeminen ja ymmärtäminen suju. Mistään ajatuksenluvusta ei ole kukaan puhunut sanaakaan. Kyse on siitä että vilppi on aistittavissa ihmisen käytöksestä. Jokainen pystyy siihen jollain tasolla, toiset vaan ovat herkempiä.
Sinullakin on intuitio, kyky havaita vilppi. Et ehkä pärjää sillä enää aikuisten maailmassa, mutta pienestä lapsesta osaat tasan tarkkaan sanoa, milloin tämä valehtelee tai on tehnyt jotain pahaa jonka yrittää salata. Ei Se sen kummempaa ole. Useimmat ihmiset kehittyvät taitavammiksi valehtelijoiksi aikuistuttuaan, mutta osalla myös havaintokyky kehittyy vastaavasti taitavammalle tasolle.
En ole tuollaisesta tietenkään kateellinen, mutta yleensä tuollaista käytetään tekosyynä sille, että omat ennakkoluulot olisivat jokin universaali totuus. Esimerkiksi itse olen kohdannut todella kammottavaa kohtelua kouluaikoina ja olen saanut sellaisen käsityksen, että ne minua inhonneet jotenkin intuitiivisesti pitivät minua huonona ja outona ihmisenä, enkä voinut tehdä yhtään mitään puolustaakseni itseäni.
Se pahin kiusaaja varmastikin piti itseään todella "intuitiivisena ihmistuntijana" omasta mielestään ja sitten puhui pahaa minusta sekä muista inhoamistaan sitten muille. Ei ole kivaa olla sellaisen intuitiivisen kyvyn uhri, kun siis en oikeasti ole paha ihminen, vähän "nolo" ja persoonallinen vain. Nyt sitten tässä ketjussa tuomitaan jotenkin pahoiksi kaikki, jotka uskaltavatkin epäillä ap:n kertomusta.
Mielestäni jokaisen tulisi olla terveellä tavalla kriittinen. Ei kannata uskoa kritiikittömästi johonkin omasta mielestään suureen ihmistuntijaan. Se henkilö voikin olla aivan väärässä.